Alan katkeroitua ystävättömyydestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoita kirja ja hanki sen avulla ystäviä

Miten kirjan kirjoittaminen auttaa saamaan ystäviä?

Ap

Hae hoitoa läheisriippuvuuteesi. 

Hankkiudu johonkin harrastusporukkaan ja tutustu siellä ihmisiin. Nyt tuntuu että yrität vaan jostain metsästää kavereita, vaikkei olisi mitään oikeaa yhteistä kiinnostuksenkohdetta tms niin eihän ne tuttavuudet sitten kestäkään.

Tämähän oli ap kuin omasta kynästäni. Olen myös tännekin kirjoitellut tästä aiheesta. Aikuisena ystävien saaminen on käsittämättömän vaikeaa. Useimmilla on jo elämässään ystävät, eivätkä tarvitse uusia. 

Viimeisimpänä yritin netin ystävän haku sivustoa. Siellä yhteyttä ottivat ainoastaan läähättävät miehet, vaikka hain ainostaan naiskaveria. Luovutin jo. Mulle täytyy näköjään riittää perhe, työkaverit ja hyvän päivän tutut naapurustosta. 

Totta puhuen, en halua ystäviä. Minulla on muutama ja se riittää. Tietysti olisi ikävää jos ei olisi yhtäkään. Kavereita harrastuksiin voisi olla enemmänkin. 

Saataisiinko me täältä joku ystävän haku ryhmä kasaan? Luotaisiin vaikka discordiin ryhmä ja tutustuttaisiin toisiimme. 

Olin joskus vauvapalstalta alkaneessa kaveriporukassa, meitä oli ympäri Suomea, sovittiin aina tapaamisia vähän jokaisen kotikulmille. Ettei aina joudu matkustamaan pitkästi tapaamisiin. Sekin sitten aikanaan kuivui kasaan kun syntyi lapsia ja elämästä tuli hektisempää. Mutta en näe miksei se voisi toimia uudelleenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Aika usein jostain syystä ystävättömyydestä tai puolisottomuudesta katkeroituva ihminen kertoo tätä samaa. Olen kiva, hyvinkäyttäytyvä ja positiivinen ihminen. Mutta valtaosa ihmisistä on paljon muutakin, eivätkä he välttämättä luota ihmiseen, jonka negatiivinen puoli ei näy. Liian myönteinen ihminen on herkästi vastaanotin, ei lähetin. Ja jos hän jotain lähettääkin, se on pelkkää allsångia. Hauskaa kivaa ja se siitä. Kukaan ei jaksa syödä pelkkää makeaa 

tämäpä oli viisaasti kirjoitettu, itse olen myös sulkenut monesti "vastaanottimeni" koska ystävältä löytyy vain yksi kanava...ja jokainen lause alkaa minä minä...

Juu, katkeruus ei ainakaan auta sinua saamaan uusia ystäviä (minkä toki varmasti itsekin tiedät).

Jollakin tavalla sinun pitäisi onnistua löytämään juuri ne ihmiset, joilla ei itselläkään ole vielä tarpeeksi ystäviä. Yksinäisyys on kuulemma yleistä, joten kyllä näitä ihmisiä on.

Muistat kai, että ystävyys syntyy hitaasti? Jos saat tuttavia niin menee kuitenkin jonkin aikaa, ennen kuin heistä tulee kavereita ja sitten menee lisää aikaa, ennen kuin heistä tulee ystäviä.

Mitä vanhemmaksi ja sinut itsensä kanssa tulee, sitä vähemmän kiinnostaa mikään pakotettu tuttavuus, henkisesti liian erityyppinen, epävakaat, päällepäsmärit jotka eivät kuuntele tarpeeksi ja liika ujous. Itsekin kärsin hyvien ja kypsien ystävyyksien puutteesta. Kohdalle on sattunut muutama epävakaa joita yritin liikaa ymmärtää, nepsyjä joiden impulsiivisuutta tai huonoa käytöstä en siedä/jaksanut ymmärtää enää. Nuorempana kärsin mt-ongelmista jolloin en jaksanut ylläpitää ja panostaa suhteisiin. Muutamia ystävyyssuhteita on mennyt kun toinen on suuttunut tai kaikonnut kun on ollut yksipuolista ihastusta. Pidän itseäni nykyään hyvänä tyyppinä mutta en ole kiinnostunut armopaloista ja pintapuolisista suhteista, joissa saa näyttää vain kaunisteltua versiota itsestään. Tsemppiä myös aloittajalle.🌼

