Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita keski-ikäisiä, jotka huomanneet että puolison kanssa ei oikeastaan olekaan mitään yhteistä
En ihmettele että tässä kohtaa tulee monille ero. Kun lapset lähtee omilleen, huomaa että eihän tässä ole enää mitään mikä yhdistäisi. Ei yhteisiä harrastuksia, ei yhteisiä mielenkiinnonkohteita.
Kommentit (577)
Vierailija kirjoitti:
Eikö sitten ole ihan luontevaa erota? Itse en näe eroamista tänä päivänä epäonnistumisena, vaan enemmäkin itsekunnioittamisena. Joskus vaan kasvetaan erilleen ilman sen suurempaa draamaa.
Itse näen avioliiton yhteisenä projektina, jonka tarkoitus on turvata turvallinen elämä perheenä. Sitten kun lapset ovat aikuisia niin on aika tarkastella asiaa uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuoruuden "rakkaus" asui pienellä paikkakunnalla ja pyöritti siellä perheensä kanssa yritystä. Ei olisi tullut kuuloonkaan, että hän olisi muuttanut sieltä pois. Treffailtiin useampi kuukausi kunnes omalle kohdalleni osui tilaisuus muuttaa haluamalleni seudulle kauas pois.
Lähdin, soittelimme jonkin aikaa ja tapasimmekin toisinaan. Välillämme oli ja on syvä tunneyhteys mutta kumpikin perustimme perheet ja elämä kuljetti erilleen.
Vasta jälkikäteen olen tajunnut tuon aiemman tunneyhteyden ja monet syyt miksi menin toisen kanssa parisuhteeseen.
Nykyään olen ystävä tuon exäni kanssa ja huomaan kuinka pystymme edelleen puhumaan asioista syvällisesti. Mitään luvatonta en silti ole miettinyt vaikka nykyisen kanssa elo on välillä ihan mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä tulee potentiaalisesti hyvinkin epäsuosittu mielipide, mutta meillä suuri vedenjakaja oli vaihdevuodet ja niiden aiheuttama suhteen fyysisen puolen sammuminen. Meillä on paljon rakkautta ja lämpöä, tunteita osoitetaan puolin ja toisin, pystytään puhumaan avoimesti asioista, ollaan samankaltaisia ihmisiä monessa asiassa.. mutta näin miehenä, kun poistat sen yhden palikan, jäljelle jää vaan kaveruus. Vaikka siinä rakkaudesta puhutaan, ja pussaillaan ja halaillaan, on sen huomaaminen ettet ole toisen silmissä enää seksuaalinen olento vaan pelkästään halinalle, sellainen jarru kaikkeen että rupeat menettämään kiinnostuksen varsinaisesti panostaa enää yhteisen eteen. On ihan OK mennä ja tehdä jotain jos vaimo järjestää, mutta kun vaimo ei ole koskaan ollut aktiivinen järjestäjä, on tilanne nyt se, ettei mitään enää tehdä. Hän ihmettelee mikä on, ja voisin uskoa että hänen näkökulmastaan on käynyt juuri näin, että "puolisoa ei enää kiinnosta".. eikä se toki väärä väittämä ole, mutta syy sille ei taida olla vaimolle kirkas.
En minä elämääni hänen kanssaan mitenkään vihaa, päinvastoin on ihan kivaa että vierellä on joku, mutta onhan tästä tullut kädenlämpöistä yhdessä hengailua, jonka eteen en oikein jaksa enää nähdä vaivaa. En myöskään mitenkään usko että vaihto parantaisi tilannetta, en kuulu niihin miehiin jotka kuvittelevat tuosta vaan vaihtavansa 20v tai edes 10v nuorempaan. Kysyntää olisi samanikäsiten keskuudessa, ja se ei muuttaisi lopputulemaa mihinkään.
Ymmärrän teitä molempia. Itselläni on halut sammuneet, ei kiinnostaa seksi oman miehen, mutta ei kyllä kenenkään muunkaan, kanssa. Ei siihen kuitenkaan voi itseä pakottaa. Tuskin itsekään pitäisit tilanteesta, jossa olisi pakko harrastaa seksiä jonkun kanssa, vaikka et yhtään haluaisi?
Minulle käy erokin ihan hyvin. En todellakaan estele jos mies haluaa lähteä etsimään seksiä muualta. Usein haikailenkin sitä aikaa kun nuorena asuin yksin.
Ilman muuta asia on juuri noin: en missään nimessä haluaisi että vaimo pakottaisi itseään seksiin kanssani. En minä edes sitä fyysistä tapahtumaa ja huipennusta kaipaa, vaan sitä tunnetta että hän näkisi minut edelleen seksuaalisena olentona. Ja kuten tuossa itsekin sanot, on meillä paljon puhuttu tästä, avoimesti ja hyvässä hengessä, ja tiedän että hän kokee asiat juuri kuten sinäkin: ei vaan enää ole haluja lainkaan. Ei ole minusta kiinni tämä. Kuten vaimo sanoo, ei mikään elokuva tai kirja tai mikään muukaan, joka ennenvanhaan olisi aiheuttanut tiettyä tunnetilaa, enää tunnu miltään. Ei vaan herää mikään sisällään, vaikka mitä tekisi.
