*~*~* Vantut Lokakuuhun *~*~*
Syyskuun loppupuoli:
http://www.vauva.fi/keskustelut?p_p_id=forum_WAR_perhe&p_p_action=1&p_p…
Kommentit (105)
Lounaalla tuli taas piipahtamaan.. Ensin vähän omia kuulumisia. Oonan hoitaja on kuumeessa, joten neiti menikin tänään 1,5v neuvolalekurin jälkeen varakodille. Vähän vakavana sinne jäi (ilman itkua), vastasi nyökkäämällä kuitenkin kun kysyin että saako äiti lähteä töihin ja meni hoitotädin kanssa katselemaan leluja. Viikonloppu meni oikein mukavasti perheen kesken. Lauantaina käytiin uimassa (ihan normiuimahallissa, vaikka piti mennä sinne Flamingon kylpylään) ja saatiin pappakin seuraksi - kyllä oli hauskaa, varsinkin poreammeessa neiti alkujännityksen jälkeen innostui riehumaan. Illalla neiti pääsikin leikkimään taas parin koiran kanssa ja voi sitä riemua! :) Eilen oltiin kummitädin luona lounaalla ja muuten kotosalla.. jostain syystä nukahtamiseen on mennyt nyt useampana iltana lähemmäs tunti. Yleensä on simahtanut ihan 5-15min sänkyynsä.
KARSSULI - tosiaan ei menty sinne Flamingoon, yksi tuttu tosin on siellä käynyt jo useamman kerran sellasen 3v lapsensa kanssa ja ovat tykänneet kyllä tosi paljon! Eli ei muuta kuin testaamaan! :)
OPEN Aino oli päässyt viettämään synttäreitään! :) Mitenkäs nautitte syyslomasta muuten?
Q oli käynyt retkellä! Kuulosti tosi kivalle idikselle! :)))
QUEEN - nukkuuko Eeka teillä perhepedissä? Tuli vaan mieleen että auttaisiko uniin jos nukkuisi omassa sängyssä tai omassa huoneessa..? Meillä ainakin alkoi koko perhe nukkua huomattavasti paremmin kun Oona siirtyi omaan huoneeseen..
LARSKU - tänne vaan turisemaan.. turhaan kai sä siellä O-puolella hengaat.. ;)
Jokos AMYn Emmi on parantumaan päin? Ne on niin kurjia nuo korvatulehdukset, eihän niitä välttämättä itse "huomaa", ihmettelee vaan että miksi pieni kiukkuaa.. Mukavaa koko perheen lomailua teille!
I-L - tsemppiä putkitukseen! Meillä on tuttavapiirissä jo useampi kenelle on putket laitettu ja tosiaan kaikki on sanoneet sitä että se on äidille pahin se nukuttaminen.. Lapset on toipuneet ja putkitus on auttanut. Meillä yleensä pestään hiukset Oonalta kun istutaan saunan lauteilla ja sitten Oonan omasta vadista Oonan omalla kauhalla kaadetaan vettä hiuksiin. Kyllä se pesu suihkussakin onnistuu - yleensä silloin annetaan joku ankka tai muu kiinnostava tutkittavaksi.. Sitä vauvauinnissa opittua "sukellus-komentoa" ollaan käytetty hyväksi - eli sanotaan että sukelletaan kun esim tulee suihkusta päähän + silmille vettä jne.
JENNI oli käynyt kans pitkästä aikaa - huiskutukset sulle & D.lle! :)
OSSEN typy oli onnistuneesti pissinyt pottaan onnistuneesti jo moneen kertaan! :) * tap tap * Meillä Oona sanoo yleensä "kakka" ja pistää käden eteen - se tarkoittaa että pissa on tulossa.. ;)
HERMIONE on palannut Lappeenrannasta.. :) Niin nopeasti se aika meni, vastahan te sinne menitte! Tonskailuun vaan paljon tsemppiä - rakkautta ja onnea.. :)
Uhmiksista oli ollut puhetta. Meillä ei ole vielä (kop kop) ollut merkkejä moisesta.. Tosin on kyllä aika omatahtoinen neiti kyseessä, mutta toistaiseksi ollaan selvitty niistä tilanteista missä kiukkua alkaa esiintymään sillä että tuumataan ettei onnistu ja kiinnitetään huomio johonkin toiseen asiaan.. Saa nähdä kauanko onnistuu.
Jep, nyt takaisin työn touhuun. Aurinkoista viikkoa kaikille ja huiskutukset ihan jokaiselle!
Mammis + Oona varakodilla toivottavasti unten mailla & O + rv 26+0
Kirppu on mulla kantoliinassa. On ollut hirmu kärttyinen tänään. Eilen oli ristiäiset. Olisinkohan mä juonut vähän liikaa kahvia tai jotain.
Hermionelle voimia tonskatahkoilun kanssa. Todella kurjaa, että ootte jo vuoden joutunut yrittämään. Toivotaan nyt, että se superovis tuottais tulosta. :)
Jennikin alkaa keväällä tonskailemaan. Jännää! :)
Ihana oli lukea teidän kaikkien uhmakertomuksia, koska ihan samanlaista on täälläkin. Mukava tietää, että muillakin on yhtä vaikeeta. Toivottavasti tää jossain vaiheessa helpottais. Mun kanssa kaksin Jonsku on tosi ihana ja kiukuttelee tosi vähän, mutta heti, kun on mies kotona, homma repee käsistä ja täytyy tehdä kaikkea kiellettyä ja siihen päälle vielä vängätä vastaan. Auta armias, jos on enempi porukkaa, siitähän se show vasta syntyykin.
Tosiaan eilen oli ristiäiset. Kirppu oli tosi nätisti seremonian aikana. Oli hereillä ja hiljaa. Tota ei kyllä juuri muulloin tapahdu. :) Pappi tosi oli oikein kunnostautunut. Hän tuli puolituntia myöhässä ja sitten oli unohtanut muistikirjansa, joten joutui sitä sitten lähteä hakemaan. Selitys oli tosin ihan hyvä; hän oli kuumeessa. Sen huomasi, kun oli ihan kalpea ja hikipisarat vaan vierivät pitkin otsaa. Mä pelkäsin koko ajan, että kohta se pyörtyy. Miksiköhän hän ei voinut soittaa itselleen tuuraajaa, jos oli niin kipeä? Muuten oli oikein onnistunut juhla. Kirppu sai nimekseen Sonja Olivia. :)
pesukarhu, Joona ja Sonja
I-L. Se tutkimus löytyy violetlight.fi sivuilta ja sieltä etusivulta klikkaat _Terveys ja ravinto_ ja rullailet alaspäin niin tulee kohta jossa lukee "Probiootti hoidot, lääkäri Päivi Mäkeläisen luento". Eli sieltä löytyy. Joo tottakai putkitus kannattaa tehdä mutta onhan niistä probiooteista hyötyä ettei flunssa ja muutkin infektiot iske ihan niin helposti ja jos iskee niin menevät ainakin nopeammin ohi. Milo on sairastellut puolet vähemmän sen jälkeen kun kunnon Probiootit aloitettiin ja samaten minä itse ja flunssat menee tosiaan paljon nopeammin ohi :)
Nyt äkkiä takaisin kotihommien pariin. Mulla on hirveä kiire saada taas koti kuntoon kun ollaan reissusta palattu :)
Hermione ja Milo 1v8kk
Täällähän onkin parin päivän hiljaisuus ollut.. mihinkäs kaikki ovat joutuneet? :)
burden perään huutelin ja hän näyttikin käyneen odotuspuolella moikkaamassa, taitaa olla vähän vaikea löytää yhtäkkiä tämä Vanttu-pino.. Mutta eikös melkein kaikki muut ole löytäneet linjoille vai tulee teillä joku mieleen josta ei olis vähään aikaan kuulunut?
