Lue keskustelun säännöt.
En aina tajua muita äitejä
Olen tutustunut pääasiassa kahdenlaisiin äiteihin. Toiset ovat hyvinkin innoissaan voidessaan toteuttaa lapsensa kanssa perinteisiä lasten juttuja, kuten käydä leikkipuistoissa, lukea unisatuja, käydä Muumimaailmassa, luoda jouluntaikaa ym. Sitten toinen osa äideistä jatkuvasti valittaa siitä miten lapsen kanssa elämä on pelkkää leikkipuistoa eikä omaa elämää ole ollenkaan. Ymmärrän, että lapsen sairastelu ja kiukuttelu käyvät hermoon ja toki arki muutenki kenellä tahansa, mutta miksi tehdä lapsia, jos lapsekkaat jutut ovat ihan pakkopullaa?
Kommentit (267)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, suurimmalle osalle se lapsiperheen elämä tulee täydellisenä yllätyksenä, eikä siihen voi valmistautua etukäteen, eikä myöskään hallita tai suunnitella.
Ja myös lapset erilaisia. Meillä kolme lasta ja ensimmäinen oli todella helppo, nukkui jo pariviikoisena pitkät yöunet ja oli yhtä aurinkoa. Ja näin kuvittelin muidenkin lasten toimivan.
Mutta eipä käynyt niin. Kolmannen lapsen kohdalla raskauden 7kk oksensin yötä päivää. Lapsi oli erittäin vaativa, nukkui 1-2h yöunia, söi tunnin välein, oli pahasti allerginen jne. Meidän vanhempien voimat oli jaksamisen äärirajoilla, vaativan lapsen vuoksi.
Ja suhtautuminen äitiyteen kaikkien kolmen kohdalla oli erilainen, myös lapset ja lapsiperheen arki, joka haastoi ja toi ongelmia. Ja tuskin olisin halunnut lisää lapsia, jos eka ei olisi ollt helppo lapsi.
Mielenkiintoista kysyn, kuinka monta lasta ap.llä itsellään tai millä kokemuksella puhut?
Olen selvästi muotoillut aloituksen huonosti. Ymmärrän, että arki uuvuttaa eikä silloin jaksa innostua mistään ylimääräisestä. Aloituksessa tarkoitan ennen kaikkia vanhempia ketkä jo ennen lasten hankkimista olettavat suurin piirtein vihaavansa kaikkea mitä (pikku)lapsiperhe-elämään liittyy ja päättävät silti hankkia lapsia. Aloitus ei siis sinänsä ota edes kantaa siihen kuinka paljon lapsia on tai millaisia he ovat. Ap
Eiköhän se aloituksen muotoilun ongelma ole lähinnä se, että odotit sormet syyhyten, että pääset muiden kanssa haukkumaan toisia äitejä ja nyt pettymykseksi huomaat, että muut äidit eivät ole enää tuollaisia.
Muutenhan olisit vain todennut, että hyvä huomio, tietenkin tämä asia koskee molempia vanhempia, kun asiasta sinulle ensimmäisen kerran huomautettiin.
Olen maininnut aiemmin ja uudelleen vastikään, että en pidä aloitusta sukupuolisidonnaisena. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas näitä tälläisiä aloituksen tekijöitä jotka eivät vaan millään ymmärrä että ihmiset ovat erilaisia. Samoin lapset ja voimavarat, ihan kaikki! "Mutku mutku minulla..mutku minä haluan ja minä tykkään mutku mutku"
Näin, helpoin ja nopein tapa pilata elämänsä on lisääntyä.
On selvä asia että vanhemmuus on molempien, sekä äidin ja isän hommaa. Mutta luulo, että töiden pitäisi jakautua koko lapsuusajan aikana tasan, on mieletön. Kaikissa kulttuureissa kaikkina aikana on ollut niin, että ädin (tai ylipäätään naisen) rooli on korostunut varhaislapsuudessa. Tämä ei ole tasa-arvokysymys, vaan lapsen tarve -kysymys. Se on paras tapa toimia lapsen kannalta.
Isän rooli korostuu sitten hieman myöhemmin. Esim. minä (mies) hoidan lähes kaikki harrastusmenot ja muutenkin huolehdin esim. siitä pojat saa kunnon pöperöä.
Tasa-arvo on näissä(kin) hommissa lähinnä asia, jolla saa vaan päänsä sekaisin. On täysin selvää, että äidillä on tietty roolilla samoin kuin isällä. Täysin kiinteitä ne eivät tietenkään ole, mutta kumman hyvin stereotypiat seuraavat sukupolvilta toisille, koska se on lapsen etu.