En tiedä miten vaimo reagoisi eroon. Epäilen ettei hän olisi yhtä OK sen kanssa mitä itse tuossa sanot olevasi. Enkä minäkään eroa halua. Toivon vaan että vaimo ymmärtää ettei minulta enää voi odottaa samanlaista panostusta yhteiseen aikaan ja parisuhteeseen kuin joskus. Ei vaan ole samanalaista motivaatiota enää, kun ei ole samanlaista parisuhdettakaan enää. Jos molemmat ymmärtävät tämän, en näe mitään syytä miksei voitaisi jatkaa yhdessä.
Nainen voi mennä gynekologille ja saada haluttomuuteen estrogeeni- ja testosteronikorvaushoitoa pillereillä, halut tulee takaisin.
Useampi kommentoinut täällä että "kunhan on toinen siinä arjessa mukana ja ollaan ystävällisiä toisillemme niin se riittää minulle". En ymmärrä tällaista, ei pahalla. Itse nimittäin olin viime suhteessani tuollaisessa hailakassa kämppis liitossa viimeiset pari vuotta ja se oli minulle ihan hemmetin ahdistavaa. Se olisi ihan eri juttu jos vaikka muuttaisi kaverinsa kanssa yhteen - silloin tietää heti alussa, että kyseessä on vain platoninen kämppäkaveruus. Mutta kun meidänkin suhde oli ollut ennen tosi romanttinen ja läheinen niin oli vain ahdistavaa ja masentavaa yrittää tyytyä siihen, että nyt sitten vaihdetaan vain kuulumisia ja katsotaan vierekkäin telkkaria monotonisesti hautaan asti, kunhan ei tarvitse olla yksin. Ei kiitos, paljon mielummin olen yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teetpä niin tai näin, niin kaikki ei hyväksy. Mikä sopii sulle, ei sopinut mulle. En halunnut elää yksin vaan halusin perheen.
Pitää miettiä myös mikä sopii niille tuleville lapsille. Vaikka itse kuinka haluaa perheen niin se että se perhe on kyhätty hätäisesti ventovieraan ihmisen kanssa ajatuksella "kun nyt ei muitakaan ole" ei voi olla näkymättä parisuhteen (onko sitä edes silloin jos toinen on hankittu synnyttämään/siittämään lapsi, näin kärjistäen?) ja perheen ilmapiirissä. Jos vanhemmilla ei ole keskinäistä yhteyttä ja kiintymystä ja ainoa yhdistävä asia on lapset, se voi tehdä asiat hankalaksi. Lähipiiristä on kokemusta, yleensä kuitenkin se keskinäinen rakkaus auttaa kestämään ja hyvä välittävä suhde antaa voimaa.
Hämmentävä kommentti. Eihän se, että toista ei rakasta, tarkoita, että hän olisi ventovieras. Ei kukaan nappaa ketään mukaansa lähikaupasta ja vie kotiinsa siitosoriksi. Kyllä sitä tutustutaan ihan normaalisti ja yhdessä todetaan, että perhe ois jees. En myöskään usko, että rakkauden puuttuminen lapsia traumatisoi yksinään. Jos vanhemmat eivät osaa käyttäytyä, niin toki, mutta sehän on ihan eri asia ja toisiaan rakastavatkin voivat oireilla perheessä.
Sinänsä olen sitä mieltä, että lapsille ja ihmisille yleensä on hyvä nähdä ihmisten välistä kiintymystä ja rakkautta, mutta aika monessa perheessä, jossa ollaan jossain vaiheessa oltu rakastuneita, ei välttämättä enää jossain vaiheessa olla erityisen vahvasti ja välit on enemmän kumppanimaiset eikä kukaan ole silloin huolissaan lasten vuoksi.
Minusta tämä tällainen suhde on ongelma ainoastaan, jos toiselle esittää suuresti rakastunutta tai käyttää hyväkseen toisen suurempia tunteita. Yleisesti ottaen olen kuitenkin ymmärtänyt, että yleensä nämä suhteet muodostuvat niin, että vähän kumpikin tyytyy.
Minä en ole tuollaisessa suhteessa enkä ole koskaan ollut, mutta en koe tuota automaattisesti toisen hyväksikäyttämiseksi. Kyllä se riippuu ihan siitä miten asian hoitaa.
