"Synnyitkö 1980-1990-luvulla? Lapsuutesi oli täynnä asioita, jotka olisivat nykypäivänä mahdottomia" - "Kyllä me saatiin remmistä"

308. eli 7.62,,,, ja juokse naapuriin pakoon,aamulla takaisin jäätiin eloon.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 1988 ja kyllä sain luunapista, tukistettiin ja koivun oksasta jos hölmöilin. En kanna kaunaa vanhempiani kohtaan asiasta. Ansaitsin kaiken mitä tuli ja se oli ns normaalia

Ensimmäisessä parisuhteessani jouduin parisuhdeväkivallan uhriksi. Minua läimittiin, tönittiin, lopulta lyötiin suoraan nyrkillä naamaan.

Olin hiljaiseksi ja alistuvaksi kasvatettu. Uskoin pitkään, että olin ansainnut tuon kaiken, kun varmasti jotenkin olin ollut taas ärsyttävä häntä kohtaan.

Mitä ajatuksia herättää?

Tuolloin lapsilla oli vielä säännöt ja vanhemmat pitivät huolta lapsistaan. Vanhempia ihmisiä kunnioitettiin ja kaikki lapset tiesivät sen ja noudattivat sitä. Ei tullut mielenkään ruveta kuvaamaan luokassa opettajaa ja laittaa sitä julkiseksi. En hyväksy fyysistä kuritusta, mutta joskus pieni luunappi ei tekisi tämänpäivän foodora wolt sukupolvelle ihan hyvää. 

Nainen86

Synnyin 1983. Olen saanut tukkapöllyä, koivuniemen herrasta ja luunappeja äidiltä alakouluikään saakka, en koskaan isältä. Olin todella kiltti, mutta äiti saattoi hermostua tosi pienistä jutuista (jos itkin tai hieman kiukkusin kun en saanut tahtoa läpi). En voisi ikinä kohdella omia lapsia noin, enkä olekaan. Nyt aikuisena omien lasteni myötä olen ymmärtänyt miten väärin äitini toimi. Ei ihme ettei olla läheisiä. 

Muistan myös että kavereitani kuritettiin kotonaan ainakin tukkapöllyllä. Aikuisena myös moni tuttu kertonut samaa.

Sain joskus selkääni ja ihan aiheesta.

Mutta sain tosi paljon rakkautta aina. Olin taiteellisesti hyvin lahjakas lapsi ja minua rohkaistiin ja kannustettiin. Isäni rakasti minua täysin ehdoitta. Mutsin ennen muuta hänen sukunsa "rakkaus" oli ehdollista kun kasvoin isommaksi.

Selkäsaunat eivät traumatisoineet minua.

Mutta ne tilanteet joissa mutsin suku yritti nöyryyttää minua henkisesti - ne jäivät iäksi mieleen. Olen sitä mieltä, että toinen sukuni, äidin puolelta,

 on narsistista.

HeKÄÄN eivät pystyneet alistamaan minua.

Muutama selkäsauna verrattuna henkiseen väkivaltaan on pikkujuttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 1988 ja kyllä sain luunapista, tukistettiin ja koivun oksasta jos hölmöilin. En kanna kaunaa vanhempiani kohtaan asiasta. Ansaitsin kaiken mitä tuli ja se oli ns normaalia

Ensimmäisessä parisuhteessani jouduin parisuhdeväkivallan uhriksi. Minua läimittiin, tönittiin, lopulta lyötiin suoraan nyrkillä naamaan.

Olin hiljaiseksi ja alistuvaksi kasvatettu. Uskoin pitkään, että olin ansainnut tuon kaiken, kun varmasti jotenkin olin ollut taas ärsyttävä häntä kohtaan.

Mitä ajatuksia herättää?

Tuo on TÄYSIN eri asia!!! Parisuhdeväkivalta on aina väärin ja tapahtuu toisen ihmisen epäkunnioituksesta sinua kohtaan. Lapsena annettu luunappi on kasvatustuskeino, joka ei satu paljoa mutta on hyvä rangaistus jotta lapsi oppii mikä on väärin. Se ei ole epäkunnioitusta.

Vierailija kirjoitti:

Tuolloin lapsilla oli vielä säännöt ja vanhemmat pitivät huolta lapsistaan. Vanhempia ihmisiä kunnioitettiin ja kaikki lapset tiesivät sen ja noudattivat sitä. Ei tullut mielenkään ruveta kuvaamaan luokassa opettajaa ja laittaa sitä julkiseksi. En hyväksy fyysistä kuritusta, mutta joskus pieni luunappi ei tekisi tämänpäivän foodora wolt sukupolvelle ihan hyvää. 

