Lue keskustelun säännöt.
En aina tajua muita äitejä
Olen tutustunut pääasiassa kahdenlaisiin äiteihin. Toiset ovat hyvinkin innoissaan voidessaan toteuttaa lapsensa kanssa perinteisiä lasten juttuja, kuten käydä leikkipuistoissa, lukea unisatuja, käydä Muumimaailmassa, luoda jouluntaikaa ym. Sitten toinen osa äideistä jatkuvasti valittaa siitä miten lapsen kanssa elämä on pelkkää leikkipuistoa eikä omaa elämää ole ollenkaan. Ymmärrän, että lapsen sairastelu ja kiukuttelu käyvät hermoon ja toki arki muutenki kenellä tahansa, mutta miksi tehdä lapsia, jos lapsekkaat jutut ovat ihan pakkopullaa?
Kommentit (269)
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mun mielestä taas suurin osa vanhemmista tekee noita juttuja ihan positiivisella mielellä, mutta ei kuitenkaan uppoudu niihin ihan samalla intensiteetillä kuin lapset. En tunnista, että moni olisi negatiivinen tai myöskään ns. jouluhullu.
Jep. Aloittaja elää jossain toisessa todellisuudessa. Käyhän hän jopa sellaisessa puistossakin missä on pelkästään vanhempainvapaalla olevia äitejä.
Ehkäpä kun aloittajalle tulee vähän enemmän kilometrejä omien lastensa kanssa, hän ymmärtää, ettei pelkkien ulkopuolisen silmin nähtyjen yksittäisten hetkien ja somekirjoitusten perusteella voi määrittää itselleen tuntemattoman henkilön koko äitiyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, suurimmalle osalle se lapsiperheen elämä tulee täydellisenä yllätyksenä, eikä siihen voi valmistautua etukäteen, eikä myöskään hallita tai suunnitella.
Ja myös lapset erilaisia. Meillä kolme lasta ja ensimmäinen oli todella helppo, nukkui jo pariviikoisena pitkät yöunet ja oli yhtä aurinkoa. Ja näin kuvittelin muidenkin lasten toimivan.
Mutta eipä käynyt niin. Kolmannen lapsen kohdalla raskauden 7kk oksensin yötä päivää. Lapsi oli erittäin vaativa, nukkui 1-2h yöunia, söi tunnin välein, oli pahasti allerginen jne. Meidän vanhempien voimat oli jaksamisen äärirajoilla, vaativan lapsen vuoksi.
Ja suhtautuminen äitiyteen kaikkien kolmen kohdalla oli erilainen, myös lapset ja lapsiperheen arki, joka haastoi ja toi ongelmia. Ja tuskin olisin halunnut lisää lapsia, jos eka ei olisi ollt helppo lapsi.
Mielenkiintoista kysyn, kuinka monta lasta ap.llä itsellään tai millä kokemuksella puhut?
Olen selvästi muotoillut aloituksen huonosti. Ymmärrän, että arki uuvuttaa eikä silloin jaksa innostua mistään ylimääräisestä. Aloituksessa tarkoitan ennen kaikkia vanhempia ketkä jo ennen lasten hankkimista olettavat suurin piirtein vihaavansa kaikkea mitä (pikku)lapsiperhe-elämään liittyy ja päättävät silti hankkia lapsia. Aloitus ei siis sinänsä ota edes kantaa siihen kuinka paljon lapsia on tai millaisia he ovat. Ap
Minusta tuntuu, että sinä yrität tunkea vanhempia johonkin ahtaaseen muottiin, etkä ymmärrä, että hyvän vanhemman ei tarvitse mennä riemusta hyppien Muumimaailmaan tai tehdä hiekkakakkuja. Ne ovat esimerkiksi lasteni isälle sellainen pakollinen paha, mikä kuuluu asiaan. Sen sijaan hän on odottanut, että pääsee opettamaan lapsen pyöräilemään ja uimaan, kalastamaan, rakentamaan majaa yms. Tekeekö se hänestä huonon isän? Ei todellakaan.
