Miksi toiset ihmiset selviytyvät vastoinkäymisistä paremmin kuin toiset?

Jos muistaa vain vastoinkäymiset, eikä muista lainkaan myötäkäymisiä elämä tuntuu ankealta.

Siihen vaikuttaa turvaverkkojen ja  resurssien puute ympäriltä. On paljon yksinkertaisia ja vain omasta näkökulmastaan asiat näkeviä ihmisiä, jotka eivät tajua sitä, että esimerkiksi läheisen kuolema on todella iso isku ihmiselle, jolla niitä läheisiä ei muutenkaan ole juuri ketään ja jolla ei ole omaa rahaa alkaa järjestää kaiken maailman asioita. Jos olet vaikkapa parisuhteessa ja sinulla on omaisuutta, auto ja ajokortti, niin kyllä on helpompaa alkaa hoitaa asioita jonnekin jumalanselän taakse kuin yksinäisellä ihmisellä, jolla ei mitään tukea ole mistään.

Kun on kokenut sellaista äärimmäistä kärsimystä pitkään menneisyydessään, niin sellaiset mitättömät harmit ei kovin tunnu yhtään missään. Tieto ja ymmärrys myös lisää resilienssiä. Kun tietää, että on ihan järkyttäviä juttuja tapahtunut ihan lähihistoriassa kotimaassakin, joita ei voi normijärkinen tajuta, ja moni asia paha tapahtuu salassa sekä nykyisin etänä. Itse sairastin voimakasta sähköallergiaa noin viisi vuotta, tiedon hankinta auttoi huomattavasti, vaikka mitään hoitomuotoa sairauteen ei ole. Vertaistukea voi saada vain lukemalla kidutuksen uhrien kokemuksista, sähkövirtaa kun monesti käytetään sellaisessa. Jännä ajatella asuvansa vapaassa länsimaassa, ja silti omata samoja kokemuksia kuin jossain ihan alkeellisissa maissa. Maailma on mitä on :D

Koska me kaikki olemme erilaisia

Vierailija kirjoitti:

Kun on kokenut sellaista äärimmäistä kärsimystä pitkään menneisyydessään, niin sellaiset mitättömät harmit ei kovin tunnu yhtään missään. Tieto ja ymmärrys myös lisää resilienssiä. Kun tietää, että on ihan järkyttäviä juttuja tapahtunut ihan lähihistoriassa kotimaassakin, joita ei voi normijärkinen tajuta, ja moni asia paha tapahtuu salassa sekä nykyisin etänä. Itse sairastin voimakasta sähköallergiaa noin viisi vuotta, tiedon hankinta auttoi huomattavasti, vaikka mitään hoitomuotoa sairauteen ei ole. Vertaistukea voi saada vain lukemalla kidutuksen uhrien kokemuksista, sähkövirtaa kun monesti käytetään sellaisessa. Jännä ajatella asuvansa vapaassa länsimaassa, ja silti omata samoja kokemuksia kuin jossain ihan alkeellisissa maissa. Maailma on mitä on :D

Sähköyliherkkyys ei ole sairaus Suomessa
Ruotsissa sähköyliherkkyys on tunnustettu työkykyä alentavaksi vammaksi, vaikka sairautena sitä ei pidetäkään.
https://yle.fi/a/20-114463

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun elää lapsuudessa vastoinkäymisten ja pettymysten täyteistä elämää, niin aikuisena eivät mitkään vastoinkäymiset enää tunnu suurelta katastrofilta.

Olisipa tuo totta. Minä menetin elämänhalun.

Se on taas sinun oma henkilökohtainen ominaisuutesi. 

