Lue keskustelun säännöt.
HS Cacciatore: Syyt nuorten pahoinvointiin ovat lapsiperheköyhyydessä
02.05.2026 |
Luin HS jutun ja Cacciatorella on kohtuulliset meriitit työssään. Väitteitä perustellaan.
Sitten mietin ja en täysin ymmärrä, kysyn nyt vilpittömästi onko asia todella aukottomasti näin, että lapsiperheköyhyydestä johtuu nuorten pahoinvointi?
Väitteinä oli, että nuoret eivät pääse tekemään samoja asioita kuin muut ja siksi jäävät osattomiksi.
Ja että yhteiskunnan syytä on tämä, aikoinaan hyvinvointivaltio on rakennettu paljon pienemmällä rahalla.
Muutamia huomioita, jotka koen ristiriitaisiksi:
Sosiaalitoimi maksaa vähävaraiselle harrastuksen tukena, kuten soittotunnit, ratsastus jne.
Meillä on todella erilaisia perheitä, joista kaikki eivät asu kaupungissa tai joilla on ideologioita joihin ei kuulu kaupungilla hengaaminen: mikä on se osattomuuden kokemus johon pitäisi tulla muutos hampurilaisten syönti, meikkien ostelu, leffassa käynti, kahvilat?
Merkkivaatteet?
Lomamatkat - minne?
Kaikkia näitä pystyy tekemään kerran vuodessa myös lapsiperhe, jossa pienet tulot.
Väitän, että kyse on enemmän rahankäytöstä, taloustaidoista, budjetoinnista, jonka pohjalta syntyy helposti ongelmien kasautumista.
Suurinta osaa ongelmista ratkaistaan ihmisten osallisuudella omassa elämässään, pois lukien parantumattomat sairaudet - joissa myös tilannetta eli elämisen laatua ratkaistaan osallisuudella.
Kyseenalaistan ajatuksen siitä, että arvokysymys kuluttamisen näkemisestä merkittävimpänä osallistumisen kokemuksen tuojana olisi ensisijaista pahoinvoinnin korjaamiseksi.
Ideaalitilanteessa yhteisöllisyyden kokemus syntyy yhdessä tekemisestä. Se on vaikeaa, jos rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, se on vaikeaa jos palkkaa saa saman verran kuin tukia tekemättä mitään. Ja sitten on vielä muut muuttujat joihin ei aina voi vaikuttaa.
Mutta se että nuorten onnellisuus olisi kiinni siitä miten vahvasti toimivat kuluttajina on pölyttynyt ja kapitalistinen näkemys ja kertoi paradoksaalisesti ensisijaisesti siitä, mikä oikeasti on hukassa ja miksi voidaan huonosti: arvot.
MOT
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Mitä on lapsiperheköyhyys?
Varmaan sitä että vanhemmat/vanhempi ryyppää rahat, ja lapselle ei ole ruokaa. Miksi asiaa pitää kaunistella, puhumalla köyhyydestä. Miksi ei puhuta suoraan että vanhemmat/vanhempi ei osaa keittää pottuja eikä puuroa, ei osaa edes kaupasta hakea muuta kuin kaljaa. On niitä vähällä rahalla toimeentulotulevia perheitä, joissa lapsilta ei puutu mitään, ruoka riittää ja on puhtaat siistit vaatteet päällä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nuoria paskaduunit kiinnosta. Haluavat vaikuttajiksi someen.😂
Hyvät heille. Ovat fiksumpia kuin sinä
Moni tienaa somessa paljon enemmän kuin joku akateeminen työssään. Digitalisaation myötä erilaisille viihde ym jutuille on kysyntää. Se on sitä nykyaikaa ja nykynuoret elää nykyajassa. On hienoa pystyä elättämään itsensä. Jää ne harvat ja yhä vain tekoälyn myötä harvenevat työpaikat muille.
Jonkun pitäisi viimeinkin sanoa ääneen myös tosiasia, että ihan kaikkien ei edes pidä lisääntyä!
