HS Cacciatore: Syyt nuorten pahoinvointiin ovat lapsiperheköyhyydessä

Vierailija kirjoitti:

Nykyään köyhyys ja sivistys kulkevat harvoin käsi kädessä. 

Näää, rikkaus ja sivistymättömyyspä. 

Tuossa hesarin jutussa avattiin mielestäni ihan hyvin sitä, miksi asiantuntija pitää lapsiperheköyhyyttä kaiken alkusyynä. Hän sanoo, että "köyhistä oloista tulevat lapset kokevat perheen tilanteen vuoksi turvattomuutta, ahdistusta ja näköalattomuutta" ja lisäksi osalla perheistä on pulaa jopa ruoasta. Ei tuossa ole kyse mistään kahvilakäynneistä tai kalliista harrastuksista, vaan siitä että lapsi/nuori ei näe toivoa kun perhe on niin syvällä siinä köyhyydessä. Maahanmuuttajat otettiin tuossa huomioon vielä erityisesti ja lisäksi se, että köyhyys lisää lasten keskuudessa syrjintää ja kiusaamista. Sellaisista lähtökohdista ei lähtökohtaisesti kasva toiveikkaita ja hyvinvoivia lapsia ja nuoria. Artikkelissa otettiin kantaa myös siihen, että osattomuuden tuntemus ja ulkopuolisuus lisää "hällä-väliä -asennetta" ja rikoksia, jotka taas vievät syvemmälle huono-osaisuuden kierteeseen. Lisäksi mainittiin some, joka muuttaa lapsuuden kokemuksen ja saa aikaan suorituspaineita ja epärealistisia vertailuja muihin ihmisiin. Minusta ap sun aloituksessa oli aika pinnallinen näkökulma köyhyyteen, jos kuvittelet että se on sitä että jäädään paitsi jostain kaupunkilaisten huvituksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy on siinä, etteivät vanhemmat osaa olla enää vanhempia ja tällä ei ole mitään tekemistä köyhyyden kanssa, sitä ilmenee kaikissa tuloluokissa.

Ei vaadita, ei aseteta rajoja, ei jakseta kasvattaa, kännykän käyttö kommunikaation sijaan, kaikki on aina jonkun muun syy, ei osata kantaa vastuuta.

Tämä. Ihmettelen miten Cacciatore on noin näköalaton. Eihän nämä asiat liity rajaan mitenkään. Minun lapsuudessa 70-luvulla sen ajan mittapuilla keskituloinen perhe olisi tämän päivän mittarilla köyhä. Mutta silti tehtiin asioita, yhdessä. Ei lyöty lapselle älylaitetta kouraan ja jätetty yksin.

Kaikki lähtee lapsen ja aikuisen vuorovaikutuksesta. Rakkaus ja rajat. Realiteettitaju lapselle aikuisen ohjaamana. 
Nämä ovat ne kehityksen kivijalat.

Pakko nyt tähän todeta näin ysärin lapsena, että ei ollut älylaitteita edes omassa lapsuudessani. Lapset pistettiin ulos leikkimään, tai sitten leikkivät sisällä, mutta tekemisen valinnanvarassa ei ollut sellaista kuin älylaitteet. Nykypäivän mittapuuta on vähän vaikea verrata siihen 70-luvun mittapuuhun, kun maailma on muuttunut eikä takaisin ole menemistä. Minua näin kolmekymppisenä tympäyttää kuulla, kuinka vanhemmat ihmiset aina jaksavat mainita että heidän lapsuudessaan asiat oli niin tai näin. Se oli silloin se. Nykypäivänä on ne puhelimet ja tabletit ja isot telkkarit ja konsolit ja tietokoneet ja älykellot ja ties mitkä laitteet, mitkä houkuttavat vanhempia lapsenhoidon korvikkeena. Nykypäivänä ei ole samanlaista yhteisöllisyyttä ja Cacciatore itsekin sanoo, ettei syytä vanhempia joista otetaan mehut pois jo töissä ja sitten pitäisi lapsikin kasvattaa. Vuorovaikutus on aika pirun vaikeaa, jos et töistä väsyneenä jaksa vuorovaikuttaa, saati sitten vastata lapsen melko isoihinkin tarpeisiin. 

