Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitkä ovat ystävää etsiessä varoitusmerkit, joita ei kannata sivuuttaa?
Mulla on taustallani useampikin huono ystävyyssuhde, jossa olen tullut todella kaltoinkohdelluksi ja usein myös vielä hylätyksi tuon kaiken päälle. Haluaisin välttää tämän vastaisuudessa. Millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota jo tutustumisvaiheessa tai kaverustuessa? Ystävyys toki tulee myöhemmin ajan kanssa, mutta en haluaisi viritellä ystävyyttä ihmisen kanssa, jonka kanssa homma ei tule toimimaan.
Tässä asioita, joita ystävältä kaipaisin: tasapainoisuus, ystävällisyys, vastavuoroisuus ja vakaus. En kaipaa ystävältä tunne-elämän draamaa ja ailahtelua, vaan arvostan tasaisuutta. Jos ihminen kaipaa jatkuvasti jotain menoa, jännitystä ja uusia kontakteja, niin en ole hänelle sopiva tyyppi. Itse arvostan mieluummin rauhaa ja muutamaa pitkäaikaista ystävää. Arvostan luotettavuutta ja sitä, että ystävyys säilyisi eri elämäntilanteissa. Aina ei tarvitse olla näkemässä/pitämässä yhteyttä, mutta jos kaikki muu menee jatkuvasti ohitseni, niin en koe oloani silloin ystävälle tärkeäksi.
Tältä palstalta löytyy myös hyviä oivalluksia, joten ajattelin kysyä täältä neuvoa tähän asiaan. Haluaisin vastaisuudessa löytää itselleni paremmin sopivia ystäviä. :)
Kommentit (433)
Vältä ihmisiä, jotka on ystäviä vain sillon kun sulla menee huonosti. Sovit ystäväksi ollessasi heitä "huonompi", mutta kun esim. paranet masennuksesta, löydät töitä tai puolison niin sun seura ei enää kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellanen joka vittuulee jatkuvasti on rasittava.
Homojen kans ei kannata hengailla, voidaan luulla että säkin oot homo jos
liikut homon kaa.
T.Jami
Tuolle, joka sanoi, juokse, jos on paljon katkenneita ihmissuhteita takanaan.
Mäpä kerron sulle oman tarinani. Olin nuorena ujo ja oli vaikea löytää ystäviä. Lopulta sain "keplotelua" itseni yhteen tyttöporukkaan. Ja olin siellä se ns. pahnan pohjimmainen. Se, kelle vittuiltiin ja joka jätettiin välillä pois ryhmästä. Jolle naureskeltiin jne. Kun sitten löysin miehen ja sain lapsia yhteydenpito jäi vähemmälle. Opiskelin työn ohella ja kehitin itseäni. Olin saanut myös itsetunnon kasvatettua. Tapasimme näistä yhden kanssa kaupassa ja hän ehdotti, että kerätään vanha "jengi" kasaan. Vietimme jotain saunailtoja jne ja kaikki tuntui aluksi luontevalta. Kunnes pikkuhiljaa huomasin, että olin taas siellä hyljeksyttyjen listalla. Silmiä pyöriteltiin ja jätettiin vastaamatta just minun wa-viesteihini. No, koska en enää kokenut, että tällainen käytös on ok, niin poistun ryhmästä vähin äänin. Sitten pikkuhiljaa yksi kerrallaan poisti minut fb jne.
Menetin yhdellä kertaa 5 "ystävää". Se tuntui todella musertavalta. Kukaan ei pitänyt puoliani tuosta porukasta, kun tämä ns. pääjehu alkoi toimimaan. He eivät selvästi halunneet, että pärjäsin elämässäni ja olin iloinen. Voin kertoa, että pienin perustein en tätä tehnyt ja minulla meni n. 3 vuotta käsitellä tätä asiaa itsekseni.
Mutta voin kertoa, että olen taas paljon vahvempi ja jatkossakin vietän aikaani sellaisten ihmisten kanssa, jotka minun seuraani haluavat.
Että jos se tekee minusta ystävän, jota kannattaa juosta karkuun, niin olkoon niin.
