Miksi mielenterveys ongelmista kärsivä hylätään

Vierailija kirjoitti:

- Ihmiset ei tiedä mitä sanoa

- Toisen ongelmat on liian raskaita

- Ongelmainen itse on esim töykeä tai kiukkuinen

- Sitä ongelmaista on yritetty tavoitella, eikä se jaksa vastata

- Niitä ei vaan kiinnosta 

 

Oon itse niin kieroon kasvanut traumakimppu, että tajuan ettei ihan joka ihminen jaksa ja kykene käsittelemään jos alan tunteitani ja kokemuksiani sanoittama. En myöskään jaksa esittää mitään. Jos joku erehtyy huonona päivänä kysymään kuulumisia ja kerron etten ole viikkoon nukkunut, on takaumia ja ajattelen vaan its e m urhaa niin tajuan, että se ei ehkä ensi kerralla enää kysele kun ei kukaan halua sellaista kuulla.

Ongelmaiset tulee parhaiten toimeen toisen ongelmaisen kanssa. Hyvälle kaverille tuo voi olla ihan normipäivän keskustelua josta voi jatkaa.

Niin no, uskoakseni nämä 4chanin yms kaltaiset likakaivot ovat tulosta juuri siitä ongelmaisten keskenään toimeen tulemisesta, että aivan liikaa en kaataisi toivoani siihen, että sairaat kyllä hoitavat toisensa parhaiten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovat niin itsekkäitä kpäitä.

Mä itse olen katkaissut välit tyttäreeni. Masennus, paniikkihäiriö, adhd, autismi. En jaksanut sitä 20 v jatkunutta ”mua ahistaa, oot pska, mä oon pska, vihaan sua, vihaan itteäni, tpa ittes, tpan itteni” -puhetta. En edes enää halua tietää miten hänellä menee, en vaan jaksa enää.

Tuollaisella ulosannilla on kyllä vaikea uskoa, että et olisi ollut osaltasi luomassa noita tyttäresi ongelmia.. 

Siinä joku terapiankäynyt vastasi. Entä jos äiti on tehnyt kaikkensa auttaakseen? Maksanut terapiat, upottanut vuosipalkkansa verran rahaa aikuisen ihmisen taloussotkujen siivoamiseen. Koittanut tukea ja kuunnella. Kuunnellut myös valemuistot. Ja loppulta 30v "lapsi" saa väkivaltaisen raivarin ja karjuu, että tapa ittes, en enää koskaan halua nähdä sua? Niin mitä pitäisi tehdä: tosiaan tappaa ittensä vai todeta itselleen, että siinä puhuu nyt suvun persoonallisuushäiriö ja nyt otan etäisyyttä?

Eri

Minä "hylkäsin" siksi kun vuosien aina läsnä olemisen, tukemisen, ymmärtämisen ja kaikenlaisen auttamisen jälkeen(kin) sain vain p*skaa niskaani kuinka en välitä, minua ei kiinnosta, olen itsekäs jne. Ymmärrän että johtuu mt-ongelmsita mutta en jaksa loputtomiin.

Jos mistä tahansa ihmissuhteesta puuttuu vastavuoroisuus - huom! Positiivinen vastavuoroisuus - se ihmissuhde päättyy jossakin kohtaa. Jos et kykene huomioimaan kanssaihmisiä ja heidän tarpeitaan, sinulle vastataan lopulta samalla mitalla. Sairaudella tai ongelmiesi laadulla et nimittäin saa tätä seikkaa pysyvästi anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen että ei haluta että se toinen pääsee nousemaan pohjalta. Halutaan pitää se siellä että tunnetaan itsensä hyväksi ja oikeaksi.

 

Ap

Ai miksikö hylätään? Tämän vuoksi hylätään. Käsitätkö edes miten itsekästä ja syyllistävää ajattelusi on?

Masennus tarttuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä yhteydenpito hiipuu ilman dramatiikkaa, kun mielenterveysongelmainen ei sairautensa vuoksi siihen pysty. Turhaa syyllistää ketään.

Voihan se terve osapuoli pitää yhteyttä jos se mielenterveysongelmainen ei pysty.

