En aina tajua muita äitejä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole niin saatanallisen syyllistävä kuin toinen äiti toiselle. Ainakin, jos se toinen ihminen elää elämää, joka poikkeaa omasta elämästä. Ja sinäkin v i tun lehmä tiesit, että täältä löytyy helposti myös väkeä, joka on aina valmis hurraaman, jos ihminen hyökkää ilkeyttään toisen kimppuun.

Miten tässä käydään kenenkään kimppuun? Mielestäni on ihan järkevää pohtia miksi kukaan ajautuu tieten tahtoen sellaisen tekemisen pariin mistä ei tykkää ja sitten valittaa siitä muille, kun on niin tylsää ja elämä raskasta. Ap

Eli jos ei tykkää käydä leikkipuistossa ei pitäisi tehdä lapsia? Enpä kyllä itse ajatellut asiaa noin ennen lapsia.

Leikkipuisto on esimerkki lapsekkaista jutuista. Voi myös tykätä tehdä laavuretkiä, pelata lautapelejä, katsoa yhdessä lastenleffoja, askarrella, käydä uimahallissa, oikeastaan mitä vaan. Suurin osa typistää tämän nyt hyvin pelkistettyyn muotoon. En oikein osaa sanoa tätä enää sen selvemmin. Osa hankkii lapsia, vaikka heillä ei tunnu olevan mitään mitä varsinaisesti odottaa vanhemmuudessa. Kaikkien kohdalla se ei tietenkään pidä paikkansa ja näen vain pilkahduksen todellisuudessa, mutta paljon on myös heitä ketkä lähinnä haikailevat menneen elämänsä perään eivätkä osaa jotenkin yhtään asennoitua siihen elämään lapsen kanssa. Tiedetään, että tiedossa on seuraavat 4v hiekkalaatikkoa (voit korvata hiekkalaatikon millä tahansa muulla asialla) ja samaan aikaan kuitenkin vihataan sitä hiekkalaatikon reunalla istuskelua ja se on nimenomaan ollut tiedossa jo etukäteen eikä mikään olosuhteiden sanelema sivuoire. Eli kyse ei ole siitä, että inho Muumimaailmaa kohtaan on nyt syy hankkia lapsia, mutta paljon on myös heitä keitä lasten maailma ei kiinnosta lainkaan ja silti niitä lapsia on kuitenkin pakko hankkia. Ap

Luuletko tosiaan, että muualla maailmassa äidit istuvat lastensa kanssa päivät pitkät hiekkalaatikolla, kun lapset menevät hoitoon 6-9kk iässä ja koulut alkavat 3-4v.  Ranskassa peruskoulutus alk. 3v ja varhaiskasvatus 2v. 

Ja näin oli ennen myös Suomessa, eivät äidit joutaneet  istumaan missään hiekkalaatikolla, vaan tarvittiin tuottavaan työhön, jotta saatiin hyvinvointivaltio rakennettua. 

Jos tarkastellaan leikkipuistoja ja äiti lapsen leikki kaverina on ihan uusi ilmiö, vasta muutamavuosikymmen, eikä ole mitään tutkimuksia sen paremmuudesta. 

Päinvastoin, lapsi tarvitsee leikkeihin ikäistensä seuraa, kehittää sosiaalisia taitoja, ryhmätyöskentelyä yms. jota äiti ei pysty tarjoamaan. 

Nautin leikkipuisto saa olemisesta, kunnes sain toisen lapsen. Sen jälkeen en. Uhmaikäisen taaperon ja vauvan kanssa liikkuminen kävellen ja julkisilla oli välillä vain todella raskasta. Yhden lapsen kanssa kaikki on paljon helpompaa.  Yksi asia mitä opin äitiydestä, niin se etten tuomitse muita äitejä. 

Ehkä kyse ei olekaan siitä, vaan siitä millaisilla puitteilla kukin saa äitiyttään toteuttaa. Jos on köyhä, olematon tukiverkko ja yh/aviossa mutta käytännössä yksin vastuussa lapsista, niin kummasti niihin vanhemmuuteen "kuuluviin" asioihin väsyy ihan eri tavalla kuin ne jotka pääsee helpommalla.

Itse tykkään olla lapsen kanssa, mutta väsyn koulun ja yhteiskunnan byrokratian kanssa vääntämiseen, varsinkin kaikessa mikä liittyy lapsen vammaisuuteen. Kun pitää taistella niistä oikeuksista, palveluista jne. jotka lain mukaan lapselle kuuluu. Mutta ilmeisesti olisi pitänyt jättää lapsi tekemättä, tai tekohetkellä vähintään ennustaa tämä. Mitä tuon sanominen auttaa kun se lapsi on jo olemassa.