Vai onko tuo ymmärrettävä niin, että kuka tahansa vain lisääntymään ilman mitään omaa vastuuta ja huolen häivää, millaisin geenein ja voimavaroin tahansa, kunhan yhteiskunta (ketkä?) vain antavat riittävän rahatukon kouraan, niin lapset sen seurauksena mystisesti elävät "onnellisina elämänsä loppuun asti", kuten saduissa ikään?
Vierailija kirjoitti:
Hyvä vanhemmuus ei ole rahaan sidottua siitä olen ylläolevien kanssa samaa mieltä. Empaattinen vanhemmuus ei katoa vaikka olisikin köyhä.
Koulukaverin isä oli ahtaaja ja äiti perhepäivähoitaja, eli siis heidän olisi pitänyt pärjätä oikein hyvin. Ainut että vanhemmat oli persoja alkoholille, niin tämä koulukaveri tuli usein meille kun oli nälissään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin usein, että voivatko nykynuoret todella huonommin kuin ennen? Itse kun mietin omia tuttavia ysärillä, niin jälkeenpäin ajatellen monella itseni mukaan lukien oli ongelmia, joihin nykyisin varmaan haettaisiin jotain apua. Ja ei ollut oikein sanojakaan niille asioille ja tunteille,, että vaikka en erityisemmin jostain terapeutti-Villestä välitä niin joku näistä asioista puhuva ihminen olisi ollut sillloinkin tarpeen.
Kyllä meidän porukoissa 90-luvulla oli masentuneisuutta, päihteiden käyttöä, syömishäiriöitä, itsetuhoisuutta, ongelmia koulunkäynnissä. Erona oli vain, että silloin näistä asioista selvittiin useimmiten itse, hoitoa haki vain harvat meistä, vaikka tarvetta ois varmaan ollut itse kullekin. Eikä ollut mitään diagnooseja ja tukitoimia. Eli kyllä nuoret on voineet huonosti jo vuosikymmeniä, siitä ei välttämättä ole vain tilastomerkintöjä olemassa.
Kyllä meidän porukoissa 90-luvulla oli masentuneisuutta, päihteiden käyttöä, syömishäiriöitä, itsetuhoisuutta, ongelmia koulunkäynnissä. Erona oli vain, että silloin näistä asioista selvittiin useimmiten itse, hoitoa haki vain harvat meistä, vaikka tarvetta ois varmaan ollut itse kullekin. Eikä ollut mitään diagnooseja ja tukitoimia. Eli kyllä nuoret on voineet huonosti jo vuosikymmeniä, siitä ei välttämättä ole vain tilastomerkintöjä olemassa.
Sama kokemus. Asioista ei vaan puhuttu eikä välitetty.. Kiusaamista oli paljon. Oman luokan pojat olivat väkivaltaisia. Tytöt kiusaajia. Kohteeksi joutuneille jäi traumat mutta mitä siitä. Ei silloisilla vanhemmilla ollut ymmärrystä eikä aikaa välittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hetken mietittyäni asiaa arvelisin, että pahoinvointi johtuu näköalattomuudesta. Nuoria ei päästetä osaksi yhteiskuntaa eikä työelämää tarpeeksi ajoissa. 25 vuotiaaksi asti ollaan koulunpenkillä ilman kosketusta työelämään, ja toiveet saada asiallinen asema ja palkka yhteiskunnassa ja työelämässä ovat epävarmoja, joten myös tulevaisuus itsenäisenä osana yhteisöä ja puolison saaminen ja perheen perustaminen myös ovat epävarmoja. Tämä epävarmuus heijastuu pahoinvointina, kun tuntuu että vain ylisuoriutujille on tilaa, ja jatkuvaan ylisuorittamiseen väsyy ja tekee mieli heittää pyyhe kehään. Eikä elämä jatkuvassa ylisuorittamisessa tunnu houkuttelevalta.
