Alan katkeroitua ystävättömyydestä

Ehkä ap voisi ruveta vapaaehtoiseksi ystäväksi yksinäisille, kunnes löytää sen oman sydänystävän. SPR järjestää ystäväkursseja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika usein jostain syystä ystävättömyydestä tai puolisottomuudesta katkeroituva ihminen kertoo tätä samaa. Olen kiva, hyvinkäyttäytyvä ja positiivinen ihminen. Mutta valtaosa ihmisistä on paljon muutakin, eivätkä he välttämättä luota ihmiseen, jonka negatiivinen puoli ei näy. Liian myönteinen ihminen on herkästi vastaanotin, ei lähetin. Ja jos hän jotain lähettääkin, se on pelkkää allsångia. Hauskaa kivaa ja se siitä. Kukaan ei jaksa syödä pelkkää makeaa 

En minä puhu vain positiivisista asioista. Mutta senkin olen huomannut karkottavan ihmisiä (ja rasittavan itseäni), jos keskustelu pyörii aina vain negatiivisten asioiden ympärillä. Minä en myöskään ole ihminen, joka jaksaisi velloa jossakin ikävässä asiassa tekemättä sille mitään. Luonteeseeni kuuluu, että pyrin työstämään ikävät asiat ja olen valmis tekemään töitä sen eteen.

Ap

Tuo edellinen tarkoitti että kun et paljasta itsestäsi juoruttavaa se tekee susta tylsän. Mitä väliä onko vastaanotin? Monihan nimenomaan osaa puhua mutta ei kuunnella

Minä vain olen persoonaltani monen mielestä tylsä. En käytä alkoholia, en käy festareilla/bilettämässä, en harrasta mitään eksoottista, en matkustele ulkomaille. Harrastan ikäiselleni epätyypillisiä asioita, joista lähinnä mummot ovat kiinnostuneita (maakuntamatkailu, puutarhanhoito, ristikkolehdet, vesijumppa ja museot). Elän tasaisen keskiluokkaista elämää, enkä kaipaa jännitystä, josta voisi juoruilla.

Ap

Maakuntamatkailu on just parasta! Suomi on täynnä hienoja paikkoja kaukana betonista. Vanhoja puutaloja, hienoja vaellusreittejä jne. Itse matkustellut paljon ulkomailla ja kyllä koto Suomi on paras matkustaa. Museotkin pitäisi kuulua yleissivistykseen, yllättävän vähän ihmiset käy ja myönnän että itsekin päässyt vasta 5 kertaa tänä kesänä käymäs eri museoissa mutta talvella tulee vierailtua etelässä joten eiköhän liku nouse :) 

 

Sitä tarkoitinkin että ikävät ihmiset eivät pidä sinusta kun et anna juoruttavaa etkä piittaa siitä. Älä muuta itseäsi, vaikutat ihanalta ihmiseltä.

Juuri näin, mielelläni olisin ap:n kaltaisen ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Juu, katkeruus ei ainakaan auta sinua saamaan uusia ystäviä (minkä toki varmasti itsekin tiedät).

Jollakin tavalla sinun pitäisi onnistua löytämään juuri ne ihmiset, joilla ei itselläkään ole vielä tarpeeksi ystäviä. Yksinäisyys on kuulemma yleistä, joten kyllä näitä ihmisiä on.

Muistat kai, että ystävyys syntyy hitaasti? Jos saat tuttavia niin menee kuitenkin jonkin aikaa, ennen kuin heistä tulee kavereita ja sitten menee lisää aikaa, ennen kuin heistä tulee ystäviä.

Olen eri mieltä. Aito ja syvä ystävyys syntyy nimenomaan samoin kuin rakkauskin; se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja heti ensisilmäyksellä ollaan kuin oltaisiin aina tunnettu.

Vierailija kirjoitti:

vanha sanonta väittää että niin metsä vasta kuin sinne huutaa...tiedä sitten

Minä tiedän kokemuksesta, että ei vastaa samalla tavalla takaisin. Kaiku vastaa samoin vain luonnossa, mutta ei ihmissuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

vanha sanonta väittää että niin metsä vasta kuin sinne huutaa...tiedä sitten

Minä tiedän kokemuksesta, että ei vastaa samalla tavalla takaisin. Kaiku vastaa samoin vain luonnossa, mutta ei ihmissuhteissa.

