Lue keskustelun säännöt.
En aina tajua muita äitejä
Olen tutustunut pääasiassa kahdenlaisiin äiteihin. Toiset ovat hyvinkin innoissaan voidessaan toteuttaa lapsensa kanssa perinteisiä lasten juttuja, kuten käydä leikkipuistoissa, lukea unisatuja, käydä Muumimaailmassa, luoda jouluntaikaa ym. Sitten toinen osa äideistä jatkuvasti valittaa siitä miten lapsen kanssa elämä on pelkkää leikkipuistoa eikä omaa elämää ole ollenkaan. Ymmärrän, että lapsen sairastelu ja kiukuttelu käyvät hermoon ja toki arki muutenki kenellä tahansa, mutta miksi tehdä lapsia, jos lapsekkaat jutut ovat ihan pakkopullaa?
Kommentit (269)
Itselläni ei ole edes lapsia, mutta ymmärrän hyvin. Esimerkiksi eräs kaverini pyörittää hevostilaa; en voisi kuvitellakaan hänen seisovan jossain leikkipuistossa lastensa kanssa. Siellä ne ovat rymynneet pienestä pitäen maalla ja kivaa on.
Sitten taas toinen kaverini on enemmän kaupunki-ihmisiä, ja ovat vieneet lapsensa kaikenlaisiin leikkipuistoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja olisi ihan hyvin voinut puhua saman ihmisen kanssa, eri päivinä. Joskus jaksaa ja joskus tympäisee.
Kyllä ihmisen pitää mielestäni olla vähän dorka jos joka päivä pitäisi riemuita siellä leikkipuistossa. Onhan se nyt tylsääkin tylsempää. Kaverini esimerkiksi vie lapsen sairaanakin ulos. Kysyin, eikö parantuminen hidastu tai tule riskiä sydäntulehdukseen flunssassa, meni vaikeaksi. Ihme tyyppi, ei tuossa kyllä myöskään lapsen etua ajatella, vaan äippä ei vaan jaksa itse kökkiä kotona. Se vain sitten naamioidaan ikään kuin lapsen hyvinvoinnin edellytykseksi, vaikka ulkoilla voi mielekkäämmilläkin tavoilla ja oikeasti vain levätä kun lapsi on kipeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo surkea äiti olet, jos et naura hersyvästi, ja huuda mukana, kun joku huutaa "Six seven", keskustele pohdiskelevasti ja intohimoisesti Twilight-saagasta, fanita yhdessä Roni Bäckia, erota sen ihanan kpop-bändin jäsenet toisistaan ja keskustele yhdessä, miten oppisitte paremmin snaippaamaan vihuja Fortissa.
Ai mitä? Tämä lapsekkaista asioista nauttimisen sääntö päti siis vain, jos kyseessä on pienet lapset? Eikö koululaiset tarvi vanhemman hyväksyntää ja läsnäoloa? Aijai, ei montaa vuotta kestänyt kunnon äitiys.
Tämä lapsekkaista asioista nauttimisen sääntö päti siis vain, jos kyseessä on pienet lapset
Keksit tuon omasta päästä. Kukaan ei ole täällä sanonut niin. Miksi tuo katkeruus?
Itse ainakin tuli tyttärieni kanssa ensin ihmeteltyä heinäsirkat ja sammakot, sitten teini-iässä katsoin heidän kanssaan kaikki teinielokuvat Blondin kostosta lähtien. Jos suhde kehittyy läheiseksi vauva-aikana, ei se siitä yhtäkkiä heikkene.
Onneksi on myös niin, että jos side jää löyhäksi vauva-aikana, sitä voi lujittaa aina myöhemmin. Niin kävi minulle ja äidilleni.
Aiheesta riippumatta jokaiseen keskusteluun eksyy aina vanhempia keillä kommenteista perustellen on hyvin ivallinen suhde omiin lapsiinsa. Suhtaudutaan ivallisesti lapsen tarpeisiin, mielenkiinnonkohteisiin ja lapseen itseensä. Kaikesta paistaa sellainen "ai pitäisikö herrantertulle vielä lässyttääkin"-asenne.
En haluaisi itse olla tällaisen vanhemman lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja olisi ihan hyvin voinut puhua saman ihmisen kanssa, eri päivinä. Joskus jaksaa ja joskus tympäisee.
