Viikko Shoultz makasi alasti Helsingin Kalliossa sijaitsevan asunnon sängyllä eikä tiennyt, mitä mies seuraavaksi tekisi
HS:
Kylläpä tuo tapetin kuviointi onkin häiritsevä. Lakanoissa on sama sävy, mutta kuviot menevät tapetissa ihan eri tavalla.
Niin Vuokko Schoultz muistaa miettineensä. Oli heinäkuinen ilta vuonna 2021. Hän makasi alasti Helsingin Kalliossa sijaitsevan asunnon sängyllä eikä tiennyt, mitä mies seuraavaksi tekisi.
Tilanteen hallinta oli kadonnut. Mieli alkoi irrota hetkestä, ikään kuin leijua pois. Katse takertui seinään.
Paljon myöhemmin Schoultz meni Pasilan poliisiasemalle tekemään rikosilmoituksen. Sitä seurannut oikeusprosessi kesti lähes viisi vuotta. Tässä jutussa Schoultz kertoo, minkälaista on odottaa ratkaisua itseä koskevassa rikosasiassa näin pitkään.
Schoultz tutustui mieheen Tinderissä. Mies oli vaikuttanut mukavalta, ja ennen ensimmäistä tapaamista Schoultz oli selvittänyt hänen taustojaan.
Viestittelyn jälkeen sovittiin treffit Helsingin Kalliossa sijaitsevaan ravintolaan. Ilta eteni tavanomaisesti. He juttelivat viinilasillisten ääressä ja lähtivät sitten miehen asunnolle. Mies keitti Schoultzille teetä ja söi itse voileivän.
Kommentit (156)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen meni ENSIMMÄISILLÄ treffeillä miehen asuntoon yöllä. Eikä syytä yhtään itseään???
Siis naisenko tulee pitää kaikkia miehiä lähtökohtaisesti vaarallisina ja pahoina? All men.
Jos haluaa välttää tuollaisia kokemuksia niin se verkkainen tutustuminen on erinomainen valinta. Ei tässä pitäisi olla kenellekään mitään epäselvää. Nyt tästä tehtiin kauhistelu-uutinen kun kakka osui käteen, ei niitä tapauksia uutisoida missä ei satu mitään ei-toivottua.
Mutta eihän se verkkainen tutustuminen suojaa miltään? Yleisin väkivallantekijä naista kohtaan on oma puoliso, ja suurimman osan raiskauksista tekee joku tuttu.
Vierailija kirjoitti:
Onko kyseessä tämä https://researchportal.helsinki.fi/en/persons/vuokko-a-e-schoultz/
Vuokko Schoultz käsittelee väitöskirjassaan raiskausmyyttejä raiskausoikeudenkäynneissä Helsingin käräjäoikeudessa vuosina 1920–1965. Tutkimuksen tavoitteena on analysoida erilaisia raiskausmyyttejä ja tapoja syyttää uhria oikeussalissa
Taitaa olla pelkkää myyttiä koko tarina.
Vierailija kirjoitti:
Miesten suurimmat pelot naisiin liittyen ovat:
1) Jos saa Tinderissä tykkäyksen rumalta, itseään vanhemmalta, läskiltä, yh:lta tai rillipäältä
2) Naisten suurimmat pelot miehiin liittyen ovat: mies kuristaa/ tekee muuta väkivaltaa, raizcaa, tappaa
Itkettääkö? 🤭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis meni miehen luokse ja makaili alasti sängyllä, ja yllättäen joutui penetroiduksi.
Lakimiehenä kysyisin, että mitä tarkoitusta varten hän meni miehen luokse ja miksi oli riisuutunut.
Tässähän on mahdollista että jälkikäteen on tullut katumapäälle ja näkee asiat uudessa valossa jälkeenpäin tai suoranaisesti valehtelee, ettei suostumusta ollut.
