Lue keskustelun säännöt.
Autismi muotidiagnoosi?
24.04.2026 |
Mitä mieltä ootte; onko autismi/asperger muotidiagnoosi? Keskustellaan tästä vapaasti!.
Kommentit (343)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän se toinen ketju poistui?
Mistä ketjusta puhut?
Varmaan ap:n aloittama myös, missä kysyttiin autistien sisäisestä kokemuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän se toinen ketju poistui?
Mistä ketjusta puhut?
Varmaan ap:n aloittama myös, missä kysyttiin autistien sisäisestä kokemuksesta.
Joo, huomasin itekin sen poistuneen. Ihmeellistä kyllä.
-Ap
En tahdo, että muut kirjolla olevat vastaa kysymykseen sisäisestä kokemuksesta kollektiivisesti. Mä en täytä kaikkia peruspiirteitä ja mun kiinnostuksen kohteetkin eroaa yleisesti koetusta. Kun kerron diagnoosista, niin ei kukaan ennen sitä ole edes osannut arvata.
Minua ei kukaan arvaisi autistiksi, koska jouduin alkoholistiperheessä opettelemaan maskauksen ja hallitsen sen melko hyvin. Jos joku osaa katsoa, hän huomaa että stimmaan repimällä kynsinauhojani. Mitä suurempi kuormitus, sitä enemmän räplään kynsinauhoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismi on selvästi muotidiagnoosi z-sukupolvella ja nuoremmilla. Olen huomannut tämän somesta sekä useiden tuntemieni nuorten puheista.
Ilmiössä on samankaltaisuuksia transsukupuolisuuden trendaamisen kanssa noin kymmenen vuotta sitten. Joku asia alkaa saada somessa näkyvyyttä tosi paljon ja some täyttyy itsediagnosointia helpottavista "jos olet tällainen ja tällainen olet todennäköisesti x" postauksista. Yhtäkkiä kokonaiset kaveriporukat keksivät olevansa x. X:n paikalle voi laittaa transiuden, autismin tai mikä milloinkin trendaa ja selittää ihmisten monimutkaisia haasteita ja erilaisuutta.
Nyt trendaava autismi on nimenomaan nuorten naisten "kevytautismia". Sellaista joka ei kauheasti näy ulospäin.
Joo, täydellinen muotidiagnoosi. Itselläkin autismi, eikä kukaan ulkopuolinen sitä todennäköisesti mitenkään huomaa. Ja tajusin asian siitä, että kaveri puhui oireistaan, jotka kuulostivat varsin paljon myös minun elämältäni.
Piirteinä esimerkiksi asioiden liian kirjaimellisesti ottaminen. Itselläni on ollut useita tilanteita, jolloin esimerkiksi kokeessa vastaan "väärin", ja kun näen mallivastaukset, tajusin että tiesin oikean vastauksen koko ajan - kysymys oli vain muotoiltu niin, että luulin sen tarkoittavan muuta. Ja sain päälleni syyllistykset siitä, miksi en opiskellut paremmin kun vastasin väärin helppoon kysymykseen. Samoin sosiaaliset vaikeudet - minulle saatettiin sanoa "soita paikkaan x", ja itse olin paniikissa enkä pystynyt soittamaan, koska minulla ei ollut yhtään minkäänlaista ideaa siitä miten voisin ilmaista asiani. Ja, taas, minut syyllistettiin siitä miksi käyttäydyn huonosti enkä vain soita. Usein myös sain lähes paniikkikohtauksia, jos elämässä tapahtui liian paljon yllätyksiä (lähinnä vanhempieni osalta, koska heillä oli tapana jatkuvasti muutella suunnitelmia täysin varoittamatta). Ja minä sain päälleni huudot siitä, miksi olen niin hankala ja aina "kiukuttelen".
Kun lopulta sain diagnoosin 17-vuotiaana, se oli varsin suuri helpotus. Lopultakin sain sen vahvistuksen, että vaikka en reagoi aina samoin kuin muut, se ei ole minun vikani. Voin olla ymmärtämättä kysymystä kokeessa ilman, että minua syyllistettäisiin huonosta opiskelumoraalista. Voin käyttää enemmän aikaa siihen, että selvitän millaisella tavalla uudenlaisessa sosiaalisessa tilanteessa toimitaan ennen kuin soitan puhelun, eikä minun tarvitse kokea syyllisyyttä siitä ettei se tullut minulta luonnostaan. Voin hyväksyä sen, että en tule ikinä sietämään suuria yllätyksiä, ja järjestää elämäni niin etten joudu kyseisiin tilanteisiin enää.
