Lue keskustelun säännöt.
Onko muita jotka ei pysty parisuhteeseen koska se on henkisesti kuluttavaa?
06.06.2026 |
Itse analysoin koko ajan tunnelmaa, sanoja ja tekoja. En kykene rentoutumaan toisen ihmisen läheisyydessä vaan koen sen uhkaavaksi ja henkisesti todella raskaaksi. En myöskään siedä ällöttäviä tapoja tai maneereja, junttiutta, tyhmyyttä.
Onni on olla yksin!
Kommentit (140)
Kokeilin olla naisen kanssa taas pitkästä aikaa, ja 6kk kestin hammasta purren sitä huutamista, riidanhakuisuutta ja kuinka tein kaiken väärin. Hyviäkin asioita oli, mutta ei niillä paikata tuota henkistä kuormaa ja rasitusta mitä tulee jatkuvasti toisen varomisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyn parisuhteen silloin kun olen työttömänä. Työssä ollessa en pysty. Mutta eipä voi muuttaa toisen luo lokkeilemaan.
Täh??
Mikä oli epäselvää?
Oikeastaan koko kommenttisi on epäselvä. Miten niin et pysty suhteeseen työssä olless mutta työttömänä pystyt?
Minä en pysty elämään toisen ihmisen kanssa. Pidän niin paljon rauhasta ja hiljaisuudesta, en halua edes puhua paljoa vapaa-aikanani. Olen ollut joskus parissa avoliitossa, mutta en pitänyt siitä, etten saa olla omissa oloissani. Ehkä jos voisin elää kymppanin kanssa suuressa omakotitalossa jossa molemmilla olisi oma asuinkerros suhde voisi onnistua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No just tänään mietin että onpa kiva olla yksin. Saa tehdä mitä haluaa eikä just tarvitse kuulostella toisen muuttuvia mielialoja. Saa keskittyä omiin tavoitteisiin eikä mustasukkainen kumppani ala sabotoida. Ei valehtelua, petettyjä lupauksia, epäilyksiä pettämisestä. Ei ongelmia erilaisista rahankäyttötavoista. Parisuhteista kuulee niin paljon negatiivista etten ymmärrä niitä silti tavoitellaan.
Jatkan vielä että aikaisemmin tuntui turvattomalta kun mietin miten pärjään yksin jos jotain sattuu. Siihen auttoi kun ymmärsin että parisuhteessakin tilanne on usein se ettei toiseen voi turvautua.
Minulla myös oli tuollainen ajatus ennen ja pelossa ripustauduin parisuhteeseen. Mutta sairastuin ja olin hetkittäin kuoleman pelossa ja tajusin, että lopulta olen yksin eikä siinä mikään parisuhde suojele. Kävin myös yksin tutkimuksissa jne., ei ollut kukaan pitämässä kädestä.
Ollessani vielä nyt eksäni kanssa yhdessä minulle puhkesi terveysongelma joka paljasti karusti eksän asenteet. Okei, ei ollut mitään syöpätasoa oleva sairaus, mutta itselleni silti hankala ja mm jaksamiseen vaikuttava. Kerran tästä ongelmasta puhuessani eksäni oli unohtanut koko jutun, siis ihan kokonaan unohtanut(!) että minulla oli terveyshuolia. Hän tuli yhden kerran mukaani lääkärille mutta jätti minut jo odotushuoneeseen yksin koska ei itse jaksanut odottaa siellä 15 min vastaanottoni ajan vaan lähti siksi ajaksi kauemmaksi kaupoille jonne vastaanoton jälkeen menin peräänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000011751533.html
Hypervigilanssi
Mikähän se on suomeksi?
Hypervalppaus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhde on kuluttavaa ainoastaan silloin jos on suhteessa vääränlaisen henkilön kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin jo teininä miten läheisriippuvaisia naiset ovat, vasta 13v vanhat tytöt tavoittelee seurustelua ja itse en ikinä ymmärtänyt mikä muita tyttöjä asiassa kiinnosti ja mua kiusattiin paljon sen takia kun en sopinut muiden tyttöjen juttuihin mukaan.