Tykkään tehdä lasten kanssa juttuja, paitsi jos on paha uhmakausi käynnissä ja kaikki on jäätävän raskasta vääntämistä. Jos he ovat innoissaan, minullakin on hauskaa. Olen kuitenkin myös introvertti ja lataan akkujani viettämällä aikaa yksin. Jos ei saa ikinä omaa aikaa, kuormitun liikaa. 

Jokainen vanhempi on erilainen, jokainen perhe tekee omasta perhe-elämästään omanlaisen.  En jaksa ihmetellä perheiden valintoja asumiseen, töihin, hoitokuvioihin, vapaa-ajan aktiviteetteihin, matkusteluun, harrastuksiin, uskontoon, politiikkaan yms liittyen. Ainoa mikä koskettaa on, jos lapsen fyysinen tai psyykkinen hyvinvointi laiminlyödään, hän ei saa hyväksyntää ja rakkautta ja vanhempien omat halut ja ajankäyttö menee lapsen edelle. Säälittää lapset jotka eivät saa olla lapsia, heiltä evätään huoleton ja leikkivä lapsuus ja odotetaan ikätasoa vaativampaa käytöstä ja jatkuvaa suorittamista ja tuloksia.

Vierailija kirjoitti:

Me askarrellaan lasten kanssa sinulle mitali ja laitetaan postiin. 

"Me askarrellaan lasten kanssa sinulle mitali ja laitetaan postiin." 

Me taas teimme kruunun ja sädekehän.

No hattua kyllä nostan niille vanhemmille jotka innoissaan jaksavat touhuta lasten kanssa jokaisessa ikävaiheessa! Meinaan vaan että ikävuodet 2-5 oli meillä ainakin lähinnä pelkkää rutiinien suoritusta.

Vauva-aika oli ihanaa ja helppoa kuplaa ja vauvan kanssa oli helppo mennä melkein mihin tahansa, käydä kylässä ja kaupoilla ja ulkoilla, sai tarvittaessa hoitoapua, ym. Vilkkaan uhmaikäisen kanssa ei oikeastaan olisi tehnyt mieli mennä minnekään. Kyläkutsutkin jännästi väheni. Silti ulos mentiin koska se oli sata kertaa helpompaa kun olla sisällä. Käytiin retkillä, puistossa, kerhossa, tapahtumissa, ym. Puistoon saakka kun päästiin niin yleensä olin jo ihan rättiväsynyt. Että kyllä nuo vuodet tuntui enemmän suoritukselta kun kivoilta touhuilta lapsen kanssa. 

Vaikka lapsi olisi miten toivottu ja harkittu niin ihan kohtuutonta se on olettaa vanhempien olevan automaattisen innoissaan perinteisistä lapsijutuista. Niitä vain tehdään vaikka aina ei niin kiinnostelisikaan. 

"Eli kyse ei ole siitä, että inho Muumimaailmaa kohtaan on nyt syy hankkia lapsia, mutta paljon on myös heitä keitä lasten maailma ei kiinnosta lainkaan ja silti niitä lapsia on kuitenkin pakko hankkia."

Minkä ikäisten lasten juttujen pitäisi kiinnostaa että lapsia saa hankkia? Tää koko aloitus tuntuu keskittyvän todella nuoriin lapsiin. Onko lapsia ok hankkia jos vauvapuuhailu kiinnostaa, mutta mopon rassaus ei? Onko ok hankkia lapsia jos teinin kanssa puuhastelu kiinnostaa, mutta vauvapuuhat ei?

Ootko koskaan miettinyt et suurin osa ajasta minkä omat lapsesi tunnet, he eivät ole lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Osa vanhemmista rakastaa sitä pikkulapsiaikaa ja on omimmillaan siinä. Toisille taas kouluiässä oleva lapsi on se, kenen kanssa juttu luistaa ja löytyy mielekästä puuhaa. 

Kuitenkin kaikkien vanhempien pitä(isi) jaksaa hoitaa lapsensa ennen kouluikääkin, vaikka äidillä olisi tyylsäää ja ei olisi omaa aikaa? juosta tyttöjen kanssa festareilla  ja toteuttaa sitä ” mun näköistä” elämää. Isyys ei hoidu kavereiden kanssa ”poikien touhuissa”.  Ei yksikään lapsi synny 7-vuotiaana. Lapsi tarvitsee vanhemmat jo ennen syntymäänsä ja lain mukaan 18-vuotispäiväänsä asti. 

