Autismi muotidiagnoosi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Autismiin itseasiassa on lääkkeitä. Enimmäkseen aistikuormitusta vähentäviä oireita lievittäviä."

 

Ooh! Ihanaa! Kerro heti, mitä nämä lääkkeet on! 

Autisti N68

 

P.s. On erittäin harmillista ja haitallista, että autismin kirjon oireita määrittelevät ulkopuoliset; s.o. miltä autismi näyttää ja vaikuttaa ulkopuolisen tarkkailijan silmissä (puhumattakaan, että nämä "viisaat" ovat itse neirotyypillisiä).  Sama kuin päänsärky tai vatsakipu diagnosoitaisiin sen perusteella, että henkilö oireilee tuskallisesti ilmeillen ja elehtien. Autistina oleminen/eläminen on ihan muuta kuin se, miltä se näyttää! En jaksa tähän alkaa vääntämään rautalankaa. Ketjussa ei ole juurikaan mainittu esim. sensorista kuormittumista, mistä johtuvat suuri osa ulospäin näkyvistä "oireista". Autistina on pirun raskas elää neurotyypillisille rakennetussa yhteiskunnassa.

Nimenomaan tämä! Diagnostiset kriteerit on ainoastaan niitä asioita, mitä ulkopuolinen neurotyypillinen tarkkailija saattaa havainnoida. Autismi kuitenkin on ihan eri asia, kuin ne ulkopuolelle näkyvät tekijät. Ne on niin kuin jäävuoren huippu, ja suurin osa autismia on se näkymätön osa, se meidän sisäinen kokemusmaailma. 

Tämä varmasti on iso selitys diagnoosien yleistymiselle.

 

Autismissa ei kuitenkaan lähtökohtaisesti pitäisi olla kysymys yksilön kokemuksesta, vaan kliinisistä poikkeamista valtaväestöön nähden.

Ei diagnoosia saa sisäisen kokemuksen perusteella, vaan yhäkin niiden ulkopuolelle näkyvien piirteiden. 

Autismissa aivan ehdottomasti ON kyse sisäisestä kokemuksesta. Ennenkaikkea kai autismi on poikkeavaa aistitiedon vastaanottamista ja käsittelyä, ja se sitten vaihtelee, kuinka paljon ja millaisia ulospäin näkyviä piirteitä tämä aiheuttaa. 

Autismi ei ole diagnostisten kriteerien luoma tila, vaan diagnostiset kriteerit on kömpelö yritys määritellä olemassaoleva tila, autismi. 

Hyvin yritit kuvailla sitä, mitä on vaikea sanoin kuvailla. Saati alleelien ymmärtää.

Esim. aistiherkkyyksiä voisi verrata eri eläinlajien eroihin: tarkka, erotteleva kyky aistia näkö/kuulo/tunto/haju/energiahavaintoja. Arkisessa elinympäristössä ainakin osa näistä aisteista joutuu ylikuormituksen tilaan, ellei ympäristöön tehdä muutoksia. Aistien välittämä informaatiomassa johtaa toimintakyvyn romahdukseen. Normojen kyky aistia voi vaikuttaa autistista hyvin puutteelliselta. 

Vierailija kirjoitti:

Autismi diagnoosia ei saa noin vaan. Yleensä tarkoissa tutkimuksissa neurologian polilla kyllä selviää onko kyse autismissa ja jos kriteerit ei täyty niin ei saa autismi diagnoosia. Meillä esim. lapsella on tietyt diagnoosit, mutta ei varsinaista autismia vaikka sitä puhumattomuuden ja muiden asioiden vuoksi ensin epäilin. 

Kyllähän näissä voi tehdä virheitäkin. Mietin itse, olisinko kuitenkin autisti, koska oma mutismini  johtuu ylikuormituksesta. Sitä pidetään ahdistushäiriönä, joten jäin vaille diagnoosia.

Jee, olen muodikas! Telkkarissa ja elokuvissa autismin kirjo tuntui olevan trendikäs joskus noin 10-20 vuotta sitten, kun useassa sarjassa oli "nerokas" mutta sosiaalisesti aivan kyvytön henkilö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autismi diagnoosia ei saa noin vaan. Yleensä tarkoissa tutkimuksissa neurologian polilla kyllä selviää onko kyse autismissa ja jos kriteerit ei täyty niin ei saa autismi diagnoosia. Meillä esim. lapsella on tietyt diagnoosit, mutta ei varsinaista autismia vaikka sitä puhumattomuuden ja muiden asioiden vuoksi ensin epäilin. 

Kyllähän näissä voi tehdä virheitäkin. Mietin itse, olisinko kuitenkin autisti, koska oma mutismini  johtuu ylikuormituksesta. Sitä pidetään ahdistushäiriönä, joten jäin vaille diagnoosia.

Kielen kehitykseen liittyy muitakin häiriöitä kuin autismi. Esim. sanojen löytämisen vaikeus joka ei ole autismia. Autismissa on tietyt asiat mitkä pitää tulla täyteen, että saa diagnoosin eikä sitä pidä yrittää saada jonkun oman yhden piirteen perusteella. Ennemmin sun kannattaisi kääntyä jonkun kieleen ja puheeseen perustuneen pakeille onko esim. kielellisellä alueella jotakin kuten puheterapeutit tekevät testejä. Itselläni esim. on tuota sanojen löytämisen vaikeutta ja kun sanoja ei löydä niin se alkaa joskus ahdistaa. Mutta kyseessä ei ole varsinainen autismi jos ei ole muita piirteitä siitä. 

Vierailija kirjoitti:

Yksi kollega on sote-taustainen ns. vahva nainen, joka selittää hankalan käytöksensä itsediagnosoidulla autismilla.

Joo, pahempia kuin muodin takia diagnosoidut on nämä itsediagnosoineet. 🤦🏻‍ He eivät hakeudu tutkimuksiin, koska 'mitä se muuttaisi' ja 'tunnen kyllä itseni'.  No, oikeasti heillä on ihan muu ongelma, joka on psyykkinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autismi diagnoosia ei saa noin vaan. Yleensä tarkoissa tutkimuksissa neurologian polilla kyllä selviää onko kyse autismissa ja jos kriteerit ei täyty niin ei saa autismi diagnoosia. Meillä esim. lapsella on tietyt diagnoosit, mutta ei varsinaista autismia vaikka sitä puhumattomuuden ja muiden asioiden vuoksi ensin epäilin. 

Kyllähän näissä voi tehdä virheitäkin. Mietin itse, olisinko kuitenkin autisti, koska oma mutismini  johtuu ylikuormituksesta. Sitä pidetään ahdistushäiriönä, joten jäin vaille diagnoosia.

Kielen kehitykseen liittyy muitakin häiriöitä kuin autismi. Esim. sanojen löytämisen vaikeus joka ei ole autismia. Autismissa on tietyt asiat mitkä pitää tulla täyteen, että saa diagnoosin eikä sitä pidä yrittää saada jonkun oman yhden piirteen perusteella. Ennemmin sun kannattaisi kääntyä jonkun kieleen ja puheeseen perustuneen pakeille onko esim. kielellisellä alueella jotakin kuten puheterapeutit tekevät testejä. Itselläni esim. on tuota sanojen löytämisen vaikeutta ja kun sanoja ei löydä niin se alkaa joskus ahdistaa. Mutta kyseessä ei ole varsinainen autismi jos ei ole muita piirteitä siitä. 

On minulla muitakin piirteitä ihan virallisesti. Tuo mutismi meni vaan siinä ahdistuksen alle (en ole hyvä puhumaan itsestäni), ja aikuisenahan sitä on nyt enää harvoin. Lähinnä kun joku esittää kysymyksen, johon en osaa vastata tai alkaa jankuttaa tai vaatia jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autismi on selvästi muotidiagnoosi z-sukupolvella ja nuoremmilla. Olen huomannut tämän somesta sekä useiden tuntemieni nuorten puheista. 

 

Ilmiössä on samankaltaisuuksia transsukupuolisuuden trendaamisen kanssa noin kymmenen vuotta sitten. Joku asia alkaa saada somessa näkyvyyttä tosi paljon ja some täyttyy itsediagnosointia helpottavista "jos olet tällainen ja tällainen olet todennäköisesti x" postauksista. Yhtäkkiä kokonaiset kaveriporukat keksivät olevansa x. X:n paikalle voi laittaa transiuden, autismin tai mikä milloinkin trendaa ja selittää ihmisten monimutkaisia haasteita ja erilaisuutta.

