Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako hankkia lapsi itsellisesti, vai ottaa joku ok tyyppi, jos ikä alkaa tulla vastaan?
22.07.2026 |
Olen jo vuosia yrittänyt etsiä itselleni puolisoa, jonka kanssa perustaa perhe. Olisin halunnut useamman lapsen, mutta ikä tulee vastaan. Nuoruuden pitkä suhde loppui 28-vuotiaana ja uutta sopivaa ei vaan tule vastaan, ei vaikka olen ollut kuinka aktiivinen.
Olen kuullut täälläkin palstalla monta kertaa varoituksen, että älä vaan ota jotain ok tyyppiä. Mutta mitä tehdä, kun muita ei tule vastaan? Itsellinen äitiyskin on pitkä tie; jonot sukusoluihin voivat olla vuoden mittaisia, ja hoitoineen päivineen kestää helposti 1-2 vuotta ennen kuin mitään tapahtuisi. Kumppanuusvanhemmuutta en halua, koska olisi järjetöntä hankkia lapsi käytännössä tuntemattoman kanssa, ja lapsi pitäisi sitten luovuttaa isälleen joka viikko, vaikka toista ei juurikaan tunne.
Voisitteko vähän avata teidän näkemystä miksi ei kannata hankkia lapsia ok tyypin kanssa? Oikeasti kaipailisin näkemyksiä asiasta, koska olen jotenkin kallistumassa sille kannalle.
Kommentit (85)
En todellakaan kommentoi millään pahalla, mutta vapaaehtoisesti lapsettomana, ei-vapaaehtoisesti sinkkuna, tätä keskustelua on mielenkiintoista lukea.
Olen kiitollinen, ettei toiveissani ole koskaan ollut lapsia. Samalla on jopa silmiä avaavaa, kuinka kova palo joillakin ihmisillä on saada lapsia, jopa ok tason parisuhteeseen tyytymällä. Rehellisesti sanottuna, ei ole koskaan käynyt mielessänikään tyytyä ok-parisuhteeseen mistään syystä.
En tietenkään osaa antaa neuvoja, mutta kaikkea hyvää sinulle! Toivottavasti unelmasi joskus täyttyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En luottaisi ok tyyppeihin tällä elämänkokemuksella. Jos tuleekin erimielisyyttä, ihmisistä voi kuoriutua sekopäitä.
Vähän ohi, mutta sitäkin syvemmällä kokemuksen rintaäänellä. Olin nuorena rakastunut syvästi ja vakavasti miehen kanssa ja rakkaudella perustettiin perhe, saimme kaksi lasta. Sydämeni revittiin palasiksi, kun selvisi, että mies eli kaksoiselämää. Vannoin, ettei ikinä enää. Tai jos johonkuhun haksahtaisin, niin ei ainakaan lapsia lisää.
Olin kiitollinen, kun elämääni tuli mies, rakkaudellinen, avoin ja hellä. Otti minut ja lapseni lämpöönsä. Ajattelin, ettei tällaista olekaan olemassa. Onneni oli täysi. Hän kuitenkin toivoi kauniisti ja hartaasti saavansa kokea isyyden. Lapsillani oli biologinen isänsä elämässään eikä kumppaniani heille isänä myyty. Ja niin olin pian kolmen lapsen äiti. Tämän kolmannen lapsen isä lähti uuden rakkauden matkaan, kun arki olikin vain arkea ja rutiinia, oma aika kortilla ja elämän ruuhkavuodet intensiivisimmillään.
Tää oli vain esimerkki siitä, että ei sen oikealta tuntuvan kanssakaan aina mennä samaa matkaa kiikkustuoliin. Olin ehkä noille miehille ok, vaikka he olivat mulle paljon enemmän. Yksin ei voi päättää, että tämä kestää. Toisenkin on sitä tahdottava. Siten vain itsellisesti lapsia hankkiva voi vähän tietää onko taloudessa yksi vai useampi aikuinen tulevaisuudessa. Kyllä unelmakumopanistakin voi kuoriutua suuria pettymyksiä ja lupauksien rikkojia.