Kyllä ihmisen pitää mielestäni olla vähän dorka jos joka päivä pitäisi riemuita siellä leikkipuistossa. Onhan se nyt tylsääkin tylsempää. Kaverini esimerkiksi vie lapsen sairaanakin ulos. Kysyin, eikö parantuminen hidastu tai tule riskiä sydäntulehdukseen flunssassa, meni vaikeaksi. Ihme tyyppi, ei tuossa kyllä myöskään lapsen etua ajatella, vaan äippä ei vaan jaksa itse kökkiä kotona. Se vain sitten naamioidaan ikään kuin lapsen hyvinvoinnin edellytykseksi, vaikka ulkoilla voi mielekkäämmilläkin tavoilla ja oikeasti vain levätä kun lapsi on kipeä.
Sanoiko ap, että joka päivä pitäisi iloita puistossa? On selvää, että osa ihmisistä lisääntyy vaikka mikään konkreettinen asia ei puolla asiaa. Ei lasta tarvitse hankkia, jos ajatuskin lapsiperheestä on ihan kamala. Eri asia kyllästyä johonkin ajan kanssa, kuin jo lähtökohtaisesti ajatella että en tykkää kumminkaan mutta teenpä silti.
Minäpä tunnen äidin joka on palkannut lapsenvahdin.
Hän ei kitise tai valita.
Heillä on lastenhoitaja jopa viikonloppuisin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asun Helsingissä ja kun olin kotona, me oltiin aina menossa.
Oli muskarissa, joku vesivärijuttu, käytiin uimassa, perjantaisin oli lähipuistossa grilli.
Tykkäsin ihan älyttömästi. Ja kun touhuttin paljon, kaikki nukkui myös hyvin, syöminen sujui usein siksi, kun lapsilla oli nälkä. Eron huomasi selkeesti, jos joku tuli kylään ja oltiin kotona
Vierailija kirjoitti:
Asun Helsingissä ja kun olin kotona, me oltiin aina menossa.
Oli muskarissa, joku vesivärijuttu, käytiin uimassa, perjantaisin oli lähipuistossa grilli.
Tykkäsin ihan älyttömästi. Ja kun touhuttin paljon, kaikki nukkui myös hyvin, syöminen sujui usein siksi, kun lapsilla oli nälkä. Eron huomasi selkeesti, jos joku tuli kylään ja oltiin kotona
Meillä sama homma ja nautin kyllä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole niin saatanallisen syyllistävä kuin toinen äiti toiselle. Ainakin, jos se toinen ihminen elää elämää, joka poikkeaa omasta elämästä. Ja sinäkin v i tun lehmä tiesit, että täältä löytyy helposti myös väkeä, joka on aina valmis hurraaman, jos ihminen hyökkää ilkeyttään toisen kimppuun.
Miten tässä käydään kenenkään kimppuun? Mielestäni on ihan järkevää pohtia miksi kukaan ajautuu tieten tahtoen sellaisen tekemisen pariin mistä ei tykkää ja sitten valittaa siitä muille, kun on niin tylsää ja elämä raskasta. Ap
Koska etukäteen ei tiedä, millainen lapsi on.
Lapseni oli vauvana sellainen, joka huoli maitoa vain tissistä, jos mieheni ja minä olimme paikalla. Tarjosimme pullomaitoakin monta kertaa, mutta hän ei huolinut sitä meiltä. Sen sijaan, kun hän oli kahdestaan anopin kanssa, hän joi pullomaitoa niin paljon, että anoppi sanoi: "Lapsella oli kova nälkä".
Yritettiin siinä sitten selittää, että kun hän ei meintä sitä huoli.
Enkä ollut koskaan aiemmin kuullut, että tuollaistakin voi olla.
Hän ei myöskään nukkunut parvekkeella vaunuissa varttituntia pidempään, ja kun mentiin kirjastoon tai taidenäyttelyyn, hän alkoi huutaa niin että sieltä piti poistua saman tien.
Kaikki vauvat eivät kuitenkaan ole tuollaisia. Veikkaan, että rauhallisempien kanssa on helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä ainakin tiesin, että vauva-ajasta en pidä, ja taaperovuodet ovat ne kauheimmat. Onhan minulla ystäviä, jotka saivat lapsia minua ennen.
Odotin leikki-ikää kuin kuuta nousevaa, ja niinhän siinä kävikin että silloin aloin saamaan puuhista niitä onnen kokemuksia. Nyt on mahtavaa eskarilaisen kanssa käydä Sealifessa, pelata lautapelejä ja jopa väitellä, siis debatoida.