Nuorille ja jo lapsille pitäisi olla selkeä polku arvokkaaseen aikuisuuteen, niin että jokainen voi elää arvokasta elämää vaikka ei olisi jokin yli-ihminen ja se pitäisi kommunikoida heille. Tämä synnyttäisi toivoa ja motivaatiota ja vähentäisi pahoinvointia rajusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin usein, että voivatko nykynuoret todella huonommin kuin ennen? Itse kun mietin omia tuttavia ysärillä, niin jälkeenpäin ajatellen monella itseni mukaan lukien oli ongelmia, joihin nykyisin varmaan haettaisiin jotain apua. Ja ei ollut oikein sanojakaan niille asioille ja tunteille,, että vaikka en erityisemmin jostain terapeutti-Villestä välitä niin joku näistä asioista puhuva ihminen olisi ollut sillloinkin tarpeen.
Kyllä meidän porukoissa 90-luvulla oli masentuneisuutta, päihteiden käyttöä, syömishäiriöitä, itsetuhoisuutta, ongelmia koulunkäynnissä. Erona oli vain, että silloin näistä asioista selvittiin useimmiten itse, hoitoa haki vain harvat meistä, vaikka tarvetta ois varmaan ollut itse kullekin. Eikä ollut mitään diagnooseja ja tukitoimia. Eli kyllä nuoret on voineet huonosti jo vuosikymmeniä, siitä ei välttämättä ole vain tilastomerkintöjä olemassa.
Kyllä meidän porukoissa 90-luvulla oli masentuneisuutta, päihteiden käyttöä, syömishäiriöitä, itsetuhoisuutta, ongelmia koulunkäynnissä. Erona oli vain, että silloin näistä asioista selvittiin useimmiten itse, hoitoa haki vain harvat meistä, vaikka tarvetta ois varmaan ollut itse kullekin. Eikä ollut mitään diagnooseja ja tukitoimia. Eli kyllä nuoret on voineet huonosti jo vuosikymmeniä, siitä ei välttämättä ole vain tilastomerkintöjä olemassa.
Sama kokemus. Asioista ei vaan puhuttu eikä välitetty.. Kiusaamista oli paljon. Oman luokan pojat olivat väkivaltaisia. Tytöt kiusaajia. Kohteeksi joutuneille jäi traumat mutta mitä siitä. Ei silloisilla vanhemmilla ollut ymmärrystä eikä aikaa välittää.
No onko sen enempää nykyäänkään? Joka polvella on omat ongelmansa, niin se tulee aina olemaan. Nuoruuteen jossain määrin myös kuuluu maailmantuska ja itsensä etsiminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin usein, että voivatko nykynuoret todella huonommin kuin ennen? Itse kun mietin omia tuttavia ysärillä, niin jälkeenpäin ajatellen monella itseni mukaan lukien oli ongelmia, joihin nykyisin varmaan haettaisiin jotain apua. Ja ei ollut oikein sanojakaan niille asioille ja tunteille,, että vaikka en erityisemmin jostain terapeutti-Villestä välitä niin joku näistä asioista puhuva ihminen olisi ollut sillloinkin tarpeen.
Kyllä meidän porukoissa 90-luvulla oli masentuneisuutta, päihteiden käyttöä, syömishäiriöitä, itsetuhoisuutta, ongelmia koulunkäynnissä. Erona oli vain, että silloin näistä asioista selvittiin useimmiten itse, hoitoa haki vain harvat meistä, vaikka tarvetta ois varmaan ollut itse kullekin. Eikä ollut mitään diagnooseja ja tukitoimia. Eli kyllä nuoret on voineet huonosti jo vuosikymmeniä, siitä ei välttämättä ole vain tilastomerkintöjä olemassa.
Kyllä meidän porukoissa 90-luvulla oli masentuneisuutta, päihteiden käyttöä, syömishäiriöitä, itsetuhoisuutta, ongelmia koulunkäynnissä. Erona oli vain, että silloin näistä asioista selvittiin useimmiten itse, hoitoa haki vain harvat meistä, vaikka tarvetta ois varmaan ollut itse kullekin. Eikä ollut mitään diagnooseja ja tukitoimia. Eli kyllä nuoret on voineet huonosti jo vuosikymmeniä, siitä ei välttämättä ole vain tilastomerkintöjä olemassa.
