Tunnetko ketään positiivista ihmistä?

Aivan ihanaa kun täällä alapeukutetaan, jos joku sanoo olevansa positiivinen ihminen ja näkevänsä kaiken keskellä jotain hyvää. Eikä millään uskota, jos joku on kokenut vastoinkäymisiä tai jopa hirveyksiä ja sanoo siltikin olevansa positiivinen kaikesta huolimatta. 

Vierailija kirjoitti:

Useimmat positiivista esittävät ihmiset on pahimpia selkäänpuukottajia, pilkkaajia, valheiden levittäjiä. Hymyssä suin lyövät lyötyjä, esittävät kaikkien kavereita, eivätkä ole kaveri kuin muutamalle. Sanovat olevansa positiivisia onnistujia mutta totuus onkin ihan toinen. Yleensä päinvastainen.

Tää on just sellainen kommentti, joka kertoo sinusta enemmän kuin näistä 'selkäänpuukottajista, pilkkajista ja valehtelijoista'. Tiedän toki muutaman kaltaisesi.

Se jatkuva valitus, aina on paska fiilis. Ja se vihamielisyys, kun joku yrittää keksiä jotain kivaa sanottavaa... Oletko myös tyyppi, joka on ylpeä "suoruudestaan"? Omaa mielipidettä ei tarvitse julistaa ainakaan, jos sitä ei kukaan kysy. 

Ja vielä, sinun totuutesi on ehkä eri kuin esim. minun. Kaikissa ihmisissä on jotain hyvää, miksi ei keskittyisi siihen? 

Kun on toiselle kiva, se on yleensä sulle kiva takaisin.

Olen onnekkaassa asemassa ja seurustelen positiivisen ihmisen kanssa. Aivan ihanaa. Ehkä kerran-pari vuodessa hän on päivän perinteisen suomalaisen tapaan negatiivinen, muuten löytää kyllä sen positiivisen ja toimii itse asioiden muuttamiseksi mieluummin kuin valittaa vain niistä. Ihana mies <3

Taidan olla feikkinegatiivinen. Valitan ja jupisen välillä vaikka mistä, mutta olen oikeasti positiivinen. Valittaminen ja tupina ovat vain kiva harrastus, saa enemmän vastakaikua kuin positiiviset jutut.

Tunnen useitakin, esim. itseni :D Ystäväpiiriin  valikoitunut samanhenkisiä ihmisiä, kun ei sitä äärimmäisen negatiivisten tai turhasta valittajien kanssa kovin paljon yhteistä ole. 

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin on olemassa termi " toksinen positiivisuus ". Se on juuri tätä mielen huijaamista, että joka tilanteessa pitää nähdä jotain positiivista, jopa niin että kielletään tosiasiat. Tämän kulttuurimme ja aikamme tuotosta. Tästä kerrotaan enemmän Liisa Keltikangas-Järvisen kirjassa Itsekkyyden aika.  Elämään kuuluvat myös negatiiviset tunteet . Tämä ymmärrettiin ainakin minun nuoruudessani. Ei ollut tätä jatkuvaa positiivisuuden pakkoa ja manifestointi oli sanana täysin tuntematon . Onneksi !

Menetin yläasteikäisenä toisen vanhempani ja pienet sisarukseni, siitä olen joskus saanut just tuollaisia kommentteja. Ihan älyttömiäkin, että vastoinkäymiset tekee ihmisestä vahvemman tai että läheisen kuoleman jälkeen osaa paremmin arvostaa elämää. Ei, tuo kokemus ei tehnyt minusta yhtään vahvempaa eikä tehnyt elämästä parempaa. Oikeastaan päinvastoin, elämäni olisi ollut mielekkäämpää ilman tuota tapahtumaa. Samoin sain kuulla vähättelyäkin, että ajattele niitä jotka on menettäneet molemmat vanhempansa, heillä on ollut rankempaa, sinulla on sentään isä.

Tunnen ja olen itsekin positiivinen. 

Tietysti kaikilla on ajoittain niitä kielteisiäkin tunteita, mutta niihin ei jäädä vellomaan. 