Olen yrittänyt aiemmin hakea vastauksia siihen odottavatko pikkulapsiaikaan ynseästi suhtautuvat vanhemmat kuitenkin edes jotain ilolla vanhemmuudessa. Tähän en ole saanut käytännössä lainkaan vastauksia kuin vasta nyt. Miehesi on varmasti hyvä isä. Ap
Noh esim. minä en ajatellut innostuvani leikkimisestä, puistoista, pelaamisesta yms. Enkä edes oikeastaan pitänyt lapsista. Mieheni on ollut aina paljon enemmän "lapsi-ihminen", kuin minä. Silti "hankin" oman lapsen ja sitten vielä toisenkin (kuopuksesta oli jopa vauvakuumekin!). Ja heidän kanssaan teen kaikkia noita asioita, koska tulen onnelliseksi heidän ilostaan ja heidän takiaan teen mielellään niitäkin einiinkivoja-asioita. Olen jopa alkanut pitää muidenkin lapsista enemmän omien lasteni takia ja vauvoihin ihan hullaannuin.
Tässä sulle vastaus.
Vierailija kirjoitti:
On selvä asia että vanhemmuus on molempien, sekä äidin ja isän hommaa. Mutta luulo, että töiden pitäisi jakautua koko lapsuusajan aikana tasan, on mieletön. Kaikissa kulttuureissa kaikkina aikana on ollut niin, että ädin (tai ylipäätään naisen) rooli on korostunut varhaislapsuudessa. Tämä ei ole tasa-arvokysymys, vaan lapsen tarve -kysymys. Se on paras tapa toimia lapsen kannalta.
Isän rooli korostuu sitten hieman myöhemmin. Esim. minä (mies) hoidan lähes kaikki harrastusmenot ja muutenkin huolehdin esim. siitä pojat saa kunnon pöperöä.
Tasa-arvo on näissä(kin) hommissa lähinnä asia, jolla saa vaan päänsä sekaisin. On täysin selvää, että äidillä on tietty roolilla samoin kuin isällä. Täysin kiinteitä ne eivät tietenkään ole, mutta kumman hyvin stereotypiat seuraavat sukupolvilta toisille, koska se on lapsen etu.
Neljän lapsen äitinä samaa mieltä. Imetyshormonit buustaavat äitiä, että jaksaa hoitaa vauvaa. Miehellä tätä etua ei ole.
Entä miksi imettämään kykenemättömön miehen pitäisi ruokkia vauvaa pullolla tasa-arvon vuoksi, hassua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On selvä asia että vanhemmuus on molempien, sekä äidin ja isän hommaa. Mutta luulo, että töiden pitäisi jakautua koko lapsuusajan aikana tasan, on mieletön. Kaikissa kulttuureissa kaikkina aikana on ollut niin, että ädin (tai ylipäätään naisen) rooli on korostunut varhaislapsuudessa. Tämä ei ole tasa-arvokysymys, vaan lapsen tarve -kysymys. Se on paras tapa toimia lapsen kannalta.
Isän rooli korostuu sitten hieman myöhemmin. Esim. minä (mies) hoidan lähes kaikki harrastusmenot ja muutenkin huolehdin esim. siitä pojat saa kunnon pöperöä.
Tasa-arvo on näissä(kin) hommissa lähinnä asia, jolla saa vaan päänsä sekaisin. On täysin selvää, että äidillä on tietty roolilla samoin kuin isällä. Täysin kiinteitä ne eivät tietenkään ole, mutta kumman hyvin stereotypiat seuraavat sukupolvilta toisille, koska se on lapsen etu.
Neljän lapsen äitinä samaa mieltä. Imetyshormonit buustaavat äitiä, että jaksaa hoitaa vauvaa. Miehellä tätä etua ei ole.