Sellaista se on. Ei tarvitse edes pahaa tehdä saadakseen pahaa takaisin. Riittää ihan se, että joku valehtelee sun sanoneen jotain pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinähän katkeroidut. Oma on elämäsi ja asiasi. Valintojen maailma. 

Kokemiaan tunteita ei voi valita. Ainoastaan sen, miten tunteisiin reagoi ja miten toimii/toimiiko niiden pohjalta.

Ap

Pitkälti olen samaa mieltä kanssasi, mutta katkeroitumiseen voi vaikuttaa, helppoa se ei ole, ja harmikseni totean, että katkeroitumisen katkaisemiseen ja estämiseen, ihmissuhteet, erityisesti hyvät sellaiset ovat korvaamattomia. 

Katkeroituminen on kuitenkin varmuudella syrjäytymistäsi edistävä tunne, varsinkin jollet tiedosta miten tunteeseen reagoit, jolloin se paistaa käyttäytymisessäsi toisten ihmisten seurassa aina.

Itse sain oman katkeroitumisen katkaistua ja sitä toivon kaikille muillekin ja liitänkin Juicen kuolemattoman viisauden vistini perään. Pohtikoon sitä kukin tahollaan.

Yksinäisyys sydämessä katkeriksi pisaroiksi tiivistyy
Siinä yksinäisyyden on seuraus, siinä on sen syy

Yrität kuitenkin vierittää vastuun syrjäytymisestä toisen niskaan. Kaikilla on vastuu siitä, miten kohtelee lähimmäistään. Ja katkeruus syntyy useimmiten pitkään jatkuneesta väärinkohtelusta, johon ei ole itse voinut mitenkään vaikuttaa. 

Niin. Mutta kaikilla on myös vastuu omista reaktioistaan. Se, mitä omassa sydämessä ja mielessä tapahtuu, kuten katkeroituminen, on kokonaan omalla vastuulla. Kaikki eivät nimittäin katkeroidu, vaikka heitä on kohdeltu pitkäänkin väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinähän katkeroidut. Oma on elämäsi ja asiasi. Valintojen maailma. 

Kokemiaan tunteita ei voi valita. Ainoastaan sen, miten tunteisiin reagoi ja miten toimii/toimiiko niiden pohjalta.

Ap

Pitkälti olen samaa mieltä kanssasi, mutta katkeroitumiseen voi vaikuttaa, helppoa se ei ole, ja harmikseni totean, että katkeroitumisen katkaisemiseen ja estämiseen, ihmissuhteet, erityisesti hyvät sellaiset ovat korvaamattomia. 

Katkeroituminen on kuitenkin varmuudella syrjäytymistäsi edistävä tunne, varsinkin jollet tiedosta miten tunteeseen reagoit, jolloin se paistaa käyttäytymisessäsi toisten ihmisten seurassa aina.

Itse sain oman katkeroitumisen katkaistua ja sitä toivon kaikille muillekin ja liitänkin Juicen kuolemattoman viisauden vistini perään. Pohtikoon sitä kukin tahollaan.

Yksinäisyys sydämessä katkeriksi pisaroiksi tiivistyy
Siinä yksinäisyyden on seuraus, siinä on sen syy

Yrität kuitenkin vierittää vastuun syrjäytymisestä toisen niskaan. Kaikilla on vastuu siitä, miten kohtelee lähimmäistään. Ja katkeruus syntyy useimmiten pitkään jatkuneesta väärinkohtelusta, johon ei ole itse voinut mitenkään vaikuttaa. 

Niin. Mutta kaikilla on myös vastuu omista reaktioistaan. Se, mitä omassa sydämessä ja mielessä tapahtuu, kuten katkeroituminen, on kokonaan omalla vastuulla. Kaikki eivät nimittäin katkeroidu, vaikka heitä on kohdeltu pitkäänkin väärin.

Kyllä, näin on. Ja joskus siitä vain kestää päästä yli, jos on tullut kohdelluksi tosi huonosti. Silloin sen, joka on tahallaan aiheuttanut sen kohtelun esim. valheillaan, tulisi tajuta pitää suunsa kiinni ja pysyä poissa silmistä eikä haukkua tai ilkkua huonosti kohtelemaansa ihmistä lisää. Se haukkuminen tähtää kuitenkin pahantekijän omantunnon keventämiseen, eikä mihinkään muuhun.