Tietysti, siinä kohtaa kun sain diagnoosin, olin jo sen 17 vuotta elänyt ongelmieni kanssa ja kuunnellut jatkuvaa syyllistämistä siitä miksi "olen niin hankala". Olin, esimerkiksi, ihan puhtaasti pelännyt mennä kotiin, koska jouduin olemaan jatkuvassa valmiustilassa siltä varalta, että minulle taas aiheutettaisiin lähes paniikkikohtaus ja rangaistaisiin "huonosta käytöksestä" jälkikäteen. Mielenterveyteni ei enää tässä kohtaa ollut kovinkaan hyvä (osin myös muiden asioiden takia), ja jouduinkin käyttämään pari vuotta siihen että sain itseni ja elämäni taas siihen kuntoon että pystyin jatkamaan elämää normaalisti. Mutta sen jälkeen valmistuin lukiosta huippuarvosanoin ja sain hyvän opiskelupaikan, ja kun nykyään on oppinut pärjäämään omien autismipiirteiden kanssa, ulkopuolinen tuskin huomaisi mitään.
Toisinaan sitä toivoo, että olisi voinut saada diagnoosin jo lapsena. Elämäni olisi todennäköisesti mennyt paljon helpommin, jos olisin alusta alkaen tiennyt kuka olen, ja varsinkin jos ihmiset ympärilläni olisivat tienneet että en "kiukuttele" tai "laiskottele", jos reagoin eri tavalla tai en vain pysty ymmärtämään jotain asiaa yhtä helposti kuin muut. Esimerkiksi isoveljeni sai diagnoosin lapsena, ja hänelle löytyi ymmärrystä ja apua lähes kaikkien ongelmiensa kanssa - minulle löytyi lähinnä huutoja siitä, miksi en toiminut kuin normaali lapsi.
Mutta ihan vain muotidiagnoosista kyse, eikä missään nimessä oikeasta asiasta joka on vaikuttanut koko elämääni, koska olen nuori nainen jonka oireet eivät aina näy ulospäin.
Kiinnostaisi tietää lisää tosta koe-esimerkistä.
Mutta taas kerran ymmäretään väärin. Tottakai AUTISMI ON OIKEA ASIA, mutta MYÖS muotia. Lääketieteessä myös.
Ap
Tarkoitatkohan AP nyt muodilla sitä, että autismista puhutaan nykyisin?, Ennen ei puhuttu, kun ei tiedetty. Koko asia oli vain joillekin selvä. Lähinnä niille, joilla oli joku tuttu joka oli saanut diagnoosin. Se, että asiasta tiedetään ja puhutaan enemmän ei kuitenkaan tee siitä muotia. Ihan kummallinen ajatus, että joku haluaisi olla autistinen tai ADHD sen takia, että se olisi muotia??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismi on selvästi muotidiagnoosi z-sukupolvella ja nuoremmilla. Olen huomannut tämän somesta sekä useiden tuntemieni nuorten puheista.
Ilmiössä on samankaltaisuuksia transsukupuolisuuden trendaamisen kanssa noin kymmenen vuotta sitten. Joku asia alkaa saada somessa näkyvyyttä tosi paljon ja some täyttyy itsediagnosointia helpottavista "jos olet tällainen ja tällainen olet todennäköisesti x" postauksista. Yhtäkkiä kokonaiset kaveriporukat keksivät olevansa x. X:n paikalle voi laittaa transiuden, autismin tai mikä milloinkin trendaa ja selittää ihmisten monimutkaisia haasteita ja erilaisuutta.
Nyt trendaava autismi on nimenomaan nuorten naisten "kevytautismia". Sellaista joka ei kauheasti näy ulospäin.
Joo, täydellinen muotidiagnoosi. Itselläkin autismi, eikä kukaan ulkopuolinen sitä todennäköisesti mitenkään huomaa. Ja tajusin asian siitä, että kaveri puhui oireistaan, jotka kuulostivat varsin paljon myös minun elämältäni.