Kiitos tarinasta, se oli todella koskettava! Harmi, että sulla kävi näin, ja tämä antaa oikeasti perspektiiviä myös omaan ajatteluun.
Toivottavasti löydät vielä sen oman rakkaan, jos sellaista toivot, ja jos et toivo, niin olkoot elämäsi muuten antoisa!Ap
Kiitos, antoisaa on. Lapset jo aikuisia ja elän hyvää elämää. Paljon tärkeitä ystäviä ja työ, josta tykkään. Tärkeintä ja arvokkainta kuitenkin on se, että olen saanut rakastaa muksujani täysiä ja koko sydämestäni. Se on ollut minulle elämän tarkoitus, kokea pohjaton ja ehdoton rakkaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohda se kemia. Listaat paperille hyvän puolison ja hyvän isän kriteerit. Ulkonäköasiat kannattaa unohtaa. Otat miehen, joka nämä kriteerit täyttää JA kohtelee sinua kuin kuningatarta. Kaiken muun voit unohtaa. Se pitkäkestoinen rakkaus - ja seksuaalinen vetovoimakin - kasvaa ajan kanssa sitä mukaa, kun huomaat kuinka hyvin mies sinua kohtelee. Mummoni neuvoi aina, että kannattaa ottaa mies, joka rakastaa sinua enemmän kuin sinä häntä. Ps. Mummollani oli hyvä 65v kestänyt avioliitto, joka päättyi hänen kuolemaansa.
Tää kuulostaa siltä kun hyviä miehiä sataisi ovista ja ikkunoista, mutta itseäni kiinnostaisi vaan pinnalliset asiat, ja siksi ketään ei löydy. Ei se niin ole. Edes ok sinkkuja on vaikea löytää, ja monessa ok miehessä on jokin piirre, joka häiritsee. Ei nämä osaa kohdella kuin kuningatarta. Jos aikaa olisi enemmän, niin en harkitsisi heitä, vaan odottaisin jotain parempaa, jonka kanssa ei olisi fiilis, että täytyy tyytyä.
Ap
Minkälaisia ne häiritsevät piirteet ovat? Sain pinnallisen kuvan aiemmasta kuvauksestasi siitä, kuinka olitte exän kanssa parhaat ystävät ja pahimmat vihamiehet. Tuo on juuri sitä, että antaa tunnemyrskyn ohjata, ja huonostihan se päättyi. Missään nimessä sinun ei kuulu tyytyä sellaiseen mieheen, joka kohtelee sinua huonosti! Mutta kannattaa avoimin mielin tarkastella omia kriteerejä ja avartaa maailmaa.
Jos on koskaan ollut pitkässä ja läheisessä suhteessa, tietää sen, että välillä toinen pännii ja kovaa. Välillä se johtuu myös muusta stressistä, mutta se helposti purkautuu läheisimpään ja rakkaimpaan ihmiseen vaikka ei saisi. Ei kyse ole mistään tunnemyrskyn ohjaamisesta, vaan ihan vaan temperamentista. Ja oli ihanaa, kun sai olla oma itseni, eikä feikata täydellistä ja silti toinen rakasti.
Ärsyttävät piirteet noissa ok miehissä on semmoisia, et toinen jauhaa jatkuvasti jostain asiasta, joka ei kiinnosta. Tai on vähän nössö ja saamaton jossain asioissa, vaikka muuten mukava. Tai jotenkin sosiaalisesti kömpelö, joka ei yhtään lue tilanteita, eikä ymmärrä milloin vaihtaa jo aihetta. Ei nää oo jatkuvasti esillä, mutta jos on pitkään heidän seurassaan, alkaa näitä huomata.
Mukavia tyyppejä, mutta silti vähän uuvuttaa.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan kommentoi millään pahalla, mutta vapaaehtoisesti lapsettomana, ei-vapaaehtoisesti sinkkuna, tätä keskustelua on mielenkiintoista lukea.
Olen kiitollinen, ettei toiveissani ole koskaan ollut lapsia. Samalla on jopa silmiä avaavaa, kuinka kova palo joillakin ihmisillä on saada lapsia, jopa ok tason parisuhteeseen tyytymällä. Rehellisesti sanottuna, ei ole koskaan käynyt mielessänikään tyytyä ok-parisuhteeseen mistään syystä.
