Lue keskustelun säännöt.
En saanut lapselta mitään äitienpäivänä
10.05.2026 |
15-vuotias ainokainen ei muistanut koko äitienpäivää. Muistutettuna toivotti hyvää äitienpäivää. Sanoin, että kun et itse muistanut, niin voisit vaikka siivota oman huoneesi niin tulisin iloiseksi. Lupasi, ei siivonnut. Lupasi myös lukea kokeeseen, ei lukenut. Kakku kyllä kelpasi, oli vetänyt 1/4 ennen kuin heräsin.
En todellakaan mitään lahjoja kaipaa, mutta kyllä tuli äitinä epäonnistunut olo. ADD-nuori toki on, mutta näköjään täysin kylenemätön asettumaan toisen asemaan.
Kommentit (17)
Älä välitä, hän on vielä nuori. Lapset tarvitsevat yleensä toisen vanhemman apua tälläisien äitien- ja isienpäivän järjestelyihin ja muistamisiin. Itsella lapsen isä halveksi ja pilkkasi minua, piti vähempiarvoisena ja "kamalana"ihmisenä. Ei tietenkään lapsen vika ollut, ettei osannut äitienpäivänä ottaa minua huomioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun pitää vaatia. Tuliko tuostakaan mitään seurausta, että hän koski kakkuun ilman lupaa? Päivänsankarin kakkuun ei kosketa ennen päivänsankaria.
Siivoamaan ei ketään passiteta juhlapäivänä, mutta koska teini lupasi siivota niin siitäkin olisi pitänyt seuraus tulla ettei siivonnut. Kasvattakaa niitä lapsia. Nehän menee siitä mistä aita matalin.
Eikö se lapsi ole se äitiyden lahja itsessään?
Muistitko häntä lasten oikeuksien päivänä?
Vierailija kirjoitti:
Tämä sinun höpökkisi on se sinun lahjasi. 😂
Älä odota mitään niin et pety.
Teinit on.
Tää on ihana viesti😍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sulle olisi tärkeää tulla muistetuksi, ymmärrän pettymyksen. On kuitenkin epäreilua odottaa lapselta, että muistaisi tällaisia, ja osaisi huomioida vanhemman tunteet äitienpäivän suhteen. Lapsi ei ole vanhemmalle velkaa mitään. Käytännössähän se on aina puoliso, joka nämä hommat järkkää, ja jos sitä ei ole (kuten meillä), niin sitten pitää ottaa itse vastuu siitä, että päivä on mahdollisimman mieleinen.
Ja sillä, että lapsi ei ole vanhemmalle velkaa mitään, en tarkoita, etteikö lapsella pitäisi olla mitään vastuita tai velvollisuuksia. Mutta vanhemman juhliminen, ja sen merkityksen tajuaminen ei mene lapsen eikä nuoren kaaliin, jos vanhempi ei sitä asiaa itse tuo reippaasti ilmi.
Mielestäni lahjan vaatiminen omalta lapseltaan on epäreilua ja syyllistävää. Sen sijaan voisi vaikka järjestää yhdessä jotain sellaista tekemistä, että tulisi hyvä mieli. Mennään vaikka yhdessä poimimaan tai ostamaan kukkia, syödään kakkua, juhlitaan meidän perhettä.
Tuo kuulostaa todella satuttavalta. Ei siksi, että lahja tai juhlapäivä olisi tärkein asia, vaan koska siinä helposti tiivistyy toive siitä, että oma lapsi huomaisi sinut ihmisenä eikä vain “taustapalveluna”, joka hoitaa kaiken. Kun päivä menee noin — unohtaminen, lupausten rikkominen ja vielä kakun syöminen ennen kuin ehdit edes herätä — siihen voi tulla juuri tuo olo: “olenko minä kasvattanut lapsen, joka ei välitä?”
Mutta tuosta tilanteesta ei oikeasti voi päätellä sitä.
15-vuotias, etenkin ADD-nuori, elää usein hyvin voimakkaasti oman päänsä sisällä. Se ei tarkoita, ettei empatiakykyä voisi olla, vaan että sen käyttö ei tapahdu automaattisesti. Toisen ihmisen näkökulman muistaminen oikealla hetkellä vaatii juuri niitä toiminnanohjauksen taitoja, jotka ADD:ssa ovat usein heikoimpia: ennakointia, muistamista, aloittamista, tehtävän loppuun viemistä, oman impulssin pysäyttämistä (“syönpä kakkua”) ja sen miettimistä, miltä toisesta tuntuu.