Vierailija kirjoitti:

Nautin leikkipuisto saa olemisesta, kunnes sain toisen lapsen. Sen jälkeen en. Uhmaikäisen taaperon ja vauvan kanssa liikkuminen kävellen ja julkisilla oli välillä vain todella raskasta. Yhden lapsen kanssa kaikki on paljon helpompaa.  Yksi asia mitä opin äitiydestä, niin se etten tuomitse muita äitejä. 

Täysin sama kokemus. Yhden lapsen kanssa oli niin helppoa, ja mun esikoinen on vieläpä todella vilkas ja aktiivinen. Sitten tuli toinen ja esikoiselle järkyttävä uhmaikä. Kaikki se valvominen ja lapsen raivoaminen ja temppuilu kävi kyllä välillä pahasti jaksamisen päälle.

Syyllistyin myös itse tähän, että mielessäni tuomitsin äitejä, jotka puhuivat hiukan ikävään sävyyn lapsilleen. Toisen lapsen jälkeen minustakin välillä kuoriutui lyhytpinnainen marmattaja. Ei vaan aina jaksanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja edustaa miesvetoisen kapitalismin luomaa äitimallia, joka on täysin epäluonnollinen. Siinä missä lapsia on kasvatettu enne laumayksiköissä ja etenkin lauman naaraat ovat tukeneet ja auttaneet toisiaan, nykyisten valtauskontojen ja niiden aiheuttaman naisten yksin lasten kanssa koteihin eriyttämisen myötä tämä luonnollinen järjestys ei ole enää ollut mahdollista.

Tämä juontaa juurensa luonnollisesti kapitalismiin, joka käyttää hyväkseen ihmisen vahvinta viettiä, eli lisääntymisviettiä. Kun ihminen on lisääntynyt, hänestä tulee ns. itsekäs, eli hän on valmis tekemään kaiken poikastensa eteen. Yhteiskunta rakennettiin sen  varaan, että naiset ovat riippuvaisia miehestään turvatakseen lapset ja miehet ovat riippuvaisia työstään turvatakseen lapset. Tämä toimii vain, mikäli naiset ovat yksin kotona lasten kanssa ja tähän tarvitaan taas se, että naiset suhtautuvat toistensa äitiyteen moralisoiden ja kilpaillen. Mikäli äidit olisivat toisiaan tukeva yhteisö, heillä olisi paljon enemmän mahdollisuuksia ja jaksamista osallistua yhteiskunnallisiin asioihin ja työelämään.

Länsimaiden tasa-arvoistuttua tämä asetelma on onneksi palaamassa takaisin luonnolliseen muotoonsa missä naisten kesken vallitsee hyvä henki ja toistensa tukeminen. Aloittaja edustaa tuulahdusta vanhasta maailmasta, jossa naiset elivät ja hengittivät itsensä korostamista muiden naisten kautta.

Jos vihaat ratsastusta, hevoset ovat mielestäsi lähinnä ärsyttäviä, inhoa sitä miten ne vievät kaiken aikasi ja rahasi, miksi hankkisit hevosen? Ei sen kummallisempaa.

Rakastan hevosia ja illuusio sen omistamisesta ja pääsystä ratsastamaan koska tahansa on kutkuttavaa. Sittennon todellisuus kurakentistä ja laitumelle uppoavista saappaista. Pakko, vaikka kuinka väsyttää. Ei kaikesta tarvitse nauttia, kunhan kantaa vastuunsa. Valittaminen kunniaan, se auttaa jaksamaan. 

Luulin viihtyväni pikkulasten äitinä, ja vähän kauhulla odotin heidän teini-ikäänsä. Kävi tasan toisin päin, pikkulapsivaihe olikin silkkaa päivästä toiseen selviytymistä ja nyt teinit on yllättävän leppoisia ja mukavia. 

Eivät kaikki ole tulleet tarkoituksella raskaaksi tai ovat voineet olla niin nuoria, että eivät ole täysin ymmärtäneet mihin ryhtyivät. Ollaan kuitenkin kaikista lapsista kiitollisia. 

Provohan tämä. Ja pieni epäilys on että onko AP äiti ollenkaan, kun on niin läpinäkyvä. 