Kiitti hermione tuosta vinkistä tuohon tutkimukseen. Ja muutenkin vaihtoehtoisista terveysvinkeistä, niistä lienee apua näin syksyn/talven mahdollisissa flunsakierteissä... Pitääpä tutustua asiaan kunnolla.
Mä oon ollut kipeenä viikonlopusta lähtien. Vähän on huono tää meidän kotiäitien työehtosopimus näin sairastapauksissa... ;) Ei kai muuten, mutta tuntuu ettei meinaa mennä ohi koko flunssa ku ei saa rauhassa sairastaa ja levätä. Tosin mun mies kyllä ehdotti kotitoimistopäivää jonka kuitenkin siinä vaiheessa tyrmäsin ja mulla on kyllä nää lähikollegat tällä ihania niin ei ihan aina tarvi itse mennä puistoon lapsen kanssa, eli ei sais valittaa.
Mutta mutta... Tiistai oli kyllä ihan kamalista kamalin päivä. Olin itse kipeä, väsynyt ja raskaana (mikä ei sinänsä ole mikään sairaus, mutta mun kohdalla saa huonon päivän tuntumaan vielä huonommalta kun itkettää kaikki asiat...) ja Elli oli kans ihan super huonolla tuulella ja erityisen yhteistyökyvytön missään asiassa ja tuntui että koko päivä oli semmoista vinkumista ja tappelua että huh huh. Sit se kaatoi tahallaan mehua valkoiseen nojatuoliin ja piirsi seinään ja keksi muutenkin kokoajan jotain vastaavaa.. Loppujen lopuksi kun olin alkanut noin 10 kertaa itkemään kaikista pikkuasioista, vein Ellin naapuriin ja lähdin itse käymään kaupassa.
Jälkikäteen ajatellen Elli ei edes tehnyt paljon normaalia enempää riiviötemppuja vaan mun pinna oli vaan kireellä ja päätä särki että itse jotenkin loukkaannuin kaikesta. ja kai se lapsenkin mielialaan vaikuttaa jos äiti ei oikein jaksa.
No, huonoissa päivissä on se hyvä puoli että niiden jälkeen ihan tavallinenkin päivä tuntuu jo oikein kivalta.
Kuitenkin, on tosi tärkeetä että on muita samassa tilanteessa olevia joiden kanssa jakaa näitäkin juttuja. Oli ne sitten virtuaaliystäviä tai ihan livenä tavattavia.
No, eipä kai tänne muuta, mä edelleen parantelen ja otan ihan rauhassa nää päiväuniajat että jaksaisin paremmin, Koti on kyllä aikas pahassa kunnossa, mutta olkoon, ehtiihän sitä taas siivota joskus. :)
Toivottavasti teillä muilla on ollut hyviä päiviä!
:)iiris ja elli 1v9kk
Ihan vaan siis Emmiä tulin onnittelemaan ;)
Mullapa olikin tosi lyhyt työpäivä tänään, kun aamulla kävin 2 tuntia pitämässä ;) Ainolla oli eräs kontrolliaika TYKS:ssä, enkä luottanut että pärjäisivät iskän kans kahdestaan, niin järjestelin vähän työkuvioita että itsekin pääsin mukaan, kun työpäivä olis tänään muutenkin loppunut jo klo 12...
Kiva kun Iiriskin on taas löytänyt tiensä tänne!
Kun kerrankin on tilaisuus, taidan nautiskella hetken ja oikasta tohon sohvalle ;)
t. Ope ja Aino 2v 1vko
Vähän on keli toinen kuin kaksi vuotta sitten tänä päivänä: silloin pudotti aika hyvin koko päivän vettä. Mutta mikäs on Emmin viettäessä näin nätillä ilmalla kaksvuotissynttäriä. =) Ja kiitos vaan Opelle ja Ainolle onnitteluista! Perille menee, kunhan tuo likka herää päikyiltä, mille se ei ole vielä kunnolla nikahtanutkaan...
Käytiin aamusella kavereiden luona ihailemassa heidän vauvaansa ja sitten Emmin mummun kanssa oltiin synttärilounaalla mäkkärissä. Emmi oli ihan innoissaan niin hampurilaisestaan ja jätskistään kuin ennen muuta siitä kotiin tuomisikse saamastaan ilmapallosta. Veti vähän pitkäks tuo reissu, niin nyt ei meinaa uni tulla. Muutenkin on unet ollut niin illalla kuin päivälläkin hakusessa - tai siis unesta kiinni saaminen. Unta kyllä riittää, kun sinne saakka päästään. Emmi on itse siirtynyt talvikaikaan: entisen 20-07 unien sijasta hän nukkuu 21-n.7.30/8 ja samalla päikyt siirtryy noin tunnilla, ja niitäkin nukutaan 1,5-2 tuntia. Hyvä vaan, niin ensi viikolla on heti hoidossa oikeassa rytmissä. =)
Osansa noihin unien vaikeuksiin on varmasti antanut tuo korvatulehdus, mikä ei lähtenyt talttumaan Kefeksiinillä. Soitin lääkärille eilen ja hän kirjoitti saman tien apteekkiin uuden kuurin, nyt Zithromaxin (?). Viimeksi tauti talttui sillä. Toivottavasti myös nyt. Samalla reissulla hain luontaistuotekaupasta probiootteja ja Karvakorva-tippoja, joiden olen kuullut rauhoittavan korvakipua. Nyt odotellaan, josko noista olis yhdessä hyötyä...
Sitten täytyy viime viestin miehen parjaamisen jälkeen kertoa, että mies otti kommenteistani onkeensa ja on nyt ollut tosi paljon Emmin kanssa - ja tulosta on tullut. Taas on yhteiset iltakylvyt ja vessaankin päästää jo isinkin mukaan.