 

Menneisyydessä vellominen ei myöskään auta ketään, vaan se käsitellään yhden kerran ja sen jälkeen annetaan olla. Yllättävän monilla ihmisillä on lapsuudessaan jotain traumoja, mutta he ovat silti jatkaneet eteenpäin  

"...käsitellään yhden kerran ja sen jälkeen annetaan olla" Ei se mene näin, kyllä niitä traumoja joutuu vatvomaan aina uudestaan ja uudestaan; ne ovat luonteeltaan vähän kuin sukupuolitauti eli ikuinen riesa tai riskitekijä, ja nousevat pintaan häiritsemään elämää aina, kun on vaikea tilanne. 

Oikeastikko te jaksatte vatvoa jotain traumaa vuosikausia? Miksi? 

Siksi, koska se on tallentunut hermostoon ihan fyysisesti monesti niin tiukasti, että yksi käsittelykerta ei asiaa monesti täysin ratkaise. Sama trauma voi alkaa oireilemaan uudelleen esimerkiksi uudenlaisessa elämäntilanteessa. Esimerkiksi saat oman lapsen joka laukaiseekin jo aiemmin käsitellyt ja pitkään oireettomana olleet traumat uudelleen. 

 

Se, että se trauma on siellä sun hermosoluissa koodattuna on ihan fyysinen asia, eikä mikään henkimaailman juttu.  

Ei, vaan koska jos päästäisit irti, niin joutuisit huomaamaan pilanneesi ihan itse oman elämäsi. Helpompi selittää omia tekemisiään jollain menneisyyden tapahtumalla tai jollain toisella osapuolella, kuin päästää irti ja jäädä itse vastaamaan omasta elämästään

Kertoisitko jo viimein niitä käytännön neuvoja siihen irtipäästämiseen? Jos jankkaat samaa asiaa niin minun silmiin se näyttää samalta kuin sanoisit halvaantuneelle, että nouse nyt vaan ylös. 

 

On ihan lääketieteellisesti todettu, että esimerkiksi meidän isovanhempien traumat voi siirtyä solutasolla. Kannattaa tutustua aiheeseen, jos se ihan oikeasti kiinnostaa. 

Jos päästät irti menneisyydestä joudut kohtaamaan itsesi 

Se on se vatvomisen todellinen syy. Olet ihan itse aiheuttanut itsellesi sen kaiken mielipahan mikä sinulla on. Yksikään terapeutti ei käske ketään jäämään veivaamaan jotain menneisyyttä ikuisesti, vaan jatkamaan eteenpäin. Valitettavasti vaan kaikkia ei nähtävästi pysty auttamaan 

Oletpa ikävän kuuloinen ihminen. Olen kirjoittanut kommentin ehkä numerolla 142 tai jotain sinnepäin ja kerroin siinä käyneeni pitkän traumaterapian ja koen, että minulla on aika hyvä näkemys siitä millä keinoilla ja ajassa traumoista toipuu, mutta aikaa se vei paljon. En minä koe mielipahaa, olen erittäin hyvässä tasapainossa ja onnellinen nykypäivänä. Kertoisitko jo viimein niitä käytännön keinoja irti päästämiseen ja traumoista toipumiseen? 

Vierailija kirjoitti:

Minut on kasvatettu niin, että olen terveenä aikuisena itse vastuussa itsestäni, omista valinnoistani ja tekemisistäni. En voi syyttää vanhempia, koulukiusaajia tai yhteiskunnan tukien puuttumista.

Ehkä tästä syystä en piehtaroi ongelmissani, vaan kaatuessani nousen, ravistelen roskat jatkan matkaa. En ole syntynyt kultalusikka suussa, eikä elämästäni ole puuttunut vaikeuksia, että ei sen puoleen, mutta nehän kuuluvat normaaliin elämään. Joskus mietin, että olisi ylellistä käydä puhumassa jollekin terapeutille, kun oikein ketuttaa, mutta enpä ole sellaista vielä tilannut. Ystäväni kanssa kyllä lenkillä purnataan puolin sun toisin ja välillä nauretaan kunnolla, että tällainenkin voikin ottaa niin paljon päähän.