Piirteinä esimerkiksi asioiden liian kirjaimellisesti ottaminen. Itselläni on ollut useita tilanteita, jolloin esimerkiksi kokeessa vastaan "väärin", ja kun näen mallivastaukset, tajusin että tiesin oikean vastauksen koko ajan - kysymys oli vain muotoiltu niin, että luulin sen tarkoittavan muuta. Ja sain päälleni syyllistykset siitä, miksi en opiskellut paremmin kun vastasin väärin helppoon kysymykseen. Samoin sosiaaliset vaikeudet - minulle saatettiin sanoa "soita paikkaan x", ja itse olin paniikissa enkä pystynyt soittamaan, koska minulla ei ollut yhtään minkäänlaista ideaa siitä miten voisin ilmaista asiani. Ja, taas, minut syyllistettiin siitä miksi käyttäydyn huonosti enkä vain soita. Usein myös sain lähes paniikkikohtauksia, jos elämässä tapahtui liian paljon yllätyksiä (lähinnä vanhempieni osalta, koska heillä oli tapana jatkuvasti muutella suunnitelmia täysin varoittamatta). Ja minä sain päälleni huudot siitä, miksi olen niin hankala ja aina "kiukuttelen".
Kun lopulta sain diagnoosin 17-vuotiaana, se oli varsin suuri helpotus. Lopultakin sain sen vahvistuksen, että vaikka en reagoi aina samoin kuin muut, se ei ole minun vikani. Voin olla ymmärtämättä kysymystä kokeessa ilman, että minua syyllistettäisiin huonosta opiskelumoraalista. Voin käyttää enemmän aikaa siihen, että selvitän millaisella tavalla uudenlaisessa sosiaalisessa tilanteessa toimitaan ennen kuin soitan puhelun, eikä minun tarvitse kokea syyllisyyttä siitä ettei se tullut minulta luonnostaan. Voin hyväksyä sen, että en tule ikinä sietämään suuria yllätyksiä, ja järjestää elämäni niin etten joudu kyseisiin tilanteisiin enää.
Tietysti, siinä kohtaa kun sain diagnoosin, olin jo sen 17 vuotta elänyt ongelmieni kanssa ja kuunnellut jatkuvaa syyllistämistä siitä miksi "olen niin hankala". Olin, esimerkiksi, ihan puhtaasti pelännyt mennä kotiin, koska jouduin olemaan jatkuvassa valmiustilassa siltä varalta, että minulle taas aiheutettaisiin lähes paniikkikohtaus ja rangaistaisiin "huonosta käytöksestä" jälkikäteen. Mielenterveyteni ei enää tässä kohtaa ollut kovinkaan hyvä (osin myös muiden asioiden takia), ja jouduinkin käyttämään pari vuotta siihen että sain itseni ja elämäni taas siihen kuntoon että pystyin jatkamaan elämää normaalisti. Mutta sen jälkeen valmistuin lukiosta huippuarvosanoin ja sain hyvän opiskelupaikan, ja kun nykyään on oppinut pärjäämään omien autismipiirteiden kanssa, ulkopuolinen tuskin huomaisi mitään.
Toisinaan sitä toivoo, että olisi voinut saada diagnoosin jo lapsena. Elämäni olisi todennäköisesti mennyt paljon helpommin, jos olisin alusta alkaen tiennyt kuka olen, ja varsinkin jos ihmiset ympärilläni olisivat tienneet että en "kiukuttele" tai "laiskottele", jos reagoin eri tavalla tai en vain pysty ymmärtämään jotain asiaa yhtä helposti kuin muut. Esimerkiksi isoveljeni sai diagnoosin lapsena, ja hänelle löytyi ymmärrystä ja apua lähes kaikkien ongelmiensa kanssa - minulle löytyi lähinnä huutoja siitä, miksi en toiminut kuin normaali lapsi.
Mutta ihan vain muotidiagnoosista kyse, eikä missään nimessä oikeasta asiasta joka on vaikuttanut koko elämääni, koska olen nuori nainen jonka oireet eivät aina näy ulospäin.
Kiinnostaisi tietää lisää tosta koe-esimerkistä.
Mutta taas kerran ymmäretään väärin. Tottakai AUTISMI ON OIKEA ASIA, mutta MYÖS muotia. Lääketieteessä myös.
Ap
Tarkoitatkohan AP nyt muodilla sitä, että autismista puhutaan nykyisin?, Ennen ei puhuttu, kun ei tiedetty. Koko asia oli vain joillekin selvä. Lähinnä niille, joilla oli joku tuttu joka oli saanut diagnoosin. Se, että asiasta tiedetään ja puhutaan enemmän ei kuitenkaan tee siitä muotia. Ihan kummallinen ajatus, että joku haluaisi olla autistinen tai ADHD sen takia, että se olisi muotia??