 

Nyt trendaava autismi on nimenomaan nuorten naisten "kevytautismia". Sellaista joka ei kauheasti näy ulospäin.

Joo, täydellinen muotidiagnoosi. Itselläkin autismi, eikä kukaan ulkopuolinen sitä todennäköisesti mitenkään huomaa. Ja tajusin asian siitä, että kaveri puhui oireistaan, jotka kuulostivat varsin paljon myös minun elämältäni.

 

Piirteinä esimerkiksi asioiden liian kirjaimellisesti ottaminen. Itselläni on ollut useita tilanteita, jolloin esimerkiksi kokeessa vastaan "väärin", ja kun näen mallivastaukset, tajusin että tiesin oikean vastauksen koko ajan - kysymys oli vain muotoiltu niin, että luulin sen tarkoittavan muuta. Ja sain päälleni syyllistykset siitä, miksi en opiskellut paremmin kun vastasin väärin helppoon kysymykseen. Samoin sosiaaliset vaikeudet - minulle saatettiin sanoa "soita paikkaan x", ja itse olin paniikissa enkä pystynyt soittamaan, koska minulla ei ollut yhtään minkäänlaista ideaa siitä miten voisin ilmaista asiani. Ja, taas, minut syyllistettiin siitä miksi käyttäydyn huonosti enkä vain soita. Usein myös sain lähes paniikkikohtauksia, jos elämässä tapahtui liian paljon yllätyksiä (lähinnä vanhempieni osalta, koska heillä oli tapana jatkuvasti muutella suunnitelmia täysin varoittamatta). Ja minä sain päälleni huudot siitä, miksi olen niin hankala ja aina "kiukuttelen". 

 

Kun lopulta sain diagnoosin 17-vuotiaana, se oli varsin suuri helpotus. Lopultakin sain sen vahvistuksen, että vaikka en reagoi aina samoin kuin muut, se ei ole minun vikani. Voin olla ymmärtämättä kysymystä kokeessa ilman, että minua syyllistettäisiin huonosta opiskelumoraalista. Voin käyttää enemmän aikaa siihen, että selvitän millaisella tavalla uudenlaisessa sosiaalisessa tilanteessa toimitaan ennen kuin soitan puhelun, eikä minun tarvitse kokea syyllisyyttä siitä ettei se tullut minulta luonnostaan. Voin hyväksyä sen, että en tule ikinä sietämään suuria yllätyksiä, ja järjestää elämäni niin etten joudu kyseisiin tilanteisiin enää.

 

Tietysti, siinä kohtaa kun sain diagnoosin, olin jo sen 17 vuotta elänyt ongelmieni kanssa ja kuunnellut jatkuvaa syyllistämistä siitä miksi "olen niin hankala". Olin, esimerkiksi, ihan puhtaasti pelännyt mennä kotiin, koska jouduin olemaan jatkuvassa valmiustilassa siltä varalta, että minulle taas aiheutettaisiin lähes paniikkikohtaus ja rangaistaisiin "huonosta käytöksestä" jälkikäteen. Mielenterveyteni ei enää tässä kohtaa ollut kovinkaan hyvä (osin myös muiden asioiden takia), ja jouduinkin käyttämään pari vuotta siihen että sain itseni ja elämäni taas siihen kuntoon että pystyin jatkamaan elämää normaalisti. Mutta sen jälkeen valmistuin lukiosta huippuarvosanoin ja sain hyvän opiskelupaikan, ja kun nykyään on oppinut pärjäämään omien autismipiirteiden kanssa, ulkopuolinen tuskin huomaisi mitään. 

 

Toisinaan sitä toivoo, että olisi voinut saada diagnoosin jo lapsena. Elämäni olisi todennäköisesti mennyt paljon helpommin, jos olisin alusta alkaen tiennyt kuka olen, ja varsinkin jos ihmiset ympärilläni olisivat tienneet että en "kiukuttele" tai "laiskottele", jos reagoin eri tavalla tai en vain pysty ymmärtämään jotain asiaa yhtä helposti kuin muut. Esimerkiksi isoveljeni sai diagnoosin lapsena, ja hänelle löytyi ymmärrystä ja apua lähes kaikkien ongelmiensa kanssa - minulle löytyi lähinnä huutoja siitä, miksi en toiminut kuin normaali lapsi.

 

Mutta ihan vain muotidiagnoosista kyse, eikä missään nimessä oikeasta asiasta joka on vaikuttanut koko elämääni, koska olen nuori nainen jonka oireet eivät aina näy ulospäin.

Miksi se on niin vaikea ymmärtää, että kaksi asiaa voi olla samaan aikaan olemassa. Ihan oikeat nepsydiagnoosit ja se, että se on muotidiagnoosi joissain tilanteissa. 

 

Onko nää samat jotka tulee marttyyrinä kommentoimaan aina kaikkeen? Jos joku kirjoittaa että insuliinia väärinkäytetään niin siihen tullaan itkemään että "Aijaa, minä ykköstyypin diabetekseni hoitoon sitä sitten ilmeisest ihan vain väärinkäytän."

Oon eri, mutta nää muotidiagnooseista jauhavat kyllä useimmiten kyseenalaistaa suunnitelleen kaikki autismidiagnoosit, tai sitten esittävät omia aivan naurettavia kriteereitään siitä, millaisia "oikeat autistit" on. Usein myös ovat todella asiattomia, ja puhuvat tyyliin "diagnoosi on vapaakortti kaikkeen" tai "haetaan lapselle diagnoosi, ettei tarvitse kasvattaa". 

Ongelma on se, että moni ihminen ei oikeasti ymmärrä noiden diagnoosien tulkinnanvaraisuutta ja taustalla olevan tieteellisen näytön rajoitteita. Autismin kliininen funktio on vähän sama kuin vaikkapa kehitysvamman. Kehitysvamma on yleistason käsite, joka kuvaa puhtaasti lapsuudessa saatua vammaa älyllisessä suoriutumisessa.

 

 Sillä ei ole spesifiä etiologiaa, eikä spesifiä neurobiologista pohjaa. Kehitysvamman voi saada vaikkapa hapenpuutteesta, kromosomipoikkeamasta tai syntymän jälkeen saadusta aivovammasta. Ei ole mitään syytä lätkäistä kehitysvammadiagnoosia ihmiselle, joka pärjää arjessa ja suoriutuu akateemisesti, eikä kehitysvamma itsessään suoraan kerro, mistä nämä haasteet johtuvat. Downin syndrooma on aivan eri tyyppinen vamma kuin vaikkapa FAS. 

 

Nykyään kuitenkin moni hyvin  tai keskinkertaisesti pärjäävä ihminen haluaa itselleen nepsydiagnoosin, koska kuvittelee sen antavan selityksen omille haasteille. Tämä voimakas sosiaalinen paine sitten johtaa siihen, että kynnys näiden diagnoosien asettamiselle madaltuu. Silloin myös koko häiriön kliininen funktio hämärtyy. 

 

Kyse ei ole mistään tietoisesti harkitusta prosessista, vaan enemmän ymmärryskyvyn ja itsereflektiokyvyn puutteesta. Kun tulee hyväksytyksi tavaksi käsitellä omia itsetunto-ongelmia psykiatristen diagnoosien antamien tulkintakehysten kautta, niin ihmiset usein tarttuvat siihen tiedostamattaan täysin tunneperäisten syiden johdosta.

Et ymmärrä autismin olemusta lainkaan! Kyse ei ole psykiatrisesta häiriöstä, vaan neurologisesta kehitysbiologisesta poikkeamasta. Autismi ei ole mielenterveyden tai itsetunnon häiriö. Mutta nämä komorbiteetit seuraavat helposti juuri kaltaisiltasi tulevaa täydellistä väärinymmärtämistä ja -kohtelua. Autismi voi johtua perimmiltään kromosomimutaatiosta, mistä seuraa poikkeava keskushermoston kehittyminen. Puhutaan siis ihan biologiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi kollega on sote-taustainen ns. vahva nainen, joka selittää hankalan käytöksensä itsediagnosoidulla autismilla.