Jos Suomessa olisi ihmisille TÖITÄ moni asia myös lapsiperheköyhyydessä.

Se ettäelämä on kituuttamista, näkyy väistämättä perheen lapsille myös. Vaikka vanhemmat eivät asiasta puhuisi, pienetkin lapset saattavat 'aistia' että vanhemmilla on huolia. Isommat lapset eivät usein edes kysy saavatko rahaa johonkin, koska eivät halua lisätä vanhempien taakkaa, kun tietävät ettei rahaa ole.

Samoin kaunis ajatus siitä, että perhe istuu yhdessä pelaamassa kimbleä ja 'viettää aikaa yhdessä' ei jossain kohtaa enää ns. 'riitä'. Maailma muuttuu ja lasten ajankäyttö ja leikit siinä sivussa, nykyään on normaalia että pelaillaan esim. verkossa kaveriporukan kanssa, tuosta jää paitsi jos ei ole kotona kunno  nettiä, ei laitetta, ei peliä jne.

Ja jos ajatellaan harrastuksia (ylipäätään, ei niitä 'kalleimpia') niissäkin usein on erilaisia kuluja. Esim. aikanaan olin järjestämässä hyvin matalan kynnyksen tanssikisoja (lasten ryhmille) vapaaehtoisvoimin, ja tuosta huolimatta oli pakko periä pieni osallistumismaksu. 

En enää muista tatkkaan, mutta tyyliin 5e/hlö. Suurin osa ryhmistä/osallistujista tuli läheltä, mutta varmasti bussi- tai junalippuja piti maksaa usempien, tai vanhempien kyyditä autolla. Päivä oli pitkä (katsottiin muiden esiintymisiä jne.) eli jos ei ollut eväitä, piti ostaa ruokaa, myynnissä oli käytännössä omakustanne hintaan vapaaehtoisten leipomia 'pikku-pitsoja' ja vastaavia, toki myös pillimehuja, karkkia, limua jne. Pointtina se, että vaikka kaikki oli mahd, edullisesti tehtyä, niin esiintymisasut (saattoi olla vain samanväriset paidat/hiusjutut/meikit mitä nyt kelläkin oli) ym. huomioiden, varmasti jokaisella osallistujalla oli vähintään 20-30e mennyt tuohon päivään.

Samoin kaverisynttärit ja muut, noihin myös tarvitaan euro sinne, toinen tänne. Moni ei ymmärrä sitä, että Suomessa osa joutuu laskemaan joka ikisen sentin että rahat riittää. Ja stressi siitä, kun lapsi kasvanut ja pitää metsästää jostain lenkkarit parin euron budjetilla jne. se on väsyttävää. 

Samoin 'varpaillaan olo' jos jotain sattuu, se kuluttaa voimavaroja. Jos lapsi sairastuu eikä rahaa bussilippuun, millä pääsee lääkäriin? Millä maksaa lääkkeet? Ja usein se haijastuu, vaikka asiaa koittaisi välttää, jos on vähistä rahoista saanut ostettua vaikka housut lapselle, ja ne leikeissä repeytyvät, kun ei voi vain mennä ja ostaa uusia, vaan aloittaa halpojen metsästys kirpparilta ja jättää maitopurkki tai kaksi ostamatta että saa housut jne.

Kuinka moni vähävaraisen perheen lapsi saa soitto- tai ratsastustunnit sosiaalitukena? Ap:lla on kovat luulot hyvinvointiyhteiskunnasta. 

Vierailija kirjoitti:

"Lapsiperheköyhyyden asiantuntijoita ovat aina keski- ja hyvätuloiset perheet. Sama kuin lapsettomat ovat parhaita lastenkasvatuksessa. Ei mitään kokemuspohjaa kummallakaan ja silti "tietoa" on. Itse olen hyvätuloinenn, mutta en ole aina ollut. Köyhyys haavoittaa niin monin tavoin, ei sitä voi ymmärtää, jos ei ole kokemusta tai vähintään hyvällä empatiakyvyllä varustettu."

