'Nuorisovalmentaja meni harjoitteluun yläkouluun ja järkyttyi: kilpailu liikuntatunneilla oli kielletty'
"Hänen mielestään kilpaileminen on juuri se, mikä innostaa ja kasvattaa lapsia ja nuoria liikuntaan. Lopulta kielto jäi toteutumatta ja Aarnikko järjesti oppilaille kilpailuja.
– Eikö liikuntatunnin tehtävä ole liikuttaa lasta ja opettaa, mitä liikunta on, Aarnikko kysyy"
Voi voi.
Nyt katsotaan asiaa kyllä niin subjektiivisesti ja ammattitaidottomasti.
Tottakai kilpailu on liikunta-alan ihmiselle mielekästä.
Tottakai kilpailu on niille luokan liikunnallisille lapsille mielekästä.
Mutta liikuntatunti koulussa ei ole harrastustoimintaa, ei seuratoimintaa, ei vapaaehtoistoimintaa.
Vaan pakollinen, opetussuunnitelmaan kuuluva aine, johon joutuvat osallistumaan kaikki oppilaat. Myös ne joita liikunta ei kiinnosta. Myös ne, jotka eivät ole siinä hyviä. Myös ne, joita se ei kiinnosta.
Kilpailulla tapetaan se hentoinenkin into, mikä saattaa liikuntaa harrastamattomalla lapsella olla. Kilpailulla nöyryytetään sitä luokan aina viimeiseksi jäävää pullukkaa. Kilpailulla lisätään kiusatun lapsen kiusaamista. Kilpailulla nostatetaan "suosittujen" lasten sädekehää.
Kilpailu ei välttämättä kuulu mitenkään liikuntaan.
Koululiikunnalla pyritään antamaan eväät liikunnalliseen elämään. Opettamaan liikunnan terveyshyödyt.
Jos joku saa kimmokkeen kilpailuun, se on sitten yksilön asia. Ei koululiikunnan tarkoitus.
Kommentit (249)
Ihan valtavan hyvä asia, ettei liikunta tunneilla kilpaila. Minulla oli hauheaa olla aina pesäpallossa häviäjä. Kenen puolelle jäin oli varma häviö. Lentopalloa osasn pelata hyvin, mutta sitä pelattiin harvoin. Lapset harrastaa kuvamataitoa ja sarjakuven piirtämistä., laulua. Lasten liikunta meni samoi kun äidin., heidän isä on kyllä loistava urheiluia.Lapsille tuli koko stoppi liikuntaan. Kirjalliset kokeet on enemmän amaattiin valmentavia.Eikä minusta opettajan ole hyvä mainita opiilain hyviä ja huonoja arvosanoja luokassa. Näkeväthän itsekkin kokeesta numeron paperista. Laulukilpailu on, myös kiellettävä luokassa. On joillekkin ohan kauhea kokemus. Tarvitseeko siinäedes valita parasta, mihin sitä tietoa elämässä edes tarvitsee. Urheilun harrastajilla on, myös varmaan omia maksutomiakin pelejäja,ainkin pitäisi mitä järjestää. Monet seurat on kauhean kallita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasoryhmät olisivat liikunnassakin hyvä idea. Liikunnalliset ja urheilulliset saisivat kilpailla keskenään ja meille vähemmän liikunnallisille neuvottaisiin hitaasti ja lempeästi. En näe mitään ongelmaa tässä.
On myös valinnaisliikuntaa. Oma lapseni sai valinnaisesta 9, pakollisesta 7. Arvaatte varmaan, että oli eri opettaja. Jälkimmäisessä vaikutti se, että harrasti liikuntaa aktiivisesti muutenkin, pakollisessa enemmän ns. pärstäkerroin.
Pakollisesta liikunnasta saa arvosanan 8 (hyvä), jos tulee paikalle aina ajoissa ja asianmukaisissa vaatteissa, yrittää parhaansa mukaan tehdä kaiken mitä pyydetään, eikä ole suorastaan ilkeä kenellekään. Mikä näistä lapseltasi ei onnistunut?
Mitä muistelen omia kouluaikojani, niin liian moni urheilija oli liikuntatunneilla ylimielinen niitä kohtaan ketkä eivät urheilleet. Pelasivat itse keskenään ja raivoistuivat mikäli joku muu tuli sotkemaan peliä. Ei urheilijat seisoivat lopulta kentällä muuten vain tai yksilölajeissa eivät edes viitsineet yrittää, kun opettajat keskittyivät seuraamaan urheilijoiden tekniikkaa. Ei urheilijat saivat jotain kommentteja ihan hyvä, katso Petteristä mallia tms. Ei todellakaan kannustanut liikkumaan. Vapaa-ajalla sitten pelattiin omia pelejä ja liikuttiin. Liikuntatunnilla passivoiduttiin.
