Miksi mielenterveys ongelmista kärsivä hylätään

Vierailija kirjoitti:

Minå kirjoitin tuon kommentin kotiimme  ilmestyvästä raivoavasta sukulaisesta.

Jatkan vielä, että tuo ihminen on ammattiloukkaantuja. Vaikka olisi parempi jakso ja lääkityksellä hyvässä kunnossa, niin vetää kaikesta herneen nenäänsä. Ei hänelle uskalla mitään tavallistakaan asiaa kertoa. Suuttuu vaan, kun vaikka  tykkään jostain elokuvasta tai kirjasta , joista hän ei. Sitten haukkuu minut koko suvulle. Semmosta ! 

No comment

Tottahan tuo on. Eräs ystävistäni potee pahaa masennusta ja kaikenlaista kurjaa hänen elämäänsä on kyllä mahtunutkin, siitä masentunut ja eristäytynyt. Minä käyn säännöllisesti, kutsun luokseni kahvittelemaan ja ihan vaan rupattelemaan niitä näitä, hän saa toki valita puheenaiheet ja siitä se jutustelu on lähtenyt, välillä minä otan puheenaiheet haltuuni ja hän lähtee mukaan, ikäänkuin hän silmin nähden piristyisi ja alkaisi "kukkia" uudelleen luonani kunnes taas kun palaa kotiinsa on aivan nuutunut ja nukkavieru. Soittelen 3 kertaa viikossa, ihan vain varmuuden vuoksi. Välillä menen "yllätyskäynnille" bagelsien ja teen kanssa, huudan vain postiluukusta, että ARVAA KUKA OLISI TULOILLAAN, minulla on jokin kyky saada häneen virtaa ja olen siitä niin iloinen, mutta jotain pitäisi keksiä että hän olisi pidemmän aikaa raiteilla, surettaa kovasti kun ihmisiltä menee elämä alta ja luisutaan epätoivoon ja muututaan ihan näkymättömiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät pysty normaaliin vuorovaikutukseen?

Anteeksi, pystyisittekö te tekemään tasapainoista vuorovaikutusta jos ja kun joku heittää sinua paskalla niin että paska tippuu päällesi?

 

Minä en tiedä mutta minua kiinnostaa saada vastaus kysymykseeni, kiitos

Olet saanut jo monta vastausta. Mutta paska sitä ja paska tätä, kuka hullllu tuollaista jaksaisi. No toinen hulllu ehkä.

Omissa kokemuksissani olen nimenomaan antanut mahdollisuuden mielenterveysongelmista kärsiville naisille romanttisessa mielessä, ja nämä ovat usein työntäneet minut pois. Mikä lie defenssi sitten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en jaksa kuunnella jatkuvasti miten masentaa niin ettei pääse sängystä ylös ja tänään ahdistaa tämä tuo ja nuo. Kuukaudesta toiseen tota samaa narinaa kuuntelin, missään ei ollut mitään hyvää ja turha edes yrittää tehdä asialle jotain. Vellokoon masiksessaan, mulle riitti. Ja kyllä, kyseessä läheinen ihminen. 

Toivottavasti et itse sairastu. Muut jättää sutkin yksin. Muistele sitten asennettasi.

Ymmärrän erittäin hyvin miksi sinut on yksin hyljätty sairautesi kanssa kärvistelemään. Tuo uhriutuva asenteesi kertoo sen. -eri-

Ei mua ole jätetty yksin enkä ole sairas. Olen seurannut läheltä sairaita ihmisiä ja kaltaisiasi muka-läheisiä.