"Taas näitä tälläisiä aloituksen tekijöitä jotka eivät vaan millään ymmärrä että ihmiset ovat erilaisia. Samoin lapset ja voimavarat, ihan kaikki! "Mutku mutku minulla..mutku minä haluan ja minä tykkään mutku mutku"
Ei "kaiken erilaisuus" selitä sitä, että lasten osaaminen on romahtanut parissa vuosikymmenessä. Itse asiassa tuo ei selitä yhtään mitään.
Ja kuinka erilaisia me loppujen lopuksi edes ollaan. On jännä "sattuma", että lähes kaikille kavereillani on kaksi lasta. Siis tasan kaksi. Siinä ei toki ole mitään vikaa - jokainen tehköön miten haluaa, mutta ei kahden lapsen hankkimista voi mitenkään kovin omaperäisenä ratkaisuna pitää, jos kaikki on tehneet saman valinnan. Silloinhan se on joukon sanelema valinta.
Eiköhän me olla ennemminkin kaikki samanlaisia. Tehdään kaikki samanlaisia (huonoja) valintoja, joka on johtanut siihen, että yhteiskuntamme rappeutuu, eikä kehity. Ja tämä näkee nimenomaan lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, miksi kaikki ei vain ole niin hyviä kuin sinä?
Vierailija kirjoitti:
Niin, miksi kaikki ei vain ole niin hyviä kuin sinä?
Tätä nimenomaan on tullut mietittyä välillä päivät ja yöt, sillä niin kelvottomia suorituksia sitä näkee lähes päivittäin. Itse ihmettelen tätä lähinnä miesten (siis isien) osalta, että mihin kaikki maskuliinisuus on yhtäkkiä kadonnut. Miten voi olla niin vaikeaa sanoa suoraan lapselle esim. että "sinä et puhu mulle noin" silloin kun suusta pääsee jotain loukkaavaa. Ja siihen riittävän vakava ilme kasvoille. Mihin tällaiset perustaidot ovat vanhemmilla kadonneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, miksi kaikki ei vain ole niin hyviä kuin sinä?
Millä tavalla hyviä? Olisin voinut tehdä kyseisen aloituksen yhtä hyvin lapsettomana. Ap
Vierailija kirjoitti:
Osa vanhemmista rakastaa sitä pikkulapsiaikaa ja on omimmillaan siinä. Toisille taas kouluiässä oleva lapsi on se, kenen kanssa juttu luistaa ja löytyy mielekästä puuhaa.
Jep, tää oli hyvä kommentti. Tottakai jos vanhemmaksi aikoo, ne pikkulapsijututkin pitää lusia läpi. Mutta on liikaa vaadittu, että se muskari tai Muumimaailma inspiroisi jokaista vanhempaa.
Olen lapseton keski-ikäinen nainen, ja mua risoo kun osa naisista kuvittelee, että naisena automaattisesti haluan rakentaa yhteyttä samassa tilassa oleviin pikkulapsiin. No en halua. En tykkää metelistä, en tykkää aikuisten keskustelujen jatkuvasta keskeyttämisestä, en tykkää siitä, että pikkulapsi varastaa kaiken huomion. Sen sijaan kouluikäisten lasten juttuja kuuntelen mielellään ja intoudun itsekin mukaan jutusteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, miksi kaikki ei vain ole niin hyviä kuin sinä?
Tätä nimenomaan on tullut mietittyä välillä päivät ja yöt, sillä niin kelvottomia suorituksia sitä näkee lähes päivittäin. Itse ihmettelen tätä lähinnä miesten (siis isien) osalta, että mihin kaikki maskuliinisuus on yhtäkkiä kadonnut. Miten voi olla niin vaikeaa sanoa suoraan lapselle esim. että "sinä et puhu mulle noin" silloin kun suusta pääsee jotain loukkaavaa. Ja siihen riittävän vakava ilme kasvoille. Mihin tällaiset perustaidot ovat vanhemmilla kadonneet?
Kyllä se olisi järkevää, että ihmiset aidosti puntaroisivat enemmän mitä haluavat ja mihin kaikkeen heillä riittävät rahkeet. On osittain itse aiheutettua tehdä lapsia lisää tilanteeseen missä tuntee hukkuvansa jo valmiiksi tai mitä tietää inhoavansa. Sitten lapsia elää kuin pellossa vailla läsnäolevia vanhempia tai vanhempia ketkä jaksaisivat ylipäätään kasvattaa lapsiaan muutenkin kuin väsyneenä tiuskien.
