Paula Lehtomäki pistää uran lasten edelle, eikä ole asiasta moksiskaan.

En halua noin kylmien ihmisten päättävän lapsiperheiden asioista. Hesarissa vielä oikein erikseen painotettiin, että Lehtomäki kyllä hoitaa lapselleen vaatetuksen, oli käynyt ostamassa keväthaalarin kovassa kiiressä ennen johonkin istuntoon menoa. Siis vau, hoitaa peräti vaatetuksen.

Kirjoitus oli aika karu ja vaikuttaa varmasti monen sellaisen mielipiteenseen, jotka sitä eivät vielä ole lukeneet

Myös sitä jos olisi lapsen isästä kyse. Vuodessa kolmasosan kokonaan kotoa pois. Valtuustotyötä tehneenä tiedän että maan hallituksessa ja eduskunnassa istuminen on aikaavievää vaikka kotimaassa olisitkin. Kymmentuntiset päivät on ihan ok juttuja, eikä aina riitä. Kaikenmaailman haastatteluja ja kissanristiäisiä joihin odotetaan osallistumista. Eli ei mitään helppoa ja pienen lapsen äitiyteen yhdistettävää.

Ihan hyvä jos Paula myöntää että tilanne on nyt tämä ja lapselle liian vähän läsnäoloa, työ on mennyt aika rankasti perheen edelle, tai sanoisin että perhe on tehty työn sivutuotteena. Toivottavasti ei koskaan kaduta.

jos päättää hoitaa ministerin tehtäviä, ei voi kokouksessa pitää puhelimessa ääntä päällä.



Hän tekee vain niin kuin miehet ovat tehneet iät ja ajat. Ei sen kummempaa.

Jos pienempi hätä (kuten että lapsi kaipaa äitiään), niin pistäkööt tekstiviestin. Ymmärrettävää on, ettei kesken kokouksen voi kaikkiin puheluihin vastata, mutta tämä ASENNE häneltä on julma. Lapsen hätä ei ole niin tärkeä asia kuin hänen työnsä.



Katsellessani omaa nukkuvaa 1-vuotiastani, en voi ymmärtää kuka vanhempi haluaa vapaaehtoisesti olla pois yli kolme kuukautta vuodessa lapsensa luota:(

Ihan kuin ei olisi kuin 2 vaihtoehtoa: tälläinen tunnekylmyys tai sitten 24/7 lapsen kanssa? Eiköhän 99 % meistä ole jossain siellä välillä!!



Ja jos on sitä mieltä, että lapsen kanssa pitää olla yhdessä ja viettää aikaa niin heti yritää olla joku täydellinen äiti? Eikö se ole ihan normaalia? EPänormaali äiti, joka vaan synnyttää lapsia, muttei halua niiden kanssa olla. HUI.

Jos itse on työmatkoilla tms ja pikkulapselle sattuu joku hätä, niin mitä sitä äiti pystyy etänä tekemään muuta kuin stressaamaan? Ja ketä se hyödyttää? Ei ainakaan lasta. Kyllä paras ja tehokkain apu löytyy 112 nrosta ihan oikeasti.

kun ura alkoi viedä ja matkapäiviä tuli rutosti. Silloinkin kun oli kotona, oli henkisesti poissa - mietti työasioitaan vaan ja putosi aivan kärryiltä lasten arjesta ja kehityksestä. Meillä ainakin lapset kärsi - poika varsinkin oireili, kun isää ei nähnyt kun isommissa käänteissä ja silloinkin kun näki, isä ei oikeasti ollut läsnä.



Mieshän ei lasten ikävää ja oireilua nähnyt, koska hän oli poissa. Ja tunsi lapsensa niin huonosti suoraan sanottuna, ettei tiennyt, milloin lapsi on normaalilla mielellä ja milloin vaikkapa ahdistuneen oloinen.



