Eläkeläiset, hoiditteko te aikoinaan omat vanhempanne ja isovanhempanne?

Vierailija kirjoitti:

Mun isovanhemmat kuoli aikaisin. Äidin puolelta molemmat alle 30-vuotiaina ja isän puolelta isoisäni, kun olin 7-vuotias ja isoäiti, kun olin 18.

Omat vanhemmat sitten äiti 44-vuotiaana ja isä 67-vuotiaana sairaalassa molemmat.

Eipä ole tarvinnut hoidella.

Ei ole ihan osunut arvonnassa hvät geenit sinullekaan.

Isäukko kuoli suorilta jaloilta  sydäriin ja mutsi käveli itse saattohoitokotiin jossa menehtyi viikon kuluttua. Mutsi ei eläessään halunnut mitään apuja, sitkeä muija oli. 

Vierailija kirjoitti:

Aika monella eläkeläisellä vanhemmat ovat edelleen elossa!

Minkä ikäinen on eläkeläisen vanhempi? Vanhempani kuolivat 74 ja 84 v. iässä. Olen itse edelleen töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysykääpä ihan peruuttaisin Esperin ja Attendon hoitajille, että haluaisiko he olla vanhana hoidettavana ko. laitoksissa?

Miksi haluaisivat olla hoidettavana missään?

No niin ei varmasti kukaan vapaaehtoisesti haluaisikaan. Aina ei vain kysytä.

Nykyisin on hoitotahdot ja monella hoitajalla sellainen on ihan riippumatta siitä missä he ovat töissä.

Arveletko niiden hoitotahtojen aitomaattisrsti toteutuvan? 

Aika hyvin jos ja kun siitä hoidosta kieltäudytään.

Mistä hoidosta kieltäydyt? Elvytyksestä? Kunnan kotihoidosta? Hoivakodista? 

Me, M68 ja N68, asuimme aktiivi-ikämme kaukana vanhemmistamme. Äitini kuoli kun oli armeijassa ja isäni kuoli kotonaan toisessa avioliitossaan. Vaimoni isä kuoli kotonaan ja äiti myöhemmin vanhainkodissa. Ei ollut minkäänlaista hoiva- tai aputoiminnan tarvetta tai mahdollisuutta meidän toimestamme.

Ei tarvinnut hoitaa. Toinen sai sydärin melkein heti eläkkeelle jäätyään, ja toinen eli pitkän ja terveen elämän yli 90-vuotiaaksi asti. Ei tarvinnut hoivaa tai hoitoa. No, siivousapua sai, mutta se tuli sodan käyneille annettuna edullisena aputoimintana, jonka tarkoitus oli myös työllistää seutukuntalaisia.

Heippa.

En.  Kun silloin oli tapana muuttaa työn lähelle eikä jäädä odottamaan että se työ tulisi lähelle.  Nykyisin onnistuu kyllä kun ei muuteta jokatapauksessa.

Omaa äitiämme autoimme veljeni kanssa. Hän asui kotona mutta oli sen verran skarppi että osasi hoitaa omia asioitaan. Liikkuminen oli vaikeaa joten kävimme kaupassa ja ostimme ruokaa hänelle.

Isä kuoli jo 28 vuotta sitten ja hän oli 12 vuotta äitiä vanhempi joten äiti hoiti häntä. Joskus kuskasin häntä lekurille.

