Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita keski-ikäisiä, jotka huomanneet että puolison kanssa ei oikeastaan olekaan mitään yhteistä
En ihmettele että tässä kohtaa tulee monille ero. Kun lapset lähtee omilleen, huomaa että eihän tässä ole enää mitään mikä yhdistäisi. Ei yhteisiä harrastuksia, ei yhteisiä mielenkiinnonkohteita.
Kommentit (577)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei nyt ratkaise ap:n tilannetta, mutta muille vinkiksi:
Jos mahdollista, selvittäkää etukäteen millainen ihminen se toinen on pohjimmiltaan, mikä häntä aidosti kiinnostaa ja motivoi ja millainen liittonne tulisi hänen mielestään olemaan. Älkää valitko sellaista, jonka kanssa on pelkästään fyysistä vetovoimaa. Tai sellaistakaan, jonka kanssa ei ole vetoa yhtään vaikka muuten olisi mukava tyyppi. Pitää olla balanssissa tunteet ja järki, yhteinen huumorintaju, yhteiset tavoitteet elämässä.
Mmm.. minä selvitin, puhuttiin tuntikausia niistä asioista ennekuin laitettiin hynttyyt yhteen. Kuitenkin pienessä stressitilanteessa toisesta kuoriutui aivan hirviö. Eikä ollut edes mikään sairastuminen tms. vaan muuttohommat ja väsymystä. Nyt en tiedä mitä tekisin, muutoin on hyvä ihminen, mutta minun luottamus ja turvallisuus katosi siinä tilanteessa kokonaan.
Tämän takia suhteen alussa kannattaa tehdä pieni stressitesti. Esimerkiksi lähtee jollekin omatoimimatkalle tuntemattomaan ympäristöön ihan vain kahdestaan. Parempi tietää ennemmin kuin myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten pystyttiin elää yhdessä ennen lapsia - vai tehtiinkö ne lapset juuri siksi että paetaan tuhoon tuomittua suhdetta ja pumpataan siihen jatkoaikaa, kun ei uskalleta erota lasten takia.
Testot alhaalla ja alkoholi maistuu ni ei kiinnosta sillon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä olikin aivan kun minun suusta. Yritä siinä kun kokoajan yksin ehdottaa jotain kun toinen ei yhtään innostu.
Meillä on tämä sama. Puoliso on nykyään yrittäjä. Vain työ kiinnostaa. Yritin varata pientä hotellilomaa, mutta eihän hän osaa sanoa milloin onnistuu. Mielestäni ei ole monimutkainen asia kaivaa kalenteri käteen ja sopia joku pitkä vkl hyvissä ajoin. On kuulemma liian vaikeaa. Kuitenkin miesten kesken mökkireissu onnistuu 3x vuodessa. Ei meillä ollut tällaista ongelmaa ennen yrittäjyyttä mikä tuntuu itsestäni pahalta. Kaikki muu menee meidän suhteen edelle.
Miehesi ei taida arvostaa sinua kovin paljon, kun mökkireissu kavereiden kanssa onnistuu tuosta vain ja jopa kolme kertaa vuodessa, mutta sinun kanssasi se ei muka onnistu mitenkään. Seuraavan kerran kun miehesi lähtee kavereineen mökkeilemään, lähde sinäkin kavereidesi kanssa - tai yksinäsi - vaikka jonnekin kaupunkilomalle kotimaassa tai ulkomailla ( tai tee jotain muuta mukavaa mikä itseäsi kiinnostaa). Äläkä soittele miehen perään!
Samalla on pakko sanoa, että jos miehesi on täysin välinpitämätön sinun suhteesi, niin se on tietenkin ikävää. Itse en sellaista hyväksyisi, koska siinä menee elämä täysin hukkaan.
Teetpä niin tai näin, niin kaikki ei hyväksy. Mikä sopii sulle, ei sopinut mulle. En halunnut elää yksin vaan halusin perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin käy usein. Nainen on juossut juoksuja kolmekymppiseksi, sitten pikavauhtia avioon ja lapsia kun biologinen kello tikittää. Ei siinä ole testattu vuosia onko mitään yhteistä, ja ruuhkavuosina aika on kulunut arkea pyörittäessä.
Itselle kävi juuri näin. Mutta kun sitä suurta rakkautta tai satujen prinssiä tai unelmien täyttymystä ei tullut koskaan vastaan. Olisiko pitänyt jäädä vanhaksipiiaksi?