Onneksi mies uskoi minua ja pisti työnteolle rajat. On yhä kunnianhimoinen ja ahkera ja etenee ja menestyy, mutta huolehtii siitä, että pysyy lastensa elämässä mukana ja viettää oikeasti aikaa heidän kanssaan. Matkapäiviä karsi rajulla kädellä ja vähensi työpäivän pituutta. Pitää myös kiinni sovituista vapaistaan, joita pyrkii nyt ottamaan lasten kalenterin mukaan.



Enemmän läsnäoleva isä, joka on kärryillä lasten harrastuksista, koulujutuista ja joka paneutuu juttelemaan ja touhuamaan heidän kanssaan, on selkeästi tehnyt meidän lapsille hyvää.



Minä itse teen myös vaativaa työtä, mutta olen kieltäytynyt ylennyksistä, joissa työnkuvaan olisi kuulunut paljon matkustamista. Totuus kun kuitenkin on se, että sen minulle tarjotun työntekijäksi löytyy varmasti monta aivan yhtä pätevää tyyppiä kuin minä - vaikka tosi viksu oonkin. Lapsilleni sen sijaan voin antaa jotain ainutlaatuista ja korvaamatonta.



Oma isäni kuoli, kun olin alle 10- vuotias. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen, että hän vietti minun ja sisarusteni kanssa todella paljon aikaa. Minulla on valtavasti ihania muistoja isän kanssa tehdyistä jutuista, tarinoista, joita hän kertoi. Vaikka olin tosi pieni isäni kuollessa, minulla oli vahva tieto ja tunne siitä, että isäni minua rakasti ja olin hänelle todella tärkeä. Ja tuo tunne ja tietoisuus on kantanut minua elämässäni pitkälle. Tätä vasten peilaan omia valintojani.



Jos nyt teen pikkuisen vähemmän töitä ja viiden vuoden päästä satun kuolemaan, niin sille mun työpaikalle ja maailmanhistorialle ei ole mitään väliä sillä, etten tehnyt kaikkia niitä ylityötunteja enkä ottanut matkatöitä. Sen sijaan sillä, että olen ollut paljon lasteni kanssa ja tehnyt juttuja heidän kanssaan ja jutellut, jutellut, jutellut, pitänyt rauhassa sylissä ja halannut. Sillä on merkitystä ei vaan heidän elämäänsä vaan heidän mahdollisten lastensa ja lastenlasten elämään. En ole uskovainen, mutta olen omassa elämässäni sen nähnyt. Suurin niistä on rakkaus - ja se ei koskaan katoa.

Itsekin teen vaativaa työtä, mutta kieltäydyn kaikesta ylimääräisestä työhön liittyvästä. Kolme lastani ovat minulle ne maailman tärkeimmät. Ehdin vielä myöhemminkin keskittymään uraani ja saattamaan esim. väitökseni loppuun.

tällaisten roska-aloitusten pidon sivuillaan.

Heillä on valittu näin päin, muilla usein toisin päin - tai niin, että molemmat ottaa suurinpiirtein samankokoisen osan, jos ei olla yhdessä.



Onnea Paulalle ja menestystä sekä perheelle että uralle!

Vierailija:

Eikä edelleenkään ole kyse siitä, että äitien ainoa oikea paikka olisi kotona, vaan asioiden tärkeysjärjestykseen pistämisestä.

täällä on aina.



Minusta tuo Paulan juttu oli tosi hyvä. Tekis ihan mieli laittaa sille mailia, että hienoa, että uskaltaa tehdä omat ratkaisunsa ja seistä niiden takana julkisestikin. Hatunnosto!



Aina kun on olemassa tällaisia av-mammatapauksia, jotka muka tietää asioista kaiken ja on heti arvostelemassa ja päsmäröimässä.



Ja tuo 112 juttu. Onhan se nyt selvä, että jos lapsi on esim. tukehtumassa tai syönyt myrkkyä tms. niin ensimmäisenähän nyt pitää soittaa ambulanssi paikalle eikä äitiä! Olette te kyllä ihme tyyppejä suurin osa, vaikka hyvin järkeviinkin täällä joskus törmää :)

Vierailija:

ei pysty olemaan 6kk - 1,5 vuotiaan lapsensa luota kolmasosaa vuodesta pois pitkissä pätkissä.