Haluan vielä lisätä, että yksi tärkeimpiä ystävyyden ominaisuuksia on varmasti se, että osaa osoittaa empatiaa toiselle oikeassa kohdassa. Siitä syntyy kiintymys ja luottamus, että toiselle uskaltaa jakaa itsestään. Moni itseään taitavaksi ekstrovertiksi kuvaava nimenomaan ei osaa tätä. Sen sijaan tarjotaan nopea ratkaisu/neuvo ja toisen herkkä kokemus ohitetaan niin nopeasti, että jää ohitettu olo. Ja tehdä itsestö sensijaan numero ja luennointi jatkuu.

T. Keskusteleva intro

Luulen, että yksinäisyydest kärsivät idealisoivat ystäviä ja ystävyyttä. 

Mulla on monta ystävää ja paljon kavereita, mutta ei tämä olo heidän kanssaan ole sellaista kuin elokuvissa ja sarjoissa. Ihan samoin kuin parisuhteetkaan eivät ole oikeassa elämässä sellaisia. 

Jos haluaa pitää ystävänsä, täytyy olla valmis moniin kompromisseihin ja sietämään pettymyksiä. Moni vaatii ystävyydeltä ihan mahdottomia, ja tuskailevat sitten miksi eivät löydä (oikeita) ystäviä ja miksi jäävät yksin. 

Sama kuin romanttisen kumppanin etsinnässä. 

Ihan esimerkki eiliseltä, mun paras ja pitkäaikaisin ystävä ignoorasi eilen aivan täysin yhden minulle ison jutun, josta kerroin hänelle. Tunnen hänet täysin ja tiedän että ignoorauksen syy on puhdas kateus. On joskus myöntänyt ihan suoraankin kadehtivan minua tietyissä asioissa. 

Tuntuu joo vähän pahalta, mutta annan sen mielessäni hänelle anteeksi. Vaikka ystäviltä odotetaan että olisivat vilpittömän onnellisia ystävän menestyksestä, kateus on silti inhimillistä. Hän ei ole täydellinen, enkä minäkään. 

Uskon että moni silti vetäisi tästäkin herneet nenään ja ystävyyden katkolle. 

Itse alan olemaan keski-ikäinen mies ja ei mulla koskaan hirveästi ystäviä ole ollut. Siis lähinnä pieni kaveriporukka jostain teini-iästä lähtien ja sen "jatke", joista niihinkin osin olen riitaantunut, johtuen siitä että olen pitänyt oikeuksistani kiinni ja pistänyt rajoja ihmisille. Ja sit muuten vaan on ollut aina vaikea jotenkin tutustua ihmisiin ja varsinkin suurissa joukoissa kaikki on vaikeaa. Yksittäisten ihmisten kanssa pystyn juttelemaan, jos voin keskittyä siihen yhteen ihmiseen, vaikka tuntemattomankin kanssa. Mutta ei vaan oikein tahdo jäädä mistään yhteisöstä johon kuulun, varsinaisia kavereita. Kai se sitten johtuu siitä, että olen liian outo tyyppi.

Minä olen ystävätön siitä syystä, että mitä enemmän ikää tulee, sitä vaativammaksi käyn ihmisten suhteen. Kaikissa on se joku "vika", josta syystä en jaksaisi kyseistä henkilöä kaveruutta ja satunnaista näkemistä enempää. Olen nykyään ihan tyytyväinen näin. Ja ei, en ole itse täydellinen. Tunnistan omat puutteeni ja rajoitteeni, ja näistäkin syistä ajattelen, että parempi olla ystävätön, kuin tuottaa jollekin pettymys. 

