Onko muita jotka ei pysty parisuhteeseen koska se on henkisesti kuluttavaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika suuri osa parisuhteista ei toimi. Siksi niin moni päätyy eroonkin, eikä moni niistäkään joka ei päädy eroon ole kummoinen. Varmaan oikean ihmisen kanssa sellainen voi toimia, mutta se on sitten toinen juttu mistä jokaiselle löytyy se oikea. 

Oikeita ei riitä jokaiselle. 

Se on sitä työtä mitä parisuhde teettää. Harmi vain, että hyvin harva mies on valmis panemaan tikkua ristiin jotta suhde toimisi. Harmi heille siis, itsehän viihdyn oikein hyvin sinkkuna mutta vaikuttaa miehillä olevan vaikeampaa. Vai ovatko he vain taipuvaisempia ruikuttelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin, paljonko te yksin olevat olette käytännössä yksin? Puhutteko kellekään yleensä vai käyttekö jossain joukkoharrastuksissa kuten jumpassa, missä puhutte ihmisten kanssa? Onko teillä kotona lemmikkieläin, jolle juttelette?

Useita päiviä putkeen. Juttelen itselleni ja viherkasveilleni :D koska en halua surkastuttaa aivojeni puhe- ja kuulokeskuksia.

Toki näen naapureita pihalla ja rapussa, harrastan juttuja useana päivänä viikossa. Ja soittelen sukulaisille

Sama. Käytän kyllä päivittäin palveluita eli näen asiakaspalvelijoita, eikä minulla ole mitään ns. sosiaalisia pelkoja. Toisinaan jutustelen myös ulkosalla toisten sinkkunaisten kanssa, he ottavat minuun kontaktia välillä. 

Olen sitä paitsi huomannut, että omat asiat hoituvat tehokkaammin kun niitä käsittelee yksin. Tosi usein toisten ihmisten kanssa tulee vaan levittäneeksi ongelmaa eikä mikään parane. Eiväthän haavatkaan parane niitä sörkkimällä vaan ne rauhaan jättämällä. Sama juttu pätee myös siihen, jos rakentaa jotakin, tuottaa jotakin, ja oikeastaan ihan mihin tahansa.

Minusta tämä on ihan hyvä. Ja tykkään tuollaisista ohimenevistä, kevyen ystävällisistä kohtaamisista. Ulkona liikkuu myös tosi paljon ihmisiä, jotka eivät ota mitään kontaktia toisiin tai elävät selvästi jossain traumoissaan, vihaavat kanssaeläjiään. Se on erikoista, mutta jotenkin suomalainen yhteiskunta on tällaiseksi mennyt. Muualla maailmassa on paljon normaalimpaa vuorovaikuttaa ystävällisesti tuntemattomienkin kanssa. Miehiin en ota enää kontaktia sillä se menee aina oudoksi/vonkaamiseksi.

Itse olen huonoista parisuhteista sen verran traumatisoitunut, että ajatuskin treffeillä käymisestä alkaa ahdistaa.

Kahdessa suhteessa ollut sairaalloista mustasukkaisuutta, joka kärjistynyt väkivallaksi (toisessa tunnistin uhkaavat merkit aiemmin ja nostin nopeammin kytkintä), kolmannessa suhteen rauhallisuus paljastui toisen totaaliseksi tunnekylmyydeksi, neljännessä toisella oli suurin tarve oksentaa niskaani omat ongelmansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika suuri osa parisuhteista ei toimi. Siksi niin moni päätyy eroonkin, eikä moni niistäkään joka ei päädy eroon ole kummoinen. Varmaan oikean ihmisen kanssa sellainen voi toimia, mutta se on sitten toinen juttu mistä jokaiselle löytyy se oikea. 

Oikeita ei riitä jokaiselle. 

Se on sitä työtä mitä parisuhde teettää. Harmi vain, että hyvin harva mies on valmis panemaan tikkua ristiin jotta suhde toimisi. Harmi heille siis, itsehän viihdyn oikein hyvin sinkkuna mutta vaikuttaa miehillä olevan vaikeampaa. Vai ovatko he vain taipuvaisempia ruikuttelemaan.

Aika monella miehellä on ihan vaan asenne, että koska heitä ei kiinnosta, heidän ei tarvitse asiaa tehdä. Ja naisessa heitä kiinnostaa pääasiassa se yksi asia.