Kaikki ei vain ole niin onnekkaita, että löytävät "sen oikean".
Mitään sitä oikeaa satujen prinssiä tai prinsessaa ei ole olemassakaan. Tuon kun ymmärtää, niin on jo hyvä alku.
Ei ole muuta yhteistä kuin miehen rahat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teetpä niin tai näin, niin kaikki ei hyväksy. Mikä sopii sulle, ei sopinut mulle. En halunnut elää yksin vaan halusin perheen.
Pitää miettiä myös mikä sopii niille tuleville lapsille. Vaikka itse kuinka haluaa perheen niin se että se perhe on kyhätty hätäisesti ventovieraan ihmisen kanssa ajatuksella "kun nyt ei muitakaan ole" ei voi olla näkymättä parisuhteen (onko sitä edes silloin jos toinen on hankittu synnyttämään/siittämään lapsi, näin kärjistäen?) ja perheen ilmapiirissä. Jos vanhemmilla ei ole keskinäistä yhteyttä ja kiintymystä ja ainoa yhdistävä asia on lapset, se voi tehdä asiat hankalaksi. Lähipiiristä on kokemusta, yleensä kuitenkin se keskinäinen rakkaus auttaa kestämään ja hyvä välittävä suhde antaa voimaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin käy usein. Nainen on juossut juoksuja kolmekymppiseksi, sitten pikavauhtia avioon ja lapsia kun biologinen kello tikittää. Ei siinä ole testattu vuosia onko mitään yhteistä, ja ruuhkavuosina aika on kulunut arkea pyörittäessä.
Itselle kävi juuri näin. Mutta kun sitä suurta rakkautta tai satujen prinssiä tai unelmien täyttymystä ei tullut koskaan vastaan. Olisiko pitänyt jäädä vanhaksipiiaksi?
Kaikki ei vain ole niin onnekkaita, että löytävät "sen oikean".
Mitään sitä oikeaa satujen prinssiä tai prinsessaa ei ole olemassakaan. Tuon kun ymmärtää, niin on jo hyvä alku.
Onko sitten paremmin ilmaistu, jos sanoo, ettei vaihtoehtoja/ seurusteluun halukkaita tullut elämän varrella vastaan kuin ehkä se yksi? Ja se ei ollut prinssi, mutta oli melko kelvollinen kunnes ei sitten enää ollutkaan. Ihminen muuttuu vuosien varrella hyvässä ja pahassa.
Toisilla on niin hyvä tuuri elämässä, että löytyy ihastus, " se oikea", joka haluaa mennä naimisiin ja on samaa mieltä siitä, että yhdessä eletään loppuun asti. Elämässä on paljon sattumasta kiinni.
Tuskin kukaan uskoo oikeasti prinssiä saavansa, kun heitä on aika vähän maailmassa. Ymmärrän tietysti, että vika on ollut minussa, kun en niitä tavallisiakaan miehiä löytänyt tai kun eivät olleet minusta kiinnostuneita.
Enkä ymmärrä miksi he, ketkä on ollut 40 v. yhden ja saman kumppanin kanssa, kehuskelee saavutetuilla vuosilla. Jos on sopiva kumppani, niin mikäs siinä ollessa. Kaikille ei käy niin eikä se mistään keskusteluista tai pariterapioista huolimatta muutu paremmaksi.
Enpä usko, että lapset laimeasta liitosta kärsii. Ehkäpä aikuiset osaa käyttäytyä ja vaikka ei ole suurta rakkautta, niin tykkäämistä voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hävetkää ukot, jos teillä ei enää seiso!
Velat on yhteiset. Ja riidanhalu-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykypariskunnat eroavat helposti keski-ikään päästessään, kun taas vanhemmat ikäluokat, siis jo eläkeikäiset, on opetettu siihen, että koettelemukset ja ikävätkin haasteet käydään läpi yhdessä. Mikä sitten syynä?
Tässä on avainsana yhdessä. Omalla lähipiirin otannalla kaikissa niistä pareista, joissa ollaan erottu, on ollut kyse siitä, että toinen ei ole ollut valmis tekemään hevon pyllyrää. Siinä ei kauheasti auta, yksi osapuoli olisi motivoitunut. Omasta suvusta on taas noista aiemmista sukupolvista sellaisia kokemuksia, että yhteenjääminen ei ole riippunut siitä, että oltaisiin osattu yhdessä käydä läpi koettelemuksia, vaan siitä, ettei sitä nyt vaan saa ja kehtaa erota, kun on kerran yhteen menty. Sellaista määrää katkeruutta en ole yhdelläkään eronneella nähnyt kuin noilla "pakolla" suhteisiinsa jääneillä. En ymmärrä mitä hyvää tuossa on ja kannatan ero-oikeutta, vaikka koen kyllä itsekin, ettei suhteesta pitäisi erota liian helposti. Monet eivät kyllä nykyäänkään eroa, vaan yrittävät kaikkensa ensin. Joskus se ero vaan on se paras ratkaisu.