 

Nainen86

Korjaus: pieni luunappi TEKISI tämänpäivän foodora wolt sukupolvelle ihan hyvää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 1988 ja kyllä sain luunapista, tukistettiin ja koivun oksasta jos hölmöilin. En kanna kaunaa vanhempiani kohtaan asiasta. Ansaitsin kaiken mitä tuli ja se oli ns normaalia

Ensimmäisessä parisuhteessani jouduin parisuhdeväkivallan uhriksi. Minua läimittiin, tönittiin, lopulta lyötiin suoraan nyrkillä naamaan.

Olin hiljaiseksi ja alistuvaksi kasvatettu. Uskoin pitkään, että olin ansainnut tuon kaiken, kun varmasti jotenkin olin ollut taas ärsyttävä häntä kohtaan.

Mitä ajatuksia herättää?

Minä opin tappelemaan jo lapsena veljeäni vastaan ja minua ei alistettu. Osaan siis lyödä, kampata ja puolustautua. En ole ikinä ollut kiltti alistuja. Sain muutaman kerran selkääni, mutta siitäkään en alistunut 

Olen kampannut väkivaltaisen kumppanin ja kerran löin häntä takaisin. Siihen loppui väkivalta. Ei pidä olla liian kiltti.

Jos et osaa puolustautua, mene kurssille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni on syntynyt 1938 ja hänen kasvatukseensa hakkaaminen  kuului olennaisena osana. Minä synnyin 1962 ja olin pelokas, hento ja hiljainen tyttö. Tai oikeastaan minut kasvatettiin sellaiseksi pelottelemalla ja hokemalla. Mutta se ei riittänyt. Isäni oli työtä usein väsynyt ja luulen että parisuhteessakin oli toivomisen varaa.

 Minulla oli aina tunne, että minut PITÄÄ piiskata, ihan vaan koska isälle itselleen oli niin tehty. Piiskaa tulikin sitten aivan mitättömistä asioista. Ja se piiska oli olohuoneen verhotangon päällä aina, muistuttamassa, että se voi alkaa laulaa koska vain. 

Ja nyt ihan oikeesti, en juma...auta sano, että siitä EI olisi jäänyt traumoja. Kyllä muuten jäi!

Tietenkin eri asia se, että joku huvikseen ilman mitään syytä kurittaa fyysisesti. Se on väärin.

Kyllä jokainen lapsi tietää mikä on epäoikeudenmukaista.

Minä sain joskus selkään ja ihan ansioni mukaan.

Siksi en saanut traumoja.

Raamatussakin on, että joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa.

Tosin minulla oli uskonnoton lapsuuskoti joten kurittaminen ei perustunut uskontoon.

Tämä! Tämän olinkin jo unohtanut, että onhan se Raamatussakin, että hakatkaa lapsianne!

Koraanissa sanotaan, että leikelkää tyttöjenne sukupuolielimet, ei liikaa, mutta leikatkaa. Ja Koraaniin uskovathan leikkaa, eikä ihan vähää leikkaakaan. Kaiken leikkaavat. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

Höpö höpö.

Tiedän uskovaisia joita ei ikinä kuritettu. Siitä huolimatta he voivat olla esim. henkisesti hyvinkin väkivaltaisia.

"Odotahan, kun isäs tulee kotiin". Se äidin kähätämä lause tarkoitti, että kohta pieneen tyttöön sattuu. Enkä ikinä muista, että ns. aiheesta. Sen fyysisen sattumisen muisto kirvelee, mutta myös muisto siitä, että muutenkin etäisen isän kotiintulemista pimensi synkkä varjo, suorastaan kauhu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 1988 ja kyllä sain luunapista, tukistettiin ja koivun oksasta jos hölmöilin. En kanna kaunaa vanhempiani kohtaan asiasta. Ansaitsin kaiken mitä tuli ja se oli ns normaalia

Ensimmäisessä parisuhteessani jouduin parisuhdeväkivallan uhriksi. Minua läimittiin, tönittiin, lopulta lyötiin suoraan nyrkillä naamaan.

Olin hiljaiseksi ja alistuvaksi kasvatettu. Uskoin pitkään, että olin ansainnut tuon kaiken, kun varmasti jotenkin olin ollut taas ärsyttävä häntä kohtaan.

Mitä ajatuksia herättää?