Vierailija kirjoitti:

Tämähän oli ap kuin omasta kynästäni. Olen myös tännekin kirjoitellut tästä aiheesta. Aikuisena ystävien saaminen on käsittämättömän vaikeaa. Useimmilla on jo elämässään ystävät, eivätkä tarvitse uusia. 

Viimeisimpänä yritin netin ystävän haku sivustoa. Siellä yhteyttä ottivat ainoastaan läähättävät miehet, vaikka hain ainostaan naiskaveria. Luovutin jo. Mulle täytyy näköjään riittää perhe, työkaverit ja hyvän päivän tutut naapurustosta. 

Aikuisista ihmeen monilla on myös logiikka "mulla on jo tarpeeksi ystäviä, en tarvitse lisää". Kuka ei haluaisi elämäänsä uutta ihanaa ystävää? Ilmeisen moni ei kaipaa.

Sekin ihmetyttää, miten itse onnistun aina päätymään b-luokan kaveriksi, jota nähdään kahdesti vuodessa - siinä missä niille lähimmille ystäville löytyy usein aikaa. Ja ikinä ei ole toiminut, jos olen yrittänyt ehdottaa useammin näkemistä (esim. että nähtäisiin sen kahdesti vuodessa sijaan vaikka neljästi vuodessa). Toinen osapuoli on aina ottanut vain lisää etäisyyttä, kun on kokenut ehdotukseni tungettelevaksi ja liialliseksi.

Joskus olin samanlainen/samaa mieltä kuin ap eli katkera.

Mulla oli 3, lähinnä ystävää mitä voi olla (kaverin ja ystävän välimuoto). Sitten he kaikki kuolivat: kaksi syöpään, yksi sairauskohtaukseen. Vähän outo "ystävyyssuhde" - kaikki olivat eläkeläisiä, vanhempieni ikäisiä. Heidän kanssaan oli helppo jutella ja tunnustaa omat hölmöydet, eivät levitelleet juttuja.

Kavereita ja tuttuja, sen sijaan, mulla oli paljon, nyt ei enää niin paljon, koska jouduin muuttamaan muualle; se entinen kaveripiiri vaan jäi.

En oikein näe järkeä siinä, et se "ystävyys" on vain yksipuolista - minun seura kyllä kelpaa baarissa (kun/jos tarjoan alkoholia), muuten ei.

Ole itse itsellesi ystävä, jonka haluaisit. Itse olen tehnyt näin; suuntaan empatiani ja energiani ensimmäistä kertaa elämässäni itseeni enkä muihin. 

Mulle riittää ihmisten tapaamiset, kun käyn harrastuksissa. En edes etsi sen syvempää ystävyyttä nyt, kaverit/tutut riittää. En osaa tämän paremmin neuvoa mitään.

N57

Jaa-a. Itsellä ei ole ollut ystäviä sitten peruskoulun ja sen jälkeen vain satunnaisia kavereita. Mielestäni ei kannata takertua tuollasiiin konsepteihin ja rakennelmiin, oikeastaan ainoa mihin ehkä vähän kannattaa on avioliitto sillä sillä on suuri merkitys seuraavissa elämissä. Mutta muutoin ennemminkin ystävällisyys ja lähimmäisenrakkaus. Oletko auttanut naapuriasi, kohdannut lähimmäisen ystävällisyydellä?

Mitä tarkalleen ottaen itse ystävyydeltä kaipaat, jotain terapiapalveluita vai? Harrastuksiin voi mennä itsekseenkin ja niistä saa seuraa, sitten taas jos etsii jotain kenelle avautua yksityisasioista niin sopii miettiä että onko kaveri/ystävä tällaiseen oikea henkilö muutenkaan, ettei kaverisuhde myrkyty surusta ja valituksesta.

Oikeastaan kannattaa alkaa tutustumaan self helppiin ja ei-humaaneihin tapoihin hallita ensin itseään ja tehdä omasta elämästään mielekästä ja onnellista, ja vasta sen jälkeen jakaa tästä onnestaan muille, iloita heidän kanssaan. Toki toisten murheitakin voi kuunnella toisinaan, mutta omaan korvaan kuulostaa obsessiivinen, takertuva ja hirveän rakenteellinen ystävyys - joka oletettavasti myös ylittää jollakin tasolla yksityisyyden rajoja, sillä muutenhan voisit olla vaan ystävällinen jonkun tuntemattomankin kanssa - kauhistuttavalta. 