Eikä se, että on menty hätäisesti yhteen, välttämättä tarkoita että ei rakastettaisi. Kyllä pitkässä liitossa rakkaus voi kasvaa ja muuttaa muotoaan. Ei pidä aina olettaa, että vain korventava intohimo olisi rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä tulee potentiaalisesti hyvinkin epäsuosittu mielipide, mutta meillä suuri vedenjakaja oli vaihdevuodet ja niiden aiheuttama suhteen fyysisen puolen sammuminen. Meillä on paljon rakkautta ja lämpöä, tunteita osoitetaan puolin ja toisin, pystytään puhumaan avoimesti asioista, ollaan samankaltaisia ihmisiä monessa asiassa.. mutta näin miehenä, kun poistat sen yhden palikan, jäljelle jää vaan kaveruus. Vaikka siinä rakkaudesta puhutaan, ja pussaillaan ja halaillaan, on sen huomaaminen ettet ole toisen silmissä enää seksuaalinen olento vaan pelkästään halinalle, sellainen jarru kaikkeen että rupeat menettämään kiinnostuksen varsinaisesti panostaa enää yhteisen eteen. On ihan OK mennä ja tehdä jotain jos vaimo järjestää, mutta kun vaimo ei ole koskaan ollut aktiivinen järjestäjä, on tilanne nyt se, ettei mitään enää tehdä. Hän ihmettelee mikä on, ja voisin uskoa että hänen näkökulmastaan on käynyt juuri näin, että "puolisoa ei enää kiinnosta".. eikä se toki väärä väittämä ole, mutta syy sille ei taida olla vaimolle kirkas.
En minä elämääni hänen kanssaan mitenkään vihaa, päinvastoin on ihan kivaa että vierellä on joku, mutta onhan tästä tullut kädenlämpöistä yhdessä hengailua, jonka eteen en oikein jaksa enää nähdä vaivaa. En myöskään mitenkään usko että vaihto parantaisi tilannetta, en kuulu niihin miehiin jotka kuvittelevat tuosta vaan vaihtavansa 20v tai edes 10v nuorempaan. Kysyntää olisi samanikäsiten keskuudessa, ja se ei muuttaisi lopputulemaa mihinkään.
Ymmärrän teitä molempia. Itselläni on halut sammuneet, ei kiinnostaa seksi oman miehen, mutta ei kyllä kenenkään muunkaan, kanssa. Ei siihen kuitenkaan voi itseä pakottaa. Tuskin itsekään pitäisit tilanteesta, jossa olisi pakko harrastaa seksiä jonkun kanssa, vaikka et yhtään haluaisi?
Minulle käy erokin ihan hyvin. En todellakaan estele jos mies haluaa lähteä etsimään seksiä muualta. Usein haikailenkin sitä aikaa kun nuorena asuin yksin.
Ilman muuta asia on juuri noin: en missään nimessä haluaisi että vaimo pakottaisi itseään seksiin kanssani. En minä edes sitä fyysistä tapahtumaa ja huipennusta kaipaa, vaan sitä tunnetta että hän näkisi minut edelleen seksuaalisena olentona. Ja kuten tuossa itsekin sanot, on meillä paljon puhuttu tästä, avoimesti ja hyvässä hengessä, ja tiedän että hän kokee asiat juuri kuten sinäkin: ei vaan enää ole haluja lainkaan. Ei ole minusta kiinni tämä. Kuten vaimo sanoo, ei mikään elokuva tai kirja tai mikään muukaan, joka ennenvanhaan olisi aiheuttanut tiettyä tunnetilaa, enää tunnu miltään. Ei vaan herää mikään sisällään, vaikka mitä tekisi.
En tiedä miten vaimo reagoisi eroon. Epäilen ettei hän olisi yhtä OK sen kanssa mitä itse tuossa sanot olevasi. Enkä minäkään eroa halua. Toivon vaan että vaimo ymmärtää ettei minulta enää voi odottaa samanlaista panostusta yhteiseen aikaan ja parisuhteeseen kuin joskus. Ei vaan ole samanalaista motivaatiota enää, kun ei ole samanlaista parisuhdettakaan enää. Jos molemmat ymmärtävät tämän, en näe mitään syytä miksei voitaisi jatkaa yhdessä.
Nainen voi mennä gynekologille ja saada haluttomuuteen estrogeeni- ja testosteronikorvaushoitoa pillereillä, halut tulee takaisin.
Jos on yli 20 vuotta elänyt pelkästään muille, muiden tarpeita tyydyttäen saamatta sitä tukea ja kumppanuutta, jota olisi toiselta aikuiselta ihmiseltä kaivannut, puhun nyt työelämän ja lapsiarjen pyörittämisestä, ei siinä mitkään hormonipillerit auta. Vaihdevuodet on naista suojeleva asia, silmät avautuu ja miellyttäminen loppuu. Sitä kysyy itseltään että miten v*tussa olen suostunut tuohon kaikkeen. Jos mies jätti räpiköimään lapsiarjessa, ei kunnioitusta/seksihaluja todellakaan saa millään takaisin. Eikä kuulukaan saada.
Aika pitkät piuhat pitää olla, että sen vasta keski-iässä tajuaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso osa suomalaisista naisista (ja toki muunkin maalaisista) ottaa miehen lähes puhtaasti taloudellisista syistä. Myöhemmin niitä ei välttämättä ole.
Tämä on joku vanha jäänne eikä pidä nykyaikana paikkansa. Itse saan pelätä varakkaana naisena onnenonkija-miehiä jotka kauttani haluavat nostaa omaa elintasoaan. Varallisuus ei ole perittyä vaan ihan itse hankittua.