No itse tunnen pariskunnan, joka tiesi inhoavansa vauva-ja taaperoaikaa, leikkimistä ja hiekkiksellä istumista. Syy lapsen hankkimiseen perustui puhtaasti järkeilyyn siitä, että ehkä lapsettomuus kaduttaisi jossain vaiheessa. Raskaus oli vaikea, synnytyksessä komplikaatioita ja tukiverkostotkin pettivät (innokkaat isovanhemmat eivät sitten todellisuudessa olleetkaan valmiita auttamaan) - eli varmastikaan hiekkiksellä ei ollut kovinkaan iloinen äiti-ihminen. Nyt lapsi on jo koululainen, hyvin rakastettu ja hänen kanssaan laitetaan ruokaa, matkustellaan ja kuskataan kavereille ja harrastuksiin, eletään aikaa josta vanhemmatkin nauttivat. Kaikille pikkulapsiaika ei vain ole se oma juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, suurimmalle osalle se lapsiperheen elämä tulee täydellisenä yllätyksenä, eikä siihen voi valmistautua etukäteen, eikä myöskään hallita tai suunnitella.
Ja myös lapset erilaisia. Meillä kolme lasta ja ensimmäinen oli todella helppo, nukkui jo pariviikoisena pitkät yöunet ja oli yhtä aurinkoa. Ja näin kuvittelin muidenkin lasten toimivan.
Mutta eipä käynyt niin. Kolmannen lapsen kohdalla raskauden 7kk oksensin yötä päivää. Lapsi oli erittäin vaativa, nukkui 1-2h yöunia, söi tunnin välein, oli pahasti allerginen jne. Meidän vanhempien voimat oli jaksamisen äärirajoilla, vaativan lapsen vuoksi.
Ja suhtautuminen äitiyteen kaikkien kolmen kohdalla oli erilainen, myös lapset ja lapsiperheen arki, joka haastoi ja toi ongelmia. Ja tuskin olisin halunnut lisää lapsia, jos eka ei olisi ollt helppo lapsi.
Mielenkiintoista kysyn, kuinka monta lasta ap.llä itsellään tai millä kokemuksella puhut?
Olen selvästi muotoillut aloituksen huonosti. Ymmärrän, että arki uuvuttaa eikä silloin jaksa innostua mistään ylimääräisestä. Aloituksessa tarkoitan ennen kaikkia vanhempia ketkä jo ennen lasten hankkimista olettavat suurin piirtein vihaavansa kaikkea mitä (pikku)lapsiperhe-elämään liittyy ja päättävät silti hankkia lapsia. Aloitus ei siis sinänsä ota edes kantaa siihen kuinka paljon lapsia on tai millaisia he ovat. Ap
Minusta tuntuu, että sinä yrität tunkea vanhempia johonkin ahtaaseen muottiin, etkä ymmärrä, että hyvän vanhemman ei tarvitse mennä riemusta hyppien Muumimaailmaan tai tehdä hiekkakakkuja. Ne ovat esimerkiksi lasteni isälle sellainen pakollinen paha, mikä kuuluu asiaan. Sen sijaan hän on odottanut, että pääsee opettamaan lapsen pyöräilemään ja uimaan, kalastamaan, rakentamaan majaa yms. Tekeekö se hänestä huonon isän? Ei todellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, suurimmalle osalle se lapsiperheen elämä tulee täydellisenä yllätyksenä, eikä siihen voi valmistautua etukäteen, eikä myöskään hallita tai suunnitella.
Ja myös lapset erilaisia. Meillä kolme lasta ja ensimmäinen oli todella helppo, nukkui jo pariviikoisena pitkät yöunet ja oli yhtä aurinkoa. Ja näin kuvittelin muidenkin lasten toimivan.
Mutta eipä käynyt niin. Kolmannen lapsen kohdalla raskauden 7kk oksensin yötä päivää. Lapsi oli erittäin vaativa, nukkui 1-2h yöunia, söi tunnin välein, oli pahasti allerginen jne. Meidän vanhempien voimat oli jaksamisen äärirajoilla, vaativan lapsen vuoksi.
Ja suhtautuminen äitiyteen kaikkien kolmen kohdalla oli erilainen, myös lapset ja lapsiperheen arki, joka haastoi ja toi ongelmia. Ja tuskin olisin halunnut lisää lapsia, jos eka ei olisi ollt helppo lapsi.
Mielenkiintoista kysyn, kuinka monta lasta ap.llä itsellään tai millä kokemuksella puhut?