Joo, pahempia kuin muodin takia diagnosoidut on nämä itsediagnosoineet. 🤦🏻‍ He eivät hakeudu tutkimuksiin, koska 'mitä se muuttaisi' ja 'tunnen kyllä itseni'.  No, oikeasti heillä on ihan muu ongelma, joka on psyykkinen.

Mitkä muodin takia diagnosoidut? Ei lääkärit diagnooseja muotien mukaan aseta. 

Mikä siinä itsediagnosoinnissa nyt on se ongelma, kun kaikkiallahan sanotaan, ettei pidä lähteä kuormittamaan terveydenhuoltoa, jos jotenkin pärjää eikä autismi aiheuta tuen tarvetta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sensitiivinen vaaleansinipöksyinen piposaru Rohto kirjoitti:

Aspergerin syndrooma oli liitetty skitsotypaalisen persoonan stereotyyppisiin, matkiviin ja perseveroituviin jankuttaviin piirteisiin (INTP). Sen vuoksi se on järkevää erottaa varsinaisesta autismista (ISTJ). Asperger oli virhediagnoosi mielestäni koko järjestelmää ajatellen. Oikeasti heillä oli skitsofrenian esiaste.

Ei mulla ole mikään skitsofrenian esiaste.

Toki tällä on yhteistä geneettistä pohjaa skitsofrenian kanssa, ja mun suvussa esiintyykin molempia, aspergeria ja skitsofreniaa 

Autismin käsitteen kehitti skitsofrenian kehittäjä, eugenisi Eugen Bleuer, joka kuvasi sillä psykoosiin liittyvää sulkeutumisen tilaa. Aspergerin syndrooman kehitti Hans Asperger, joka julkaisu vuonna 1944 tutkimuksen, jossa kuvasi niin kutsuttua "autistista psykopatiaa".  Nämä autistiset psykopaatit olivat manipulatiivisia, analyyttisia, vilpillisiä, röyhkeitä, provosoivia ja kostonhimoisia. On myöhemmin esitetty, että nämä henkilöt omasivat runsaasti mm. antisosiaalisen persoonallisuushäirön piirteitä. Koska autistisilla psykopaateilla ei ollut älyllisen toimintakyvyn haasteita, he säästyivät Hans Aspergerin ansiosta Aktion T4 -ohjelman "massaeutanasialta", jonne Asperger lähetti vammaisia ja sairaita lapsia. Vuotta ennen Leo Kanner oli kuvasi 11 kehitysvammaista lasta, joille oli ominaista äärimmänen sulkeutuneisuus ja sosiaalisen vuorovaikutuksen haasteet. On arvioitu, että osasyynä tälle uudelle nimitykselle oli se, että käsite kehitysvamma oli erittäin stigmatisoiva tuohon aikaan, ja Kanner halusi antaa vähemmän stigmatisoivan nimityksen keskiluokkaisten vanhempien kehitysvammaisille lapsille. 

 

Myöhemmin Lorna Wings löysi yhtäläisyyden näiden Kannerin kehiysvammaisten lasten ja Aspergerin kuvaamien autististen psykopaattien välillä. Vuonna 1981 hän kuvasi kuusi lasta, jotka hänen mielestään muistuttivat Aspergerin autistisia psykopaatteja. Usealla heistä oli kuitenkin oppimisvaikeuksia, he olivat hitaasti kehittyviä ja epäanalyyttisia. Myöhemmin käsite popularisoitu mm. elokuvan Rain Man ansiosta, ja 1990-luvun jälkeen autismista tuli yleinen tapa kuvata sosiaalisen toiminnan vaikeuksia. Yhtenä syynä on tälle sosiologian piirissä 1990-luvun lopussa kehitetty "neurodiversiteettiliike", joka samaisti käyttäytymispiirteet neurologisiin poikkeavuuksiin ajan hengen mukaisesti. Samaan aikaan aivokuvantamistutkimus oli nouseva tieteenala, ja siihen liitettiin suuria lupauksia siitä, miten psykiatrisille häiröille löydettäisiin neurobiologinen pohja. Tähän päivään mennessä tuota lupausta ei ole täytetty, mutta "neuro"-etuliite on levinnyt kulovalkean tavoin kuvaamaan kyselylomakkein ja haastatteluin diagnosoitavia käyttäytymisen tason ilmiöitä. 

Taas on jollain puurot ja vellit ihan sekaisin. Mistähän tuo ylläoleva tekstinpätkä on kopioitu?

Ei liity autismiin, jos psykiatrisille häiriöille ei ole löydetty neurobiologista pohjaa (kuten tuossa kerrotaan; miltähän vuodelta tieto on?), koska autismi itsessään ei ole psykiatrinen häiriö vaan johtuu biologisesti ja fysiologisesti poikkeavasta hermoston rakenteesta. Poikkeaa siis enemmistöstä, jota en nyt halua kutsua edes normaaliksi. Autismissa aivojen biologinen kehitys on erilainen ja johtaa erilaiseen (keskus)hermoston toimintaan ja reaktioihin. 

Autisteilla ehkä näkyvät poikkeavat ulkoiset piirteet ovat vain seurausta aivojen erilaisesta tavasta käsitellä informaatiota. 

Tietysti autisteilla voi esiintyä myös psykiatrisia ongelmia. Nämä johtuvat suurimmaksi osaksi hermoston ja aistien ylikuormittumisesta. Tämä johtuu sopimattomasta ympäristöstä. Sinänsä nämä sekundaariset ongelmat ja häiriöt eivät ole autismia, vaikka niillä useinkin perustellaan diagnoosia.

Autismia ei todeta aivokuvantamisella vaan samalla tavalla kuin psykiatriset häiriöt. 

Autismi voidaan todeta tarkoilla aivokuvantamismenetelmillä, mutta nämä eivät ole diagnoosikäytössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi kollega on sote-taustainen ns. vahva nainen, joka selittää hankalan käytöksensä itsediagnosoidulla autismilla.

Joo, pahempia kuin muodin takia diagnosoidut on nämä itsediagnosoineet. 🤦🏻‍ He eivät hakeudu tutkimuksiin, koska 'mitä se muuttaisi' ja 'tunnen kyllä itseni'.  No, oikeasti heillä on ihan muu ongelma, joka on psyykkinen.

Mitkä muodin takia diagnosoidut? Ei lääkärit diagnooseja muotien mukaan aseta. 

Mikä siinä itsediagnosoinnissa nyt on se ongelma, kun kaikkiallahan sanotaan, ettei pidä lähteä kuormittamaan terveydenhuoltoa, jos jotenkin pärjää eikä autismi aiheuta tuen tarvetta? 

🤦🏻‍🤦🏻‍🤦🏻‍🤦🏻‍🤦🏻‍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi kollega on sote-taustainen ns. vahva nainen, joka selittää hankalan käytöksensä itsediagnosoidulla autismilla.

Joo, pahempia kuin muodin takia diagnosoidut on nämä itsediagnosoineet. 🤦🏻‍ He eivät hakeudu tutkimuksiin, koska 'mitä se muuttaisi' ja 'tunnen kyllä itseni'.  No, oikeasti heillä on ihan muu ongelma, joka on psyykkinen.

Mitkä muodin takia diagnosoidut? Ei lääkärit diagnooseja muotien mukaan aseta. 

Mikä siinä itsediagnosoinnissa nyt on se ongelma, kun kaikkiallahan sanotaan, ettei pidä lähteä kuormittamaan terveydenhuoltoa, jos jotenkin pärjää eikä autismi aiheuta tuen tarvetta? 

🤦🏻‍🤦🏻‍🤦🏻‍🤦🏻‍🤦🏻‍

No? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sensitiivinen vaaleansinipöksyinen piposaru Rohto kirjoitti:

Aspergerin syndrooma oli liitetty skitsotypaalisen persoonan stereotyyppisiin, matkiviin ja perseveroituviin jankuttaviin piirteisiin (INTP). Sen vuoksi se on järkevää erottaa varsinaisesta autismista (ISTJ). Asperger oli virhediagnoosi mielestäni koko järjestelmää ajatellen. Oikeasti heillä oli skitsofrenian esiaste.

Ei mulla ole mikään skitsofrenian esiaste.

