Lue keskustelun säännöt.
"Synnyitkö 1980-1990-luvulla? Lapsuutesi oli täynnä asioita, jotka olisivat nykypäivänä mahdottomia" - "Kyllä me saatiin remmistä"
13.06.2026 |
"Moni kyselyyn vastanneista millenniaaleista kertoo lapsuuteensa kuuluneen myös fyysistä kuritusta."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4088602f-d656-453a-8509-e6ac43ad3712
Tosiaanko vielä tuolloin kuritettiin? Luulin, että kiellettiin jo 80-luvun alussa. Mutta 90-luvulla syntyneethän olisivat saaneet remmiä vielä 2000-luvullakin? Oudolta kuulostaa.
Kommentit (145)
Vierailija kirjoitti:
Joskus näpäytettiin karttakepillä sormille, ehkä kansakoulun aikana. Kumppania on kuritettu lapsena eli hän sai piiskaa 80-luvulla. Hän itseasiassa on sitä mieltä että kuriton kakara joka ei mitenkään muuten lopeta huonoa käytöstä eikä mikään muu mene perille sietäisikin saada vähän piiskaa.
Kansakoulujärjestelmä lakkautettiin asteittain 70 luvulla. Itse aloitin kansakoulun 1970 ja ehdin käydä sitä kolme vuotta. Silloinkaan ei kyllä enää ainakaan omassa koulussani ketään lyöty kartakepillä sormille. Kuulostaa vähän ylisukupolviselta muistelolta. Jos kumppanisi sai piiskaa 80 luvulla, hän on sinua 20 vuotta nuorempi, tai sitten häntä piiskattiin 20 vuotiaana nuorukaisena .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ettäkö ihan tukkapölly aiheuttaa traumat. Kun menee johonkin perus suorittavaan työhön ja siellä seisoo vaikka asiakaspalvelussa 8 tuntia se tuottaa paljon enemmän ikävää oloa kun yksi tukkapölly. Jos työtä tekevä saisi vapautuksen työpäivästä yhdellä tukkapöllyllä mutta saisi silti palkkansa, hän ottaisi ilomielin pienen tukkapöllyn vaikka joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syntynyt 1976, tukkapöllyä sain joitain kertoja ja aina ihan aiheesta 😂 Eipä jäänyt traumoja.
MIKÄ on sellainen "aihe" joka oikeuttaa vanhemman antamaan selkään lapselle!
EI mikään!
No ei mikään. Eihän tässä selkään antamisesta ollutkaan puhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 85 syntynyt ja kuritettiin myös fyysisesti. Ei ole jättänyt traumoja tai mitenkään muutenkaan ole lapsuuttani määrittelevä asia.
Rakastava koti oli kaikeankaikkiaan.Tuo on ehkä nykypäivänä kaikkein vaikeinta tajuta, että miten hyvässä/rakastavassa perheessä on sitten otettu se nahkavyö ja hakattu lasta sillä? Ihan ristiriitaista.
Ehkä tämä kertoo siitä, että aika suuri osaa meistä 80-90-luvuilla lapsuuttaan eläneistä ei oikeasti ollut haluttuja. Lapsia tehtiin kun se oli oletus.
Äkkipikainen, helposti kuormittuva ADHD-äitini repi mua hiuksista ja läpsi naamalle kun olin uhmaikäinen. Isompi kun olin niin sanoi aivan hirveitä asioita (mm että teki minut koska isäni ja isovanhempani niin vaativat). Tämä n. Vuosina 90-92.
Äiti sai ADHD-diagnoosin vasta vähän alta kuusikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki, jotka puolustelevat hakkaavia vanhempiaan, kärsivät tietämättään isosta traumasta. Defenssimekanismit suojaavat siltä järkytykseltä, että kyllä, vanhempani eivät rakastaneet minua. Kyllä, nelivuotias, hiljainen tyttölapsi ansaitsi rankasti remmiä, niin ettei kyennyt istumaan kivutta moneen päivään. Mitäs nauroi väärässä kohtaa, metelöi, kun isä oli puhelimessa jne. Minäkin puolustelin hakannutta isääni ajatuksissani vuosikymmeniä kunnes uskalsin myöntää: ei rakastava aikuinen lyö pientä lasta kasvattaakseen tätä, omaa kiukkuaan hän siinä vaan sai kätevästi purkaa.