Minusta on uskomatonta, että miehillä on otsaa selittää joistain "miehen rahoista", kun kaikki on jaettu ja yhdessä tehty kymmenien vuosien ajan. On yhteiset lapset, joiden eteen nainen on yleensä tehnyt huomattavasti enemmän kuin mies. Naisen panos otetaan auliisti vastaan, mutta eron hetkellä onkin "miehen rahat".
Ahneus ja kiittämättömyys ovat epämiellyttäviä piirteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä tulee potentiaalisesti hyvinkin epäsuosittu mielipide, mutta meillä suuri vedenjakaja oli vaihdevuodet ja niiden aiheuttama suhteen fyysisen puolen sammuminen. Meillä on paljon rakkautta ja lämpöä, tunteita osoitetaan puolin ja toisin, pystytään puhumaan avoimesti asioista, ollaan samankaltaisia ihmisiä monessa asiassa.. mutta näin miehenä, kun poistat sen yhden palikan, jäljelle jää vaan kaveruus. Vaikka siinä rakkaudesta puhutaan, ja pussaillaan ja halaillaan, on sen huomaaminen ettet ole toisen silmissä enää seksuaalinen olento vaan pelkästään halinalle, sellainen jarru kaikkeen että rupeat menettämään kiinnostuksen varsinaisesti panostaa enää yhteisen eteen. On ihan OK mennä ja tehdä jotain jos vaimo järjestää, mutta kun vaimo ei ole koskaan ollut aktiivinen järjestäjä, on tilanne nyt se, ettei mitään enää tehdä. Hän ihmettelee mikä on, ja voisin uskoa että hänen näkökulmastaan on käynyt juuri näin, että "puolisoa ei enää kiinnosta".. eikä se toki väärä väittämä ole, mutta syy sille ei taida olla vaimolle kirkas.
En minä elämääni hänen kanssaan mitenkään vihaa, päinvastoin on ihan kivaa että vierellä on joku, mutta onhan tästä tullut kädenlämpöistä yhdessä hengailua, jonka eteen en oikein jaksa enää nähdä vaivaa. En myöskään mitenkään usko että vaihto parantaisi tilannetta, en kuulu niihin miehiin jotka kuvittelevat tuosta vaan vaihtavansa 20v tai edes 10v nuorempaan. Kysyntää olisi samanikäsiten keskuudessa, ja se ei muuttaisi lopputulemaa mihinkään.
Ymmärrän teitä molempia. Itselläni on halut sammuneet, ei kiinnostaa seksi oman miehen, mutta ei kyllä kenenkään muunkaan, kanssa. Ei siihen kuitenkaan voi itseä pakottaa. Tuskin itsekään pitäisit tilanteesta, jossa olisi pakko harrastaa seksiä jonkun kanssa, vaikka et yhtään haluaisi?
Minulle käy erokin ihan hyvin. En todellakaan estele jos mies haluaa lähteä etsimään seksiä muualta. Usein haikailenkin sitä aikaa kun nuorena asuin yksin.
Ilman muuta asia on juuri noin: en missään nimessä haluaisi että vaimo pakottaisi itseään seksiin kanssani. En minä edes sitä fyysistä tapahtumaa ja huipennusta kaipaa, vaan sitä tunnetta että hän näkisi minut edelleen seksuaalisena olentona. Ja kuten tuossa itsekin sanot, on meillä paljon puhuttu tästä, avoimesti ja hyvässä hengessä, ja tiedän että hän kokee asiat juuri kuten sinäkin: ei vaan enää ole haluja lainkaan. Ei ole minusta kiinni tämä. Kuten vaimo sanoo, ei mikään elokuva tai kirja tai mikään muukaan, joka ennenvanhaan olisi aiheuttanut tiettyä tunnetilaa, enää tunnu miltään. Ei vaan herää mikään sisällään, vaikka mitä tekisi.
En tiedä miten vaimo reagoisi eroon. Epäilen ettei hän olisi yhtä OK sen kanssa mitä itse tuossa sanot olevasi. Enkä minäkään eroa halua. Toivon vaan että vaimo ymmärtää ettei minulta enää voi odottaa samanlaista panostusta yhteiseen aikaan ja parisuhteeseen kuin joskus. Ei vaan ole samanalaista motivaatiota enää, kun ei ole samanlaista parisuhdettakaan enää. Jos molemmat ymmärtävät tämän, en näe mitään syytä miksei voitaisi jatkaa yhdessä.
Nainen voi mennä gynekologille ja saada haluttomuuteen estrogeeni- ja testosteronikorvaushoitoa pillereillä, halut tulee takaisin.