Toki tällä on yhteistä geneettistä pohjaa skitsofrenian kanssa, ja mun suvussa esiintyykin molempia, aspergeria ja skitsofreniaa 

Autismin käsitteen kehitti skitsofrenian kehittäjä, eugenisi Eugen Bleuer, joka kuvasi sillä psykoosiin liittyvää sulkeutumisen tilaa. Aspergerin syndrooman kehitti Hans Asperger, joka julkaisu vuonna 1944 tutkimuksen, jossa kuvasi niin kutsuttua "autistista psykopatiaa".  Nämä autistiset psykopaatit olivat manipulatiivisia, analyyttisia, vilpillisiä, röyhkeitä, provosoivia ja kostonhimoisia. On myöhemmin esitetty, että nämä henkilöt omasivat runsaasti mm. antisosiaalisen persoonallisuushäirön piirteitä. Koska autistisilla psykopaateilla ei ollut älyllisen toimintakyvyn haasteita, he säästyivät Hans Aspergerin ansiosta Aktion T4 -ohjelman "massaeutanasialta", jonne Asperger lähetti vammaisia ja sairaita lapsia. Vuotta ennen Leo Kanner oli kuvasi 11 kehitysvammaista lasta, joille oli ominaista äärimmänen sulkeutuneisuus ja sosiaalisen vuorovaikutuksen haasteet. On arvioitu, että osasyynä tälle uudelle nimitykselle oli se, että käsite kehitysvamma oli erittäin stigmatisoiva tuohon aikaan, ja Kanner halusi antaa vähemmän stigmatisoivan nimityksen keskiluokkaisten vanhempien kehitysvammaisille lapsille. 

 

Myöhemmin Lorna Wings löysi yhtäläisyyden näiden Kannerin kehiysvammaisten lasten ja Aspergerin kuvaamien autististen psykopaattien välillä. Vuonna 1981 hän kuvasi kuusi lasta, jotka hänen mielestään muistuttivat Aspergerin autistisia psykopaatteja. Usealla heistä oli kuitenkin oppimisvaikeuksia, he olivat hitaasti kehittyviä ja epäanalyyttisia. Myöhemmin käsite popularisoitu mm. elokuvan Rain Man ansiosta, ja 1990-luvun jälkeen autismista tuli yleinen tapa kuvata sosiaalisen toiminnan vaikeuksia. Yhtenä syynä on tälle sosiologian piirissä 1990-luvun lopussa kehitetty "neurodiversiteettiliike", joka samaisti käyttäytymispiirteet neurologisiin poikkeavuuksiin ajan hengen mukaisesti. Samaan aikaan aivokuvantamistutkimus oli nouseva tieteenala, ja siihen liitettiin suuria lupauksia siitä, miten psykiatrisille häiröille löydettäisiin neurobiologinen pohja. Tähän päivään mennessä tuota lupausta ei ole täytetty, mutta "neuro"-etuliite on levinnyt kulovalkean tavoin kuvaamaan kyselylomakkein ja haastatteluin diagnosoitavia käyttäytymisen tason ilmiöitä. 

Taas on jollain puurot ja vellit ihan sekaisin. Mistähän tuo ylläoleva tekstinpätkä on kopioitu?

Ei liity autismiin, jos psykiatrisille häiriöille ei ole löydetty neurobiologista pohjaa (kuten tuossa kerrotaan; miltähän vuodelta tieto on?), koska autismi itsessään ei ole psykiatrinen häiriö vaan johtuu biologisesti ja fysiologisesti poikkeavasta hermoston rakenteesta. Poikkeaa siis enemmistöstä, jota en nyt halua kutsua edes normaaliksi. Autismissa aivojen biologinen kehitys on erilainen ja johtaa erilaiseen (keskus)hermoston toimintaan ja reaktioihin. 

Autisteilla ehkä näkyvät poikkeavat ulkoiset piirteet ovat vain seurausta aivojen erilaisesta tavasta käsitellä informaatiota. 

Tietysti autisteilla voi esiintyä myös psykiatrisia ongelmia. Nämä johtuvat suurimmaksi osaksi hermoston ja aistien ylikuormittumisesta. Tämä johtuu sopimattomasta ympäristöstä. Sinänsä nämä sekundaariset ongelmat ja häiriöt eivät ole autismia, vaikka niillä useinkin perustellaan diagnoosia.

Autismia ei todeta aivokuvantamisella vaan samalla tavalla kuin psykiatriset häiriöt. 

Autismi voidaan todeta tarkoilla aivokuvantamismenetelmillä, mutta nämä eivät ole diagnoosikäytössä.

Eikö se helpottaisi aika paljon prosessia? Miksi ei ole käytössä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sensitiivinen vaaleansinipöksyinen piposaru Rohto kirjoitti:

Aspergerin syndrooma oli liitetty skitsotypaalisen persoonan stereotyyppisiin, matkiviin ja perseveroituviin jankuttaviin piirteisiin (INTP). Sen vuoksi se on järkevää erottaa varsinaisesta autismista (ISTJ). Asperger oli virhediagnoosi mielestäni koko järjestelmää ajatellen. Oikeasti heillä oli skitsofrenian esiaste.

Ei mulla ole mikään skitsofrenian esiaste.

Toki tällä on yhteistä geneettistä pohjaa skitsofrenian kanssa, ja mun suvussa esiintyykin molempia, aspergeria ja skitsofreniaa 

Autismin käsitteen kehitti skitsofrenian kehittäjä, eugenisi Eugen Bleuer, joka kuvasi sillä psykoosiin liittyvää sulkeutumisen tilaa. Aspergerin syndrooman kehitti Hans Asperger, joka julkaisu vuonna 1944 tutkimuksen, jossa kuvasi niin kutsuttua "autistista psykopatiaa".  Nämä autistiset psykopaatit olivat manipulatiivisia, analyyttisia, vilpillisiä, röyhkeitä, provosoivia ja kostonhimoisia. On myöhemmin esitetty, että nämä henkilöt omasivat runsaasti mm. antisosiaalisen persoonallisuushäirön piirteitä. Koska autistisilla psykopaateilla ei ollut älyllisen toimintakyvyn haasteita, he säästyivät Hans Aspergerin ansiosta Aktion T4 -ohjelman "massaeutanasialta", jonne Asperger lähetti vammaisia ja sairaita lapsia. Vuotta ennen Leo Kanner oli kuvasi 11 kehitysvammaista lasta, joille oli ominaista äärimmänen sulkeutuneisuus ja sosiaalisen vuorovaikutuksen haasteet. On arvioitu, että osasyynä tälle uudelle nimitykselle oli se, että käsite kehitysvamma oli erittäin stigmatisoiva tuohon aikaan, ja Kanner halusi antaa vähemmän stigmatisoivan nimityksen keskiluokkaisten vanhempien kehitysvammaisille lapsille. 

 

Myöhemmin Lorna Wings löysi yhtäläisyyden näiden Kannerin kehiysvammaisten lasten ja Aspergerin kuvaamien autististen psykopaattien välillä. Vuonna 1981 hän kuvasi kuusi lasta, jotka hänen mielestään muistuttivat Aspergerin autistisia psykopaatteja. Usealla heistä oli kuitenkin oppimisvaikeuksia, he olivat hitaasti kehittyviä ja epäanalyyttisia. Myöhemmin käsite popularisoitu mm. elokuvan Rain Man ansiosta, ja 1990-luvun jälkeen autismista tuli yleinen tapa kuvata sosiaalisen toiminnan vaikeuksia. Yhtenä syynä on tälle sosiologian piirissä 1990-luvun lopussa kehitetty "neurodiversiteettiliike", joka samaisti käyttäytymispiirteet neurologisiin poikkeavuuksiin ajan hengen mukaisesti. Samaan aikaan aivokuvantamistutkimus oli nouseva tieteenala, ja siihen liitettiin suuria lupauksia siitä, miten psykiatrisille häiröille löydettäisiin neurobiologinen pohja. Tähän päivään mennessä tuota lupausta ei ole täytetty, mutta "neuro"-etuliite on levinnyt kulovalkean tavoin kuvaamaan kyselylomakkein ja haastatteluin diagnosoitavia käyttäytymisen tason ilmiöitä. 

Taas on jollain puurot ja vellit ihan sekaisin. Mistähän tuo ylläoleva tekstinpätkä on kopioitu?