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt ottako itseenne mutta suurin osa kilpailuhaluttomista ei taida liikkua kovinkaan paljoa. Pitäisikö liikuntatunnilla jalkapalloakin pelata että vuorotellen tehdään maalit? Liika on liikaa mutta terve kilpailuhalu on vain hyväksi.
Sinulla taitaa olla hieman yksipuolinen käsitys liikunnasta. On myös yksilölajeja, joista voi löytyä itselle jalkapalloa mieluisampi laji
Ne lapset, joita kilpailu liikunnassa motivoi, ovat todennäköisesti liikunnallisia jo valmiiksi. Koululiikunnan tärkein tehtävä on minusta saada liikunta osaksi myös niiden arkea, jotka eivät ole liikunnallisia, he sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Nöyryyttämällä sitä luokan viimeiseksi jäänyttä pullukkaa saadaan jälleen yksi aikuinen, jolla on koululiikuntatraumat.
Liikunnassa kilpailu ei innosta ja tuen lasta joka ei ole urheilussa hyvä
Päinvastoin vie loputkin liikunnan ilon. Ainkin ennen liikunnan opettajat olivat itse hyvin urheilullisia. Heillä monesti koko kilpailu meni liiallisuuksiin. Oli ,myös maltillisia opettajia.mutta liikunnassa hyvät oppilaat kyllä kiusasivat monella eri tapaa huonompia Eikä opettajat pysty sitä estämään.
Tyttö sanoi, että kyllä liikunta.meni muuten jotenkin,.mutta miksi pitää urheilla ja kilpailla verenmaku suussa. Liikkuu silti paljon nykyisi. Kilpailujen tuskan tuntee vieläkin,miten jäi yksin ja muut pilkkasivat kun hänen takiaan hävisivät.
Luojan kiitos Aarnikosta ei liikunnan opettajaa tule. On juuri niitä jotka vievät loputkin liikunnan ilon. Kyllä liikunta tunnilla ihan hyvin saa liikuntaa ja jättää hyvän mielen ihan läpi elämän kestävän. Kilpailu voi viedä pohjan koko liikunnasta Jättävät usein pysyvät traumat. Olen 69 v ja pystyn vielä muistamaan kilpailun kauhun.mikä pilasi urheilun ilon. Kyllä minä silti liikun juoksin, kävelin. hiihdin. Minulle,.myös pesäpallo oli kauhu. Jalkapallo ihan ok. Sitä en ymmärtänyt miksi kaikessa aina kilpailtiin. Ihan,että kouluissa eletään nyt uutta aikaa. Tämä ainkin on ihan plussaa.
Taitaa pesäpallo jaksa eniten mielipiteitä. Meidän ope oli Kiri fani. Itse tykkäsin Jalka,lento ja koripallosta Suurin osa oppilaista ei halunnut ,että kilpaillaan. Pakkohan se kuitenkin oli. Ope laittoi 4 km hiihtämään ilman sauvoja sauvat piti jättää koululle. Oli mäkiäkin. Ylämäki teetti työtä ja alamäessä tietty kuusen juureen kupsahdin. Tietenkin Joukkue kilpailu tämäkin ja juoksu. Olisi olleet edes henkilökohtaisia kilpailuita
Oli kilpailuja lastenkin aikana. Eräs opettaja ihan opetti miten hiihtäessä pitää kaatua ettei sattua itseään. Oli kyllä hyvä neuvo liukkaille teille.
Kilpailullisuus on ihan ok kunhan ei nöyryytä ja nolaa hitaampia. Silloin se kilpailu muuttuu kiusaamiseksi kun sen pitää olla kuitenkin kaikille mukavaa. Tuossa on varmaan yksi syy miksi kilpailullisuudesta on haluttu luopua. Ei parhailla ole oikeutta kuitenkaan saattaa hitaampia naurun ja kiusaamisen alaiseksi.
Satuin itseni ihan kunnolla liikunnassa.Ei tuosta 60-luvulla lääkäriin viety. Opettaja meni ihan valkoiseksi kun säikähti.että olenko vielä hengissä. Niskassa notkahti niin, että vieläkin toisinaan vaivaa. Kulumat tuli,myös juuri siihen kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Yläkoulussani opettaja järjesti, että tytöt suunnittelevat itse jumppaohjelman. Sitten musiikin soidessa kaikki suorittivat omansa ja muut katsoivat ja antoivat pisteet.
Lihava tyttö sai vähiten pisteitä. Lähti itkien pukuhuoneeseen.
Minä en onneksi ollut tämä lihava tyttö, mutta muistan miettineeni jo silloin ettei tämä ole oikein.
Samoin muistan, kuinka opettaja koitti kaikilla voimillaan saada tätä tyttöä tekemään kieppiä, muttei jaksanut nostaa häntä tangon yli.
Ja muut katsoi vieressä
Aina kun hiihdettiin, hiihdettiin myös kilpaa.
