Onko muita jotka ei pysty parisuhteeseen koska se on henkisesti kuluttavaa?

Minä.

Mulla on iso, kaunis, velaton asunto, johon moni mies on pyrkinyt pesiytymään. En halua niitä tänne. Käydä saa mutta asumaan ja sotkemaan ei jäädä, varsinkaan kun ei vaivauduta maksamaan asuinkuluja eikä edes syömisiä.

Ahdistaa se toisen jatkuva läsnäolo.

Ja: kun ne alkaa puhelimessa höpistä jollekin ulkopuoliselle, että "nyt on kyllä todella vakava suhde menossa", mä heitän ne ulos. Tämä on toistunut nyt kaksi kertaa. Syynä on varmaan se, etten halua olla mikään "vakava suhde" kun itse pidän äijiä vain hupina ja ajanvietteenä, ja mua toisaalta myös loukkaa, että asiasta kerrotaan sivulliselle eikä minulle. Ikäänkuin minä olisin jokin palkintopysti, jolla mies nostaa itsensä eronneiden luuserien luokasta takaisin ihmiskuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla jotain traumaa tai kaoottinen lapsuudenperhe taustalla? Turvallisen lapsuuden elänyt ihminen ei skannaa toista ihmistä koko aika ja pystyy olemaan parisuhteessa rentona.

Ai pitää olla vikaa päässä että viihtyy yksin eikä halua jotain kusiletkua ruiskimaan vessanmattoa pilalle? jännä väite.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000011751533.html

Hypervigilanssi

Mikähän se on suomeksi?

Ylivalppaus.

Vierailija kirjoitti:

Hankkikaa sellainen parisuhde joka sopii teille

Ja miksi pitäisi? Jos jo elää sinkkuelämää, joka sopii itselle? Mietitkö sä taas kyrväkkään näkökulmasta, joka ei osaa elää ilman naista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä! Olen viihtynyt sinkkuna kohta 25 vuotta. Parisuhteesta on enemmän vaivaa, haittaa ja harmia kuin hyötyä, ja reagoin samalla tavalla toisten ihmisten läsnäoloon. Ihan sama miten kauan on tunnettu ja miten läheisiä ollaan, en vain pysty olemaan täysin oma itseni ja rentoutumaan kenenkään seurassa.

Syy? Autismi. Tutkitusti.

Minä olen samanlainen autisti. Omat lapset ovat poikkeus. Vain heidän seurassa en stressaa.

Täällä kolmas. Mulla kesti aika pitkään tajuta tämä ja ihmettelin kovasti, miksi olin parisuhteissa aina niin kuormittunut. Oli tosi helpottavaa tajuta, ettei parisuhteessa oleminen vain sovi mulle ja that's it. Onneksi olen saanut kuitenkin aikaiseksi ihanat lapset. Kaikki siis paremmin kuin hyvin ja elämä on ihanaa näin :-)

 

n53

Ihana kuulla, että olet löytänyt mielekkään tavan elää. Tämä olisi minun unelmani. 

 

Saanko kysyä minkä ikäisiä lapsesi olivat kun erositte? Elämä tuntuu pelkältä sinnittelyltä ja pelkään, että sairastun kohta pahasti. Mutta en kestäisi nähdä sitä lasten surua, jos hajottaisin perheen.

Sun lapset näkee ja tuntee, ettei sulla ole asiat hyvin. Ne luulevat sen johtuvan heistä. Puhu lastesi kanssa.

Meitä yksin viihtyviä naisia lienee paljon enemmän kuin olen tiennytkään. Mä olin koko ajan jotenkin varpaillani parisuhteessa ja suoritin sitä ja koko ajan stressi ja paha olo. Mulle kehittyi jopa verenpainetauti ja tunneperäinen närästys, jotka helpottivat heti kun keksin, että mähän haluan olla ja elää yksin.

N (hiljattain lapseni sanoi, että mä oon tyypillinen neuroepätyypillinen :D)

Vierailija kirjoitti:

Mietin, paljonko te yksin olevat olette käytännössä yksin? Puhutteko kellekään yleensä vai käyttekö jossain joukkoharrastuksissa kuten jumpassa, missä puhutte ihmisten kanssa? Onko teillä kotona lemmikkieläin, jolle juttelette?

Työssäni olen sosiaalinen, jokaisella on työroolinsa. Kotiini en huoli edes eläintä, yksinolo antaa voimaa ja iloa.  