Jotkut pelkäävät kovasti katkeruuden seurauksia, että heille tehtäisiin sama, mitä ovat tehneet muille tai joutuisivat teoistaan vastuuseen. Helpompi vierittää kaikki syntipukin niskaan ja haukkua päälle katkeraksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinähän katkeroidut. Oma on elämäsi ja asiasi. Valintojen maailma. 

Kokemiaan tunteita ei voi valita. Ainoastaan sen, miten tunteisiin reagoi ja miten toimii/toimiiko niiden pohjalta.

Ap

Pitkälti olen samaa mieltä kanssasi, mutta katkeroitumiseen voi vaikuttaa, helppoa se ei ole, ja harmikseni totean, että katkeroitumisen katkaisemiseen ja estämiseen, ihmissuhteet, erityisesti hyvät sellaiset ovat korvaamattomia. 

Katkeroituminen on kuitenkin varmuudella syrjäytymistäsi edistävä tunne, varsinkin jollet tiedosta miten tunteeseen reagoit, jolloin se paistaa käyttäytymisessäsi toisten ihmisten seurassa aina.

Itse sain oman katkeroitumisen katkaistua ja sitä toivon kaikille muillekin ja liitänkin Juicen kuolemattoman viisauden vistini perään. Pohtikoon sitä kukin tahollaan.

Yksinäisyys sydämessä katkeriksi pisaroiksi tiivistyy
Siinä yksinäisyyden on seuraus, siinä on sen syy

Yrität kuitenkin vierittää vastuun syrjäytymisestä toisen niskaan. Kaikilla on vastuu siitä, miten kohtelee lähimmäistään. Ja katkeruus syntyy useimmiten pitkään jatkuneesta väärinkohtelusta, johon ei ole itse voinut mitenkään vaikuttaa. 

Miksi muiden pitäisi olla muiden tunteista vastuussa näin lähtökohtaisesti? 

En puhunut tunteista tai siitä kuka on niistä vastuussa, vaan lähimmäisen kohtelusta, johon liittyy aina vastuu. Katkeruus on luonnollinen sivutuote paskasta kohtelusta. On hyvin helppoa tehdä joku katkeraksi kohtelemalla tätä huonosti. Ja helpoin reitti ulos vastuusta omista teoista on syyttää toista katkeraksi.

Tai sitten kasvattaa selkänahan ja antaa kuspäiden olla keskenänsä. Aikuinen ihminen itse vastuussa, aina voi uhriutua kuin lapsi, itku ei auta markkinoilla

Onko sinulla parisuhde, ap?

Mulla on ystäviä, mutta muistan sinkkuajoilta tuollaista samanlaista vähemmyydentunnetta, kun tuntui ettei niillä ystävillä ollut mulle aikaa niin paljon kun olisin halunnut/tarvinnut. Ja jollain tasolla ymmärsin sen, mutta kyllähän se satutti.  Opin toki tekemään paljon yksin ja jopa nauttimaan siitä, mutta onhan se totta, että moni asia on kivempi jakaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinähän katkeroidut. Oma on elämäsi ja asiasi. Valintojen maailma. 

Kokemiaan tunteita ei voi valita. Ainoastaan sen, miten tunteisiin reagoi ja miten toimii/toimiiko niiden pohjalta.

Ap

Pitkälti olen samaa mieltä kanssasi, mutta katkeroitumiseen voi vaikuttaa, helppoa se ei ole, ja harmikseni totean, että katkeroitumisen katkaisemiseen ja estämiseen, ihmissuhteet, erityisesti hyvät sellaiset ovat korvaamattomia. 

Katkeroituminen on kuitenkin varmuudella syrjäytymistäsi edistävä tunne, varsinkin jollet tiedosta miten tunteeseen reagoit, jolloin se paistaa käyttäytymisessäsi toisten ihmisten seurassa aina.

Itse sain oman katkeroitumisen katkaistua ja sitä toivon kaikille muillekin ja liitänkin Juicen kuolemattoman viisauden vistini perään. Pohtikoon sitä kukin tahollaan.

