Ikävuodet 37 -> 47
Valtava muutos. Ulkonäöllisesti ja henkisesti. Elinvoima laskenut puoleen. Huolia paljon. Nauttikaa hyvistä ajoista, yhtäkkiä ne voivat olla ohi.
Kommentit (27)
Oon puolivälissä eli 37-> 42. Mikään ei ole muuttunut. Lienee siis yksilöllistä.
Vierailija kirjoitti:
Oon puolivälissä eli 37-> 42. Mikään ei ole muuttunut. Lienee siis yksilöllistä.
Ei mullakaan vielä nyt 44-vuotiaana. Voihan se olla, että romahdus on äkillinen.
Ulkonäöllisesti ehkä muuttuu mutta ei mulla ainakaan energia ole hävinnyt mihinkään.
Multa kysyttiin paperit nelikymppiseksi asti mutta enää ei kysytä joten kai ikä näkyy.
-N46
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon puolivälissä eli 37-> 42. Mikään ei ole muuttunut. Lienee siis yksilöllistä.
Ei mullakaan vielä nyt 44-vuotiaana. Voihan se olla, että romahdus on äkillinen.
Tai sitten avaaja ei ole pitänyt huolta itsestään.
Etkö ole hetkeen päässyt hokemaan mä haluan olla vain kaveria? Kissankusen hajuinen kämppä ja viinitonkkakännit?
Hah. Onneksi ollut huolia lapsesta ja teinistä asti.
Eikö tuo kuitenkin tapahdu jo ikävuosien 36-46 välillä?
Aika katkeran oloinen avaus. Mulla vajaa 5-kymppisenä hauskempaa kuin koskaan.
Olen 48 ja ei tosiaan noin. Olen hyvässä kunnossa, onnellisempi ja tasapainoisempi kuin 10 v.sitten. Mikään elämän osa-alue ei ole huonommin. Ei siis pidä yleistää.
Minä olen 55 vuodessa oppinut, että elämän hyvät ajat eivät ole iästä vaan elämäntilanteesta kiinni.
Minusta naisen elämän paras aika alkaa siitä 45-vuotiaasta ylöspäin. Lapset isoja, on aikaa ja rahaa tehdä mitä halutaan.
Riippuu elämän valinnoista. Itse ainakin olin ihan liekeissä ja olen vieläkin.
Mulla oli aika huomaamatonta muutosta, mutta muutosta kuitenkin 37-vuotiaasta 44-vuotiaaksi ja sitten rysähti esivaihtarit kaikkine mahdollisine ja mahdottomine oireineen liki kertalaakista päälle. Samaan syssyyn sitten vielä alkoi pari perinnöllistä sairautta ilmoitella itsestään vaikka aina olin yrittänyt kaikin tavoin välttää niihin sairastumasta. Ilmeisesti perimäänsä vastaan on turha tapella, ihan hukkaan heitettyä aikaa ja energiaa.
Lisäksi on kylmäävä tunne ajatella, että olen nyt samanikäinen mitä oma äitini ysärin puolivälissä eli ihan hetki sitten ja nyt hän on liki kasikymppinen ja pian täysin liikuntakyvytön (kiitos saman perimän).
Ihmisen elämä on oikeasti tosi lyhyt ja varsinkin se ns hyvien vuosien aika.
Jaa tässä puhuttiinkin naisista. En tiennyt.
Mulle tuo tuli jo 27 > 37 sairastumisen myötä. Ne menetykset ja surut on jo surtu. Nyt ei enää jaksa kiinnostaa, mitä tulee.
Itse en huomannut noissa ikävuosissa muutosta missään muussa kuin ulkonäössä.
Jos puhutaan ulkonäöstä, niin Itse huomasin kavereista, että tuossa 37-38 iässä melkein kaikki vanhenivat todella nopeasti. Eivät toki näyttäneet senkään jälkeen vanhoilta, mutta eivät näyttäneet enää nuorilta. Toinen pointti oli siinä 47 ikävuoden tienoilla, josta eteenpäin kaikki sitten näyttivätkin sitten vanhoilta. Kymmenessä vuodessa tapahtui paljon.
Vierailija kirjoitti:
Minusta naisen elämän paras aika alkaa siitä 45-vuotiaasta ylöspäin. Lapset isoja, on aikaa ja rahaa tehdä mitä halutaan.
Oli se mullakin hyvää aikaa, vaikka kaikki viisi lasta olivat vielä alaikäisiä, kun olin 45, nuorin vasta 2-vuotias. Rahatkin oli aika tiukilla, mutta elämä oli mukavaa. Ei ehtinyt mitään romahduksia miettimäänkään.
Jep niin on. Ja menee muuten niin hujahduksessa tuo vuosikymmen ettei tosikaan.