Paula Lehtomäki pistää uran lasten edelle, eikä ole asiasta moksiskaan.

Kertoi, että lapsi selvästi haluaisi olla äitinsä kanssa enemmän, roikkuu housunpuntisssa hänen ollessaan kotona jne. Mitenhän käy kun toinen lapsi syntyy? Se kun on järkytys esikoiselle vaikka äiti olisi läsnäkin muuten kuin kännykän päässä... :(

Ei sellainen prismasta tuttu kiukkuinen sekä köyhyysrajalla elävä kotiäitikään niin erikoisen hyvää elämänalkua pysty lapsilleen tarjoamaan.

Kaikilla työssäkäyvillä äideillä ja heidän lapsilla on ikävä toisiaan. <enkä minä ainakaan voi auttaa paremmin kuin ensiapu, enkä halua että aikaa tuhlataan että minä ensin töistä kaahaan lapsen hakemaan - mikä autuaaksi tekevä se äiti siinä on? Entä mistä tiedätte paljonko hän näkee ei-vapaapäivänä lasta. Luin joskus että yksi ministeri esim. käy kotona lounaalla ja leikkimässä lapsen kanssa. Minä työssäkäyvää en voi sitä tehdä, haen lapsen viideltä ja seitsemältä panen hänet nukkumaan, ihan 2 tuntia päivässä nähdään. <ai niin mutta minähän en olekaan ministeri, täytyy muistaa että niitä pitää lyödä lujaa jotka näyttää pärjänneen miesten ylivoimasta huolimatta. Parasta alistamista on se kun alistetut pitää kurissa toisensa.

kuinka on vain yksi ja ainoa tapa elää, ja se on kotiäitiys.

Vierailija:

Näin ne ajat muuttuu, vaan av-äideiltä puuttuu historian taju. Onhan varsin moderni ilmiö, että äidit hoitavat itse lapsiaan ja ovat täysipäiväisiä kotiäitejä. Ennen vanhaan maalaistalossa lapset olivat kotona, mutta ei heitä kukaan täysipäiväisesti hoitanut. Emännällä oli emännän työt. Lapset kulkivat niissä mukana tai olivat piikojen hoidossa.

Säätyläiskodeissa taas lapset hoiti aina joku muu kuin biologinen äiti. Sitä varten oli piikoja ja kotiopettajia. Köyhissä perheissä taas ei ollut mahdollisuuttakaan ajatella, että lapsia olisi erikseen hoidettu. Lapset olivat kuka naapurin hoidossa, kuka missäkin.

Pointti on se, että jos joku järjestää elämänsä johonkin muuhun malliin kuin tähän kotiäiti-idylliin, niin se tuomitaan heti. Tosiasia on kuitenkin se, että lapsia on hoidettu hyvin erilaisilla tavoilla maailman sivu ja silti on pärjätty.

Missä kohtaa tämä hänen tämänhetkisissä valinnoissaan näkyy? Minkälainen pakko oikein pitäisi tulla eteen, että hän tuon valinnan tekisi? Eikö se riitä, että HÄN on lapsensa ainoa äiti?



Kukin tyylillään, mutta ei pidä tekopyhäillä, että lapset ovat tärkeitä, jos ilmiselvästi eivät ole.

Omituinen äiti, kun pystyy olemaan noin paljon lapsestaan erossa. Mutta oma valinta ja todellakin valinta. Aivan turha jeesustella jostakin lasten etusijalle laittamisesta. Mutta eiköhän noistakin ihan yhteiskuntakelpoisia tule. Silti uskon, että saattaa kiikkustuolissa Paula harmittaa ajankäyttövalinnat. Katsokapa vaikka iäkkäämpien miesjohtajien kommentteja siitä, mitä tekisivät elämässään toisin, jos saisivat uuden mahdollisuuden...

Mistäs me tiedetään montako tuntia hän tekee töitä vapaapäivänä. Voihan se olla vaikka parin tunnin piipahdus töitten parissa.

Luulenpa ettei Lehtomäki vielä yhden lapsen äitinä ymmärrä mistä jää paitsi omistautuessaan uralleen noin totaalisesti.