Entä miksi imettämään kykenemättömön miehen pitäisi ruokkia vauvaa pullolla tasa-arvon vuoksi, hassua!
Minulla taas imetyshormonit saivat niin kierroksille, etten saanut lainkaan nukuttua. Kun lapsi vielä herätteli vähän väliä, aloin olla valmis laitoshoitoon parin kuukauden valvomisen jälkeen. Kiva kuitenkin että sinulla on ollut helppoa!
Vierailija kirjoitti:
Mä luulin että oon vauva/taapero/leikki-ikäinen fani. Mutta kyllä lapset on paljon kivempia koululaisina/teinenä/aikuisena. Pystyy tehdä oikeasti asioita jotka enemmän kiinnostaa kaikkia. Se pikkulapsiaika on niin pienissä ympyröissä ja aikataulutettua ja sellaista tylsää hömpänpömppää. Pitää olla innostunut että wau tiesit että tuo on sininen väri, vau osaat sanoa auto, wau pyöräilet jne.
Se pikkulapsiaika on niin pienissä ympyröissä ja aikataulutettua
Luulen, että päiväkotirumba vie viehätyksen pikkulasten kanssa olemisesta. Kiire tappaa rentouden, ja juuri se aikataulu. Itse olin kotiäitinä, köyhänä sellaisena, lasten varhaisvuodet, ja se oli vapaata aikaa, kukaan ei hengittänyt niskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Onpa yllättävää, että miehen mielestä tasa-arvo on täysin turha asia."
Kyllä, koska kukaan ei usko siihen.
Pitäisikö naisten kuolla rintamalla? Ei kukaan usko tällaiseen hölynpölyyn.
Se mitä nykyisin ajetaan on mielivaltainen tasa-arvo. Eli tasa-arvoa sinne, missä siitä on tietylle ryhmälle hyötyä ja toiselle haittaa.
Esimerkiksi Ukrainassa kuolee kaiken aikaa naisia rintamalle, Suomessa taas ei naisia eikä miehiä, joten tuo argumentti on aivan kelvoton ja nimenomaan rusinoiden poimimista pullasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, suurimmalle osalle se lapsiperheen elämä tulee täydellisenä yllätyksenä, eikä siihen voi valmistautua etukäteen, eikä myöskään hallita tai suunnitella.
Ja myös lapset erilaisia. Meillä kolme lasta ja ensimmäinen oli todella helppo, nukkui jo pariviikoisena pitkät yöunet ja oli yhtä aurinkoa. Ja näin kuvittelin muidenkin lasten toimivan.
Mutta eipä käynyt niin. Kolmannen lapsen kohdalla raskauden 7kk oksensin yötä päivää. Lapsi oli erittäin vaativa, nukkui 1-2h yöunia, söi tunnin välein, oli pahasti allerginen jne. Meidän vanhempien voimat oli jaksamisen äärirajoilla, vaativan lapsen vuoksi.
Ja suhtautuminen äitiyteen kaikkien kolmen kohdalla oli erilainen, myös lapset ja lapsiperheen arki, joka haastoi ja toi ongelmia. Ja tuskin olisin halunnut lisää lapsia, jos eka ei olisi ollt helppo lapsi.
Mielenkiintoista kysyn, kuinka monta lasta ap.llä itsellään tai millä kokemuksella puhut?
Olen selvästi muotoillut aloituksen huonosti. Ymmärrän, että arki uuvuttaa eikä silloin jaksa innostua mistään ylimääräisestä. Aloituksessa tarkoitan ennen kaikkia vanhempia ketkä jo ennen lasten hankkimista olettavat suurin piirtein vihaavansa kaikkea mitä (pikku)lapsiperhe-elämään liittyy ja päättävät silti hankkia lapsia. Aloitus ei siis sinänsä ota edes kantaa siihen kuinka paljon lapsia on tai millaisia he ovat. Ap
Minusta tuntuu, että sinä yrität tunkea vanhempia johonkin ahtaaseen muottiin, etkä ymmärrä, että hyvän vanhemman ei tarvitse mennä riemusta hyppien Muumimaailmaan tai tehdä hiekkakakkuja. Ne ovat esimerkiksi lasteni isälle sellainen pakollinen paha, mikä kuuluu asiaan. Sen sijaan hän on odottanut, että pääsee opettamaan lapsen pyöräilemään ja uimaan, kalastamaan, rakentamaan majaa yms. Tekeekö se hänestä huonon isän? Ei todellakaan.