Kohtelen miehiä nykyään samalla periaatteella. Miehen tulee kiinnostaa minua jollakin tavalla tai hän on minulle ilmaa. Naisille olen ystävällinen muutenkin, mielestäni se on kivaa ja kaunista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä! Olen viihtynyt sinkkuna kohta 25 vuotta. Parisuhteesta on enemmän vaivaa, haittaa ja harmia kuin hyötyä, ja reagoin samalla tavalla toisten ihmisten läsnäoloon. Ihan sama miten kauan on tunnettu ja miten läheisiä ollaan, en vain pysty olemaan täysin oma itseni ja rentoutumaan kenenkään seurassa.

Syy? Autismi. Tutkitusti.

Minä olen samanlainen autisti. Omat lapset ovat poikkeus. Vain heidän seurassa en stressaa.

Täällä kolmas. Mulla kesti aika pitkään tajuta tämä ja ihmettelin kovasti, miksi olin parisuhteissa aina niin kuormittunut. Oli tosi helpottavaa tajuta, ettei parisuhteessa oleminen vain sovi mulle ja that's it. Onneksi olen saanut kuitenkin aikaiseksi ihanat lapset. Kaikki siis paremmin kuin hyvin ja elämä on ihanaa näin :-)

 

n53

Ihana kuulla, että olet löytänyt mielekkään tavan elää. Tämä olisi minun unelmani. 

 

Saanko kysyä minkä ikäisiä lapsesi olivat kun erositte? Elämä tuntuu pelkältä sinnittelyltä ja pelkään, että sairastun kohta pahasti. Mutta en kestäisi nähdä sitä lasten surua, jos hajottaisin perheen.

Sun lapset näkee ja tuntee, ettei sulla ole asiat hyvin. Ne luulevat sen johtuvan heistä. Puhu lastesi kanssa.

Meitä yksin viihtyviä naisia lienee paljon enemmän kuin olen tiennytkään. Mä olin koko ajan jotenkin varpaillani parisuhteessa ja suoritin sitä ja koko ajan stressi ja paha olo. Mulle kehittyi jopa verenpainetauti ja tunneperäinen närästys, jotka helpottivat heti kun keksin, että mähän haluan olla ja elää yksin.

N (hiljattain lapseni sanoi, että mä oon tyypillinen neuroepätyypillinen :D)

Tiede sepittelee omiaan. Tosiasiassa miehellä ja naisella on eri taajuus ja miehen taajuus on sellainen, joka vahingoittaa naista. Siis ihan jo miehen läsnäolo vahingoittaa naista. Myös eläinkokeissa hiirillä naaraiden ja poikasten on todettu stressaantuvan koiraiden läsnäolosta. 

Ironisesti kyllä miehet tuntuvat sitten tuhoavan itsensä ja toisensa, jos naiset ja lapset poistuvat heidän ulottuviltaan. Kai se on ne pallit, ohjaavat miestä tappaamaan ja r aiskaamaan. Sitten jos pallit poistetaan niin mieskin rauhoittuu. En ole itse koskaan eunukkia tavannut mutta ovathan ainakin vanhat miehet (andropaussin ohittaneet, matalatestoiset) paljon siedettävämpiä noin seurana. Harmi vaan että keho on usein heillä sitten jo sairas

No niin, siitoshullukin löysi tiensä tänne. Varmaan kaikille selvää, mikä hänen ongelmansa on?

Vierailija kirjoitti:

Mä oon sen verran itsenäinen ihminen että ei toimi parisuhteet.. 

Samanlaisen kanssa voisi. Enpä ole itsekään haluamaani löytänyt, ei sillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000011751533.html

Hypervigilanssi

Mikähän se on suomeksi?

Hypervigilanssi (jatkuva varuillaanolo ja uhkien tarkkailu ympäristössä) on autonomisen hermoston ylivireystila. Tila tekee aisteista ylikorostuneet, jolloin pienetkin ärsykkeet tulkitaan vaarana. Se on tyypillinen oire esimerkiksi traumaperäisessä stressihäiriössä (PTSD) tai kompleksisessa traumassa. [1, 2, 3, 4]

 

Käsittääkseni tila on tyypillinen myös neurokirjojutuissa. Ei tarvitse olla traumaa taustalla, tai sitä ainakaan on hyvin vaikea löytää menneisyydestä. itse elin ihan tavallisen, hyvinvoivan lapsuuden ja muistan, etten mä viihtynyt silloinkaan muiden kanssa ja mun oli pakko saada olla pitkiä aikoja yksin.

