Lue keskustelun säännöt.
'Nuorisovalmentaja meni harjoitteluun yläkouluun ja järkyttyi: kilpailu liikuntatunneilla oli kielletty'
27.06.2026 |
"Hänen mielestään kilpaileminen on juuri se, mikä innostaa ja kasvattaa lapsia ja nuoria liikuntaan. Lopulta kielto jäi toteutumatta ja Aarnikko järjesti oppilaille kilpailuja.
– Eikö liikuntatunnin tehtävä ole liikuttaa lasta ja opettaa, mitä liikunta on, Aarnikko kysyy"
Voi voi.
Nyt katsotaan asiaa kyllä niin subjektiivisesti ja ammattitaidottomasti.
Tottakai kilpailu on liikunta-alan ihmiselle mielekästä.
Tottakai kilpailu on niille luokan liikunnallisille lapsille mielekästä.
Mutta liikuntatunti koulussa ei ole harrastustoimintaa, ei seuratoimintaa, ei vapaaehtoistoimintaa.
Vaan pakollinen, opetussuunnitelmaan kuuluva aine, johon joutuvat osallistumaan kaikki oppilaat. Myös ne joita liikunta ei kiinnosta. Myös ne, jotka eivät ole siinä hyviä. Myös ne, joita se ei kiinnosta.
Kilpailulla tapetaan se hentoinenkin into, mikä saattaa liikuntaa harrastamattomalla lapsella olla. Kilpailulla nöyryytetään sitä luokan aina viimeiseksi jäävää pullukkaa. Kilpailulla lisätään kiusatun lapsen kiusaamista. Kilpailulla nostatetaan "suosittujen" lasten sädekehää.
Kilpailu ei välttämättä kuulu mitenkään liikuntaan.
Koululiikunnalla pyritään antamaan eväät liikunnalliseen elämään. Opettamaan liikunnan terveyshyödyt.
Jos joku saa kimmokkeen kilpailuun, se on sitten yksilön asia. Ei koululiikunnan tarkoitus.
Kommentit (185)
Älkää nyt ottako itseenne mutta suurin osa kilpailuhaluttomista ei taida liikkua kovinkaan paljoa. Pitäisikö liikuntatunnilla jalkapalloakin pelata että vuorotellen tehdään maalit? Liika on liikaa mutta terve kilpailuhalu on vain hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vertaa menestyviä maita kuten japani niin siellä on alakouluista lähtien erittäin kova kilpailu, joka kulminoituu maineikkaisiin oppilaitoksiin johtaviin pääsykokeisiin. Kilpailullinen ilmapiiri ja korkeat suorituspaineet vaikuttavat merkittävästi oppilaiden arkeen jo nuoresta iästä lähtien. Joten eipä ihme että suomella menee kuten menee. Täällä tasapäistäminen ja anteeksi pyytely opetetaan jo pienestä lähien. Anteeksi että olen olemassa ja sori kun olen syntynyt.
Jos verrataan Japaniin niin siellä se vasta tasapäistetään. Ulkonäkökriteerit (mm. hiusten väri ja pituus) määrätään jo alakoulussa. Koulujen tarkoitus on puskea ulos helposti ohjailtavaa massaa.
Tuskinpa. Ei tuolla ainakaan ole opetuksen kanssa mitään tekemistä. Kuriahan tuo on eikä tasapäistämistä. Täällä ei onnistuisi ikinä. Japanin koulusta tuli jokin aika sitten dokumentti joka olisi hyvää oppiainesta suomeen. Pikku piltit väänsi itkua kun opettaja oli tiukka ja vaati osaamista.
Oliko sinulla vaikea lapsuus? Vaikea kuvitella muuta syytä, miksi joku saa mielihyvää katsellessaan lasten itkua. Suosittelen pitkää terapiaa.
Jollain loppu taas perustelut omille kuvitelmille ja henkilöön menevä loukkaus siitä. Tyypillistä käytöstä. Juuri tätä varmaan aiempi kirjoittaja tarkoitti. Vastoinkäymisten kesto hipoo nollaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukuaineissa on tasoryhmiä ja pienryhmiä jne., niin miksi ei myös liikunnassa? Tähän ryhmään kilpailuviettiset ja tuohon ne, jotka ovat paikalla siksi, että tunnilla on oltava.
Aika mustavalkoinen ajattelu sinulla.
Siis, että jos ei ole kilpailemassa (eli hyvä kaikissa kilpailulajeissa), niin on oltava sellainen, joka tulee tunnille vaan kun on pakko tulla.
Tämä vähän liikunnassa on vikana. Siis, että jos satut jostain lajista pitämään, niin siinä on pakko olla sitten myös todella hyvä.