 

Etkö huomaa omaa ristiriitaista kommenttiasi? Kerrot kuinka oma köyhyytesi (ilmeisesti lapsena/nuorena) on haavoittanut sinua, mutta silti väität, että lapseton ei voi tietää mitään lastenkasvatuksesta, koska ei ole kokemusta. No onhan kokemusta: omasta lapsuudestaan. Ihan niin kuin sinullakin on ollut kokemus köyhyydestä. 

Köyhä on köyhä, mutta lapseton ei muutu äidiksi tai isäksi sillä, että hän on itse ollut joskus lapsi. 

Vierailija kirjoitti:

Ei minua ja tuntemiani ihmisiä ainakaan ole hakattu vuosikymmeniä sitten, ja silti vanhempamme osasivat olla paremmin vanhempia kuin moni kaverivanhempi nykyaikana.

 

Niinä ihanina vuosina, kun sinua ja tuttujasi ei ole hakattu, on ollut aikuisia, jotka ovat tehneet niin omille lapsilleen. 

Niin? Mitä haluat tällä sanoa? 
Edelleen löytyy vanhempia, jotka hakkaavat lapsiaan, vaikka se ei olekaan sallittua. 

Eli ongelma on niissä vanhemmissa jotka eivät viitsi tai halua kasvattaa lapsistaan positiivisesti ajattelevia eivätkä aktiivisesti yritä parantaa lastensa elämää kannustamalla lapsia ja olemalla itse esimerkkinä että parempaan ja eteenpäin voi päästä omalla toiminnalla eikä pidä syyttää kaikesta jotakuta toista tai yhteiskuntaa. 

Vierailija kirjoitti:

Eli ongelma on niissä vanhemmissa jotka eivät viitsi tai halua kasvattaa lapsistaan positiivisesti ajattelevia eivätkä aktiivisesti yritä parantaa lastensa elämää kannustamalla lapsia ja olemalla itse esimerkkinä että parempaan ja eteenpäin voi päästä omalla toiminnalla eikä pidä syyttää kaikesta jotakuta toista tai yhteiskuntaa. 

On tietysti helpompaa syyttää yksilöitä kuin muuttaa yhteiskuntaa.

Caccatore on jo vanha ihminen, jolla on ollut oman kertomansa mukaan traumaattinen tausta. Jotenkin se näkyy näissä kannanotoissaan. Kaikki nähdään omien traumojen kautta. Ei ole ehkä paras henkilö neuvomaan ihmisiä näissä asioissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä on lapsiperheköyhyys?

Varmaan sitä että vanhemmat/vanhempi ryyppää rahat, ja lapselle ei ole ruokaa. Miksi asiaa pitää kaunistella, puhumalla köyhyydestä. Miksi ei puhuta suoraan että vanhemmat/vanhempi ei osaa keittää pottuja eikä puuroa, ei osaa edes kaupasta hakea muuta kuin kaljaa. On niitä vähällä rahalla toimeentulotulevia perheitä, joissa lapsilta ei puutu mitään, ruoka riittää ja on puhtaat siistit vaatteet päällä jne. 

KAIKKI KÖYHÄT EIVÄT KÄYTÄ PÄIHTEITÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Kaikki köyhät perheet eivät saa toimeentulotukea!

Jos ei saa toimeentulotukea niin ei sitä rahaa sitten vaan riitä laskuihin ja ruokaan ja vaatteisiin nyt kun tämä hallitus leikkasi ja poisti monia tukia.

Vierailija kirjoitti:

Kulutusyhteisnunnassa se menee näin. Sama koskee aikuisia: kuinka monella on työtön tai muuten pienituloinen ystävä/sukulainen ja mitä teette yhdessä heidän kanssaan? Siis pl.kävelyt ja muu maksuton tekeminen. Ei ilman rahaa voi paljoa yhdessä tehdä. Mistä puhua ja löytää yhteisiä juttuja, kun toinen pohtii miten ruoka on lopussa ja selviääkö laskuista ja toinen suunnittelee keittiöremppaa sekä kertoo edellisen ulkomaanreissun fiiliksistä? 

Helpompaa on ajatella, ett köyhyys ei merkitse mitään eikä sillä ole mitään seurauksia (ja jos onkin, niin ne ovat yksilön omalla vastuulla). Jos näin olisi, niin kaikkihan olisi hyvin: ei olisi lasten ja nuorten mielenterveyshaasteita, nuorisorikollisuutta, huumeidenkäyttöä jne. 