Olen yrittänyt aiemmin hakea vastauksia siihen odottavatko pikkulapsiaikaan ynseästi suhtautuvat vanhemmat kuitenkin edes jotain ilolla vanhemmuudessa. Tähän en ole saanut käytännössä lainkaan vastauksia kuin vasta nyt. Miehesi on varmasti hyvä isä. Ap
Noh esim. minä en ajatellut innostuvani leikkimisestä, puistoista, pelaamisesta yms. Enkä edes oikeastaan pitänyt lapsista. Mieheni on ollut aina paljon enemmän "lapsi-ihminen", kuin minä. Silti "hankin" oman lapsen ja sitten vielä toisenkin (kuopuksesta oli jopa vauvakuumekin!). Ja heidän kanssaan teen kaikkia noita asioita, koska tulen onnelliseksi heidän ilostaan ja heidän takiaan teen mielellään niitäkin einiinkivoja-asioita. Olen jopa alkanut pitää muidenkin lapsista enemmän omien lasteni takia ja vauvoihin ihan hullaannuin.
Tässä sulle vastaus.
Kiitos! Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On selvä asia että vanhemmuus on molempien, sekä äidin ja isän hommaa. Mutta luulo, että töiden pitäisi jakautua koko lapsuusajan aikana tasan, on mieletön. Kaikissa kulttuureissa kaikkina aikana on ollut niin, että ädin (tai ylipäätään naisen) rooli on korostunut varhaislapsuudessa. Tämä ei ole tasa-arvokysymys, vaan lapsen tarve -kysymys. Se on paras tapa toimia lapsen kannalta.
Isän rooli korostuu sitten hieman myöhemmin. Esim. minä (mies) hoidan lähes kaikki harrastusmenot ja muutenkin huolehdin esim. siitä pojat saa kunnon pöperöä.
Tasa-arvo on näissä(kin) hommissa lähinnä asia, jolla saa vaan päänsä sekaisin. On täysin selvää, että äidillä on tietty roolilla samoin kuin isällä. Täysin kiinteitä ne eivät tietenkään ole, mutta kumman hyvin stereotypiat seuraavat sukupolvilta toisille, koska se on lapsen etu.
Neljän lapsen äitinä samaa mieltä. Imetyshormonit buustaavat äitiä, että jaksaa hoitaa vauvaa. Miehellä tätä etua ei ole.
Entä miksi imettämään kykenemättömön miehen pitäisi ruokkia vauvaa pullolla tasa-arvon vuoksi, hassua!
Minulla taas imetyshormonit saivat niin kierroksille, etten saanut lainkaan nukuttua. Kun lapsi vielä herätteli vähän väliä, aloin olla valmis laitoshoitoon parin kuukauden valvomisen jälkeen. Kiva kuitenkin että sinulla on ollut helppoa!
Miksi et nukuttanut lasta vieressä ja imettänyt siitä? Samalla voi nukkua, ainakaan ei kunnolla herää. Itselläkin meinasi esikoisen kanssa mennä pää sekaisin, kun nousin aina imettämään ja uni katkesi. Kun otin vauvan viereen nukkumaan ja laitoin rinnan suuhun kun alkoi ätistä, sain unta enemmän ja selvisi pääkin.