Ei sitä yksipuolisuuttaa kauaa jaksa. Turha yrittää toisen niskaan kaikkea vyöryttää sen oman sairautensa nimissä. 

Miten se vyöryttää toisen niskaan mitään jos ei vaan jaksa olla yhteyksissä, tuohan on vaan sen mielenterveysongemaisen syyllistämistä jos noin väittää.

Se nimenomaan vyöryttää kaiken vastuun sen ihmissuhteen ylläpitämisestä yksipuolisesti sen yhden ihmisen niskaan. Mikään mielisairaus ei ole oikeutus. Jos sääliä, paapomista ymv. pohjalla pysymistä kaipaat niin hakeudu kaltaistes seuraan tai ole itseksesi. Toisilla ei ole mitään velvollisuutta jaksaa kaiken oman elämänsä ohella. 

Mä en jaksa kuunnella jatkuvasti miten masentaa niin ettei pääse sängystä ylös ja tänään ahdistaa tämä tuo ja nuo. Kuukaudesta toiseen tota samaa narinaa kuuntelin, missään ei ollut mitään hyvää ja turha edes yrittää tehdä asialle jotain. Vellokoon masiksessaan, mulle riitti. Ja kyllä, kyseessä läheinen ihminen. 

Itse olen nuorena vähentänyt yhteydenpitoa kaveriin, jonka käytös oli lääkityksestä huolimatta välillä niin irrationaalista ja impulsiivista, että hänen kanssaan oli todella epämukava olla. Varsinkin humalassa oli täysin estoton. Muuttui myös itsekkääksi. Ei esim. maksanut lainaamiani rahoja takaisin ja oli koko ajan vailla rahaa, kyytiä tms.

Ap, hakeudu vertaisryhmätoimintaan. On helpompi olla ystävä samaa kokevien kanssa!

Hylkiöillä ei ole käyttöä

Sinä olet adoptoinut pharmalaisten nyyhkytarinan ja idnetiteetin niin oletettavasti ne kaverisi ja liittolaisesi löytyvät nyt sieltä pharman maksullisista palveluista sitten. Yhtä lailla jos uhraat lastesi äidin silvottavaksi pharman alttarille niin pharma on lastesi äiti jatkossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovat niin itsekkäitä kpäitä.

Mä itse olen katkaissut välit tyttäreeni. Masennus, paniikkihäiriö, adhd, autismi. En jaksanut sitä 20 v jatkunutta ”mua ahistaa, oot pska, mä oon pska, vihaan sua, vihaan itteäni, tpa ittes, tpan itteni” -puhetta. En edes enää halua tietää miten hänellä menee, en vaan jaksa enää.

Tuollaisella ulosannilla on kyllä vaikea uskoa, että et olisi ollut osaltasi luomassa noita tyttäresi ongelmia.. 

Siinä joku terapiankäynyt vastasi. Entä jos äiti on tehnyt kaikkensa auttaakseen? Maksanut terapiat, upottanut vuosipalkkansa verran rahaa aikuisen ihmisen taloussotkujen siivoamiseen. Koittanut tukea ja kuunnella. Kuunnellut myös valemuistot. Ja loppulta 30v "lapsi" saa väkivaltaisen raivarin ja karjuu, että tapa ittes, en enää koskaan halua nähdä sua? Niin mitä pitäisi tehdä: tosiaan tappaa ittensä vai todeta itselleen, että siinä puhuu nyt suvun persoonallisuushäiriö ja nyt otan etäisyyttä?

Eri

Miksi vaihtoehdot ovat itsensä tappaminen ja lapsen elämästä poistaminen? Ja on totta, että en tiedä mitä on tai ei ole tehnyt, tosin on mielenkiintoista, että täällä on hyvin vahva konsensus käytännössä jokaisessa ketjussa missä vanhempia käsitellään, että he ovat järjestäen tavalla tai toisella ihan prseestä, varsinkin vuosikymmeniä sitten kasvaneet. Olivat kuulemma kovin itsekkäitä jne, eikä heissä (lapsissa) ollut koskaan mitään  vikaa, vaan kaikki olivat kurissa ja nuhteessa eläviä kympin oppilaita ja samanlaisia tietysti myös aikuisina. 