Olitko sitten enimmäkseen yksin jo tuolloin? Vietit vapaa-ajan yksin ulkona lenkkeillen tai hiihtäen tai sisällä lukien tai käsiyöitä tehden?
Mietin, paljonko te yksin olevat olette käytännössä yksin? Puhutteko kellekään yleensä vai käyttekö jossain joukkoharrastuksissa kuten jumpassa, missä puhutte ihmisten kanssa? Onko teillä kotona lemmikkieläin, jolle juttelette?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No just tänään mietin että onpa kiva olla yksin. Saa tehdä mitä haluaa eikä just tarvitse kuulostella toisen muuttuvia mielialoja. Saa keskittyä omiin tavoitteisiin eikä mustasukkainen kumppani ala sabotoida. Ei valehtelua, petettyjä lupauksia, epäilyksiä pettämisestä. Ei ongelmia erilaisista rahankäyttötavoista. Parisuhteista kuulee niin paljon negatiivista etten ymmärrä niitä silti tavoitellaan.
Jatkan vielä että aikaisemmin tuntui turvattomalta kun mietin miten pärjään yksin jos jotain sattuu. Siihen auttoi kun ymmärsin että parisuhteessakin tilanne on usein se ettei toiseen voi turvautua.
Minulla myös oli tuollainen ajatus ennen ja pelossa ripustauduin parisuhteeseen. Mutta sairastuin ja olin hetkittäin kuoleman pelossa ja tajusin, että lopulta olen yksin eikä siinä mikään parisuhde suojele. Kävin myös yksin tutkimuksissa jne., ei ollut kukaan pitämässä kädestä.
Ollessani vielä nyt eksäni kanssa yhdessä minulle puhkesi terveysongelma joka paljasti karusti eksän asenteet. Okei, ei ollut mitään syöpätasoa oleva sairaus, mutta itselleni silti hankala ja mm jaksamiseen vaikuttava. Kerran tästä ongelmasta puhuessani eksäni oli unohtanut koko jutun, siis ihan kokonaan unohtanut(!) että minulla oli terveyshuolia. Hän tuli yhden kerran mukaani lääkärille mutta jätti minut jo odotushuoneeseen yksin koska ei itse jaksanut odottaa siellä 15 min vastaanottoni ajan vaan lähti siksi ajaksi kauemmaksi kaupoille jonne vastaanoton jälkeen menin peräänsä.
Itse en ole koskaan tarvinnut ketään tuekseni missään, esim. just terveysasioissa, en oikein kyllä muutenkaan. Johtuuko siitä, että lapsesta saakka hoidin lapsuudenperheeni moninaisia asioita yksinäni. Viihdyn kyllä parisuhteessa, kahdessa pitkässä suhteessa olen ollut, toinen yli 20v ja toinen 12v kestävät, molemmat päättyivät puolison sairastumiseen ja kuolemaan. Tällä hetkellä yksin, kyllä vielä toivoisin löytäväni puolison, mutta maailmankuvani ja arvoni muuttuneet melko poikkeaviksi suurimpaan osaan ihmisiä nähden, niin ehkä en enää löydä kumppania. Tämäkin on kyllä ihan ok vaihtoehto. Tosiaan olen tottunut hoitamaan asioita ilman tukea, mutta mukava olisi löytää kumppani jonka kanssa puhua elämän mysteereistä, henkisyydestä, elämisestä matrixissä ja sen toiminnasta ym. Lisäksi vielä pitäisi osata nauraa ja laskea leikkiä, kaikkea kivaa keveyttä. Kesäisin ajella autolla ilman päämäärää, vailla huolta. N. 70v. Nämä nyt tässä vaan ihan pikku päällimmäiset jutut joita toivon kumppaniltani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No just tänään mietin että onpa kiva olla yksin. Saa tehdä mitä haluaa eikä just tarvitse kuulostella toisen muuttuvia mielialoja. Saa keskittyä omiin tavoitteisiin eikä mustasukkainen kumppani ala sabotoida. Ei valehtelua, petettyjä lupauksia, epäilyksiä pettämisestä. Ei ongelmia erilaisista rahankäyttötavoista. Parisuhteista kuulee niin paljon negatiivista etten ymmärrä niitä silti tavoitellaan.