Aika raaka on neuvolan neuvo, että vieressä nukuttaminen on vaarallista. Luonnosta vieraantunut neuvo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On selvä asia että vanhemmuus on molempien, sekä äidin ja isän hommaa. Mutta luulo, että töiden pitäisi jakautua koko lapsuusajan aikana tasan, on mieletön. Kaikissa kulttuureissa kaikkina aikana on ollut niin, että ädin (tai ylipäätään naisen) rooli on korostunut varhaislapsuudessa. Tämä ei ole tasa-arvokysymys, vaan lapsen tarve -kysymys. Se on paras tapa toimia lapsen kannalta.
Isän rooli korostuu sitten hieman myöhemmin. Esim. minä (mies) hoidan lähes kaikki harrastusmenot ja muutenkin huolehdin esim. siitä pojat saa kunnon pöperöä.
Tasa-arvo on näissä(kin) hommissa lähinnä asia, jolla saa vaan päänsä sekaisin. On täysin selvää, että äidillä on tietty roolilla samoin kuin isällä. Täysin kiinteitä ne eivät tietenkään ole, mutta kumman hyvin stereotypiat seuraavat sukupolvilta toisille, koska se on lapsen etu.
Neljän lapsen äitinä samaa mieltä. Imetyshormonit buustaavat äitiä, että jaksaa hoitaa vauvaa. Miehellä tätä etua ei ole.
Entä miksi imettämään kykenemättömön miehen pitäisi ruokkia vauvaa pullolla tasa-arvon vuoksi, hassua!
Minulla taas imetyshormonit saivat niin kierroksille, etten saanut lainkaan nukuttua. Kun lapsi vielä herätteli vähän väliä, aloin olla valmis laitoshoitoon parin kuukauden valvomisen jälkeen. Kiva kuitenkin että sinulla on ollut helppoa!
Lisäksi olin kiireellisen sektion jäljiltä monta viikkoa todella kipeä, pelkkä sängyssä kääntyminen sattui todella kovin. Mutta tokihan se silti minulle oli helpompaa vaihtaa vauvan vaipat ja kanniskella huutavaa vauvaa yöllä kuin täysin terveelle miehelle, joka myös oli isyyslomalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitiys on ihanaa ja lapsen kanssa vietetty aika arvokasta. Tästä huolimatta leikkipuistot ovat ihan saakelin tylsiä, ja olen iloinen, kun lapsi alkaa saada niistä yhä vähemmän iloa irti. Muumimaailmakin oli kertakäynnillä nähty ja nyt on siirrytty eteenpäin. Yhteistä aikaa voi viettää monella tapaa, ja onneksi se ei kuulu kenellekään muulle, missä me vapaa-aikamme vietämme.
leikkipuistot ovat ihan saakelin tylsiä,
Olen samaa mieltä, kotiäitinä ollut, ja miettinyt, miksi? Eikö niihin saisi jotain aikuisellekin, jumppavehkeitä esim. Itse menin lasten kanssa mieluummin metsään kuin leikkipuistoon, mutta kyllä niissäkin tuli tarpeeksi lusittua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On selvä asia että vanhemmuus on molempien, sekä äidin ja isän hommaa. Mutta luulo, että töiden pitäisi jakautua koko lapsuusajan aikana tasan, on mieletön. Kaikissa kulttuureissa kaikkina aikana on ollut niin, että ädin (tai ylipäätään naisen) rooli on korostunut varhaislapsuudessa. Tämä ei ole tasa-arvokysymys, vaan lapsen tarve -kysymys. Se on paras tapa toimia lapsen kannalta.
Isän rooli korostuu sitten hieman myöhemmin. Esim. minä (mies) hoidan lähes kaikki harrastusmenot ja muutenkin huolehdin esim. siitä pojat saa kunnon pöperöä.
Tasa-arvo on näissä(kin) hommissa lähinnä asia, jolla saa vaan päänsä sekaisin. On täysin selvää, että äidillä on tietty roolilla samoin kuin isällä. Täysin kiinteitä ne eivät tietenkään ole, mutta kumman hyvin stereotypiat seuraavat sukupolvilta toisille, koska se on lapsen etu.