Ja rehellisesti: moni täysin neurotyypillinen 15-vuotias olisi myös onnistunut mokaamaan äitienpäivän aika näyttävästi.
Se, mikä sinua nyt satuttaa, kuulostaa enemmänkin pitkäaikaiselta yksin jäämisen tunteelta kuin yhdeltä kakunpalaepisodilta. Että sinä kannattelet, muistutat, pyydät, odotat edes pientä vastavuoroisuutta — ja sitten joudut vielä vetämään sitäkin perässä. Se väsyttää vanhempaa valtavasti.
Silti yksi tärkeä asia näkyy jo tuossa: hän kuitenkin toivotti hyvää äitienpäivää muistutettuna ja lupasi tehdä asioita. Se kertoo enemmän kypsymättömyydestä ja heikosta toimeenpanosta kuin kylmästä välinpitämättömyydestä. Oikeasti kylmä nuori ei yleensä edes yritä miellyttää tai korjata tilannetta.
Sinun ei myöskään tarvitse vähätellä omaa pettymystäsi “koska hänellä on ADD”. Neurokirjo ei poista sitä, että vanhempi saa olla loukkaantunut, pettynyt tai kaivata huomioimista. Molemmat voivat olla totta samaan aikaan:
hänellä on aidosti vaikeuksia toiminnanohjauksessa ja empatiataitojen käytännön toteuttamisessa
sinä jäät silti yksin ja tunnet itsesi näkymättömäksi
Voit hyvin sanoittaa tämän hänelle myöhemmin rauhallisesti ilman syyllistämistä:
“Minulle ei ollut tärkeää lahja tai täydellinen päivä. Minua satutti se, että jouduin itse muistuttamaan ja että lupaukset jäivät tekemättä. Minulle tuli olo, etten ole kovin tärkeä.”
Tuollainen suora tunnepuhe opettaa empatiaa enemmän kuin toruminen. 15-vuotiaan aivot eivät välttämättä itse tee yhteyttä teon ja toisen tunteen välille, ellei sitä sano ääneen.
Ja yksi lohdullinen mutta turhauttava totuus: moni teini näyttää empatiakyvyttömältä juuri ennen kuin siitä alkaa kasvaa ulos. Vanhemmat saavat usein sen kaikkein huonoimman version nuoren itseohjautuvuudesta, koska koti on paikka, jossa kontrolli purkautuu.
Et kuulosta epäonnistuneelta äidiltä. Kuulostat väsyneeltä ja loukatulta äidiltä, joka olisi halunnut tulla edes yhtenä päivänä vähän nähdyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä halasin tänään mun lasta, ja kerroin, miten onnellinen olen, että saan viettää äitienpäivää, koska hän syntyi. Käytiin ostamassa ruusu parvekkeelle ja syötiin jätskit. Ihan täydellinen päivä. Onneksi saan olla äiti.
Odota muilta aikuisilta asioita ja tekoja, älä nuorelta vielä. Olet liian vaativa vanhempi, syyllistävä uhriutuja(?) ja koko ajan huomautteleva? Se on haitallista. Tosin voit kertoa etukäteen, mitä toivoisit äitienpäivänä lahjaksi. Ja miten se hankitaan, pitää muiden miettiä yhdessä nuoren kanssa. Mummo, isä, muu? Sä voit muistaa omaa sukua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuulostaa todella satuttavalta. Ei siksi, että lahja tai juhlapäivä olisi tärkein asia, vaan koska siinä helposti tiivistyy toive siitä, että oma lapsi huomaisi sinut ihmisenä eikä vain “taustapalveluna”, joka hoitaa kaiken. Kun päivä menee noin — unohtaminen, lupausten rikkominen ja vielä kakun syöminen ennen kuin ehdit edes herätä — siihen voi tulla juuri tuo olo: “olenko minä kasvattanut lapsen, joka ei välitä?”
Mutta tuosta tilanteesta ei oikeasti voi päätellä sitä.