Miehiä sietää hyvin kun on seitinohuessa eikä piittaa heidän tunteistaan tippaakaan. Eli kun on narsistisempi kuin mies keskimäärin, pärjää heidän kanssaan. Jos on nainen naisellisessa olomuodossaan niin sitten kannattaa pysytellä erossa miehistä noin keskimäärin ja pitää erittäin kovaa seulaa siinä millaisia miehiä päästää elämäänsä ja lähipiiriinsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000011751533.html

Hypervigilanssi

Mikähän se on suomeksi?

Hypervigilanssi (jatkuva varuillaanolo ja uhkien tarkkailu ympäristössä) on autonomisen hermoston ylivireystila. Tila tekee aisteista ylikorostuneet, jolloin pienetkin ärsykkeet tulkitaan vaarana. Se on tyypillinen oire esimerkiksi traumaperäisessä stressihäiriössä (PTSD) tai kompleksisessa traumassa. [1, 2, 3, 4]

Käsittääkseni tila on tyypillinen myös neurokirjojutuissa. Ei tarvitse olla traumaa taustalla, tai sitä ainakaan on hyvin vaikea löytää menneisyydestä. itse elin ihan tavallisen, hyvinvoivan lapsuuden ja muistan, etten mä viihtynyt silloinkaan muiden kanssa ja mun oli pakko saada olla pitkiä aikoja yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000011751533.html

Hypervigilanssi

Mikähän se on suomeksi?

Hyperviglanssi tarkoittaa suomeksi jatkuvaa varuilla oloa ja uhkien tarkkailua.

 

Uskovainen mies

Miksei sitä voi sanoa suomeksi?

Koska lainasana on lyhyempi. Miksi sinulle pitäisi kaikki vääntää rautalangasta kun olet netissä, jossa voit koska tahansa käyttää hakukonetta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä! Olen viihtynyt sinkkuna kohta 25 vuotta. Parisuhteesta on enemmän vaivaa, haittaa ja harmia kuin hyötyä, ja reagoin samalla tavalla toisten ihmisten läsnäoloon. Ihan sama miten kauan on tunnettu ja miten läheisiä ollaan, en vain pysty olemaan täysin oma itseni ja rentoutumaan kenenkään seurassa.

Syy? Autismi. Tutkitusti.

Minä olen samanlainen autisti. Omat lapset ovat poikkeus. Vain heidän seurassa en stressaa.

Täällä kolmas. Mulla kesti aika pitkään tajuta tämä ja ihmettelin kovasti, miksi olin parisuhteissa aina niin kuormittunut. Oli tosi helpottavaa tajuta, ettei parisuhteessa oleminen vain sovi mulle ja that's it. Onneksi olen saanut kuitenkin aikaiseksi ihanat lapset. Kaikki siis paremmin kuin hyvin ja elämä on ihanaa näin :-)

 

n53

Ihana kuulla, että olet löytänyt mielekkään tavan elää. Tämä olisi minun unelmani. 

 

Saanko kysyä minkä ikäisiä lapsesi olivat kun erositte? Elämä tuntuu pelkältä sinnittelyltä ja pelkään, että sairastun kohta pahasti. Mutta en kestäisi nähdä sitä lasten surua, jos hajottaisin perheen.

Sun lapset näkee ja tuntee, ettei sulla ole asiat hyvin. Ne luulevat sen johtuvan heistä. Puhu lastesi kanssa.

Meitä yksin viihtyviä naisia lienee paljon enemmän kuin olen tiennytkään. Mä olin koko ajan jotenkin varpaillani parisuhteessa ja suoritin sitä ja koko ajan stressi ja paha olo. Mulle kehittyi jopa verenpainetauti ja tunneperäinen närästys, jotka helpottivat heti kun keksin, että mähän haluan olla ja elää yksin.

N (hiljattain lapseni sanoi, että mä oon tyypillinen neuroepätyypillinen :D)

Tiede sepittelee omiaan. Tosiasiassa miehellä ja naisella on eri taajuus ja miehen taajuus on sellainen, joka vahingoittaa naista. Siis ihan jo miehen läsnäolo vahingoittaa naista. Myös eläinkokeissa hiirillä naaraiden ja poikasten on todettu stressaantuvan koiraiden läsnäolosta. 