Sama kokemus. Asioista ei vaan puhuttu eikä välitetty.. Kiusaamista oli paljon. Oman luokan pojat olivat väkivaltaisia. Tytöt kiusaajia. Kohteeksi joutuneille jäi traumat mutta mitä siitä. Ei silloisilla vanhemmilla ollut ymmärrystä eikä aikaa välittää.
Toki nuoruuteen liittyy vahvoja tunnekokemuksia aina, mutta myös yhteiskunnalla on oma vaikutuksensa, 90- luvun alkupuoliskolla ja nykyhetkellä on yhteistä heikot taloudelliset ja sitäkautta ammatilliset näkymät tulevaisuuden suhteen.
Tulijat ryöstävät suomalaislapsia koska eivät pääse luksuslomalle.
Suomalaislapsen vika siis. Nämä eivät ole mitään muuta kuin uhrin syyttämisiä.
Suomalaislapsia ryöstetään koska pukeutuivat väärin. Mikä on seuraava rikos joka oikeutetaan väärällä vaatetuksella ja onko vihervasemmisto edelleenkin sitä mieltä että uhrin vika?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osansa tilanteeseen antavat aikuiset, jotka voivottelee, että "onpa teillä nuorilla kurjaa, kylläpä teitä kohdellaan kaltoin, päähän tuollaisessa hajoaa".
Ennen aikuiset antoi viestin, että elämässä pärjääminen on omasta tahdosta kiinni. He itse hiihti kouluun kymmenen kilometriä joka päivä kesät ja talvet.
Ylämäkeä molempiin suuntiin, ja metsässä oli susia.
Kelpaa lällätellä, kun ei ole käynyt maaseudulla koulua ennen koulukyytien aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kulutusyhteisnunnassa se menee näin. Sama koskee aikuisia: kuinka monella on työtön tai muuten pienituloinen ystävä/sukulainen ja mitä teette yhdessä heidän kanssaan? Siis pl.kävelyt ja muu maksuton tekeminen. Ei ilman rahaa voi paljoa yhdessä tehdä. Mistä puhua ja löytää yhteisiä juttuja, kun toinen pohtii miten ruoka on lopussa ja selviääkö laskuista ja toinen suunnittelee keittiöremppaa sekä kertoo edellisen ulkomaanreissun fiiliksistä?
Helpompaa on ajatella, ett köyhyys ei merkitse mitään eikä sillä ole mitään seurauksia (ja jos onkin, niin ne ovat yksilön omalla vastuulla). Jos näin olisi, niin kaikkihan olisi hyvin: ei olisi lasten ja nuorten mielenterveyshaasteita, nuorisorikollisuutta, huumeidenkäyttöä jne.
Lapsiperheköyhyyden asiantuntijoita ovat aina keski- ja hyvätuloiset perheet. Sama kuin lapsettomat ovat parhaita lastenkasvatuksessa. Ei mitään kokemuspohjaa kummallakaan ja silti "tietoa" on. Itse olen hyvätuloinenn, mutta en ole aina ollut. Köyhyys haavoittaa niin monin tavoin, ei sitä voi ymmärtää, jos ei ole kokemusta tai vähintään hyvällä empatiakyvyllä varustettu. Ap:lla ei ole kumpaakaan, mutta sinunlaisiasi on paljon. Saa alapeukuttaa kommenttiani vapaasti, paksu nahka ksvanut elon tiellä :)
Sama kokemus, minkä vuoksi itseäni raivostuttaa rahan jakaminen viran puolesta välittäjille eli kaiken maailman sosiaalitantoille, joista ei ole köyhille lapsille mitään iloa. Ongelmat ratkeaisivat 90 prosentissa tapauksista ihan sillä, että sama raha annettaisiin näiden lasten perheille tukena. Samalla ratkeaisi vanhempien mt- ja päihdeongelmat, kun ei tarvitsisi koko ajan pelätä, että rahat loppuu huomenna eikä jääkaapissa ole ruokaa.