Vessasta tulikin mieleeni: meillä on siirrytty kultaisen behaviorismin aikaan eli otettu tarrat käyttöön pottailussa. Emmihän kakkaa kyllä pottaan aina ja aina kun sinne pääsee (lue; suostuu), niin myös pissaa. Mutta kun häntä ei ole viime aikoina kovasti huvittanut siellä käydä. Mutta jopas on tyttö käynyt innolla pisullakin, kun aina saa Nalle Puh tai muun kivan tarran seinälle. Nyt on jo monena päivänä ja iltana pärjätty useampi tunti ilman pissoja lattialle tai housuihin. Ehkäpä myös Emmi oppii kuivaksi... ;) Mä sain ehkä viimeisen kimmikkeen tuohon, kun meidän paikallisessa lehdessä oli juttua, kuinka kuivaksi oppiminen on nykyään venynyt jopa vuodella eteenpäin. Päätin sitten, että meillä ei ole ainakaan minusta kiinni tuo venyminen enää...
Käytiin maanantaina Emmin 2-vuotisneuvolassa. Uudet uljaat mitat oli 89 cm ja 13,4kg. Vähän oli pituuskasvu hidastunut oletetusta, mutta sopusuhtaisesti kasvaa kuitenkin. Palloa ei neiti edelleenkään halunnut potkia, mutta heitteli senkin edestä ja näytti muuten, että miten yhdellä jalalla seistään. Palikoista teki 8 palikan tornin, ja sitten loppui palikat. ;D Mukava oli meidän uus terkka ja hyvä mieli jäi koko käynnistä. Mies yritti ususttaa Emmiä esittelemään kirjaintentunnistustaitoaan, mutta onneksi ei onnstunut. ;) Emmi tunnistaa aakkosista P, M, E, V, Ä, I, O, T ja S eli näyttää esim. kirjainta E ja sanoo että Emmi tai Eppu, V:stä että vaari jne. On nimittäin leikkinyt isin tietokoneen näppiksellä isin tehdessä töitä...
Noel oli ollut aika hulinaisessa hoidossa. Toivottavasti ei tartte usein siellä käydä!
Bejpi: meinattiin tulla hakemaan ruokaa silloin mäkkäristä, mutta ajettiinkin kotiin. Että oikein näit! =)
Iida-Linnealle tsemppiä tyttösen putkitukseen! Voin vain kuvitella, kuinka hurjalta se äidistä tuntuu. Mutta lapsen parhaaksihan tuo on, sillä tiedolla sen varmasti kestää.
Kiva, että Iiris oli löytänyt Ellille hoitotädin. Helpottaa kyllä elämää, kun pääsee itseasioille tms. välillä ilman ipanaa. Toivottavasti sun flunssa pian helpottaa!
Jennin kevätsuunnitelmat kuullostaa tosi kivoille! =)
Ossen typykin alkaa päästä pottaolun makuun - JEE! =D
Hermionelle ja Milolle tsemppiä noiden altistusten kanssa!
Oonakin oli käynyt tutustumassa varahoitoon. Hyvä, että vaikutti mukavalta paikalta!
Sonjalle onnittelut nätistä nimestä!
Jaa-has, jospa nyt menis itsekin vähän huilimaan, kun pian tarttis alkaa siivoilla ja huomenna pitäs leipoa, kun lauantaina on sitten neidin juhlat. Ei kovin isot, mutta kuitenkin. Ja Napero ja Eetu on tulossa käymään huomenn. Kivaa!
Aurinkoista viikonloppua kaikille! Ja raikkaita ei-flunssa-tuulia kaikille! =)
-Amy ja Emmi, 2v tasan-
Moi Vantut!
Pakko kysyä teiltä, että tunnistatteko kuka tässä kuvassa on? Itse olin niin innoissani näistä villiksistä, kun mun mielestä ne onnistui hyvin, mutta mies heti latisti tunnelman nurisemalla, että ukko näyttää ihan nallelta, kun iho ei ole oikeasti ihan ihon värinen. Pöh! No, täytyy vielä hieman lisätä väriä naamaan, ettei se ole niin läpikuultava ja muutenkin viimeistellä huovutus niin Aatu saa sitten uudet pöksyt käyttöön - oli nallen näköinen tai ei!
Onnea 2v. Emmille!!!!!
-Q-
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=51c50c57-a0f6-11dd-adc7-…!
Pirun pihahommat vie niin älyttömästi taas aikaa...
Mutta , mutta. Iirikselle. Joo multa saa todennäisesti jatkossa lisää hyviä vaihtoehtoisia vinkkejä koska minä aloitan marraskuun lopulla vyöhyketerapeutin kurssit ym. luontaislääkinnän. Mä oon ihan innoissani tästä koska nyt voin opiskella viikonloppuisin ja iltaisin ja voin silti olla Milon kanssa kotona. Kauan olen tästä haaveillut ja nyt mies sanoi että on siihen varaa ja on muutenkin ihanasti kannustamassa. Kallistahan se tulee olemaan. Mutta varmasti sen arvoista.
Emmille isot 2v onittelut!
Pesukarhun Sonjalle onnittelut suloisesta nimestä!
Ja kiitos kaikille tsemppauksista tämän tonska ongelman kanssa, nyt ne alkavat tosiaan olla enemmän kuin tervetulleita!
Hyvää päivän jatkoa kaikille!
Hermione ja Milo 1v8kk
Noi villapöksyt on ihan älyttömän söpöt!
Voi kun itekkin osais kutoa noin hienoja juttuja..
On ollut aika rankka mutta antoisa viikko.. Oona on ollut varakodilla koko viikon (lukuunottamatta mun lomapäivää KE) ja vaikka vähän on ollut "jännittävää" niin hienosti on neiti siellä pärjännyt. Juo jo ihan normaali mukistakin, mitä kotona ei ole osannut juurikaan tehdä kun on "harjoiteltu". :) Masussa jumpataan ahkerasti. Ainoa hiljaisempi ilta oli jumppien jälkeen, josta vedin johtopäätöksen että eiköhän ala olla aika hiljentää tahtia. Eli marraskuun alusta saa sitten jäädä yksi reippaampi tunti pois, jos vielä 2 body pumppia viikossa pitäisin, se kun tuntuu edelleen sopivan tosi hyvin kun pienentää painoja.. Sokrurasituksen arvot oli kaikki reippaasti alle "sallitun" - eli saan kuulemma jatkaa syömistä ihan kuin tähänkin asti. ;)
Eilen käytiin testaamassa tuplarattaita. Kokeiltiin siis Garenan Double Swingejä, jotka olen surffaamalla valinnut "suosikeiksi". Ihan mainiot ovat, nyt vain pitäisi päättää että ostanko käytetyt (X-adventure) 100 eur + kopan lisäksi vai ostetaanko nuo Carenat uutena kopan kera.. Melkein puoleen hintaan saisi käytetyt + kopan, mutta sitten täytyy tinkiä mun parista kriteeristä; että vauva ei ole nenä työntäjään päin kopassaan ja molemmilla on sama kuomu.. Hmm. Tosi vaikeeta päättää. Viikonloppuna vietetään vaan perheen kesken aikaa, toivottavasti voitaisiin mennä taas uimaan huomenna.
PESUKARHUN kirppu sai ihanan nimen! :) Oliviasta tykkään itsekin tosi paljon, en vaan ole keksinyt toista nimeä kaveriksi..