Hassua että kritisoit mt-ongelmaisia vaikka itse kuvittelet toisesta ties mitä hänen alle tusinan sanan viestinsä perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Tottahan tuo on. Eräs ystävistäni potee pahaa masennusta ja kaikenlaista kurjaa hänen elämäänsä on kyllä mahtunutkin, siitä masentunut ja eristäytynyt. Minä käyn säännöllisesti, kutsun luokseni kahvittelemaan ja ihan vaan rupattelemaan niitä näitä, hän saa toki valita puheenaiheet ja siitä se jutustelu on lähtenyt, välillä minä otan puheenaiheet haltuuni ja hän lähtee mukaan, ikäänkuin hän silmin nähden piristyisi ja alkaisi "kukkia" uudelleen luonani kunnes taas kun palaa kotiinsa on aivan nuutunut ja nukkavieru. Soittelen 3 kertaa viikossa, ihan vain varmuuden vuoksi. Välillä menen "yllätyskäynnille" bagelsien ja teen kanssa, huudan vain postiluukusta, että ARVAA KUKA OLISI TULOILLAAN, minulla on jokin kyky saada häneen virtaa ja olen siitä niin iloinen, mutta jotain pitäisi keksiä että hän olisi pidemmän aikaa raiteilla, surettaa kovasti kun ihmisiltä menee elämä alta ja luisutaan epätoivoon ja muututaan ihan näkymättömiksi.

Onko hänellä terapiaa tai lääkitystä?

Sä et voi yksin kannatella häntä, vaikka oletkin hienosti sitä tehnyt. Olet ihana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät pysty normaaliin vuorovaikutukseen?

Anteeksi, pystyisittekö te tekemään tasapainoista vuorovaikutusta jos ja kun joku heittää sinua paskalla niin että paska tippuu päällesi?

 

Minä en tiedä mutta minua kiinnostaa saada vastaus kysymykseeni, kiitos

Olet saanut jo monta vastausta. Mutta paska sitä ja paska tätä, kuka hullllu tuollaista jaksaisi. No toinen hulllu ehkä.

En tiedä, eikä kiinnosta, kiitos!

Uskon että sinäkin voit onnistua, olkaa hyvä

Joillain toimii numerologia, joillain toimii venäläinen ruletti

Minua ei kiinnosta pohjoispuolen naketit

Onnistuminen on yksinkertaista

Se riippuu siitä, miten mt -ongelmainen käyttäytyy. Ei häntä hylätä sen kummemmilla perusteilla kuin muitakaan. Jos ihminen käyttäytyy epäkohteliaasti, arvaamattomasti tai epämiellyttävästi, ystävät kaikkoavat, olipa mt -ongelmia tai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottahan tuo on. Eräs ystävistäni potee pahaa masennusta ja kaikenlaista kurjaa hänen elämäänsä on kyllä mahtunutkin, siitä masentunut ja eristäytynyt. Minä käyn säännöllisesti, kutsun luokseni kahvittelemaan ja ihan vaan rupattelemaan niitä näitä, hän saa toki valita puheenaiheet ja siitä se jutustelu on lähtenyt, välillä minä otan puheenaiheet haltuuni ja hän lähtee mukaan, ikäänkuin hän silmin nähden piristyisi ja alkaisi "kukkia" uudelleen luonani kunnes taas kun palaa kotiinsa on aivan nuutunut ja nukkavieru. Soittelen 3 kertaa viikossa, ihan vain varmuuden vuoksi. Välillä menen "yllätyskäynnille" bagelsien ja teen kanssa, huudan vain postiluukusta, että ARVAA KUKA OLISI TULOILLAAN, minulla on jokin kyky saada häneen virtaa ja olen siitä niin iloinen, mutta jotain pitäisi keksiä että hän olisi pidemmän aikaa raiteilla, surettaa kovasti kun ihmisiltä menee elämä alta ja luisutaan epätoivoon ja muututaan ihan näkymättömiksi.

Onko hänellä terapiaa tai lääkitystä?

Sä et voi yksin kannatella häntä, vaikka oletkin hienosti sitä tehnyt. Olet ihana.