Lapsiperheköyhyyden asiantuntijoita ovat aina keski- ja hyvätuloiset perheet. Sama kuin lapsettomat ovat parhaita lastenkasvatuksessa. Ei mitään kokemuspohjaa kummallakaan ja silti "tietoa" on. Itse olen hyvätuloinenn, mutta en ole aina ollut. Köyhyys haavoittaa niin monin tavoin, ei sitä voi ymmärtää, jos ei ole kokemusta tai vähintään hyvällä empatiakyvyllä varustettu. Ap:lla ei ole kumpaakaan, mutta sinunlaisiasi on paljon. Saa alapeukuttaa kommenttiani vapaasti, paksu nahka ksvanut elon tiellä  :) 

Anteeksi, mutta kirjoitusvirhe Kulutusyhteisnunna nauratti tänään :D Kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Kulutusyhteisnunnassa se menee näin. Sama koskee aikuisia: kuinka monella on työtön tai muuten pienituloinen ystävä/sukulainen ja mitä teette yhdessä heidän kanssaan? Siis pl.kävelyt ja muu maksuton tekeminen. Ei ilman rahaa voi paljoa yhdessä tehdä. Mistä puhua ja löytää yhteisiä juttuja, kun toinen pohtii miten ruoka on lopussa ja selviääkö laskuista ja toinen suunnittelee keittiöremppaa sekä kertoo edellisen ulkomaanreissun fiiliksistä? 

Helpompaa on ajatella, ett köyhyys ei merkitse mitään eikä sillä ole mitään seurauksia (ja jos onkin, niin ne ovat yksilön omalla vastuulla). Jos näin olisi, niin kaikkihan olisi hyvin: ei olisi lasten ja nuorten mielenterveyshaasteita, nuorisorikollisuutta, huumeidenkäyttöä jne. 

Lapsiperheköyhyyden asiantuntijoita ovat aina keski- ja hyvätuloiset perheet. Sama kuin lapsettomat ovat parhaita lastenkasvatuksessa. Ei mitään kokemuspohjaa kummallakaan ja silti "tietoa" on. Itse olen hyvätuloinenn, mutta en ole aina ollut. Köyhyys haavoittaa niin monin tavoin, ei sitä voi ymmärtää, jos ei ole kokemusta tai vähintään hyvällä empatiakyvyllä varustettu. Ap:lla ei ole kumpaakaan, mutta sinunlaisiasi on paljon. Saa alapeukuttaa kommenttiani vapaasti, paksu nahka ksvanut elon tiellä  :) 

Yleensä ne, jotka sanovat, ettei raha merkitse mitään ja halvallakin (tai ilmaiseksi) voi tehdä kaikkea mielenkiintoista itse sekä lasten kanssa, ovat heitä, joilla on taloudellinen mahdollisuus valita myös toisin. Heille edullinen ja/tai ilmainen tekeminen on tietoinen valinta, ei pakon sanelema valinta. On minustakin kiva syödä köyhäilyruokaa ja tehdä soppaa, kun voin hetkenä minä hyvänsä päättää, että tänään en jaksakaan enää köyhäilysoppaa, tilaan mättöpitsan tai ostan pihviä viinillä.

Materialistinen, vasemmistolainen  näkemys.   Kaikki on saatavissa vain materian kautta.  Tähän lapsetkin  on oppineet ja opetettu.

Vierailija kirjoitti:

Köyhien ei kannata lisääntyä. Kaikki voittaa.

Kuulostaa julmalta, mutta olen samaa mieltä. Itse olen vähävaraisen duunariperheen lapsi, ja voin sanoa, että ei ollut mukavaa. Jouduin kulkemaan huonoissa ja välillä liian pienissä vaatteissa. Yhdenkin talven kuljin äitini vanhoissa risaisissa talvikengissä joista sain aina sukkani märiksi. Tunsin itseni koko lapsuuden ajan c-luokan ihmiseksi. Itsetuntoni oli täysin maassa. Sellainen lannistunut ja stressaantunut olo koko ajan. Ja usein sai hävetä sitä miltä näytti. Eikä vanhempiani edes kiinnostanut missä releissä jouduin kulkemaan.