Olen selvästi muotoillut aloituksen huonosti. Ymmärrän, että arki uuvuttaa eikä silloin jaksa innostua mistään ylimääräisestä. Aloituksessa tarkoitan ennen kaikkia vanhempia ketkä jo ennen lasten hankkimista olettavat suurin piirtein vihaavansa kaikkea mitä (pikku)lapsiperhe-elämään liittyy ja päättävät silti hankkia lapsia. Aloitus ei siis sinänsä ota edes kantaa siihen kuinka paljon lapsia on tai millaisia he ovat. Ap
Minusta tuntuu, että sinä yrität tunkea vanhempia johonkin ahtaaseen muottiin, etkä ymmärrä, että hyvän vanhemman ei tarvitse mennä riemusta hyppien Muumimaailmaan tai tehdä hiekkakakkuja. Ne ovat esimerkiksi lasteni isälle sellainen pakollinen paha, mikä kuuluu asiaan. Sen sijaan hän on odottanut, että pääsee opettamaan lapsen pyöräilemään ja uimaan, kalastamaan, rakentamaan majaa yms. Tekeekö se hänestä huonon isän? Ei todellakaan.
Olen yrittänyt aiemmin hakea vastauksia siihen odottavatko pikkulapsiaikaan ynseästi suhtautuvat vanhemmat kuitenkin edes jotain ilolla vanhemmuudessa. Tähän en ole saanut käytännössä lainkaan vastauksia kuin vasta nyt. Miehesi on varmasti hyvä isä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, suurimmalle osalle se lapsiperheen elämä tulee täydellisenä yllätyksenä, eikä siihen voi valmistautua etukäteen, eikä myöskään hallita tai suunnitella.
Ja myös lapset erilaisia. Meillä kolme lasta ja ensimmäinen oli todella helppo, nukkui jo pariviikoisena pitkät yöunet ja oli yhtä aurinkoa. Ja näin kuvittelin muidenkin lasten toimivan.
Mutta eipä käynyt niin. Kolmannen lapsen kohdalla raskauden 7kk oksensin yötä päivää. Lapsi oli erittäin vaativa, nukkui 1-2h yöunia, söi tunnin välein, oli pahasti allerginen jne. Meidän vanhempien voimat oli jaksamisen äärirajoilla, vaativan lapsen vuoksi.
Ja suhtautuminen äitiyteen kaikkien kolmen kohdalla oli erilainen, myös lapset ja lapsiperheen arki, joka haastoi ja toi ongelmia. Ja tuskin olisin halunnut lisää lapsia, jos eka ei olisi ollt helppo lapsi.
Mielenkiintoista kysyn, kuinka monta lasta ap.llä itsellään tai millä kokemuksella puhut?
Olen selvästi muotoillut aloituksen huonosti. Ymmärrän, että arki uuvuttaa eikä silloin jaksa innostua mistään ylimääräisestä. Aloituksessa tarkoitan ennen kaikkia vanhempia ketkä jo ennen lasten hankkimista olettavat suurin piirtein vihaavansa kaikkea mitä (pikku)lapsiperhe-elämään liittyy ja päättävät silti hankkia lapsia. Aloitus ei siis sinänsä ota edes kantaa siihen kuinka paljon lapsia on tai millaisia he ovat. Ap
Minusta tuntuu, että sinä yrität tunkea vanhempia johonkin ahtaaseen muottiin, etkä ymmärrä, että hyvän vanhemman ei tarvitse mennä riemusta hyppien Muumimaailmaan tai tehdä hiekkakakkuja. Ne ovat esimerkiksi lasteni isälle sellainen pakollinen paha, mikä kuuluu asiaan. Sen sijaan hän on odottanut, että pääsee opettamaan lapsen pyöräilemään ja uimaan, kalastamaan, rakentamaan majaa yms. Tekeekö se hänestä huonon isän? Ei todellakaan.
Hyvä että odottaa edes jotain ilolla. Toista isää kompaten nykyään on liikaa lapsia ketkä selvästi ovat lapsilleen vain taakka ja se näkyy juuri yleisenä osaamattomuutena. Vanhemmista hirveää kun joutuvat opettamaan lapsiaan lukemaan kelloa, solmimaan kengännauhat, olemaan hetken hiljaa tai hiihtämään tai olemaan lastensa kamssa. Kaikki on niin hirveää, hirveää ja eikä yhteiskunta voisi hoitaa.