Miehen kannattaisi aina muistaa että tuntemattomia naisia ei kannata kämpilleen raahata. Voi mennä ura ja maine ja tulla rikostuomio kaupan päälle. Miksi miehiä ei varoitella vieraiden naisten muodostamasta riskistä?
Miehen oletetaan oppivan asioista itsekin. Nainen taas vaatii että kädestä pitäen talutetaan päätelmien läpi, kerta toisensa jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko jutusta vähän enemmän infoa niin tietäisi edes mihin kommentoi? Mitä vähää pääsee lukemaan niin vaikuttaa olevan pahoinpitelytapaus.
Tuossa nainen traumatisoitiin ensin väkivallalla ja seksuaaliväkivallalla, sen jälkeen tutkintaprosessiväkiballalla, avustajan petollisella käytöksellä ja lopuksi oikeuslaitoksen alkuperäisten väkivallantekojen vähättelyllä.
Eiköhän Suomen oikeuslaitos ja poliisi ole paremmin perillä tuosta tapauksesta kuin sinä, kuultavasti nainen on taas valehdellut kun asian tutkinta on lopetettu ja tuomiota ei tullut. Tullut panuksi ja käytetyksi, nyt sitten yrittää korjailla kunniansa rippeitä perättömällä rais-kaus ilmoituksella.
Taidat olla joku kunnia-kulttuurin edustaja, kielenkäytöstäsi päätellen? Häivy Suonesta takaisin kotimaahasi, teitä loisia ei kaivata täällä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin ruma muija kelvannut jollekin.
Noin rumasieluinen ihminenkin on syntynyt tähän maailmaan, häpeäksi vanhemmilleen.
Noin v*tun tyhmä ihminen kommentoi täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen meni ENSIMMÄISILLÄ treffeillä miehen asuntoon yöllä. Eikä syytä yhtään itseään???
What?
Luuletko, että hullut väkivaltaisettt miehet on jotenkin vähemmän hullluja ja väkivaltaisiia, jos niiden luokse menee vasta vaikkapa kahden kuukauden tapailun jälkeen? :D
Jatkuvasti on uutisia pitkän parisuhteen päätteeksi julmasti tapetuissta naisista, joten en nyt hirveästi luottaisi mihinkään pidempiaikaiseen tutustumiseenkaan.
Toki noissa miehissä on usein varmasti kaikenlaisia epämääräisiä "red flageja" aistittavissa, mutta jos jollain naisella ei syystä tai toisesta toimi varoitusjärjestelmä kovin hyvin, niin ei se tarkoita sitä, että väkivaltaistenn miesten teot heitä kohtaan olisivat yhtään sen hyväksyttävämpiä.
Ei sellaista kukaan väitäkään, mutta jos haluaa yrittää välttää ikäviä yllätyksiä, niin kyllä monet piirteet tulevat näkyviin muutaman viikon- kuukauden sisällä. On naisia jotka saattavat muuttaa hyvin nopeasti yhteen ja tälläisestä voi olla vmäistä lähteä jos tyyppi osoittautuu ihan toiseksi kuin luuli.
Ikävää että tälläistä on! Ei naisten kehottaminen varovaisuuteen ole silti heidän vähättelyään. Liian moni oppii nämä jutut kantapään kautta, tarvitseeko kaikkien?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis meni miehen luokse ja makaili alasti sängyllä, ja yllättäen joutui penetroiduksi.
Lakimiehenä kysyisin, että mitä tarkoitusta varten hän meni miehen luokse ja miksi oli riisuutunut.
Tässähän on mahdollista että jälkikäteen on tullut katumapäälle ja näkee asiat uudessa valossa jälkeenpäin tai suoranaisesti valehtelee, ettei suostumusta ollut.
Miehen kannattaisi aina muistaa että tuntemattomia naisia ei kannata kämpilleen raahata. Voi mennä ura ja maine ja tulla rikostuomio kaupan päälle. Miksi miehiä ei varoitella vieraiden naisten muodostamasta riskistä?