15-vuotias, etenkin ADD-nuori, elää usein hyvin voimakkaasti oman päänsä sisällä. Se ei tarkoita, ettei empatiakykyä voisi olla, vaan että sen käyttö ei tapahdu automaattisesti. Toisen ihmisen näkökulman muistaminen oikealla hetkellä vaatii juuri niitä toiminnanohjauksen taitoja, jotka ADD:ssa ovat usein heikoimpia: ennakointia, muistamista, aloittamista, tehtävän loppuun viemistä, oman impulssin pysäyttämistä (“syönpä kakkua”) ja sen miettimistä, miltä toisesta tuntuu.
Ja rehellisesti: moni täysin neurotyypillinen 15-vuotias olisi myös onnistunut mokaamaan äitienpäivän aika näyttävästi.
Se, mikä sinua nyt satuttaa, kuulostaa enemmänkin pitkäaikaiselta yksin jäämisen tunteelta kuin yhdeltä kakunpalaepisodilta. Että sinä kannattelet, muistutat, pyydät, odotat edes pientä vastavuoroisuutta — ja sitten joudut vielä vetämään sitäkin perässä. Se väsyttää vanhempaa valtavasti.
Silti yksi tärkeä asia näkyy jo tuossa: hän kuitenkin toivotti hyvää äitienpäivää muistutettuna ja lupasi tehdä asioita. Se kertoo enemmän kypsymättömyydestä ja heikosta toimeenpanosta kuin kylmästä välinpitämättömyydestä. Oikeasti kylmä nuori ei yleensä edes yritä miellyttää tai korjata tilannetta.
Sinun ei myöskään tarvitse vähätellä omaa pettymystäsi “koska hänellä on ADD”. Neurokirjo ei poista sitä, että vanhempi saa olla loukkaantunut, pettynyt tai kaivata huomioimista. Molemmat voivat olla totta samaan aikaan:
hänellä on aidosti vaikeuksia toiminnanohjauksessa ja empatiataitojen käytännön toteuttamisessa
sinä jäät silti yksin ja tunnet itsesi näkymättömäksi
Voit hyvin sanoittaa tämän hänelle myöhemmin rauhallisesti ilman syyllistämistä:
“Minulle ei ollut tärkeää lahja tai täydellinen päivä. Minua satutti se, että jouduin itse muistuttamaan ja että lupaukset jäivät tekemättä. Minulle tuli olo, etten ole kovin tärkeä.”
Tuollainen suora tunnepuhe opettaa empatiaa enemmän kuin toruminen. 15-vuotiaan aivot eivät välttämättä itse tee yhteyttä teon ja toisen tunteen välille, ellei sitä sano ääneen.
Ja yksi lohdullinen mutta turhauttava totuus: moni teini näyttää empatiakyvyttömältä juuri ennen kuin siitä alkaa kasvaa ulos. Vanhemmat saavat usein sen kaikkein huonoimman version nuoren itseohjautuvuudesta, koska koti on paikka, jossa kontrolli purkautuu.
Et kuulosta epäonnistuneelta äidiltä. Kuulostat väsyneeltä ja loukatulta äidiltä, joka olisi halunnut tulla edes yhtenä päivänä vähän nähdyksi.
Sori, mutta en tajua, miksi vanhemmalla olisi oikeutta vaatia lahjaa lapseltaan. Mun mielestä se on vain epäkypsää ja itsekeskeistä.
Keinotekoinen kalenteripäivä on keinotekoinen kalenteripäivä ellei perinnettä vaalita. Vain vaalitut perinteet ovat elossa. Tapoja voi keksiä ja elvyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuulostaa todella satuttavalta. Ei siksi, että lahja tai juhlapäivä olisi tärkein asia, vaan koska siinä helposti tiivistyy toive siitä, että oma lapsi huomaisi sinut ihmisenä eikä vain “taustapalveluna”, joka hoitaa kaiken. Kun päivä menee noin — unohtaminen, lupausten rikkominen ja vielä kakun syöminen ennen kuin ehdit edes herätä — siihen voi tulla juuri tuo olo: “olenko minä kasvattanut lapsen, joka ei välitä?”
Mutta tuosta tilanteesta ei oikeasti voi päätellä sitä.