Kiitos paljon! Hän on vast'ikään noin pari kuukautta ollut poissa raiteiltaan, puhetta on ollut kaikenlaisista asioista, yritän puheillani (varovaisesti ohjaten) antaa hänelle vaihtoehtoja jos siltä tuntuu, eli lääkäriä, lääkitystä ja terapiaa. Hän ei ole "tyhmäjärkinen" tai "hunningolla, jos sitä sanaa voitaisiin käyttää", mutta lamaantunut ja jotenkin ulkona kuorestaan. Olen aistivinani, että hän ottaa minuun yhteyttä kun aika on valmis näihin. Aina ei kannata hätäillä, eikä toki viivytelläkään. Jotenkin vaistoan kun milloin hän olisi valmis sellaiseen. Se myös on jaksamiskysymys !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovat niin itsekkäitä kpäitä.

Mä itse olen katkaissut välit tyttäreeni. Masennus, paniikkihäiriö, adhd, autismi. En jaksanut sitä 20 v jatkunutta ”mua ahistaa, oot pska, mä oon pska, vihaan sua, vihaan itteäni, tpa ittes, tpan itteni” -puhetta. En edes enää halua tietää miten hänellä menee, en vaan jaksa enää.

Tuollaisella ulosannilla on kyllä vaikea uskoa, että et olisi ollut osaltasi luomassa noita tyttäresi ongelmia.. 

Siinä joku terapiankäynyt vastasi. Entä jos äiti on tehnyt kaikkensa auttaakseen? Maksanut terapiat, upottanut vuosipalkkansa verran rahaa aikuisen ihmisen taloussotkujen siivoamiseen. Koittanut tukea ja kuunnella. Kuunnellut myös valemuistot. Ja loppulta 30v "lapsi" saa väkivaltaisen raivarin ja karjuu, että tapa ittes, en enää koskaan halua nähdä sua? Niin mitä pitäisi tehdä: tosiaan tappaa ittensä vai todeta itselleen, että siinä puhuu nyt suvun persoonallisuushäiriö ja nyt otan etäisyyttä?

Eri

Miksi vaihtoehdot ovat itsensä tappaminen ja lapsen elämästä poistaminen? Ja on totta, että en tiedä mitä on tai ei ole tehnyt, tosin on mielenkiintoista, että täällä on hyvin vahva konsensus käytännössä jokaisessa ketjussa missä vanhempia käsitellään, että he ovat järjestäen tavalla tai toisella ihan prseestä, varsinkin vuosikymmeniä sitten kasvaneet. Olivat kuulemma kovin itsekkäitä jne, eikä heissä (lapsissa) ollut koskaan mitään  vikaa, vaan kaikki olivat kurissa ja nuhteessa eläviä kympin oppilaita ja samanlaisia tietysti myös aikuisina. 

Mutta nyt kun itse pääsee sinne "hyötyjän" puolelle, eli saa lakaista omasta elämästään epämukavuuksia pois, niin löytyy kummasti ymmärrystä. 

Entä miksi kenenkään, edes valtion, tulisi murehtia näistä "kelvottomista", jos edes vanhempien ei oleteta niin tekevän? Ihmiset kummasti arvostavat uhrautumista, kunhan sen tekee joku muu. 

Mutta ehkä tosiaan on tämäkin kirjoittaja tehnyt kaikenlaisia uhrauksia, sitä vain on vaikea uskoa, jos kutsuu lastaan kusipääksi, josta ei tahdo tietää mitään, eritoten kun mitään muuta ei mainittu kuin ikävät puheet. 

Vastasit minun kommenttiini. En ole kutsunut lastani kusipääksi: olen todennut että sillä on sukurasitteena saatu persoonallisuushäiriö joka mm estää puhumasta totta terapiassa, manipulointi kyllä onnistuu. En tosiaankaan ole poistanut lastani elämästäni. Suren joka s@@tanan päivä ja mietin voinko tehdä jotain. Ja sitten totean että en voi. Saman ovat todenneet ystävänsä ja muut läheiset.

Muuten viestisi oli niin sekava, että ainakaan minä en ymmärtänyt mitä yrität sanoa.

Luepa se viesti uudelleen. Ihan selkeä se oli ja täynnä asiaa.

-eri

PS. nimittelit ensin mt-ongelmaisia kusipäiksi ja sitten kerroit oman lapsesi mt-ongelmista. Eli kyllä sä nimittelit lastasi kusipääksi.