Yksinäisyys sydämessä katkeriksi pisaroiksi tiivistyy
Siinä yksinäisyyden on seuraus, siinä on sen syy

Yrität kuitenkin vierittää vastuun syrjäytymisestä toisen niskaan. Kaikilla on vastuu siitä, miten kohtelee lähimmäistään. Ja katkeruus syntyy useimmiten pitkään jatkuneesta väärinkohtelusta, johon ei ole itse voinut mitenkään vaikuttaa. 

Et sitten ymmärtänyt. Kyllä, yksinäisyys katkeroittaa, se pitää ymmärtää, muttei hyväksyä. Katkera ihminen karkottaa ne potentiaalisetkin ystävyydet, tästä minulla on omakohtaista kokemusta, enemmän kuin tarpeeksi. 

Eikä katkeroitumiseen tarvita pitkään jatkunutta väärinkohtelua, vain kokemus siitä, että on tullut väärinkohdelluksi riittää. Kukaan ei voi ystävystyä väkisin, eikä kumppanikseen tai puolisokseen voi ketään pakottaa, ei vaikka kuinka itse näkisi toisen täydellisenä. On opittava päästämään irti ihmisistä, jotka syystä tai toisesta eivät sinua näe ystävänä tai ehkä ei edes kaverina.

Tunne katkeruudesta on todellinen, mutta haluaako sitä käsitellä mitenkään, on oma valinta. Ei missään nimessä helppoa, mutta ainoa valinta jonka itse voi tehdä. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on tullut vastaan muutama uusi tuttavuus, jotka ovat selvästi olleet vailla nimenomaan ystävää, eivät kaveria. Vaikka itse olen avoin myös syvemmälle ystävyydelle, niin sitä ei saa kiirehtiä tai pakottaa. Noissa tilanteissa itseäni on alkanut suunnattomasti ahdistamaan se toisen yhteydenpito, kun itse olen vasta jossain kaveruuden ensivaiheissa tutustumassa ja toinen on määrätietoisesti etenemässä jo syvempään ystävyyteen.

Hyvä kommentti, minulla on kokemusta kummastakin puolesta, minuun on yritetty ystävystyä liian nopeasti, ja olen yksinäisyydessäni yrittänyt myös liian nopeasti saada ystäviä. Tutustuminen käytännössä estyy, jollei sille osaa antaa tarvittavaa aikaa.

Toisten kanssa se yhteys voi löytyä muutamassa päivässä, toisten kanssa muutama vuosikaan ei välttämättä riitä. Ja sitten ne eri elämän tilanteet, esimerkiksi parisuhteessa oleva tuskin kovin helposti pitää yhteyttä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa vaikka yhteys löytyisi nopeastikin, koska jo saavutettua on turha riskeerata tuoreen tuttavuuden takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinähän katkeroidut. Oma on elämäsi ja asiasi. Valintojen maailma. 

Kokemiaan tunteita ei voi valita. Ainoastaan sen, miten tunteisiin reagoi ja miten toimii/toimiiko niiden pohjalta.

Ap

Pitkälti olen samaa mieltä kanssasi, mutta katkeroitumiseen voi vaikuttaa, helppoa se ei ole, ja harmikseni totean, että katkeroitumisen katkaisemiseen ja estämiseen, ihmissuhteet, erityisesti hyvät sellaiset ovat korvaamattomia. 

Katkeroituminen on kuitenkin varmuudella syrjäytymistäsi edistävä tunne, varsinkin jollet tiedosta miten tunteeseen reagoit, jolloin se paistaa käyttäytymisessäsi toisten ihmisten seurassa aina.

Itse sain oman katkeroitumisen katkaistua ja sitä toivon kaikille muillekin ja liitänkin Juicen kuolemattoman viisauden vistini perään. Pohtikoon sitä kukin tahollaan.

Yksinäisyys sydämessä katkeriksi pisaroiksi tiivistyy
Siinä yksinäisyyden on seuraus, siinä on sen syy

Yrität kuitenkin vierittää vastuun syrjäytymisestä toisen niskaan. Kaikilla on vastuu siitä, miten kohtelee lähimmäistään. Ja katkeruus syntyy useimmiten pitkään jatkuneesta väärinkohtelusta, johon ei ole itse voinut mitenkään vaikuttaa. 

Et sitten ymmärtänyt. Kyllä, yksinäisyys katkeroittaa, se pitää ymmärtää, muttei hyväksyä. Katkera ihminen karkottaa ne potentiaalisetkin ystävyydet, tästä minulla on omakohtaista kokemusta, enemmän kuin tarpeeksi. 