Tällaisiin olen törmännyt, ja ystävyys on päättynyt tai väljähtynyt:
1. Kiipijät: ovat aluksi ystäviä, mutta vaihtavat sinut uudempaan ja hienompaan, kun tilaisuus sosiaaliseen nousuun ilmaantuu.
2. Pummit: haluavat sinulta jotakin, kuten rahaa, eivätkä maksa takaisin.
3. Katkerat: vertailevat ja kadehtivat. Elämä on heille jatkuvasti velkaa jotakin.
4. Aikatauluttajat: Sinulle on budjetoitu aikaa 45 minuuttia ensi kesän keskiviikkona. Puhelinkeskustelu pitää sopia tekstiviestillä etukäteen. Et voi soittaa spontaanisti, koska aikatauluttajan pasmat menevät sekaisin ja saat kuulla siitä.
Ihan pian alkavat Euro vi iii i ii sut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävät yleensä ajautuvat elämään. On tiettyjä piirteitä, jotka aiheuttavat ihmisen karttelua ja sellaisesta ei voi tulla ystävääni.
Rahan lainailu tai tavaroiden lainailu. En ikinä lainaa kellekään yhtään mitään. Lahjoittaa saatan jotain omasta aloitteesta, mutta lainaile en. Kerran yksi tuttava koitti pyytää jopa takaajaksi lainaan. Välit viilenivät, minusta pyyntö oli tosi outo ja röyhkeä.
Jatkuva itsestä puhuminen, oman ulkonäön ja luonteen kehuskelu ja narsistinen, omahyväinen itsetutkiskelu esim. fb päivityksissä. Kiihkomielinen uskonnollisuus tai poliittinen näkemys. Rasistiset mielipiteet. Itseään heikompien, köyhempien, arkojen tai muuten elämässä huonomminpärjäävien arvostelu ja kaltoinkohtelu. Huumeidenkäyttö tai salliva asennoituminen huumeisiin. Liiallinen alkoholinkäyttö.
Yhtälailla ne viholliset ajautuvat elämään. Elämällä on sellainen hassu tapa heittää eteen useimmiten aina juuri niitä asioita, joita vähiten kaipaa, tarvitsee ja joista on pelkkää harmia. Pääsääntöisesti, muutamia säännön vahvistavia poikkeuksia lukuunottamatta, elämä soljuu sillai, että niin kauan menee päällisin puolin hyvin, kun elää suunnilleen erakkona eli hengaa itsensä kanssa ja harrastaa jotain, kuten käy pitkällä pyörälenkillä kuudesti viikossa. Mutta heti kun menee johonkin töihin ja/tai alkaa tutustua uusiin ihmisiin, niin se tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta, että siinä on heti jonkun kanssa jotain kitkaa.
Olen katsellut elämänmenoa yli 50 vuotta ja voin allekirjoittaa tämän ja olla joka sanasta 100% varma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on valitettavasti kokemusta siitä, että mukava ystävä on ajan kuluessa alkanut käyttäytyä ikävästi. Puheisiin on hiipinyt vähättelyä, nälvimistä yms. Miten tällaiset tapaukset voisi bongata jo varhain?
Miksi haet vikaa toisesta ihmisestä? Oletko kiinnittänyt huomiota siihen, miten itse käyttäydyt? Jos olet liian takertuva niin tuo voi nimenomaan olla vastareaktio.
Onko tämä sinusta takertuvaa?
Minä: Olen turhautunut, kun onnistuin tiputtamaan tänään lompakosta kympin kadulle.
Ystävä: Pikkurahahan tuollainen kymppi on, ei sentään tipahtanut satasta.
Minä: Että on ollut raskas päivä tänään meidän uhmaikäisen kanssa.
Ystävä: Voi kuule, pieni lapsi pienet murheet ja iso lapsi isot murheet. Ihan pikkujuttu tuo uhmaikäisen kiukuttelu.