Mä en ole äiti. Vaan isi. Pari vuotta olen viettänyt kotona kahdessa erässä kahden eri muksun kanssa. Ja allekirjoitan ton tylsyyden ja murmelipäivien rankkuuden. Ehkä jotkut oikeesti niistä nauttii, mutta ei ne aikuiselle oikein istu. Ja tässä on turha vetää mitään entisaikojen äitihahmojen sankaritarinoita mukaan. Ennen äideilllä oli kädet täynnä töitä muissa jutuissa. Ei siellä hiekkalaatikon reunalla keretty istua kun piti lehmät lypsää. Muksut sitten opetettiin auttamaan heti kun sanko kädessä pysyi. Porvareilla taas oli lastenhoitajat, ja sillä aikaa äidit sivisti itseään vaikka keskustelemalla ystävien kanssa kirjallisuudesta tms. Tai hoiti tylsistymistään vaikka sherryllä. 

Eli ei se täydellinen lapsen kanssa leikki ikinä ole tullut luonnostaan aikuiselta, eikä mielestäni pitäisikään tulla. Aikuisen tehtävä on erilainen. Kasvattaa, suojata ja antaa hellyyttä ja rakkautta. Mutta ei lapsi sitä sirkusta saa täysin pyörittää. 

Taannoin Hesarissa oli juttu Espanjan leikipustoista. Siellä ne on aikuisten keskinäistä aikaa varten enemmän. Sillä Aikaa kun lapsi leikkii toisten lasten kanssa, aikuiset ottaa kahvit tai sangriat ja puhuu aikuisten juttuja. Sen verran kattoo perään, etteivät tielle juokse. Kollektiivisesti katsovat. Eivätkä Keskity kilpailemaan kuka nyt on eniten "läsnä" lapselleen. Se vaatimus tekee vaan hemmetin kuluttavaa koko lapsiperhe ajasta. Vähempikin lapsentahtisuus ja huomio riittää. Ja olisi itseasiassa jopa parempi vaihtoehto, kuin ylitsevuotava äitisuorittaminen. 

Olen isä, mutta tunnistan ilmiön. Kun lapsi oli pieni, sen kanssa oleminen oli enemmän ja vähemmän pakkopullaa. Laskin usein minuutteja siihen, että lapsen saa nukkumaan. Tuntui siltä, että aivot sulaa virikkeellisen tekemisen puutteesta. Kaikki muuttui, kun lapsi kasvoi. Kun lapsi oppi lukemaan ja peruslaskutoimitukset, asia kääntyi ihan ympäri. Nykyään vietän lapseni kanssa lähes kaiken vapaa-ajan. Rakennamme erilaisia lego-settejä, jopa pari 18+-settiä on rakennettu yhdessä, vaikka lapsi on vasta 9. Samoin käydään yhdessä laskettelemassa, melomassa ja matkaillaan. Jos tuota pikkulapsiajan piinaa ei tarvitsisi sietää, minulla olisi varmasti yli 10 lasta. Tuollainen alakouluikäinen lapsi on mahtava tapaus.

Lapset, vanhemmat, tilanteet ja ympäristöt on erilaisia.

Mulle lapseni ovat olleet tärkein asia maailmassa ja olen aina rakastanut heidän kanssaan tekemistä ja olemista. Silti, olisin kaivannut toista vanhempaa tai edes ohutta tukiverkkoa, joka olisi edes joskus ottanut koppia lapsista ja vienyt heitä vaikka leikkipuistoon, uimaan, pyöräilemään tai ihan mihin vaan! Olen ollut niin kuormittunut, että olen varmasti ollut se pahantuulinen ja valittava äiti.

Mutta ei. Puoliso on ollut aivan turha tässä. Hän on käynyt lasten kanssa keskenään - koko heidän elämänsä aikana - kerran uimarannalla, kaksi kertaa leikkipuistossa ja ehkä 5 kertaa äitinsä luona kylässä. Isovanhemmista ei ole ollut siihenkään, osa ei ole voinut auttaa sairastelujen vuoksi, osaa ei ole kiinnostanut. 

Jälkiviisaana voin sanoa, että olisi pitänyt erota aiemmin ja muuttaa takaisin omaan kotikaupunkiin, sekä huolehtia paremmin omasta jaksamisesta.  Näin olisin ollut varmasti parempi äiti. 

Mikään ei ollut tylsempää kuin nyhvätä jossain puistossa tai hiekkalaatikolla silloin kun lapset olivat pieniä. En myöskään nauttinut missään lastentapahtumissa pyörimistä, mutta kävin siellä silti. 

Onneksi nuo on jo koululaisia ja osaavat käydä puistossa ilman minuakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa vanhemmista rakastaa sitä pikkulapsiaikaa ja on omimmillaan siinä. Toisille taas kouluiässä oleva lapsi on se, kenen kanssa juttu luistaa ja löytyy mielekästä puuhaa. 