Appivanhemmat ovat taas vähän hankalampi juttu. 2 vuotta sitten jouduimme ajamaan kiireellä heidän luokseen maaseudulle koska appiukko oli sairastunut äkillisesti ja piti viedä hänet sairaalaan. Anoppi ei olisi pärjännyt yksin koska muistisairas eikä pääse liikkumaan muulla kuin rollaattorilla mutta kaatuilee välillä. Olimme 2 viikkoa heidän luonaan. Jouduimme soittamaan kotihoitoon että saisimme apua. Asia hankala myös siksi että vaimoni on kanssa sairas joten minä, heidän vävy siis joutuin hoitamaan anoppia. Kun appiukko palasi sairaalasta kotiin alkoivat kotihoitajat käydä säännöllisesti, ja puoli vuotta myöhemmin anoppi sai paikan hoitokodista. Appiukko asuu siis yksin kotona mutta pärjää vielä, hänellä on ajokorttikin.  Sen tiedän että joskus meidän, siis minun pitää ruveta auttamaan häntä vaikka hän ei ole oma isäni enkä peri heiltä mitään. Appivanhemmat ovat testamentissaan kirjoittaneet että tyttärein puolisolla ei ole avio-oikeutta heiltä perittyyn omaisuuteen joten motiivi auttaa heitä on aika alhaalla. Silloin kun on tosi hätä niin olen valmis auttamaan mutta ei jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Omaa äitiämme autoimme veljeni kanssa. Hän asui kotona mutta oli sen verran skarppi että osasi hoitaa omia asioitaan. Liikkuminen oli vaikeaa joten kävimme kaupassa ja ostimme ruokaa hänelle.

Isä kuoli jo 28 vuotta sitten ja hän oli 12 vuotta äitiä vanhempi joten äiti hoiti häntä. Joskus kuskasin häntä lekurille.

 

Appivanhemmat ovat taas vähän hankalampi juttu. 2 vuotta sitten jouduimme ajamaan kiireellä heidän luokseen maaseudulle koska appiukko oli sairastunut äkillisesti ja piti viedä hänet sairaalaan. Anoppi ei olisi pärjännyt yksin koska muistisairas eikä pääse liikkumaan muulla kuin rollaattorilla mutta kaatuilee välillä. Olimme 2 viikkoa heidän luonaan. Jouduimme soittamaan kotihoitoon että saisimme apua. Asia hankala myös siksi että vaimoni on kanssa sairas joten minä, heidän vävy siis joutuin hoitamaan anoppia. Kun appiukko palasi sairaalasta kotiin alkoivat kotihoitajat käydä säännöllisesti, ja puoli vuotta myöhemmin anoppi sai paikan hoitokodista. Appiukko asuu siis yksin kotona mutta pärjää vielä, hänellä on ajokorttikin.  Sen tiedän että joskus meidän, siis minun pitää ruveta auttamaan häntä vaikka hän ei ole oma isäni enkä peri heiltä mitään. Appivanhemmat ovat testamentissaan kirjoittaneet että tyttärein puolisolla ei ole avio-oikeutta heiltä perittyyn omaisuuteen joten motiivi auttaa heitä on aika alhaalla. Silloin kun on tosi hätä niin olen valmis auttamaan mutta ei jatkuvasti.

Niin, ja olemme M65 ja N63, appivanhemmat M93 ja N88.

En ehtinyt,  kuolema korjasi sekä mummon että äidin niin nopeasti. Olin 28 kun mummo kuoli ja 37 kun äiti kuoli.

Ukin kuollessa olin 2 vuotta ja isän kuollessa 5 vuotta.

Olen 47v ja hoidin vanhenpieni kanssa mummoani ja ukkiani, asuivat siis meillä koko lapsuuteni/nuoruuteni kunnes kuolivat ennen kuin täytin 18v. Joten vaippojen vaihto/syöttäminen oli minulle tuttua puuhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maaseudulla 70 luvulla väkeä oli kyllä riittämiin ja aina löytyi sitten apuja tarvittaessa.Nykyään sitten hoiva palvelut kun apuja ole enään niinkään.

Oliko? Saiko apua jos kaikki oli pellolla tai kuka missäkin tehtävissä maatalontöissä?

Jos omisti maata niin saattoi ehkä jäädä syytingille.

Köyhät joutui kunnan hoiviin, tosin kuolivat kyllä varhain. Etenkin miehet.

Kyllä minä hoidin.  Olen 74-vuotias ja vasta kaksi vuotta sitten päättyi hoitaminen.  Ja sen aloitin jo työssä ollessani.  Äitini eli satavuotiaaksi.

Joten on tässä saanut päänä ja jalkana olla.

Nyt vasta voin elää ns. omaa elämää ilman sitä hoitovastuuta.  