Eikä katkeroitumiseen tarvita pitkään jatkunutta väärinkohtelua, vain kokemus siitä, että on tullut väärinkohdelluksi riittää. Kukaan ei voi ystävystyä väkisin, eikä kumppanikseen tai puolisokseen voi ketään pakottaa, ei vaikka kuinka itse näkisi toisen täydellisenä. On opittava päästämään irti ihmisistä, jotka syystä tai toisesta eivät sinua näe ystävänä tai ehkä ei edes kaverina.

Tunne katkeruudesta on todellinen, mutta haluaako sitä käsitellä mitenkään, on oma valinta. Ei missään nimessä helppoa, mutta ainoa valinta jonka itse voi tehdä. 

Sinä et ymmärtänyt. Pelkkä yksinäisyys ei johda katkeroitumiseen vaan esim. huonot ystävät, jotka levittävät susta valheita uusille ystäville tavoitteenaan se, että jäisit täysin yksin. Eikä heille riittänyt se, että jätät heidät rauhaan, vaan nämä tulivat perässä ja kostivat moneen kertaan kaiken mahdollisen ja mahdottoman ja vielä omien valheidensa pohjalta vielä löysivät kostettavaa ja kiusattavaa lisää. Väärinkohtelun sijaan pitäisi oikeastaan puhua sadistisesta kidutuksesta ja on typerää ja narsistista edes vihjailla, että sellaisessa sairaissa ihmisissä joku haluaisi väkisin roikkua tai olla heille mikään kaveri saati ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, katkeruus ei ainakaan auta sinua saamaan uusia ystäviä (minkä toki varmasti itsekin tiedät).

Jollakin tavalla sinun pitäisi onnistua löytämään juuri ne ihmiset, joilla ei itselläkään ole vielä tarpeeksi ystäviä. Yksinäisyys on kuulemma yleistä, joten kyllä näitä ihmisiä on.

Muistat kai, että ystävyys syntyy hitaasti? Jos saat tuttavia niin menee kuitenkin jonkin aikaa, ennen kuin heistä tulee kavereita ja sitten menee lisää aikaa, ennen kuin heistä tulee ystäviä.

Olen eri mieltä. Aito ja syvä ystävyys syntyy nimenomaan samoin kuin rakkauskin; se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja heti ensisilmäyksellä ollaan kuin oltaisiin aina tunnettu.

Itse myls koen, että se on joku kemia ja se syntyy nopeasti. Kaikkien kanssa ei vain ystävysty, vaikka olisi kuinka mukava ihminen ja pitkän aika tutustutaan ja tehdään mukavia asioita. Joku vain tölkkii. Sitten tulee vain joku, jonka kanssa on niin helppo olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika usein jostain syystä ystävättömyydestä tai puolisottomuudesta katkeroituva ihminen kertoo tätä samaa. Olen kiva, hyvinkäyttäytyvä ja positiivinen ihminen. Mutta valtaosa ihmisistä on paljon muutakin, eivätkä he välttämättä luota ihmiseen, jonka negatiivinen puoli ei näy. Liian myönteinen ihminen on herkästi vastaanotin, ei lähetin. Ja jos hän jotain lähettääkin, se on pelkkää allsångia. Hauskaa kivaa ja se siitä. Kukaan ei jaksa syödä pelkkää makeaa 

En minä puhu vain positiivisista asioista. Mutta senkin olen huomannut karkottavan ihmisiä (ja rasittavan itseäni), jos keskustelu pyörii aina vain negatiivisten asioiden ympärillä. Minä en myöskään ole ihminen, joka jaksaisi velloa jossakin ikävässä asiassa tekemättä sille mitään. Luonteeseeni kuuluu, että pyrin työstämään ikävät asiat ja olen valmis tekemään töitä sen eteen.

Ap

Ymmärrän, mutta kertoisitko miten työstät pois vanhemman muistisairauden ja sen tuomat ongelmat ja tunteet? Entä aikuisen lapsen ongelmat, hänen luottotiedottomuuden, henkiset ongelmansa, nepsyyden?

Entä sisaruksen alkoholismin, joka vaikuttaa syvästisinuun, useisiin läheisiisi, myös sisaruksen lapsiin?