En tietenkään osaa antaa neuvoja, mutta kaikkea hyvää sinulle! Toivottavasti unelmasi joskus täyttyy.
Mäkin vihaan tätä fiilistä, että aika loppuu kesken ja jäljellä on vain huonoja vaihtoehtoja :D. Olisi niin paljon helpompaa, jos ei olisi iso kaipuu äidiksi!
Ja onhan se kahelia ottaa vaan joku ok tyyppi, ja toivoisin, ettei tämmöistä tarvitsisi edes miettiä. Mutta tässä jamassa vaan olen: kaikki vaihtoehdot on vähän huonoja. Tai siis paras olisi jos joku sopiva kävelisi huomenna vastaan, mutta eihän niin tapahdu.
Kunpa saisin kelata 10 vuotta eteenpäin..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luonto on järjestänyt asian niin, että se kemia on olemassa syystä. Se syy on biologinen. Sen tarkoituksena on järjestää mahdollisimman hyvät lähtökohdat potentiaalisille jälkeläisille.
Siksi se on niin kryptinen juttu, että joku vain selittämättömästi kolahtaa ja joku toinen ei.
Mikäli lisäännyt "ok -tyypin" kanssa, niin ota huomioon myös se, että jos siinä ei oikein "kipinää" ole, niin biologisesti ottaen ette välttämättä ole niin sopivia toisillenne. Se taas ei ole positiivista mahdollisten jälkeläisten näkökulmasta.
Luonto on viisaampi kuin ihminen. Se, että joku on sinulle biologisesti sopiva, ei kuitenkaan tarkoita että hän olisi muuten hyvä kumppani tai isä. Ymmärtänet.
Mielenkiintoinen ketju, luin sen läpi kiinnostuneena. En tiedä, pitäisikö minun kirjoittaa tähän mitään, koska en tavallaan kuulu "aihepiiriin" mitenkään, koska olen jo vanhempi homomies, mutta taidanpa kuitenkin jotain kirjoittaa ...
Erittäin hyvä, että olet nuorempana saanut kokea tuollaisen suhteen joka sinulla on ollut. Harmi että se ei jatkunut. On varmaan aika monia, jotka eivät koko elämässään tuontapaista suhdetta itselleen saa. Olisiko mitään mahdollisuutta palata siihen entiseen? Ehkä ei, kun et ole sellaisella edes spekuloinut ...
Omalla kohdallani elämäni on mennyt niin, että nuorena olin vain yksin ilman mitään seurustelusuhteita melkein kolmekymppiseksi ja luulin että näin se nyt sitten mulla menee tämä elämä. Sitten kohtasin erään tyypin jonka kanssa aloin kuitenkin seurustelemaan, vaikka hyvin erilaisia olimme. Ei kestänyt kovin kauaa, seuraava seurustelukumppani tuli kuvioihin ja oli taas täysin erilainen kuin edellinen. Tämä kesti pidempään, mutta jälleen tapahtui, että löysin vielä kiinnostavamman (mukamas!) ja vaihdoin lennosta kolmanteen. Tämä oli jälleen täysin omanlaisensa ja täysin erilainen kuin minä itse. No tämä kolmas on sitten kantanut jo montakymmentä vuotta. On ollut monenlaista vaihetta matkan varrella.
En ole keneenkään näistä ollut palavasti rakastunut. Ehkä en edes osaa olla (?) tai sitten se vaan on että sitä "ihan oikeaa" kumppania ei mullakaan ole tullut vastaan oikeassa elämässä. Vaikeina hetkinä olen välillä langennut ajattelemaan että voi kun olisin löytänyt sen oikean kumppanin, joka ajattelee asioista kuin minä, on luonteeltaan kuin minä, on raha-asioissa samalla tasolla jne. mutta tämä ei ole toteutunut ja ei kyllä enää tule toteutumaankaan.