15-vuotias, etenkin ADD-nuori, elää usein hyvin voimakkaasti oman päänsä sisällä. Se ei tarkoita, ettei empatiakykyä voisi olla, vaan että sen käyttö ei tapahdu automaattisesti. Toisen ihmisen näkökulman muistaminen oikealla hetkellä vaatii juuri niitä toiminnanohjauksen taitoja, jotka ADD:ssa ovat usein heikoimpia: ennakointia, muistamista, aloittamista, tehtävän loppuun viemistä, oman impulssin pysäyttämistä (“syönpä kakkua”) ja sen miettimistä, miltä toisesta tuntuu.
Ja rehellisesti: moni täysin neurotyypillinen 15-vuotias olisi myös onnistunut mokaamaan äitienpäivän aika näyttävästi.
Se, mikä sinua nyt satuttaa, kuulostaa enemmänkin pitkäaikaiselta yksin jäämisen tunteelta kuin yhdeltä kakunpalaepisodilta. Että sinä kannattelet, muistutat, pyydät, odotat edes pientä vastavuoroisuutta — ja sitten joudut vielä vetämään sitäkin perässä. Se väsyttää vanhempaa valtavasti.
Silti yksi tärkeä asia näkyy jo tuossa: hän kuitenkin toivotti hyvää äitienpäivää muistutettuna ja lupasi tehdä asioita. Se kertoo enemmän kypsymättömyydestä ja heikosta toimeenpanosta kuin kylmästä välinpitämättömyydestä. Oikeasti kylmä nuori ei yleensä edes yritä miellyttää tai korjata tilannetta.
Sinun ei myöskään tarvitse vähätellä omaa pettymystäsi “koska hänellä on ADD”. Neurokirjo ei poista sitä, että vanhempi saa olla loukkaantunut, pettynyt tai kaivata huomioimista. Molemmat voivat olla totta samaan aikaan:
hänellä on aidosti vaikeuksia toiminnanohjauksessa ja empatiataitojen käytännön toteuttamisessa
sinä jäät silti yksin ja tunnet itsesi näkymättömäksi
Voit hyvin sanoittaa tämän hänelle myöhemmin rauhallisesti ilman syyllistämistä:
“Minulle ei ollut tärkeää lahja tai täydellinen päivä. Minua satutti se, että jouduin itse muistuttamaan ja että lupaukset jäivät tekemättä. Minulle tuli olo, etten ole kovin tärkeä.”
Tuollainen suora tunnepuhe opettaa empatiaa enemmän kuin toruminen. 15-vuotiaan aivot eivät välttämättä itse tee yhteyttä teon ja toisen tunteen välille, ellei sitä sano ääneen.
Ja yksi lohdullinen mutta turhauttava totuus: moni teini näyttää empatiakyvyttömältä juuri ennen kuin siitä alkaa kasvaa ulos. Vanhemmat saavat usein sen kaikkein huonoimman version nuoren itseohjautuvuudesta, koska koti on paikka, jossa kontrolli purkautuu.
Et kuulosta epäonnistuneelta äidiltä. Kuulostat väsyneeltä ja loukatulta äidiltä, joka olisi halunnut tulla edes yhtenä päivänä vähän nähdyksi.
Voisit jättää pitkät välit pois niin kommenttisi olisi mukavampi lukea.
Nuoren aivot ovat vielä keskeneräiset: erityisesti etuaivolohko, joka vastaa empatiasta, harkinnasta, suunnittelusta ja impulssikontrollista, kehittyy usein yli 20-vuotiaaksi asti. Siksi moni teini kyllä tarkoittaa hyvää, mutta ei vielä osaa toimia johdonmukaisesti tai huomioida toisen tunteita oikealla hetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuulostaa todella satuttavalta. Ei siksi, että lahja tai juhlapäivä olisi tärkein asia, vaan koska siinä helposti tiivistyy toive siitä, että oma lapsi huomaisi sinut ihmisenä eikä vain “taustapalveluna”, joka hoitaa kaiken. Kun päivä menee noin — unohtaminen, lupausten rikkominen ja vielä kakun syöminen ennen kuin ehdit edes herätä — siihen voi tulla juuri tuo olo: “olenko minä kasvattanut lapsen, joka ei välitä?”