Jos on elämä ja mieli muutoin tasapainossa niin suosittelen lämpimästi muutaman päivän alkoholismia tähän vaivaan. Lamauttaa hermostoa niin, että saa uuden muistijäljen siitä, miltä tuntuu olla rentoutunut ja välinpitämätön muita kohtaan. Korvaavat kokemukset ovat kuitenkin niitä, jotka näistä traumahäiriöistä eniten parantavat, ja niihin voi olla vaikea löytää joskus kaveria. Mutta hermostonsa saa nollattua tällä tavalla. Tätä kuitenkaan ei kannata käyttää silloin jos on vielä jotain aktiivisia flashbackeja tai muuta päällä, vaan vasta sitten kun mieli on jo aika hyvin palautunut, mutta kokee vielä stressiä ja epävarmuutta esim. elämän normaaleja tilanteita kohtaan. 

Itsellä oli tällainen (cptsd) ja tilanteen päättymisestä meni noin neljä vuotta, että koin olevani palautunut. Alkoholi mukana loppuvaiheessa antamaan viimeisen potkun ymmärtää ja tajuta, että elämässä ei oikeasti ole mitään pelättävää. Sitä ennen olin aika varuillani ja pelkäsin ihan vaan kohdata ihmisiä.

Ei varuillaanolo ole pelkäämisen synonyymi, enkä todellakaan ala käyttää kamaa sun mainostuksesi takia. Mä tiedän mikä mut rauhoittaa ja se on yksinolo, marise sitten vaikka maailman tappiin siitä ettet saa naista kun naiset haluaa mieluummin olla yksin kuin poltella ruohoa ja syödä sieniä sun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa samoilla linjoilla APn kanssa. Kaikki mitä AP listasi, plus en suvaitse päihteiden käyttöä enkä oikeistolaisia mielipiteitä ja arvomaailmaa. 

Olen nähnyt vain huonoja esimerkkejä parisuhteista. Loppujen lopuksi se kaikki taantuu aina kaikenlaiseen suukopuun ja nälvimiseen, mistä eskaloidutaan lopulta avoimiin äänekkäisiin riitoihin ja pahimmassa tapauksessa pettämiseen ja väkivaltaan. Ilmapiiri on tämän jälkeen pysyvästi pilalla eikä paluuta kuherruskuukauden ihanan pehmoiseen tunnelmaan enää ole. En pysty tähän enää. Varsinkin kun erotilanteissa mies nähdään aina roistona. 

Ei nähdä. Mutta sinulla miehenä on taipumus uhriututa vaikka olisit syyllinenkin.

Joo parasta kun mies r aiskaa naiselleen syövän ja tappaa tämän synnytykseen, sitten uhriutuu kun nainen kuoli. :D Jaa-a olisko kannattanut vaikka rakastaa eikä r aiskata sitä naista! Olisivat edes itselleen rehellisiä ja lopettaisivat sen pillityksen, toteaisivat reilusti että nainen tuli r aiskattua loppuun ja seuraavaa kiertoon. Mies joka tappaa naisensa ja on vielä niin tyhmä ettei tajua tekevänsä sen itse on kyllä itse ällötys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika suuri osa parisuhteista ei toimi. Siksi niin moni päätyy eroonkin, eikä moni niistäkään joka ei päädy eroon ole kummoinen. Varmaan oikean ihmisen kanssa sellainen voi toimia, mutta se on sitten toinen juttu mistä jokaiselle löytyy se oikea. 

Oikeita ei riitä jokaiselle. 

Se on sitä työtä mitä parisuhde teettää. Harmi vain, että hyvin harva mies on valmis panemaan tikkua ristiin jotta suhde toimisi. Harmi heille siis, itsehän viihdyn oikein hyvin sinkkuna mutta vaikuttaa miehillä olevan vaikeampaa. Vai ovatko he vain taipuvaisempia ruikuttelemaan.

Aika monella miehellä on ihan vaan asenne, että koska heitä ei kiinnosta, heidän ei tarvitse asiaa tehdä. Ja naisessa heitä kiinnostaa pääasiassa se yksi asia.

Kohtelen miehiä nykyään samalla periaatteella. Miehen tulee kiinnostaa minua jollakin tavalla tai hän on minulle ilmaa. Naisille olen ystävällinen muutenkin, mielestäni se on kivaa ja kaunista. 

Naisseurassa on kiva olla. Heti kun siihen tulee joku mies varastamaan huomiota ja aikaa, alkaa ärsyttää ja muistan, miksi haluan elää yksin.

N

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000011751533.html

Hypervigilanssi

Mikähän se on suomeksi?