Ei liity autismiin, jos psykiatrisille häiriöille ei ole löydetty neurobiologista pohjaa (kuten tuossa kerrotaan; miltähän vuodelta tieto on?), koska autismi itsessään ei ole psykiatrinen häiriö vaan johtuu biologisesti ja fysiologisesti poikkeavasta hermoston rakenteesta. Poikkeaa siis enemmistöstä, jota en nyt halua kutsua edes normaaliksi. Autismissa aivojen biologinen kehitys on erilainen ja johtaa erilaiseen (keskus)hermoston toimintaan ja reaktioihin. 

Autisteilla ehkä näkyvät poikkeavat ulkoiset piirteet ovat vain seurausta aivojen erilaisesta tavasta käsitellä informaatiota. 

Tietysti autisteilla voi esiintyä myös psykiatrisia ongelmia. Nämä johtuvat suurimmaksi osaksi hermoston ja aistien ylikuormittumisesta. Tämä johtuu sopimattomasta ympäristöstä. Sinänsä nämä sekundaariset ongelmat ja häiriöt eivät ole autismia, vaikka niillä useinkin perustellaan diagnoosia.

Autismia ei todeta aivokuvantamisella vaan samalla tavalla kuin psykiatriset häiriöt. 

Autismi voidaan todeta tarkoilla aivokuvantamismenetelmillä, mutta nämä eivät ole diagnoosikäytössä.

Eikö se helpottaisi aika paljon prosessia? Miksi ei ole käytössä?

Tästä ei liene riittävää dataa vielä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autismi on selvästi muotidiagnoosi z-sukupolvella ja nuoremmilla. Olen huomannut tämän somesta sekä useiden tuntemieni nuorten puheista. 

 

Ilmiössä on samankaltaisuuksia transsukupuolisuuden trendaamisen kanssa noin kymmenen vuotta sitten. Joku asia alkaa saada somessa näkyvyyttä tosi paljon ja some täyttyy itsediagnosointia helpottavista "jos olet tällainen ja tällainen olet todennäköisesti x" postauksista. Yhtäkkiä kokonaiset kaveriporukat keksivät olevansa x. X:n paikalle voi laittaa transiuden, autismin tai mikä milloinkin trendaa ja selittää ihmisten monimutkaisia haasteita ja erilaisuutta.

 

Nyt trendaava autismi on nimenomaan nuorten naisten "kevytautismia". Sellaista joka ei kauheasti näy ulospäin.

Joo, täydellinen muotidiagnoosi. Itselläkin autismi, eikä kukaan ulkopuolinen sitä todennäköisesti mitenkään huomaa. Ja tajusin asian siitä, että kaveri puhui oireistaan, jotka kuulostivat varsin paljon myös minun elämältäni.

 

Piirteinä esimerkiksi asioiden liian kirjaimellisesti ottaminen. Itselläni on ollut useita tilanteita, jolloin esimerkiksi kokeessa vastaan "väärin", ja kun näen mallivastaukset, tajusin että tiesin oikean vastauksen koko ajan - kysymys oli vain muotoiltu niin, että luulin sen tarkoittavan muuta. Ja sain päälleni syyllistykset siitä, miksi en opiskellut paremmin kun vastasin väärin helppoon kysymykseen. Samoin sosiaaliset vaikeudet - minulle saatettiin sanoa "soita paikkaan x", ja itse olin paniikissa enkä pystynyt soittamaan, koska minulla ei ollut yhtään minkäänlaista ideaa siitä miten voisin ilmaista asiani. Ja, taas, minut syyllistettiin siitä miksi käyttäydyn huonosti enkä vain soita. Usein myös sain lähes paniikkikohtauksia, jos elämässä tapahtui liian paljon yllätyksiä (lähinnä vanhempieni osalta, koska heillä oli tapana jatkuvasti muutella suunnitelmia täysin varoittamatta). Ja minä sain päälleni huudot siitä, miksi olen niin hankala ja aina "kiukuttelen". 

 

Kun lopulta sain diagnoosin 17-vuotiaana, se oli varsin suuri helpotus. Lopultakin sain sen vahvistuksen, että vaikka en reagoi aina samoin kuin muut, se ei ole minun vikani. Voin olla ymmärtämättä kysymystä kokeessa ilman, että minua syyllistettäisiin huonosta opiskelumoraalista. Voin käyttää enemmän aikaa siihen, että selvitän millaisella tavalla uudenlaisessa sosiaalisessa tilanteessa toimitaan ennen kuin soitan puhelun, eikä minun tarvitse kokea syyllisyyttä siitä ettei se tullut minulta luonnostaan. Voin hyväksyä sen, että en tule ikinä sietämään suuria yllätyksiä, ja järjestää elämäni niin etten joudu kyseisiin tilanteisiin enää.

 

Tietysti, siinä kohtaa kun sain diagnoosin, olin jo sen 17 vuotta elänyt ongelmieni kanssa ja kuunnellut jatkuvaa syyllistämistä siitä miksi "olen niin hankala". Olin, esimerkiksi, ihan puhtaasti pelännyt mennä kotiin, koska jouduin olemaan jatkuvassa valmiustilassa siltä varalta, että minulle taas aiheutettaisiin lähes paniikkikohtaus ja rangaistaisiin "huonosta käytöksestä" jälkikäteen. Mielenterveyteni ei enää tässä kohtaa ollut kovinkaan hyvä (osin myös muiden asioiden takia), ja jouduinkin käyttämään pari vuotta siihen että sain itseni ja elämäni taas siihen kuntoon että pystyin jatkamaan elämää normaalisti. Mutta sen jälkeen valmistuin lukiosta huippuarvosanoin ja sain hyvän opiskelupaikan, ja kun nykyään on oppinut pärjäämään omien autismipiirteiden kanssa, ulkopuolinen tuskin huomaisi mitään. 

 

Toisinaan sitä toivoo, että olisi voinut saada diagnoosin jo lapsena. Elämäni olisi todennäköisesti mennyt paljon helpommin, jos olisin alusta alkaen tiennyt kuka olen, ja varsinkin jos ihmiset ympärilläni olisivat tienneet että en "kiukuttele" tai "laiskottele", jos reagoin eri tavalla tai en vain pysty ymmärtämään jotain asiaa yhtä helposti kuin muut. Esimerkiksi isoveljeni sai diagnoosin lapsena, ja hänelle löytyi ymmärrystä ja apua lähes kaikkien ongelmiensa kanssa - minulle löytyi lähinnä huutoja siitä, miksi en toiminut kuin normaali lapsi.

 

Mutta ihan vain muotidiagnoosista kyse, eikä missään nimessä oikeasta asiasta joka on vaikuttanut koko elämääni, koska olen nuori nainen jonka oireet eivät aina näy ulospäin.

Miksi se on niin vaikea ymmärtää, että kaksi asiaa voi olla samaan aikaan olemassa. Ihan oikeat nepsydiagnoosit ja se, että se on muotidiagnoosi joissain tilanteissa. 

 

Onko nää samat jotka tulee marttyyrinä kommentoimaan aina kaikkeen? Jos joku kirjoittaa että insuliinia väärinkäytetään niin siihen tullaan itkemään että "Aijaa, minä ykköstyypin diabetekseni hoitoon sitä sitten ilmeisest ihan vain väärinkäytän."

Oon eri, mutta nää muotidiagnooseista jauhavat kyllä useimmiten kyseenalaistaa suunnitelleen kaikki autismidiagnoosit, tai sitten esittävät omia aivan naurettavia kriteereitään siitä, millaisia "oikeat autistit" on. Usein myös ovat todella asiattomia, ja puhuvat tyyliin "diagnoosi on vapaakortti kaikkeen" tai "haetaan lapselle diagnoosi, ettei tarvitse kasvattaa". 

Ongelma on se, että moni ihminen ei oikeasti ymmärrä noiden diagnoosien tulkinnanvaraisuutta ja taustalla olevan tieteellisen näytön rajoitteita. Autismin kliininen funktio on vähän sama kuin vaikkapa kehitysvamman. Kehitysvamma on yleistason käsite, joka kuvaa puhtaasti lapsuudessa saatua vammaa älyllisessä suoriutumisessa.