Hoidin myös lapsenlapsia, varmasti enemmän kuin monet muut.  Siitä on tietysti se ilo, että minulla on hyvät ja läheiset välit heihin edelleen.

Mutta kyllä se vaan raskastakin joskus oli, tarkoitan se äidistä huolehtiminen.  Ei olisi uskonutkaan, mitä kaikkea siihen sisältyi.  Äiti sai kyllä palveluja kunnan puolestakin, mutta joskus tuntui, että ne oli kuin hyttysen kusi meressä.  Varsinainen vastuu oli aina minulla.  Aina oli lähdettävä ja aina oli oltava paikalla.

En ota vastaan yhtään syytöstä siitä, kuinka muka suuret ikäluokat ei ole vanhempiaan hoitaneet.  Minulla on sentään sukulaisia, ystäviä, työtovereita jotka on samaa ikäluokkaa ja samaa tarinaa oli heillä kerrottavana.  Minulla vain kesti kaikkein pisimpään.

Eipä siinä paljon etelänmatkoja tehty eikä muitakaan, kun aina piti olla tavoitettavissa.

Äitini hoiti oman äitinsä ja isäni. Äiti itse pysyi hyväkuntoisena lähes loppuun saakka, viimeisinä vuosina autoin monissa asioissa, tietotekniikassa ja isommissa ostoksissa, mutta varsinaista hoitoa hän ei tarvinnut. Ennen kuin aivan lopussa, jolloin oli jo saattohoitokodissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä hoidettiin. Vuosisatoja on Suomen kansa hoitanut vanhuksensa, vammaiset, sairaat jne  Eihän vanhainkoteja saati muitakaan asumispalveluja edes ollut!

Nykyisenlaiset vanhainkodit ovat tulleet vasta 1900- luvun alkupuolella!

Ei hoidettu. Äitini dumppasi oman äitinsä vanhainkotiin 90-luvulla.

Ts. Hoiti hänelle paikan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä hoidettiin. Vuosisatoja on Suomen kansa hoitanut vanhuksensa, vammaiset, sairaat jne  Eihän vanhainkoteja saati muitakaan asumispalveluja edes ollut!

Nykyisenlaiset vanhainkodit ovat tulleet vasta 1900- luvun alkupuolella!

Ei hoidettu. Äitini dumppasi oman äitinsä vanhainkotiin 90-luvulla.

Ja ennen tätä dumpattiin vanhukset jonnekin muualle.

Nämä on sellaisia asioita, joista AINA pitäisi ottaa ensin selvää, millaiset mahdollisuudet näillä ihmisillä silloin on ollut ottaa oma vanhempansa vaikkapa kotiinsa tai itse muuttaa sinne vanhuksen luo, tai käydä hänen luonaan kaiken aikaa.

Eli tällaiset "se dumppasi äitinsä vanhainkotiin" ei vielä kerro tilanteesta mitään.  

Ajattelen vaikka omaa äitiäni.  Hänen äitinsä kuoli varhain, mutta isänsä eli vanhaksi.  Äidillä ei ollut mitään mahdollisuuksia hoitamiseen, heillä oli välimatkaa satoja kilometrejä, vanhemmillani ei ollut autoa ja juna- ja bussiyhteydet oli hankalat.  Pappa halusi asua talossaan vanhaksi.  Meillä ei olisi ollut riittävästi tilaa vanhukselle, eikä mitään mahdollisuuksia siihen muutenkaan.  Meillä ei ollut edes omaa saunaa, vaan kävimme yleisessä saunassa.  Vesi haettiin kaivosta.  Ulkohuusi.  Vanha talo vailla mitään mukavuuksia.  Olimme aika varaton perhe muutenkin.

Pappaa hoiti ensin palkattu hoitaja kotona, mutta tämä varasti papalta rahaa ja sen jälkeen ei tähän ryhdytty.  Yksi äidin sisarus asui vähän lähempänä ja hän huolehti minkä pystyi.  Lopulta papalle saatiin paikka vanhainkodissa ja siellä hän eli monta vuotta, kesäisin kuitenkin vietti pitkiä aikoja siellä omassa talossaan ja yksi naapuri kävi aina välillä katsomassa.