IIRIS - sulle & Ellille huiskutuksia! :))) Toivottavasti flunssa on alkanut mennä ohi?
AMYN 2v Emmille myöhästyneet onnittelut! Mukavia juhlia!
Q - aivan ihanat pöksylit!!! Voi kun mäkin oisin noin kätevä käsistäni. Mulla on nyt niitä villahaalareiden ohjeita, mutta en ole vieläkään saanut aikaiseksi mennä ostamaan lankaa & niitä puikkoja.. LOL
Jospa sitä jatkaisi taas töitä.. Mainostetaas vielä täälläkin, että tuolla o-puolella on pino TONSKAT pikkujouluilee, eli ne jotka haluaa lähteä "pikkujouluillalliselle" niin käykäähän sinne kommentoimassa mitkä päivät käy.
Mukavaa viikonloppua!
Mammis + Oona varakodilla + O rv 26+4
Viikko on vierähtänyt vauhdilla ja koneella istuskelu ollut vähissä. Tyttönen toivottavasti nukkuu vielä hetken, niin ehdin jotain kirjoittaa.
Eilen oli ihana päivä, kun tyttösen kummitäti oli kyläilemässä ja minä pääsin kampaajalle. Neiti jäi hyvillä mielin leikkimään kummitädin kanssa ja oli käynyt nätisti päikkäreille, kun väsy oli iskenyt. Mies tuli vasta iltakymmenen maissa kotiin, joten teki hyvää kun oli aikuisseuraa päivällä. Pikkusiskoni on mulle tosi rakas, joten saan aina hurjan paljon energiaa kun tapaamme. =)
Tyttönen sai kummitädiltä tuliaiseksi barbapapa-hahmon. Ja voi miten onnessaan hän kulkikaan uusi pehmolelu kainalossa pitkin päivää. =)
Mulla on parina yönä alkanut olemaan suonenvetoja. Täytyy käydä ostamassa magnesiumia, josta täällä oli aikaisemmin puhetta. Mä alan olla tosi varma siitä, että masussa on poika, koska tässä raskaudessa on ihan ihme vaivoja/oireita, joita ei tyttöstä odottaessa ollut ollenkaan. Tai sitten "klasu" on toooosi rämäpäinen neiti, hih!
Meillä sairastetaan flunssaa edelleen. Tyttösen nenä ei vuoda enää ihan tolkuttomasta, mutta yskänpuuskia tulee useamman kerran päivässä. Itselläni nenäliinoja kuluu ja limainen yskä on kova, kuten myös miehellä. Vähän jännittää miten käy, kun maanantaina olisi tyttösen korvien putkitus. Todnäk joudutaan siirtämään, jos flunssa ei hellitä vkonlopun aikana.
Mammiksen Oona on reipas tyttö, kun pärjää hienosti varahoitopaikassakin. Vilkutuksia teille!
Iirikselle paranemista! Mun viikko on ollut myös aikamoinen, kun yrittää parannella itseään ja pysyä tooosi vilkkaan tyttösen perässä. Jaksamista!
Hermione, kiitos tosta linkistä! En ole jaksanut käydä vielä ostoksilla, mutta aion kyllä hankkia "kunnon kamaa" kotiin. Ja lisätietoutta otetaan mielenkiinnolla vastaan. =) Tosi hienoa, että pääset toteuttamaan haaveesi ja opiskelemaan.
2-v synttäreitä on vietetty jo muutamissa perheissä. Myöhästyneet onnittelut!
Kaikille tasapuolisesti mukavaa viikonloppua ja hyvää vointia! Nyt on mentävä keittämään kuumaa juotavaa.
t. iida-linnea, "klasu" 30+5 ja tyttönen 1v 5kk zzz
Joo, mä en lupaa enää mitään, kun en näköjään osaa pitää lupauksiani! (viimeksi kun sanoin, että käyn täällä ahkerammin, mutta mitenkäs kävi...) No, enköhän mäkin tänne kohta puolin tule ihan kokonaan, taas, tai siis miten kerkeen.
Meille ei kummempia, huomenna olis taas taloesittely, ei tätä vaan kukaan haluu! Joten me varmaan asutaan vielä eläkkeelläkin täällä! Voi prkl!!! Huomenna on vissiin esittely nro 8, eikä yhtään tarjousta oo tullu! (eikä tuu!)
Eetulle on tullut nyt taas muutama uusi sana, vaikka vieläkään ei varmaan yli 30 sanaa tule, ja osa on sellatteita että tulkkia tarvittais... Mutta eiköhän se pikkuhiljaa ala puhumaan, toivottavasti! Meillä on vaan alkaneet nää illat venymään ja siitä syystä venyy myös aamut---päikkärit--- ja sitä rataa... Nytkin Eetu vielä tuolla jotain höpisee... No, huomenna otetaan taas itteemme niskasta kiinni, kun nyt saadaan tää kellojen siirto ohi. Mä en sitten yhtään tajua tällasta siirtoa!!! Me ollaan tosissaan nyt oltu Eetun kanssa jo reilu kuukausi kotona ja aivan ihanaa on ollut! Pottailu sujuu jo tosi hyvin pissavahinkoa ei tuu kuin tosi harvoin enää... Mutta se isompi hätä, murr! Mä oon uhkaillu-lahjonut ja kiristänyt, mutta kun mikään ei auta! Oisko jollain mitään ideaa? Kun käydään pissalla, niin ei mee kuin sen verran että Eetu pääsee omaan huoneeseen niin kakka on housussa, luulis sen olevan kivempaa tehä pottaan kuin pikkukalsareihin!
Keskiviikkona tehtiin Eetun ja mun isän kanssa junaretki Tampereelle ja voi vitsit, että Eetu nautti! Käytiin mäkkärissä syömässä ja sitten jatkettiinkin takas kotiin. Oli just oikeen pitunen toi matkakin, kesti n 45min, joten ei menny Eetulla hermot! Ainoo vaan kun vaari meni sanomaan että siihen viereen tuli äitin auto, niin vielä Toijalan kohdallakin sanottiin "äiti auto pui..." No, onneksi asia helpotti kun päästiin päätepysäkille ja siellä oli äitin auto!
Niin ja sellatteen mun piti kertoa, että Eetun ja eemelin pappa ja hänen vaimonsa lähtevät 23.11 etelään... (mulla LA 25.11) ei oikein vaikuta siltä että kiinnostais kovasti heitä tuleva vauva... Noh, eipä tartte kuunnella taas tän naisen kommentteja... Viimeksi kun viikko sitten kävivät, niin Eetu on kuulemma liian laiha, ja sille pitää lukea enemmän kirjoja ja ties mitä muuta ollaan tehty väärin hänen mielestään kasvatuksessamme!!! mut EVVK!!! Niin ja paras juttu oli ettei pappa osannu lukea vaimonsa mielestä oikein kirjaa Eetulle, huoh!
Amylle ja Emmille kiitokset eilisestä! Ei me päästy sittarille saakka kun Eetu jo nukku...