Kehopositiivisia läskejä moniakin.

Vierailija kirjoitti:

Aivan ihanaa kun täällä alapeukutetaan, jos joku sanoo olevansa positiivinen ihminen ja näkevänsä kaiken keskellä jotain hyvää. Eikä millään uskota, jos joku on kokenut vastoinkäymisiä tai jopa hirveyksiä ja sanoo siltikin olevansa positiivinen kaikesta huolimatta. 

Miten se vastoinkäymisten kokeminen liittyy siihen että positiivinen?

Vierailija kirjoitti:

Tunnen joitain. Koulukaveri menetti äitinsä ja sisaruksensa tsunamissa, mutta ei koskaan puhu siitä mitenkään negatiivisesti. Toinen tuttu menetti tsunamissa läheisiään myös mutta valittaa siitä aina.

Tai sitten et vaan ole kuulemassa kaikeka. Eihän tuollaisesta tapahtumasta välttämättä tiedä kuin ihan lähimmät ystävät tai perheenjäsenet, jos hekään, eikä siitä ehkä halua puhua.

Riikka Purra

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen joitain. Koulukaveri menetti äitinsä ja sisaruksensa tsunamissa, mutta ei koskaan puhu siitä mitenkään negatiivisesti. Toinen tuttu menetti tsunamissa läheisiään myös mutta valittaa siitä aina.

Tai sitten et vaan ole kuulemassa kaikeka. Eihän tuollaisesta tapahtumasta välttämättä tiedä kuin ihan lähimmät ystävät tai perheenjäsenet, jos hekään, eikä siitä ehkä halua puhua.

Ja tarvitseeko tuostakin ajatella niin positiivisesti? Miksi?

Eikös se Pekka ole HIV positiiivnen?

Joo minun äitini on juuri tällainen. Esittää positiivista ja ihanaa ihmistä kaikille, mutta haukkuu ja puhuu pahaa muista jatkuvasti. En tiedä oikeasti ketään niin kaksinaamaista ja ilkeää ihmistä. Ja voin sanoa, että siis kukaan ei voisi uskoa tätä. 

Kiinnostavia reaktioita. Uteliaisuuttani kysyisin, miksi joku alapeukuttaa, jos kertoo olevansa itse positiivinen?

Minua on sanottu ikuiseksi optimistiksi, kun olin nuorempi.  Sitten tuli sarjana vastoinkäymisiä, ja ne vetivät hetkittäin alas.  Päätin nousta ja taistella.  Jos tuli umpikuja, keksin jotain uutta tilalle.  Uskon ihmisistä hyvää, ja sekin on joskus kostautunut.  Sitten vain jatkan matkaa, ja pidän kokemusta uutena opetuksena. 

Riippuu mistä taudista puhutaan.

Voihan ainakin tutkia asioita, että selviää mahdollisimman hyvin mitä rakentavaa  missäkin tilanteessa voi tehdä ja mistä apua saada. Moni juttu, josta luulee ettei ole mahdollista, niin solekko tehä.

Asiakkaani tänä kesänä on todella sydämeltään sivistynyt rouva. 

Mistään ei särje ja mieli on tyytyväinen, onnellinen. 

Ja ikää yli 90 V. 

Jospa itse saavuttaisi siitä positiivisuudesta edes puolet!!!! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Feikkipositiivisia tiedän montakin. Jännä että itse olen realisti mutta minua on pidetty positiivisena?

Positiivisuus on mielestäni realismia; ei mitään hilipatihippan kivafiilis -juttuja, vaan sen kun sanoo suoraan että nyt vituttaa, antaa vituttaa, mutta vituttaa aikansa, kunnes kyllästyy siihen vitutukseen. Laittaa asiat mittasuhteisiin ja ei ota kaikkea niin vakavasti. Osaa lukea tilanteita ja ottaa vastuuta tunnelman luomisessa eri kanssakäymisissä. Ja on hyvä huumorintaju.

Juuri tuollaisia ihmisiä tunnen. Itsestäni en osaa sanoa, ehkä suurimmaksi osaksi tuollainen kuitenkin. Kaverit varmaan osaavat.