Voi olla sitä, että monilla on jotain piirteitä, joten alkavat samaistua ddiagnoosiin.
Vierailija kirjoitti:
Autismi ei ole, mutta ADHD on. Autismidiagnoosista ei saa sellaista etua elämään, mikä olisi aiheetonta, diagnoosi on lisäksi stigma ja aiheuttaa syrjintää.
ADHD-diagnoosista ei tule merkittävää haittaa elämään eikä se estä elämässä menestymistä. Diagnoosin myötä ei tarvitse mitään tukia tai etuja, mutta niitä enenevissä määrin myönnetään veronmaksajien selkänahasta. Niin isolla osalla lapsista on ADHD-diagnoosi, että kyseessä voi katsoa olevan jo aivan normaali nykykasvatuskulttuurin ilmiö.
Nykykasvatuskulttuurillinen ilmiö?
Sorry nyt vaan, mutta ADHD on synnynnäinen, ei ADHD lapsiksi kasveta.
Se, että joku on kasvatettu persiilleen, ei ole ADHD.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Autismidiagnoosi on vapaakortti siihen ettei tarvitse käyttäytyä, peseytyä, puhua, noudattaa käskyjä, olla ajoissa ym ym
Ei tuo ole autismia.
Autisti on mustavalkoinen mm tavaroiden järjestyksestä, tai sääntöjen noudattamisesta. Kuten nyt vaikka peseytyminen. Lievää autismia ei päällepäin huomaa, ellei osaa etsiä niitä piirteitä. Meillä asuu lievästi autistinen matikkanero. Vasta keskustelussa voi arvata että ahaa, olisko kirjolla. Vaikeudet on siis sosiaalisia, ei ota katsekontaktia, äly kyllä leikkaa. Ilmiömäinen numeroiden kanssa.
Ootko katsonut koskaan "Rillit huurussa"? Siinä se päähenkilö Sheldon on kaikin puolin autisti (sitä ei ääneen nimetä, mutta myös hänen kavereissa on autistikirjolaisia.)
Vierailija kirjoitti:
Autismi ei ole, mutta ADHD on. Autismidiagnoosista ei saa sellaista etua elämään, mikä olisi aiheetonta, diagnoosi on lisäksi stigma ja aiheuttaa syrjintää.
ADHD-diagnoosista ei tule merkittävää haittaa elämään eikä se estä elämässä menestymistä. Diagnoosin myötä ei tarvitse mitään tukia tai etuja, mutta niitä enenevissä määrin myönnetään veronmaksajien selkänahasta. Niin isolla osalla lapsista on ADHD-diagnoosi, että kyseessä voi katsoa olevan jo aivan normaali nykykasvatuskulttuurin ilmiö.
"ADHD-diagnoosista ei tule merkittävää haittaa elämään eikä se estä elämässä menestymistä. "
Mihin tän perustat? Se voi estää mm armeijan käymisen. Mopokortin tai ajokortin hankkimiseen tarvii lääkärilausunnon että pärjääkö vaikka on adhd, ja jos oireet on vahvat, on aika selkeä syrjäytyjä.
Vähänkään isommissa kouluissa on erityisluokkia (entisen tarkkisluokat) joissa on lähes vain adhd-nuoria. Kehitysvammaisten erityisluokat on eri asia. Nämä "haastavien" (yleensä adhd)nuorten luokat on kyllä... huh huh. Hatunnosto niille aikuisille jotka sitä sirkusta jaksaa.
Ammattitaitoinen lastenpsykiatri (koulutushan erikoislääkäreillä on noin 12 vuotta pitkä kaikkiaan!) ei kyllä kasvatusvirheestä tee adhd-päätelmää. Kyllä adhd:n huomaa monista asioista, jotka ei kasvatukseen kyllä liity.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole siis autisti jos haluat siihen laatikkoon.
Ainahan näitä muotidiagnooseja tulee ja menee. Kuinka muutoin olisi selitettävissä kausittaiset massadiagnoosit?
Vierailija kirjoitti:
Sensitiivinen vaaleansinipöksyinen piposaru Rohto kirjoitti:
Aspergerin syndrooma oli liitetty skitsotypaalisen persoonan stereotyyppisiin, matkiviin ja perseveroituviin jankuttaviin piirteisiin (INTP). Sen vuoksi se on järkevää erottaa varsinaisesta autismista (ISTJ). Asperger oli virhediagnoosi mielestäni koko järjestelmää ajatellen. Oikeasti heillä oli skitsofrenian esiaste.