Tuo on TÄYSIN eri asia!!! Parisuhdeväkivalta on aina väärin ja tapahtuu toisen ihmisen epäkunnioituksesta sinua kohtaan. Lapsena annettu luunappi on kasvatustuskeino, joka ei satu paljoa mutta on hyvä rangaistus jotta lapsi oppii mikä on väärin. Se ei ole epäkunnioitusta.

Mietitäänpä.

Parisuhdeväkivallasta uhri voi lopulta irtaantua tekijästä, todetessaan että nyt riittää.

Lapsi ei voi todeta vanhemmalleen noin vaan, että nyt riittää ja muutan pois, koska lapsi on täysin riippuvainen vanhemmastaan. 

Ja joo. Olen kokenut molemmat. Sanoisin myös, että lapsuudessa koettu väkivalta altisi parisuhdeväkivallan uhriksi joutumiselle, koska minut oli opetettu siihen, että minut sai hakata jos tein jotain väärin.

Kesti vuosikausia sisäistää, että fyysinen koskemattomuus koskee myös minua, eikä kenellekään ole, eikä ole koskaan ollut oikeutta repiä minua hiuksista, nipistää, töniä, läimäyttää, lyödä nyrkillä, lyödä jollain astalolla, potkaista. Ei, vaikka mitä olisin toisen mielestä tehnyt väärin.

Näissä keskusteluissa huomaa, että joissain perheissä ei ollut koskaan fyysistä kuritusta, joissa perheissä sitä käytettiin harkitusti kasvatuskeinona ja joissain perheissä sen varjolla pahoinpideltiin lapsia. On eri asia saada luunappi kolme kertaa lapsuutensa aikana kun on oikeasti tehnyt jotain todella typerää kuin tulla säännöllisesti lyödyksi olemattomasta syystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 1988 ja kyllä sain luunapista, tukistettiin ja koivun oksasta jos hölmöilin. En kanna kaunaa vanhempiani kohtaan asiasta. Ansaitsin kaiken mitä tuli ja se oli ns normaalia

Ensimmäisessä parisuhteessani jouduin parisuhdeväkivallan uhriksi. Minua läimittiin, tönittiin, lopulta lyötiin suoraan nyrkillä naamaan.

Olin hiljaiseksi ja alistuvaksi kasvatettu. Uskoin pitkään, että olin ansainnut tuon kaiken, kun varmasti jotenkin olin ollut taas ärsyttävä häntä kohtaan.

Mitä ajatuksia herättää?

Minä opin tappelemaan jo lapsena veljeäni vastaan ja minua ei alistettu. Osaan siis lyödä, kampata ja puolustautua. En ole ikinä ollut kiltti alistuja. Sain muutaman kerran selkääni, mutta siitäkään en alistunut 

Olen kampannut väkivaltaisen kumppanin ja kerran löin häntä takaisin. Siihen loppui väkivalta. Ei pidä olla liian kiltti.

Jos et osaa puolustautua, mene kurssille.

Jos minua ei olisi lapsena opetettu siihen, että minut saa hakata jos teen toisen mielestä jotain väärin, niin olisin eronnut ja tehnyt rikosilmoituksen jo ekasta läimäytyksestä. Koska olisin oppinut, ettei minua(kaan) saa lyödä.

Vierailija kirjoitti:

Näissä keskusteluissa huomaa, että joissain perheissä ei ollut koskaan fyysistä kuritusta, joissa perheissä sitä käytettiin harkitusti kasvatuskeinona ja joissain perheissä sen varjolla pahoinpideltiin lapsia. On eri asia saada luunappi kolme kertaa lapsuutensa aikana kun on oikeasti tehnyt jotain todella typerää kuin tulla säännöllisesti lyödyksi olemattomasta syystä.

Kuulostaa oikeasti hirveältä tuo lause, jossa puhut väkivallan käytöstä "harkittuna kasvatuskeinona".

Olen syntynyt 1964. Mua ei ole koskaan lyöty risulla tai vyöllä tai millään esineellä.  En tiedä, että kavereitanikaan olisi lyöty. Eikä kotona muutenkaan ollut mitään väkivaltaa. Ei lasten kurittaminen hakkaamalla tai puolison pieksäminen muutenkaan ole mikään maan tapa ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt -86 ja tukkapöllöä sai usein. Varmaan siinä 13 vuotiaana ei enää kuritettu. 99% aina oli kuritus ansaittu.

