Miksi mielenterveys ongelmista kärsivä hylätään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä yhteydenpito hiipuu ilman dramatiikkaa, kun mielenterveysongelmainen ei sairautensa vuoksi siihen pysty. Turhaa syyllistää ketään.

Voihan se terve osapuoli pitää yhteyttä jos se mielenterveysongelmainen ei pysty.

Ei sitä yksipuolisuuttaa kauaa jaksa. Turha yrittää toisen niskaan kaikkea vyöryttää sen oman sairautensa nimissä. 

Oletko sä mielestäsi sitten täydellinen? Et ikinä oikkuile, suutu tai sano vastaan kellekään? Et ikinä sairastu tai kaipaa apua?

Ei mt-ongelmainen ole ollut sairas aina  eikä tule olemaankaan. Ihmisten tilanteet muuttuvat. Jos ihminen välittää toisesta, hän pitää huolta toisesta heikollakin hetkellä eikä poimi vaan rusinoita pullasta.

Näin sivusta totean, että en oikuttele, suutu tai väittele ystävieni kanssa. Paitsi teini-iässä viimeksi, mutta siitä on jo kymmeniä vuosia. Arvioisin, että ei kukaan aikuinen suostu olemaan ystävä kenenkään kanssa, mihin kuuluu oikuttelua ja riitelyä.

Apu on myös aika rajallista ja sen vastavuoroisuudesta pidetään hyvää huolta. Esim voin tulla avuksi perhejuhliin tai muuttoihin sellaisille ihmisille, jotka osaavat toimia vastavuoroisesti. Mutta mikään aamuyön terapeutti en ole yhtään kenellekään, eikä kukaan mulle. Ja tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että kenenkään aikuisen elämään ei mahdu noin kuluttava ja sitova "ystävyys". Aikuisen on kuitenkin joka aamu mentävä töihin, hoidettava lapset ja selvittävä muista velvollisuuksistaan. Ei siihen rinnalle paljon muuta mahdu.

Ap, mistä ne kaikki sun kaverit tietää sun mt-oireista, jos ne ei kerran vaikuta teidän ystävyyteen? Ja pystyt olemaan vastavuoroinen ystävä?

Vierailija kirjoitti:

Se riippuu siitä, miten mt -ongelmainen käyttäytyy. Ei häntä hylätä sen kummemmilla perusteilla kuin muitakaan. Jos ihminen käyttäytyy epäkohteliaasti, arvaamattomasti tai epämiellyttävästi, ystävät kaikkoavat, olipa mt -ongelmia tai ei. 

Tämä. Tuhat kertaa tämä.

Vierailija kirjoitti:

On hyvin yleistä, että mt-ongelmainen ei itse näe eikä tajua, miten tolkuttomia vaatimuksia hän esittää toisille. Jos sen itse ehkä myöhemmin toivuttuaan tajuaa, voi hyvin ymmärtää myös sen, miksi toiset eivät jaksaneet.

Sairaudentunnottomuus on yksi mt-ongelmaisten tyyppivika.

Mulla on kiitos omassa elämässä jo ihan riittävästi kestämistä ja sietämistä niin että en todellakaan ota kontolleni enää jonkun toisen (kuviteltuja) ongelmia, mielialavaihteluita ja raivoamisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mt ongelmaiset ovat yksi suuri ongelma tässä valtiossa. Jokainen on kyvytön kaikkeen ja jokainen vaatii tukea aivan kaikkeen. Kuka ihme jaksaa tällaisia ihmisiä paapoa

Ettet itse yleistäisi hieman?

En. 

Tässä ap tekee selväksi olevansa narsistinen persoona. Vetoaa mt ongelmiinsa ja syyllistää muita hylkäämisestä se omista ongelmistaan. En missään tapauksessa haluaisi olla tai olisi ollut ap.n ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kiitos omassa elämässä jo ihan riittävästi kestämistä ja sietämistä niin että en todellakaan ota kontolleni enää jonkun toisen (kuviteltuja) ongelmia, mielialavaihteluita ja raivoamisia.

Onko muiden olotilat aina kuviteltuja ja sinun 100 % aitoja, oletan että kuvittelet tuon kestämisen ja sietämisen, joka pikkuasiasta valitat.

Mielenterveysongelmista kärsivät karkottavat lähimmäisensä nopeasti omalla käytöksellä. Vaikka lääkitys olisi kohdillaan, monilla vaikea olla olematta huomion keskipisteenä. Tällöin kuormittavat terveydenhuoltoa kaikilla tempuillaan, kun huomiota on saatava. Pitävät viimeisiä läheisiä raudanlujasti kiinni uhaten itsetuhoisuudella. Narsisteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kiitos omassa elämässä jo ihan riittävästi kestämistä ja sietämistä niin että en todellakaan ota kontolleni enää jonkun toisen (kuviteltuja) ongelmia, mielialavaihteluita ja raivoamisia.

Onko muiden olotilat aina kuviteltuja ja sinun 100 % aitoja, oletan että kuvittelet tuon kestämisen ja sietämisen, joka pikkuasiasta valitat.

Perheen elämä yhtäjaksoisesti 25 vuotta syöpien kanssa ja sen lisäksi kaksi kroonista hermokipupotilasta varmaan ovatkin asioita joista sinä et tiedä mitään. Ihan riittävästi minulle ilman oman elämänsä kanssa kipuilevien ja draamailevien ylimääräistä kuormitusta.