Et edes maininnut keskitietä. Eli sen, että pitää liikunnasta, mutta vain siinä liikunnasta itsestään, eikä siitä kilpailemisesta.
Et taida ymmärtää termiä kilpailuvietti? Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko hyvä vai ei, toki pyrkii parhauteen. Eikä kyse ole edes siitä, pitääkö liikunnasta vai ei, koska vaikka pitäisi liikunnasta, mutta jokainen liikuntatunti on kilpailua, niin ilo katoaa.
Jos liikuntatunti on pelkkää kilpailua, niin siellä todella on vain kilpailuviettiset sekä ne, jotka ovat paikalla siksi, että on pakko. Siinä välissä ei ole mitään melkein kilpailuviettisiä.
Siinä välissä on ne, jotka pitävät liikunnasta ihan vaan, koska se on mukavaa. Samoin kuin joku voi pitää piirtämisestä, vaikkei tähtäisi huippunimekkääksi taiteilijaksi.
Tätä sinä et tunnu ymmärtävän. Näet vain ne kilpailevat ja ne, jotka eivät koko tunnille tulisi ellei olisi pakko.
Mutta sen liikunnan ilon saa hienosti sammutettua tuolla kilpailulla.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikissa muissa kouluaineissa kilpailu on suotavaa?
Kuten missä?
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt ottako itseenne mutta suurin osa kilpailuhaluttomista ei taida liikkua kovinkaan paljoa. Pitäisikö liikuntatunnilla jalkapalloakin pelata että vuorotellen tehdään maalit? Liika on liikaa mutta terve kilpailuhalu on vain hyväksi.
Minä liikuin lapsena paljon, vaikken harrastanut mikään kilpailuhenkisiä joukkuelajia tai kilpaurheilua.
Pyöräilin lapsena monien kilometrien matkoja, puissa kiipeilin kesät talvet, talvella lähikoulun jäällä luisteltiin lähes joka päivä, sitten tietty vielä lisäksi kaikki lapsuuden pihaleikit jne.
Mutta sillä kilpailulla saatiin aikaan sitä, että edelleen on vaikea pitää yllä liikuntatottumuksia, ellen ole siinä liikuntalajissa tosi hyvä.
Ja kun luulisi, että koululiikunnan tarkoitus ei olisi valmentaa huippu-urheilijoita vaan opettaa liikuntatottumuksia, mutta ehkä sitten olen ollut tässä väärässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan saanut sitä liikunnan iloa. En myöskään koe sitä hyvää oloa mikä tulee liikunnasta. Olen kyllä yrittänyt, mutta sitä ei vaan tule. Väsyttää vaan. Koululiikunta oli perinteisesti sitä, että ne jotka urheilua harrasti olivat aina kärjessä ja sitten tuli muut. Urheilu on vain yksinkertaisesti tylsää. Mielummin vaikka pelaan tietokoneella.
Ymmärrän sinua täysin, itsekin inhosin urheilua ja liikuntaa koulumuistojen takia.
Mutta aikuisena on löytynyt muutamia mukavia liikuntalajeja, ihan tyyliä pitkä kävely äänikirjaa kuunnellen.
Ryhmäliikuntaan tai vastaavaan en todellakaan mene, sen verran vaikuttavat jäljet koululiikunta jätti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainetaitureilla joilla ei ole suoritettuna opettajan pedagogisia opintoja aineopintojensa lisäksi, lähes aina on puutteellinen ammattitaito. Ei mitään käryä pedagogiikasta tai didaktiikasta. Näin se sitten mm näkyy.
Kyllä ne entisajan liikunnanopet oli käyneet ihan samat koulut kuin muutki opet. Alakoulussahan se oma open oli myös se liikkaope
Meillä liikuntaa opetti alakoulussa ihan perus luokanopettaja. Yläkoulussa tuli aineopettaja myös liikuntaan. Liikkaopet eivät ole opiskelleet samoja aineita kuin vaikkapa matematiikan aineopettaja. Liikuntatieteellinen tiedekunta on Jyväskylän yliopistossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tuo kilpailuhenkisyys sai minut aikoinaan inhoamaan liikuntaa. Juuri ne jotka liikuntaa kaipaisivat ovat harvoin kilpailuhenkisiä. Heidän pienikin innostuksensa poistetaan kilpailulla.
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt ottako itseenne mutta suurin osa kilpailuhaluttomista ei taida liikkua kovinkaan paljoa. Pitäisikö liikuntatunnilla jalkapalloakin pelata että vuorotellen tehdään maalit? Liika on liikaa mutta terve kilpailuhalu on vain hyväksi.