Ihan turha lässyttää tasa-arvosta. Missä se lapsen arvo on ? Eihän lapsi ole edes koiran arvoinen, kun ei noin paljon poissaolevan ihmisen kannattaisi edes eläintä hankkia.

Ja jos hänen täytyisi valita niin valitsisi lapsen - siis täh? Onhan hänen täytynyt valita ja hän valitsi työn. TÄTS IT. 6 tai usein 7 päivää viikossa töissä, eihän se ole mitään äitiyden ja työn yhdistämistä vaan ihan vaan työn valitsemista.

Ihan bulshittiä tehdä noin tunnevammaisesta valinnasta tasa-arvokysymys.

Minusta on oikein, että on naisia, jotka tekevät ratkaisuja myös itseään ajatellen (ja samalla auttavat muita naisia). Onko teistä todellakin oikein, että naisen on valittava joko työ tai perhe? Miksei miehiltä vaadita samaa? Äiti ei todellakaan ole niin ylivertainen lasten hoitaja, vaan isätkin voivat ottaa vastuuta ja heidän pitäisikin!

Meillä ei ollut paljoa rahaa kun olin lapsi. Äiti oli kotona meidän kanssa ja todella arvostan. Ymmärsin jo lapsena että oli mukavampaa se että sai päivät touhuta äidin ja sisarusten kanssa kuin se että olisi saanut ehkä kaikki muotivaatteet.

OLen siitä onnellisessa asemassa että minulla on myös ihana isä. Jaksoi aina työpäivien jälkeen viedä meitä uimaan tai pelata jalkapalloa yms. Nautti ajasta jonka vietti meidän kanssa.

Toivoisin että meidän lapsilla olisi yhtä hyvät vanhemmat.=)

ettekä halua tunnekylmiä ihmisiä johtoasemiin?!? VÄhän on ristiriitaista tuo teidän puhe.



Miten miehiä ei syyllistetä tällaisista asioista? Miksi heiltä ei vaadita samoja asioita? Miten perheellinen nainen koskaan voi olla johtoasemassa, jos hänen vaaditaan olemaan lapsen kanssa kotona 24/7 lapsen kolmanteen ikävuoteen saakka? Kyllähän sen nyt tyhmempikin tajuaa, ettei kotiäitinä ollut koskaan ylene tuollaiselle pallille kuin Paula. Tai että sitä tehdä normaalilla työajalla.



Ja miten perk.... tämä on teidän persnahasta pois??? Keskittykäähän siihen omaan pikku elämäänne.

Vierailija:

Kirjoitus oli aika karu ja vaikuttaa varmasti monen sellaisen mielipiteenseen, jotka sitä eivät vielä ole lukeneet

Miksi? Katkeruus siitä kun itse ei ole mitään muuta kuin äiti ja mieskin juoksee vieraissa? Keskittykää vaan siihen omaan pikku elämäänne ja antakaa muitten tehdä omat ratkaisunsa.

Vaikutti siltä, että hän on onnistunut yhdistämään perheen ja työn ongelmitta, onhan lapsella isä ja oma hoitaja kotona. Lapsi ei siis käsittääkseni käy päiväkodissa.



Mutta, nainen on taas raskaana ja pitää lyhyen äitiysloman. Jaksaakohan hän ikuisesti tällä tahdilla? Hän varmasti nauttii työstään, mutta jos elämä on tosiaan täysin aikataulutettua ja mihinkään ylimääräiseen ei ole aikaa, niin miten käy äidin oman jaksamisen? Kyllä kahden pienen lapsen kanssa on rankempaa kuin yhden vauvaikäisen (yövalvomiset alkaa kumuloitua, isompi alkaa tulla uhmaan ja vaatii enemmän huomiota jne) Ei tuo ministerinpestikään mikään lepopaikka ole...