Eli kaiken tämän vuodatuksen jälkeen olisin antamassa ohjeeksi että ota rohkeasti vaan joku ihan ok-tyyppi ja asetu aloillesi hänen kanssaan. Kyllä siitä riittävän hyvä voi tulla! Elämää harvoin saa ihan niille prinsessa-tasoille nostettua, jossa he elivät onnellisina joka päivä elämänsä loppuun saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekisin jonkun "ok tyypin" kanssa, jos isäksi halua olisi ja vaikuttaa hyvältä. Ei elämästä kuitenkaan ikinä kaikkea tiedä etukäteen suunnittelemalla, ja ehkä rakkauskin tulee myöhemmin. Itsellisenä äitinä lapsi jää orvoksi jos yksi vanhempi kuolee. On lapselle myös henkisesti parempi että on joku isä olemassa.
Kahdessa avioliitossa molemmista kaksi lasta (yhteensä 4 lasta) kasvattaneena totean, että helpompi olisi ollut tehdä lapset yksin. Monella miehellä on isäkyvyissä ja -haluissa niin paljon puutteita ja korvattavaa.
Kaikista karmeinta on se, että itse raadat lasten ja kodin eteen työpäivän jälkeen / viikonloppuisin ja joudut samalla katsomaan kun mies huokailee sohvalla ja valittelee väsymystään, eikä motivoidu tekemään lasten kanssa mitään lasten mielestä kivaa puhumattakaan, että oma-aloitteidesti hoitasi lapsia tai kotia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luonto on järjestänyt asian niin, että se kemia on olemassa syystä. Se syy on biologinen. Sen tarkoituksena on järjestää mahdollisimman hyvät lähtökohdat potentiaalisille jälkeläisille.
Siksi se on niin kryptinen juttu, että joku vain selittämättömästi kolahtaa ja joku toinen ei.
Mikäli lisäännyt "ok -tyypin" kanssa, niin ota huomioon myös se, että jos siinä ei oikein "kipinää" ole, niin biologisesti ottaen ette välttämättä ole niin sopivia toisillenne. Se taas ei ole positiivista mahdollisten jälkeläisten näkökulmasta.
Luonto on viisaampi kuin ihminen. Se, että joku on sinulle biologisesti sopiva, ei kuitenkaan tarkoita että hän olisi muuten hyvä kumppani tai isä. Ymmärtänet.
Olen vähän samoilla linjoilla, ja jotenkin toivoisin jotain kiihkeää suhdetta (lomaromanssi yms), jossa tuntee suurta veroa toiseen ja antaa palaa, vaikka tietää, että ei tämä kauaa jatku :D. Se ratkaisisi monta ongelmaa kerralla. Mutta eipä tule sellaisiakaan tyyppejä vastaan.
Noissa ok tyypeissä voi olla myös se ongelma, että voi olla, että luonto ei ole tarkoittanut meitä yhteen. Ja kun oma ikä kasvaa koko ajan, voi tästäkin tulla ongelma.
Ap
Voisitteko te naiset kertoa selkeästi mitä tuo "ok-tyyppi" edes tarkoittaa?
Jos mies on friendzone'D saittia tämä tarkoittaa käytännössä että häntä ei voi nähdä haluttavana seksuaalisesti ottaen.
Jos mies taas on kuuluisa "on kipinää, on kemiaa, whateverz..." tämä tarkoittaa käytännössä sitä että hän on haluttava mies seksuaalisessa mielessä.
Onko "ok -tyyppi" siis jotain tästä välistä? Onko hän seksuaalisesti haluttava mies?
Mihin te naiset vedätte tämän veteen piirretyn viivan?
Kiinnostaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei tätä itsellistä lisääntymistä voida järjestää joillain bordelleilla? Seinä välissä, ettei naamoja näe, mutta sukupuolielimet esillä. Kaikki käyvät sukupuolitesteissä ja ovat puhtaita. Miehet pääsevät nussimaan ja syöksemään spermansa pilluun ja naiset tulevat raskaaksi, jos tulevat. Nainen pitää lapsen, eikä tiedä kuka on isä.
Siitä vaan perustamaan
Olikohan jossain Keplerin dekkarissa vai missä jossa poliisinainen tuli raskaaksi tällaisesta reikä seinässä ratkaisusta.