Ei mulla ole mikään skitsofrenian esiaste.
Toki tällä on yhteistä geneettistä pohjaa skitsofrenian kanssa, ja mun suvussa esiintyykin molempia, aspergeria ja skitsofreniaa
Autismin käsitteen kehitti skitsofrenian kehittäjä, eugenisi Eugen Bleuer, joka kuvasi sillä psykoosiin liittyvää sulkeutumisen tilaa. Aspergerin syndrooman kehitti Hans Asperger, joka julkaisu vuonna 1944 tutkimuksen, jossa kuvasi niin kutsuttua "autistista psykopatiaa". Nämä autistiset psykopaatit olivat manipulatiivisia, analyyttisia, vilpillisiä, röyhkeitä, provosoivia ja kostonhimoisia. On myöhemmin esitetty, että nämä henkilöt omasivat runsaasti mm. antisosiaalisen persoonallisuushäirön piirteitä. Koska autistisilla psykopaateilla ei ollut älyllisen toimintakyvyn haasteita, he säästyivät Hans Aspergerin ansiosta Aktion T4 -ohjelman "massaeutanasialta", jonne Asperger lähetti vammaisia ja sairaita lapsia. Vuotta ennen Leo Kanner oli kuvasi 11 kehitysvammaista lasta, joille oli ominaista äärimmänen sulkeutuneisuus ja sosiaalisen vuorovaikutuksen haasteet. On arvioitu, että osasyynä tälle uudelle nimitykselle oli se, että käsite kehitysvamma oli erittäin stigmatisoiva tuohon aikaan, ja Kanner halusi antaa vähemmän stigmatisoivan nimityksen keskiluokkaisten vanhempien kehitysvammaisille lapsille.
Myöhemmin Lorna Wings löysi yhtäläisyyden näiden Kannerin kehiysvammaisten lasten ja Aspergerin kuvaamien autististen psykopaattien välillä. Vuonna 1981 hän kuvasi kuusi lasta, jotka hänen mielestään muistuttivat Aspergerin autistisia psykopaatteja. Usealla heistä oli kuitenkin oppimisvaikeuksia, he olivat hitaasti kehittyviä ja epäanalyyttisia. Myöhemmin käsite popularisoitu mm. elokuvan Rain Man ansiosta, ja 1990-luvun jälkeen autismista tuli yleinen tapa kuvata sosiaalisen toiminnan vaikeuksia. Yhtenä syynä on tälle sosiologian piirissä 1990-luvun lopussa kehitetty "neurodiversiteettiliike", joka samaisti käyttäytymispiirteet neurologisiin poikkeavuuksiin ajan hengen mukaisesti. Samaan aikaan aivokuvantamistutkimus oli nouseva tieteenala, ja siihen liitettiin suuria lupauksia siitä, miten psykiatrisille häiröille löydettäisiin neurobiologinen pohja. Tähän päivään mennessä tuota lupausta ei ole täytetty, mutta "neuro"-etuliite on levinnyt kulovalkean tavoin kuvaamaan kyselylomakkein ja haastatteluin diagnosoitavia käyttäytymisen tason ilmiöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismi ei ole, mutta ADHD on. Autismidiagnoosista ei saa sellaista etua elämään, mikä olisi aiheetonta, diagnoosi on lisäksi stigma ja aiheuttaa syrjintää.
ADHD-diagnoosista ei tule merkittävää haittaa elämään eikä se estä elämässä menestymistä. Diagnoosin myötä ei tarvitse mitään tukia tai etuja, mutta niitä enenevissä määrin myönnetään veronmaksajien selkänahasta. Niin isolla osalla lapsista on ADHD-diagnoosi, että kyseessä voi katsoa olevan jo aivan normaali nykykasvatuskulttuurin ilmiö.
"ADHD-diagnoosista ei tule merkittävää haittaa elämään eikä se estä elämässä menestymistä. "
Mihin tän perustat? Se voi estää mm armeijan käymisen. Mopokortin tai ajokortin hankkimiseen tarvii lääkärilausunnon että pärjääkö vaikka on adhd, ja jos oireet on vahvat, on aika selkeä syrjäytyjä.
Vähänkään isommissa kouluissa on erityisluokkia (entisen tarkkisluokat) joissa on lähes vain adhd-nuoria. Kehitysvammaisten erityisluokat on eri asia. Nämä "haastavien" (yleensä adhd)nuorten luokat on kyllä... huh huh. Hatunnosto niille aikuisille jotka sitä sirkusta jaksaa.