Lue itse: siinä oli kaksi eri kirjoittajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en jaksa kuunnella jatkuvasti miten masentaa niin ettei pääse sängystä ylös ja tänään ahdistaa tämä tuo ja nuo. Kuukaudesta toiseen tota samaa narinaa kuuntelin, missään ei ollut mitään hyvää ja turha edes yrittää tehdä asialle jotain. Vellokoon masiksessaan, mulle riitti. Ja kyllä, kyseessä läheinen ihminen. 

Toivottavasti et itse sairastu. Muut jättää sutkin yksin. Muistele sitten asennettasi.

Ymmärrän erittäin hyvin miksi sinut on yksin hyljätty sairautesi kanssa kärvistelemään. Tuo uhriutuva asenteesi kertoo sen. -eri-

Ei mua ole jätetty yksin enkä ole sairas. Olen seurannut läheltä sairaita ihmisiä ja kaltaisiasi muka-läheisiä.

Hassua että kritisoit mt-ongelmaisia vaikka itse kuvittelet toisesta ties mitä hänen alle tusinan sanan viestinsä perusteella.

Se on hyvä että sulla on niitä jotka jaksavat toimia vuodesta toiseen roska-astianasi, yli-ihmisinä, väsymättä jne👍🏻

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en oikein jaksa olla raskaiden ja masentavien seurassa.

oletpa hyvä ystävä tai lähimmäinen.

Pitääkö minun luopua omasta tasapainostani antamalla heidän masentaa minua ja tehdä elämäni raskaaksi? Miksi heidän ei pidä luopua raskaudestaan ja masentavuudestaan? Niin minäkin olen luopunut.

Jaettu suru on puoli surua.

Mikäs siinä, jos priorisoit itsesi kaikkien muiden yli etkä ole kykenevä empatiaan.

Enhän minä surusta puhunut mitään vaan masentavuudesta ja raskaudesta. Suru ei ole mielenterveysongelma.

Vierailija kirjoitti:

Se riippuu siitä, miten mt -ongelmainen käyttäytyy. Ei häntä hylätä sen kummemmilla perusteilla kuin muitakaan. Jos ihminen käyttäytyy epäkohteliaasti, arvaamattomasti tai epämiellyttävästi, ystävät kaikkoavat, olipa mt -ongelmia tai ei. 

Tuota noin. Jos on mt-ongelmainen, hänen diagnoosiinsa kuuluu juurikin tuo väliaikainen epämiellyttävä käytös tai poikkeava käytös, sehän riippuu sinusta miten sen tunnistat, jos alat välittömästi mäkättää takaisin, tilanne vain eskaloituu ja pahenee. Kärsivällisyys on se ase !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia on hyvin tapauskohtainen. Mielenterveysongelmat ovat laaja kirjo, ja ihmiset yksilöitä. Ei ole järkevää yleistää.

Jännä kuitenkin, että skitsofreniaan sairastuneet eivät vie muiden voimavaroja, eivätkä kuormita muita. Ymmärtävät yllättävän paljon, että heidän hallusinaatiot eivät ole todellisia eivätkä sen myötä muita kuormita, psykoosissa toki eivät enää ilman hoitoa pärjää, mutta ne pysyy poissa lääkityksellä 

Kyllä skitsofreenikoiden omaiset ovat erittäin kuormittuneita.

Vierailija kirjoitti:

Se riippuu siitä, miten mt -ongelmainen käyttäytyy. Ei häntä hylätä sen kummemmilla perusteilla kuin muitakaan. Jos ihminen käyttäytyy epäkohteliaasti, arvaamattomasti tai epämiellyttävästi, ystävät kaikkoavat, olipa mt -ongelmia tai ei. 

Ei, ei mielenterveysongelmainen pitää käyttäytyä hyvin hyvällä asenteella jotta mielenterveysongelmaa ei tulisi, jos ihmisen ego väittää muuta niin miten selittää sillä tavalla että ei mielenterveysongelmainen ymmärtäisi sen mitä ego pitää sisällään?