Olen jo seitsemänkymppinen mummeli. Minua välillä nyppii nämä "ennen oltiin yhdessä, kun ei kehdattu erota" -yleistykset. Vanhempani erosivat, kun olin teini-iässä. (Olisin toivonut, että he olisivat tehneet päätöksensä jo aiemmin, mutta hyvä, että edes silloin.) Itse olen kuitenkin ollut onnellisesti naimisissa liki 50 vuotta. Eli, kyllä ennenkin erottiin, eikä nykyäänkään aina osata erota, vaikka syytä olisi.
Olet ihan oikeassa, mutta ei se silti poista sitä tosi asiaa, että ennen tosiaan eroamiseen liittyi häpeää aivan eri tavalla kuin nykyään mikä osaltaan piti ihmisiä yhdessä, vaikka suhde olisi ollut tosi huono. Kyllä sitä keskimäärin huomattavasti helpommin nykyään erotaan, sekä hyvässä että pahassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä olikin aivan kun minun suusta. Yritä siinä kun kokoajan yksin ehdottaa jotain kun toinen ei yhtään innostu.
Meillä on tämä sama. Puoliso on nykyään yrittäjä. Vain työ kiinnostaa. Yritin varata pientä hotellilomaa, mutta eihän hän osaa sanoa milloin onnistuu. Mielestäni ei ole monimutkainen asia kaivaa kalenteri käteen ja sopia joku pitkä vkl hyvissä ajoin. On kuulemma liian vaikeaa. Kuitenkin miesten kesken mökkireissu onnistuu 3x vuodessa. Ei meillä ollut tällaista ongelmaa ennen yrittäjyyttä mikä tuntuu itsestäni pahalta. Kaikki muu menee meidän suhteen edelle.
Miehesi ei taida arvostaa sinua kovin paljon, kun mökkireissu kavereiden kanssa onnistuu tuosta vain ja jopa kolme kertaa vuodessa, mutta sinun kanssasi se ei muka onnistu mitenkään. Seuraavan kerran kun miehesi lähtee kavereineen mökkeilemään, lähde sinäkin kavereidesi kanssa - tai yksinäsi - vaikka jonnekin kaupunkilomalle kotimaassa tai ulkomailla ( tai tee jotain muuta mukavaa mikä itseäsi kiinnostaa). Äläkä soittele miehen perään!
Samalla on pakko sanoa, että jos miehesi on täysin välinpitämätön sinun suhteesi, niin se on tietenkin ikävää. Itse en sellaista hyväksyisi, koska siinä menee elämä täysin hukkaan.
Samaa täällä, valitettavasti. kostona, jos käyn jossakin, mies ei ole tehnyt kotona mitään silläaikaa, ei siis mitään! Roskat pöydällä, tiskit laittamatta jne. Aina on kyse hänestä! Nyt yritti pilata juhannuksen. otin yhden hänen ostamista siidereistä, alkoi valittaa; osta omasi nämä riittää minulle! Kuitenkin tuli ruokapöytään tyytyväisenä, kun minä olin siivonnut ja tehnyt ruuat (ostanut) ja koristellut. Ei anna mitään arvoa minulle tai tekemisilleni.
Kutsuin syönnin jälkeen osallistumaan pihapeleihin muun porukan kanssa, ei tullut. Lipun salkoon laitto ja kaikki on minun tehtävä. Teen mielelläni mutt ärsyttää toisen passiivisuus!! Silti valittaa syyttelee ja arvostelee minua negatiivisesti!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä olikin aivan kun minun suusta. Yritä siinä kun kokoajan yksin ehdottaa jotain kun toinen ei yhtään innostu.