Tästä voisi tehdä aloituksenkin, kun olen miettinyt onko tällainen toisten sanomisten välitön dissaaminen tai vähättely suomalainen keskustelutapa. Se on nimittäin aika yleistä. Jopa näissä nettikeskusteluissa huomaa, miten paljon on heti viestejä, joissa esitetty asia kielletään. Jos se on jonkun oma kokemus, ja muut sen kieltää, mistä he voivat kuvitella tietävänsä paremmin mitä joku kokee.
Onko taustalla Suomen köyhä menneisyys, jolloin ei ollut muuta lohtua kuin vain purra hammasta ja kieltää toisten kokemukset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on pari pitkäaikaista ystävää siirtynyt ulkokehälle siinä vaiheessa kun ystävyys on seleästi muuttunut. Eli tietty läheisyys onkin yhtäkkiä hävinnyt ja huomaat kelpaavasi vain kun toisella on vaikeaa.
Toisen kanssa oli tunnettu lapsuudesta asti, eikä loplta mikään mitä minä ehdotin koskaan kelvannut. Ei mm. ymmärtänyt kun sanoin etten töissä voi jutella hänen asioistaan koska pitää tehdä töitä. Iltaisin ei kuitenkaan kelvannut olla minuun yhteydessä. Jos olin itse yhteydessä aina oli huono hetki ja lupasi soittaa seuraavana päivänä tai viikonloppuna. Sitten ei kuulunut viikkoihin mitään, kunnes seuraava ongelma oli puitavana. Vähätteli myös ja tiesi kaiken paremmin ja halusi hyötyä. Jos ilmeni, ettei saa hyötyä, niin tapaaminen ei enää kiinnostanut tai unohti sen. Vihdoin löysin selkärangan ja ymmärsin antaa olla.
Toisen kanssa tunnettu teini-ikäisestä saakka. Pitkään oli niin, että vaikka ei vuoteen nähty, niin tavattavissa juttu jatkui siitä mihin viimeksi jäätiin, saatoin ola ihan oma itseni. Sitten pikku hiljaa huomasin että kaikki alkoi olla pelkkää negatiivista katastrofi ajattelua. Enää ei tsempattu puolin ja toisin vaan minä yksipuolisesti eikä hyviä asioita saanut jakaa. Kaikki muut olivat aina väärässä ja tekivät virheitä joista hän sitten kärsii. Yhteydnpito oli hänen puoleltaan lähinnä uhriutumista, jatkuvaa draamaa eikä kuulumiseni enää yhtään kiinnostaneet.
Huomasin käveleväni munankuorilla, suuttui ihmeellisistä asioista ja minun olisi pitänyt pyytää aina anteeksi vaikken ollut tehnyt mitään väärää, ja aluksi niin hämmentyneenä menin tekemäänkin. Sovitut asiat eivät enää pitäneet. Oma olo alkoi olla huono aina kun olimme yhteydessä. Nyt emme ole olleet tekemisissä koska kilahti jälleen.
Molempien kohdalla kävi vähän siis samoin, mutta olen löytänyt itsekunnioituksen enkä enää anna kohdella itseäni huonosti.
Olen mieluummin vaikka yksin kuin huonossa ystävyyssuhteessa, mutta onneksi on yhä ystäviä joiden kanssa on mukavaa ja vastavuoroista.
Kenen tarvitsee etsimällä etsiä ystäviä? Niitä joko saa ja tulee tai sitten ei ja sillä selvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielisairaalassa tutustuu helposti samanhenkisiin. Joskus ollut sama pakkolääkityskin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on valitettavasti kokemusta siitä, että mukava ystävä on ajan kuluessa alkanut käyttäytyä ikävästi. Puheisiin on hiipinyt vähättelyä, nälvimistä yms. Miten tällaiset tapaukset voisi bongata jo varhain?
Miksi haet vikaa toisesta ihmisestä? Oletko kiinnittänyt huomiota siihen, miten itse käyttäydyt? Jos olet liian takertuva niin tuo voi nimenomaan olla vastareaktio.
Onko tämä sinusta takertuvaa?
Minä: Olen turhautunut, kun onnistuin tiputtamaan tänään lompakosta kympin kadulle.