Tuokin on taas ääriesimerkki ja yksi tapaus. Ei kiukun purkaminen myöskään sulje pois rakkautta. Toki itse tekoa ei silloin tehty rakastavasti.
En minä tosin puolustele. En usko yksin kurittamisen mua rikkoneen kuitenkaan eikä siitä tietoisia traumoja jäänyt. Lapsena puolustelin, mutta viimeistään omien lapsien myötä nähnyt kuinka muita keinoja näyttää aina riittävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään kuriton lapsi saa nepsydiagnoosin joka oikeuttaa hänelle sen huonon käytöksen. "Nepsy ei mahda aivokemialleen mitään."
Isälläni ei ollut tarvetta eikä halua väkivaltaan. Hänellä oli auktoriteettia, sanominen riitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 85 syntynyt ja kuritettiin myös fyysisesti. Ei ole jättänyt traumoja tai mitenkään muutenkaan ole lapsuuttani määrittelevä asia.
Rakastava koti oli kaikeankaikkiaan.Tuo on ehkä nykypäivänä kaikkein vaikeinta tajuta, että miten hyvässä/rakastavassa perheessä on sitten otettu se nahkavyö ja hakattu lasta sillä? Ihan ristiriitaista.
Tämä siloittelu kuuluu siihen kuritukseen ja hakkaamiseen osana kulttuuria. Esimerkiksi äitini, joka on 85 vuotta täyttänyt, kertoo, kuinka häntä ja hänen veljeään piestiin vähän väliä, yleensä risulla. Samaan hengenvetoon hän aina muistaa puolustella, ettei siitä jäänyt mitään traumoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 85 syntynyt ja kuritettiin myös fyysisesti. Ei ole jättänyt traumoja tai mitenkään muutenkaan ole lapsuuttani määrittelevä asia.
Rakastava koti oli kaikeankaikkiaan.Tuo on ehkä nykypäivänä kaikkein vaikeinta tajuta, että miten hyvässä/rakastavassa perheessä on sitten otettu se nahkavyö ja hakattu lasta sillä? Ihan ristiriitaista.
Ehkä tämä kertoo siitä, että aika suuri osaa meistä 80-90-luvuilla lapsuuttaan eläneistä ei oikeasti ollut haluttuja. Lapsia tehtiin kun se oli oletus.
Äkkipikainen, helposti kuormittuva ADHD-äitini repi mua hiuksista ja läpsi naamalle kun olin uhmaikäinen. Isompi kun olin niin sanoi aivan hirveitä asioita (mm että teki minut koska isäni ja isovanhempani niin vaativat). Tämä n. Vuosina 90-92.
Äiti sai ADHD-diagnoosin vasta vähän alta kuusikymppisenä.
Siis olin uhmaikäinen tuolloin 90-92 ja silloin kuritettiin fyysisesti…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki, jotka puolustelevat hakkaavia vanhempiaan, kärsivät tietämättään isosta traumasta. Defenssimekanismit suojaavat siltä järkytykseltä, että kyllä, vanhempani eivät rakastaneet minua. Kyllä, nelivuotias, hiljainen tyttölapsi ansaitsi rankasti remmiä, niin ettei kyennyt istumaan kivutta moneen päivään. Mitäs nauroi väärässä kohtaa, metelöi, kun isä oli puhelimessa jne. Minäkin puolustelin hakannutta isääni ajatuksissani vuosikymmeniä kunnes uskalsin myöntää: ei rakastava aikuinen lyö pientä lasta kasvattaakseen tätä, omaa kiukkuaan hän siinä vaan sai kätevästi purkaa.
Hakkaavat vanhemmat on kärjistys. Itse 82-syntyneenä muistan että ne fyysiset kuritukset olivat viimeinen ja harvinainen keino jonka koki ehkä kerran tai kahdesti lapsuudessaan. Arki näissä perheissä oli rakastavaa ja rauhallista. Ei se arki ollut sitä että remmi otetaan esille, vaikka niin haluatte sen esittää.
Yleistät oman kokemuksesi
Nykyään lapset pompottelee auktoriteettikyvyttömiä pullamössövanhempiaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen muuten tää vauvamaailma: täällä saa avoimesti kannattaa lasten pieksämistä, mutta naisten halveksuminen johtaa välittömään viestin poistamiseen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kuriton lapsi saa nepsydiagnoosin joka oikeuttaa hänelle sen huonon käytöksen. "Nepsy ei mahda aivokemialleen mitään."