Ironisesti kyllä miehet tuntuvat sitten tuhoavan itsensä ja toisensa, jos naiset ja lapset poistuvat heidän ulottuviltaan. Kai se on ne pallit, ohjaavat miestä tappaamaan ja r aiskaamaan. Sitten jos pallit poistetaan niin mieskin rauhoittuu. En ole itse koskaan eunukkia tavannut mutta ovathan ainakin vanhat miehet (andropaussin ohittaneet, matalatestoiset) paljon siedettävämpiä noin seurana. Harmi vaan että keho on usein heillä sitten jo sairas

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa samoilla linjoilla APn kanssa. Kaikki mitä AP listasi, plus en suvaitse päihteiden käyttöä enkä oikeistolaisia mielipiteitä ja arvomaailmaa. 

Olen nähnyt vain huonoja esimerkkejä parisuhteista. Loppujen lopuksi se kaikki taantuu aina kaikenlaiseen suukopuun ja nälvimiseen, mistä eskaloidutaan lopulta avoimiin äänekkäisiin riitoihin ja pahimmassa tapauksessa pettämiseen ja väkivaltaan. Ilmapiiri on tämän jälkeen pysyvästi pilalla eikä paluuta kuherruskuukauden ihanan pehmoiseen tunnelmaan enää ole. En pysty tähän enää. Varsinkin kun erotilanteissa mies nähdään aina roistona. 

Ei nähdä. Mutta sinulla miehenä on taipumus uhriututa vaikka olisit syyllinenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No just tänään mietin että onpa kiva olla yksin. Saa tehdä mitä haluaa eikä just tarvitse kuulostella toisen muuttuvia mielialoja. Saa keskittyä omiin tavoitteisiin eikä mustasukkainen kumppani ala sabotoida. Ei valehtelua, petettyjä lupauksia, epäilyksiä pettämisestä. Ei ongelmia erilaisista rahankäyttötavoista. Parisuhteista kuulee niin paljon negatiivista etten ymmärrä niitä silti tavoitellaan. 

No tuo on jonkinlainen vääristymä. Johtuu siitä että onnettomissa suhteissa olevat haluaa jatkuvasti purkaa mieltään asiasta toisille mutta onnelliset ihmiset ei yleensä koko ajan julista miten onnellisia ovat taas tänäänkin. Ja miten ihana ja rakas puoliso heillä on. Tuollaista ei jaeta varsinkaan niitten onnettomissa liitoissa olevien kanssa. Sehän olisi kuin hieroisi suolaa toisen haavoihin.

Kuitenkin esim media on täynnään näitä parisuhdeongelmia käsitteleviä juttuja kommunikaationgelmista puolison rahapeliaddiktioihin ja erilaisiin seksitarpeisiin joihin ehdotetaan ratkaisuksi avoimia suhteita. Siihen päälle surulliset tilastot lähisuhdeväkivallasta ja siitä, että turvakodeille on tarvetta.

...ja tutkimukset, joiden lopputulema on, että mies viihtyy parisuhteessa (koska saa siinä enemmän kuin antaa) ja nainen väsyy parisuhteessa, (koska antaa enemmän kuin saa).

Ei ole pakko olla parisuhteessa. Se on tuore keksintö 1900-luvun alkupuolelta.  Aiemmin sitä harrasti vain porvaristo ja heillä oli palveluskuntaa hoitamassa ne ikävät sotkut, mitä puoliso aiheutti. Alkaen housuunpaskomisesta ja syrjähypyistä.

Köyhä kansa on aina elänyt perhekuntina, aika vapaamuotoisissa yhteisöissä, joissa ei välttämättä ole oltu edes sukua keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No just tänään mietin että onpa kiva olla yksin. Saa tehdä mitä haluaa eikä just tarvitse kuulostella toisen muuttuvia mielialoja. Saa keskittyä omiin tavoitteisiin eikä mustasukkainen kumppani ala sabotoida. Ei valehtelua, petettyjä lupauksia, epäilyksiä pettämisestä. Ei ongelmia erilaisista rahankäyttötavoista. Parisuhteista kuulee niin paljon negatiivista etten ymmärrä niitä silti tavoitellaan. 

No tuo on jonkinlainen vääristymä. Johtuu siitä että onnettomissa suhteissa olevat haluaa jatkuvasti purkaa mieltään asiasta toisille mutta onnelliset ihmiset ei yleensä koko ajan julista miten onnellisia ovat taas tänäänkin. Ja miten ihana ja rakas puoliso heillä on. Tuollaista ei jaeta varsinkaan niitten onnettomissa liitoissa olevien kanssa. Sehän olisi kuin hieroisi suolaa toisen haavoihin.