 

 Sillä ei ole spesifiä etiologiaa, eikä spesifiä neurobiologista pohjaa. Kehitysvamman voi saada vaikkapa hapenpuutteesta, kromosomipoikkeamasta tai syntymän jälkeen saadusta aivovammasta. Ei ole mitään syytä lätkäistä kehitysvammadiagnoosia ihmiselle, joka pärjää arjessa ja suoriutuu akateemisesti, eikä kehitysvamma itsessään suoraan kerro, mistä nämä haasteet johtuvat. Downin syndrooma on aivan eri tyyppinen vamma kuin vaikkapa FAS. 

 

Nykyään kuitenkin moni hyvin  tai keskinkertaisesti pärjäävä ihminen haluaa itselleen nepsydiagnoosin, koska kuvittelee sen antavan selityksen omille haasteille. Tämä voimakas sosiaalinen paine sitten johtaa siihen, että kynnys näiden diagnoosien asettamiselle madaltuu. Silloin myös koko häiriön kliininen funktio hämärtyy. 

 

Kyse ei ole mistään tietoisesti harkitusta prosessista, vaan enemmän ymmärryskyvyn ja itsereflektiokyvyn puutteesta. Kun tulee hyväksytyksi tavaksi käsitellä omia itsetunto-ongelmia psykiatristen diagnoosien antamien tulkintakehysten kautta, niin ihmiset usein tarttuvat siihen tiedostamattaan täysin tunneperäisten syiden johdosta.

Et ymmärrä autismin olemusta lainkaan! Kyse ei ole psykiatrisesta häiriöstä, vaan neurologisesta kehitysbiologisesta poikkeamasta. Autismi ei ole mielenterveyden tai itsetunnon häiriö. Mutta nämä komorbiteetit seuraavat helposti juuri kaltaisiltasi tulevaa täydellistä väärinymmärtämistä ja -kohtelua. Autismi voi johtua perimmiltään kromosomimutaatiosta, mistä seuraa poikkeava keskushermoston kehittyminen. Puhutaan siis ihan biologiasta.

Niinhän sitä väitetään, mutta diagnostiset kriteerit eivät pohjaudu neurobiologisiin poikkeamiin, vaan yleisluontoisiin käyttäytymispiirteisiin, jotka eivät ole tavattomia ihan tavallisessa väestössä. Tälle on ihan ilmeiset perusteetkin: tällaisia systemaattisia poikkeamia ei ole valtavasta tutkimuspanostuksesta huolimatta löydetty. Esimerkiksi Autism Research -lehdessä julkaistussa artikkelissa Editorial: Time to give up on Autism Spectrum Disorder? tämä todetaan aivan suoraan: "Viime aikoina on esitetty myös näkemyksiä, että saattaisi olla aika luopua koko “autismi”-käsitteestä. Tämä ajatus on noussut ennen kaikkea lisääntyneestä ymmärryksestä, että kliininen diagnoosiluokka “autismi” ei kuvaa neurobiologisesti ja etiologisesti selkeästi määrittyvää, homogeenista häiriötä [London, 2007]." Tämä taas johtuu esimerkiksi aivokuvantamistutkimuksiin liittyvästä massiivisesta replikaatio-ongelmasta. 

Kommentaarissa Deconstructing Diagnosis: Four Commentaries on a Diagnostic Tool to Assess Individuals for Autism Spectrum Disorders taas lastenpsykiatri Sam Timini tuo esille autisminkirjon häiriön diagnostisen tulkinnanvaraisuuden. Hän osallistui tutkijana piruuttaan koulutukseen, jossa opetettiin yleisesti käytössä olevan diagnostisen skaalan käyttämistä. Hän kiinnitti huomiota opetuksessa siihen, että koulutuksessa olijoita kehotettiin sivuuttamaan vuorovaikutuksen dynamiikkaan liittyvät kontekstuaaliset tekijät ja tulkitsemaan potilaan reaktiot sisäisistä kokemuksista johtuviksi. Oletuksena oli, että arviointitilanteen kontekstilla ja arvioijan osuudella vuorovaikutuksessa ei ole merkitystä, jolloin arvioinnissa esiin tuleva nähdään puhtaasti potilaan sisäisistä ominaisuuksista johtuvana: "Kahden päivän aikana käytetty kieli heijasti tätä oletuskehystä. Esimerkiksi työkalun sanottiin olevan “standardoitavissa” ja “objektiivinen”, arvioinnissa pisteitä tuottavia piirteitä kutsuttiin “oireiksi”, ja “hyvän arvioijan” tehtäväksi kuvattiin “oireiden etsiminen”. " Hän toi esimerkin vuorovaikutustilanteesta, jossa kouluttaja kuvasi vuorovaikutusta äidin ja pojan välillä: 

"Yhdessä kliinisessä esimerkissä kouluttaja kuvasi aiemman potilaan vuorovaikutusta äitinsä kanssa tavalla, joka havainnollisti tätä yksipuolista näkökulmaa. Äiti sanoi lapselle: “Miksi et koskaan katso minua?” Lapsi alkoi katsoa häntä. Tämän jälkeen äiti valitti: “Miksi tuijotat minua?” Hämmentynyt poika päätteli, että ehkä hänen pitäisi opetella katsomaan äitiä ja sitten kääntää katse pois. Tällöin äiti valitti: “Miksi liikutat silmiäsi edestakaisin?” Kertoessaan tämän esimerkin kouluttaja ei kommentoinut lainkaan äidin roolia vuorovaikutuksen ongelmien kehittymisessä – kaikki selitettiin lapsen (tuolloin vielä diagnosoimattomalla) autismikirjon häiriöllä."  

 "Oireet" joita autismin diagnostiikassa käytetään ovat hyvin alttiita tulkintavinoumille, kuten Timini kommentaarissaan tuo esille: "Arvioijan tulkintaharhaan nojaaminen tuli toistuvasti esiin. Esimerkiksi yhdessä videolla nähdyssä arviointitilanteessa minä näin lapsen usein hymyilevän, mutta kouluttaja totesi, ettei kyse ollut hymyilystä vaan “virnistelystä”. Lisäksi on vaikea ymmärtää, miksi tällainen tulkinta pitäisi nähdä lääketieteellisenä “oireena”."

En missään kohtaa väittänyt, että autismi olisi itsetunnon häiriö, vaan että  yhteiskunnan normeihin kokemuksensa mukaan huonosti istuvat henkilöt etsivät selityksiä haasteilleen ja ratkaisua itsetunto-ongelmilleen lääketieteellisistä diagnooseista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sensitiivinen vaaleansinipöksyinen piposaru Rohto kirjoitti:

Aspergerin syndrooma oli liitetty skitsotypaalisen persoonan stereotyyppisiin, matkiviin ja perseveroituviin jankuttaviin piirteisiin (INTP). Sen vuoksi se on järkevää erottaa varsinaisesta autismista (ISTJ). Asperger oli virhediagnoosi mielestäni koko järjestelmää ajatellen. Oikeasti heillä oli skitsofrenian esiaste.

Ei mulla ole mikään skitsofrenian esiaste.

Toki tällä on yhteistä geneettistä pohjaa skitsofrenian kanssa, ja mun suvussa esiintyykin molempia, aspergeria ja skitsofreniaa 

Autismin käsitteen kehitti skitsofrenian kehittäjä, eugenisi Eugen Bleuer, joka kuvasi sillä psykoosiin liittyvää sulkeutumisen tilaa. Aspergerin syndrooman kehitti Hans Asperger, joka julkaisu vuonna 1944 tutkimuksen, jossa kuvasi niin kutsuttua "autistista psykopatiaa".  Nämä autistiset psykopaatit olivat manipulatiivisia, analyyttisia, vilpillisiä, röyhkeitä, provosoivia ja kostonhimoisia. On myöhemmin esitetty, että nämä henkilöt omasivat runsaasti mm. antisosiaalisen persoonallisuushäirön piirteitä. Koska autistisilla psykopaateilla ei ollut älyllisen toimintakyvyn haasteita, he säästyivät Hans Aspergerin ansiosta Aktion T4 -ohjelman "massaeutanasialta", jonne Asperger lähetti vammaisia ja sairaita lapsia. Vuotta ennen Leo Kanner oli kuvasi 11 kehitysvammaista lasta, joille oli ominaista äärimmänen sulkeutuneisuus ja sosiaalisen vuorovaikutuksen haasteet. On arvioitu, että osasyynä tälle uudelle nimitykselle oli se, että käsite kehitysvamma oli erittäin stigmatisoiva tuohon aikaan, ja Kanner halusi antaa vähemmän stigmatisoivan nimityksen keskiluokkaisten vanhempien kehitysvammaisille lapsille. 