Neljän lapsen äitinä samaa mieltä. Imetyshormonit buustaavat äitiä, että jaksaa hoitaa vauvaa. Miehellä tätä etua ei ole.
Entä miksi imettämään kykenemättömön miehen pitäisi ruokkia vauvaa pullolla tasa-arvon vuoksi, hassua!
Minulla taas imetyshormonit saivat niin kierroksille, etten saanut lainkaan nukuttua. Kun lapsi vielä herätteli vähän väliä, aloin olla valmis laitoshoitoon parin kuukauden valvomisen jälkeen. Kiva kuitenkin että sinulla on ollut helppoa!
Miksi et nukuttanut lasta vieressä ja imettänyt siitä? Samalla voi nukkua, ainakaan ei kunnolla herää. Itselläkin meinasi esikoisen kanssa mennä pää sekaisin, kun nousin aina imettämään ja uni katkesi. Kun otin vauvan viereen nukkumaan ja laitoin rinnan suuhun kun alkoi ätistä, sain unta enemmän ja selvisi pääkin.
Aika raaka on neuvolan neuvo, että vieressä nukuttaminen on vaarallista. Luonnosta vieraantunut neuvo.
Niin teinkin, mutta refluksista kärsivä lapsi piti röyhtäyttää kunnolla joka imetyksen jälkeen, tai muuten hän heräsi huutamaan muutaman minuutin päästä nukahtamisesta. Lisäksi vauva saattoi helposti kakata kaksi kertaa yössä, joten vaipat oli pakko vaihtaa.
Vauva heräili muutenkin huutamaan refluksiaan vähän väliä, joten tuo vieressä pitäminen ei kyllä mitään auttanut. Imetyshormonien ansiosta heräsin jokaiseen huutoon kunnolla enkä saanut uudestaan unta ennen kuin vauva jo herätti seuraavan kerran. Katsos kun sekä äidit että vauvat ovat erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo surkea äiti olet, jos et naura hersyvästi, ja huuda mukana, kun joku huutaa "Six seven", keskustele pohdiskelevasti ja intohimoisesti Twilight-saagasta, fanita yhdessä Roni Bäckia, erota sen ihanan kpop-bändin jäsenet toisistaan ja keskustele yhdessä, miten oppisitte paremmin snaippaamaan vihuja Fortissa.
Ai mitä? Tämä lapsekkaista asioista nauttimisen sääntö päti siis vain, jos kyseessä on pienet lapset? Eikö koululaiset tarvi vanhemman hyväksyntää ja läsnäoloa? Aijai, ei montaa vuotta kestänyt kunnon äitiys.
Tämä lapsekkaista asioista nauttimisen sääntö päti siis vain, jos kyseessä on pienet lapset
Keksit tuon omasta päästä. Kukaan ei ole täällä sanonut niin. Miksi tuo katkeruus?
Itse ainakin tuli tyttärieni kanssa ensin ihmeteltyä heinäsirkat ja sammakot, sitten teini-iässä katsoin heidän kanssaan kaikki teinielokuvat Blondin kostosta lähtien. Jos suhde kehittyy läheiseksi vauva-aikana, ei se siitä yhtäkkiä heikkene.
Onneksi on myös niin, että jos side jää löyhäksi vauva-aikana, sitä voi lujittaa aina myöhemmin. Niin kävi minulle ja äidilleni.
Mitäs sitten kun mies haluaa lapsen ja ottaa lapsenhoidon enimmäkseen itselleen.
Meillä näin ja lapsilla hieno suhde isäänsä.
Kiitosta olen äitinä saanut tästä.
Lapset ovat lapsia aikuisenakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäs sitten kun mies haluaa lapsen ja ottaa lapsenhoidon enimmäkseen itselleen.
Meillä näin ja lapsilla hieno suhde isäänsä.
Kiitosta olen äitinä saanut tästä.
Lapset ovat lapsia aikuisenakin.