Omia kokemuksiani ystävistä: 

- lähtevät omille teilleen opiskeluiden, töiden ja miesten perässä. Ihan ok, ei kiinnosta sinänsä.

- hakeutuvat jatkuvasti väkivaltaisiin tai ongelmaisiin suhteisiin ja käyttävät minua ilmaisterapeuttina, roskakorina, kantaen elämääni pelkkiä ongelmia, draamaa ja surua.

- yrittävät panna minua, siis miehet sekä naiset, eivätkä suostu uskomaan eitä. 

- ystävyys toimii, mutta päättyy äkillisesti esim. lapsen syntymään tai muuhun, jonka jälkeen olen itse saattanut sitten esim. muuttaa, mutta minusta on tehty tarinan pahis kun olen lähtenyt vaikka minut on jätetty yksin "paremman seuran" ilmaantuessa paikalle

- seurustelusuhteen myötä ihminen on muuttunut niin paljon, että aiempi normaali vuorovaikutus ei ole enää toiminut vaan aiempaan hyväksyttyyn vuorovaikutukseen on alettu suhtautua vihamielisesti

Ei vaan kiinnosta tällainen draama enää. Elämä elää, ja koska se on näin eläväistä, on mielestäni ihan turha takertua mihinkään konsepteihin kuten ystävyys, että pitäisi olla naimisissa jonkun sellaisen ihmisen kanssa, jonka tekemisiin ja valintoihin ei ole mitään sananvaltaa. Varsinkin nuo parisuhde- ja perhekuviot muuttavat ihmistä niin paljon aina, että ystävyys harvemmin sitä kestää. Eikä kuulukaan, ei se ole mikään avioliitto. 

Siksi suosittelen, että suhtaudut kanssaeläjiin avoimesti ja ystävällisesti, siis naapureihin, lähimmäiseen, lähimmäisenrakkauden periaatetta noudattaen. Nauti ohimenevistä kohtaamisista ja varsinaisiin haasteisiin etsi esim. vertaistukiryhmiä tai keskusteluja netistä, sen sijaan että etsit jotain obsession kohdetta "ystävää beste friendiä" jonka päälle kaataa paskaasi. 

I hope this helps

Vierailija kirjoitti:

Ole itse itsellesi ystävä, jonka haluaisit. Itse olen tehnyt näin; suuntaan empatiani ja energiani ensimmäistä kertaa elämässäni itseeni enkä muihin. 

Mulle riittää ihmisten tapaamiset, kun käyn harrastuksissa. En edes etsi sen syvempää ystävyyttä nyt, kaverit/tutut riittää. En osaa tämän paremmin neuvoa mitään.

 

N57

Juuri näin. Jos kaipaa ystävää voi ottaa myös esim. tunnin meditaation tai kahvisession itsensä kanssa, jolloin antaa itselleen sitä tukea, mitä kuvittelee ystävältä saavansa.

Vierailija kirjoitti:

Ystävät ovat aina jotain vailla. Et mitään menetä.

Ystävyys on pelkkää harhaa. Hyväksikäyttösuhteita kaikki ihmiseläinten ns "ystävyys"suhteet.

Vierailija kirjoitti:

Totta puhuen, en halua ystäviä. Minulla on muutama ja se riittää. Tietysti olisi ikävää jos ei olisi yhtäkään. Kavereita harrastuksiin voisi olla enemmänkin. 

Mikä ihmeen kirjoitus tämäkin. 

Se on hyvä muistaa, että kaikki "ystävyydet" eivät ole auvoisia. Jos näet kadulla ystävykset tai naapurillesi tulee ystävä kylään, niin se ei aina ole niin hienoa kuin miltä näyttää. Osa ystävyyksistä on yksipuolisia tai muulla tavalla vaikeita. Eli ihan samanlaisia kokemuksia voi olla kuin sinullakin on taustalla - aina sitä ei vain näe ulospäin.