Jatkan vielä että aikaisemmin tuntui turvattomalta kun mietin miten pärjään yksin jos jotain sattuu. Siihen auttoi kun ymmärsin että parisuhteessakin tilanne on usein se ettei toiseen voi turvautua.
Minulla myös oli tuollainen ajatus ennen ja pelossa ripustauduin parisuhteeseen. Mutta sairastuin ja olin hetkittäin kuoleman pelossa ja tajusin, että lopulta olen yksin eikä siinä mikään parisuhde suojele. Kävin myös yksin tutkimuksissa jne., ei ollut kukaan pitämässä kädestä.
Ollessani vielä nyt eksäni kanssa yhdessä minulle puhkesi terveysongelma joka paljasti karusti eksän asenteet. Okei, ei ollut mitään syöpätasoa oleva sairaus, mutta itselleni silti hankala ja mm jaksamiseen vaikuttava. Kerran tästä ongelmasta puhuessani eksäni oli unohtanut koko jutun, siis ihan kokonaan unohtanut(!) että minulla oli terveyshuolia. Hän tuli yhden kerran mukaani lääkärille mutta jätti minut jo odotushuoneeseen yksin koska ei itse jaksanut odottaa siellä 15 min vastaanottoni ajan vaan lähti siksi ajaksi kauemmaksi kaupoille jonne vastaanoton jälkeen menin peräänsä.
Itse en ole koskaan tarvinnut ketään tuekseni missään, esim. just terveysasioissa, en oikein kyllä muutenkaan. Johtuuko siitä, että lapsesta saakka hoidin lapsuudenperheeni moninaisia asioita yksinäni. Viihdyn kyllä parisuhteessa, kahdessa pitkässä suhteessa olen ollut, toinen yli 20v ja toinen 12v kestävät, molemmat päättyivät puolison sairastumiseen ja kuolemaan. Tällä hetkellä yksin, kyllä vielä toivoisin löytäväni puolison, mutta maailmankuvani ja arvoni muuttuneet melko poikkeaviksi suurimpaan osaan ihmisiä nähden, niin ehkä en enää löydä kumppania. Tämäkin on kyllä ihan ok vaihtoehto. Tosiaan olen tottunut hoitamaan asioita ilman tukea, mutta mukava olisi löytää kumppani jonka kanssa puhua elämän mysteereistä, henkisyydestä, elämisestä matrixissä ja sen toiminnasta ym. Lisäksi vielä pitäisi osata nauraa ja laskea leikkiä, kaikkea kivaa keveyttä. Kesäisin ajella autolla ilman päämäärää, vailla huolta. N. 70v. Nämä nyt tässä vaan ihan pikku päällimmäiset jutut joita toivon kumppaniltani.
Kyllä minäkin pärjään yksinäni ja osaan hoitaa asiani ilman tukea, koska sitä harvemmin on sinkkuna edes saatavilla. Parisuhteelta odotan nimenomaan sitä, että sitä toista ihmistä, jonka kanssa vietän aikaani tehden kompromisseja ajankäytöstä yms muista itselleni tärkeistä asioista ja jonka kanssa olen esim intiimisti, todellakin kiinnostaa kuulumiseni ja että hän on itse oma-aloitteisesti kiinnostunut niistä ja välittää sen verran että haluaa osallistua elämääni myös silloin kun niistä ei ole hänelle suoraan saatavia (hauskuus ja seksi). Odotan että olen toiselle sen verran tärkeä, että hän olisi jopa huolissaan jos minulla olisi terveysongelmia yms. En ymmärrä mikä idea on parisuhteessa, jossa toinen ei tue toista tämän huolissa tai edes muista mitä toiselle kuuluu, ja siksi onkin ehdottomasti parempi olla yksin. Hauskoja keskusteluja voi käydä oikeastaan ihan kenen tahansa kanssa. Tuen toivominen läheisissä ihmissuhteissa ei ole avuttomuutta tai riippuvuutta, se on normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin, paljonko te yksin olevat olette käytännössä yksin? Puhutteko kellekään yleensä vai käyttekö jossain joukkoharrastuksissa kuten jumpassa, missä puhutte ihmisten kanssa? Onko teillä kotona lemmikkieläin, jolle juttelette?