Kyllä. Ne jotka liikkuvat paljon tekevät sitä vapaa-aikanaankin. Niiden jotka eivät liiku on tärkeää saada positiivinen kuva liikunnasta. Se ei tule sillä, että nämä urheilijat pelaavat keskenään ja jättävät muut sivustakatsojiksi. Tärkeintä on saada kaikki mukaan.
Urheilijoidenkin olisi hyvä saada empaattisuutta ja ymmärtää etteivät kaikki ole yhtä hyviä kuin he. Itse asiassa parhaat muistot liikunnasta on se, kun nämä urheilijat olivat itse enemmän sivustakatsojina ja antoivat heikompien urheilijoiden pelata suurimman osan aikaa. Moni tykkäsi silloin liikunnasta. Kuten itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuo kilpailuhenkisyys sai minut aikoinaan inhoamaan liikuntaa. Juuri ne jotka liikuntaa kaipaisivat ovat harvoin kilpailuhenkisiä. Heidän pienikin innostuksensa poistetaan kilpailulla.
Meillä myös tunnilla kannustusta saivat eniten ne, jotka jo harrastivat jotain urheilulajeja vapaa-ajalla ja kävivät kisoissa.
Kun luulisi, että tarkoitus olisi motivoida liikkumaan, ja se harvemmin onnistuu jos joku on vieressä kertomassa kuinka huono olet.
Liikunta olisi juuri se aine, jossa kannustuksella olisi iso merkitys. Tulit vikana juoksussa, mutta sinä teit sen, juoksit x-matkan, hienoa!
Et osu pesiksessä mailalla palloon, mutta heittosi ovat kehittyneet ekalta tunnilta, hienoa!
Puoliso muistelisi yläasteen liikuntatuntia 80-luvulla. Luokassa oli vain yksi jääkiekon aktiiviharrastaja, joka pelasi vapaa-ajallaan juniorijoukkueessa. Pelkästään jo tuo yksi teki liikuntatunnin jääkiekkopeleistä sellaisia, että hän veti soolona läpi kentän ja muut lähinnä peesailivat, kun taitotasoissa oli niin iso ero.
Sitten tämä "ammattilainen" oli loukannut itsensä jossain juniorijoukkueensa pelissä, eikä pystynyt osallistumaan liikuntatunnin peliin ja istui kentän laidalla kannustamassa muita. Peli oli sujunut hyvin ja oli ollut hauskaa kun samantasoiset pelasivat keskenään. "Ammattilainen" oli ihmetellyt, että osaattehan te pelata. Nykyään näitä "ammattilaisia" on yhä enemmän, mahtaa olla tuskaisaa pelata koulupelejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi liikunnan pitäisi olla kilpailua? Koululiikunnan tehtävä on kannustaa liikkumaan ja tuoda siihen liikunnan ilo. Voi se joskus olla leikkimielistä kisailuakin, kunhan se on iloista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikissa muissa kouluaineissa kilpailu on suotavaa?
Kuten missä?
Ei yhdessäkään ole sellaisia kilpailuja, joissa koko luokka laitetaan johonkin järjestykseen parhaasta huonoimpaan. On niitä ,joissa palkitaan parhaat ja pääsevät vielä valtakunnallisiin kilpailuihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli numerot pitäisi kieltää. Mahdollistavat luokittelun ja kilpailun.
Vierailija kirjoitti:
Puoliso muistelisi yläasteen liikuntatuntia 80-luvulla. Luokassa oli vain yksi jääkiekon aktiiviharrastaja, joka pelasi vapaa-ajallaan juniorijoukkueessa. Pelkästään jo tuo yksi teki liikuntatunnin jääkiekkopeleistä sellaisia, että hän veti soolona läpi kentän ja muut lähinnä peesailivat, kun taitotasoissa oli niin iso ero.
Sitten tämä "ammattilainen" oli loukannut itsensä jossain juniorijoukkueensa pelissä, eikä pystynyt osallistumaan liikuntatunnin peliin ja istui kentän laidalla kannustamassa muita. Peli oli sujunut hyvin ja oli ollut hauskaa kun samantasoiset pelasivat keskenään. "Ammattilainen" oli ihmetellyt, että osaattehan te pelata. Nykyään näitä "ammattilaisia" on yhä enemmän, mahtaa olla tuskaisaa pelata koulupelejä.
Riippuu siitä, onko "ammattilainen" joukkuepelaaja vai ei. Luokanopettajana annoin oppilaille numerot ja kahdesta "ammattilaisesta" tai ainakin sellaiseksi haaveilevasta annoin paremman numeron toiselle juuri sillä perusteella, että hän ei sooloillut joukkuepelissä vaan piti heikommatkin mukana.