Ammattitaitoinen lastenpsykiatri (koulutushan erikoislääkäreillä on noin 12 vuotta pitkä kaikkiaan!) ei kyllä kasvatusvirheestä tee adhd-päätelmää. Kyllä adhd:n huomaa monista asioista, jotka ei kasvatukseen kyllä liity.
Aika sairasta, että 12 vyoden koulutuksen jälkeenkin voi syyllistyã aika vakavaan virheeseen.
On totta, et monissa kouluissa erityisluokilla on ns käytöshäiriöisiä, joilla on ADHD. ADHD ei kuitenkaan tarkoita et ihminen esim riehuu kokoajan. Olen itse ollut lapsena myös pienluokalla ala-asteen, ja ite ja kaverini oltiin siel kyllä oppimisvaikeuksien takia.
Mutta joo, meno oli siellä aikamoista kyllä.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismi ei ole, mutta ADHD on. Autismidiagnoosista ei saa sellaista etua elämään, mikä olisi aiheetonta, diagnoosi on lisäksi stigma ja aiheuttaa syrjintää.
ADHD-diagnoosista ei tule merkittävää haittaa elämään eikä se estä elämässä menestymistä. Diagnoosin myötä ei tarvitse mitään tukia tai etuja, mutta niitä enenevissä määrin myönnetään veronmaksajien selkänahasta. Niin isolla osalla lapsista on ADHD-diagnoosi, että kyseessä voi katsoa olevan jo aivan normaali nykykasvatuskulttuurin ilmiö.
"ADHD-diagnoosista ei tule merkittävää haittaa elämään eikä se estä elämässä menestymistä. "
Mihin tän perustat? Se voi estää mm armeijan käymisen. Mopokortin tai ajokortin hankkimiseen tarvii lääkärilausunnon että pärjääkö vaikka on adhd, ja jos oireet on vahvat, on aika selkeä syrjäytyjä.
Vähänkään isommissa kouluissa on erityisluokkia (entisen tarkkisluokat) joissa on lähes vain adhd-nuoria. Kehitysvammaisten erityisluokat on eri asia. Nämä "haastavien" (yleensä adhd)nuorten luokat on kyllä... huh huh. Hatunnosto niille aikuisille jotka sitä sirkusta jaksaa.
Ammattitaitoinen lastenpsykiatri (koulutushan erikoislääkäreillä on noin 12 vuotta pitkä kaikkiaan!) ei kyllä kasvatusvirheestä tee adhd-päätelmää. Kyllä adhd:n huomaa monista asioista, jotka ei kasvatukseen kyllä liity.
Perustan kommenttini siihen, että kaikki tuntemani ADHD-diagnosoidut ovat korkeakoulutettuja, ylemmän keskiluokan hyvin pärjääviä, perheellisiä ihmisiä. Samoin kuin muutkin kuplani ihmiset.
Lapset puolestaan kehittyvät ikätasoisesti, haasteita toki on, mutta ne eivät ole merkittäviä. Enemmänkin kuvailisin, että arjessa on lieviä haittoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismi ei ole, mutta ADHD on. Autismidiagnoosista ei saa sellaista etua elämään, mikä olisi aiheetonta, diagnoosi on lisäksi stigma ja aiheuttaa syrjintää.
ADHD-diagnoosista ei tule merkittävää haittaa elämään eikä se estä elämässä menestymistä. Diagnoosin myötä ei tarvitse mitään tukia tai etuja, mutta niitä enenevissä määrin myönnetään veronmaksajien selkänahasta. Niin isolla osalla lapsista on ADHD-diagnoosi, että kyseessä voi katsoa olevan jo aivan normaali nykykasvatuskulttuurin ilmiö.
no tuntemani autistit ovat älykkäitä ja tuntemani adhd junttitason sählääjiä. toki autismiakin on monentasoista, mutta jos on suinkaan kykenevä yhteiskunnassa toimimaan itsenäisesti niin autismista on enemmän hyötyä työelämässä. Vapaalla sitten toki joutuu käyttämään aika paljon aikaa palautumiseen.
Tiedän ihan normaaliälyisiä autisteja, jotka eivät kykene ns. normaaliin työelämään, vaan tarvitsevat esim. vammaispalveluiden työ- tai avotyötoimintaa. Niissä hommissa ovat toki hyviä ja osaavat ne hyvin.