Miehen oletetaan oppivan asioista itsekin. Nainen taas vaatii että kädestä pitäen talutetaan päätelmien läpi, kerta toisensa jälkeen.
Näköjään olisi syytä alkaa varoittelemaan. Yllättävän moni mies on ottanut väkisin naisen eikä ole tajunnut että sen seurauksena usein ura ja maine kärsii
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En syytä naista mutta mietin mitä hän ajatteli menevänsä tekemään miehen asunnolle? Jos halusi ns. tutustua, se olisi varmaan onnistunut baarissa, yleensä jatketaan johonkin toiseen kapakkaan treffeiltä? Eikä myöskään jutusssa sano että oli kaatokännissä koska esim sellainen toki heikentää arvostelukykyä. Mutta tässä oltiin ensin yksillä / kaksilla ja mentiin miehen luo.
Tuskin ajatteli menevänsä pahoinpideltäväksi? Minä olen usein mennyt vieraan miehen asunnolle harrastamaan seksiä - sellaista suostumuksellista seksiä, jossa lähtökohtana on, että toinen lopettaa jos näin pyytää, ja että toinen ei ala kuristaa, lyödä ym. käyttää väkivaltaa.
Olet silti ottanut tietoisen riskin.
Onko parisuhteeseen ryhtyminen tietoisen riskin ottamista parisuhdeväkivallasta? Onko auton kyydissä oleminen tietoisen riskin ottamista auto-onnettomuudesta? Onko ruoan nielaiseminen tietoisen riskin ottamista tukehtumisesta? Onko teeveden keittäminen tietoisen riskin ottamista palovammasta?
Tuntemattoman miehen kotiin meneminen on aina riski. Myös tuntemattoman naisen. Miten ihmeessä voit edes kuvitella, että jokainen kadulla tai baarissa vastaan tuleva mies on täyspäinen?
Mutta kun tilastollisesti juuri TUTUT miehet on naisille vaarallisimpia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kyseessä tämä https://researchportal.helsinki.fi/en/persons/vuokko-a-e-schoultz/
Vuokko Schoultz käsittelee väitöskirjassaan raiskausmyyttejä raiskausoikeudenkäynneissä Helsingin käräjäoikeudessa vuosina 1920–1965. Tutkimuksen tavoitteena on analysoida erilaisia raiskausmyyttejä ja tapoja syyttää uhria oikeussalissa
Taitaa olla pelkkää myyttiä koko tarina.
Aika ymmärrettävää, että on tuon järkyttävän tapauksen jälkeen alkanut kiinnostumaan nimenomaan tuollaisesta tutkimusaiheesta.
Hänhän oli näiden väkivaltaistenn tapahtumien aikaan valmistumassa maisteriksi? Eli kiinnostus väikkärin aiheeseen syntynyt myöhemmin, ja kenties jonkinlainen tapa myös prosessoida aihetta.
Hyvä Vuokko!
Vierailija kirjoitti:
Onko kyseessä tämä https://researchportal.helsinki.fi/en/persons/vuokko-a-e-schoultz/
Vuokko Schoultz käsittelee väitöskirjassaan raiskausmyyttejä raiskausoikeudenkäynneissä Helsingin käräjäoikeudessa vuosina 1920–1965. Tutkimuksen tavoitteena on analysoida erilaisia raiskausmyyttejä ja tapoja syyttää uhria oikeussalissa
Buhahahahaa! On kyllä typérä akka noiden tutkimusaiheidensa perusteella, sai sentään vähän käytännön kenttäkokemusta nollatutkimustensa pohjaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis meni miehen luokse ja makaili alasti sängyllä, ja yllättäen joutui penetroiduksi.
Lakimiehenä kysyisin, että mitä tarkoitusta varten hän meni miehen luokse ja miksi oli riisuutunut.
Tässähän on mahdollista että jälkikäteen on tullut katumapäälle ja näkee asiat uudessa valossa jälkeenpäin tai suoranaisesti valehtelee, ettei suostumusta ollut.