En missään vaiheessa ole aikonutkaan olla se kympin äiti, vaan tavoitteeni on ollut kasi. Urani on minulle lähes yhtä tärkeä kuin perhe, sen asian tiedostaminen ja myöntäminen ei ole minulle vaikeaa. Toisaalta työni/palkkani myös mahdollistaa lapselle asioita, kuten ratsastusharrastuksen, mikä myös yhdistää meitä. En alunperinkään aikonut enkä edelleenkään aio menettää itseäni kokonaan äitiyteen, se ei ole kohdallani mahdollista.
Aina ajatellaan, että äiti menettää itsensä kun panostaa äitiyteen.
Itse halusin nimenomaan omistautua äitiydelle, kun vihdoin tulin raskaaksi 33-vuotiaana. Olin jo valmistunut ja töissä, opettajana, ei siis mikään karriääriammatti. Minusta oli ihan hyvä astua työelämästä sivuun muutamaksi vuodeksi ja keskittyä äitiyteen, jota olin janonnut jo monta vuotta, jotka menivät miehen taivutteluun.
En mitenkään menettänyt itseäni äitiydessä, vaan kun lapset olivat vähän isompia, minulla oli kotiäitinä aikaa omillekin harrastuksille, opettelin muun muassa maalaamaan tauluja akryylimaaleilla. Minulla oli aikaa itselleni enemmän kuin työssä käyvänä äitinä olisi ollut, jolloin työnantaja niistää voimat ja kotiin jää rippeet. Mutta jos elämänsisältö tulee nimenomaan palkkatyöstä, niin olo voi tuntua syrjäytetyltä kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäpä tunnen äidin joka on palkannut lapsenvahdin.
Hän ei kitise tai valita.
Heillä on lastenhoitaja jopa viikonloppuisin
Minkä ikäiset lapset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole niin saatanallisen syyllistävä kuin toinen äiti toiselle. Ainakin, jos se toinen ihminen elää elämää, joka poikkeaa omasta elämästä. Ja sinäkin v i tun lehmä tiesit, että täältä löytyy helposti myös väkeä, joka on aina valmis hurraaman, jos ihminen hyökkää ilkeyttään toisen kimppuun.
Miten tässä käydään kenenkään kimppuun? Mielestäni on ihan järkevää pohtia miksi kukaan ajautuu tieten tahtoen sellaisen tekemisen pariin mistä ei tykkää ja sitten valittaa siitä muille, kun on niin tylsää ja elämä raskasta. Ap
Koska etukäteen ei tiedä, millainen lapsi on.
Lapseni oli vauvana sellainen, joka huoli maitoa vain tissistä, jos mieheni ja minä olimme paikalla. Tarjosimme pullomaitoakin monta kertaa, mutta hän ei huolinut sitä meiltä. Sen sijaan, kun hän oli kahdestaan anopin kanssa, hän joi pullomaitoa niin paljon, että anoppi sanoi: "Lapsella oli kova nälkä".
Yritettiin siinä sitten selittää, että kun hän ei meintä sitä huoli.
Enkä ollut koskaan aiemmin kuullut, että tuollaistakin voi olla.
Hän ei myöskään nukkunut parvekkeella vaunuissa varttituntia pidempään, ja kun mentiin kirjastoon tai taidenäyttelyyn, hän alkoi huutaa niin että sieltä piti poistua saman tien.
Kaikki vauvat eivät kuitenkaan ole tuollaisia. Veikkaan, että rauhallisempien kanssa on helpompaa.
Olitko kuitenkin oletusarvoisesti innoissasi myös vauvoille sopivasta puuhasta, mutta vaikeuksien takia niistä ei tullutkaan mitään? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pidä leikkipuistoista. Lähinnä muiden äitien vuoksi. Joskus myös muut lapset siellä ovat ärsyttäviä.
Lasten nukuttaminen ja ne saatanan unisadut ovat tylsää kun sitä tekee vuosia ja on itse väsynyt.
Muumimaailman en mene vaikka maksettaisi.
Miksi sitten tein lapsen kun en pidä lapsekkaista asioista? En pidä edes lapsista on general ja tekemällä tein silti yhden. Ihan täyspäisen oloinen tuli ilman äidin tarvetta toteuttaa lapsekkaita asioita. Niin, miksi ? Varmaan joku biologinen juttu.
Lapsuus on aika nuori käsite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole niin saatanallisen syyllistävä kuin toinen äiti toiselle. Ainakin, jos se toinen ihminen elää elämää, joka poikkeaa omasta elämästä. Ja sinäkin v i tun lehmä tiesit, että täältä löytyy helposti myös väkeä, joka on aina valmis hurraaman, jos ihminen hyökkää ilkeyttään toisen kimppuun.
