Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Alan katkeroitua ystävättömyydestä
26.07.2026 |
Tämä on ihan kamalaa, enkä haluaisi katkeroitua. Mutta katkeruus on alkanut hiipiä mieleeni. Minulla on menneisyydessä ollut ystäviä, mutta ystävyyssuhteet ovat jääneet. Osa on katkennut välimatkan vuoksi (minä olisin jaksanut pitää yhteyttä ja nähdä, toiset eivät), osa elämäntilanteen muuttuessa (minua ei haitannut oma/ystävien muuttunut elämäntilanne, heille se oli ongelma, kun halusivat samassa elämäntilanteessa olevan ystävän kuin itse olivat). Kohdalle on osunut pari vaikeasti mt-ongelmaista, joiden käytöksestä jäi todella nihkeä olo ja jouduin katkaisemaan välit.
Olen todella yrittänyt ystävystyä näiden vuosien aikana. En ole introvertti, enkä ekstrovertti. Juttelen melko helposti tuntemattomille, varsinkin jos toinen aloittaa keskustelun. Kyse ei siis ole siitä, että en saisi lähestyttyä ihmisiä. Tuttavia saan helposti, mutta ystävyydet jäävät syntymättä tai ne lakastuvat. Selvästi olen osalle ihminen, joka ei ole niin kiinnostava, että jaksaisin kiinnostaa vuodesta toiseen eli minuun myös kyllästytään. Monilla on jo valmiiksi ne "hyvät ystävät", eivätkä he kaipaa lisää sellaisia.
Yksinäisyydestäni huolimatta tiedän olevani hyvää ystävämateriaalia: olen empaattinen, ystävällinen, hyvä kuuntelemaan, huumorintajuinen ja lämmin, vaikka itse sanonkin. En kommentoi ilkeästi ja minulla on normaalit käytöstavat. Olen juuri sellainen ystävä, jolle voi soittaa iloisina tai surullisina hetkinä. Ystävä, jonka kanssa voisi mennä kahville, kävelylle tai tehdä jotain yhdessä. Koen, että menen ihan hukkaan ystävänä, kun ystäviä ei ole.
Aiemmin olen surrut ystävättömyyttäni/ystävyyksien päättymisiä, mutta nyt on alkanut tulla katkerakin olo. Monilla ilkeilläkin ja ailahtelevilla ihmisillä on ystäviä, mutta minulla ei. Viime aikoina olen huomannut, että tulee ihan katkera olo, kun näen ystävyksiä jossain yhdessä tai kuulen, kuinka joku hehkuttaa minulle ystäviään.
Miten tästä katkeruudesta pääsisi eroon? En usko, että tämä on hyväksi millään tavalla.
Kommentit (88)
Minulla tämä sama. Yksi syy yksinäisyyteen ja katkeroitumiseen on myös perhe ja suku. Perhe on pieni, minulla on vanhempien lisäksi vain yksi vaikeista mt-ongelmista kärsivä sisarus. Suku on pienehkö, mutta ihmisillä ei ole halua olla tekemisissä kanssani (pitkälti siksi, kun äitini valitti paljon sukulaisille ja sisarukseni käytös on ollut vaikeaa). Minulla olisi yksi serkku, joka olisi edes jollain lailla lähellä ikääni (10 v vanhempi), mutta häntäkään ei kiinnosta olla tekemisissä. Tähän päälle vielä muu yksinäisyys, kun ystäviä ei ole.
Olisipa minulle isompi perhe ja suku, jotta heistä olisi seuraa. Moni ei paljon ystäviä kaipaa, kun aika menee perheen ja suvun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirjoita kirja ja hanki sen avulla ystäviä
Jotenkin naurahdin tälle. :D En tiedä miksi.
Vierailija kirjoitti:
Minulla tämä sama. Yksi syy yksinäisyyteen ja katkeroitumiseen on myös perhe ja suku. Perhe on pieni, minulla on vanhempien lisäksi vain yksi vaikeista mt-ongelmista kärsivä sisarus. Suku on pienehkö, mutta ihmisillä ei ole halua olla tekemisissä kanssani (pitkälti siksi, kun äitini valitti paljon sukulaisille ja sisarukseni käytös on ollut vaikeaa). Minulla olisi yksi serkku, joka olisi edes jollain lailla lähellä ikääni (10 v vanhempi), mutta häntäkään ei kiinnosta olla tekemisissä. Tähän päälle vielä muu yksinäisyys, kun ystäviä ei ole.
Olisipa minulle isompi perhe ja suku, jotta heistä olisi seuraa. Moni ei paljon ystäviä kaipaa, kun aika menee perheen ja suvun kanssa.