 

Myöhemmin Lorna Wings löysi yhtäläisyyden näiden Kannerin kehiysvammaisten lasten ja Aspergerin kuvaamien autististen psykopaattien välillä. Vuonna 1981 hän kuvasi kuusi lasta, jotka hänen mielestään muistuttivat Aspergerin autistisia psykopaatteja. Usealla heistä oli kuitenkin oppimisvaikeuksia, he olivat hitaasti kehittyviä ja epäanalyyttisia. Myöhemmin käsite popularisoitu mm. elokuvan Rain Man ansiosta, ja 1990-luvun jälkeen autismista tuli yleinen tapa kuvata sosiaalisen toiminnan vaikeuksia. Yhtenä syynä on tälle sosiologian piirissä 1990-luvun lopussa kehitetty "neurodiversiteettiliike", joka samaisti käyttäytymispiirteet neurologisiin poikkeavuuksiin ajan hengen mukaisesti. Samaan aikaan aivokuvantamistutkimus oli nouseva tieteenala, ja siihen liitettiin suuria lupauksia siitä, miten psykiatrisille häiröille löydettäisiin neurobiologinen pohja. Tähän päivään mennessä tuota lupausta ei ole täytetty, mutta "neuro"-etuliite on levinnyt kulovalkean tavoin kuvaamaan kyselylomakkein ja haastatteluin diagnosoitavia käyttäytymisen tason ilmiöitä. 

Taas on jollain puurot ja vellit ihan sekaisin. Mistähän tuo ylläoleva tekstinpätkä on kopioitu?

Ei liity autismiin, jos psykiatrisille häiriöille ei ole löydetty neurobiologista pohjaa (kuten tuossa kerrotaan; miltähän vuodelta tieto on?), koska autismi itsessään ei ole psykiatrinen häiriö vaan johtuu biologisesti ja fysiologisesti poikkeavasta hermoston rakenteesta. Poikkeaa siis enemmistöstä, jota en nyt halua kutsua edes normaaliksi. Autismissa aivojen biologinen kehitys on erilainen ja johtaa erilaiseen (keskus)hermoston toimintaan ja reaktioihin. 

Autisteilla ehkä näkyvät poikkeavat ulkoiset piirteet ovat vain seurausta aivojen erilaisesta tavasta käsitellä informaatiota. 

Tietysti autisteilla voi esiintyä myös psykiatrisia ongelmia. Nämä johtuvat suurimmaksi osaksi hermoston ja aistien ylikuormittumisesta. Tämä johtuu sopimattomasta ympäristöstä. Sinänsä nämä sekundaariset ongelmat ja häiriöt eivät ole autismia, vaikka niillä useinkin perustellaan diagnoosia.

Autismia ei todeta aivokuvantamisella vaan samalla tavalla kuin psykiatriset häiriöt. 

Autismi voidaan todeta tarkoilla aivokuvantamismenetelmillä, mutta nämä eivät ole diagnoosikäytössä.

Eikö se helpottaisi aika paljon prosessia? Miksi ei ole käytössä?

Simppeli vastaus: koska autismia ei voida todeta aivokuvantamismentelmillä. Oman elämänsä autismiasiantuntijat ovat kuitenkin tätä mieltä, koska heidän he ovat unohtaneet lukea tilastotieteen ja kvantiatiivisen tutkimuksen alkeet ennen erikoistumistaan.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sensitiivinen vaaleansinipöksyinen piposaru Rohto kirjoitti:

Aspergerin syndrooma oli liitetty skitsotypaalisen persoonan stereotyyppisiin, matkiviin ja perseveroituviin jankuttaviin piirteisiin (INTP). Sen vuoksi se on järkevää erottaa varsinaisesta autismista (ISTJ). Asperger oli virhediagnoosi mielestäni koko järjestelmää ajatellen. Oikeasti heillä oli skitsofrenian esiaste.

Ei mulla ole mikään skitsofrenian esiaste.

Toki tällä on yhteistä geneettistä pohjaa skitsofrenian kanssa, ja mun suvussa esiintyykin molempia, aspergeria ja skitsofreniaa 

Autismin käsitteen kehitti skitsofrenian kehittäjä, eugenisi Eugen Bleuer, joka kuvasi sillä psykoosiin liittyvää sulkeutumisen tilaa. Aspergerin syndrooman kehitti Hans Asperger, joka julkaisu vuonna 1944 tutkimuksen, jossa kuvasi niin kutsuttua "autistista psykopatiaa".  Nämä autistiset psykopaatit olivat manipulatiivisia, analyyttisia, vilpillisiä, röyhkeitä, provosoivia ja kostonhimoisia. On myöhemmin esitetty, että nämä henkilöt omasivat runsaasti mm. antisosiaalisen persoonallisuushäirön piirteitä. Koska autistisilla psykopaateilla ei ollut älyllisen toimintakyvyn haasteita, he säästyivät Hans Aspergerin ansiosta Aktion T4 -ohjelman "massaeutanasialta", jonne Asperger lähetti vammaisia ja sairaita lapsia. Vuotta ennen Leo Kanner oli kuvasi 11 kehitysvammaista lasta, joille oli ominaista äärimmänen sulkeutuneisuus ja sosiaalisen vuorovaikutuksen haasteet. On arvioitu, että osasyynä tälle uudelle nimitykselle oli se, että käsite kehitysvamma oli erittäin stigmatisoiva tuohon aikaan, ja Kanner halusi antaa vähemmän stigmatisoivan nimityksen keskiluokkaisten vanhempien kehitysvammaisille lapsille. 

 

Myöhemmin Lorna Wings löysi yhtäläisyyden näiden Kannerin kehiysvammaisten lasten ja Aspergerin kuvaamien autististen psykopaattien välillä. Vuonna 1981 hän kuvasi kuusi lasta, jotka hänen mielestään muistuttivat Aspergerin autistisia psykopaatteja. Usealla heistä oli kuitenkin oppimisvaikeuksia, he olivat hitaasti kehittyviä ja epäanalyyttisia. Myöhemmin käsite popularisoitu mm. elokuvan Rain Man ansiosta, ja 1990-luvun jälkeen autismista tuli yleinen tapa kuvata sosiaalisen toiminnan vaikeuksia. Yhtenä syynä on tälle sosiologian piirissä 1990-luvun lopussa kehitetty "neurodiversiteettiliike", joka samaisti käyttäytymispiirteet neurologisiin poikkeavuuksiin ajan hengen mukaisesti. Samaan aikaan aivokuvantamistutkimus oli nouseva tieteenala, ja siihen liitettiin suuria lupauksia siitä, miten psykiatrisille häiröille löydettäisiin neurobiologinen pohja. Tähän päivään mennessä tuota lupausta ei ole täytetty, mutta "neuro"-etuliite on levinnyt kulovalkean tavoin kuvaamaan kyselylomakkein ja haastatteluin diagnosoitavia käyttäytymisen tason ilmiöitä. 

Taas on jollain puurot ja vellit ihan sekaisin. Mistähän tuo ylläoleva tekstinpätkä on kopioitu?

Ei liity autismiin, jos psykiatrisille häiriöille ei ole löydetty neurobiologista pohjaa (kuten tuossa kerrotaan; miltähän vuodelta tieto on?), koska autismi itsessään ei ole psykiatrinen häiriö vaan johtuu biologisesti ja fysiologisesti poikkeavasta hermoston rakenteesta. Poikkeaa siis enemmistöstä, jota en nyt halua kutsua edes normaaliksi. Autismissa aivojen biologinen kehitys on erilainen ja johtaa erilaiseen (keskus)hermoston toimintaan ja reaktioihin. 

Autisteilla ehkä näkyvät poikkeavat ulkoiset piirteet ovat vain seurausta aivojen erilaisesta tavasta käsitellä informaatiota. 