60- ja 70 -luvulla ei ollut vielä läheskään kaikilla sellaisia asuntoja, johon olisi voinut vanhuksen ottaa oman perheen lisäksi eikä kaikilla todellakaan omaa autoa, meillä ei ollut puhelintakaan.

Miettikää vähän mitä kirjoitatte ja ottakaa ensin selvää taustoista, ennen kuin alatte arvostelemaan ja syyttelemään vanhempianne ja isovanhempianne.

Ymmärrän ihan hyvin myös sen, miksi isäni äiti "dumpattiin"  vanhainkotiin.  Yhdelläkään lapsistaan ei ollut mahdollisuutta ottaa häntä kotiinsa, sairasta, harhailevaa ja täysin muissa maailmoissa elävää ihmistä.  Hän oli yhden tyttärensä hoivissa niin kauan kuin suinkin pystyi, mutta ei ihmisten voimavaroja voi loputtomiin kuluttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät hoitaneet. Silloin kuoltiin nuorempina. Vanhaksi eli isoisovanhemmistsni vain yksi ja hän oli vanhainkodissa. Vanhempani eivät hoitaneet ketään.

N57

Sama juttu mun isovanhempien kohdalla.  Eikä se heidän hoitamisensa olisi vanhemmiltani onnistunutkaan,  kun asuivat satojen kilometrien päässä vanhemmistaan. 

Jos vanhuksille ei ole paljon sukulaisia tai ystäviä asuinpaikkakunnallaan niin eikö olisi ihan fiksua muuttaa lähemmäksi lapsiaan siinä vaiheessa kun alkaa tarvita enemmän apua?

Moni ei siinä vaiheessa enää halua muuttaa mihinkään.

Vaarin olisi pitänyt muuttaa Lapista Helsinkiin.  Ei olisi onnistunut.  

Miten sen pihaporonkin olisi sinne sopeuttanut?

Vierailija kirjoitti:

Isovanhempani huolehtivat tasan itsestään, jopa omat lapset jäi vähälle huomiolle. Omat vanhempani, huolehtivat itsestään ja odottivat meidän lasten hoitelevan heidän asioitaan ollessamme nuoria - tiedättehän, kodin pikkurempat jne. Ne asiat joita normaaliperheissä vanhemmat auttelevat lapsilleen/nuorille aikuisille. Ihan kateellinen olen kun kuulen että joillain on esim isä apuna autorempassa, kodin tapetoinnissa jne. Ei meillä. Syyllisyyttä on tuotu taakaksi asti jos en ole vaikkapa parikymppisenä rientänyt töiden jälkeen sukuloimaan ja auttelemaan milloin missäkin vaan mennyt kaverien kanssa huolettomasti = vastuuttomasti elelemään nuoruuttani. 

Itse hoidan lapseni 100%, mutta vanhempieni asioita en aio hoitaa ikinä. Ihan tarpeeksi on töiden ja lasten kanssa, oman talon hommat jne. Mulle on se ja sama kuka heidän asiansa hoitaa kun oikeasti alkavat tarvita apua. Nyt on minun vuoroni elellä huolettomasti, myöhemmin haluan tukea aikuistuvia lapsiani ja toivottavasti joku päivä lapsenlapsia. 

Olen 40+, joku sitä kysyy kuitenkin. Ja lapseni hiljalleen kasvavia nuoria teinejä, vanhin muuttamassa pois kotoa pian. 

Uho uho uho.

No, odotahan.  Tulethan vielä.itsekin vanhaksi.  Oletko satavarma, että lapsesi sinusta huolehtivat sitten?

Voi olla, että muistavat pilkuntarkasti juuri ne asiat, jotka EI sinultakaan mennyt ihan putkeen ja sitten ovatkin sitä mieltä, että ei hoideta, ei.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä hoidin.  Olen 74-vuotias ja vasta kaksi vuotta sitten päättyi hoitaminen.  Ja sen aloitin jo työssä ollessani.  Äitini eli satavuotiaaksi.