"Kyllä se olisi järkevää, että ihmiset aidosti puntaroisivat enemmän mitä haluavat ja mihin kaikkeen heillä riittävät rahkeet. On osittain itse aiheutettua tehdä lapsia lisää tilanteeseen missä tuntee hukkuvansa jo valmiiksi tai mitä tietää inhoavansa. Sitten lapsia elää kuin pellossa vailla läsnäolevia vanhempia tai vanhempia ketkä jaksaisivat ylipäätään kasvattaa lapsiaan muutenkin kuin väsyneenä tiuskien."
Ymmärrän ajatuksesi, mutta itse ehkä kuitenkin näen toisin. Itse näen siten, että käytännössä lähes jokaisen aikuisen pitäisi pystyä kasvattamaan pari lasta. Se ei oikeasti ole kovin vaikeaa.
Kuulen tuota monilta vanhemmilta, että on paljon ohjelmaa ja kaikkea on niin paljon ja on niin rankkaa. Ihmettelen vaan, että mikä siinä on niin rankkaa, koska itse elämme samaa elämää ja se ei tod ole rankkaa. Joistakin ihmisistä toki näen, että heillä ei vaan kognitiiviset kyvyt riitä tekemään elämässä parempia päätöksiä, mutta suurin osa ihan normaaliälyisiä. Itse ehkä näen, että jonkinlainen vaikeuksien sietokyky on alentunut, jostain syystä.
No mutta, jokin tarve meillä nykyajan vanhemmilla jää selvästikin täyttymättä. Mutta mikä se voi olla?
Jaa, mun mielestä taas suurin osa vanhemmista tekee noita juttuja ihan positiivisella mielellä, mutta ei kuitenkaan uppoudu niihin ihan samalla intensiteetillä kuin lapset. En tunnista, että moni olisi negatiivinen tai myöskään ns. jouluhullu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän vastaus ole juuri siinä, että isiä ei näy mailla halmeilla, vaan äidit hoitavat kaiken yksin. Huonosti nukkuvan tai muuten vaativan lapsen kanssa äidiltä loppuu voimat, jolloin ap:n kaltaiset hyeenat käyvät kimppuun. Isä toki on kaiken arvostelun yläpuolella, vaikka olisi miten kelvoton.
Puhutaan sukupuolineutraalisti. Miten se tekee minusta hyeenan, jos ihmettelen miksi joku joku haluaa vanhemmaksi, vaikka tietää inhoavansa niitä asioita mitä (pikku)lasten vanhemmuuteen liittyy? Oletan, että jokainen vanhempi kuitenkin perustaa perheen sillä oletuksella, että on edes jotain (positiivistakin) mitä perhe-elämältä odottaa. Ap
Osoitat sormella äitejä, jotka sentään huolehtivat niistä lapsistaan, vaikka eivät kaikesta niin innoissaan aina olisikaan. Isät jäivät täysin aloituksen ulkopuolelle, vaikka heidän kohdallaan tällainen käytös on huomattavasti yleisempää. Isille vaan edelleen sallitaan vastuusta luistelu, äitejä joku ap:n kaltainen muistaa kyllä heti tulla haukkumaan, jos ei jokainen kakkavaippa saa aikaan riemunkiljahduksia.
Vierailija kirjoitti:
On selvä asia että vanhemmuus on molempien, sekä äidin ja isän hommaa. Mutta luulo, että töiden pitäisi jakautua koko lapsuusajan aikana tasan, on mieletön. Kaikissa kulttuureissa kaikkina aikana on ollut niin, että ädin (tai ylipäätään naisen) rooli on korostunut varhaislapsuudessa. Tämä ei ole tasa-arvokysymys, vaan lapsen tarve -kysymys. Se on paras tapa toimia lapsen kannalta.
Isän rooli korostuu sitten hieman myöhemmin. Esim. minä (mies) hoidan lähes kaikki harrastusmenot ja muutenkin huolehdin esim. siitä pojat saa kunnon pöperöä.
Tasa-arvo on näissä(kin) hommissa lähinnä asia, jolla saa vaan päänsä sekaisin. On täysin selvää, että äidillä on tietty roolilla samoin kuin isällä. Täysin kiinteitä ne eivät tietenkään ole, mutta kumman hyvin stereotypiat seuraavat sukupolvilta toisille, koska se on lapsen etu.
Onpa yllättävää, että miehen mielestä tasa-arvo on täysin turha asia.
En nyt mitätöisi toisen kokemuksia, mutta se mikä itseäni surettaa on, että nämä avautumiset lapsiperhe-elämän kamaluudesta pitää tehdä lasten kuullen. Miettikää nyt itse miltä tuntuisi lapsen asemassa.
Näissä aloituksissa on tarkoituksena korostaa kuinka hyvä vanhempi itse on.