Mutta nyt kun itse pääsee sinne "hyötyjän" puolelle, eli saa lakaista omasta elämästään epämukavuuksia pois, niin löytyy kummasti ymmärrystä. 

Entä miksi kenenkään, edes valtion, tulisi murehtia näistä "kelvottomista", jos edes vanhempien ei oleteta niin tekevän? Ihmiset kummasti arvostavat uhrautumista, kunhan sen tekee joku muu. 

Mutta ehkä tosiaan on tämäkin kirjoittaja tehnyt kaikenlaisia uhrauksia, sitä vain on vaikea uskoa, jos kutsuu lastaan kusipääksi, josta ei tahdo tietää mitään, eritoten kun mitään muuta ei mainittu kuin ikävät puheet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovat niin itsekkäitä kpäitä.

Mä itse olen katkaissut välit tyttäreeni. Masennus, paniikkihäiriö, adhd, autismi. En jaksanut sitä 20 v jatkunutta ”mua ahistaa, oot pska, mä oon pska, vihaan sua, vihaan itteäni, tpa ittes, tpan itteni” -puhetta. En edes enää halua tietää miten hänellä menee, en vaan jaksa enää.

Tuollaisella ulosannilla on kyllä vaikea uskoa, että et olisi ollut osaltasi luomassa noita tyttäresi ongelmia.. 

Siinä joku terapiankäynyt vastasi. Entä jos äiti on tehnyt kaikkensa auttaakseen? Maksanut terapiat, upottanut vuosipalkkansa verran rahaa aikuisen ihmisen taloussotkujen siivoamiseen. Koittanut tukea ja kuunnella. Kuunnellut myös valemuistot. Ja loppulta 30v "lapsi" saa väkivaltaisen raivarin ja karjuu, että tapa ittes, en enää koskaan halua nähdä sua? Niin mitä pitäisi tehdä: tosiaan tappaa ittensä vai todeta itselleen, että siinä puhuu nyt suvun persoonallisuushäiriö ja nyt otan etäisyyttä?

Eri

Miksi vaihtoehdot ovat itsensä tappaminen ja lapsen elämästä poistaminen? Ja on totta, että en tiedä mitä on tai ei ole tehnyt, tosin on mielenkiintoista, että täällä on hyvin vahva konsensus käytännössä jokaisessa ketjussa missä vanhempia käsitellään, että he ovat järjestäen tavalla tai toisella ihan prseestä, varsinkin vuosikymmeniä sitten kasvaneet. Olivat kuulemma kovin itsekkäitä jne, eikä heissä (lapsissa) ollut koskaan mitään  vikaa, vaan kaikki olivat kurissa ja nuhteessa eläviä kympin oppilaita ja samanlaisia tietysti myös aikuisina. 

Mutta nyt kun itse pääsee sinne "hyötyjän" puolelle, eli saa lakaista omasta elämästään epämukavuuksia pois, niin löytyy kummasti ymmärrystä. 

Entä miksi kenenkään, edes valtion, tulisi murehtia näistä "kelvottomista", jos edes vanhempien ei oleteta niin tekevän? Ihmiset kummasti arvostavat uhrautumista, kunhan sen tekee joku muu. 

Mutta ehkä tosiaan on tämäkin kirjoittaja tehnyt kaikenlaisia uhrauksia, sitä vain on vaikea uskoa, jos kutsuu lastaan kusipääksi, josta ei tahdo tietää mitään, eritoten kun mitään muuta ei mainittu kuin ikävät puheet. 

Vastasit minun kommenttiini. En ole kutsunut lastani kusipääksi: olen todennut että sillä on sukurasitteena saatu persoonallisuushäiriö joka mm estää puhumasta totta terapiassa, manipulointi kyllä onnistuu. En tosiaankaan ole poistanut lastani elämästäni. Suren joka s@@tanan päivä ja mietin voinko tehdä jotain. Ja sitten totean että en voi. Saman ovat todenneet ystävänsä ja muut läheiset.