Vaikka olisi kuinka iso suku niin eivät he välttämättä halua olla kanssasi kuten ei sinun pieni sukusikaan halua. Ystävät on siitä parempia, että he aidosti haluavat olla kanssasi eikä vain siksi, kun on sukua. Suku on pahin yleensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla tämä sama. Yksi syy yksinäisyyteen ja katkeroitumiseen on myös perhe ja suku. Perhe on pieni, minulla on vanhempien lisäksi vain yksi vaikeista mt-ongelmista kärsivä sisarus. Suku on pienehkö, mutta ihmisillä ei ole halua olla tekemisissä kanssani (pitkälti siksi, kun äitini valitti paljon sukulaisille ja sisarukseni käytös on ollut vaikeaa). Minulla olisi yksi serkku, joka olisi edes jollain lailla lähellä ikääni (10 v vanhempi), mutta häntäkään ei kiinnosta olla tekemisissä. Tähän päälle vielä muu yksinäisyys, kun ystäviä ei ole.
Olisipa minulle isompi perhe ja suku, jotta heistä olisi seuraa. Moni ei paljon ystäviä kaipaa, kun aika menee perheen ja suvun kanssa.
Vaikka olisi kuinka iso suku niin eivät he välttämättä halua olla kanssasi kuten ei sinun pieni sukusikaan halua. Ystävät on siitä parempia, että he aidosti haluavat olla kanssasi eikä vain siksi, kun on sukua. Suku on pahin yleensä.
Sivusta taas olen huomannut, että veri on usein vettä sakeampaa. Eli sukulaisten kanssa säilyy edes jonkinlainen yhteys siinä missä ystävyydet voivat katketa ihan pysyvästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla tämä sama. Yksi syy yksinäisyyteen ja katkeroitumiseen on myös perhe ja suku. Perhe on pieni, minulla on vanhempien lisäksi vain yksi vaikeista mt-ongelmista kärsivä sisarus. Suku on pienehkö, mutta ihmisillä ei ole halua olla tekemisissä kanssani (pitkälti siksi, kun äitini valitti paljon sukulaisille ja sisarukseni käytös on ollut vaikeaa). Minulla olisi yksi serkku, joka olisi edes jollain lailla lähellä ikääni (10 v vanhempi), mutta häntäkään ei kiinnosta olla tekemisissä. Tähän päälle vielä muu yksinäisyys, kun ystäviä ei ole.
Olisipa minulle isompi perhe ja suku, jotta heistä olisi seuraa. Moni ei paljon ystäviä kaipaa, kun aika menee perheen ja suvun kanssa.
Vaikka olisi kuinka iso suku niin eivät he välttämättä halua olla kanssasi kuten ei sinun pieni sukusikaan halua. Ystävät on siitä parempia, että he aidosti haluavat olla kanssasi eikä vain siksi, kun on sukua. Suku on pahin yleensä.
Sivusta taas olen huomannut, että veri on usein vettä sakeampaa. Eli sukulaisten kanssa säilyy edes jonkinlainen yhteys siinä missä ystävyydet voivat katketa ihan pysyvästi.
Ei minulla ainakaan. Sukulaisilla ei kiinnosta pitää mitään yhteyttä. Onneksi on ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka moni teistä ystävää kaipaavista on tällä hetkellä aktiivinen ystävän hakija esim facessa tai ystäväsovelluksissa? Kuinka moneen ilmoitukseen olette ottaneet yhteyttä vaikka viimeisen puolen vuoden aikana?
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni teistä ystävää kaipaavista on tällä hetkellä aktiivinen ystävän hakija esim facessa tai ystäväsovelluksissa? Kuinka moneen ilmoitukseen olette ottaneet yhteyttä vaikka viimeisen puolen vuoden aikana?
Minä en ammattini takia voi olla missään seuranhakusovelluksissa. Joudun tutustumaan ihmisiin kasvotusten. Ammattini vuoksi joudun huolehtimaan turvallisuudestani erityisen tarkkaan.
Alue: Aihe vapaa
Ymmärrän niin hyvin ap.
Itsellä oli aina mielestäni tarpeeksi ystäviä siihen asti kun olin n.40v. Muutimme ympäri Suomea, mutta aina löytyi uusia. Pienten lasten kautta, miehen tai omien työkavereiden kautta. Mukana kulki 3 nuoruusystävää etäystävinä. Sitten yksi tosi samanhenkinen muutti ulkomaille ja itsekin muutin. Nyt olen arjessani vain perheen kanssa ollut jo 10v ja kyllähän se muutti elämää.
Ystävyys tuo paljon iloa, jakamista, kokemista yhdessä. Toisen ihmisen näkökulma tuo suhteellisuudentajua.
Kerroin tuon taustani että olen aiemmin ystävystynyt, saanut kehuja itsestäni ystävänä. En siis näe että vika olisi minussa, kuten ei se ole ap ssakaan.Nyt en ole vain löytänyt ketään ja olen surullinen. Hartain toiveeni olisi löytää vielä uusia ystäviä arkeen.