Paljonko työkaverille "pitää" kertoa omasta sairaudestaan?
Tilanne on nyt se että olen sairauslomalla leikkauksen vuoksi. Läheisimmille työkavereille kerroin syyn. Yhdelle etäisemmälle työkaverille sanoin olevani pois muutamia viikkoja. Hän toivotti ihanaa lomaa enkä korjannut, ettei tämä mikään mukava loma ole.
Nyt hän on siellä tajunnut että olen pois koko kesäkuun, mutta olen pois myös koko heinäkuun. Ja on alkanut valitus, miksi minä saan pitää 2 kk lomaa ja muut ei. Pomo ei tilannetta paljasta, ei myöskään ne muut työkaverit. Eihän minunkaan tarvitse, vaikka olisi suoraa yhteydessä ihmetelläkseen?
Heinäkuussa olen siis kesälomalla, ellei tästä sairaudesta nyt aiheudu mitään jatkohoitoja ja -leikkauksia.
Kommentit (37)
Sun ei tarvitse kertoa sairaudestasi mitään, mutta sanoisin kyllä, että olen toisen kuukauden saikulla. Jos kaikilla ei ole mahdollisuutta saada kahta kuukautta kesälomaa, niin se aiheuttaa kateutta ja turhaan pahaa verta jos jonkun toisen luullaan saavan. Tuollainen vaikuttaa työilmapiiriin ja pomosi ei voi sanoa miksi olet pois.
Hittoako se työkaverille kuuluu vaikka ap olisikin kaksi kuukautta lomalla. Nariskoot jos on niin typerä. Vai kuvitteleeko se että ap saa ylimääräistä palkallista lomaa 😂 En vaivaisi päätäni asialla. On muuten harvinaisen munaton pomo jos ei osaa sanoa että asia on loppuunkäsitelty ei tarvitse enää jauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Onpas naisvaltaisilla aloilla taas vaikeaa... Sanot että olet saikulla silloin ja silloin ja asia on sillä selvä. Tai olisi miesvaltaisella alalla.
Miesvaltaisella alalla vasta juoruämmiä löytyy! Siellä ei oo mikään sillä selvä. Pahimpia sopanhämmentäjiä, irve paksuilla poskilla.
Vierailija kirjoitti:
Onpas naisvaltaisilla aloilla taas vaikeaa... Sanot että olet saikulla silloin ja silloin ja asia on sillä selvä. Tai olisi miesvaltaisella alalla.
Psst. Olen ollut palolaitoksella töissä, ja siellä on aivan samanlaisia valituksia. Ja valitetaan, puhutaan peetä selän takana.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et suoraan sano, että olet sairauslomalla etkä lomalla? Eihän sinun syytä pidä millään tavalla avata.
Ap on sanonut olevansa poissa seuraavat viikot, ei sitä sen enempää tarvitse avata. Mulle tuo olisi jo riittävä selitys ja ajattelisin olevan saikulla. Muuten hän varmaan sanoisi olevansa lomalla.
Vierailija kirjoitti:
Kai on ihan reilua sanoa että on sairauslomalla ja perään vuosilomalla, en tiedä miksi se pitää salata. Eihän siinä sairaudesta tarvitse mitään paljastaa.
Ei sitä tarvitse kertoakaan.
Miten joku siis ylipäätään saisi työpaikalla palkallista lomaa noin paljon muita enemmän? Onko tuo työntekijä aivan täysillä käyvä? Olisiko laillistakaan? Ymmärrän hyvin, että sinua harmittaa. Sanoisin myös olleeni palkattomalla ihan piruuttani.
Ettekö itse huolestuisi jos työkaveri on yhtäkkiä monta viikkoa pois että tekeekö se kuolemaa vai mitä. Olisi ihan reilua siis siinä mielessä kertoa ettei ole mikään vakava poissaolo mutta toki jokainen tyylillään. Enemmän tuo salailu aiheuttaa spekulaatioita suuntaan ja toiseen.

Voihan olla säästössä lomia jne. Mutta työpaikoilla on omia rajoituksia, joiden mukaan kesällä saa olla esim. vain max 3 tai 4 viikkoa lomalla. Ei enempää, vaikka lomia olisi kuinka paljon jäljellä.
Mun työkaverini on joka kevättalvella lomalla useamman kuukauden kerralla. Pitää ihan kaikki lomapäivät ja lomarahapäivät putkeen kun lähtee käymään toisessa kotimaassaan.
Vierailija kirjoitti:
Ettekö itse huolestuisi jos työkaveri on yhtäkkiä monta viikkoa pois että tekeekö se kuolemaa vai mitä. Olisi ihan reilua siis siinä mielessä kertoa ettei ole mikään vakava poissaolo mutta toki jokainen tyylillään. Enemmän tuo salailu aiheuttaa spekulaatioita suuntaan ja toiseen.