Miten tässä käydään kenenkään kimppuun? Mielestäni on ihan järkevää pohtia miksi kukaan ajautuu tieten tahtoen sellaisen tekemisen pariin mistä ei tykkää ja sitten valittaa siitä muille, kun on niin tylsää ja elämä raskasta. Ap
Eli jos ei tykkää käydä leikkipuistossa ei pitäisi tehdä lapsia? Enpä kyllä itse ajatellut asiaa noin ennen lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos valittaa, ettei ole omaa aikaa, ei välttämättä tarkoita sitä, ettei nauttisi lapsen kanssa olemisesta ja touhuamisesta, vaan smettei halua elämän olevan pelkästään sitä.
Kyllä minäkin aina ihmettelen niitä äitejä, jotka eivät lainkaan tarvitse omaa aikaa, omia harrastuksia tai edes ylläpidä enää omia ystävyyssuhteita. Koko elämää eletään lapsen ehdoilla, josta kasvaakin sitten ajan mittaan huonokäytöksinen lapsikeisari. Mutta onneksi äiti marttyyrina kuorii hänen perunansa ja käyttää kaikki rahat lapsen merkkivaatteisiin. Koska hän luulee, että näin hyvän äidin kuuluu toimia, eikä negatiivisia tunteita saa ollenkaan kokea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä ainakin tiesin, että vauva-ajasta en pidä, ja taaperovuodet ovat ne kauheimmat. Onhan minulla ystäviä, jotka saivat lapsia minua ennen.
Odotin leikki-ikää kuin kuuta nousevaa, ja niinhän siinä kävikin että silloin aloin saamaan puuhista niitä onnen kokemuksia. Nyt on mahtavaa eskarilaisen kanssa käydä Sealifessa, pelata lautapelejä ja jopa väitellä, siis debatoida.
En missään vaiheessa ole aikonutkaan olla se kympin äiti, vaan tavoitteeni on ollut kasi. Urani on minulle lähes yhtä tärkeä kuin perhe, sen asian tiedostaminen ja myöntäminen ei ole minulle vaikeaa. Toisaalta työni/palkkani myös mahdollistaa lapselle asioita, kuten ratsastusharrastuksen, mikä myös yhdistää meitä. En alunperinkään aikonut enkä edelleenkään aio menettää itseäni kokonaan äitiyteen, se ei ole kohdallani mahdollista.
Aina ajatellaan, että äiti menettää itsensä kun panostaa äitiyteen.
Itse halusin nimenomaan omistautua äitiydelle, kun vihdoin tulin raskaaksi 33-vuotiaana. Olin jo valmistunut ja töissä, opettajana, ei siis mikään karriääriammatti. Minusta oli ihan hyvä astua työelämästä sivuun muutamaksi vuodeksi ja keskittyä äitiyteen, jota olin janonnut jo monta vuotta, jotka menivät miehen taivutteluun.
En mitenkään menettänyt itseäni äitiydessä, vaan kun lapset olivat vähän isompia, minulla oli kotiäitinä aikaa omillekin harrastuksille, opettelin muun muassa maalaamaan tauluja akryylimaaleilla. Minulla oli aikaa itselleni enemmän kuin työssä käyvänä äitinä olisi ollut, jolloin työnantaja niistää voimat ja kotiin jää rippeet. Mutta jos elämänsisältö tulee nimenomaan palkkatyöstä, niin olo voi tuntua syrjäytetyltä kotona.
No mä en halua istua kotona ja maalata akryyleilla, vaan käyttää taitojani ja osaamistani töissä, kehittää itseäni vielä paremmaksi. Ja lapsethan siitä hyötyy myös, kun palkkapussi on isohko. Eikä tarvitse vain istua siellä leikkipuistossa kun ei ole muuhunkaan varaa.
Vierailija kirjoitti:
En pidä leikkipuistoista. Lähinnä muiden äitien vuoksi. Joskus myös muut lapset siellä ovat ärsyttäviä.
Lasten nukuttaminen ja ne saatanan unisadut ovat tylsää kun sitä tekee vuosia ja on itse väsynyt.
Muumimaailman en mene vaikka maksettaisi.
Miksi sitten tein lapsen kun en pidä lapsekkaista asioista? En pidä edes lapsista on general ja tekemällä tein silti yhden. Ihan täyspäisen oloinen tuli ilman äidin tarvetta toteuttaa lapsekkaita asioita. Niin, miksi ? Varmaan joku biologinen juttu.
Lapsuus on aika nuori käsite.