Jos on yli 20 vuotta elänyt pelkästään muille, muiden tarpeita tyydyttäen saamatta sitä tukea ja kumppanuutta, jota olisi toiselta aikuiselta ihmiseltä kaivannut, puhun nyt työelämän ja lapsiarjen pyörittämisestä, ei siinä mitkään hormonipillerit auta. Vaihdevuodet on naista suojeleva asia, silmät avautuu ja miellyttäminen loppuu. Sitä kysyy itseltään että miten v*tussa olen suostunut tuohon kaikkeen. Jos mies jätti räpiköimään lapsiarjessa, ei kunnioitusta/seksihaluja todellakaan saa millään takaisin. Eikä kuulukaan saada.
Joo, haluttomuuden syyt ovat paljon syvemmällä kuin hormoneissa. Juuri luottamuksessa ja kunnioituksessa, tai niiden puutteessa.
Niitä kyllä voi saada takaisin, mutta työtä se vaatii. Paljon keskustelua, ja vielä enemmän tekoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä tulee potentiaalisesti hyvinkin epäsuosittu mielipide, mutta meillä suuri vedenjakaja oli vaihdevuodet ja niiden aiheuttama suhteen fyysisen puolen sammuminen. Meillä on paljon rakkautta ja lämpöä, tunteita osoitetaan puolin ja toisin, pystytään puhumaan avoimesti asioista, ollaan samankaltaisia ihmisiä monessa asiassa.. mutta näin miehenä, kun poistat sen yhden palikan, jäljelle jää vaan kaveruus. Vaikka siinä rakkaudesta puhutaan, ja pussaillaan ja halaillaan, on sen huomaaminen ettet ole toisen silmissä enää seksuaalinen olento vaan pelkästään halinalle, sellainen jarru kaikkeen että rupeat menettämään kiinnostuksen varsinaisesti panostaa enää yhteisen eteen. On ihan OK mennä ja tehdä jotain jos vaimo järjestää, mutta kun vaimo ei ole koskaan ollut aktiivinen järjestäjä, on tilanne nyt se, ettei mitään enää tehdä. Hän ihmettelee mikä on, ja voisin uskoa että hänen näkökulmastaan on käynyt juuri näin, että "puolisoa ei enää kiinnosta".. eikä se toki väärä väittämä ole, mutta syy sille ei taida olla vaimolle kirkas.
En minä elämääni hänen kanssaan mitenkään vihaa, päinvastoin on ihan kivaa että vierellä on joku, mutta onhan tästä tullut kädenlämpöistä yhdessä hengailua, jonka eteen en oikein jaksa enää nähdä vaivaa. En myöskään mitenkään usko että vaihto parantaisi tilannetta, en kuulu niihin miehiin jotka kuvittelevat tuosta vaan vaihtavansa 20v tai edes 10v nuorempaan. Kysyntää olisi samanikäsiten keskuudessa, ja se ei muuttaisi lopputulemaa mihinkään.
Ymmärrän teitä molempia. Itselläni on halut sammuneet, ei kiinnostaa seksi oman miehen, mutta ei kyllä kenenkään muunkaan, kanssa. Ei siihen kuitenkaan voi itseä pakottaa. Tuskin itsekään pitäisit tilanteesta, jossa olisi pakko harrastaa seksiä jonkun kanssa, vaikka et yhtään haluaisi?
Minulle käy erokin ihan hyvin. En todellakaan estele jos mies haluaa lähteä etsimään seksiä muualta. Usein haikailenkin sitä aikaa kun nuorena asuin yksin.
Ilman muuta asia on juuri noin: en missään nimessä haluaisi että vaimo pakottaisi itseään seksiin kanssani. En minä edes sitä fyysistä tapahtumaa ja huipennusta kaipaa, vaan sitä tunnetta että hän näkisi minut edelleen seksuaalisena olentona. Ja kuten tuossa itsekin sanot, on meillä paljon puhuttu tästä, avoimesti ja hyvässä hengessä, ja tiedän että hän kokee asiat juuri kuten sinäkin: ei vaan enää ole haluja lainkaan. Ei ole minusta kiinni tämä. Kuten vaimo sanoo, ei mikään elokuva tai kirja tai mikään muukaan, joka ennenvanhaan olisi aiheuttanut tiettyä tunnetilaa, enää tunnu miltään. Ei vaan herää mikään sisällään, vaikka mitä tekisi.
En tiedä miten vaimo reagoisi eroon. Epäilen ettei hän olisi yhtä OK sen kanssa mitä itse tuossa sanot olevasi. Enkä minäkään eroa halua. Toivon vaan että vaimo ymmärtää ettei minulta enää voi odottaa samanlaista panostusta yhteiseen aikaan ja parisuhteeseen kuin joskus. Ei vaan ole samanalaista motivaatiota enää, kun ei ole samanlaista parisuhdettakaan enää. Jos molemmat ymmärtävät tämän, en näe mitään syytä miksei voitaisi jatkaa yhdessä.
Nainen voi mennä gynekologille ja saada haluttomuuteen estrogeeni- ja testosteronikorvaushoitoa pillereillä, halut tulee takaisin.