Miksi ajattelet että yksin tai ilman parisuhdetta olevat puhuisivat vähemmän kuin parisuhteessa olevat? Esim omat vanhempani eivät puhu mistään paitsi lyhyesti jostain käytännöllisestä ja siitäkin tulee riita. Meillä pelkästään työpaikan taukotilassa jutellaan ja nauretaan enemmän kuin vanhempani vuosikymmenien aikana.
No ei todellakaan kannata olla parisuhteessa, jos se on pelkkä taakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No just tänään mietin että onpa kiva olla yksin. Saa tehdä mitä haluaa eikä just tarvitse kuulostella toisen muuttuvia mielialoja. Saa keskittyä omiin tavoitteisiin eikä mustasukkainen kumppani ala sabotoida. Ei valehtelua, petettyjä lupauksia, epäilyksiä pettämisestä. Ei ongelmia erilaisista rahankäyttötavoista. Parisuhteista kuulee niin paljon negatiivista etten ymmärrä niitä silti tavoitellaan.
Jatkan vielä että aikaisemmin tuntui turvattomalta kun mietin miten pärjään yksin jos jotain sattuu. Siihen auttoi kun ymmärsin että parisuhteessakin tilanne on usein se ettei toiseen voi turvautua.
Minulla myös oli tuollainen ajatus ennen ja pelossa ripustauduin parisuhteeseen. Mutta sairastuin ja olin hetkittäin kuoleman pelossa ja tajusin, että lopulta olen yksin eikä siinä mikään parisuhde suojele. Kävin myös yksin tutkimuksissa jne., ei ollut kukaan pitämässä kädestä.
Ollessani vielä nyt eksäni kanssa yhdessä minulle puhkesi terveysongelma joka paljasti karusti eksän asenteet. Okei, ei ollut mitään syöpätasoa oleva sairaus, mutta itselleni silti hankala ja mm jaksamiseen vaikuttava. Kerran tästä ongelmasta puhuessani eksäni oli unohtanut koko jutun, siis ihan kokonaan unohtanut(!) että minulla oli terveyshuolia. Hän tuli yhden kerran mukaani lääkärille mutta jätti minut jo odotushuoneeseen yksin koska ei itse jaksanut odottaa siellä 15 min vastaanottoni ajan vaan lähti siksi ajaksi kauemmaksi kaupoille jonne vastaanoton jälkeen menin peräänsä.
Itse en ole koskaan tarvinnut ketään tuekseni missään, esim. just terveysasioissa, en oikein kyllä muutenkaan. Johtuuko siitä, että lapsesta saakka hoidin lapsuudenperheeni moninaisia asioita yksinäni. Viihdyn kyllä parisuhteessa, kahdessa pitkässä suhteessa olen ollut, toinen yli 20v ja toinen 12v kestävät, molemmat päättyivät puolison sairastumiseen ja kuolemaan. Tällä hetkellä yksin, kyllä vielä toivoisin löytäväni puolison, mutta maailmankuvani ja arvoni muuttuneet melko poikkeaviksi suurimpaan osaan ihmisiä nähden, niin ehkä en enää löydä kumppania. Tämäkin on kyllä ihan ok vaihtoehto. Tosiaan olen tottunut hoitamaan asioita ilman tukea, mutta mukava olisi löytää kumppani jonka kanssa puhua elämän mysteereistä, henkisyydestä, elämisestä matrixissä ja sen toiminnasta ym. Lisäksi vielä pitäisi osata nauraa ja laskea leikkiä, kaikkea kivaa keveyttä. Kesäisin ajella autolla ilman päämäärää, vailla huolta. N. 70v. Nämä nyt tässä vaan ihan pikku päällimmäiset jutut joita toivon kumppaniltani.