Hermione ja Milokin ovat saapuneet kotiin, varmasti tuntuu mukavalta palata omiin ympyröihin! Täällä peukutetaan teidän puolesta, että tonskailu pääsis alkamaan odotuksen merkeissä!!!
Kauniin nimen oli Pesukarhu löytänyt miehen kanssa tytölle! Onnittelut!
Quu, ihanat pökät olit tehnyt! Vai että nalle! Mä oon nyt saanut tehtyä eemelille neulepuvun, ja nyt oon aloittanut tekeen veljen vauvalle... Saa nähä saanko valmiiksi... Ja sitten alan tekeen niitä pökiä...
I-L:llä sairastetaan edelleen, kovasti paranemisia sinne! Ja tietty kaikille muille missä sairastelu jatkuu!!!
Omaan napaan ei kummempaa... Torstaina olin äippäpolilla ja käynkin siellä nyt sitten loppu ajan kerta viikossa... Ja ton mun raskausdiabeteksen takia todnäk käynnistetään synnytys rv40+, ellei synnytys ala spontaanisti ennen sitä... kääk... Eihän siihen oo kuin reilu neljä viikkoo aikaa... Ja mitään en oo juuri saanu vauvalle laitettua valmiiksi... Pitäsköhän alkaa? Ees pakata se sairaalakassi...
Hyvää lauantai-illan jatkoa! Ja toivottavasti ei meillä kellään (tai ees kellään tutulla) katkee huomenna sähköt! Varatkaahan niitä taskareita ja tulitikkuja ja kynttilöitä lähelle, niin ei tartte paniikissa etsiskellä (niinkuin täällä todnäk tehään!)
napero ja Eetu 2v8kk sekä mahassa möyrivä eemeli 35+4
..vaihteeksi x) Yritän ens vkosta eteenpäin alkaa kirjoittelemaan säännöllisemmin, niin pääsee teidänkin kuulumisiin paremmin sisälle!
Mutta ilouutisia ensin rakenneultrasta perjantailta: Kaikki näytti olevan kunnossa, ja näyttipä hyvin vahvasti myös sille, että Arttu saa ensi vuonna pikkusiskon =D Arttu varmaan olis toivonut pikkuveljeä, että olis ollut painikaveri, mutta onhan se pikkusiskokin varmaan kiva :)
Nyt sitten pitäis alkaa keksiä joku kiva työnimikin...vaikka Taavi Takaperoiseksi aloinkin tyttöä ultran jälkeen kutsua - se kun on siellä peppu alaspäin ja potkii koko ajan tuonne kohdunsuulle...mukavaa...auts... Että ehkä typy on sitten Taavi loppuun asti :) Tai siis toivottavasti ei ole kuitenkaan käytännössä...en haluais kyllä synnyttää perätilalaista, eikä sectiokaan ole kauheen kiva vaihtoehto... No, vastahan tässä puolessa välissä mennään, että eiköhän neiti ehdi sieltä kääntymään hyvinkin!
Arttu on nyt ollut vkonlopun pienessä kuumeessa. Ensin oli to-pe kova nuha + "limayskää", ja eilen nousi 38,5 kuumetta. Nyt oli enää 37,2, kun äsken ennen päikkäreitä mittasin. Ei siitä kyllä juuri huomaa, että kipeenä on, kun energiaa ja menoa tuntuu riittävän, ja juokosee täällä "pää-kolmantena-jalkana" ympäri taloa... Mutta huomisen siis ainakin kotona pidän, niin saa sairastaa rauhassa. Ja eikös se vissiin ole muutenkin käytäntö, että pitäisi olla yksi kuumeeton päivä välissä, ennenkuin hoitoon vie?
Itellä olo alkaa koko ajan olemaan helpottamaan päin. Pääkipuilua on vieläkin silloin tällöin, mutta huimaus on onneksi tiessään. Myös energiaa on tullut lisää, eikä nukkuminen ole enää aina mielessä :) Paha olokin vaivaa vain aamuisin, mutta oksentaa ei ole tarvinnut yli viikkoon - jippiiiiii! =) Mutta selittyipä tälläkin kertaa tämä raskauspahoinvointi sitten tytöllä! Vaikka on mun sisko tosin oksentanut molemmista pojistaankin...että eihän se toki aina paikkaansa pidä. Mutta Artun odotusaika kyllä oli täysin erilainen!
Juu...eipä kai tässä ihmeempiä. Koitan tosiaan ensi vkosta eteenpäin kirjoitella paremmin! Voikaahan hyvin - ja odottajat paksusti =)
Pi-Ki ja Arttu 1v7kk ja "Taavi Takaperoinen" 20+2
P.S. Artun sanavarasto karttuu huimaa vauhtia! Nyt osaa sanoa jo oman nimensäkin! Ja vähänkö miehen kanssa tällä vkolla naurettiin, kun se sitä nimeään harjoitteli: ensin toisti isin perässä hienosti "Aattu", mutta kun isi yritti heti perään toiseen kertaan, Arttu sanoikin sormea heristäen "ei taa"...!!! =D Ollanko kenties kielletty lastamme liikaa, kun eka kahden sanan lause seuraa omaa nimeä, ja suusta tulee "ei saa", hihihihiiii!
Ja Arttu osaa myös sanoa "auki" (kun avaa esim. ovea) ja "kii", kun laittaa kiinni. Kyllä nyt on varmaan reilu 20 sanaa jo varastossa :D
Oottehan muistaneet äänestää?! Meillä on vielä jossain vaiheessa tänään ohjelmassa, onneksi äänestyspaikka on tossa kivenheiton päässä, vaikka voihan sinne autoillakin... ;)
Napero, toi on niiiin tuttua täällä tuo jokaviikkoinen esittelyrumba! Meillä vielä painaa vaa'assa oma uus talo, joka jo etenee vauhdilla kohti valmistumistaan... Kun vaan saatais edes yks tarjous nykyisestä, vaikka lähes pilkkahintaan, niin oltais valmiita jo hyvin pian myymään!!! Meillä on kans ollu ainakin yhtä monta näyttöä, kuin teillä... Tänään ei onneksi oo, mutta kuka tänne tuossa kelissä tuliskaan :/
"Kaikki" vaan tonskailee ;) Mäkin haluaisin ainkin noin periaatteessa ainakin toisen lapsen kaveriksi Ainolle, mutta asia ei kyllä just nyt ole kovin ajankohtainen, pitää "synnyttää" talo ensin jne. Eli kateellisena lueskelen teidän juttuja :)
Meillä on viikonloppu mennyt ihan "harakoille" miehelle iski joku vatsapöpö pe-iltana, eikä oikein vieläkään ole kunnossa. Ainollakin lie samaa pöpöä, kun kakka on ollut ihan liejua jo perjantaista saakka, ja lauantaina oli aamuyöstä kakannut vaippaankin. Muuten neiti oli onneksi ainakin vielä eilen ihan pirteä ja tyytyväinen, tästä päivästä taas ei oikein ota selvää. Yöllä ainakin nukuttiin kaikki huonosti, liekö sit myrskytuuli huminallaan häirinnyt, ja Aino heräs aivan liian aikaisin (viiden jälkeen vanhaa aikaa). Yhdeksältä kävikin jo ekoille päikkäreille, mutta kakka taas herätti kesken unien. Nyt neiti nukkuu toisia uniaan, ja vähän lämpöä oli aamupäivällä, joten mä taidan taas! olla pois töistä huomenna... :( Onneksi tuo vatsapöpö ei tuon ärhäkkääpi ole Ainolla, ja mua se ei nujerrakaan :p
Napero muuten, kun Eetu on kans sellanen laiheliini, niin minkäs kokoinen herra on tätä nykyä? Ihan vaan vertailun vuoksi, kun meidän luuta ja nahkaa oleva neiti oli nyt 84 cm ja tasan 10 kg, kun mennä viikolla mitattiin. Mikä sinänsä ei ole ihme, kun eihän tuo päiväkodissa useimmiten syö juuri mitään... Että se siitä, kun yleisesti sanotaan, että päiväkodissa lapset muka syö hyvin, kun näkee muilta mallia :p
Meillä onkin nyt ravitsemusterapeutin kanssa "treffit" tässä jossain vaiheessa, niin katsotaan syökö tuo neiti sen mitä pitäis, vai olisko jostain ravintolisistä tms apua...