Kuitenkin esim media on täynnään näitä parisuhdeongelmia käsitteleviä juttuja kommunikaationgelmista puolison rahapeliaddiktioihin ja erilaisiin seksitarpeisiin joihin ehdotetaan ratkaisuksi avoimia suhteita. Siihen päälle surulliset tilastot lähisuhdeväkivallasta ja siitä, että turvakodeille on tarvetta.

No nimenomaan. Koska draama ja surkeus ylittää helpommin uutiskynnyksen. Se että joku on onnellinen ja tyytyväinen ei tuo niin paljon lukijoita eikä klikkauksia. Se on tylsää. Siitä sitten syntyy kuvitelma joka tukee omaa kokemusta että parisuhteet ovat aina ongelmallisia. Todellisuudessa jotkut suhteet ovatkin ja jotkut taas ei. Toiset ihmiset viihtyvät parhaiten yksin ja toiset suhteissa. Me olemme erilaisia ja se on ihan ok.

Onnellisuudessa on se jännä puoli, että se näkyy. Se luo rauhaa ympärilleen. Jos sitä joku maanisesti julistaa, on syytä epäillä, että kyse on esittämisestä, kulissista. Mutta toki sen saa näyttää että on onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000011751533.html

Hypervigilanssi

Mikähän se on suomeksi?

Hypervigilanssi (jatkuva varuillaanolo ja uhkien tarkkailu ympäristössä) on autonomisen hermoston ylivireystila. Tila tekee aisteista ylikorostuneet, jolloin pienetkin ärsykkeet tulkitaan vaarana. Se on tyypillinen oire esimerkiksi traumaperäisessä stressihäiriössä (PTSD) tai kompleksisessa traumassa. [1, 2, 3, 4]

 

Käsittääkseni tila on tyypillinen myös neurokirjojutuissa. Ei tarvitse olla traumaa taustalla, tai sitä ainakaan on hyvin vaikea löytää menneisyydestä. itse elin ihan tavallisen, hyvinvoivan lapsuuden ja muistan, etten mä viihtynyt silloinkaan muiden kanssa ja mun oli pakko saada olla pitkiä aikoja yksin.

Jos on elämä ja mieli muutoin tasapainossa niin suosittelen lämpimästi muutaman päivän alkoholismia tähän vaivaan. Lamauttaa hermostoa niin, että saa uuden muistijäljen siitä, miltä tuntuu olla rentoutunut ja välinpitämätön muita kohtaan. Korvaavat kokemukset ovat kuitenkin niitä, jotka näistä traumahäiriöistä eniten parantavat, ja niihin voi olla vaikea löytää joskus kaveria. Mutta hermostonsa saa nollattua tällä tavalla. Tätä kuitenkaan ei kannata käyttää silloin jos on vielä jotain aktiivisia flashbackeja tai muuta päällä, vaan vasta sitten kun mieli on jo aika hyvin palautunut, mutta kokee vielä stressiä ja epävarmuutta esim. elämän normaaleja tilanteita kohtaan. 

Itsellä oli tällainen (cptsd) ja tilanteen päättymisestä meni noin neljä vuotta, että koin olevani palautunut. Alkoholi mukana loppuvaiheessa antamaan viimeisen potkun ymmärtää ja tajuta, että elämässä ei oikeasti ole mitään pelättävää. Sitä ennen olin aika varuillani ja pelkäsin ihan vaan kohdata ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Minä en pysty elämään toisen ihmisen kanssa.  Pidän niin paljon rauhasta ja hiljaisuudesta, en halua edes puhua paljoa vapaa-aikanani.  Olen ollut joskus parissa avoliitossa, mutta en pitänyt siitä, etten saa olla omissa oloissani. Ehkä jos voisin elää kymppanin kanssa suuressa omakotitalossa jossa molemmilla olisi oma asuinkerros suhde  voisi onnistua. 

Mä voisin olla suhteessa jonkun kanssa, joka asuu omassa asunnossaan ja jota näen noin päivän, pari viikossa enintään. Siinä kohtaa kun mies alkaa kantaa hammasharjansa ja vaihtoalusvaatteet luokseni, mulla syttyy moottorin varoitusvalo.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on kuluttavaa ainoastaan silloin jos on suhteessa vääränlaisen henkilön kanssa.

Eli cis-miehen.