Jos on yli 20 vuotta elänyt pelkästään muille, muiden tarpeita tyydyttäen saamatta sitä tukea ja kumppanuutta, jota olisi toiselta aikuiselta ihmiseltä kaivannut, puhun nyt työelämän ja lapsiarjen pyörittämisestä, ei siinä mitkään hormonipillerit auta. Vaihdevuodet on naista suojeleva asia, silmät avautuu ja miellyttäminen loppuu. Sitä kysyy itseltään että miten v*tussa olen suostunut tuohon kaikkeen. Jos mies jätti räpiköimään lapsiarjessa, ei kunnioitusta/seksihaluja todellakaan saa millään takaisin. Eikä kuulukaan saada.
Joo, haluttomuuden syyt ovat paljon syvemmällä kuin hormoneissa. Juuri luottamuksessa ja kunnioituksessa, tai niiden puutteessa.
Niitä kyllä voi saada takaisin, mutta työtä se vaatii. Paljon keskustelua, ja vielä enemmän tekoja.
Tekoja. Nimenomaan tekoja. Pelkät sanat ovat tyhjää täynnä.
Huh huh, mitä third world proplemseja! Seksuaalinen intohimo voi poistaa lähes nuo kaikki. Mies on yksi pölhökustaa, makea suklaavanukas. Kyllä minulla ennen oli muitakin intohimoja, mutta ei tuo riepupetteri lähde minnekään. En lähde sitten itsekään, kun kotona on tarjolla jopa patukkaa pitkien silitysleikkien päätteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aina ollut hyvin vähän yhteistä mieheni kanssa. Mutta halusin oman perheen, ja aika oli loppumassa, joten otin sen miehen jonka pysyin silloin saamaan.
Tulemme eroamaan satavarmasti jossain vaiheessa, kysymys on enää että milloin.
Huh sentään. Miten kukaan voi haluta noin kovasti "perheen"!?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aina ollut hyvin vähän yhteistä mieheni kanssa. Mutta halusin oman perheen, ja aika oli loppumassa, joten otin sen miehen jonka pysyin silloin saamaan.
Tulemme eroamaan satavarmasti jossain vaiheessa, kysymys on enää että milloin.
Huh sentään. Miten kukaan voi haluta noin kovasti "perheen"!?
Tietäisitpä vaan. Minulla on tuttavissa paljon näitä Oy Perhe Ab - tyyppejä. Keski-iässä he aktivoituvat marjastamaan, sienestämään, lasten harrastuksiin - ja jumalauta millä hartaudella. Parisuhde-elämä, mitä se on, jotakin syötävää? Kaikki - siis aivan kaikki - energia höösätään Prisma-perhe-elämään; itselleni täysin vieraaseen elämisen muotoon, johon kuitenkin ilmeisesti myös yhteiskunnan taholta ihmisiä kannustetaan (?) Se on jonkinlainen peritty ja opittu ihmisyyden malli, jota suoritetaan sata lasissa, ja tässä roolissa tulee olla onnellinen ja tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä tulee potentiaalisesti hyvinkin epäsuosittu mielipide, mutta meillä suuri vedenjakaja oli vaihdevuodet ja niiden aiheuttama suhteen fyysisen puolen sammuminen. Meillä on paljon rakkautta ja lämpöä, tunteita osoitetaan puolin ja toisin, pystytään puhumaan avoimesti asioista, ollaan samankaltaisia ihmisiä monessa asiassa.. mutta näin miehenä, kun poistat sen yhden palikan, jäljelle jää vaan kaveruus. Vaikka siinä rakkaudesta puhutaan, ja pussaillaan ja halaillaan, on sen huomaaminen ettet ole toisen silmissä enää seksuaalinen olento vaan pelkästään halinalle, sellainen jarru kaikkeen että rupeat menettämään kiinnostuksen varsinaisesti panostaa enää yhteisen eteen. On ihan OK mennä ja tehdä jotain jos vaimo järjestää, mutta kun vaimo ei ole koskaan ollut aktiivinen järjestäjä, on tilanne nyt se, ettei mitään enää tehdä. Hän ihmettelee mikä on, ja voisin uskoa että hänen näkökulmastaan on käynyt juuri näin, että "puolisoa ei enää kiinnosta".. eikä se toki väärä väittämä ole, mutta syy sille ei taida olla vaimolle kirkas.
En minä elämääni hänen kanssaan mitenkään vihaa, päinvastoin on ihan kivaa että vierellä on joku, mutta onhan tästä tullut kädenlämpöistä yhdessä hengailua, jonka eteen en oikein jaksa enää nähdä vaivaa. En myöskään mitenkään usko että vaihto parantaisi tilannetta, en kuulu niihin miehiin jotka kuvittelevat tuosta vaan vaihtavansa 20v tai edes 10v nuorempaan. Kysyntää olisi samanikäsiten keskuudessa, ja se ei muuttaisi lopputulemaa mihinkään.
Ymmärrän teitä molempia. Itselläni on halut sammuneet, ei kiinnostaa seksi oman miehen, mutta ei kyllä kenenkään muunkaan, kanssa. Ei siihen kuitenkaan voi itseä pakottaa. Tuskin itsekään pitäisit tilanteesta, jossa olisi pakko harrastaa seksiä jonkun kanssa, vaikka et yhtään haluaisi?