Ihmettelen tätä vastakkainasettelua tällä palstalla. Jollet ole uraohjus, niin olet luuseri kotiäiti. Ehkä on myös työssäkäyviä ja pitkälle edenneitä naisia, jotka kuitenkin osaavat hellittää tahtia silloin kun lapsi on pieni. Ei se tarkoita kotiin jäämistä vaan lapsen pistämistä kaiken, myös työn edelle ja vastuun kantamista itse, ei lapsen työntämistä muiden hoidettavaksi lähes ympärivuorokautisesti. Tästähän on kyse, jos Lehtomäki ei pysty edes yhtä vapaapäivää välttämättä pitämään viikossa ja reissaa ympäri maailmaa pitkissä pätkissä. Hänellä olisi myös ollut oikeus jäädä esim. hoitovapaalle tai tehdä lyhennettyä työpäivää. Lapsi tarvitsee häntä enemmän kuin ministeriö.



Itse siis EN ole kotiäiti, vaan kolmen lapsen akateemisesti koulutettu, työssä käyvä äiti.

Jokainen tietysti tekee omat valintansa, mutta kuitenkin... Jutusta tuli tosi hyvin esille, miten lapsi kaipaa äitiinsä. Paula esim. lähtee arkisin töihin ennen kuin lapsi herää, koska lapsi on niin äitinsä perään, että lapsen herättyä on vaikea lähteä. Vuodessa sata matkapäivää (tosi pitkä aika 1,5v:lle) ja vapaa-päiviä ei välttämättä lainkaan.



Heillä ei isäkään jäänyt kotiin hoitamaan lastaan, vaan arkea pyörittää kokopäiväinen lastenhoitaja, isovanhemmat, veljen perhe ja pari lastenvahtina toimivaa tyttöä. MOnta kertaa, jos mies tekee uraa, vaimo jää kotiin eikä valtavaa lastenhoitaja-armeijaa kaivata.

Onhan lapsella isä. Ehkäpä isä sitten on lapsensa kanssa enemmän. Ainakin toivottavasti. Mieluiten varmasti lapsi pitäisi molemmat vanhemmat itselleen omistautuneina, mutta hyvä, jos edes toinen on. On tosiaan niin paljon uraisejäkin, ja silti lapset ovat onnellisia, kun heillä on omistautuva äiti.

Lehtomäen mies voisi joustaa nyt kun vaimon poliittinen ura on selkeästi nousukiidossa. Mutta mitä tekee mies? Keskittyy omiin töihinsä lapsen kustannuksella. Itsekästä sanon minä.

Mieheni päätti juuri lopettaa yrittämisenkin että olisi enemmän aikaa perheelle. Tuli sentään joka päivä kotiin ja piti ainakin yhden vapaapäivän viikossa, mutta joinain iltoina ei ehtinyt yhtään nähdä lapsia. Vaikka tulot tippuivatkin hieman kun meni toiselle töihin, ei mikään korvaa pienten lasten kanssa vietettyä aikaa. Kun lapset hiukan kasvavat, mietitään yrittäjyyttä uudestaan.



Nämä ovat ihan arvovalintoja. Kyllähän ministeriksi pääsee iäkkäämpiäkin naisia, miksi on niin kiire silloin kun lapset ovat ihan vauvoja?

lasten parhaaksi. Ei ottanut vastaan tarjottua ulkoministerin pestiä, joka olisi ollut vieläkin vaativampi kuin ympäristöministerin paikka. Ja toisekseen, mielestäni naisellakin on oltava oikeus uraan ja lapsiin. Vielä toteaisin, että Paulan Lehtomäen lapsilla on myös isä, joka myös pystyy hoitamaan lapsiaan. Ei äiti ole ainoa pätevä lapsenhoitaja. Paula Lehtomäki näyttää miehensä kanssa mallia kuinka myös isä voi pitää vanhempainvapaata ja hoitaa lapsia kotona. Taitaa olla niin, että me naiset emme oikein taida hyväksyä ajatusta siitä, että myös miehet voivat selviytyä perheen arjen pyörityksestä, vaan haluamme yksin päteä siinä.

töistä kotiin.

ei pysty olemaan 6kk - 1,5 vuotiaan lapsensa luota kolmasosaa vuodesta pois pitkissä pätkissä.



Ihan turha lässyttää tasa-arvosta. Missä se lapsen arvo on ? Eihän lapsi ole edes koiran arvoinen, kun ei noin paljon poissaolevan ihmisen kannattaisi edes eläintä hankkia.