Sitä vain että monesti ystävällä on mielenpäällä kaikenlaista mitä ei noin vain ratkaista ja työstetä pois, se monesti unohtuu sellaisilta joita elämä on silkkihansikkain käsitellyt. Ystävä voi tarvita sitä olkapäätä eikä typeriä ja täysin turhia ratkaisuehdotuksia tilanteessa jossa ei ulospääsyä olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, katkeruus ei ainakaan auta sinua saamaan uusia ystäviä (minkä toki varmasti itsekin tiedät).

Jollakin tavalla sinun pitäisi onnistua löytämään juuri ne ihmiset, joilla ei itselläkään ole vielä tarpeeksi ystäviä. Yksinäisyys on kuulemma yleistä, joten kyllä näitä ihmisiä on.

Muistat kai, että ystävyys syntyy hitaasti? Jos saat tuttavia niin menee kuitenkin jonkin aikaa, ennen kuin heistä tulee kavereita ja sitten menee lisää aikaa, ennen kuin heistä tulee ystäviä.

Olen eri mieltä. Aito ja syvä ystävyys syntyy nimenomaan samoin kuin rakkauskin; se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja heti ensisilmäyksellä ollaan kuin oltaisiin aina tunnettu.

Itse myls koen, että se on joku kemia ja se syntyy nopeasti. Kaikkien kanssa ei vain ystävysty, vaikka olisi kuinka mukava ihminen ja pitkän aika tutustutaan ja tehdään mukavia asioita. Joku vain tölkkii. Sitten tulee vain joku, jonka kanssa on niin helppo olla. 

Itse saan uusia ystäviä melko helposti, mutta tiputan heitä myös pois ensimmäisten valheellisten piirteiden noustua esiin. Kaikkien kanssa ei vaan tule toimeen, jos jo alkuvaiheessa esiintyy jotain aivan naurettavaa nokittelua tai toistuvaa valehtelua isommista tai pienistä asioista. Kokemukseni mukaan silloin on parasta jatkaa eri suuntiin. Toisten kanssa ei ole mitään ongelmia, alusta asti on helppo puhua kaikesta ja lähteä yhdessä vaikka festareille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinähän katkeroidut. Oma on elämäsi ja asiasi. Valintojen maailma. 

Kokemiaan tunteita ei voi valita. Ainoastaan sen, miten tunteisiin reagoi ja miten toimii/toimiiko niiden pohjalta.

Ap

Pitkälti olen samaa mieltä kanssasi, mutta katkeroitumiseen voi vaikuttaa, helppoa se ei ole, ja harmikseni totean, että katkeroitumisen katkaisemiseen ja estämiseen, ihmissuhteet, erityisesti hyvät sellaiset ovat korvaamattomia. 

Katkeroituminen on kuitenkin varmuudella syrjäytymistäsi edistävä tunne, varsinkin jollet tiedosta miten tunteeseen reagoit, jolloin se paistaa käyttäytymisessäsi toisten ihmisten seurassa aina.

Itse sain oman katkeroitumisen katkaistua ja sitä toivon kaikille muillekin ja liitänkin Juicen kuolemattoman viisauden vistini perään. Pohtikoon sitä kukin tahollaan.

Yksinäisyys sydämessä katkeriksi pisaroiksi tiivistyy
Siinä yksinäisyyden on seuraus, siinä on sen syy

Yrität kuitenkin vierittää vastuun syrjäytymisestä toisen niskaan. Kaikilla on vastuu siitä, miten kohtelee lähimmäistään. Ja katkeruus syntyy useimmiten pitkään jatkuneesta väärinkohtelusta, johon ei ole itse voinut mitenkään vaikuttaa. 

Et sitten ymmärtänyt. Kyllä, yksinäisyys katkeroittaa, se pitää ymmärtää, muttei hyväksyä. Katkera ihminen karkottaa ne potentiaalisetkin ystävyydet, tästä minulla on omakohtaista kokemusta, enemmän kuin tarpeeksi. 

Eikä katkeroitumiseen tarvita pitkään jatkunutta väärinkohtelua, vain kokemus siitä, että on tullut väärinkohdelluksi riittää. Kukaan ei voi ystävystyä väkisin, eikä kumppanikseen tai puolisokseen voi ketään pakottaa, ei vaikka kuinka itse näkisi toisen täydellisenä. On opittava päästämään irti ihmisistä, jotka syystä tai toisesta eivät sinua näe ystävänä tai ehkä ei edes kaverina.