Tämä, ennen lapsi pakotettiin vaikka väkivalloin käyttäytymään ja toimimaan. Nykyään tulee diagnoosi ja joskus jopa tukitoimet. Nykymalli järkevämpi, kuin toiminnanohjauksen kehittäminen väkivalloin.
Jos väkivallattomat rangaistukset ovat niin ihania ja toimivia, miksi kukaan ei edes ehdota niistä luopumista aikuisten kohdalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 85 syntynyt ja kuritettiin myös fyysisesti. Ei ole jättänyt traumoja tai mitenkään muutenkaan ole lapsuuttani määrittelevä asia.
Rakastava koti oli kaikeankaikkiaan.Tuo on ehkä nykypäivänä kaikkein vaikeinta tajuta, että miten hyvässä/rakastavassa perheessä on sitten otettu se nahkavyö ja hakattu lasta sillä? Ihan ristiriitaista.
Tämä siloittelu kuuluu siihen kuritukseen ja hakkaamiseen osana kulttuuria. Esimerkiksi äitini, joka on 85 vuotta täyttänyt, kertoo, kuinka häntä ja hänen veljeään piestiin vähän väliä, yleensä risulla. Samaan hengenvetoon hän aina muistaa puolustella, ettei siitä jäänyt mitään traumoja.
Jäikö traumoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki, jotka puolustelevat hakkaavia vanhempiaan, kärsivät tietämättään isosta traumasta. Defenssimekanismit suojaavat siltä järkytykseltä, että kyllä, vanhempani eivät rakastaneet minua. Kyllä, nelivuotias, hiljainen tyttölapsi ansaitsi rankasti remmiä, niin ettei kyennyt istumaan kivutta moneen päivään. Mitäs nauroi väärässä kohtaa, metelöi, kun isä oli puhelimessa jne. Minäkin puolustelin hakannutta isääni ajatuksissani vuosikymmeniä kunnes uskalsin myöntää: ei rakastava aikuinen lyö pientä lasta kasvattaakseen tätä, omaa kiukkuaan hän siinä vaan sai kätevästi purkaa.
Hakkaavat vanhemmat on kärjistys. Itse 82-syntyneenä muistan että ne fyysiset kuritukset olivat viimeinen ja harvinainen keino jonka koki ehkä kerran tai kahdesti lapsuudessaan. Arki näissä perheissä oli rakastavaa ja rauhallista. Ei se arki ollut sitä että remmi otetaan esille, vaikka niin haluatte sen esittää.
Yleistät oman kokemuksesi
Niin teki tuokin jolle vastasin.
Vierailija kirjoitti:
Joskus näpäytettiin karttakepillä sormille, ehkä kansakoulun aikana. Kumppania on kuritettu lapsena eli hän sai piiskaa 80-luvulla. Hän itseasiassa on sitä mieltä että kuriton kakara joka ei mitenkään muuten lopeta huonoa käytöstä eikä mikään muu mene perille sietäisikin saada vähän piiskaa.
Tämä. Olen samaa mieltä. Veljeeni ja minuun ei olisi lopulta tehonnut mikään muu. Saatiin joskus selkään, mutta ei sentään housuja riisuttu.
En ole kertakaikkiaan saanut mitään traumoja.
-
Olin hyvin rakastettu lapsi. Mutta minussa säilyi silti kylläkin tähän päivään asti kapinallisuus ja äärimmäinen itsepäisyys. Kukaan ei ole ikinä pystynyt alistamaan minua. Kuulun x - sukupolveen.
-
Ihmettelen enemmänkin mm. ihmisiä jotka eivät ikinä ole saaneet selkäänsä, mutta ovat traumatisoituneet lapsuudessa. Ovat katkeria vanhemmilleen vielä keski - ikäisenäkin.
Voivat olla ylikilttejä.
-
Mistä ihmeestä tuossa on kyse?
Onko kyse henkisestä väkivallasta ja alistamisesta? Kumma miten sitten ruumillista kuritusta saaneet eivät ole traumatisoituneet.
Erikoista.
Karttakeppiopetuksesta, kun luovuttiin, tuli luokkahuoneesta hullunmylly. Mutta korjaavatko kukkikset jälkensä, vai vastuuttavatko siihen työhön muut?
Kuulostaa sosiaalidemokratialta. Kaikille saman verran riippumatta siitä mitä tekee!