Minulla on mielenterveysongelma mutta minun mielenterveys ei ole ongelma, kyllä tässä on ongelma ihmisen egon ja asenteen kanssa

Minä tiedän mitä on olla ei mielenterveysongelmainen joten miten en voi tietää miten ehkäistä mielenterveysonggelmaa hyvä ihminen!

Minulla ei ole lapsia mutta olen ollut itse lapsi ja elännyt hyvän lapsuuden, kukaan ei päätä sitä minun puolesta että lapsuuteni olisi ollut huono. Olen ollut itse lapsi joten tiedän mitä on olla lapsi mutta juuri nyt minä en tiedä lapsista eikä minua kiinnosta lapset koska en ole aikeissa tehdä lasta nyt hiljattain, kukaan ei voi päättää että minulla pitää olla sellainen asenne että haluan lapsia tai jotain vastaavanlaista vastuunkantoa 

Minulla on pienessä lapsuudenperheessä yksi jolla on päihdeongelma ja persoonallisuushäiriö (+väkivaltaisuutta) ja yksi jolla on vaikea skitsofrenia. Jos en olisi usksltanut ottaa etäisyyttä, minulla olisi jäänyt oma elämä kokonaan elämättä.

Harvalla on niin hyvä onni, että elämässä on vain yksi mt-ongelmainen henkilö. Useimmilla on elämässään ollut menneisyydessä tai parhaillaan huonosti voivia perheenjäseniä tai lähisukua, joita on puolipakko kannatella. Myös työkavereina voi olla mt-ongelmaisia (esim itselläni oli 8 vuotta ocd:sta kärsivä työkaveri) joiden kanssa on vaan pärjättävä, joustettava ja tehtävä ajoittain heidänkin työt. Monella on myös itsellään mt-ongelmia.

Joten paljonko yhden ihmisen pitää jaksaa? Ja onko sallittua elää vaikka yksi elämänjakso niin, että sitä ei kuormita tai määrittele muiden (tai omat) oireet? Ja jos on vaikka lapset sekä muistisairas vanhus huollettavana, niin onko velvoitettu vielä kannattelemaan mt-oireista ystävääkin.

Sehän ei ketään varmaan haittaa, jos pystyy kannattelemaan itse itsensä tai tuen tarve on hetkellistä ja sitten taas roolit palautuvat vastavuoroisiksi. Monet mt-ongelmat eivät teetä tuota taakkaefektiä ollenkaan.

Mistä me puhutaan? Esim. lievä tai keskivaikea masennus on aika erilaista kohdata kuin kliininen masennus tai psykoottinen masennus.

Vierailija kirjoitti:

Tottahan tuo on. Eräs ystävistäni potee pahaa masennusta ja kaikenlaista kurjaa hänen elämäänsä on kyllä mahtunutkin, siitä masentunut ja eristäytynyt. Minä käyn säännöllisesti, kutsun luokseni kahvittelemaan ja ihan vaan rupattelemaan niitä näitä, hän saa toki valita puheenaiheet ja siitä se jutustelu on lähtenyt, välillä minä otan puheenaiheet haltuuni ja hän lähtee mukaan, ikäänkuin hän silmin nähden piristyisi ja alkaisi "kukkia" uudelleen luonani kunnes taas kun palaa kotiinsa on aivan nuutunut ja nukkavieru. Soittelen 3 kertaa viikossa, ihan vain varmuuden vuoksi. Välillä menen "yllätyskäynnille" bagelsien ja teen kanssa, huudan vain postiluukusta, että ARVAA KUKA OLISI TULOILLAAN, minulla on jokin kyky saada häneen virtaa ja olen siitä niin iloinen, mutta jotain pitäisi keksiä että hän olisi pidemmän aikaa raiteilla, surettaa kovasti kun ihmisiltä menee elämä alta ja luisutaan epätoivoon ja muututaan ihan näkymättömiksi.

Onhan se silloin, jos tilanne jatkuu kauan, ja mikäli se muuttuu henkilön omaksi normaaliksi, hän jättäytyy kaikesta sivuun, ja elämä jää elämättä.