Tietysti autisteilla voi esiintyä myös psykiatrisia ongelmia. Nämä johtuvat suurimmaksi osaksi hermoston ja aistien ylikuormittumisesta. Tämä johtuu sopimattomasta ympäristöstä. Sinänsä nämä sekundaariset ongelmat ja häiriöt eivät ole autismia, vaikka niillä useinkin perustellaan diagnoosia.

Tuo on ihan historiallista peruskauraa autisminkirjon kehittymisen historiasta. Etkö sinä tiedä, mikä on Kannerin autismi ja kuka keksi Aspergerin syndrooman? Jos olet niin tietämätön, että autismi luokitellaan käyttäytymisen ja mielenterveyden häiriöksi, ja että suurin osa diagnooseista tehdään psykiatrien toimesta, niin ehkei sinun kannata tulla valistamaan minua psykiatrisista häiriöistä tai autisminkirjon erityisestä biologiasta ja fysiologiasta. Ja jos yhdellekään psykiatriselle häiriölle ei ole löydetty etiologiaa eikä neurobiologista pohjaa, niin mitä luulet, onko autismi tästä poikkeus? Sinä voit sönköttää poikkeavasta neurologisesta rakenteesta ihan mitä lystäät, mutta minulla on sen verran lukutaitoa, että löydän helposti tutkimuskatsauksia ja artikkeleita spesifisti autismista, jossa tällaista systemaattista "hermoston rakenteeseen" tai "fysiologiaan" liittyvää poikkeamaa tai poikkeamia ei kyllä tunnisteta. Esimerkiksi vertaisarvioidussa tiedelehdessä Journal of Autism and Developmental Disorders (on muuten Q1-tason eli korkeatasoinen vertaisarvioitu tieteellinen julkaisu) julkaistussa artikkelissa ASD Validity todetaan, että ASD on tieteellisesti käyttökelvoton konstruktio ja ehdottavat siitä luopumista: 

 "ASD tulisi purkaa tutkimuskategoriana, koska siltä puuttuu validiteetti, ja tehokkaiden lääketieteellisten hoitojen kehittäminen edellyttää yksilöllisen vaihtelun analysointia pätevissä patofysiologisissa mekanismeissa, jotka liittyvät spesifisiin riskitekijöihin kokonaisvaltaisissa neurokehityksellisissä fenotyypeissä (Kennedy ym. 2015; London 2014; Volkmar ja McPartland 2015; Waterhouse ja Gillberg 2014). Lisäksi “ASD:n geneettinen rakenne näyttää vaihtelevan yksilöstä toiseen” (Huguet ym. 2016, s. 118), ja “aivojen ja käyttäytymisen väliset yhteydet vaihtelevat yksilöllisesti” (Kennedy ym. 2015, s. 81).Yhteenvetona: ASD:n perusteella muodostetun otoksen riskitekijöiden, aivopoikkeavuuksien ja ei-diagnostisten oireiden heterogeenisuus estää pätevien tieteellisten johtopäätösten tekemisen."

Jos sinulla on minkäänlaista tieteellistä lukutaito, hahmotat, mitä tuo tarkoittaa. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että diagnoosi autismista ei kerro mitään hermostosi rakenteesta tai fysiologisista ominaisuuksistasi. 

Kaikille epäilijöille ja vänkääjille, jotka pitävät autismia psykiatrisena mt-häiriönä:

https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC11820129/

Jos ei osaa englantia, mutta ymmärtää lääketieteellistä tekstiä:

https://www.duodecimlehti.fi/duo16150

Joku "todisteli", ettei autismi näy aivokuvannuksessa tieteellisellä artikkelilla vuodelta 2007. Eli läges 20 vuotten sitten! 

Siis oikeasti nyt, ottakaa selvää asioista. Autismitutkimus on tehnyt isoja harppauksia kuvannustekniikkojen edistyessä. Kannattaa lukea tuoreita tutkimusraportteja.

Vierailija kirjoitti:

Joku "todisteli", ettei autismi näy aivokuvannuksessa tieteellisellä artikkelilla vuodelta 2007. Eli läges 20 vuotten sitten! 

Siis oikeasti nyt, ottakaa selvää asioista. Autismitutkimus on tehnyt isoja harppauksia kuvannustekniikkojen edistyessä. Kannattaa lukea tuoreita tutkimusraportteja.

Artikkeli ASD validity oli vuodelta 2017, eli 9 vuotta sitten.  

Missäköhän ne harppaukset ovat? Eivät näy ainakaan diagnostisisa kriteereissä. Ainakin vielä vuonna 2021 JAMA Psychiatry lehdessä julkaistussa artikkelissa Structural Magnetic Resonance Imaging All Over Again todetaan, että aivokuvantamistutkimuksiin liittyy edelleen valtavia haasteita, mikä on vaikeuttanut autismin kaltaisten psykiatristen häiriöiden etiologian ja biologisen pohjan tunnistamista. He viittasivat artikkelissaan edelliseen vuonna 2016 julkaistuun artikkeliin Finding the Elusive Psychiatric “Lesion” With 21st-Century Neuroanatomy: A Note of Caution, jossa he käsittelivät aivokuvantamistutkimuskiin liittyviä systemaattisia virhelähteitä ja virhetulkintoja.  He totesivat vielä vuonna 2021, että mitään sellaista kehitystä ei aivokuvantamistutkimuksissa ole tapahtunut, että nämä ongelmat olisivat poistuneet: 

"Kuten totesimme aiemmassa raportissamme ja kuten muiden auktoritatiiviset katsaukset (esim. Lerch ym.) korostavat, MRI:llä mitattujen aivojen mittasuhteiden huomattava vaihtelu voi liittyä moniin tekijöihin, kuten veden määrään kudoksissa, kudosperfuusioon, kehonpainoon, kolesterolitasoihin, huomaamattomaan pään liikkeeseen, endogeenisiin steroiditasoihin, vuorokaudenaikaan sekä jopa fyysiseen aktiivisuuteen ja henkiseen toimintaan. Koska monet näistä sekoittavista tekijöistä jakautuvat systemaattisesti tutkimusryhmien välillä, virheellisen syy-yhteyden tulkinnan riski on huomattava."

Yhtenä esimerkkinä he tuovat neurokehityksellisiin häiriöihin ja mm. psykoosisairauksiin liittyvän systemaattisen havainnon aivokuoren ohentumisesta. Koska neuroleptit vaikuttavat lipideihin ja että mittaustuloksiin vaikuttaa erityisesti lipidipitoisuus, joka vaikuttaa voimakkaasti T1-aikaan ja harmaa-valkea konrastiin, niin tämä voi antaa vaikutelman ohentuneesta aivokuoresta, vaikka kyse on lipidipitoisuuden ja neuronien myelonisoitumisen vaikutuksista mittaustuloksiin.  Myös esimerkiksi emositaan erotetuilla hiirenpoikasilla on havaittu aivojen myelinisaatiota lisäävien geenien kohonnutta aktiivisuutta. Tutkijat toteavatkin:

"Mielenkiintoisesti tuore tutkimus on osoittanut, että myelinisaatio voi johtaa näennäisesti pienentyneeseen aivokuoren paksuuteen – ei siksi, että aivokuori olisi oikeasti ohuempi, vaan siksi, että myeliini lyhentää T1-relaksaatioaikaa ja siten vaikuttaa MRI-mittaukseen. Tämä herättää varsin huolestuttavan mahdollisuuden: monet viimeaikaiset havainnot aivokuoren ohenemisesta henkilöillä, joilla on neurokehityksellisiä häiriöitä tai jotka ovat kokeneet kehityksellistä kuormitusta, kuten toksista lapsuuden stressiä, eivät välttämättä kuvasta viivästynyttä kehitystä – kuten useimmissa tutkimuksissa on päätelty – vaan voivatkin viitata päinvastoin ennenaikaiseen kypsymiseen, joka heijastuu lisääntyneenä myelinisaationa."

Tutkijat eivät 2020-luvulla edes osaa tulkita toisin sanoen tutkimustuloksiaan -he eivät tiedä, mitä mittaavat ja mitä se tarkoittaa häiriöiden näkökulmasta. Jos tämä on sitä mullistavaa kehitystä aivokuvantamistekniikassa, niin aikamoista. Mutta totta kai -jos sinä tiedät neurotieteen, neurologian ja psykiatrian professoria enemmän tästä mullistavasta kehityksestä, niin kerro pois.