Minulle käy erokin ihan hyvin. En todellakaan estele jos mies haluaa lähteä etsimään seksiä muualta. Usein haikailenkin sitä aikaa kun nuorena asuin yksin.
Ilman muuta asia on juuri noin: en missään nimessä haluaisi että vaimo pakottaisi itseään seksiin kanssani. En minä edes sitä fyysistä tapahtumaa ja huipennusta kaipaa, vaan sitä tunnetta että hän näkisi minut edelleen seksuaalisena olentona. Ja kuten tuossa itsekin sanot, on meillä paljon puhuttu tästä, avoimesti ja hyvässä hengessä, ja tiedän että hän kokee asiat juuri kuten sinäkin: ei vaan enää ole haluja lainkaan. Ei ole minusta kiinni tämä. Kuten vaimo sanoo, ei mikään elokuva tai kirja tai mikään muukaan, joka ennenvanhaan olisi aiheuttanut tiettyä tunnetilaa, enää tunnu miltään. Ei vaan herää mikään sisällään, vaikka mitä tekisi.
En tiedä miten vaimo reagoisi eroon. Epäilen ettei hän olisi yhtä OK sen kanssa mitä itse tuossa sanot olevasi. Enkä minäkään eroa halua. Toivon vaan että vaimo ymmärtää ettei minulta enää voi odottaa samanlaista panostusta yhteiseen aikaan ja parisuhteeseen kuin joskus. Ei vaan ole samanalaista motivaatiota enää, kun ei ole samanlaista parisuhdettakaan enää. Jos molemmat ymmärtävät tämän, en näe mitään syytä miksei voitaisi jatkaa yhdessä.
Nainen voi mennä gynekologille ja saada haluttomuuteen estrogeeni- ja testosteronikorvaushoitoa pillereillä, halut tulee takaisin.
Ja asiantuntija taas paikalla! Ihanko Huoramarko itse?
Joo, perus. Että nainen taas muokkaa itseään miehen tarpeisiin, kuten aina ennenkin. Tästähän se haluttomuus kumpuaa. Siitä että nainen taipuu miehen tarpeisiin eikä kukaan taivu naisen tarpeisiin. Nainen, joka tulee aidosti kuulluksi ja nähdyksi suhteessa, ei ole haluton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aina ollut hyvin vähän yhteistä mieheni kanssa. Mutta halusin oman perheen, ja aika oli loppumassa, joten otin sen miehen jonka pysyin silloin saamaan.
Tulemme eroamaan satavarmasti jossain vaiheessa, kysymys on enää että milloin.
Huh sentään. Miten kukaan voi haluta noin kovasti "perheen"!?
Tietäisitpä vaan. Minulla on tuttavissa paljon näitä Oy Perhe Ab - tyyppejä. Keski-iässä he aktivoituvat marjastamaan, sienestämään, lasten harrastuksiin - ja jumalauta millä hartaudella. Parisuhde-elämä, mitä se on, jotakin syötävää? Kaikki - siis aivan kaikki - energia höösätään Prisma-perhe-elämään; itselleni täysin vieraaseen elämisen muotoon, johon kuitenkin ilmeisesti myös yhteiskunnan taholta ihmisiä kannustetaan (?) Se on jonkinlainen peritty ja opittu ihmisyyden malli, jota suoritetaan sata lasissa, ja tässä roolissa tulee olla onnellinen ja tyytyväinen.
Mutta onneksi sentään nykyään vain osa ihmisistä on enää tuollaisia robotteja, nykyään voi myös herätä ajattelemaan omilla aivoillaan ja elää haluamallaan tavalla jos vain on tarpeeksi vahva ihminen.
Esimerkiksi äitini on myöntänyt suoraan, että hän ja isäni menivät naimisiin tasan puolentoista vuoden seurustelun jälkeen, miettimättä asiaa yhtään, koska "niin vain piti tehdä". Ja samaten he alkoivat heti häiden jälkeen hankkimaan lapsia, kyseenalaistamatta tätä aikataulutettua elämäänsä yhtään. Ja minä siis olen syntynyt 80-luvulla. Onneksi ihmiset nykyään kyseenalaistaa asioita ihan eri tavalla.
Joo noin se näyttää useimmilla olevan: tehdään töitä että suhde kestää ja osataan riidellä...seksiä läheisyyttä kunnioitusta yms ei ole koska "suhteessa on paljon muutakin"...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aina ollut hyvin vähän yhteistä mieheni kanssa. Mutta halusin oman perheen, ja aika oli loppumassa, joten otin sen miehen jonka pysyin silloin saamaan.
Tulemme eroamaan satavarmasti jossain vaiheessa, kysymys on enää että milloin.
Huh sentään. Miten kukaan voi haluta noin kovasti "perheen"!?