Muuten viestisi oli niin sekava, että ainakaan minä en ymmärtänyt mitä yrität sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ovat hyvin raskaita ihmisiä, se lienee ainakin yksi iso syy.

No sekin riippuu ongelmista, jos on joku wannabe masentunut, ahdistunut, maanis-depressiivinen niin ovat raskaita. Masentunut ja ahdistunut on täynnä itseään ja kaikkien muiden pitää ymmärtää, maanis-depressiivinen taas on täysin arvaamaton ja ovat usein aggressiivisia kun muutaman siiderin ottaa. 

Mielebterveysongelmat saavat joskus eristäytymään. Tai on valinnut olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Kait kaikki toivoo että heitän veivini. Sitten ovat onnellisia. 

 

Ap

Mulla se oli juuri tämä lause. Vuosien auttamisen, kuuntelemisen ja ymmärtämisen jälkeen. Se tuntui kuin potkulta vatsaan. Mullakin on nimittäin tunteet, vaikkei ystäväni mielestä olisi saanut olla, koska vain hänellä on vaikeaa. Olin jo ihan loppu, mutta mikään ei koskaan riittänyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- Ihmiset ei tiedä mitä sanoa

- Toisen ongelmat on liian raskaita

- Ongelmainen itse on esim töykeä tai kiukkuinen

- Sitä ongelmaista on yritetty tavoitella, eikä se jaksa vastata

- Niitä ei vaan kiinnosta 

 

Oon itse niin kieroon kasvanut traumakimppu, että tajuan ettei ihan joka ihminen jaksa ja kykene käsittelemään jos alan tunteitani ja kokemuksiani sanoittama. En myöskään jaksa esittää mitään. Jos joku erehtyy huonona päivänä kysymään kuulumisia ja kerron etten ole viikkoon nukkunut, on takaumia ja ajattelen vaan its e m urhaa niin tajuan, että se ei ehkä ensi kerralla enää kysele kun ei kukaan halua sellaista kuulla.

Ongelmaiset tulee parhaiten toimeen toisen ongelmaisen kanssa. Hyvälle kaverille tuo voi olla ihan normipäivän keskustelua josta voi jatkaa.

Niin no, uskoakseni nämä 4chanin yms kaltaiset likakaivot ovat tulosta juuri siitä ongelmaisten keskenään toimeen tulemisesta, että aivan liikaa en kaataisi toivoani siihen, että sairaat kyllä hoitavat toisensa parhaiten. 

Ei kysymyksessä ole hoitaminen, vaan säilytys. Pysyvät kiireisinä toistensa kanssa, kunnes poistuvat hiljaa juhlista. Ei mt-tyypit oikeasti koskaan parane. Sellasta en ole kertaakaan nähnyt tapahtuvan. Voivat kuntoutua vähän, juu, mutta ei se rikki mennyt ihminen mitään kovin kummoista seuraa ole, vaikka jaksaisikin juuri nyt käydä suihkussa.

Masentunut sairastuttaa myös lähipiirinsä, kokemusta on. Siksikin kannattaa mielummin etääntyä kuin lähentyä.

Vierailija kirjoitti:

Simpanssilaumakin hylkää tai jopa suoriltaan tapppaa hankaliksi koetut lajikumppanit. Nämä helvetin simpanssinaivomme kiroavat meitä vielä vähintään tuhansia vuosia ennenkuin evoluutio ehkä korjaa tilanteen.

Näinhän sitä uskoisi. Pahimmat narsistit hamuaa valtaa ja tulokset näkyy 😅 Joitakin yritetään hengiltäkin saada, mutta aina se ei osu oikeaan henkilöönkään.

Joskus tosi raskaat jutut voivat madaltaa tai ahdistaa omaakin mieltä jos tilanne kestää kauan tai kuukausia. Joskus ei tiedä miten jutella tai olla jos tilanne on vaikea. Ongelmien haitari ja tasot ovat kuitenkin isoja joten alku oli vain esimerkki eikä edellinen lause ollut yleistys. Eikä tarkoituksenu ole syyllistää vaan tuoda esille toinen puoli mikä voi johtaa rajojen asettamiseen.