Vierailija kirjoitti:
Puoliso muistelisi yläasteen liikuntatuntia 80-luvulla. Luokassa oli vain yksi jääkiekon aktiiviharrastaja, joka pelasi vapaa-ajallaan juniorijoukkueessa. Pelkästään jo tuo yksi teki liikuntatunnin jääkiekkopeleistä sellaisia, että hän veti soolona läpi kentän ja muut lähinnä peesailivat, kun taitotasoissa oli niin iso ero.
Sitten tämä "ammattilainen" oli loukannut itsensä jossain juniorijoukkueensa pelissä, eikä pystynyt osallistumaan liikuntatunnin peliin ja istui kentän laidalla kannustamassa muita. Peli oli sujunut hyvin ja oli ollut hauskaa kun samantasoiset pelasivat keskenään. "Ammattilainen" oli ihmetellyt, että osaattehan te pelata. Nykyään näitä "ammattilaisia" on yhä enemmän, mahtaa olla tuskaisaa pelata koulupelejä.
Tästä tulee mieleen vanha liikunnanopettajani. Hän antoi urheilevalle ja liikunnalliselle oppilaalle liikunnasta numeron 6.
Tästähän alkoi kauhea poru vanhempien ja oppilaan puolelta. Miksi muka ei anneta numeroksi 10 koska on urheiluseuroissa pärjäävä kilpailija. Vastaus oli ettei koululiikunnassa numeroa anneta vain liikuntasuorituksen perusteella vaan siihen vaikuttaa kuinka paljon yrittää ja käyttäytyminen.
Oppilas oli kuuluisa siitä että väheksyi muiden liikuntasuorituksia ja oli päällepäsmärinä jatkuvasti eikä tehnyt "vaatimattomia" liikuntasuorituksia kunnolla. Tästä oli jo huomautettu aiemmin.
Käytös parantui vaikkei täysin tullutkaan täydelliseksi ja numero nousi seuraavana vuonna "oikeaksi".
Pitäisi lapsille kehittää itsetuntoa niin että normaali kilpailu ei kolauta omaa minuutta rikki.
Ja toisaalta opettajia pitäs kouluttaa ottaan huomioon ne huonoimmin suoriutuvat lapset jotenkin, mutta mikä olis paras tapa niin vaikee sanoo. On sekin väärin että kaikkien lasten kilpailu kielletään vain siksi koska luokalla joku 1-3 lasta on erittäin huonoja liikunnassa...
Kyllä mä tykkäsin liikuntatunneista ja kilpailusta. Ja en ollut suosittu lapsi, minut valittiin monesti viimeiseksi ja se tuntui pahalta (paitsi jossain kohtaa alettiin valitseen vähän aikaisemmin kun olin oikeestaan aika hyvä yhessä lajissa vaikka en ollut ees sitä ikinä harrastanut).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahin aine oli musiikki. Laitettiin luokan eteen laulamaan joku valitsemansa laulu, opettajan soittaessa pianoa ja siitä sai sitten arvosanan.
Olikohan se laulukoe nimeltään. Tämä oli siis 80-luvulla. Vieläkin muistan sen kauhun kun tuli oma vuoro esittää laulunsa.
Juu, laulukoe.. oli ysärillä viel itelläki.
Laulu oli myös aine, jossa oli koe ja numero, mutta ei vähääkään opetusta. Yläasteella tuli todistukseen numero musiikissa. Ihmeekseni minä kuutosen laulaja sainkin todistukseen 8. Kuvaamataidossa oli edes vähän opetustakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahin aine oli musiikki. Laitettiin luokan eteen laulamaan joku valitsemansa laulu, opettajan soittaessa pianoa ja siitä sai sitten arvosanan.
Olikohan se laulukoe nimeltään. Tämä oli siis 80-luvulla. Vieläkin muistan sen kauhun kun tuli oma vuoro esittää laulunsa.
Juu, laulukoe.. oli ysärillä viel itelläki.
Laulu oli myös aine, jossa oli koe ja numero, mutta ei vähääkään opetusta. Yläasteella tuli todistukseen numero musiikissa. Ihmeekseni minä kuutosen laulaja sainkin todistukseen 8. Kuvaamataidossa oli edes vähän opetustakin.
Ei musiikki, liikunta, kuvaamataito yms. aineet ole pelkästä taidosta kiinni. Myös asenteella on merkitystä. Jos yrität parhaasi ja osallistut, niin numero on parempi kuin taitojesi puolesta olisi.
On mennyt nössä meininkiksi koulussa liikunta. 30 v sitten kun olin koulussa niin kilpailtiin koko ajan. Monesti kilpailtiin koulujen välisissä kisoissa uinnissa, jalka ja pesäpallossa. Itse voitin uinnissa montakin kultamitalia.