Ja jos hänen täytyisi valita niin valitsisi lapsen - siis täh? Onhan hänen täytynyt valita ja hän valitsi työn. TÄTS IT. 6 tai usein 7 päivää viikossa töissä, eihän se ole mitään äitiyden ja työn yhdistämistä vaan ihan vaan työn valitsemista.



Ihan bulshittiä tehdä noin tunnevammaisesta valinnasta tasa-arvokysymys.

20 tiivisti omat ajatukseni hyvin:

Kyllä hänen lapsensa saa elää hyvän lapsuuden. Vähän suhtellisuudentajua kehiin! Veikkaan että on Suomenkin mittakaavassa ihan onnellinen lapsi. Rakastavat venhemmat ja hoitajat. Miettikää niiden alkkisten, masentuneiden ja narkkarien lapsia mieluummin. Heitä ei hoida kukaan.

Jotenkin tuntuu, että nykyäideillä (ja nimenomaan äideillä, harvemmin isillä) on suhteellisuudentaju aivan kadoksissa. Ja lasken itseni myös näihin, myönnän ensireaktioni moniin meidän perheestä poikkeaviin valintoihin olevan tosi jyrkkä ja musta-valkoinen... Mutta tämä ketju sai kyllä silmät aukeamaan, onneksi!

Jokainen tulee antaneeksi jotain itsestään lapsilleen, halusipa tai ei. Vastaavasti kasvatus on aina arvovalintoja, tiedostipa sitä tai ei. Onko välttämättä huono arvo, jos osoittaa työn(kin) olevan tärkeää ja että äiti(kin) voi luoda kansallisesti merkittävää uraa? Ja voihan itsestään antaa muutakin kuin 100% paikallaoloa, läsnäolon laadullakin oikeasti ON merkitystä.

Sitäkään täällä ei kukaan tuo kauhisteluihinsa uppoutuneena esiin, että kyseinen ministerihän teki jo yhden ison valinnan lapsiaan ajatellen: otti vastaan ennemmin ympäristöministerin pallin, vaikka olisi voinut jatkaa ulkomaankauppaministerinäkin (jona olisi ollut huomattavasti enemmän vaikutusvaltaa ja kansainvälisyyttä). Eli eiköhän siinäkin perheessä ole tärkeysjärjestys ihan kohdallaan, vaikka se ei ehkä toisenlaisia valintoja tehneiden silmissä siltä näyttäisikään.

Minusta olisi kammottavaa, jos kaikki äidit ja isät olisivat toistensa kopioita. Tärkeintä on, että aidosti rakastaa lapsiaan ja osoittaa sen heille sanoin ja teoin eikä esim. vahingoita lapsiaan. Siksi nostin esiin tuon 20:n pointin, joka osui ja upposi, kiitos siitä!

T: yksi akateeminen kotiäiti

täällä sitä, että Jyrki Katainen pienen lapsen isänä ryhtyi valtiovarainministeriksi ja on varmaankin myös todella paljon poissa kotoa. Isäkö sitten ei ole lapselle tärkeä? Myöntäkää vaan kaikki kotiäidit, että olette vain kateellisia ja katkeria, kun pienen lapsen äiti voi luoda myös uraa.

Eikö lapsella pitäisi olla oikeus äitiinsä?

Vierailija:

Kyllä uraäidilläkin on oikeus lapsiin, ei vain kotiäideillä.

Ei sellainen prismasta tuttu kiukkuinen sekä köyhyysrajalla elävä kotiäitikään niin erikoisen hyvää elämänalkua pysty lapsilleen tarjoamaan.

Moni tuo usein esiin sen, että etenkin lasten ollessa pieniä äitien pitäisi välttää urahakuisuutta. Eikö sitä pitäisikään välttää aina, jos lapsia saa, kun teinithän ne vasta vanhempiaan tarvitsevatkin!? Varmasti on siis pahempiakin tekoja kuin palata " liian pian" vaativaan työhön, eikä aina vastaavasti ole lapselle edes hyvästä, jos äiti on pitkään kotona... Toki jokaiselle soisi " täydellisen äidin" , mutta kun ei se elämä niin mene. Ja olisihan se toisaalta aika hulluakin, suorastaan rodunjalostusta!



Onneksi monenlaisissa perheissä kasvaneista lapsista voi tulla tosi onnellisia aikuisia (ja valitettavasti myös onnettomia hyvistä kulisseista tai ns. oikeista valinnoista riippumatta).