 

M39

MItä ihmeen tukkapöllöä? Joku lintuko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojeluilmoitukset otettiin käyttöön vasta vuodesta 2008 alkaen. Sitä ennen oli moni sellainen asia mahdollinen joka ei nykyisin tulisi kuuloonkaan.

Eli remmin käytöstä ei voitu käytännössä rangaista vaikka se olikin kiellettyä?

Isäni hakkasi siskoni jossain siinä 1993-1994 kieppeillä, vyön solkiosalla kropan täyteen mustelmia ja päätä seinään. Sisko meni hakattuna lastensuojelun työntekijöiden luokse (oli alaikäinen tuolloin) hakemaan apua ja työntekijät sanoivat kuultuaan isäni nyyhkytarinoita, että sinun on nyt vain ymmärrettävä ja toteltava isääsi. Häneltä on kuollut vaimo (eli meidän äitimme) ja isälläsi on rankkaa. Olet vain kiltisti äläkä ota enää turpaasi. Isälle raivostumiseen riitti pelkästään se, jos kysyi väärällä hetkellä isän mielestä väärällä äänensävyllä, että saisiko sellaisen bussikortin jolla voisi kulkea ystävän luokse tai vaihtoehtoisesti pyörään talvirenkaat. Mutta sen aikaisen lasun mielestä vika oli kurittomissa kakaroissa koska isäni ja äitipuoleni kertoivat niin. Kahdeksan vuotta myöhemmin oli minun vuoroni paeta ja silloin isäni sai lastensuojelun selvittämään, että mikä minun osuuteni on hänen ja äitini yhteisestä talolainasta (alaikäisen lapsen). Isäni näet suuttui siitä, kun hakiessani turvaa avohuollon sijoituksesta sosiaalihuolto ohjasi elättämiseeni kuuluneet rahat (lapsilisän ja perhe-eläkkeen, noin 800 euroa kuukaudessa) kunnalle kattamaan sijoitustani lastensuojelulaitokseen. Isäni mielestä se oli törkeää, että häneltä vietiin rahat, vaikka en asunut enää kotona. Ja lasujan oli kirjauksien mukaan ottanut selvitettäväkseen sen, että kuinkas iso osa talolainasta kuuluukaan minun kustannettavakseni (edelleen alaikäisenä lapsena). Kotona asuessani koin usein nälästä johtuvaa vatsakipua, koska syömisiäni rajoitettiin. Minulle ei ostettua juurikaan vaatteita, hygieniatarvikkeet jouduin kustantamaan itse. Samoin meikit ja muut. Aloitin työskentelyn 9-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Olen 85 syntynyt ja kuritettiin myös fyysisesti. Ei ole jättänyt traumoja tai mitenkään muutenkaan ole lapsuuttani määrittelevä asia.

Rakastava koti oli kaikeankaikkiaan.

Sama.  Olen syntynyt 88 ja kuria tuli ihan asiasta.  M37

Olen syntynyt -77 ja ei tosiaankaan ollut mitään fyysistä kuritusta. Ei meillä, ei sukulaisilla, ei kaveripiirissä.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 90-luvulla ja fyysisesti kuritettiin lähes päivittäin, aika pienestä pitäen jo kun kaikenlainen uhma piti lätkiä pois. Ei meillä positiivisiakaan tunteita juurikaan suvaittu, jos iloitsin jostain, äiti ärähti heti että "mitäs sä virnuilet?". Kuritus loppui oikeastaan tuolloin 2000-luvulla kun olin jo niin iso että saatoin kostaa kurituksen. Risulla uhkailtiin vielä kun olin teini. 

Minulla lukee vauvakirjassani isosiskoni kirjoittama kirjaus uhmaiän kohdalla. Kuinka sinua kohdeltiin kun sinulla oli uhmaa (kysymys muotoiltu jokseekin noin) ja vastauksena, tukistamalla, selkäsaunoilla ja arestilla (nurkassa seisottamista naama nurkkaa kohden). Minua revittiin lapsena niin usein ja rajusti tukasta, että kun eräs vanhempi poika (olin noin 4-vuotias) tuli uhkailemaan, että ellen anna kiikkua hänelle hän tulee repimään minut tukasta pois kiikusta (tai tukistamaan, jompi kumpi) vastasin kylmän viileästi, että minua on tukistettu jo niin paljon että ei tunnu enää missään, siitä vain. Poika meni niin hämilleen ettei tiennyt mitä tehdä tai sanoa. Tunnin välein selkään sai siitä, jos oli juostessa vahingossa kaatanut maljakon. Tämä noin 2-3 vuotiaana.