Jotain muutakin varmaan vois kommentoida, mutta taidan valita toisen vaihtoehdon, ja oikasta hetkeks sohvalle, mun aamu kun ei ala klo 5 tai 6 :D
Palajan taas, ja nauttikaa myrskystä!
t. Ope ja Aino 2v
On tullut ihan jumituttua tuonne o-puolelle, jotensakin synnytysasiat on nyt päällimmäisenä mielessä.. Mutta kuulumisia olen kyllä käynyt säännöllisesti lukemassa ihan päivittäin, ja hengessä mukana ollut! Yritän "palailla" tänne takaisin sitten kun tuo maha tuosta lähtee. Jos sitten nyt enää liikenee aikaa mihinkään palstailuun. .
Ensinnäkin myöhästyneet synttärionnittelut kaikille 2v täyttäneille taaperoille!!
Aleksin synttäripäivä lähestyy, se on 7.11 ja synttäreitä juhlistetaan 8.11 mikäli äippä vaan on itse kotosalla eikä sairaalassa. Meille on tulossa ihan vaan lähisuku, kaverisynttäreitä ei vielä tänä vuonna vietetä.
2v neuvolassa kuitenkin jo käytiin, tämän kuun 20.päivä. Ihan siitä syystä varasin ajan jo tuolle päivälle, että pääsisin itsekin mukaan enkä olisi vielä synnärillä. Aleksin tuoreet mitat (17 päivää vajaa 2v) olivat 92cm ja 12.980kg. Eli hoikahko poika meilläkin. Kasvaa kuitenkin tasaisesti omalla käyrällään.
Palikoista kasasi tornin, palapelejä teki, palloa potki. Sanoja nimesi hienosti kirjasta, mutta terkan mielestä puhe on sen verran epäselvää kuitenkin, että 2,5v mennään käymään neuvolassa kontrolloimassa puhetta. Toki kuullessaan, että 1v8kk mennessä Aleksi ei osannut sanoa muuta kuin äiti, sanoi että puhe on varmasti kehittynyt vain niin nopeaa, että on siitä syystä vielä epäselvää. Äiti tietysti ymmärtää kaiken, mutta se onkin eriasia, ymmärtääkö toiset.. :) Kahden ja kolmenkin sanan lauseita ihan jo tulee ajoittain, ja sanavarasto on melko laaja. Mutta onhan se hyvä että kontrolloidaan, onhan siihen 3v neuvolaan melkoisen pitkä aika.
Influenssapiikki käytiin myös ottamassa toissapäivänä, ainakaan eilen illalla se ei nostattanut vielä kuumetta, liekö siitä enää mitään tuleekaan. Vuosi sitten ko. rokote aiheutti kuumeen nousun.
Mitähän vielä kertoisin meidän elämästä... No pottailu on ainakin vielä ihan alkutekijöissään, yritän säännöllisen epäsäännöllisesti käyttää Aleksia potalla, mutta koskaan sinne ei ole vielä mitään tullut. Eikä poika malta siinä istua kovinkaan kauaa muutenkaan. No hiljaa hyvä tulee.
Syöminen on hävettävän huonoa vieläkin, siis omatoiminen syöminen... Aleksilla ei yksinkertaisesti ole mitään motivaatiota syödä itse :/ Välillä lusikoi hetken itse (jolloin lusikka menee lähinnä väärinpäin suuhun), mutta pian jo ojentaa lusikkaa äidille ja komentaa. Tuohon asiaan kun keksisi jonkin konstin, millä oppisi syömään itse ihan kokonaan. Säästäisi huomattavasti aikaa, nyt varsinkin kun vauvakin on tulossa. Tämä on varmaan näitä kotihoidon huonoja puolia, kun lapsi ei näe toisilta lapsilta mallia esimerkiksi juuri syömään opettelussa.
Maitoallergia on meillä väistymässä, tai voi oikeastaan jo sanoa että väistynyt kokonaan. Hapanmaitoaltistuksesta tuli puhtaat paperit, ja Aleksi syö nykyään jugurttia, juustoa ja maitoon tehtyä ruokaa ihan päivittäin. Varsinainen maidon kokeilu jäikin sitten vähän kesken, kun Aleksi ei tykännytkään maidon mausta.. Saatiin sille menemään parina päivänä yhteensä n. 50ml maitoa lasista, muttei yhtään enempää. No tuosta ei ainakaan mitään oireita tullut, joten eiköhän tässä pikku hiljaa aleta totuttelemaan maidon makuun.
Siinäpä ne päällimmäiset asiat meidän elämästä tällä hetkellä.
Synnytystä odotellaan kuumeisesti alkavaksi jne. :)
Vähän kyllä hirvittää miten arjesta selvitään kahden kanssa... On ne muutkin tosin selvinneet, että josko mekin.
Hyvää syksyn jatkoa kaikille Vantuille!
Viipero rv 39+3 & Aleksi 1v11kk
Ja Emmin synttäreitä vietetty. Eli huomenna on hyvä palata töihin...
-Amy ja Emmi 2v-
Tää Jennin viesti vissiin olis kuulunut täne, joten kopsaan sen meitin pinoon:
jenni_117 - 26.10.2008 15:57 (ID 891720) 1/2
Ehkä mäkin tästä aktivoidun..
.. meillä nimittäin kävi niin, et torstai-iltana kesken Housen mies ilmotti yhtäkkiä haluavansa alottaa tonskailut "ihan koska vaan kun oon valmis". Kysymykseen vauvakuumeesta vastasi, että on :D. Eli luultavasti sit en menekään ens viikolla enää apteekkiin hakeen lisää pillereitä.. Meni kyllä täysin yöunet to-pe yöksi.. Mua jännittää aika paljon monesta syystä toi päätös, mutta itestäni tiedän, ettei sitä "oikeeta vauvakuumetta" tule koskaan. Viimeks meillä kävi samalla tavalla (eli miehellä vauvakuume ja mua pelotti). Ehkä kahdenki kans pärjää ja nyt kuvittelen olevani vähän paremmin varautunut moniin asioihin. Ja oishan se ihanaa elää pikkuvauva-aika niin, et itekin tajuaa tästä maailmasta jotain.. Saa nähdä miten käy..