No tuo on jonkinlainen vääristymä. Johtuu siitä että onnettomissa suhteissa olevat haluaa jatkuvasti purkaa mieltään asiasta toisille mutta onnelliset ihmiset ei yleensä koko ajan julista miten onnellisia ovat taas tänäänkin. Ja miten ihana ja rakas puoliso heillä on. Tuollaista ei jaeta varsinkaan niitten onnettomissa liitoissa olevien kanssa. Sehän olisi kuin hieroisi suolaa toisen haavoihin.

Jännästi en ole eläissäni koskaan nähnyt onnellista liittoa. Sellaisia olen kyllä nähnyt paljon, missä ihmiset luokittelevat olevansa onnellisissa liitoissa, mutta kun touhua katselee yhtään lähempää tulee ainakin itselle selväksi ettei halua sellaista. Onnellisuus on subjektiivista. 

Lisäksi nainen oikeastaan tarvitsisi kokemuksen siitä, millaista on elää tasapainoisesti yksin voidakseen tehdä arvion, että onko kannattavampaa elää suhteessa kuin yksin. Suurimmalla osalla parisuhdenaisista ei tällaista ole, vaan suhteeseen on menty nuorena tai sarjadeittailun jälkeen. Tietty on ihan sallittua ajatella olevansa hyvässä asemassa kun ei tiedä muusta (sitähän se onnellisuus pitkälti on, nykyoloihin tyytymistä ja niistä nauttimista), mutta silloin kannattaa tiedostaa itsekin se, että ei omaa perspektiiviä vertailuun.

Niiltä naisilta, joilla tuo perspektiivi on, en ole vielä kertaakaan kuullut, että he ovat niin onnellisia suhteessa ja onnettomia sinkkuina. Päin vastoin.

Vierailija kirjoitti:

Mietin, paljonko te yksin olevat olette käytännössä yksin? Puhutteko kellekään yleensä vai käyttekö jossain joukkoharrastuksissa kuten jumpassa, missä puhutte ihmisten kanssa? Onko teillä kotona lemmikkieläin, jolle juttelette?

Useita päiviä putkeen. Juttelen itselleni ja viherkasveilleni :D koska en halua surkastuttaa aivojeni puhe- ja kuulokeskuksia.

Toki näen naapureita pihalla ja rapussa, harrastan juttuja useana päivänä viikossa. Ja soittelen sukulaisille

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pysty elämään toisen ihmisen kanssa.  Pidän niin paljon rauhasta ja hiljaisuudesta, en halua edes puhua paljoa vapaa-aikanani.  Olen ollut joskus parissa avoliitossa, mutta en pitänyt siitä, etten saa olla omissa oloissani. Ehkä jos voisin elää kymppanin kanssa suuressa omakotitalossa jossa molemmilla olisi oma asuinkerros suhde  voisi onnistua. 

Mä voisin olla suhteessa jonkun kanssa, joka asuu omassa asunnossaan ja jota näen noin päivän, pari viikossa enintään. Siinä kohtaa kun mies alkaa kantaa hammasharjansa ja vaihtoalusvaatteet luokseni, mulla syttyy moottorin varoitusvalo.

No jos ei ole pyytänyt lupaa niin syytäkin :D Tunkeutua toisen reviirille tuolla tavoin valloittamaan. Ei jatkoon.

Mutta parisuhde tai oikeastaan parittelu on muutenkin invasiivista toimintaa. Mies ulostaa omaa geeniperimäänsä naisen kehoon. Sellaista ei kannata harrastusmielessä tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on parasta elämässä. Se onnistuu hyvin, kun valitsee hienon puolison. Raskas vaihe on sinkkuaika odottaen, että vihdoin ymmärtää, mitä oikeasti arvostaa. Sitä, että toinen on vapaa, raitis, järjissään, oma itsensä, asuu kotona, on paikalla ja läsnä ja tavoitettavissa.

Sulla on kovin yksioikoinen ja naiivi käsitys ihmisyydestä. Et tajua, että ihmiset teeskentelevät, muuttuvat, ikääntyvät ja kokevat eri asioita ja kaikki se muokkaa heidät joka päivä vähän erilaiseksi. Erilleen kasvaminen on kirjaimellisesti sitä, että elämät, ajatukset ja arvot ajautuvat kauemmas toisistaan. Ihminen opettelee hoitamaan ongelmiaan ryyppäämällä ja kohta sulla on siinä suhteessasi alkoholisti, jota joko siedät tai josta eroat.