Pääasia on, että on jokin vakaa ja läheinen kiintymyssuhde hoitajaan. Olisitko itse halunnut hoitaa lasta enemmän, mutta mies "omi" sen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On selvä asia että vanhemmuus on molempien, sekä äidin ja isän hommaa. Mutta luulo, että töiden pitäisi jakautua koko lapsuusajan aikana tasan, on mieletön. Kaikissa kulttuureissa kaikkina aikana on ollut niin, että ädin (tai ylipäätään naisen) rooli on korostunut varhaislapsuudessa. Tämä ei ole tasa-arvokysymys, vaan lapsen tarve -kysymys. Se on paras tapa toimia lapsen kannalta.
Isän rooli korostuu sitten hieman myöhemmin. Esim. minä (mies) hoidan lähes kaikki harrastusmenot ja muutenkin huolehdin esim. siitä pojat saa kunnon pöperöä.
Tasa-arvo on näissä(kin) hommissa lähinnä asia, jolla saa vaan päänsä sekaisin. On täysin selvää, että äidillä on tietty roolilla samoin kuin isällä. Täysin kiinteitä ne eivät tietenkään ole, mutta kumman hyvin stereotypiat seuraavat sukupolvilta toisille, koska se on lapsen etu.
Neljän lapsen äitinä samaa mieltä. Imetyshormonit buustaavat äitiä, että jaksaa hoitaa vauvaa. Miehellä tätä etua ei ole.
Entä miksi imettämään kykenemättömön miehen pitäisi ruokkia vauvaa pullolla tasa-arvon vuoksi, hassua!
Minulla taas imetyshormonit saivat niin kierroksille, etten saanut lainkaan nukuttua. Kun lapsi vielä herätteli vähän väliä, aloin olla valmis laitoshoitoon parin kuukauden valvomisen jälkeen. Kiva kuitenkin että sinulla on ollut helppoa!
Miksi et nukuttanut lasta vieressä ja imettänyt siitä? Samalla voi nukkua, ainakaan ei kunnolla herää. Itselläkin meinasi esikoisen kanssa mennä pää sekaisin, kun nousin aina imettämään ja uni katkesi. Kun otin vauvan viereen nukkumaan ja laitoin rinnan suuhun kun alkoi ätistä, sain unta enemmän ja selvisi pääkin.
Aika raaka on neuvolan neuvo, että vieressä nukuttaminen on vaarallista. Luonnosta vieraantunut neuvo.
Niin teinkin, mutta refluksista kärsivä lapsi piti röyhtäyttää kunnolla joka imetyksen jälkeen, tai muuten hän heräsi huutamaan muutaman minuutin päästä nukahtamisesta. Lisäksi vauva saattoi helposti kakata kaksi kertaa yössä, joten vaipat oli pakko vaihtaa.
Vauva heräili muutenkin huutamaan refluksiaan vähän väliä, joten tuo vieressä pitäminen ei kyllä mitään auttanut. Imetyshormonien ansiosta heräsin jokaiseen huutoon kunnolla enkä saanut uudestaan unta ennen kuin vauva jo herätti seuraavan kerran. Katsos kun sekä äidit että vauvat ovat erilaisia.
Ymmärrän että sulla on ollut aika stressaava vauva-aika. Silloin on keksittävä muita selviytymisstrategioita.
Pitkäkestoinen univaje on tuoreelle äidille kuormittava ja joskus vaarallinenkin juttu, välillä pitää päästä tankkaamaan unta, että aivot puhdistuu. Itse nukuin vauvan kanssa myös yhdet päiväunet ensialkuun, synnytys verotti voimia.
Kyllä minä ainakin tiesin, että vauva-ajasta en pidä, ja taaperovuodet ovat ne kauheimmat. Onhan minulla ystäviä, jotka saivat lapsia minua ennen.
