Lue keskustelun säännöt.
Olen se, jolle kaverit haluavat kertoa mitä he ovat muiden kavereiden kanssa puuhailleet
17.07.2026 |
Mutta ikinä ei vastaavia juttuja haluta tehdä minun kanssani. Sen sijaan kaverit kutsuvat itse itsensä kylään kahvikupin äärelle kertomaan miten kiva elämä heillä on.
Yhteiseen tekemiseen ei sen sijaan aikaa järjesty, vaikka sitä ehdottaisi.
Onko tämä muille tuttua? Taidan olla varakaveri.
Kommentit (275)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse menen ja teen heidän kanssa, keiden kanssa se on helppoa. Hankalampien ja nihkeämpien kanssa juodaan kahvit tai yhdet oluet. Elämä on ruuhkavuosissa muutenkin jatkuvaa säätöä, niin en jaksa enää seuraa jolle kaikki tilanteet ovat jotenkin ongelmallisia. En jaksa nirsoilua, jahkaamista tai säätämistä. Eli painajaista olisi seuralainen jonka kanssa menee 45 minuuttia siihen että rampataan ravintolasta toiseen etsimään kelvollista tunnelmaa, tai jonka pitää käydä samalla pankissa ja sovittamassa kenkiä neljässä eri liikkessä eri puolella kaupunkia ennen kuin päästään lähtemään mökille.
Kyllä. Kun on itse saanut järjesteltyä ja raivattua sen pari tuntia että ehtii tapaamaan, niin haluaisin käyttää sen vähäisen ajan yhdessäolon nautiskeluun ja hauskanpitoon enkä jahkailuun siitä onko joku paikka kelvollinen, tai toisen assistenttina juoksemiseen. Nämä samat sitten ihmettelevät kun emme tee mitään kivaa yhdessä, no kun emme ehdi!
Mulla taas käynyt monesti lapsiperheillisten kanssa niin, että tekevät oharit.. On ärsyttänyt, jos oon vaikka jättänyt jonkun muun menon välistä ja sit tullut joku viesti, että " en pääse kun Ville Matilla on treenit ja isälle tuli este ja mun pitääkin viedä se nyt sinne".
Ihmisten kanssa jotka toimii noin, pidän myös omana oikeutenani tehdä oharit matalalla kynnyksellä ( toisin kuin niiden kanssa, jotka peruvat vain oikeasti vakavasta syystä).
Huomaa kyllä, että sulla ei ole omia lapsia. Jos sulla olisi, myös sulla lapset menisi tarpeen vaatiessa muun edelle. Tai jos itse olisit tuossa tilanteessa priorisoinut oman kaverisi ykköseksi, niin ihan hyvä, ettet ole halunnut lapsia.
Lapsettomana tietenkin priorisoin ihmiset, jotka pitää kii ystävien kanssa sovituista menoista Toki sairastumiset ym. oikeat syyt ymmärrän, mutta kuvatun syyn takia peruva on huono ystävä jolla ei tee mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olet vähän tylsä? Itsekin olin ennen ja jäin aina kaverin varjoon, mutta tsemppasin asiassa ja tilanne korjaantui.
No kaverit eivät lähde tekemään kanssani niitä juttuja kuin muiden kanssa. Olen kyllä ehdottanut. Sen sijaan aina ehdotetaan, että miten kiva olisi tulla luokseni juomaan kahvia.
Ei ole kauhean rentouttavaa puuhaa aina kestitä ihmisiä omassa kodissa.
Mietin olenko kavereille jokin äidinkorvike, kun aina ilmoitetaan että olisi taas niin kiva poiketa. Välttämättä sitten vierailun aikana ei edes juuri kysytä mitä minulle kuuluu, vaan vieras nauttii kestityksestä ja saadessaan jutuilleen kuulijan.
Oikeasti ihan kamalaa 🙄. Ilmoita että kahvi on loppu ja lähdet itseksesi tekemän kivoja juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olet vähän tylsä? Itsekin olin ennen ja jäin aina kaverin varjoon, mutta tsemppasin asiassa ja tilanne korjaantui.
No kaverit eivät lähde tekemään kanssani niitä juttuja kuin muiden kanssa. Olen kyllä ehdottanut. Sen sijaan aina ehdotetaan, että miten kiva olisi tulla luokseni juomaan kahvia.
Ei ole kauhean rentouttavaa puuhaa aina kestitä ihmisiä omassa kodissa.