Nyt pitää mennä keksiin äkkiä joku edokas, jos tänään vielä itäis äänestääkin..
Jenni ja D 2v 4kk
Onneksi neidin sisäinen kello ei kovin pahasti taistellut vastaan kellojen siirtämistä. ;) Heräsi tänään normaalisti klo 7 - ei klo 6 kuten LA ja pelkäsin käyvän myös tänään. Viikonloppu hurahti mukavasti perheen kera. PE oli mummo, pappa ja kummitäti kyläilemässä ja neiti oli kyllä NIIN innoissaan taas että. :) LA käytiin uimassa ja mummolassa lounaalla, illasta tuli sitten miehen puolelta kummitäti koiriensa kanssa.. Eilen aamuisen äänestyskeikan jälkeen päädyttiin sitten ihan ex tempore katsomaan isin matsia ja ei olisi paljon kivempaa neidillä enää olla! Hihkui innoissa, taputti, huusi EIEIEI kun toinen joukkue teki maalin, vilkkutteli isille.. Aivan mahtavaa! Sillä konstilla saatiinkin vissiin tuo rytmi siirrettyä, kun meni ns. 1-1,5h normaalia myöhemmin päiväunille ja oli tarpeeksi väsynyt pelin jälkeen nukkuakseen kunnon unet. Saatiin sitten iltauniakin vähän myöhäistettyä saunomalla jne.
Se siitä meidän navasta.. :)
IIDA-LINNEA oli päässyt kampaajalle ja saanut viettää aikaa siskon kanssa! :) Suonenvedot ja krampit on kyllä tosi kurjia ja miten ne aina tuleekin yöllä! suosittelen kyllä magnesiumia ja jos vaan raskit niin lentosukat tai tukisukat kannattaa hankkia, mulla ainakin on ne auttaneet. Mulla myös tässä odotuksessa on ihan eri fiilikset ja mahakin erilainen, silti ne vaan povasivat että tyttöä odotetaan.. Saa nähdä sit livenä.
NAPERO - kivalle kuulosti teidän junailut! :) Ja pidetään peukut pystyssä talotarjousten & -kauppojen suhteen!
PI-KI - kivoja ultrauutisia! :))) Ja ihanaa että sullakin on olo helpottanut. Toivottavasti Artulla ei enää ole ollut lämpöä. Juu, kyllä mekin pidettiin se yksi kuumeeton - taidettiin pitää jopa kaksi kun oli niin kova yskä - päivä ennen kuin vietiin takaisin hoitoon.
OPEN perheessä oli muut sairastelleet vatsapöpöä. Toivottavasti ei tosiaan suhun tartu ja Aino olisi päässyt noin vähällä.
VIIPERO - meillä neidillä on ns. omia kausia milloin syö tosi reippaasti itse, mutta esim viikonloppuna neiti ojensi mulle lusikan ja sanoi "äiti".. Eli mun pitää välillä taipua syöttämään. :) Toisaalta, pääasia että sitä ruokaa menee..
AMYN Emmillä oli ne 2v synttärit - kertokaahan kuinka vietitte? :)
JENNIkin alkaa sitten tonskailemaan. ;) Ihanaa! Plussatuulia teille. Meillehän tämä toinen ilmoitti tulostaan vähän niinkuin yllärinä (ihan niinkuin ei tiedettäisi miten niitä lapsia tulee ;) heh), mutta "alkujärkytyksen" jälkeen ollaan kyllä onnellisin mielin odoteltu..
Jeps, nyt taas hommiin. Mukavaa viikkoa kaikille!
Mammis töistä + Oona pph:lla ja O rv 27+0 taitaa olla päiväunilla
No niin, jäin sitten Ainon kanssa kotiin täksi ja huomiseksi, kun vielä eilen illallakin oli reilu 38 kuumetta neidillä. Vatsapöpö on nyt selätetty ja mun osalta vältetty, mutta kun aamulla soitin päiväkotiin muistuttivat sieltä, että heillä on ollut tuota enterorokkoa liikkeellä. Luin sitten oireista ja aika monelta osin ne näyttäisivät Ainoonkin täsmäävän... Juuri alkuoireina sanotiin olevan löysä vatsa ja pieni kuume. Eilen jo huomasin käsissä neidillä vähän punostusta, mutta kun niissä on normaalistikin ajoittain ihottumaa, en ihmetellyt sitä sen enempää. Tänään kuitenkin katselin tarkemmin, ja kyllä nuo kämmenet/ sormien välit taitaa olla pikemminkin näppylöillä/ vesikelloilla. Toisessa pakarassa oli myös samantyylistä ihottumaa/ näppyä, ja eilen Aino etenkin istuessaan tunki käsiä housuihin tai sinne päin ja sanoi että kutittaa... Ehkäpä nuo näpyt pakarassa kutitti ja tietenkin etenkin jos niiden päällä istuu... Taudin kuvaanhan kuuluu myös näpyt suussa ja nielussa, mutta toistaiseksi meidän neiti nirppanokka on kyllä niiltä välttynyt, kun on syönyt jopa hyvin verrattuna normaaliin. Mä vaan olen aivan varma, että vielä jos sen suuhun jotain näppyjä tms tulee, lakkaa tuo lapsi kyllä kokonaan syömästä... :/ Eli tauti vaikuttaisi enterorokolta, mutta toisaalta juuri jalkapohjissa ja suussa ei tuntuis olevan mitään, vain kämmenissä. Voikohan tää olla sit joku "lievempi" versio?!
Muuta: Mammis oli onnistunut "siirtämään Oonan kelloa" menestyksekkäästi! Toivottavasti ei tule takapakkia ;) Meilläkin näyttäisi Ainon sisäinen kello mukautuneen talviaikaan, toistaiseksi ainakin :)
Syömisestä piti Viiperolle kertomani meidän tilanne :) Ainohan ei ole koskaan ollut "kiinnostuntut" syömisestä, ja itse syöminen rupesi edes jossain määrin kiinnostamaan joskus kesällä. Puurot aamulla ja illalla pitää edelleen ehdottomasti syöttää neidille, ei tule kuuloonkaan, että omalla lusikalla itse voisi edes yrittää. Pitkään oli sitten niin, että lämpimän ruuan Aino söi itse, mutta aamu-, ilta- ja välipala piti syöttää. Nyt kotona ainakin syö välipalankin useimmiten itse, päiväkodissa taas yleensä ei :/ Viime aikojen "hitti" syömiseen liittyen on ollutkin haarukka :) Ensialkuun, joskus ehkä 1-2kk sitten annoin kerran Ainolle tupperwaren muovisen haarukan ruokailuvälineeksi, ja siitäkös neiti innostui. Haarukka piti olla, tai muuten nousi meteli. Joten tuota yhtä ja ainoaa haarukkaa sitten tiskattiin niin, että sen sai aina käyttöön. Hyvä ettei keittoonkin halunnut haarukkaa =D Sitten synttärilahjaksi ostin hacmanin Muumi-sarjan baby-aterimet, sis. lusikan ja pienen haarukan, ja nää on nyt ihan ehdottomat! Muumihaarukkaa Aino aina kyselee itsekin, ja mielellään sillä syö!