Joku aikaisempi kirjoittaja heitti myös sellaisen pointin, että ihmisten köyhyysongelmat voivat johtua myös surkeasta taloudenhallinnasta. Itse allekirjoitan tuonkin. Vaikka perheeni oli vähävarainen, niin jostain syystä sitä rahaa löytyi isäni tupakoihin ja rahapeleihin. Jos olisi ollut vaikka kuukauden pelaamatta, niin minä olisin saanut ne uudet kunnolliset talvikengät! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin usein, että voivatko nykynuoret todella huonommin kuin ennen? Itse kun mietin omia tuttavia ysärillä, niin jälkeenpäin ajatellen monella itseni mukaan lukien oli ongelmia, joihin nykyisin varmaan haettaisiin jotain apua. Ja ei ollut oikein sanojakaan niille asioille ja tunteille,, että vaikka en erityisemmin jostain terapeutti-Villestä välitä niin joku näistä asioista puhuva ihminen olisi ollut sillloinkin tarpeen. 

Kyllä meidän porukoissa 90-luvulla oli masentuneisuutta, päihteiden käyttöä, syömishäiriöitä, itsetuhoisuutta, ongelmia koulunkäynnissä. Erona oli vain, että silloin näistä asioista selvittiin useimmiten itse, hoitoa haki vain harvat meistä, vaikka tarvetta ois varmaan ollut itse kullekin. Eikä ollut mitään diagnooseja ja tukitoimia. Eli kyllä nuoret on voineet huonosti jo vuosikymmeniä, siitä ei välttämättä ole vain tilastomerkintöjä olemassa.

OT: olen itse menossa läpi nyt nelikymppisenä neurologisia tutkimuksia. Sisaruksillani on todettu aikuisiällä neurologisia ongelmia, joten minua tutkitaan nyt samalla. Meistä kenelläkään ei ole mitään merkintöjä näistä lapsuudesta kasarilta ja ysäriltä, koska silloin tosiaan vaan mentiin eteenpäin hammasta purren. Erikoiskohtelua ja erityisopetusta koulussa sai ainoastaan, jos oli selkeästi vammainen. Meillä tytöillähän ei esimerkiksi esiintynyt lääketieteen mielestä autismia lainkaan, koska tyttöjen autisti tunnistettiin vasta 90-luvulla, että "oho, kappas, naisetkin voivat olla autisteja :O"

Kiva yrittää tässä nyt löytää lapsuuden lääketieteellisiä papereita, joita nykylapsilla on paremman tietoisuuden ja varhaisen puuttumisen vuoksi, kun omassa lapsuudessa asia on ollut "ei ole olemassa" ja "ei sinua mikään vaivaa" vaikka vitosen papereilla päättäisi peruskoulunsa :)

Vierailija kirjoitti:

Hetken mietittyäni asiaa arvelisin, että pahoinvointi johtuu näköalattomuudesta. Nuoria ei päästetä osaksi yhteiskuntaa eikä työelämää tarpeeksi ajoissa. 25 vuotiaaksi asti ollaan koulunpenkillä ilman kosketusta työelämään, ja toiveet saada asiallinen asema ja palkka yhteiskunnassa ja työelämässä ovat epävarmoja, joten myös tulevaisuus itsenäisenä osana yhteisöä ja puolison saaminen ja perheen perustaminen myös ovat epävarmoja. Tämä epävarmuus heijastuu pahoinvointina, kun tuntuu että vain ylisuoriutujille on tilaa, ja jatkuvaan ylisuorittamiseen väsyy ja tekee mieli heittää pyyhe kehään. Eikä elämä jatkuvassa ylisuorittamisessa tunnu houkuttelevalta.

Nuorille ja jo lapsille pitäisi olla selkeä polku arvokkaaseen aikuisuuteen, niin että jokainen voi elää arvokasta elämää vaikka ei olisi jokin yli-ihminen ja se pitäisi kommunikoida heille. Tämä synnyttäisi toivoa ja motivaatiota ja vähentäisi pahoinvointia rajusti.