"Kuka on ensimmäisenä koululla"
ja sitten viimeisiä odotettiin rivissä. Ja kiroiltiin kun hitaimman takia seistessä alkoi tulla jo kylmä.
Ap
Hyvä, kun olit empaattinen. Moni on kokenut nöyryytyksiä liikuntatunneilla. Kiva, kun tämä ongelma on huomattu. Kilpaileminen innostaa osaa lapsista, ei kaikkia. Koulun ulkopuolella saa kyllä kilpailla.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikissa muissa kouluaineissa kilpailu on suotavaa?
Ei sen pitäisi olla suotavaa niissäkään. Muissa kouluaineissa osaaminen tai osaamattomuus ei myöskään niin raa'an suorasti näy kuin liikunnassa.
Liikuntatuntien tarkoitus pitäisi olla, että jokainen löytää jonkin itselleen mieleisen tavan liikkua koulun jälkeenkin, ja jonkinlaisen motivaation. Kilpailu muiden kanssa tappaa tämän tehokkaasti osalta oppilaista. Samoin voi tietysti käydä muissakin aineissa. Usein kuitenkaan ei ole katastrofaalista, jos ei niiden kanssa enää jatkossa halua olla missään tekemisissä. Omaksuttu inho liikuntaa kohtaan sen sijaan on vahingoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilpailu voi auttaa myös motivoitumaan. "Yritän parastani ja kehityn".
Tai lannistaa, masentaa ja tappaa vähäinenkin tekemisen/oppimisen ilo. olla aina se huonoin ja nauretuin/pilkatuin.
Tai matikassa luokan tyhmin... täysin sama asia.
Vierailija kirjoitti:
Ne lapset, joita kilpailu liikunnassa motivoi, ovat todennäköisesti liikunnallisia jo valmiiksi. Koululiikunnan tärkein tehtävä on minusta saada liikunta osaksi myös niiden arkea, jotka eivät ole liikunnallisia, he sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Nöyryyttämällä sitä luokan viimeiseksi jäänyttä pullukkaa saadaan jälleen yksi aikuinen, jolla on koululiikuntatraumat.
Sopiiko tämä myös ruotsin opiskeluun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne lapset, joita kilpailu liikunnassa motivoi, ovat todennäköisesti liikunnallisia jo valmiiksi. Koululiikunnan tärkein tehtävä on minusta saada liikunta osaksi myös niiden arkea, jotka eivät ole liikunnallisia, he sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Nöyryyttämällä sitä luokan viimeiseksi jäänyttä pullukkaa saadaan jälleen yksi aikuinen, jolla on koululiikuntatraumat.
Sopiiko tämä myös ruotsin opiskeluun?
Kilpaillaanko jossakin muka siitä, kuka osaa parhaiten ruotsia?
Kuulemma etenkin poikien parissa melkeinpä kilpaillaan siitä, kuka suhtautuu kouluun välinpitämättömimmin. Kukaan ei halua hikipingon leimaa otsaansa. Noloa tehdä tunnollisesti jotkut ruotsin läksyt. Mutta kyllä liikunnassa pärjääminen silti on kunniaksi. Ei siitä mitään hyvää mainetta saa, jos ei osaa uida tai ei jaksa 50 kilon jalkakyykkyä tai kaatuu suksilla alamäessä.
Mutku tulee paha mieli. Opettele siinä käsittelemään tunteita kun mitään tunteita ei saa olla. Eihän toki aina pidä kilpailla mutta jos ei koskaan niin kyllä on perseestä.
Vierailija kirjoitti:
Kilpailu voi auttaa myös motivoitumaan. "Yritän parastani ja kehityn".
Nuoruudessani sanottiin "tärkeintä on kilpailla itsensä kanssa".
Se on jäänyt mieleen, koska olin koulussa surkea yleisurheilussa ja pallopeleissä.
Pelejä tuskin voi pelata ilman kilpailua?
Tuohon aloituksen tilalle voisi vaihtaa vaikka matikan. Miksi siinä pitää olla kokeita? Miksi siinä laitetaan lapsia eri tasoille ja verrataan osaamista? Sehän tappaa pienetkin intohimot matikkaa kohtaan jos joillain niitä sattuu olemaan.
Näin ajattelin itse lapsena. Ehkä siksi juuri minusta tuli kilpaurheilija ja liikunnan ammattilainen. Sain siihen hyvät eväät ja kipinän jo koulussa.
Minulla meni koulun jälkeen yli 10 vuotta ennen kuin uskaltauduin ryhmäliikuntaan. Eikä se ollutkaan yhtään samanlaista kuin koulussa, vaan oikeasti kivaa. Ja parasta on, että jos ei pidä vetäjän tyylistä, niin voi mennä seuraavan kerran jonkun muun vetämälle tunnille. Ryhmäliikunnasta löytyy tyylejä perinteisestä jumpasta punttien nosteluun, kannattaa kokeilla.