Päihdeongelma ei ratkea rahaa antamalla, koska se päihde on ottanut ihmisen mielen orjakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän se nuorten pahoinvointi ole ihan verrannollinen kulutettuun aikaan sosiaalisen median maailmassa. Katsotaan muiden ihmisten highlightejä ja ihmetellään miksi oman elämän jokainen sekunti ei vastaa sitä. Miksi ei asuta 10 miljoonan kartanossa ja ajeta miljoonan superautolla, vaikka ei olla edes peruskoulusta päästy vielä.
Mulla oli ihan v#€#n vähän rahaa lapsena ja lapsuudessa.
Mut sekin on väärin, et halus siitä pois ja teki sen eteen töitä. En oikeen tiedä et kenen sit olis pitäny jos ei mun, et jonku muun mun puolesta?
Mut sekin on väärin. Kaikki on väärin jos yksin pystyy tekee koska pitäis jäädä sen alle, et kaikki ei pysty.
Mikään ei käy jos ei haluu olla samaa mieltä valittajien kanssa siitä, et ei se kuitenkaan onnistu. Siinä unohtuu jotenki se, että ollaan samaa mieltä siitä, et asiat voi olla ja onki vaikeita mut se ei saa estää niiden tekemistä. Koska kukaan ei tee sitä sun puolesta ja mun mielestä vanhemmat on velkaa sen lapsilleen.
T.ei AP mut paksu nahka täälläki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse syntynyt 1982 ja minulla on kolme alakouluikäistä lasta. Kun olin lapseton, kuvittelin että kyllähän lapset siinä sivussa menee, elävät ja kasvavat ihan noin vaan, vaivatta muun elämisen ohessa.
Nyt olen tajunnut tässä vuosien mittaan että lapsien kasvattamisessa on oikeasti paljon työtä ja vaivaa, paljon asioita jotka vaativat aikuisen valvontaa ja huomiota.
Vanhempien tuki on merkittävässä roolissa lapsen sosiaalisten verkostojen rakentamisessa lapsuudessa. Jos lapsi ei pienenä opi miten toisten kanssa ollaan, käyttäydytään ja miten uusia suhteita luodaan, aina se vanhemmiten on vaikeampaa.
Koulunkäynnissä avustaminen, leikkitteffien järjestäminen, synttärien pitäminen ja niissä käyminen, harrastukset, lasten muut kaveritapaamiset ymymym. Näissä tapaamisissa lapset oppivat olemaan toisten kanssa ja myös vanhemmat tutustuvat toisiinsa. Helpottaa huomattavasti kun sekä lapset että vanhemmat ovat edes jollain tavalla naamatuttuja keskenään. Luo yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta kun tiedät millaisten ihmisten kanssa lapsesi liikkuu, eli tiedät vähän enemmän kuin sen että "mä meen Samille moimoi".
Varsinkin siinä ikävaiheessa kun lapset eivät päätöksiä tee itsenäisesti, se on vanhempien tehtävä päättää ja toteuttaa päätökset.
Toki voihan sitä tuijottaa itse puhelinta ja antaa lapsille saman oikeuden, möllöttää sitten ruudussa kaiken aikaa mitä kotona hereillä ollaan ja olla tekemättä mitään. Sitten ihmetellä miksi kaikki ahdistaa.
M43
Vierailija kirjoitti:
Hetken mietittyäni asiaa arvelisin, että pahoinvointi johtuu näköalattomuudesta. Nuoria ei päästetä osaksi yhteiskuntaa eikä työelämää tarpeeksi ajoissa. 25 vuotiaaksi asti ollaan koulunpenkillä ilman kosketusta työelämään, ja toiveet saada asiallinen asema ja palkka yhteiskunnassa ja työelämässä ovat epävarmoja, joten myös tulevaisuus itsenäisenä osana yhteisöä ja puolison saaminen ja perheen perustaminen myös ovat epävarmoja. Tämä epävarmuus heijastuu pahoinvointina, kun tuntuu että vain ylisuoriutujille on tilaa, ja jatkuvaan ylisuorittamiseen väsyy ja tekee mieli heittää pyyhe kehään. Eikä elämä jatkuvassa ylisuorittamisessa tunnu houkuttelevalta.