Plus kaikki kallistuu koko ajan. Amerikkalainen ystäväni on haaveillut elämänsä siitä, että hän ostaisi kotiseudultaan läheltä vanhempiaan asunnon. Omat vanhempansa ostivat 70-luvulla sieltä omakotitalon 50 000 dollarilla. Nyt saman alueen asuntojen hinnat - se vanhempien 50 000 dollarin asunto - ovat 500 000 dollaria. Osa lähentelee miljoonaa. Vaikka ystäväni tienaa enemmän kuin vanhempansa tienasivat aikoinaan, hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia samanlaiseen elintasoon kuin vanhemmillaan oli.

Tästä osaltaan kertoo sekin, että kun Simpsonit alkoi pyöriä televisiossa, perhe oli köyhä amerikkalainen perhe. Heillä kun oli välillä rahahuolia laskujen muodossa. Nykynuorisolle on aivan utopiaa, että he koskaan pystyisivät elämään elämää, jossa perheen isän tuloilla maksetaan ison omakotitalon lainaa, kahta autoa, pidettäisiin vaimo kotiäitinä ja kasvatettaisiin kolme lasta harrastuksineen ja säätettäisiin vielä lasten koulutukseen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen pitkälti samoilla linjoilla etenkin kun lapsiperheköyhyys on laskennallinen ilmiö, köyhä on, jos talouden tulot on 60% mediaanista ja yllättäen mediaani lasketaan bruttotuloista ennen veroja, mutta tuet ovat pääosin verottomia eli asumistuki bruttona on sama kuin nettona.

Tutkija näki lapsuuden ja nuoruuden ensisijaisesti kuluttamisena, pitää olla rahaa meikkeihin, muotivaatteisiin jne., mutta en löytänyt mitään keskustelua siitä, onko nimenomaan vain tulottomien nuorten maailma noin kulutuskeskeinen ja pitääkö sitä todella tukea. Tulottoman lapsiperheen lapset voivat valita minkä tahansa harrastuksen ja se maksetaan, koska mahdollisuuksien tasa-arvo, mutta osoitetaanko lapsille ja nuorille näin, että itse ei kannata tehdä mitään, koska siten mahdollisuuksien määrä vähenee. Kannattaa odottaa, että joku toinen näkee kaiken vaivan.

Vielä 80-luvulla hyväksyttiin se, että kaikkeen ei ole rahaa. Nyt ollaan sitä mieltä, että työssäkäyvän perheen pitää elättää myös köyhä perhe ja tarjota sen lapsille enemmän kuin omille, koska hyvinvointiyhteiskunta on nykyisin vaatijoiden yhteiskunta.

"Tulottoman lapsiperheen lapset voivat valita minkä tahansa harrastuksen ja se maksetaan, koska mahdollisuuksien tasa-arvo, mutta osoitetaanko lapsille ja nuorille näin, että itse ei kannata tehdä mitään, koska siten mahdollisuuksien määrä vähenee. Kannattaa odottaa, että joku toinen näkee kaiken vaivan."

Mistä tuollainen oletus tulee? Ei todellakaan makseta toimeentulotukiasiakkaille mitään kalliita harrastuksia vaan kyse on lähinnä sellaisista muutaman kympin harrastusmaksuista, seurakunnan kerhoja yms.

Vierailija kirjoitti:

Jos Suomessa olisi ihmisille TÖITÄ moni asia myös lapsiperheköyhyydessä.

Se ettäelämä on kituuttamista, näkyy väistämättä perheen lapsille myös. Vaikka vanhemmat eivät asiasta puhuisi, pienetkin lapset saattavat 'aistia' että vanhemmilla on huolia. Isommat lapset eivät usein edes kysy saavatko rahaa johonkin, koska eivät halua lisätä vanhempien taakkaa, kun tietävät ettei rahaa ole.

Samoin kaunis ajatus siitä, että perhe istuu yhdessä pelaamassa kimbleä ja 'viettää aikaa yhdessä' ei jossain kohtaa enää ns. 'riitä'. Maailma muuttuu ja lasten ajankäyttö ja leikit siinä sivussa, nykyään on normaalia että pelaillaan esim. verkossa kaveriporukan kanssa, tuosta jää paitsi jos ei ole kotona kunno  nettiä, ei laitetta, ei peliä jne.