Mutta tuosta tilanteesta ei oikeasti voi päätellä sitä.
15-vuotias, etenkin ADD-nuori, elää usein hyvin voimakkaasti oman päänsä sisällä. Se ei tarkoita, ettei empatiakykyä voisi olla, vaan että sen käyttö ei tapahdu automaattisesti. Toisen ihmisen näkökulman muistaminen oikealla hetkellä vaatii juuri niitä toiminnanohjauksen taitoja, jotka ADD:ssa ovat usein heikoimpia: ennakointia, muistamista, aloittamista, tehtävän loppuun viemistä, oman impulssin pysäyttämistä (“syönpä kakkua”) ja sen miettimistä, miltä toisesta tuntuu.
Ja rehellisesti: moni täysin neurotyypillinen 15-vuotias olisi myös onnistunut mokaamaan äitienpäivän aika näyttävästi.
Se, mikä sinua nyt satuttaa, kuulostaa enemmänkin pitkäaikaiselta yksin jäämisen tunteelta kuin yhdeltä kakunpalaepisodilta. Että sinä kannattelet, muistutat, pyydät, odotat edes pientä vastavuoroisuutta — ja sitten joudut vielä vetämään sitäkin perässä. Se väsyttää vanhempaa valtavasti.
Silti yksi tärkeä asia näkyy jo tuossa: hän kuitenkin toivotti hyvää äitienpäivää muistutettuna ja lupasi tehdä asioita. Se kertoo enemmän kypsymättömyydestä ja heikosta toimeenpanosta kuin kylmästä välinpitämättömyydestä. Oikeasti kylmä nuori ei yleensä edes yritä miellyttää tai korjata tilannetta.
Sinun ei myöskään tarvitse vähätellä omaa pettymystäsi “koska hänellä on ADD”. Neurokirjo ei poista sitä, että vanhempi saa olla loukkaantunut, pettynyt tai kaivata huomioimista. Molemmat voivat olla totta samaan aikaan:
hänellä on aidosti vaikeuksia toiminnanohjauksessa ja empatiataitojen käytännön toteuttamisessa
sinä jäät silti yksin ja tunnet itsesi näkymättömäksi
Voit hyvin sanoittaa tämän hänelle myöhemmin rauhallisesti ilman syyllistämistä:
“Minulle ei ollut tärkeää lahja tai täydellinen päivä. Minua satutti se, että jouduin itse muistuttamaan ja että lupaukset jäivät tekemättä. Minulle tuli olo, etten ole kovin tärkeä.”
Tuollainen suora tunnepuhe opettaa empatiaa enemmän kuin toruminen. 15-vuotiaan aivot eivät välttämättä itse tee yhteyttä teon ja toisen tunteen välille, ellei sitä sano ääneen.
Ja yksi lohdullinen mutta turhauttava totuus: moni teini näyttää empatiakyvyttömältä juuri ennen kuin siitä alkaa kasvaa ulos. Vanhemmat saavat usein sen kaikkein huonoimman version nuoren itseohjautuvuudesta, koska koti on paikka, jossa kontrolli purkautuu.
Et kuulosta epäonnistuneelta äidiltä. Kuulostat väsyneeltä ja loukatulta äidiltä, joka olisi halunnut tulla edes yhtenä päivänä vähän nähdyksi.
Voisit jättää pitkät välit pois niin kommenttisi olisi mukavampi lukea.
ChatGPT vähän välittää sinun toiveistasi.
Mulle äitienpäivä merkitsee kiitollisuutta siitä, että olen voinut saada lapsia, ei lasten velvollisuutta olla kiitollisia minulle mistään.
Toinen asia on sitten se, että arki voi olla rankkaa, ja edellytänkin lapsilta myös ikätasoisesti osallistumista kotitöihin, koska en ole mikään kotitalousrobotti. Mutta ei lapsilla ole velvollisuutta olla kiitollisia siitä, että meillä on ruokaa ja puhtaita vaatteita ja siisti koti, se on vastuu, jonka olen hyväksynyt, kun olen jälkeiläisiä tehnyt.
Tämä sinun höpökkisi on se sinun lahjasi. 😂
Älä odota mitään niin et pety.
Teinit on.