Hypervigilanssi (jatkuva varuillaanolo ja uhkien tarkkailu ympäristössä) on autonomisen hermoston ylivireystila. Tila tekee aisteista ylikorostuneet, jolloin pienetkin ärsykkeet tulkitaan vaarana. Se on tyypillinen oire esimerkiksi traumaperäisessä stressihäiriössä (PTSD) tai kompleksisessa traumassa. [1, 2, 3, 4]

 

Käsittääkseni tila on tyypillinen myös neurokirjojutuissa. Ei tarvitse olla traumaa taustalla, tai sitä ainakaan on hyvin vaikea löytää menneisyydestä. itse elin ihan tavallisen, hyvinvoivan lapsuuden ja muistan, etten mä viihtynyt silloinkaan muiden kanssa ja mun oli pakko saada olla pitkiä aikoja yksin.

Jos on elämä ja mieli muutoin tasapainossa niin suosittelen lämpimästi muutaman päivän alkoholismia tähän vaivaan. Lamauttaa hermostoa niin, että saa uuden muistijäljen siitä, miltä tuntuu olla rentoutunut ja välinpitämätön muita kohtaan. Korvaavat kokemukset ovat kuitenkin niitä, jotka näistä traumahäiriöistä eniten parantavat, ja niihin voi olla vaikea löytää joskus kaveria. Mutta hermostonsa saa nollattua tällä tavalla. Tätä kuitenkaan ei kannata käyttää silloin jos on vielä jotain aktiivisia flashbackeja tai muuta päällä, vaan vasta sitten kun mieli on jo aika hyvin palautunut, mutta kokee vielä stressiä ja epävarmuutta esim. elämän normaaleja tilanteita kohtaan. 

Itsellä oli tällainen (cptsd) ja tilanteen päättymisestä meni noin neljä vuotta, että koin olevani palautunut. Alkoholi mukana loppuvaiheessa antamaan viimeisen potkun ymmärtää ja tajuta, että elämässä ei oikeasti ole mitään pelättävää. Sitä ennen olin aika varuillani ja pelkäsin ihan vaan kohdata ihmisiä.

Ei varuillaanolo ole pelkäämisen synonyymi, enkä todellakaan ala käyttää kamaa sun mainostuksesi takia. Mä tiedän mikä mut rauhoittaa ja se on yksinolo, marise sitten vaikka maailman tappiin siitä ettet saa naista kun naiset haluaa mieluummin olla yksin kuin poltella ruohoa ja syödä sieniä sun kanssa.

Alkoholi = kama? Hmm... Sellainen kiukku attack sieltä

Normaalissa elämässä ei ole mitään syytä olla varuillaan, jos on peloissaan niin sitten ei kannatakaan koskea alkoholiin vaan keskittyä ensin itsensä vahvistamiseen.

Saa toki nököttää yksin kotonaankin, voi kuitenkin olla että joskus tuntuu siltä että olisi kiva nauttia vaikka auringosta, kukkivista ja tuoksuvista puista, ja kaikesta muusta kauniista mitä maailma tarjoaa. 

Ps. olen nainen.

Joo, sama täällä. En mä jaksa miettiä koko ajan toisen ihmisen tunteita tai tuleeko se mustasukkaiseksi mun kavereista tai onko sillä paha mieli, kun en halua riittävän usein seksiä, tai jakautuuko kotityöt tasaisesti. Ja tosiaan olisi todella kuluttavaa, jos ei saisi olla yksin omassa kodissaan vaan pitäisi koko ajan olla "toisen ihmisen seurassa" -käytöstavat päällä.

Vierailija kirjoitti:

Mietin, paljonko te yksin olevat olette käytännössä yksin? Puhutteko kellekään yleensä vai käyttekö jossain joukkoharrastuksissa kuten jumpassa, missä puhutte ihmisten kanssa? Onko teillä kotona lemmikkieläin, jolle juttelette?

Käytännössä koko ajan. Puhun äitini kanssa puhelimessa lähes päivittäin, mutta tapaan ketään aniharvoin.

Vierailija kirjoitti:

Mietin, paljonko te yksin olevat olette käytännössä yksin? Puhutteko kellekään yleensä vai käyttekö jossain joukkoharrastuksissa kuten jumpassa, missä puhutte ihmisten kanssa? Onko teillä kotona lemmikkieläin, jolle juttelette?

Työpaikalla joutuu toimistopäivinä puhumaan ja kuuntelemaan, vähän liikaakin omaan tarpeeseen. Ei ole erityistä tarvetta jutella, arvostan enemmän hiljaisuutta ja mielekästä tekemistä kuin pinnallista ja sosiaalisesta pakosta käytävää smalltalkia, sellainen ei tunnu aidolta läsnäololta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin, paljonko te yksin olevat olette käytännössä yksin? Puhutteko kellekään yleensä vai käyttekö jossain joukkoharrastuksissa kuten jumpassa, missä puhutte ihmisten kanssa? Onko teillä kotona lemmikkieläin, jolle juttelette?