Tunne katkeruudesta on todellinen, mutta haluaako sitä käsitellä mitenkään, on oma valinta. Ei missään nimessä helppoa, mutta ainoa valinta jonka itse voi tehdä. 

Sinä et ymmärtänyt. Pelkkä yksinäisyys ei johda katkeroitumiseen vaan esim. huonot ystävät, jotka levittävät susta valheita uusille ystäville tavoitteenaan se, että jäisit täysin yksin. Eikä heille riittänyt se, että jätät heidät rauhaan, vaan nämä tulivat perässä ja kostivat moneen kertaan kaiken mahdollisen ja mahdottoman ja vielä omien valheidensa pohjalta vielä löysivät kostettavaa ja kiusattavaa lisää. Väärinkohtelun sijaan pitäisi oikeastaan puhua sadistisesta kidutuksesta ja on typerää ja narsistista edes vihjailla, että sellaisessa sairaissa ihmisissä joku haluaisi väkisin roikkua tai olla heille mikään kaveri saati ystävä.

Otan osaa, jos sinä olet kokenut huonoja ystäviä, mutta kyllä pelkkä yksinäisyyskin voi katkeroittaa, ei siis välttämättä katkeroita. Riittää, että näkee ympärillään, kun muut löytävät kumppanin, saavat ystäviä ja itse joutuu olemaan aina yksin. Lisätään tähän vielä syrjäytyminen esim. työttömyyden tai sairauden takia. Koko maailma alkaa näyttää saavuttamattomilta toiveilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinähän katkeroidut. Oma on elämäsi ja asiasi. Valintojen maailma. 

Kokemiaan tunteita ei voi valita. Ainoastaan sen, miten tunteisiin reagoi ja miten toimii/toimiiko niiden pohjalta.

Ap

Pitkälti olen samaa mieltä kanssasi, mutta katkeroitumiseen voi vaikuttaa, helppoa se ei ole, ja harmikseni totean, että katkeroitumisen katkaisemiseen ja estämiseen, ihmissuhteet, erityisesti hyvät sellaiset ovat korvaamattomia. 

Katkeroituminen on kuitenkin varmuudella syrjäytymistäsi edistävä tunne, varsinkin jollet tiedosta miten tunteeseen reagoit, jolloin se paistaa käyttäytymisessäsi toisten ihmisten seurassa aina.

Itse sain oman katkeroitumisen katkaistua ja sitä toivon kaikille muillekin ja liitänkin Juicen kuolemattoman viisauden vistini perään. Pohtikoon sitä kukin tahollaan.

Yksinäisyys sydämessä katkeriksi pisaroiksi tiivistyy
Siinä yksinäisyyden on seuraus, siinä on sen syy

Yrität kuitenkin vierittää vastuun syrjäytymisestä toisen niskaan. Kaikilla on vastuu siitä, miten kohtelee lähimmäistään. Ja katkeruus syntyy useimmiten pitkään jatkuneesta väärinkohtelusta, johon ei ole itse voinut mitenkään vaikuttaa. 

Et sitten ymmärtänyt. Kyllä, yksinäisyys katkeroittaa, se pitää ymmärtää, muttei hyväksyä. Katkera ihminen karkottaa ne potentiaalisetkin ystävyydet, tästä minulla on omakohtaista kokemusta, enemmän kuin tarpeeksi. 

Eikä katkeroitumiseen tarvita pitkään jatkunutta väärinkohtelua, vain kokemus siitä, että on tullut väärinkohdelluksi riittää. Kukaan ei voi ystävystyä väkisin, eikä kumppanikseen tai puolisokseen voi ketään pakottaa, ei vaikka kuinka itse näkisi toisen täydellisenä. On opittava päästämään irti ihmisistä, jotka syystä tai toisesta eivät sinua näe ystävänä tai ehkä ei edes kaverina.

Tunne katkeruudesta on todellinen, mutta haluaako sitä käsitellä mitenkään, on oma valinta. Ei missään nimessä helppoa, mutta ainoa valinta jonka itse voi tehdä. 