Mitäpä jos vaan menisit terapeutille, taidat tosiaan tarvita sitä!

Eihän tähän oikeastaan ole mitään yhtä vastausta olemassakaan. Jokainen tapaus ja elämä on erilainen, mutta eiköhän ainakin apu ja tukena olevat läheiset ole tärkeitä. Menetin Kaakkois-Aasian tsunamissa toisen vanhempani ja kaksi pikkusisarustani kun olin nuori. Minulle oli tärkeää että sain puhua asiasta, halusin viettää aikaa kavereiden kanssa, jatkaa harrastuksiin ja tuntui tärkeältä aloittaa koulu joululoman jälkeen samaan aikaan kuin toisetkin. En kuitenkaan lähtisi vertailemaan omia kokemuksiani toisten ihmisten kokemuksiin, tiedän että tässäkin tapauksessa kaikilla ihmisillä on se oma kokemuksensa ja taustansa, joten kokemusten vertailu on turhaa. Tsunamin kohdalla oli myös yleisesti valoitseva ymmärrys ja myötätunto, mitä kaikki muilla tavoin läheisiään menettäneet taas eivät ole saaneet kokea.

Aivokemia, kotikasvatus, tuuri ja henkilökohtaiset ominaisuudet ja oma suhtautuminen. 
 

Kotikasvatustaan eikä geenejään ei voi valita, mutta omaan suhtautumiseensa voi vaikuttaa. 

Itsesääli on sellainen sairaus jota kenenkään ei kannata itsessään suvaita. Asiat muuttuvat paremmiksi mutta vain tekemällä. 

Toinen asia mihin voi vaikuttaa on ravinto, uni ja liikunta. On paljon helpompaa olla resilientti jos on nämä ovat kunnossa. 


 

Resilienssi.

Kun fysiikka murenee, pää pysyy kunnossa.

Resilienssi ei kyllä ole kenenkään omaa ansiota vaan lähinnä olosuhteiden tuote.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun on kokenut sellaista äärimmäistä kärsimystä pitkään menneisyydessään, niin sellaiset mitättömät harmit ei kovin tunnu yhtään missään. Tieto ja ymmärrys myös lisää resilienssiä. Kun tietää, että on ihan järkyttäviä juttuja tapahtunut ihan lähihistoriassa kotimaassakin, joita ei voi normijärkinen tajuta, ja moni asia paha tapahtuu salassa sekä nykyisin etänä. Itse sairastin voimakasta sähköallergiaa noin viisi vuotta, tiedon hankinta auttoi huomattavasti, vaikka mitään hoitomuotoa sairauteen ei ole. Vertaistukea voi saada vain lukemalla kidutuksen uhrien kokemuksista, sähkövirtaa kun monesti käytetään sellaisessa. Jännä ajatella asuvansa vapaassa länsimaassa, ja silti omata samoja kokemuksia kuin jossain ihan alkeellisissa maissa. Maailma on mitä on :D

Sähköyliherkkyys ei ole sairaus Suomessa
Ruotsissa sähköyliherkkyys on tunnustettu työkykyä alentavaksi vammaksi, vaikka sairautena sitä ei pidetäkään.
https://yle.fi/a/20-114463

No se varmasti on kyllä työkykyä alentava, mutta ei siinä mielessä kuin mitä sähköyliherkkä kuvittelee 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun elää lapsuudessa vastoinkäymisten ja pettymysten täyteistä elämää, niin aikuisena eivät mitkään vastoinkäymiset enää tunnu suurelta katastrofilta.

Olisipa tuo totta. Minä menetin elämänhalun.

Se on taas sinun oma henkilökohtainen ominaisuutesi. 