Sitten on myös monia joille se lapsi itsessään on tärkein maailmassa, tällöin lapsuuden spesifi ajanjakso ja sen hauskuus aikuiselle itselleen ole oleellisin asia. Sujuu sekä vauva-aika, pikkulapsiaika että koululaisen vanhempana olo aivan luontevasti kun on motivoitunut. Jopa teinin ja aikuisen lapsen vanhemmuus on antoisaa aikaa. On meitä moneksi. 

Ilmeisesti sinulla on helpot ja terveet lapset, kun on noin helppoa, mutta kaikilla ei näin kuitenkaan ole. Vaikka lapsi olisi kuinka toivottu tahansa niin onhan täysin erilaista vanhemmuus ujon ja rauhallisen tytön kanssa kuin vilkkaan pojan kanssa.

Voi  v i t t u, kuinka typerä kommentti jälleen kerran.

Aina sama: joo kaikki maailman tytöt on ujoja ja rauhallisia. Kaikki maailman pojat vilkkaita..

Käännä nyt se kalenteri jo uudelle vuosituhannelle!

Ne lapset kasvatettiin ennen vanhaan tuohon malliin, tytön oli oltava rauhallinen, poika sai olla vilkas. Nykyään suurin osa vanhemmista antaa myös tyttöjen olla sellaisia kuin ovat ja he ovat ihan yhtä usein vilkkaita ja rasavillejä kuin pojatkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa vanhemmista rakastaa sitä pikkulapsiaikaa ja on omimmillaan siinä. Toisille taas kouluiässä oleva lapsi on se, kenen kanssa juttu luistaa ja löytyy mielekästä puuhaa. 

Sitten on myös monia joille se lapsi itsessään on tärkein maailmassa, tällöin lapsuuden spesifi ajanjakso ja sen hauskuus aikuiselle itselleen ole oleellisin asia. Sujuu sekä vauva-aika, pikkulapsiaika että koululaisen vanhempana olo aivan luontevasti kun on motivoitunut. Jopa teinin ja aikuisen lapsen vanhemmuus on antoisaa aikaa. On meitä moneksi. 

Ilmeisesti sinulla on helpot ja terveet lapset, kun on noin helppoa, mutta kaikilla ei näin kuitenkaan ole. Vaikka lapsi olisi kuinka toivottu tahansa niin onhan täysin erilaista vanhemmuus ujon ja rauhallisen tytön kanssa kuin vilkkaan pojan kanssa.

Voi  v i t t u, kuinka typerä kommentti jälleen kerran.

Aina sama: joo kaikki maailman tytöt on ujoja ja rauhallisia. Kaikki maailman pojat vilkkaita..

Käännä nyt se kalenteri jo uudelle vuosituhannelle!

Ne lapset kasvatettiin ennen vanhaan tuohon malliin, tytön oli oltava rauhallinen, poika sai olla vilkas. Nykyään suurin osa vanhemmista antaa myös tyttöjen olla sellaisia kuin ovat ja he ovat ihan yhtä usein vilkkaita ja rasavillejä kuin pojatkin.

Vaka-opettajana ja äitinä on pakko sanoa, että kyllä mun parikytä vuotta kestäneen työuran perusteella on niin, että edelleen isompi osa pojista pitää fyysisistä aktiviteeteista ja ovat ns. vilkkaita ja tytöistä suurempi osa nautti hiljaisesta paikallaan puuhailusta. Tämä ei tarkoita samaa kuin että joka ainoa poika ja tyttö osuisivat tähän stereotypiaan, mutta sukupuolet painottuvat erilaisiin kiinnostuksen kohteisiin. Sen näkee jo aivan pienistä liikkumaan opettelevista lapsista, että keskimäärin pojat lähtevät herkemmin kiipeilemään paikkoihin, joihin taidot ehkä juuri ja juuri riittävät, ja tyttöjä saa sitten rohkaista enemmän.

Mun mielestä kamalinta on sellainen "no näin nyt kuuluu tehdä" nysvääminen jossain leikkipuistoissa tai perheenä ruokakaupassa käynti ja sen jälkeen pikku kakkonen ja sen jälkeen saunavuoro. Voiko olla tylsempää. 

Toki leikkipuistoissa jos ison porukan pelaaman vaikka piilosta, voisi olla kiva. Mutta puistoissa ei ole edes piiloja... Siksi ollaan usein metsässä. 

Me oltiin juuri lapsen kanssa useampi yö telttailemassa. Kesällä lähdetään reilaamaan Eurooppaan. Sitä ennen pyöräillään naapurikaupunkiin (lapsi ajaa itse) 

Mä ja mun 4 vuotias mennään eikä nysvätä.