Sinä et ymmärtänyt. Pelkkä yksinäisyys ei johda katkeroitumiseen vaan esim. huonot ystävät, jotka levittävät susta valheita uusille ystäville tavoitteenaan se, että jäisit täysin yksin. Eikä heille riittänyt se, että jätät heidät rauhaan, vaan nämä tulivat perässä ja kostivat moneen kertaan kaiken mahdollisen ja mahdottoman ja vielä omien valheidensa pohjalta vielä löysivät kostettavaa ja kiusattavaa lisää. Väärinkohtelun sijaan pitäisi oikeastaan puhua sadistisesta kidutuksesta ja on typerää ja narsistista edes vihjailla, että sellaisessa sairaissa ihmisissä joku haluaisi väkisin roikkua tai olla heille mikään kaveri saati ystävä.

Otan osaa, jos sinä olet kokenut huonoja ystäviä, mutta kyllä pelkkä yksinäisyyskin voi katkeroittaa, ei siis välttämättä katkeroita. Riittää, että näkee ympärillään, kun muut löytävät kumppanin, saavat ystäviä ja itse joutuu olemaan aina yksin. Lisätään tähän vielä syrjäytyminen esim. työttömyyden tai sairauden takia. Koko maailma alkaa näyttää saavuttamattomilta toiveilta.

Sekin riippuu niin paljon kokemuksista ja niiden kokijasta. Itse elin elämäni parasta aikaa silloin, kun mainitsemani ihmiset pysyivät poissa elämästäni. Narsistin kidutuksen jälkeen yksinäisyyskin voi tuntua tosi hyvältä ja turvalliselta, kaikki aivan eri tavalla mahdolliselta. Sitä oppi jopa luottamaan uudelleen ihmisiin, rakensi itsensä uudelleen ja sai uusia ystäviä. Sen kohtelun jäljiltä joitain ihmisiä ehkä pitää nykyään mieluummin tietyn etäisyyden päässä ja jotkut on syytä karkottaa mahdollisimman kauas siitä.

Aikuisena on vaikea enää saada syviä ystävyyssuhteita. Ne syntyvät samanlaisista taustoista tulevien välille lapsena. Kasvetaan yhdessä, jaetaan samat arvot ja ymmärretään toisia helposti.

Ei näitä ole kuin harvoilla. Muilla on sitten niitä kavereita. Niille jaetaan pieni osa elämästä. Osa ei aina ymmärrä tätä. Esim. päiväkotivanhempien tai harrastuskavereiden kanssa jaetaan pinnalliset kuulumiset, harvemmin syvällisesti. Sitten on aina niitä, jotka eivät tätä ymmärrä, että lähempi ystävyys ei kiinnosta, yritetään udella jotain perheasioita ja osa näitä sitten juoruileekin eteenpäin.

Monella ystävyydet ovat myös riitaisia, ollaan toiselle kateellisia ja töksäytellään rumasti asioita.

Mieti vielä, haluatko oikeasti ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisena on vaikea enää saada syviä ystävyyssuhteita. Ne syntyvät samanlaisista taustoista tulevien välille lapsena. Kasvetaan yhdessä, jaetaan samat arvot ja ymmärretään toisia helposti.

 

Ei näitä ole kuin harvoilla. Muilla on sitten niitä kavereita. Niille jaetaan pieni osa elämästä. Osa ei aina ymmärrä tätä. Esim. päiväkotivanhempien tai harrastuskavereiden kanssa jaetaan pinnalliset kuulumiset, harvemmin syvällisesti. Sitten on aina niitä, jotka eivät tätä ymmärrä, että lähempi ystävyys ei kiinnosta, yritetään udella jotain perheasioita ja osa näitä sitten juoruileekin eteenpäin.

 

Monella ystävyydet ovat myös riitaisia, ollaan toiselle kateellisia ja töksäytellään rumasti asioita.

 

Mieti vielä, haluatko oikeasti ystäviä.

Se ei ole ystävyyttä, jos on riitaa ja kateutta. 

Valitettavasti riitaisia ihmisiä on paljon. Itse kartan heitä. Minulla on kaksi ystävää. Koskaan ei ole riidelty eikä ole ollut mitään draamaa. Olemme niin samanlaisia leppoisia ja kilttejä tyyppejä. Mitään räiskyvää ihmistä en lähelleni edes halua.