 

Joten on tässä saanut päänä ja jalkana olla.

 

Nyt vasta voin elää ns. omaa elämää ilman sitä hoitovastuuta.  

Hoidin myös lapsenlapsia, varmasti enemmän kuin monet muut.  Siitä on tietysti se ilo, että minulla on hyvät ja läheiset välit heihin edelleen.

 

Mutta kyllä se vaan raskastakin joskus oli, tarkoitan se äidistä huolehtiminen.  Ei olisi uskonutkaan, mitä kaikkea siihen sisältyi.  Äiti sai kyllä palveluja kunnan puolestakin, mutta joskus tuntui, että ne oli kuin hyttysen kusi meressä.  Varsinainen vastuu oli aina minulla.  Aina oli lähdettävä ja aina oli oltava paikalla.

 

En ota vastaan yhtään syytöstä siitä, kuinka muka suuret ikäluokat ei ole vanhempiaan hoitaneet.  Minulla on sentään sukulaisia, ystäviä, työtovereita jotka on samaa ikäluokkaa ja samaa tarinaa oli heillä kerrottavana.  Minulla vain kesti kaikkein pisimpään.

 

Eipä siinä paljon etelänmatkoja tehty eikä muitakaan, kun aina piti olla tavoitettavissa.

Suurissa ikäluokissa on monenlaista hoitajaa tai hoitamatta jättäjää. Meidän suvussa 1900-luvun alussa syntyneet isovanhemmat hoitivat he, jotka jatkoivat isovanhempien tilanpitoa. Isoissa sisarussarjoissa moni 30...40-luvulla syntynyt oli muuttanut töiden perässä muualle. 

Kun isovanhemmat eivät enää kotona pärjänneet avun kanssakaan, tuli avuksi joko kunnan vanhainkoti tai terveyskeskuksen vuodeosasto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhempani huolehtivat tasan itsestään, jopa omat lapset jäi vähälle huomiolle. Omat vanhempani, huolehtivat itsestään ja odottivat meidän lasten hoitelevan heidän asioitaan ollessamme nuoria - tiedättehän, kodin pikkurempat jne. Ne asiat joita normaaliperheissä vanhemmat auttelevat lapsilleen/nuorille aikuisille. Ihan kateellinen olen kun kuulen että joillain on esim isä apuna autorempassa, kodin tapetoinnissa jne. Ei meillä. Syyllisyyttä on tuotu taakaksi asti jos en ole vaikkapa parikymppisenä rientänyt töiden jälkeen sukuloimaan ja auttelemaan milloin missäkin vaan mennyt kaverien kanssa huolettomasti = vastuuttomasti elelemään nuoruuttani. 

Itse hoidan lapseni 100%, mutta vanhempieni asioita en aio hoitaa ikinä. Ihan tarpeeksi on töiden ja lasten kanssa, oman talon hommat jne. Mulle on se ja sama kuka heidän asiansa hoitaa kun oikeasti alkavat tarvita apua. Nyt on minun vuoroni elellä huolettomasti, myöhemmin haluan tukea aikuistuvia lapsiani ja toivottavasti joku päivä lapsenlapsia. 

Olen 40+, joku sitä kysyy kuitenkin. Ja lapseni hiljalleen kasvavia nuoria teinejä, vanhin muuttamassa pois kotoa pian. 

Uho uho uho.

No, odotahan.  Tulethan vielä.itsekin vanhaksi.  Oletko satavarma, että lapsesi sinusta huolehtivat sitten?

Voi olla, että muistavat pilkuntarkasti juuri ne asiat, jotka EI sinultakaan mennyt ihan putkeen ja sitten ovatkin sitä mieltä, että ei hoideta, ei.

Eli sinun mielestäsi tuon kirjoittajan pitäisi uhrata koko elämänsä aina jonkun auttamiseen? Se kun on taivaan tosi, että avun tarvitsijat ja sen vaatijat ei tästä maailmasta lopu.