Eli mitä juttuja? Mitä kiinnostavia asioita teet yksin?
Vauvapalstailen kuten sinäkin, ystäväiseni.
Loppuaika meneekin sitten kasinolla, swinger partyissa ja benjihypyissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse menen ja teen heidän kanssa, keiden kanssa se on helppoa. Hankalampien ja nihkeämpien kanssa juodaan kahvit tai yhdet oluet. Elämä on ruuhkavuosissa muutenkin jatkuvaa säätöä, niin en jaksa enää seuraa jolle kaikki tilanteet ovat jotenkin ongelmallisia. En jaksa nirsoilua, jahkaamista tai säätämistä. Eli painajaista olisi seuralainen jonka kanssa menee 45 minuuttia siihen että rampataan ravintolasta toiseen etsimään kelvollista tunnelmaa, tai jonka pitää käydä samalla pankissa ja sovittamassa kenkiä neljässä eri liikkessä eri puolella kaupunkia ennen kuin päästään lähtemään mökille.
Kyllä. Kun on itse saanut järjesteltyä ja raivattua sen pari tuntia että ehtii tapaamaan, niin haluaisin käyttää sen vähäisen ajan yhdessäolon nautiskeluun ja hauskanpitoon enkä jahkailuun siitä onko joku paikka kelvollinen, tai toisen assistenttina juoksemiseen. Nämä samat sitten ihmettelevät kun emme tee mitään kivaa yhdessä, no kun emme ehdi!
Mulla taas käynyt monesti lapsiperheillisten kanssa niin, että tekevät oharit.. On ärsyttänyt, jos oon vaikka jättänyt jonkun muun menon välistä ja sit tullut joku viesti, että " en pääse kun Ville Matilla on treenit ja isälle tuli este ja mun pitääkin viedä se nyt sinne".
Ihmisten kanssa jotka toimii noin, pidän myös omana oikeutenani tehdä oharit matalalla kynnyksellä ( toisin kuin niiden kanssa, jotka peruvat vain oikeasti vakavasta syystä).
Onko tuo sinusta matalalla kynnyksellä perumista?
On todellakin, kun kyse sen ikäisistä lapsista, jotka osaavat jo olla keskenään ilman vanhempien valvontaa.
Lasten hyvä oppia,että aikuisilla on omakin elämä eikä lasten yksittäinen harrastuskerta mene ohi aikuisten omien sitoumusten.
Ja näiden aikuisten hyvä tajuta, ettei muiden elämä pyöri heidän aikataulujensa mukaan.
Lapsen pitäisi siis kärsiä siitä, jos kuljetuksen luvannut vanhempi onkin sairastanut? Monet harrastukset voivat olla aika tavoitteellisia ja poissaoloihin suhtaudutaan nihkeästi.
Vaikuttaa siltä, että olet jäänyt henkisesti lapsen tasolle ellet tahallasi trollaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse menen ja teen heidän kanssa, keiden kanssa se on helppoa. Hankalampien ja nihkeämpien kanssa juodaan kahvit tai yhdet oluet. Elämä on ruuhkavuosissa muutenkin jatkuvaa säätöä, niin en jaksa enää seuraa jolle kaikki tilanteet ovat jotenkin ongelmallisia. En jaksa nirsoilua, jahkaamista tai säätämistä. Eli painajaista olisi seuralainen jonka kanssa menee 45 minuuttia siihen että rampataan ravintolasta toiseen etsimään kelvollista tunnelmaa, tai jonka pitää käydä samalla pankissa ja sovittamassa kenkiä neljässä eri liikkessä eri puolella kaupunkia ennen kuin päästään lähtemään mökille.
Kyllä. Kun on itse saanut järjesteltyä ja raivattua sen pari tuntia että ehtii tapaamaan, niin haluaisin käyttää sen vähäisen ajan yhdessäolon nautiskeluun ja hauskanpitoon enkä jahkailuun siitä onko joku paikka kelvollinen, tai toisen assistenttina juoksemiseen. Nämä samat sitten ihmettelevät kun emme tee mitään kivaa yhdessä, no kun emme ehdi!
Mulla taas käynyt monesti lapsiperheillisten kanssa niin, että tekevät oharit.. On ärsyttänyt, jos oon vaikka jättänyt jonkun muun menon välistä ja sit tullut joku viesti, että " en pääse kun Ville Matilla on treenit ja isälle tuli este ja mun pitääkin viedä se nyt sinne".