Odotin leikki-ikää kuin kuuta nousevaa, ja niinhän siinä kävikin että silloin aloin saamaan puuhista niitä onnen kokemuksia. Nyt on mahtavaa eskarilaisen kanssa käydä Sealifessa, pelata lautapelejä ja jopa väitellä, siis debatoida.
En missään vaiheessa ole aikonutkaan olla se kympin äiti, vaan tavoitteeni on ollut kasi. Urani on minulle lähes yhtä tärkeä kuin perhe, sen asian tiedostaminen ja myöntäminen ei ole minulle vaikeaa. Toisaalta työni/palkkani myös mahdollistaa lapselle asioita, kuten ratsastusharrastuksen, mikä myös yhdistää meitä. En alunperinkään aikonut enkä edelleenkään aio menettää itseäni kokonaan äitiyteen, se ei ole kohdallani mahdollista.
Kun on 3 lasta, aina 2 v välein, kyllä sitä
Puistossa oltiin koko aika.
Oöen lukuisia kertoja kiittänyt appivanhempien roolia. Todellakin ottivat koppia lapsien elämässä.
Iso plussa oli kiva asunto maatasolla ja paljob lapsiperheitä lähellä.
Yhtäkkiä sitä kummatkin valmistuttiin, aloitettiin työelämä, ostettiin asunto ja muutettiin pois.
Selkeesti oli aivan uusi ajanjakso edessä
Aloittaja vaikuttaa vastenmieliseltä ihmiseltä.
Tein kolme lasta pienellä ikäerolla myös siksi että en jaksa itse leikkiä poneilla tai istua hiekkaaatikolla. Vihasin muskaria (sekä lapsena että aikuina). En juuri leiki, joskus toki jos Hauan kahden keskistä aikaa lapsen kanssa tai leikit eivät ala sujua ilman että olen aluksi mukana. Ja istun leikkipuistossa kiikussa jos siellä on tilaa (meillä päin on aika vähän porukkaa leikkipuistossa kun itse olen). Isoin 6v voi käydä tien toisella puolella kavereiden kanssa puistossa ja käy. Yleensä ovat omalla pihalla. Leivon kun huvittaa, otan lapset ehkä mukaan. Käydään korkeasaaressa koska minä tykkään, lapset on yleensä kiinnostuneita lähinnä jäätelöstä ja muurahaisista. Vien lintu ja nuotioretkille retkille koska itsw tykkään olla näillä. Kahviloihin koska pidän kahviloista. Luen muumeja ja lingreneitä koska pidän niistä, pulkkiryhmähauta kuunneelkoon bookbeatista. Hoidetaan kasveja koska se on minusta kivaa. Käydään mummolassa katsomassa eläimiä koska haluan nähdä vanhempiani. Mies opettaa ohjelmointia, käyttää uimassa ja käy pyöräretkillä koska tykkää.
Aika nopeasti huomasin että kannattaa tehdä van asioita joista tykkää lasten kanssa (elleivät erikseen pyydä) koska palkintoa ei saa siitä että tekee jotain mikä on vavalloista ja ankeaa, lähinnä pahan mielen kaikille jos itseä ei kiinnosta yhtään ja se säteilee. Jos harahdun ap:n kanssa samaan aikaan leikkipuistoon niin saatan hyvin valittaa makaroonilaatikosta ja hiekkaalaatikoista koska en tykkää niistä. Jos alan kertomaan mitä kaikkea tykkään tehdä ja teen lasten kanssa niin seuraava aloittaja valittaa siitä että muut äidit lesoilee hiekkalaatikon reunalla.
"Onpa yllättävää, että miehen mielestä tasa-arvo on täysin turha asia."
Kyllä, koska kukaan ei usko siihen.
Pitäisikö naisten kuolla rintamalla? Ei kukaan usko tällaiseen hölynpölyyn.
Se mitä nykyisin ajetaan on mielivaltainen tasa-arvo. Eli tasa-arvoa sinne, missä siitä on tietylle ryhmälle hyötyä ja toiselle haittaa.