Ystävä: Pikkurahahan tuollainen kymppi on, ei sentään tipahtanut satasta.
Minä: Että on ollut raskas päivä tänään meidän uhmaikäisen kanssa.
Ystävä: Voi kuule, pieni lapsi pienet murheet ja iso lapsi isot murheet. Ihan pikkujuttu tuo uhmaikäisen kiukuttelu.
Tästä voisi tehdä aloituksenkin, kun olen miettinyt onko tällainen toisten sanomisten välitön dissaaminen tai vähättely suomalainen keskustelutapa. Se on nimittäin aika yleistä. Jopa näissä nettikeskusteluissa huomaa, miten paljon on heti viestejä, joissa esitetty asia kielletään. Jos se on jonkun oma kokemus, ja muut sen kieltää, mistä he voivat kuvitella tietävänsä paremmin mitä joku kokee.
Onko taustalla Suomen köyhä menneisyys, jolloin ei ollut muuta lohtua kuin vain purra hammasta ja kieltää toisten kokemukset?
Ehkä töksähtävään tyyliin ilmaistu, mutta itse ajattelen taustalla olevan realismin tai perspektiivin tarjoamisen. Ja ehkä sympatian sijasta empatian tarjoaminen. Ilmaisumme tyyli varmaan juontaakin sieltä historiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihreitä lippuja ystävissä:
- puhuu kauniisti ja kunnioituksella muista ihmisistä
- positiivinen asenne elämään, mutta osaa olla rehellinen myös vaikeista tunteista ja elämäntilanteesta
- on vastavuoroinen kommunikaatiossa ja eleissä
- huumorintaju kohtaa
- ei ole kiinnostunut hierarkioista ja statuksesta, eli ei yritä kilpailla kanssani paremmuudesta
- osaa kuunnella ja olla läsnä
- ei valita aina kaikesta pikkumaisesta (valitus on ymmärrettävää, jos on oikeasti aihetta)
- elämässä on tarpeeksi mielekästä sisältöä, esimerkiksi harrastuksia
- on ystävällinen
Tykkään positiivisista ja rauhallisista ihmisistä. Omat hyvät ja läheiset ystävät eivät aina onnistu täyttämään näitä kriteereitä ja hyväksyn sen, koska olemme kaikki ihmisiä, kukaan ei ole aina parhaimmillaan, ja itsekin olen käynyt läpi vaikeita aikoja ja arvostan sitä, että ystävät ovat säilyneet lähellä. Olen kuitenkin polttanut välejä joihinkin ystäviin, joiden seura on tuntunut taakalta, perustunut vain hyötymiseen tai ihminen on menettänyt mielenterveytensä tavalla, jonka seurauksena hän ei ole enää sama ihminen, jonka kanssa olen ystävystynyt. Jälkimmäiseen liittyy usein rajojeni rikkomista, päihdeongelmia ja draamaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti rahan pyytäminen. tiedän erään joka kaikilta uusilta "ystäviltään" alkaa tutustumisen jälkeen lainaamaan rahaa tai pummaamaan olutta jos sattuu samaan baariin. On muutaman oluen jälkeen aggressiivinen mutta maksaa lainat takaisin. Kerran kuulin että tutustui perinnön saamaan naiseen jolta alkoi lainailee isompia summia, sanoin naisen toiselle kaverille että neuvoisi lopettamaan lainaamisen, loppujen lopuksi sai lainat takaisin mutta ystävyyskin loppui siihen.
Se olisi myös ihan kiva, että jos haluaa sanoa jollekin jotain, niin sanoo suoraan sille, jolle haluaa sanoa eikä sano jollekin hänen kaverille, jotta hän voi sitten sanoa sille jolle on se asia. Mua ainakin vi-tut-taa suuresti kuulla asioista kautta rantain, kuinka se ja se on sanonut siitä ja siitä silleen ja silleen. Voi helvetti, jos on jotain asiaa, niin menee ja sanoo sen suoraan päin naamaa eikä käske jotain muuta menemään sanomaan jollekin jotain asiaa mitä nyt milloinkin sattuu olemaan. 🙄
Tämä. Omalle kohdalle on vielä osunut kaveri joka keksi minusta valheita ja levitti niitä eteenpäin. Tästä on jo 15 vuotta, mutta silti jotkut tutut tuntuvat suorastaan inhoavan. Muuta syytä en keksi kuin ne valheelliset juorut.