Fiksu ja rehellinen vastaus. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole niin saatanallisen syyllistävä kuin toinen äiti toiselle. Ainakin, jos se toinen ihminen elää elämää, joka poikkeaa omasta elämästä. Ja sinäkin v i tun lehmä tiesit, että täältä löytyy helposti myös väkeä, joka on aina valmis hurraaman, jos ihminen hyökkää ilkeyttään toisen kimppuun.
Miten tässä käydään kenenkään kimppuun? Mielestäni on ihan järkevää pohtia miksi kukaan ajautuu tieten tahtoen sellaisen tekemisen pariin mistä ei tykkää ja sitten valittaa siitä muille, kun on niin tylsää ja elämä raskasta. Ap
Eli jos ei tykkää käydä leikkipuistossa ei pitäisi tehdä lapsia? Enpä kyllä itse ajatellut asiaa noin ennen lapsia.
Leikkipuisto on esimerkki lapsekkaista jutuista. Voi myös tykätä tehdä laavuretkiä, pelata lautapelejä, katsoa yhdessä lastenleffoja, askarrella, käydä uimahallissa, oikeastaan mitä vaan. Suurin osa typistää tämän nyt hyvin pelkistettyyn muotoon. En oikein osaa sanoa tätä enää sen selvemmin. Osa hankkii lapsia, vaikka heillä ei tunnu olevan mitään mitä varsinaisesti odottaa vanhemmuudessa. Kaikkien kohdalla se ei tietenkään pidä paikkansa ja näen vain pilkahduksen todellisuudessa, mutta paljon on myös heitä ketkä lähinnä haikailevat menneen elämänsä perään eivätkä osaa jotenkin yhtään asennoitua siihen elämään lapsen kanssa. Tiedetään, että tiedossa on seuraavat 4v hiekkalaatikkoa (voit korvata hiekkalaatikon millä tahansa muulla asialla) ja samaan aikaan kuitenkin vihataan sitä hiekkalaatikon reunalla istuskelua ja se on nimenomaan ollut tiedossa jo etukäteen eikä mikään olosuhteiden sanelema sivuoire. Eli kyse ei ole siitä, että inho Muumimaailmaa kohtaan on nyt syy hankkia lapsia, mutta paljon on myös heitä keitä lasten maailma ei kiinnosta lainkaan ja silti niitä lapsia on kuitenkin pakko hankkia. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloitus on rajattu äiteihin, kun kyseessä on ihan kumpaakin vanhempaa koskettava asia? Oliko tarkoitus vain päästä haukkumaan äitejä ja sivuuttaa se, että lapsella on tyypillisesti kaksi vanhempaa?
Äitiyslomalla olen lähinnä tutustunut muihin äiteihin. Ap
Eli sä istut siellä leikkipuistossa arvostelemassa muita äitejä, etkä edes ihmettele missä kaikki isät ovat :D
Perhevapaalla voi olla vain toinen vanhempi kerralla, eli ovat varmaankin töissä. Oma mieheni myös rakastaa viedä poikaa puistoihin ja puuhailla hänen kanssaan, eli en nää tätä sukupuolisidonnaisena. Olen yksinkertaisesti lähinnä tutustunut muihin äiteihin. Ap
Okei ja siellä siis sattumalta ole koskaan isiä johtuen siitä, että kukaan heistä ei ole sattumalta perhavapaalla (aivan kuin lapsen kanssa ei muuten voisi puistossa käydä). Entä kuinka usein käyt siellä puistossa ja kuinka tutuiksi nämä muut äidit ovat tulleet? Kuinka usein näet heitä ja kuinka paljon heitä on?
Miksi yrität tehdä tästä jotain sukupuolten välistä konfliktia, kun kyse ei ole siitä? Ap
Olen eri, mutta siksi, että aina kun keskustelussa nostetaan esiin nimenomaan tietyn sukupuolen tekemiset, se on automaattisesti sukupuolitettu keskustelu. Jos kuvittelet aloituksen sanovan esim. "työpaikan naiset" ja puhuvan siitä miten osa kyllä jaksaa siivota työpaikallakin mutta osa ei siitä tykkää, se nostaisi esiin aivan samat kysymykset siitä, osallistuvatko miehetkin ja miksi nimenomaan naisia kritisoidaan siitä että eivät halua. Ja luulisin, että suurin osa ihmisistä kyllä ymmärtää miksi. Aivan samasta asiasta kyse, kun puhut vanhemmuudesta ja kritisoit nimenomaan äitien tekemisiä.
Kukaan ei aina tajua kaikkia muita ihmisiä.