Meillä on tämä sama. Puoliso on nykyään yrittäjä. Vain työ kiinnostaa. Yritin varata pientä hotellilomaa, mutta eihän hän osaa sanoa milloin onnistuu. Mielestäni ei ole monimutkainen asia kaivaa kalenteri käteen ja sopia joku pitkä vkl hyvissä ajoin. On kuulemma liian vaikeaa. Kuitenkin miesten kesken mökkireissu onnistuu 3x vuodessa. Ei meillä ollut tällaista ongelmaa ennen yrittäjyyttä mikä tuntuu itsestäni pahalta. Kaikki muu menee meidän suhteen edelle.
Miehesi ei taida arvostaa sinua kovin paljon, kun mökkireissu kavereiden kanssa onnistuu tuosta vain ja jopa kolme kertaa vuodessa, mutta sinun kanssasi se ei muka onnistu mitenkään. Seuraavan kerran kun miehesi lähtee kavereineen mökkeilemään, lähde sinäkin kavereidesi kanssa - tai yksinäsi - vaikka jonnekin kaupunkilomalle kotimaassa tai ulkomailla ( tai tee jotain muuta mukavaa mikä itseäsi kiinnostaa). Äläkä soittele miehen perään!
Samalla on pakko sanoa, että jos miehesi on täysin välinpitämätön sinun suhteesi, niin se on tietenkin ikävää. Itse en sellaista hyväksyisi, koska siinä menee elämä täysin hukkaan.
Samaa täällä, valitettavasti. kostona, jos käyn jossakin, mies ei ole tehnyt kotona mitään silläaikaa, ei siis mitään! Roskat pöydällä, tiskit laittamatta jne. Aina on kyse hänestä! Nyt yritti pilata juhannuksen. otin yhden hänen ostamista siidereistä, alkoi valittaa; osta omasi nämä riittää minulle! Kuitenkin tuli ruokapöytään tyytyväisenä, kun minä olin siivonnut ja tehnyt ruuat (ostanut) ja koristellut. Ei anna mitään arvoa minulle tai tekemisilleni.
Kutsuin syönnin jälkeen osallistumaan pihapeleihin muun porukan kanssa, ei tullut. Lipun salkoon laitto ja kaikki on minun tehtävä. Teen mielelläni mutt ärsyttää toisen passiivisuus!! Silti valittaa syyttelee ja arvostelee minua negatiivisesti!!
Nyt on laitettava tuolle stoppi. Haluatko katkeroitua?
Parisuhdeneuvontaan tai asumusero, mikäli keskustelu aiheesta ei onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä olikin aivan kun minun suusta. Yritä siinä kun kokoajan yksin ehdottaa jotain kun toinen ei yhtään innostu.
Meillä on tämä sama. Puoliso on nykyään yrittäjä. Vain työ kiinnostaa. Yritin varata pientä hotellilomaa, mutta eihän hän osaa sanoa milloin onnistuu. Mielestäni ei ole monimutkainen asia kaivaa kalenteri käteen ja sopia joku pitkä vkl hyvissä ajoin. On kuulemma liian vaikeaa. Kuitenkin miesten kesken mökkireissu onnistuu 3x vuodessa. Ei meillä ollut tällaista ongelmaa ennen yrittäjyyttä mikä tuntuu itsestäni pahalta. Kaikki muu menee meidän suhteen edelle.
Miehesi ei taida arvostaa sinua kovin paljon, kun mökkireissu kavereiden kanssa onnistuu tuosta vain ja jopa kolme kertaa vuodessa, mutta sinun kanssasi se ei muka onnistu mitenkään. Seuraavan kerran kun miehesi lähtee kavereineen mökkeilemään, lähde sinäkin kavereidesi kanssa - tai yksinäsi - vaikka jonnekin kaupunkilomalle kotimaassa tai ulkomailla ( tai tee jotain muuta mukavaa mikä itseäsi kiinnostaa). Äläkä soittele miehen perään!
Samalla on pakko sanoa, että jos miehesi on täysin välinpitämätön sinun suhteesi, niin se on tietenkin ikävää. Itse en sellaista hyväksyisi, koska siinä menee elämä täysin hukkaan.
Samaa täällä, valitettavasti. kostona, jos käyn jossakin, mies ei ole tehnyt kotona mitään silläaikaa, ei siis mitään! Roskat pöydällä, tiskit laittamatta jne. Aina on kyse hänestä! Nyt yritti pilata juhannuksen. otin yhden hänen ostamista siidereistä, alkoi valittaa; osta omasi nämä riittää minulle! Kuitenkin tuli ruokapöytään tyytyväisenä, kun minä olin siivonnut ja tehnyt ruuat (ostanut) ja koristellut. Ei anna mitään arvoa minulle tai tekemisilleni.