Tiedän myös. Pitäisin kuitenkin asiavirheenä puhua vammaispalveluista, sillä useimmat ovat työmarkkinatuen turvin kuntouttavassa työtoiminnassa työttöminä työnhakijoina. Tämä siksi että ainoa järjestelmän tunnustama työn muoto on kokopäivätyö ja työnhaku tähtää aina siihen.
Maalaisjärjellä ajateltuna moni toimintakykynsä puolesta kuuluisi ainakin osa-aikaiselle eläkkeelle, mutta prosessia varten tarvitsisi olla paljon sairauslomahistoriaa ja kuntoutuksia. Autismi ei kelpaa sairauslomaperusteeksi ja synnynnäisenä poikkeavuutena se ei ole perinteisessä mielessä kuntoutettavissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Autismiin itseasiassa on lääkkeitä. Enimmäkseen aistikuormitusta vähentäviä oireita lievittäviä."
Ooh! Ihanaa! Kerro heti, mitä nämä lääkkeet on!
Autisti N68
P.s. On erittäin harmillista ja haitallista, että autismin kirjon oireita määrittelevät ulkopuoliset; s.o. miltä autismi näyttää ja vaikuttaa ulkopuolisen tarkkailijan silmissä (puhumattakaan, että nämä "viisaat" ovat itse neirotyypillisiä). Sama kuin päänsärky tai vatsakipu diagnosoitaisiin sen perusteella, että henkilö oireilee tuskallisesti ilmeillen ja elehtien. Autistina oleminen/eläminen on ihan muuta kuin se, miltä se näyttää! En jaksa tähän alkaa vääntämään rautalankaa. Ketjussa ei ole juurikaan mainittu esim. sensorista kuormittumista, mistä johtuvat suuri osa ulospäin näkyvistä "oireista". Autistina on pirun raskas elää neurotyypillisille rakennetussa yhteiskunnassa.
Nimenomaan tämä! Diagnostiset kriteerit on ainoastaan niitä asioita, mitä ulkopuolinen neurotyypillinen tarkkailija saattaa havainnoida. Autismi kuitenkin on ihan eri asia, kuin ne ulkopuolelle näkyvät tekijät. Ne on niin kuin jäävuoren huippu, ja suurin osa autismia on se näkymätön osa, se meidän sisäinen kokemusmaailma.
Tämä varmasti on iso selitys diagnoosien yleistymiselle.
Autismissa ei kuitenkaan lähtökohtaisesti pitäisi olla kysymys yksilön kokemuksesta, vaan kliinisistä poikkeamista valtaväestöön nähden.
Vierailija kirjoitti:
Ole siis autisti jos haluat siihen laatikkoon.
Ainahan näitä muotidiagnooseja tulee ja menee. Kuinka muutoin olisi selitettävissä kausittaiset massadiagnoosit?
Mun mielestä ne on aika helposti selitettävissä sillä, että kun julkisuudessa puhutaan jostain tietystä sairaudesta/oireyhtymästä tms., niin ne, joilla on niihin sopivia oireita tajuavat, että hei, toihan mulla varmaan on, ja menevät lääkäriin.
Alle yhdellä prosentilla naisista on autismin kirjon diagnoosi, eli ei vaikuta miltään muoti- tai massadiagnoosilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Autismiin itseasiassa on lääkkeitä. Enimmäkseen aistikuormitusta vähentäviä oireita lievittäviä."
Ooh! Ihanaa! Kerro heti, mitä nämä lääkkeet on!
Autisti N68
P.s. On erittäin harmillista ja haitallista, että autismin kirjon oireita määrittelevät ulkopuoliset; s.o. miltä autismi näyttää ja vaikuttaa ulkopuolisen tarkkailijan silmissä (puhumattakaan, että nämä "viisaat" ovat itse neirotyypillisiä). Sama kuin päänsärky tai vatsakipu diagnosoitaisiin sen perusteella, että henkilö oireilee tuskallisesti ilmeillen ja elehtien. Autistina oleminen/eläminen on ihan muuta kuin se, miltä se näyttää! En jaksa tähän alkaa vääntämään rautalankaa. Ketjussa ei ole juurikaan mainittu esim. sensorista kuormittumista, mistä johtuvat suuri osa ulospäin näkyvistä "oireista". Autistina on pirun raskas elää neurotyypillisille rakennetussa yhteiskunnassa.