Tässähän on ilmoitettu jo etukäteen poissaolosta. Ei ole mitenkään yhtäkkinen ylläri.

Niin, joku syöpäleikkauskin voi olla etukäteen ilmoitettu poissaolo. Aiheen salailu saa mielikuvituksen valloilleen.
Ap on sairauslomalla poissa töistä. Hän kirjoittaa, että työpaikalla on alkanut etäisemmän työkaverin valitus, mutta että suoraan häneltä itseltään ei ole asiasta kysytty. Olettaisin siis, joku näistä niin sanotusti läheisemmistä työkavereista nyt vasikoi ap:lle, mitä töissä hänestä juorutaan hänen ollessaan sairauslomalla. Tällöin herää ajatus, että mitä sitä vihollisilla tekeekään, jos on tuollaisia ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö itse huolestuisi jos työkaveri on yhtäkkiä monta viikkoa pois että tekeekö se kuolemaa vai mitä. Olisi ihan reilua siis siinä mielessä kertoa ettei ole mikään vakava poissaolo mutta toki jokainen tyylillään. Enemmän tuo salailu aiheuttaa spekulaatioita suuntaan ja toiseen.
Tässähän on ilmoitettu jo etukäteen poissaolosta. Ei ole mitenkään yhtäkkinen ylläri.
Niin, joku syöpäleikkauskin voi olla etukäteen ilmoitettu poissaolo. Aiheen salailu saa mielikuvituksen valloilleen.
Niin? Sulle pitää kertoa diagnoosit ja kaikki? 😂 Juuri sunlaisten yliuteliaiden takia ihmiset ei halua kertoa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Miten joku siis ylipäätään saisi työpaikalla palkallista lomaa noin paljon muita enemmän? Onko tuo työntekijä aivan täysillä käyvä? Olisiko laillistakaan? Ymmärrän hyvin, että sinua harmittaa. Sanoisin myös olleeni palkattomalla ihan piruuttani.
Mä sanoisin, että on joku tosi vakava ja tarttuva tauti.
Tai pahoja mielenterveyden ongelmia ja hyväksikäytön traumat puskee pintaan, kyselijä varmaan haluaa kuulla kaikki yksityiskohdat 🤣
Jos ei halua niin kuulee silti kun kyseleekin.
Olenko ainoa, jolle ilmoituksessa "olen poissa muutaman viikon" on jo melko selvä merkki sairauslomasta, tai muusta epätavallisesta asiasta? Etenkin kesällä ihmiset hehkuttaa lomiaan, joten noin epämääräinen ilmoitus jossa ei edes tiedetä tarkkaan poissaolon pituutta, ei edes viittaa mihinkään kesälomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö itse huolestuisi jos työkaveri on yhtäkkiä monta viikkoa pois että tekeekö se kuolemaa vai mitä. Olisi ihan reilua siis siinä mielessä kertoa ettei ole mikään vakava poissaolo mutta toki jokainen tyylillään. Enemmän tuo salailu aiheuttaa spekulaatioita suuntaan ja toiseen.
Tässähän on ilmoitettu jo etukäteen poissaolosta. Ei ole mitenkään yhtäkkinen ylläri.
Niin, joku syöpäleikkauskin voi olla etukäteen ilmoitettu poissaolo. Aiheen salailu saa mielikuvituksen valloilleen.
Miten siis sun työkaverin asiat kuuluu sulle tai mitä sen pitää välittää sun mielikuvituksesta?
Mitä ihmettä sä edes ihmettelet jos työkaveri on poissa ja kehtasi olla niin ilkeä, ettei kertonut syytä sulle?
Itse oon poissa mielenterveyden takia ja oikeilla syillä saa kyselijät hiljaiseksi kun ette te tiedä sit mitä sanoa. Ettepähän kysele uudestaan :D
Anna marmattaa.
Muutama vuosi sitten pidin kaksi kuukautta vapaata. Toinen oli vuosiloma ja toinen kuukausi omasta pussista. Oli vaikea ero ja työnantaja oli ihanan myötämielinen.
Kyllähän ne juorut sitten lähti vellomaan ja pahin marmattaja sitten soitti mulle, että mikä soppari sulla onkaan, hän haluaa samanlaisen.
Sanoin vaan, että ei kuulu sulle. Jos ei muuta, niin moikka. Ei mun tarvii kuunnella tuommoista lapsellista ämmää. Luulenpa, että hän saisi aivan vastaavan "edun", jos kävisi pyytämässä.. Tietty ei nyt ehkä samaanaikaan. Sen jälkeen se kettuili mulle toistuvasti aiheesta.
Kävi sitten seuraavana kesänä, että eräs toinen piti myös kaksikuukautta vapaata. Lapsen takia. Herranen aika, että tuo marmattaja sai hepulin. :D
Se sanoi ittensä irti, kun työpaikka oli niin epäreilu häntä kohtaan.
Tsemppiä ap!