Ja jos ajatellaan harrastuksia (ylipäätään, ei niitä 'kalleimpia') niissäkin usein on erilaisia kuluja. Esim. aikanaan olin järjestämässä hyvin matalan kynnyksen tanssikisoja (lasten ryhmille) vapaaehtoisvoimin, ja tuosta huolimatta oli pakko periä pieni osallistumismaksu. 

En enää muista tatkkaan, mutta tyyliin 5e/hlö. Suurin osa ryhmistä/osallistujista tuli läheltä, mutta varmasti bussi- tai junalippuja piti maksaa usempien, tai vanhempien kyyditä autolla. Päivä oli pitkä (katsottiin muiden esiintymisiä jne.) eli jos ei ollut eväitä, piti ostaa ruokaa, myynnissä oli käytännössä omakustanne hintaan vapaaehtoisten leipomia 'pikku-pitsoja' ja vastaavia, toki myös pillimehuja, karkkia, limua jne. Pointtina se, että vaikka kaikki oli mahd, edullisesti tehtyä, niin esiintymisasut (saattoi olla vain samanväriset paidat/hiusjutut/meikit mitä nyt kelläkin oli) ym. huomioiden, varmasti jokaisella osallistujalla oli vähintään 20-30e mennyt tuohon päivään.

Samoin kaverisynttärit ja muut, noihin myös tarvitaan euro sinne, toinen tänne. Moni ei ymmärrä sitä, että Suomessa osa joutuu laskemaan joka ikisen sentin että rahat riittää. Ja stressi siitä, kun lapsi kasvanut ja pitää metsästää jostain lenkkarit parin euron budjetilla jne. se on väsyttävää. 

Samoin 'varpaillaan olo' jos jotain sattuu, se kuluttaa voimavaroja. Jos lapsi sairastuu eikä rahaa bussilippuun, millä pääsee lääkäriin? Millä maksaa lääkkeet? Ja usein se haijastuu, vaikka asiaa koittaisi välttää, jos on vähistä rahoista saanut ostettua vaikka housut lapselle, ja ne leikeissä repeytyvät, kun ei voi vain mennä ja ostaa uusia, vaan aloittaa halpojen metsästys kirpparilta ja jättää maitopurkki tai kaksi ostamatta että saa housut jne.

Just näin. Minä en pyytänyt harrastaa mitään, koska ei ollut rahaa. Kenkinä meni kesät talvet mummon ostamat lenkkarit, koska ei ollut rahaa talvikenkiin. Minä en saanut viikkorahaa, koska ei ollut varaa. Lukiossa, kun aloin saada opintotukea, maksoin oman puhelinlaskun sillä rahalla. Se riitti juuri siihen. Kesätöihin ei voinut mennä, koska kesätyörahani olisi otettu huomioon toimeentulotuessa eli olin lain silmissä velvollinen elättämään itseni, sisarukseni ja lapseni kesätyörahoilla. Ei puhettakaan siitä, että sen olisi voinut säästää tai käyttää johonkin itselleen tarpeelliseen, vaan se olisi mennyt perheen ruokaan ja laskuihin.

Unohtaa sai myös lisäopinnot, syventävän koulutuksen, kesälomamatkat, vaihto-oppilasvuodet, diskot, leffat, ajokortin jne. Ylioppilaslakin sain, kun mummo maksoi sen.

Kun muutin kotoa, minä jatkoin rahan antamista opintolainasta perheelle, jotta sisarukset saavat syödäkseen. Itse en ole saanut vanhemmilta koskaan mitään.
Perunaa, ruisleipää ja kastiketta syötiin niin paljon, etten nykyisin enää syö perunaa tai ruisleipää. Lomien aikaan laihduin, koska ei ollut kouluruokaa.

Jatkuvasti olin tietoinen rahasta ja siitä, että sitä ei ollut. Se alkoi jo alle kouluikäisenä. Aina sai stressata, että mikä hajoaa, mistä tulee uusi lasku ymv. mikä ei kuulu lapselle mietittäväksi.

Meillä ei ollut alkoholismia tai muuta rahareikää.