Mikä tällä palstalla on vikana kun aina pyritään normalisoimaan mt ihmisiä

Vierailija kirjoitti:

Mikä tällä palstalla on vikana kun aina pyritään normalisoimaan mt ihmisiä

Olisikohan osalla lääkitys itsellään kyseiseen vaivaan

Kyllä olen ollut todella kovilla hankalaa kaksisuuntaista sairastavan mieheni kanssa. On manioissaan väkivaltainen, ilkeä, sairaudentunnoton, valehtelee kaikesta jne ja hoitoon mennään vasta kun on tapahtunut vaikka ja mitä kamalaa. Siinä on rakkaus koetuksella ja jatkuva riittämättömyys ja stressi, kun ensin on tällaista ja sitten alkaa itsemurhapuheet päivittäin ja itsetuhoinen käytös. Toki on hyvä hoitotaho ja sairaushistoriaa ja tilanne on parempi ja tasaisempi, mutta aiemmin olin kyllä jo suhteesta lähdössä itseäni suojellakseni ja koska jätti itsensä hoitamatta. Ihana ja päästään välkky ja luova mies terveinä kausina, mutta huonoina kausina ihan jotain muuta, ja sairauden takia on mm. omat asunnot ja tarpeeksi erillisyyttä, että jaksan toisen mielialaheijaamiset paremmin. Ja väkivaltaan on nollatoleranssi, oli sairaus mikä hyvänsä. 

Hoilaavat hullut ja T4

On ikävää. Ei ketään saisi jättää yksin.

Minä ymmärrän että ihmiset ei halua olla tekemisissä mt-ongelmaisen kanssa koska he ovat raskasta seuraa. Kun itse sairastuin skitsofreniaan sulkeuduin ja lopetin yhteydenpidon ihmisten kanssa. Kesti muutaman vuoden että taas hakeuduin ihmisten luo. Onhan se ihan pirun pelottavaa kun jollain viiraa päässä.

Vierailija kirjoitti:

Siinä saattaa alitajuntaisesti tajuta, että voi itsekin brakaa, että elämä ei ehkä olekaan ihan niin täysin hallittavissa kuin haluaisi uskoa. Hylkäminen voi johtua tästä pelosta. Siinä ikäänkuin näkee oman itsensä, jos huonosti käy.

Alapeukuista päätellen tämä on ihmisillä tiedostamatonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisellehan tulee mt-ongelma, jos ei saa sitoutettua top 15 % miestä itselleen. Miksi sellaisesta masentuvaa ihmistä pitäisi auttaa?

Ei tule. Tuo on oman mielivammasen pääsi kuvitelmaa.

Selvästi olen oikeassa, koska kalikka kalahti...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä yhteydenpito hiipuu ilman dramatiikkaa, kun mielenterveysongelmainen ei sairautensa vuoksi siihen pysty. Turhaa syyllistää ketään.

Voihan se terve osapuoli pitää yhteyttä jos se mielenterveysongelmainen ei pysty.

Ei sitä yksipuolisuuttaa kauaa jaksa. Turha yrittää toisen niskaan kaikkea vyöryttää sen oman sairautensa nimissä. 

Oletko sä mielestäsi sitten täydellinen? Et ikinä oikkuile, suutu tai sano vastaan kellekään? Et ikinä sairastu tai kaipaa apua?

Ei mt-ongelmainen ole ollut sairas aina  eikä tule olemaankaan. Ihmisten tilanteet muuttuvat. Jos ihminen välittää toisesta, hän pitää huolta toisesta heikollakin hetkellä eikä poimi vaan rusinoita pullasta.

Oletpa epäreilu.

En ole täydellinen. Minulla on heikot hetkeni. Ne kestävät anteeksipyyntöineen ja jälkiselvittelyineen ehkä tunnin.

Mielenterveysongelmaisen heikko hetki kesti kymmenen vuotta, ja vain paheni loppua kohti. Eikä puhettakaan, että hän olisi pyytänyt anteeksi kuormittavuuttaan.

Noilla on aivan eri painoarvo. Ei noita voi laittaa samalle viivalle.

Vierailija kirjoitti:

Tottahan tuo on. Eräs ystävistäni potee pahaa masennusta ja kaikenlaista kurjaa hänen elämäänsä on kyllä mahtunutkin, siitä masentunut ja eristäytynyt. Minä käyn säännöllisesti, kutsun luokseni kahvittelemaan ja ihan vaan rupattelemaan niitä näitä, hän saa toki valita puheenaiheet ja siitä se jutustelu on lähtenyt, välillä minä otan puheenaiheet haltuuni ja hän lähtee mukaan, ikäänkuin hän silmin nähden piristyisi ja alkaisi "kukkia" uudelleen luonani kunnes taas kun palaa kotiinsa on aivan nuutunut ja nukkavieru. Soittelen 3 kertaa viikossa, ihan vain varmuuden vuoksi. Välillä menen "yllätyskäynnille" bagelsien ja teen kanssa, huudan vain postiluukusta, että ARVAA KUKA OLISI TULOILLAAN, minulla on jokin kyky saada häneen virtaa ja olen siitä niin iloinen, mutta jotain pitäisi keksiä että hän olisi pidemmän aikaa raiteilla, surettaa kovasti kun ihmisiltä menee elämä alta ja luisutaan epätoivoon ja muututaan ihan näkymättömiksi.

Minäkin tein noin. Silti lopulta väsyin. En nopeasti, vaan vuosien, vuosien jälkeen.