Nimenomaan tämä! Diagnostiset kriteerit on ainoastaan niitä asioita, mitä ulkopuolinen neurotyypillinen tarkkailija saattaa havainnoida. Autismi kuitenkin on ihan eri asia, kuin ne ulkopuolelle näkyvät tekijät. Ne on niin kuin jäävuoren huippu, ja suurin osa autismia on se näkymätön osa, se meidän sisäinen kokemusmaailma.
Tämä varmasti on iso selitys diagnoosien yleistymiselle.
Autismissa ei kuitenkaan lähtökohtaisesti pitäisi olla kysymys yksilön kokemuksesta, vaan kliinisistä poikkeamista valtaväestöön nähden.
niin. Ylipäätään diagnostisoiminen kyselyillä on vähän erikoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Autismiin itseasiassa on lääkkeitä. Enimmäkseen aistikuormitusta vähentäviä oireita lievittäviä."
Ooh! Ihanaa! Kerro heti, mitä nämä lääkkeet on!
Autisti N68
P.s. On erittäin harmillista ja haitallista, että autismin kirjon oireita määrittelevät ulkopuoliset; s.o. miltä autismi näyttää ja vaikuttaa ulkopuolisen tarkkailijan silmissä (puhumattakaan, että nämä "viisaat" ovat itse neirotyypillisiä). Sama kuin päänsärky tai vatsakipu diagnosoitaisiin sen perusteella, että henkilö oireilee tuskallisesti ilmeillen ja elehtien. Autistina oleminen/eläminen on ihan muuta kuin se, miltä se näyttää! En jaksa tähän alkaa vääntämään rautalankaa. Ketjussa ei ole juurikaan mainittu esim. sensorista kuormittumista, mistä johtuvat suuri osa ulospäin näkyvistä "oireista". Autistina on pirun raskas elää neurotyypillisille rakennetussa yhteiskunnassa.
Nimenomaan tämä! Diagnostiset kriteerit on ainoastaan niitä asioita, mitä ulkopuolinen neurotyypillinen tarkkailija saattaa havainnoida. Autismi kuitenkin on ihan eri asia, kuin ne ulkopuolelle näkyvät tekijät. Ne on niin kuin jäävuoren huippu, ja suurin osa autismia on se näkymätön osa, se meidän sisäinen kokemusmaailma.
Tämä varmasti on iso selitys diagnoosien yleistymiselle.
Autismissa ei kuitenkaan lähtökohtaisesti pitäisi olla kysymys yksilön kokemuksesta, vaan kliinisistä poikkeamista valtaväestöön nähden.
Ei diagnoosia saa sisäisen kokemuksen perusteella, vaan yhäkin niiden ulkopuolelle näkyvien piirteiden.
Autismissa aivan ehdottomasti ON kyse sisäisestä kokemuksesta. Ennenkaikkea kai autismi on poikkeavaa aistitiedon vastaanottamista ja käsittelyä, ja se sitten vaihtelee, kuinka paljon ja millaisia ulospäin näkyviä piirteitä tämä aiheuttaa.
Autismi ei ole diagnostisten kriteerien luoma tila, vaan diagnostiset kriteerit on kömpelö yritys määritellä olemassaoleva tila, autismi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismi ei ole, mutta ADHD on. Autismidiagnoosista ei saa sellaista etua elämään, mikä olisi aiheetonta, diagnoosi on lisäksi stigma ja aiheuttaa syrjintää.
ADHD-diagnoosista ei tule merkittävää haittaa elämään eikä se estä elämässä menestymistä. Diagnoosin myötä ei tarvitse mitään tukia tai etuja, mutta niitä enenevissä määrin myönnetään veronmaksajien selkänahasta. Niin isolla osalla lapsista on ADHD-diagnoosi, että kyseessä voi katsoa olevan jo aivan normaali nykykasvatuskulttuurin ilmiö.
Nykykasvatuskulttuurillinen ilmiö?
Sorry nyt vaan, mutta ADHD on synnynnäinen, ei ADHD lapsiksi kasveta.
Se, että joku on kasvatettu persiilleen, ei ole ADHD.
Itse kasvoin tuona aikakautena kun koululaitosta myöten ajateltiin ADHD:n olevan kasvatuksesta kiinni. Diagnoosi tuli vasta pitkällä aikuisena, mutta olen kiitollinen että vanhemmat kasvattivat minut muiden joukossa. Avun vastaanottamiseenkin voi nimittäin ehdollistua, se on käynyt minulle selväksi kun olen muiden saman diagnoosin omaavien kanssa vuorovaikuttanut.
Mistä ketjusta puhut?