Tietäisitpä vaan. Minulla on tuttavissa paljon näitä Oy Perhe Ab - tyyppejä. Keski-iässä he aktivoituvat marjastamaan, sienestämään, lasten harrastuksiin - ja jumalauta millä hartaudella. Parisuhde-elämä, mitä se on, jotakin syötävää? Kaikki - siis aivan kaikki - energia höösätään Prisma-perhe-elämään; itselleni täysin vieraaseen elämisen muotoon, johon kuitenkin ilmeisesti myös yhteiskunnan taholta ihmisiä kannustetaan (?) Se on jonkinlainen peritty ja opittu ihmisyyden malli, jota suoritetaan sata lasissa, ja tässä roolissa tulee olla onnellinen ja tyytyväinen.
Tämä.
Ihan kelien mukaan mennään tämä kesä, viinimarjapuskien kypsymistä odotellaan ja terassia korjaillaan. Sitten on tuo aidan ja varaston maalaus. Pirkko-Petterin keppistelyleiri on myös, ja Veli-Matin ilmoitin sinne viikoksi huoltajaksi ja seuraneidiksi kun PP:llä on toi kirjainlääkitys joka kymmenes minuutti. Ihanaa. Kesä. Perhe. Elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aina ollut hyvin vähän yhteistä mieheni kanssa. Mutta halusin oman perheen, ja aika oli loppumassa, joten otin sen miehen jonka pysyin silloin saamaan.
Tulemme eroamaan satavarmasti jossain vaiheessa, kysymys on enää että milloin.
Huh sentään. Miten kukaan voi haluta noin kovasti "perheen"!?
Tietäisitpä vaan. Minulla on tuttavissa paljon näitä Oy Perhe Ab - tyyppejä. Keski-iässä he aktivoituvat marjastamaan, sienestämään, lasten harrastuksiin - ja jumalauta millä hartaudella. Parisuhde-elämä, mitä se on, jotakin syötävää? Kaikki - siis aivan kaikki - energia höösätään Prisma-perhe-elämään; itselleni täysin vieraaseen elämisen muotoon, johon kuitenkin ilmeisesti myös yhteiskunnan taholta ihmisiä kannustetaan (?) Se on jonkinlainen peritty ja opittu ihmisyyden malli, jota suoritetaan sata lasissa, ja tässä roolissa tulee olla onnellinen ja tyytyväinen.
Tämä.
Ihan kelien mukaan mennään tämä kesä, viinimarjapuskien kypsymistä odotellaan ja terassia korjaillaan. Sitten on tuo aidan ja varaston maalaus. Pirkko-Petterin keppistelyleiri on myös, ja Veli-Matin ilmoitin sinne viikoksi huoltajaksi ja seuraneidiksi kun PP:llä on toi kirjainlääkitys joka kymmenes minuutti. Ihanaa. Kesä. Perhe. Elämä.
Mutta mitä jos se on elämää jota he haluavat elää. Elämä on valintoja. Kun on halunnut lapset, on niistä huolehdittava. He kantavat vastuun valinnoistaan ja ainoa tyytymättömältä kuulostava olet sinä. 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aina ollut hyvin vähän yhteistä mieheni kanssa. Mutta halusin oman perheen, ja aika oli loppumassa, joten otin sen miehen jonka pysyin silloin saamaan.
Tulemme eroamaan satavarmasti jossain vaiheessa, kysymys on enää että milloin.
Huh sentään. Miten kukaan voi haluta noin kovasti "perheen"!?
Tietäisitpä vaan. Minulla on tuttavissa paljon näitä Oy Perhe Ab - tyyppejä. Keski-iässä he aktivoituvat marjastamaan, sienestämään, lasten harrastuksiin - ja jumalauta millä hartaudella. Parisuhde-elämä, mitä se on, jotakin syötävää? Kaikki - siis aivan kaikki - energia höösätään Prisma-perhe-elämään; itselleni täysin vieraaseen elämisen muotoon, johon kuitenkin ilmeisesti myös yhteiskunnan taholta ihmisiä kannustetaan (?) Se on jonkinlainen peritty ja opittu ihmisyyden malli, jota suoritetaan sata lasissa, ja tässä roolissa tulee olla onnellinen ja tyytyväinen.
Tämä.
Ihan kelien mukaan mennään tämä kesä, viinimarjapuskien kypsymistä odotellaan ja terassia korjaillaan. Sitten on tuo aidan ja varaston maalaus. Pirkko-Petterin keppistelyleiri on myös, ja Veli-Matin ilmoitin sinne viikoksi huoltajaksi ja seuraneidiksi kun PP:llä on toi kirjainlääkitys joka kymmenes minuutti. Ihanaa. Kesä. Perhe. Elämä.Mutta mitä jos se on elämää jota he haluavat elää. Elämä on valintoja. Kun on halunnut lapset, on niistä huolehdittava. He kantavat vastuun valinnoistaan ja ainoa tyytymättömältä kuulostava olet sinä. 🙄
Näinpä. Seksiin ja urheiluun pitää jättää omaa aikaa, mutta muuten on priorisoitava pienten lasten kasvatus ja kehitys, jos haluaa tolkun ihmisiä.
Lapsia ei silloin pitäisi olla ollenkaan.