Ihmisten kanssa jotka toimii noin, pidän myös omana oikeutenani tehdä oharit matalalla kynnyksellä ( toisin kuin niiden kanssa, jotka peruvat vain oikeasti vakavasta syystä).
Onko tuo sinusta matalalla kynnyksellä perumista?
On todellakin, kun kyse sen ikäisistä lapsista, jotka osaavat jo olla keskenään ilman vanhempien valvontaa.
Lasten hyvä oppia,että aikuisilla on omakin elämä eikä lasten yksittäinen harrastuskerta mene ohi aikuisten omien sitoumusten.
Ja näiden aikuisten hyvä tajuta, ettei muiden elämä pyöri heidän aikataulujensa mukaan.
Lapsen pitäisi siis kärsiä siitä, jos kuljetuksen luvannut vanhempi onkin sairastanut? Monet harrastukset voivat olla aika tavoitteellisia ja poissaoloihin suhtaudutaan nihkeästi.
Vaikuttaa siltä, että olet jäänyt henkisesti lapsen tasolle ellet tahallasi trollaa.
En trollaa. Minusta on sairasta, jos lapset laitetaan harrastamaan niin tavoitteellisesti, ettei yksiä treenejä voi jättää välistä
Osa lapsiperheellisistä on nykyään menettänyt täysin suhteellisuudentajunsa siinä, että lapsen harrastukset on jokin koko perheen projekti ja vanhemmilla itsellään ei ole mitään muuta tavoitetta elämässä kuin 24/7 hyysätä lapsiaan.
Kuten sanoin, tuollaisten kanssa perun sovitut menot matalalla kynnyksellä kuten hekin tekevät. Niiden kanssa, jotka pitävät kiinni sovitusta ( kuten tolkulliset lapsiperheelliset edelleen tekevät), pidän minäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä aikuisenakin voi löytää uusia ystäviä. Kannattaa yrittää löytää seuraa jossa kiinnostus on molemminpuolista ja on yhteistä tekemistä. Ei toki itsestään löydy, vaan pitää lähteä ulos ja tapahtumiin tai harrastaa jotain jotta törmää uusiin ihmisiin. Rohkeasti vaan, kaikilla täällä kuitenkin on vain yksi elämä jne.
Vierailija kirjoitti:
Meille kaveri sopi erikseen ajan jolloin tulisi tuomaan lapsen lahjan, kun varsinainen juhlapäivä ei perheelle sopinut. Hankittiin erikseen tarjottavat ja siivottiin kaverin vierailua varten kotia. Vähän ennen hän peruukin, kun ilmoittaa päättäneensä mennä kuntosalille.
Ymmärrän että perheellinen haluaa varmistaa lapsen pääsyn harrastukseen, jos toinen vanhempi ei pystykään sovitusti kuljettamaan. Mutta on outoa perua sellaisen jutun takia, jonka voi tehdä oikeastaan milloin tahansa. Jälkikäteen epäilen koko jutun syntyneen sen takia, että kaveri olisi halunnut antaa lahjan lapselle, mutta siihen ei ollut rahaa eikä asiasta haluttu kertoa.
Tapaamiset jäivät sen jälkeen, koska tuntui kurjalta nähdä erikseen vaivaa sellaista ihmistä varten, joka tulee jos sattuu.
Siis, onko sun mielestä ok tilanne, jossa lapseton ihminen jättää tarjolla olevan viikonloppumenon välistä voidakseen nähdä lapsiperheellisetä kaveriaan..Ja kun lapsiperheellinen tekee oharit viedäkseen lapsensa 2 viikossa ympäri vuoden toistuvaan harrastukseen, lapseton kökkii koko viikonlopun yksin. Oikeastiko lapsettomana tuollaisen jälkeen vielä laittaisit tapaamiset tuon ihmisen kanssa etusijalle jos joku, jonka kanssa sopimasi menot aina pitävät, ehdottaa muuta tekemistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille kaveri sopi erikseen ajan jolloin tulisi tuomaan lapsen lahjan, kun varsinainen juhlapäivä ei perheelle sopinut. Hankittiin erikseen tarjottavat ja siivottiin kaverin vierailua varten kotia. Vähän ennen hän peruukin, kun ilmoittaa päättäneensä mennä kuntosalille.