Kutsuin syönnin jälkeen osallistumaan pihapeleihin muun porukan kanssa, ei tullut. Lipun salkoon laitto ja kaikki on minun tehtävä. Teen mielelläni mutt ärsyttää toisen passiivisuus!! Silti valittaa syyttelee ja arvostelee minua negatiivisesti!!
Nyt on laitettava tuolle stoppi. Haluatko katkeroitua?
Parisuhdeneuvontaan tai asumusero, mikäli keskustelu aiheesta ei onnistu.
Ei pysty puhumaan. On taitava kääntämään kaiken minun syyksi, jos ei muuta keksi niin: maksan enemmän voin päättää... Inhottaa ja olen kateellinen jopa kavereille, yhden mies on niin huomaavainen että huomioi minua enemmän kuin mieheni! Kysyy aina tuonko juomaa ja osaa kehua.
Meillä reilu 20v liittoa takana ja tyhjä pesä nyt. Uuden mahdollisuuden paikka. Aika paljon on erilaisia intressejä, mutta ajan myötä on löytynyt tasapaino, että kummallakin on omia juttuja ja sitten niitä yhteisiä. Ei olla mitään romantiikan huipentumia, mutta elämä on ihan hyvää näinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin käy usein ,kun keskitytään juuri lapsiin ja arjen pyörittämiseen.Romantiikkaa pitää vaalia.Sitä pitää haluta tehdä töitä toisen naaman eteen, ettei se ala kyllästyttää.Nyky maailmassa varsinkin, kun kaikki on vaihdettavissa silmänräpäyksessä ja ärsykkeitä on joka puolella.
Nyky polvi ei ole juuri lainkaan enää sitoutunut parisuhteeseen vaan vaihdetaan ,kun alkaa kyllästyttää,kuin tavara.
Siinäkin on eronsa jääkö toinen pyörittämään yksin sitä perheen arkea ja toinen jatkaa niin kuin mitään vastuita ei olisikaan. Yhdessä arjen pyörittäminen lähinnä lähentää, ei erota.
Tämä on se supervoima, joka saa myös romantiikan ja seksin kukkimaan. Kun molemmat ovat huomaavaisia ja valmiita näkemään vaivaa toisen ihmisen ja yhteisen eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin käy usein. Nainen on juossut juoksuja kolmekymppiseksi, sitten pikavauhtia avioon ja lapsia kun biologinen kello tikittää. Ei siinä ole testattu vuosia onko mitään yhteistä, ja ruuhkavuosina aika on kulunut arkea pyörittäessä.
Itselle kävi juuri näin. Mutta kun sitä suurta rakkautta tai satujen prinssiä tai unelmien täyttymystä ei tullut koskaan vastaan. Olisiko pitänyt jäädä vanhaksipiiaksi?
Kaikki ei vain ole niin onnekkaita, että löytävät "sen oikean".
Mitään sitä oikeaa satujen prinssiä tai prinsessaa ei ole olemassakaan. Tuon kun ymmärtää, niin on jo hyvä alku.
Onko sitten paremmin ilmaistu, jos sanoo, ettei vaihtoehtoja/ seurusteluun halukkaita tullut elämän varrella vastaan kuin ehkä se yksi? Ja se ei ollut prinssi, mutta oli melko kelvollinen kunnes ei sitten enää ollutkaan. Ihminen muuttuu vuosien varrella hyvässä ja pahassa.
Toisilla on niin hyvä tuuri elämässä, että löytyy ihastus, " se oikea", joka haluaa mennä naimisiin ja on samaa mieltä siitä, että yhdessä eletään loppuun asti. Elämässä on paljon sattumasta kiinni.
Tuskin kukaan uskoo oikeasti prinssiä saavansa, kun heitä on aika vähän maailmassa. Ymmärrän tietysti, että vika on ollut minussa, kun en niitä tavallisiakaan miehiä löytänyt tai kun eivät olleet minusta kiinnostuneita.
Enkä ymmärrä miksi he, ketkä on ollut 40 v. yhden ja saman kumppanin kanssa, kehuskelee saavutetuilla vuosilla. Jos on sopiva kumppani, niin mikäs siinä ollessa. Kaikille ei käy niin eikä se mistään keskusteluista tai pariterapioista huolimatta muutu paremmaksi.