Omituista touhua.
Ettet vain sattunut katsomaan jotain aikuisviihdettä.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ketju, luin sen läpi kiinnostuneena. En tiedä, pitäisikö minun kirjoittaa tähän mitään, koska en tavallaan kuulu "aihepiiriin" mitenkään, koska olen jo vanhempi homomies, mutta taidanpa kuitenkin jotain kirjoittaa ...
Erittäin hyvä, että olet nuorempana saanut kokea tuollaisen suhteen joka sinulla on ollut. Harmi että se ei jatkunut. On varmaan aika monia, jotka eivät koko elämässään tuontapaista suhdetta itselleen saa. Olisiko mitään mahdollisuutta palata siihen entiseen? Ehkä ei, kun et ole sellaisella edes spekuloinut ...
Omalla kohdallani elämäni on mennyt niin, että nuorena olin vain yksin ilman mitään seurustelusuhteita melkein kolmekymppiseksi ja luulin että näin se nyt sitten mulla menee tämä elämä. Sitten kohtasin erään tyypin jonka kanssa aloin kuitenkin seurustelemaan, vaikka hyvin erilaisia olimme. Ei kestänyt kovin kauaa, seuraava seurustelukumppani tuli kuvioihin ja oli taas täysin erilainen kuin edellinen. Tämä kesti pidempään, mutta jälleen tapahtui, että löysin vielä kiinnostavamman (mukamas!) ja vaihdoin lennosta kolmanteen. Tämä oli jälleen täysin omanlaisensa ja täysin erilainen kuin minä itse. No tämä kolmas on sitten kantanut jo montakymmentä vuotta. On ollut monenlaista vaihetta matkan varrella.
En ole keneenkään näistä ollut palavasti rakastunut. Ehkä en edes osaa olla (?) tai sitten se vaan on että sitä "ihan oikeaa" kumppania ei mullakaan ole tullut vastaan oikeassa elämässä. Vaikeina hetkinä olen välillä langennut ajattelemaan että voi kun olisin löytänyt sen oikean kumppanin, joka ajattelee asioista kuin minä, on luonteeltaan kuin minä, on raha-asioissa samalla tasolla jne. mutta tämä ei ole toteutunut ja ei kyllä enää tule toteutumaankaan.
Eli kaiken tämän vuodatuksen jälkeen olisin antamassa ohjeeksi että ota rohkeasti vaan joku ihan ok-tyyppi ja asetu aloillesi hänen kanssaan. Kyllä siitä riittävän hyvä voi tulla! Elämää harvoin saa ihan niille prinsessa-tasoille nostettua, jossa he elivät onnellisina joka päivä elämänsä loppuun saakka.
Kiitos kommentista. Mielenkiintoinen näkökulma. Mutta asian vaikeaksi tekee juuri se, että olen kokenut parempaa. Ja voin sanoa, että kun se loppuu, se tuntuu pahemmalta kuin mikään muu. Sitä ei ehkä muut ymmärrä. Eli se on vähän kakspiippuinen asia.
Tosi vaikea ajatus myös tyytyä, mutta en oikeasti löydä ihmistä joka kolahtaa ja joka haluaa olla minun kanssani. Joten minkäs teet.
Ja ei, vanhaan ei voi palata. Exälläni on jo uusi perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan kommentoi millään pahalla, mutta vapaaehtoisesti lapsettomana, ei-vapaaehtoisesti sinkkuna, tätä keskustelua on mielenkiintoista lukea.
Olen kiitollinen, ettei toiveissani ole koskaan ollut lapsia. Samalla on jopa silmiä avaavaa, kuinka kova palo joillakin ihmisillä on saada lapsia, jopa ok tason parisuhteeseen tyytymällä. Rehellisesti sanottuna, ei ole koskaan käynyt mielessänikään tyytyä ok-parisuhteeseen mistään syystä.
En tietenkään osaa antaa neuvoja, mutta kaikkea hyvää sinulle! Toivottavasti unelmasi joskus täyttyy.
Mäkin vihaan tätä fiilistä, että aika loppuu kesken ja jäljellä on vain huonoja vaihtoehtoja :D. Olisi niin paljon helpompaa, jos ei olisi iso kaipuu äidiksi!