Miehen kannattaisi aina muistaa että tuntemattomia naisia ei kannata kämpilleen raahata. Voi mennä ura ja maine ja tulla rikostuomio kaupan päälle. Miksi miehiä ei varoitella vieraiden naisten muodostamasta riskistä?
Tämäkö on sinusta suurin ongelma tässä????? Että ura ja maine menee, mutta ei se että toiseen kohdistetaan raakaa väkivaltaa.
#naisviha #metoo
Kaikki viittaa siihen että irtoseksin aika (ainakin miehen ja naisen välillä) on ohi. Tai ne jotka tätä haluavat harrastaa, ottavat nyt isompia riskejä ikävistä kokemuksista.
Onko sen arvoista? Ei mielestäni.
Vierailija kirjoitti:
Siis meni miehen luokse ja makaili alasti sängyllä, ja yllättäen joutui penetroiduksi.
Lakimiehenä kysyisin, että mitä tarkoitusta varten hän meni miehen luokse ja miksi oli riisuutunut.
Tässähän on mahdollista että jälkikäteen on tullut katumapäälle ja näkee asiat uudessa valossa jälkeenpäin tai suoranaisesti valehtelee, ettei suostumusta ollut.
Ööö...ei? Eihän se noin mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen meni ENSIMMÄISILLÄ treffeillä miehen asuntoon yöllä. Eikä syytä yhtään itseään???
What?
Luuletko, että hullut väkivaltaisettt miehet on jotenkin vähemmän hullluja ja väkivaltaisiia, jos niiden luokse menee vasta vaikkapa kahden kuukauden tapailun jälkeen? :D
Jatkuvasti on uutisia pitkän parisuhteen päätteeksi julmasti tapetuissta naisista, joten en nyt hirveästi luottaisi mihinkään pidempiaikaiseen tutustumiseenkaan.
Toki noissa miehissä on usein varmasti kaikenlaisia epämääräisiä "red flageja" aistittavissa, mutta jos jollain naisella ei syystä tai toisesta toimi varoitusjärjestelmä kovin hyvin, niin ei se tarkoita sitä, että väkivaltaistenn miesten teot heitä kohtaan olisivat yhtään sen hyväksyttävämpiä.
Ei sellaista kukaan väitäkään, mutta jos haluaa yrittää välttää ikäviä yllätyksiä, niin kyllä monet piirteet tulevat näkyviin muutaman viikon- kuukauden sisällä. On naisia jotka saattavat muuttaa hyvin nopeasti yhteen ja tälläisestä voi olla vmäistä lähteä jos tyyppi osoittautuu ihan toiseksi kuin luuli.
Ikävää että tälläistä on! Ei naisten kehottaminen varovaisuuteen ole silti heidän vähättelyään. Liian moni oppii nämä jutut kantapään kautta, tarvitseeko kaikkien?
Naisten kehoittaminen varovaisuuteen on mielestäni vähän eri asia kuin tuo alkuperäinen, jossa ihmetellään miten Vuokko ei muka syytä itseään, vaikka itse meni ensitreffeillä miehen kämpälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis meni miehen luokse ja makaili alasti sängyllä, ja yllättäen joutui penetroiduksi.
Lakimiehenä kysyisin, että mitä tarkoitusta varten hän meni miehen luokse ja miksi oli riisuutunut.
Tässähän on mahdollista että jälkikäteen on tullut katumapäälle ja näkee asiat uudessa valossa jälkeenpäin tai suoranaisesti valehtelee, ettei suostumusta ollut.
Ööö...ei? Eihän se noin mennyt.
Menipäs.
Kyseinen akka heilutti paljasta persettään sängyssä miehelle ja huusi että anna munaa. Seksin jälkeen alkoi ulina ja esitys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei naisille ole tarjolla luotettavaksi tiedettyjä maksullisia.