 

Menneisyydessä vellominen ei myöskään auta ketään, vaan se käsitellään yhden kerran ja sen jälkeen annetaan olla. Yllättävän monilla ihmisillä on lapsuudessaan jotain traumoja, mutta he ovat silti jatkaneet eteenpäin  

"...käsitellään yhden kerran ja sen jälkeen annetaan olla" Ei se mene näin, kyllä niitä traumoja joutuu vatvomaan aina uudestaan ja uudestaan; ne ovat luonteeltaan vähän kuin sukupuolitauti eli ikuinen riesa tai riskitekijä, ja nousevat pintaan häiritsemään elämää aina, kun on vaikea tilanne. 

Oikeastikko te jaksatte vatvoa jotain traumaa vuosikausia? Miksi? 

Siksi, koska se on tallentunut hermostoon ihan fyysisesti monesti niin tiukasti, että yksi käsittelykerta ei asiaa monesti täysin ratkaise. Sama trauma voi alkaa oireilemaan uudelleen esimerkiksi uudenlaisessa elämäntilanteessa. Esimerkiksi saat oman lapsen joka laukaiseekin jo aiemmin käsitellyt ja pitkään oireettomana olleet traumat uudelleen. 

 

Se, että se trauma on siellä sun hermosoluissa koodattuna on ihan fyysinen asia, eikä mikään henkimaailman juttu.  

Ei, vaan koska jos päästäisit irti, niin joutuisit huomaamaan pilanneesi ihan itse oman elämäsi. Helpompi selittää omia tekemisiään jollain menneisyyden tapahtumalla tai jollain toisella osapuolella, kuin päästää irti ja jäädä itse vastaamaan omasta elämästään

Kertoisitko jo viimein niitä käytännön neuvoja siihen irtipäästämiseen? Jos jankkaat samaa asiaa niin minun silmiin se näyttää samalta kuin sanoisit halvaantuneelle, että nouse nyt vaan ylös. 

 

On ihan lääketieteellisesti todettu, että esimerkiksi meidän isovanhempien traumat voi siirtyä solutasolla. Kannattaa tutustua aiheeseen, jos se ihan oikeasti kiinnostaa. 

Jos päästät irti menneisyydestä joudut kohtaamaan itsesi 

Se on se vatvomisen todellinen syy. Olet ihan itse aiheuttanut itsellesi sen kaiken mielipahan mikä sinulla on. Yksikään terapeutti ei käske ketään jäämään veivaamaan jotain menneisyyttä ikuisesti, vaan jatkamaan eteenpäin. Valitettavasti vaan kaikkia ei nähtävästi pysty auttamaan 

Oletpa ikävän kuuloinen ihminen. Olen kirjoittanut kommentin ehkä numerolla 142 tai jotain sinnepäin ja kerroin siinä käyneeni pitkän traumaterapian ja koen, että minulla on aika hyvä näkemys siitä millä keinoilla ja ajassa traumoista toipuu, mutta aikaa se vei paljon. En minä koe mielipahaa, olen erittäin hyvässä tasapainossa ja onnellinen nykypäivänä. Kertoisitko jo viimein niitä käytännön keinoja irti päästämiseen ja traumoista toipumiseen? 

Hyvä, jos et koe mielipahaa, vaikka kuitenkin loukkaannutkin verisesti kun joku kertoo menneisyydestä irtipäästämisestä 

Se ei ole helppoa, koska silloin on pakko myöntää etteivät ne omat valinnat johtuneetkaan mistään muusta kuin omasta itsestä. 

Et hae kouluun, koska jotain tapahtui menneisyydessä, kerrot joka paikassa kuinka elämä kolhiin, koska silloin jotain menneisyydessä, torjuit ystävät, sukset, kumppanin sillä ettet osaa tehdä muuta kuin velloa päivästä toiseen, eikä kukaan jaksa kuunnella. Et voi myöntää, että kannattaisi puhua jostain muusta aiheesta edes joskus, koska ensimmäisellä kerralla kuulija voi olla myötätuntoinen, mutta jossain vaiheessa se yhteydenotto vain hiljenee, koska et osaa kuunnella, vaan vellot vain omissa tunteissasi. Kaikki tietenkin on niiden kaikkien muiden syytä ja lisäävät sinun ahdistustasi 

Jotkut vaan on vahvempia, menetin lapsena mun vanhemmat onnettomuudessa ja jäin yksin. Siitä huolimatta opiskelin ammatin ja omistan oman auton+asunnon yms. Kaveripiirissä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet mitään pahaa elämässään ja jotka aikuisena reagoi voimakkaasti kun heidän isovanhemmat kuolee tai tulee ero suhteesta. Vastoinkäymiset vahvistaa.