Ja onhan se kahelia ottaa vaan joku ok tyyppi, ja toivoisin, ettei tämmöistä tarvitsisi edes miettiä. Mutta tässä jamassa vaan olen: kaikki vaihtoehdot on vähän huonoja. Tai siis paras olisi jos joku sopiva kävelisi huomenna vastaan, mutta eihän niin tapahdu.
Kunpa saisin kelata 10 vuotta eteenpäin..
Ap
Sä oot sellainen tuuliviiri. Jätä lapsenteko nuoremmille.
Suosittelen 22 vuoden kokemuksella itsellistä äitiyttä. Hyvin pärjäät!
N56
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohda se kemia. Listaat paperille hyvän puolison ja hyvän isän kriteerit. Ulkonäköasiat kannattaa unohtaa. Otat miehen, joka nämä kriteerit täyttää JA kohtelee sinua kuin kuningatarta. Kaiken muun voit unohtaa. Se pitkäkestoinen rakkaus - ja seksuaalinen vetovoimakin - kasvaa ajan kanssa sitä mukaa, kun huomaat kuinka hyvin mies sinua kohtelee. Mummoni neuvoi aina, että kannattaa ottaa mies, joka rakastaa sinua enemmän kuin sinä häntä. Ps. Mummollani oli hyvä 65v kestänyt avioliitto, joka päättyi hänen kuolemaansa.
Tää kuulostaa siltä kun hyviä miehiä sataisi ovista ja ikkunoista, mutta itseäni kiinnostaisi vaan pinnalliset asiat, ja siksi ketään ei löydy. Ei se niin ole. Edes ok sinkkuja on vaikea löytää, ja monessa ok miehessä on jokin piirre, joka häiritsee. Ei nämä osaa kohdella kuin kuningatarta. Jos aikaa olisi enemmän, niin en harkitsisi heitä, vaan odottaisin jotain parempaa, jonka kanssa ei olisi fiilis, että täytyy tyytyä.
Ap
Minkälaisia ne häiritsevät piirteet ovat? Sain pinnallisen kuvan aiemmasta kuvauksestasi siitä, kuinka olitte exän kanssa parhaat ystävät ja pahimmat vihamiehet. Tuo on juuri sitä, että antaa tunnemyrskyn ohjata, ja huonostihan se päättyi. Missään nimessä sinun ei kuulu tyytyä sellaiseen mieheen, joka kohtelee sinua huonosti! Mutta kannattaa avoimin mielin tarkastella omia kriteerejä ja avartaa maailmaa.
Jos on koskaan ollut pitkässä ja läheisessä suhteessa, tietää sen, että välillä toinen pännii ja kovaa. Välillä se johtuu myös muusta stressistä, mutta se helposti purkautuu läheisimpään ja rakkaimpaan ihmiseen vaikka ei saisi. Ei kyse ole mistään tunnemyrskyn ohjaamisesta, vaan ihan vaan temperamentista. Ja oli ihanaa, kun sai olla oma itseni, eikä feikata täydellistä ja silti toinen rakasti.
Ärsyttävät piirteet noissa ok miehissä on semmoisia, et toinen jauhaa jatkuvasti jostain asiasta, joka ei kiinnosta. Tai on vähän nössö ja saamaton jossain asioissa, vaikka muuten mukava. Tai jotenkin sosiaalisesti kömpelö, joka ei yhtään lue tilanteita, eikä ymmärrä milloin vaihtaa jo aihetta. Ei nää oo jatkuvasti esillä, mutta jos on pitkään heidän seurassaan, alkaa näitä huomata.
Mukavia tyyppejä, mutta silti vähän uuvuttaa.
20v parisuhteessa ja koskaan ei ole tuo puoliso pahasti pänninyt. Ei kertaakaan.
Toki joskus ärsyttää, kun ei muista tuoda vessapaperirullan hylsyä pois kylppäristä ja jättää parranajovälineensä siihen kylpyhuoneen pöydälle sotkemaan. Mutta siivoan ne siitä pois ja huomautan asiasta.