Ymmärrän että perheellinen haluaa varmistaa lapsen pääsyn harrastukseen, jos toinen vanhempi ei pystykään sovitusti kuljettamaan. Mutta on outoa perua sellaisen jutun takia, jonka voi tehdä oikeastaan milloin tahansa. Jälkikäteen epäilen koko jutun syntyneen sen takia, että kaveri olisi halunnut antaa lahjan lapselle, mutta siihen ei ollut rahaa eikä asiasta haluttu kertoa.
Tapaamiset jäivät sen jälkeen, koska tuntui kurjalta nähdä erikseen vaivaa sellaista ihmistä varten, joka tulee jos sattuu.
Siis, onko sun mielestä ok tilanne, jossa lapseton ihminen jättää tarjolla olevan viikonloppumenon välistä voidakseen nähdä lapsiperheellisetä kaveriaan..Ja kun lapsiperheellinen tekee oharit viedäkseen lapsensa 2 viikossa ympäri vuoden toistuvaan harrastukseen, lapseton kökkii koko viikonlopun yksin. Oikeastiko lapsettomana tuollaisen jälkeen vielä laittaisit tapaamiset tuon ihmisen kanssa etusijalle jos joku, jonka kanssa sopimasi menot aina pitävät, ehdottaa muuta tekemistä?
Kyllä, koska minä, minä ja minun lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille kaveri sopi erikseen ajan jolloin tulisi tuomaan lapsen lahjan, kun varsinainen juhlapäivä ei perheelle sopinut. Hankittiin erikseen tarjottavat ja siivottiin kaverin vierailua varten kotia. Vähän ennen hän peruukin, kun ilmoittaa päättäneensä mennä kuntosalille.
Ymmärrän että perheellinen haluaa varmistaa lapsen pääsyn harrastukseen, jos toinen vanhempi ei pystykään sovitusti kuljettamaan. Mutta on outoa perua sellaisen jutun takia, jonka voi tehdä oikeastaan milloin tahansa. Jälkikäteen epäilen koko jutun syntyneen sen takia, että kaveri olisi halunnut antaa lahjan lapselle, mutta siihen ei ollut rahaa eikä asiasta haluttu kertoa.
Tapaamiset jäivät sen jälkeen, koska tuntui kurjalta nähdä erikseen vaivaa sellaista ihmistä varten, joka tulee jos sattuu.
Siis, onko sun mielestä ok tilanne, jossa lapseton ihminen jättää tarjolla olevan viikonloppumenon välistä voidakseen nähdä lapsiperheellisetä kaveriaan..Ja kun lapsiperheellinen tekee oharit viedäkseen lapsensa 2 viikossa ympäri vuoden toistuvaan harrastukseen, lapseton kökkii koko viikonlopun yksin. Oikeastiko lapsettomana tuollaisen jälkeen vielä laittaisit tapaamiset tuon ihmisen kanssa etusijalle jos joku, jonka kanssa sopimasi menot aina pitävät, ehdottaa muuta tekemistä?
Kyllä, koska minä, minä ja minun lapset.
Nykyään ei koko kylä kasvata, joten kyllä vanhemman on priorisoitava ne omat lapsensa. Mikäli olet perusterve, sinä todennäköisesti pärjäät kotonasi pidempään itseksesi kuin alakoululainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täysin epäselväksi jää miksi ap vielä haluaisi olla tämän kahvittelijakaverinsa kanssa, kun molemmat ovat ilmeisesti vähän kyllästyneet toistensa seuraan eikä yhteistä säveltä tunnu olevan. Ihmiset välillä kasvavat erilleen, se täytyy vain hyväksyä ja jatkaa eteenpäin. Avoimin mielin itselle sopivia ystäviä löytyy varmasti, katkerien ihmisten voi olla vaikeaa saada kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Täysin epäselväksi jää miksi ap vielä haluaisi olla tämän kahvittelijakaverinsa kanssa, kun molemmat ovat ilmeisesti vähän kyllästyneet toistensa seuraan eikä yhteistä säveltä tunnu olevan. Ihmiset välillä kasvavat erilleen, se täytyy vain hyväksyä ja jatkaa eteenpäin. Avoimin mielin itselle sopivia ystäviä löytyy varmasti, katkerien ihmisten voi olla vaikeaa saada kavereita.