Miksi nuo projisoiva narsisti jaksaa roikkua täällä? Hänellä on hyvin vahva yhteyden kaipuu. Huomiota haetaan joko hyvällä tai pahalla. Hyvää ei ole tarjolla, koska tämä normaali keskustelu ei selvästi hänelle riitä. Ehkä hän ei ole virittynyt tavallisen empatian taajuudelle, vaan pitäisi tarjota paljon suurempaa, suurinta empatiaa hänelle ja hänen selviytymiselleen? Sitten sitä haetaan pahalla, nälvimällä ja vähättelemällä muita, yrittämällä iskeä arkoihin paikkoihin. Ja sitten kun toinen reagoi, syytetään vielä lisää ja keksitään lisää asioita. 

Tämä on ihan tosissaan yksi resilienssin muoto. Narsismi on kokonaisuudessaan selviytymisstrategia, mutta siinä hukkuu samalla kaikki loppukin todellinen yhteys muihin ihmisiin. Kun millään muulla ei ole väliä, kuin että itsestä täytyy tuntua joka hetki niin hyvältä kuin ikinä mahdollista. Siinä sitten venytetään maailmaa ja todellisuutta ympärillä, manipuloidaan ja henkisesti hakataan kaikkia ympärillä, että saadaan taas viideksi minuutiksi parempi olo. Mutta se ei koskaan auta kauaa. Siksi hänkin tulee tähän ketjuun nyt jo neljättä päivää. Koska asiat jäävät aina kaivelemaan. 

On parempi yrittää olla alkuperäisen tuskan äärellä. Narsismi on suojakeino, se on kova, kylmä ja meteliä pitävä  kerros, jonka sisältä voidaan terapiassa lähteä etsimään ihmistä, sitä pientä suojatonta lasta, josta ei pidetty oikealla tavalla huolta. 

Voimia sinulle sinnikäs, ilkeä narsisti, kyllä kaikki vielä järjestyy, vaikka täällä kanssasi ei enää halutakaan puhua. Ole lempeämpi muille, niin saat itsekin rakkautta!

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vaan on vahvempia, menetin lapsena mun vanhemmat onnettomuudessa ja jäin yksin. Siitä huolimatta opiskelin ammatin ja omistan oman auton+asunnon yms. Kaveripiirissä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet mitään pahaa elämässään ja jotka aikuisena reagoi voimakkaasti kun heidän isovanhemmat kuolee tai tulee ero suhteesta. Vastoinkäymiset vahvistaa.

Eiköhän alaikäiset orvoksi jääneet ole kuitenkin aina määrätty huostaanpantaviksi ja heille on etsitty uudet huoltajat.

Kuka sitten on vahva ja millä perusteilla?

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vaan on vahvempia, menetin lapsena mun vanhemmat onnettomuudessa ja jäin yksin. Siitä huolimatta opiskelin ammatin ja omistan oman auton+asunnon yms. Kaveripiirissä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet mitään pahaa elämässään ja jotka aikuisena reagoi voimakkaasti kun heidän isovanhemmat kuolee tai tulee ero suhteesta. Vastoinkäymiset vahvistaa.