Työpaikalla joutuu toimistopäivinä puhumaan ja kuuntelemaan, vähän liikaakin omaan tarpeeseen. Ei ole erityistä tarvetta jutella, arvostan enemmän hiljaisuutta ja mielekästä tekemistä kuin pinnallista ja sosiaalisesta pakosta käytävää smalltalkia, sellainen ei tunnu aidolta läsnäololta.

En minäkin jaksa jutella ja vapaalla lätinä kumppanin kanssa alkaa ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystyn parisuhteen silloin kun olen työttömänä. Työssä ollessa en pysty. Mutta eipä voi muuttaa toisen luo lokkeilemaan.

Täh??

Mikä oli epäselvää?

Oikeastaan koko kommenttisi on epäselvä. Miten niin et pysty suhteeseen työssä olless mutta työttömänä pystyt?

Juuri niin kuin sanoin.

Olin työtön kun muutin yhteen. Meni hyvin kun oli energiaa suhteelle.

Menin töihin. Vapaa-aika menee töistä toipumiseen. Ei ole energiaa suhteelle ja menee huonosti. Muutin omilleni asumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla jotain traumaa tai kaoottinen lapsuudenperhe taustalla? Turvallisen lapsuuden elänyt ihminen ei skannaa toista ihmistä koko aika ja pystyy olemaan parisuhteessa rentona.

Ei tarvitse olla välttämättä traumaa taustalla.

Vaikka toinen olisi kiva, niin parisuhde on kuin aikuisen holhoussuhde.

Parisuhteessa ei voi vaan lähtee extemporee reissulle toiseen kaupunkiin, jos siltä tuntuu. Vaan täytyy sopia ja kysyä milloin olis ok.

Uudet verhot piristäisi, mut ei kun kysy ensin mitä toinen on mieltä.

Töitä löytyis toiselta paikkakunnalta,  no ei käy, koska joutuisitte muuttamaan molemmat ja toisella on jo työ. Ja vielä pahempi, jos on lapsia.

Heitä, homo, volttia!

En jaksa. Positiivinenkin vuorovaikutus vaatii voimia ja ei ole annettavaa.

Ei sun oo pakko olla suhteessa. Itse haluan ja vaik arvostan omaa tilaa ja aikaa ihan älyttömästi ni rakkaudenkaipuu voittaa sen tällä hetkellä. Eikä sitä tarvii (heti) yhteen muuttaa. Mulle olis parasta et kummallakin olisi oma asunto, molemmat olisi itsenäisiä mutta silti haluavat valita toisena ja nähtäisiin sitten aina viikonloppuisin. Missä oot mun mies? 🤔💗 N34

On meitä muitakin, ja kyllä on henkisesti kuluttavaa. Joku tuossa mainitsikin, että kulissiliitto on pahin. Joskus nk. väärät asiat - vaikkapa alkoholi seksi ja materia miehellä ja naisella lastensaantihalu - tuovat toisilleen täysin sopimattomia ihmisiä yhteen. 

Biologia nuorena, haju ja ulkonäkö. Se on melko raadollista luonnonvalintaa. Nainen voi tahtoa äidiksi mutta ei pääsekään kun mies ei tahdo, ja katkeroituneena jää suhteeseen roikkumaan. Keski-iässä sitten se voi olla sitten rumasti sanottuna puhdas raha, ts. materia, ts. omaisuus, joka pitää liittoa koossa, kun lapset ovat lähteneet, juhlapyhä-sukulais-teeskentelyn lisäksi. Ja vihkimistodistus.

Oma ongelmani on introverttius. Yleensä kun omassa ikäpolvessani se on nimenomaan nainen, joka kutsuu suvun jouluksi, lähettää kortit, lirkuttelee sukulaisten vauvoille miten nämä ovat suloisia päätyen kummiksi, niin minusta ei ole siihen. En halua lapsia, en ole erityisen lapsirakas. Koska en kestä turhaa melua ja viinan kanssa läträilyä, olen valinnut rinnalleni aina fiksuja introverttimiehiä. Minkä seurauksena parisuhteessa sitten: olen ollut ikään kuin pakotettu ekstrovertiksi. Aivan kuin sopeutunut rooliini, kuten ikäpolveni naisen sopii, ja näytellyt roolini juhlapyhien ja/tai vierastarjoilujen tms. aikaan. 

Jos olen aivan rehellinen, rakastan ulkotöitä, varsinkin metsätöitä, ja vihaan ruuanlaittoa, enkä ole tipan tippaa lapsirakas. Nyt kun olen yksin, saan olla viimein oma itseni.

N56