Tätä kaveria en aluksi tunnistanut huonoksi, vaan menin siihen klassiseen lankaan, että kun hän "avautuu" elämästään, niin sai minutkin kertomaan henkilökohtaisia asioitani. Sain karulla tavalla oppia, että hän oli juoruillut asioitani ympäri kyliä, muuttaen totuutta rankasti, niin että vaikutin todella ikävältä ihmiseltä. Kun tajusin tämän, en alkuun välittänyt, mutta kun tajuan joidenkin edelleen uskovan valheisiin, tuntuu olo tosi pahalta. En ole sen verran sosiaalinenkaan, että kailottaisin tuolla ihmisille, miten asiat ovat oikeasti menneet. Jossain vaiheessa selvisi myös että kaverin omat "avautumiset" olivat keksittyjä. Minulle ei ole vieläkään selvinnyt miksi hän teki niin.
Mua tympäisee nämä ihmiset jotka uskoo kaiken. Tai haluaa uskoa.
Minua tympäisee ihmiset, jotka katsovat oikeudekseen valehdella. Vaikeaksi menee elämä, jos ei voi luottaa kenenkään tarkoitusperiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekana jää ne pois jotka vain puhuvat itsestään ja miten hieno mies hänellä on ja lapset on niin fiksuja että päätä huimaa. Osaa lukea jo kuusivuotiaana!
Kysäsee kerran sun kuulumisia muttei kuuntele eikä muista mitään.
Kuulee mutta ei kuuntele.
Etsii ystävää 24/7/365 päivystysvalmiuteen, ikään kuin elämänkumppaniksi.
Vierailija kirjoitti:
Jostain kirkon/seurakunnan toiminnasta.
Siellä niitä kaksinaamaisia oikein löytyykin, kokemusta on, valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain kirkon/seurakunnan toiminnasta.
Siellä niitä kaksinaamaisia oikein löytyykin, kokemusta on, valitettavasti.
Ja rajattomia, muiden elämään tukevia ja henkilökohtaiset asiat muille levitteleviä.
Vierailija kirjoitti:
älä ota ihmistä, jolla on ystäviä joka sormelle ja kavereita joka varpaalle. ei ole sellainen tiiviimpi ystävä, jota kaipaisit.
Puhuu aina kiireistään ja silti haalii ihmisiä ympärilleen, mutta kenellekään ei anna jakamatonta huomiotaan, paitsi silloin kun se häntä itseään hyödyttää. Ei ystäviä voi olla monia, pari hyvää ja uskollista riittää, paitsi että hekin voivat pettää.
Vierailija kirjoitti:
Älä etsi ystävää ja pidä häntä itsestäänselvyytenä.
Tulee kyllä etsimättäkin, ei pakkomielteellä. Läheisriippuvuus on raskasta toiselle osapuolelle, puuttuu aitous.
Alue: Aihe vapaa
Itse sanoisin, että myös päiväperhosilla on oikeus olla! Projektikeskeisessä työelämässä ihmiset tottuu siihen, että on väliaikaisesti tiiviistikin tekemisissä joidenkin kanssa ja sitten kun rahoitus loppuu tai työpaikka vaihtuu, ollaan taas toisten kanssa. Pysyviä pitkäaikaisia ystäviä voi silti olla siinä rinnalla.
Ei pitäisi tuomita niin hanakasti lyhyempiä yhdessäolon jaksoja, ne kaikki kuitenkin ovat sitä mukavaa sosiaalisuutta! Melkein pitäisi olla niin päin, että kaulassa olisi sitten kyltti, että minua ei saa lähestyä, jos ei aio olla elämässäni loppuelämää. Hyväksikäyttävät narsistiset tyypit toki ihan eri asia, he siirtyvät ihmisestä toiseen ihan eri syistä.