Voisit ehkä kokeilla Aleksillekin tota haarukkaa, kun sillähän aikuisetkin syö :) Vaikka tosiaan vaihtelevaa on tuo syöminen täällä edelleen. Väsyneenä ja kipeänä ei ainakaan itse syö, syötettynäkin on kyllä silloin niin ja näin :)
Meillä on ennemminkin edelleen tuo mukiongelma... Kun neiti pk:ssa juo tavismukista itse ihan hyvin, niin kotona ei malttaisi oikeen juoda minkään valtakunnan mukista... ;)
Huomenna on aamulla Ainon allergialääkäri, ajateltiin sinne näillä näkymin päästä, vaikka tuota rokkoa tässä vähän itse epäilenkin, mutta kun ei ole mitään varmuutta jne. Maitoa ei kuulemma ole vielä tarkoitus kokeilla edes, viimeksi kun reaktio ½ v sitten oli niin voimakas. Päiväkodissa Aino on alusta saakka juonutkin kaupan kauramaitoa, ja siihen pitäisi kotonakin hiljakseen siirtyä, kun tuo apteekin nutri-soija kaapista kohta loppuu...
Tuli tuosta Eetun ja naperon junareissusta mieleen, että jännä miten nopeassa tahdissa lapsen maailmankuva avartuu. Meillä nimittäin ainakin ihan tosi lyhyessä ajassa on Aino ruvennut just selostamaan mitä auton ikkunoista näkee jne. Viime viikolla kun tultiin kahdestaan autolla keskustasta kotiin ja ajettiin Aurajoen rantaa, Aino katseli tyytyväisenä ikkunasta ulos ja totes mulle "laiva, iso laiva" kun mentiin jonkun jokilaivan ohi... Mistä se voikaan edes tietää mikä on laiva, kun ei sitä nyt ihan jokapäivä näe... Samoin tuo puhuminen on ihan ihmeellistä, samaisella autoreissulla neiti totes myös ihan äkkiä, että "mummi tulee viikonloppuna". Mä kyselin tietty mieheltä, oliko se sanonut jotain sellaista Ainolle, muttei kuulemma ollut... Tänään käytiin aamulla ruokakaupassa ja Aino sanoi että "aurinko häikäsee". Lisäksi hän halusi kuunnella lastenlauluja, kun mulla on joku Fröbeleitten cd autossa. Siinä laulettin "aurinko laskee" ja kas kummaa, hetkeä myöhemmin kun käveltiin parkkipaikalta kauppaan, totesi Aino, että "aurinko laskee" kun se siis just siihen kohtaan sattumalta paistoi...
Joo, nyt jotain muuta välillä :)
t. Palstaterroriksi heittäytynyt Ope ja Aino 2v zzz...
Kai se on kirjoteltava jonnekin muualle kuin tuonne tonskien odotuspuolelle nyt kun tytöt ovat nukkuneet vaunuissa yhdessä jo yli tunnin :D Tällainen oma aika on ihan käsittämätöntä...
Meillä vauva tuli tänään jo kolme viikkoa! SAin jopa varattua ristiäisajan marraskuun loppuun, vielä kun sen nimen keksisi... Siippa piti sitä isyyslomaa (jonka piti olla viikon) kaksi päivää ja jälkimmäisenä pomppi jo seinille. Eli ihan haasteellista tämä vauva-arki on ollut, varsinkin omien yönukkumisien kannalta. Meillä vauvan saa nukkumaan siinä puolenyön tietämillä ja Hilu herää pääsääntöisesti kuudelta (ennen vauvaa heräsi aina kellontarkasti seiskalta) ja nyt kun kellot on siirretty, tyttö siis heräsi tänään jo 5.15 (mitäpä sillä on väliä, vaikka kuinka myöhentää tuota nukkumaanmenoaikaa...). Vauva on nukkunut pisimmillään yöllä 2h, normaalisti herää puolentunnin tai tunnin välein. Hieman on zombi olo... Vauva koisii yöt vieressä ja päivät kantoliinassa. Eli ei sitten tullut meille sellaista tapausta joka sippaa "ihan itsekseen", kuten tilauksessa oli :D
Mutta kaikenkaikkiaan vauva voi lienee hyvin. Viime viikolla kävi neuvolantäti ja muksun painokin oli jo 4,5kg (Syntyessä 4,1kg). Hilla on aivan ihanan huolehtivaisen "iso"sisko. Aina kun imetän, tulee katsomaan siihen ihan lähelle ja antaa vauvalle pusuja (ja mönkii mun niskan takaa aina puolelta toiselle...). Ja ain kun mennään pihalle, tyttö koittaa itse ottaa vauvaa mukaan (mähän saattaisin unohtaa ;) ) ja vaunuissa aina tarkistelee, että vauva on varmasti kopassaan.Tosin Hillastakin kyllä huomaa, että hän kaipaa paljon enemmän läheisyyttä kuin ennen (ennen kävi sylissä silloin tällöin kolmen sekunnin ajan) ja samoin iltanukkumaanmeno on vähän haasteellisempaa kun tyttö kuulee aina noita vauvan ääniä ja huolestuu siitä (ja huolissaan ei sitten saa unta).
Huomenna meillä tulee anoppi Hilua katsomaan ja meinataan EHKÄ lähteä vauvan kanssa BabyBioon ja ehkä jopa shoppaamaan.
Mutta jatkan mun jätskin syömistä ettei maito vallan lopu kesken ;D
Coltsfoot, Venla-Vilma-Kaisla-Tuuli 3vko ja Hilla 1,5v
..tuosta ennenaikaisuuden riskistä, meidän Eekahan syntyi rv 37 ja mulle sanoi lääkäri jälkitarkastuksessa että jos vielä kolmatta raskautta suunnnittelee niin on otettava vakavasti tämä ennenaikaisuuden riski koska ennen synnytyksen käynnistymistä mulla oli ollut jo pitkään kipeitä supistuksia, hänen mukaansa spontaani synnytyksen käynnistyminen ennen aikojaan ei oletettavasti toistu seuraavassa raskaudessa mutta tuommoinen supistelu ja sen seurauksena kohdunsuun avautuminen toistuu usein seuraavallakin kerralla, kyseessä oli kuitenkin ihan terveyskeskuslääkäri joten en tiedä miten varmasti hän asiansa tiesi.
Nyt tainnuttamaan pientä tissihirmua yöunille...
Queen