Miksi yrität nostaa omat kokemuksesi ja taustasi toisten yläpuolelle ja vähätellä toisten kokemuksia? Sinulla vaikuttaa muutenkin olevan aika yksioikoinen kuva elämästä, ensinnäkään et voi sanoa toisten puolesta, ettei nämä olisi kokeneet mitään pahaa elämässään, koska et voi tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vaan on vahvempia, menetin lapsena mun vanhemmat onnettomuudessa ja jäin yksin. Siitä huolimatta opiskelin ammatin ja omistan oman auton+asunnon yms. Kaveripiirissä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet mitään pahaa elämässään ja jotka aikuisena reagoi voimakkaasti kun heidän isovanhemmat kuolee tai tulee ero suhteesta. Vastoinkäymiset vahvistaa.

Miksi yrität nostaa omat kokemuksesi ja taustasi toisten yläpuolelle ja vähätellä toisten kokemuksia? Sinulla vaikuttaa muutenkin olevan aika yksioikoinen kuva elämästä, ensinnäkään et voi sanoa toisten puolesta, ettei nämä olisi kokeneet mitään pahaa elämässään, koska et voi tietää.

Saa ihminen olla mitä mieltä tahansa. Se että tuo vastaus ei sinua miellytä tai hänen reaktionsa muiden murheisiin. Tuskin hän sanoo sitä kavereilleen tai naureskelee toisten murheille. Itselläkin vanhempi kuoli kun olin todella nuori ja kyllä se ihmetystä aina herättää kun joku murtuu täysin mummon tai ukin kuolemasta. Minulla on vain yksi isovanhempi enää elossa ja olen vasta 26. En minä sitä hiero kenenkään naamaan tai vähättele muiden murheita heille ääneen. 

Minä aina tuen ja kuuntelen jos kavereille tapahtuu jotain raskasta. Osaan sosiaalisesti käyttäytyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vaan on vahvempia, menetin lapsena mun vanhemmat onnettomuudessa ja jäin yksin. Siitä huolimatta opiskelin ammatin ja omistan oman auton+asunnon yms. Kaveripiirissä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet mitään pahaa elämässään ja jotka aikuisena reagoi voimakkaasti kun heidän isovanhemmat kuolee tai tulee ero suhteesta. Vastoinkäymiset vahvistaa.

Miksi yrität nostaa omat kokemuksesi ja taustasi toisten yläpuolelle ja vähätellä toisten kokemuksia? Sinulla vaikuttaa muutenkin olevan aika yksioikoinen kuva elämästä, ensinnäkään et voi sanoa toisten puolesta, ettei nämä olisi kokeneet mitään pahaa elämässään, koska et voi tietää.

Saa ihminen olla mitä mieltä tahansa. Se että tuo vastaus ei sinua miellytä tai hänen reaktionsa muiden murheisiin. Tuskin hän sanoo sitä kavereilleen tai naureskelee toisten murheille. Itselläkin vanhempi kuoli kun olin todella nuori ja kyllä se ihmetystä aina herättää kun joku murtuu täysin mummon tai ukin kuolemasta. Minulla on vain yksi isovanhempi enää elossa ja olen vasta 26. En minä sitä hiero kenenkään naamaan tai vähättele muiden murheita heille ääneen. 

Minä aina tuen ja kuuntelen jos kavereille tapahtuu jotain raskasta. Osaan sosiaalisesti käyttäytyä. 

Saa tietty olla mitä mieltä tahansa, mutta tuossahan kirjoittaja on ihan yksinkertaisesti väärässä kirjoittaessaan kaveripiirinsä ihmisistä jotka eivät ole kokeneet mitään pahaa elämässään, hän kun ei voi sitä tietää mitä kukakin on kokenut. Ihan ymmärrettävää sekin, ettei kaverit ehkä edes kerro hänelle mitään, jos hänen reaktionsa vaikka toisen isovanhemman kuolemaan on tuolla samalla asenteella kuin tuo kirjoitus. En minäkään kertoisi mitään omista kokemuksistani ymmärtämättömälle ihmiselle, joka yrittää verrata kaikkea omiin vastoinkäymisiinsä.