Nuorille ja jo lapsille pitäisi olla selkeä polku arvokkaaseen aikuisuuteen, niin että jokainen voi elää arvokasta elämää vaikka ei olisi jokin yli-ihminen ja se pitäisi kommunikoida heille. Tämä synnyttäisi toivoa ja motivaatiota ja vähentäisi pahoinvointia rajusti.
Nykyään, jos on arka ja hiljainen ja ujo, on vaikeampi edes päästä mihinkään töihin. Työnhaku edellyttää verkostoitumista, oman osaamisen pätevää kehumista, suosittelijoita ja videoesiintymistaitoja. Vasta sitten voi ehkä päästä haastatteluun.
Media, arvottomuuden kokemus yhteiskunnassa, myös arvojen puute, yhteisöllisyyden puute. Älypuhelimet.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse syntynyt 1982 ja minulla on kolme alakouluikäistä lasta. Kun olin lapseton, kuvittelin että kyllähän lapset siinä sivussa menee, elävät ja kasvavat ihan noin vaan, vaivatta muun elämisen ohessa.
Nyt olen tajunnut tässä vuosien mittaan että lapsien kasvattamisessa on oikeasti paljon työtä ja vaivaa, paljon asioita jotka vaativat aikuisen valvontaa ja huomiota.
Vanhempien tuki on merkittävässä roolissa lapsen sosiaalisten verkostojen rakentamisessa lapsuudessa. Jos lapsi ei pienenä opi miten toisten kanssa ollaan, käyttäydytään ja miten uusia suhteita luodaan, aina se vanhemmiten on vaikeampaa.
Koulunkäynnissä avustaminen, leikkitteffien järjestäminen, synttärien pitäminen ja niissä käyminen, harrastukset, lasten muut kaveritapaamiset ymymym. Näissä tapaamisissa lapset oppivat olemaan toisten kanssa ja myös vanhemmat tutustuvat toisiinsa. Helpottaa huomattavasti kun sekä lapset että vanhemmat ovat edes jollain tavalla naamatuttuja keskenään. Luo yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta kun tiedät millaisten ihmisten kanssa lapsesi liikkuu, eli tiedät vähän enemmän kuin sen että "mä meen Samille moimoi".
Varsinkin siinä ikävaiheessa kun lapset eivät päätöksiä tee itsenäisesti, se on vanhempien tehtävä päättää ja toteuttaa päätökset.
Toki voihan sitä tuijottaa itse puhelinta ja antaa lapsille saman oikeuden, möllöttää sitten ruudussa kaiken aikaa mitä kotona hereillä ollaan ja olla tekemättä mitään. Sitten ihmetellä miksi kaikki ahdistaa.
M43
Tässä onkin tapahtunut suuri muutos. Vielä 60-70-luvuilla sanottiin, että lapset kasvavat siinä sivussa ja oppivat toisiltaan keskenään sosiaalisia taitoja, kun ovat yhdessä pihalla tai tarhassa tai koulussa.
Nykyään köyhyys ja sivistys kulkevat harvoin käsi kädessä.
KÖYHYYS ON PAHIN SAIRAUS. JOKA TRAUMATISOI!
Kyllä meidän porukoissa 90-luvulla oli masentuneisuutta, päihteiden käyttöä, syömishäiriöitä, itsetuhoisuutta, ongelmia koulunkäynnissä. Erona oli vain, että silloin näistä asioista selvittiin useimmiten itse, hoitoa haki vain harvat meistä, vaikka tarvetta ois varmaan ollut itse kullekin. Eikä ollut mitään diagnooseja ja tukitoimia. Eli kyllä nuoret on voineet huonosti jo vuosikymmeniä, siitä ei välttämättä ole vain tilastomerkintöjä olemassa.