Enpä usko, että lapset laimeasta liitosta kärsii. Ehkäpä aikuiset osaa käyttäytyä ja vaikka ei ole suurta rakkautta, niin tykkäämistä voi olla.
Ihan joka parilla on 40 vuoden aikana isojakin alamäkiä. Vuosiakin kestäviä. On sairauksia, kuolemia, taloudellisia menetyksiä, ehkä pettämistä, isoja riitoja jne. Jos ne selättää ja mine vuosikymmenen jälkeen jaksaa ja haluaa tehdä edelleen tiimityötä, on mitalinsa ansainnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä olikin aivan kun minun suusta. Yritä siinä kun kokoajan yksin ehdottaa jotain kun toinen ei yhtään innostu.
Meillä on tämä sama. Puoliso on nykyään yrittäjä. Vain työ kiinnostaa. Yritin varata pientä hotellilomaa, mutta eihän hän osaa sanoa milloin onnistuu. Mielestäni ei ole monimutkainen asia kaivaa kalenteri käteen ja sopia joku pitkä vkl hyvissä ajoin. On kuulemma liian vaikeaa. Kuitenkin miesten kesken mökkireissu onnistuu 3x vuodessa. Ei meillä ollut tällaista ongelmaa ennen yrittäjyyttä mikä tuntuu itsestäni pahalta. Kaikki muu menee meidän suhteen edelle.
Miehesi ei taida arvostaa sinua kovin paljon, kun mökkireissu kavereiden kanssa onnistuu tuosta vain ja jopa kolme kertaa vuodessa, mutta sinun kanssasi se ei muka onnistu mitenkään. Seuraavan kerran kun miehesi lähtee kavereineen mökkeilemään, lähde sinäkin kavereidesi kanssa - tai yksinäsi - vaikka jonnekin kaupunkilomalle kotimaassa tai ulkomailla ( tai tee jotain muuta mukavaa mikä itseäsi kiinnostaa). Äläkä soittele miehen perään!
Samalla on pakko sanoa, että jos miehesi on täysin välinpitämätön sinun suhteesi, niin se on tietenkin ikävää. Itse en sellaista hyväksyisi, koska siinä menee elämä täysin hukkaan.
Samaa täällä, valitettavasti. kostona, jos käyn jossakin, mies ei ole tehnyt kotona mitään silläaikaa, ei siis mitään! Roskat pöydällä, tiskit laittamatta jne. Aina on kyse hänestä! Nyt yritti pilata juhannuksen. otin yhden hänen ostamista siidereistä, alkoi valittaa; osta omasi nämä riittää minulle! Kuitenkin tuli ruokapöytään tyytyväisenä, kun minä olin siivonnut ja tehnyt ruuat (ostanut) ja koristellut. Ei anna mitään arvoa minulle tai tekemisilleni.
Kutsuin syönnin jälkeen osallistumaan pihapeleihin muun porukan kanssa, ei tullut. Lipun salkoon laitto ja kaikki on minun tehtävä. Teen mielelläni mutt ärsyttää toisen passiivisuus!! Silti valittaa syyttelee ja arvostelee minua negatiivisesti!!
Nyt on laitettava tuolle stoppi. Haluatko katkeroitua?
Parisuhdeneuvontaan tai asumusero, mikäli keskustelu aiheesta ei onnistu.Ei pysty puhumaan. On taitava kääntämään kaiken minun syyksi, jos ei muuta keksi niin: maksan enemmän voin päättää... Inhottaa ja olen kateellinen jopa kavereille, yhden mies on niin huomaavainen että huomioi minua enemmän kuin mieheni! Kysyy aina tuonko juomaa ja osaa kehua.
Ihan sama täällä. Olen vasta nyt yli 50-vuotiaana tajunnut, että mieheni on narsistinen persoona, kuten isänsäkin. Tuollaisten luonne vaan pahenee vanhemmiten. Alkuun luulin, että miehelläni on alkavaa muistisairautta ja koitin ymmätää. Mutta nyt ilkeilyn ja nälvimisen myötä olen tajunnut pelin hengen. Tämän kun oivalsin, pystyn olemaan provosoitumatta. Kyllä tämä pitkä liitto alkaa vetelemään nyt viimeisiään, on henkistä pahoinpitelyä!
Siinäkin on eronsa jääkö toinen pyörittämään yksin sitä perheen arkea ja toinen jatkaa niin kuin mitään vastuita ei olisikaan. Yhdessä arjen pyörittäminen lähinnä lähentää, ei erota.