Mieheni taas kerää minun lojumaan jääneitä sukkiani, ja huomauttaa asiasta.
Mutta ei meitä toisemme ärsytä. Osamme molemmat ottaa omaa aikaa kun sille on tarvetta, ja elämme muutenkin aika itsenäisesti molemmat.
Toinen jos on lähdössä jonnekin, niin huikkaisee että tällaista ajattelin, tuletko mukaan? Yleensä tulee. Me yksinkertaisesti viihdymme yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu paljon siitä, mitä tarkoitat ok tyypillä. Kukaan ihminen ei ole täydellinen, eikä yksikään pari täydellisesti yhteensopiva, vaan kaikilla on myös huonoja puolia. Siksi sitoutuneeseen parisuhteeseen kuuluu aina tietty osuus sitä paljon kauhisteltua tyytymistä. Sitä, että on tietoinen puolison epätäydellisyydestä, mutta haluaa silti jakaa elämänsä juuri hänen kanssaan. Täydellistä etsivä jää herkästi yksin.
Riippuu paljon myös siitä, mitä tarkoitat kemialla ja sen puuttumisella. Rakkaudessa ja yhteensopivuudessa on monta elementtiä, joista jokin voi olla vahvempi ja toinen heikompi. Tunteen palo ja vahva seksuaalinen vetovoima ovat yksiä näistä elementeistä, mutta eivät ainoita ja kokonaisuus voi olla erittäinkin hyvä, vaikka nämä osa-alueet eivät olisikaan ihan täysien pisteiden arvoisia.
Mutta sitä en pidä hyvänä lähtökohtana, jos lähtee hankkimaan lasta sillä ajatuksella, että tämä ei ole loppuelämän suhde. Lapsi kuitenkin sitoo loppuelämäksi jollain tapaa siihen ihmiseen, ja ero on lapselle aina jonkun kokoinen kriisi. Kyllä pitää olla sellainen ajatus, että tosissaan pyrkii siihen että suhde kestäisi loppuelämän. Niin ei välttämättä käy, eikä sille välttämättä itse mitään voi, mutta asenne pitää olla kohdallaan. Se kantaa monessa tilanteessa jo pitkälle.
Tiedän, ettei kukaan ole täydellinen, ja riitoja ja vaikeita hetkiä tulee varmasti. En edes halua ketään "täydellistä", vaan epätäydellisen oman tyypin, joka kolahtaisi juuri mulle. Pohjalla on syvä kiinnostus toisesta: haluaa tietää mitä toinen ajattelee, kuulla lapsuudenmuistoja, vaihtaa ajatuksia ja ihan vaan käpertyä viereen. Lisäksi olemme myös toistemme parhaat kaverit, mutta välillä myös pahimmat viholliset. Vanha suhteeni oli tälläinen, mutta se sitten lopulta päättyi.
Ihan ok tyypillä tarkoitan sitä, että tälläinen mielenkiinto puuttuu. Jutut on ihan kivoja, mutta ei niitä aina jaksaisi. Kosketus menee, mutta ei ole paloa koskettaa. Arki kuitenkin sujuu, kunhan ei liikaa mieti.Ap
Vaikutat hemmetin rasittavalta jahkaajalta.
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko te naiset kertoa selkeästi mitä tuo "ok-tyyppi" edes tarkoittaa?
Jos mies on friendzone'D saittia tämä tarkoittaa käytännössä että häntä ei voi nähdä haluttavana seksuaalisesti ottaen.
Jos mies taas on kuuluisa "on kipinää, on kemiaa, whateverz..." tämä tarkoittaa käytännössä sitä että hän on haluttava mies seksuaalisessa mielessä.
Onko "ok -tyyppi" siis jotain tästä välistä? Onko hän seksuaalisesti haluttava mies?
Mihin te naiset vedätte tämän veteen piirretyn viivan?
Kiinnostaa
Itse näen, että ok tyyppi ei ole seksuaalisesti kovin haluttava mies, mutta ei kuitenkaan mikään kuvotuskaan. Mutta ei, en pidä heitä viehättävinä, mutta ihan mukavina.