Kyllä minäkin pärjään yksinäni ja osaan hoitaa asiani ilman tukea, koska sitä harvemmin on sinkkuna edes saatavilla. Parisuhteelta odotan nimenomaan sitä, että sitä toista ihmistä, jonka kanssa vietän aikaani tehden kompromisseja ajankäytöstä yms muista itselleni tärkeistä asioista ja jonka kanssa olen esim intiimisti, todellakin kiinnostaa kuulumiseni ja että hän on itse oma-aloitteisesti kiinnostunut niistä ja välittää sen verran että haluaa osallistua elämääni myös silloin kun niistä ei ole hänelle suoraan saatavia (hauskuus ja seksi). Odotan että olen toiselle sen verran tärkeä, että hän olisi jopa huolissaan jos minulla olisi terveysongelmia yms. En ymmärrä mikä idea on parisuhteessa, jossa toinen ei tue toista tämän huolissa tai edes muista mitä toiselle kuuluu, ja siksi onkin ehdottomasti parempi olla yksin. Hauskoja keskusteluja voi käydä oikeastaan ihan kenen tahansa kanssa. Tuen toivominen läheisissä ihmissuhteissa ei ole avuttomuutta tai riippuvuutta, se on normaalia.
Ehkä en nyt osannut tuoda selvästi esiin sitä mitä tarkoitin kommentillani. Olen vähän suoraviivainen tyyppi joten ilmaisuni ei aina ole ihan tarkkaa. Tottakai arvostan puolison tukea esim. juuri keskustelun muodossa, siinä, että puoliso on kiinnostunut asioistani. Lähinnä tuo nyt oli tuo juttu, etten tarvitse esim. sairastuessani puolisoa mukaan lääkäriin. Mikäli muutoin ei toinen välitä mitään minulle tärkeistä asioista en näe yhdessäololle mitään tarvetta. Toki myös toisin päin eli puolison asioiden on parisuhteessa oltava tärkeitä ja toki toivon, että hän myös niitä haluaisi jakaa kanssani. Minulla on ollut aika rankka elämä joten nyt toivon keveyttä ja helppoutta, varsinkin kun ikää jo on. Olen ollut ekalle miehelleni omaishoitaja enkä tosiaankaan enää jaksaisi samanlaista. Harmi kun on niin vaikeaa ilmaista itseään siten kuin tarkoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000011751533.html
Hypervigilanssi
Mikähän se on suomeksi?
Hermoston ylivirittyneisyys
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000011751533.html
Hypervigilanssi
Mikähän se on suomeksi?
Hermoston ylivirittyneisyys
Liittyy tuohon mutta ei ole täysin sama asia.
Parisuhde on parasta elämässä. Se onnistuu hyvin, kun valitsee hienon puolison. Raskas vaihe on sinkkuaika odottaen, että vihdoin ymmärtää, mitä oikeasti arvostaa. Sitä, että toinen on vapaa, raitis, järjissään, oma itsensä, asuu kotona, on paikalla ja läsnä ja tavoitettavissa.
Aika suuri osa parisuhteista ei toimi. Siksi niin moni päätyy eroonkin, eikä moni niistäkään joka ei päädy eroon ole kummoinen. Varmaan oikean ihmisen kanssa sellainen voi toimia, mutta se on sitten toinen juttu mistä jokaiselle löytyy se oikea.
Vierailija kirjoitti:
Aika suuri osa parisuhteista ei toimi. Siksi niin moni päätyy eroonkin, eikä moni niistäkään joka ei päädy eroon ole kummoinen. Varmaan oikean ihmisen kanssa sellainen voi toimia, mutta se on sitten toinen juttu mistä jokaiselle löytyy se oikea.
Oikeita ei riitä jokaiselle.
Mikä oli epäselvää?