Jos väität ettei täällä ole luotettavia miesescortteja, valehtelet, nykyään on palvelua molemmille sukupuolille mutta se maksaa. Olet erittäin typerä nainen lähtiessäsi tuntemattomien mukaan, Suomessa on tuomittu miehiä jopa hivin tahallisesta levittämisestä naisiin.
No prostituutiopalvelut naisille nyt on totaalisen marginaalisia. Jos paritus ei olisi Suomessa kiellettyä, niin olisin kyllä itse perustanut laadukkaita seksipalveluita naisille myyvän yrityksen. Keskimäärin naisia toki ei taida kiihottaa sellainen, että miehelle pitäisi maksaa seksistä, vaan kaivataan nimenomaan sitä aitoa halua.
En koe olleeni lainkaan typerä kun olen aikanaan harrastanut yhden yön juttuja järkevien, turvallisten miesten kanssa, joista kukaan ei tehnyt minulle mitään pahaa.
Prostituutiopalvelut naisille ovat ylempien sosiaaliluokkien harrastus jolla blokataan pois mm. mielenvikaiset ja sukupuolitautejaan levittävät.
Ei sinulla ole ollut mitään tietoa onko mies "turvallinen" ja "järkevä", ihan tuurilla menty. Vaikea kuvitella kenenkään suosittelevan omalle tyttärelleen samanlaista toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis meni miehen luokse ja makaili alasti sängyllä, ja yllättäen joutui penetroiduksi.
Lakimiehenä kysyisin, että mitä tarkoitusta varten hän meni miehen luokse ja miksi oli riisuutunut.
Tässähän on mahdollista että jälkikäteen on tullut katumapäälle ja näkee asiat uudessa valossa jälkeenpäin tai suoranaisesti valehtelee, ettei suostumusta ollut.
Ööö...ei? Eihän se noin mennyt.
Menipäs.
Kyseinen akka heilutti paljasta persettään sängyssä miehelle ja huusi että anna munaa. Seksin jälkeen alkoi ulina ja esitys.
Kamalan wokea! 😱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen meni ENSIMMÄISILLÄ treffeillä miehen asuntoon yöllä. Eikä syytä yhtään itseään???
Siis naisenko tulee pitää kaikkia miehiä lähtökohtaisesti vaarallisina ja pahoina? All men.
Jos haluaa välttää tuollaisia kokemuksia niin se verkkainen tutustuminen on erinomainen valinta. Ei tässä pitäisi olla kenellekään mitään epäselvää. Nyt tästä tehtiin kauhistelu-uutinen kun kakka osui käteen, ei niitä tapauksia uutisoida missä ei satu mitään ei-toivottua.
Mutta eihän se verkkainen tutustuminen suojaa miltään? Yleisin väkivallantekijä naista kohtaan on oma puoliso, ja suurimman osan raiskauksista tekee joku tuttu.
Näinhän se on mutta kannattaako silti naisen esim. kävellä yksin yöllä kotiin levottomana tiedetyn alueen läpi? Itse en ainakaan kävelisi koska haluan minimoida riskin. Jos riski realisoituisi niin ei se olisi minun vika, mutta ei se siinä vaiheessa minua lohduttaisi kun olisi henki pois tai elinikäiset traumat. Tapahtunutta ei voi koskaan pyyhkiä pois ja siksi haluan itse tehdä parhaani ettei sitä ikinä tapahtuisi.
Luulis että siinä on jotain välimuotojakin että kuljetaan ilman vaatteita joka paikkaan kaikkien kanssa ja luotetaan ettei mitään tapahdu, tai sillä että ollaan aseen kanssa uhkaamassa välittömästi jos jossain kilometrin säteellä näkyy vivahdustakaan yhdestäkään miehestä.
Mutta tässäkin tietty taas heittäydytään avuttomaksi että jonkun muun pitää miettiä tuokin naisen puolesta. Ja heti perään raivotaan että miksei naisille anneta lisää vastuuta eri asioista.