Raakaa se on, ja mielelläni ottaisin miehen, jota aidosti haluan. Mutta eipä tule vastaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohda se kemia. Listaat paperille hyvän puolison ja hyvän isän kriteerit. Ulkonäköasiat kannattaa unohtaa. Otat miehen, joka nämä kriteerit täyttää JA kohtelee sinua kuin kuningatarta. Kaiken muun voit unohtaa. Se pitkäkestoinen rakkaus - ja seksuaalinen vetovoimakin - kasvaa ajan kanssa sitä mukaa, kun huomaat kuinka hyvin mies sinua kohtelee. Mummoni neuvoi aina, että kannattaa ottaa mies, joka rakastaa sinua enemmän kuin sinä häntä. Ps. Mummollani oli hyvä 65v kestänyt avioliitto, joka päättyi hänen kuolemaansa.
Tää kuulostaa siltä kun hyviä miehiä sataisi ovista ja ikkunoista, mutta itseäni kiinnostaisi vaan pinnalliset asiat, ja siksi ketään ei löydy. Ei se niin ole. Edes ok sinkkuja on vaikea löytää, ja monessa ok miehessä on jokin piirre, joka häiritsee. Ei nämä osaa kohdella kuin kuningatarta. Jos aikaa olisi enemmän, niin en harkitsisi heitä, vaan odottaisin jotain parempaa, jonka kanssa ei olisi fiilis, että täytyy tyytyä.
Ap
Minkälaisia ne häiritsevät piirteet ovat? Sain pinnallisen kuvan aiemmasta kuvauksestasi siitä, kuinka olitte exän kanssa parhaat ystävät ja pahimmat vihamiehet. Tuo on juuri sitä, että antaa tunnemyrskyn ohjata, ja huonostihan se päättyi. Missään nimessä sinun ei kuulu tyytyä sellaiseen mieheen, joka kohtelee sinua huonosti! Mutta kannattaa avoimin mielin tarkastella omia kriteerejä ja avartaa maailmaa.
Jos on koskaan ollut pitkässä ja läheisessä suhteessa, tietää sen, että välillä toinen pännii ja kovaa. Välillä se johtuu myös muusta stressistä, mutta se helposti purkautuu läheisimpään ja rakkaimpaan ihmiseen vaikka ei saisi. Ei kyse ole mistään tunnemyrskyn ohjaamisesta, vaan ihan vaan temperamentista. Ja oli ihanaa, kun sai olla oma itseni, eikä feikata täydellistä ja silti toinen rakasti.
Ärsyttävät piirteet noissa ok miehissä on semmoisia, et toinen jauhaa jatkuvasti jostain asiasta, joka ei kiinnosta. Tai on vähän nössö ja saamaton jossain asioissa, vaikka muuten mukava. Tai jotenkin sosiaalisesti kömpelö, joka ei yhtään lue tilanteita, eikä ymmärrä milloin vaihtaa jo aihetta. Ei nää oo jatkuvasti esillä, mutta jos on pitkään heidän seurassaan, alkaa näitä huomata.
Mukavia tyyppejä, mutta silti vähän uuvuttaa.20v parisuhteessa ja koskaan ei ole tuo puoliso pahasti pänninyt. Ei kertaakaan.
Toki joskus ärsyttää, kun ei muista tuoda vessapaperirullan hylsyä pois kylppäristä ja jättää parranajovälineensä siihen kylpyhuoneen pöydälle sotkemaan. Mutta siivoan ne siitä pois ja huomautan asiasta.
Mieheni taas kerää minun lojumaan jääneitä sukkiani, ja huomauttaa asiasta.
Mutta ei meitä toisemme ärsytä. Osamme molemmat ottaa omaa aikaa kun sille on tarvetta, ja elämme muutenkin aika itsenäisesti molemmat.
Toinen jos on lähdössä jonnekin, niin huikkaisee että tällaista ajattelin, tuletko mukaan? Yleensä tulee. Me yksinkertaisesti viihdymme yhdessä.
Toki toki
Hankkisin itsellisesti. En odottaisi kumppania enää yhtään, jos lapsia haluan. Etenkin jos alkaa vuodet tulla vastaan.