Aikamoista yksinäisten syyllistämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin epäselväksi jää miksi ap vielä haluaisi olla tämän kahvittelijakaverinsa kanssa, kun molemmat ovat ilmeisesti vähän kyllästyneet toistensa seuraan eikä yhteistä säveltä tunnu olevan. Ihmiset välillä kasvavat erilleen, se täytyy vain hyväksyä ja jatkaa eteenpäin. Avoimin mielin itselle sopivia ystäviä löytyy varmasti, katkerien ihmisten voi olla vaikeaa saada kavereita.
Aikamoista yksinäisten syyllistämistä.
En syyllistä yksinäisiä, kehotin menemään eteenpäin ja löytämään itselleen sopivia ystäviä ympärilleen, se tuskin on syyllistämistä.
Mutta totuus on että jos katkeroituu kuten tässäkin ketjussa osa tyyliin "kumminkin käy samalla tavalla niin en yritä enää tutustua muihin", niin ei sillä tavalla saa itselleen tasapanoisia ihmissuhteita, ja voi vain velloa vanhoissa pieleen menneissä ystävyyssuhteissa. Jos jämähtää huonoon ihmissuhteeseen jossa ymmärtää voivansa huonosti ja ettei toinen arvosta ja tuhlaa aikaansa yrittäen vääntä siitä jotain ystävyyttä niin ei se johda muuhun kuin pahan mielen jatkumiseen.
Yksinäisiä kohtaan on paljon empatiavajetta. Jos on itse saanut helposti kavereita, saattaa kuvitella muiden kohdalla vuosikymmenten yksinäisyyden johtuvan vain yrittämisen puutteesta.
Menestyksen teologian mukaan hyville ihmisille tietysti tapahtuu hyviä asioita, mutta maailma ei ole näin mustavalkoinen. Ikävät kokemukset eivät tarkoita sitä, että ihmisessä olisi jotain pielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisiä kohtaan on paljon empatiavajetta. Jos on itse saanut helposti kavereita, saattaa kuvitella muiden kohdalla vuosikymmenten yksinäisyyden johtuvan vain yrittämisen puutteesta.
Menestyksen teologian mukaan hyville ihmisille tietysti tapahtuu hyviä asioita, mutta maailma ei ole näin mustavalkoinen. Ikävät kokemukset eivät tarkoita sitä, että ihmisessä olisi jotain pielessä.
Mielestäni kyse ei ole siitä saako "helposti" kavereita vai ei, ylipäätään aidon ystävyyden kehittyminen vie jonkin aikaa. Mutta totta kai pitää ns. yrittää tutustua ihmisiin jotta voi saada itselleen kaverin jonka kanssa arvostus on molemminpuolista. Voi olla että sen löytymiseen menee enemmän tai vähemmän aikaa, semmoista elämä on. Samanhenkisiä ihmisiä voi kuitenkin löytyä vaikka aiemmin olisikin ollut huonompi tai hiipunut ystävyyssuhde.
En tiedä miksi kommenttini yritetään ymmärtää jonkun hölöpölön menestysteologian kautta, tai epäillään empatiakykyäni. Itsellänikään ei ole mitään miljoonaa ystävää, enkä koe että olisin jotenkin yltlösosiaalinen jonka olisi "helppoa" saada uusia kavereita, mitä ikinä se helppous sitten olisikaan.
Mutta kuten sanoin, täytyy itselleen olla rehellinen. Jos ei jossain ystävyyssuhteessa voi hyvin, ja jopa itsekin miettii onko se oikeaa ystävyyttä, niin sellaiseen takertuminen ei johda hyvään oloon. Toisia ihmisiä ei voi pakottaa olemaan erilaisia, tai jos ihmiset ovat aikojen saatossa muuttuneet ja ystävyys sen myötä, niin sitten näin on. Tai joskus ystävä voi vaikka muuttaa kauas, itselleni on käynyt mm. näin. Pysyy tietenkin edelleen ystävänä, mutta jos haluaa jonkun kanssa viettää aikaa niin silloin on vain yritettävä tutustua uusiin ihmisiin, ja sitten jostain saattaa tulla hyvä ystävä.
On todellakin, kun kyse sen ikäisistä lapsista, jotka osaavat jo olla keskenään ilman vanhempien valvontaa.
Lasten hyvä oppia,että aikuisilla on omakin elämä eikä lasten yksittäinen harrastuskerta mene ohi aikuisten omien sitoumusten.
Ja näiden aikuisten hyvä tajuta, ettei muiden elämä pyöri heidän aikataulujensa mukaan.