Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.

Vierailija
19.04.2026 |

Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.

Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.

Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta. 

En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.

Kommentit (1703)

Vierailija
1561/1703 |
25.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voivoi kun on vaikeeta on metsää ja aukeeta peltoo. Onko ihan pakko, menna joka viikonloppu tapaamaan vanhempiaan kuullostaa siltä ettei oo koskaan ollut hyvät välit omiin vanhempiin. Jos käynnit on yhtä tuskaa, harventaisin niitä. Olisiko hyva, pyytää vanhempia vastavuoroisesti kyläilemään. Voisiko keksiä mukavaa tekemistä viedä vaikka vanhemmat syömään mukavaan ravintolaan. Kai siellä sentään tiet on et pääsette autolla kulkemaan. Tulisi varmaan muutakin keskustelua kuin vain alueen linnusto. Voisi muuttaa asioita  eikä vain junnata samaa,jos näkee vain ankeuden ja toivottomuuden alkaa koko elämä olemaan sitä. En usko, että pelkkä maaseutu voi yksin aiheuttaa ankeuden jokainen voi itsekin vaikuttaa asioihin. 

Ap jo sanoi, ettei sellaiset vain onnistu. Ei vanhempia saa lähtemään eikä innostumaan. Ja voihan heidän kuntokin jo olla sellainen, että se on työlästä. He ovat jumittuneita tilanteeseensa, kuten monesti käy.

Isänsä on vissiin niin nirso, ettei mikään ravintola tule kyseeseen. Tyypillisiä ankeuttajia ankealla seudulla ja ankeilla jutuilla, ei tällaisia tyyppejä piristä mikään muu kuin vahingonilo.

Vierailija
1562/1703 |
25.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjoittajan aloitus ajaa joka viikonloppu vanhempiensa luo on tuskin alaikäinen. Autolla ei alaikäiset ajele 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1563/1703 |
25.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ahdistus on sairaus 

Ihminen on ahdistunut, olipa missä tahansa. Mitä taas tulee nykyajan sukupolviin, minusta he ovat minä minä tyyppejä. He eivät halua kuunnella kenenkään ikalopun juttuja ja ikäloppu on jo 50 vuotias heidän mielestään. Ei arvosteta, kokemusta eikä vanhempia ihmisiä, vaikka kaikista meistä tulee vanhoja, myos näistä nykyajan nuorista. 

Tässä tapauksessa ahdistus on liittynyt täysin omien vanhempien tapaamiseen, ei se ole mikään yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.

Vierailija
1564/1703 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, sun pitää laittaa itsesi, jaksamisesi ja oma nykyinen perheesi etusijalle.  

Olet liian kiltti jos annat kävellä ylitsesi.

Ens kerralla kun menet niin sanot suoraan että pääset tulemaan seuraavan kerran esm kuukauden päästä.

Vanhempasi joutavat muuttamaan lähemmä palveluja jos on seurankipeys alkanut vaivaamaan.

Vierailija
1565/1703 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä aloitus elää ja voi hyvin, en aio lukea yhtään viestiä. 

Älkää surko, kyllä me täältä lähdemme säällisen ajan kuluttua! Taas yksi vaivaistalon asukki löydettiin saunaan menehtyneenä. Onneksi omat lapseni ovat ihania, minulla ei toivottavasti ole hätää. Rakastamme ja välitämme toisistamme :)

Asut siis maalla ja pidät itsestäänselvyytenä että lapsesi tulee käymään joka viikonloppu?

Vai onko sulla kenties muuta elämää?

Vierailija
1566/1703 |

No paha "vika"on kyllä aloittajassakin jos yli 40v tai mitä tuo AP nyt onkaan ravaa vielä useammin, kuin kerran kuussa vanhemmiltaan.

Normaalia on, että perheellinen keski-ikäinen ihminen käy 300 km päässä vanhemmillallaan pari/kolme kertaa vuodessa.

Ymmärtäisin tuollaisen vanhempien luona ravaamisen jos asutaan lähekkäin tai jos ihminen on perheetön ja vanhemmat on koko elämä.

Siis onko aloittaja ravannut 15 vuotiaasta (kertoi sen ikäisenä muuttaneensa pois lapsuuden kodistaan) asti vanhemmillallaan jatkuvasti, vaikka ei edes pidä vanhemmistaan?

Sairasta touhua koko porukalta. Onkohan tuossa porukassa yhtään täysijärkistä?

Luultavasti ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1567/1703 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi ap, ymmärrän sinua täysin.

Itse olen kyllästynyt hoitamaan lapsenlapsiani. Ei huvita enää.

Olen  kasvattanut omat lapseni itsenäisiksi, he tarvitsevat minua ja meitä vain lastensa hoitajiksi. Omat menonsa ovat ykkösenä.

Päätimme myydä asuntomme ja mökkimme ja alkaa elää. Kulutamme rahat hyvillä mielin itseemme, lapsemme eivät oikeasti tarvitse meitä enää. 

Eivät myöskään perintöjä meiltä.

Ps. paniikkikohtaukseni jäivät onneksi taakse, kun lapsemme aikanaan muuttivat pois kotoa.

Vierailija
1568/1703 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap, sun pitää laittaa itsesi, jaksamisesi ja oma nykyinen perheesi etusijalle.  

Olet liian kiltti jos annat kävellä ylitsesi.

Ens kerralla kun menet niin sanot suoraan että pääset tulemaan seuraavan kerran esm kuukauden päästä.

Vanhempasi joutavat muuttamaan lähemmä palveluja jos on seurankipeys alkanut vaivaamaan.

Seurankipeys? 

Joskus voi olla niinkin, että vanhenevat vanhemmat rakastavat lapsiaan ja siksi nauttivat vielä aikuistenkin lastensa seurasta.

Ja ehkä joskus aikuiset lapsetkin rakastavat vanhempiaan. 

Tosin näitä lukiessa ilmeisen harvoin ja vanhemmat tuntuvat oleva monille riesa ja välttämätön paha.

Paitsi jos on lastenhoitotarvetta ja asuvat muutenkin riittävän lähellä.

Mielenkiintoista kyllä, ettei itselle elämän antaneista vanhemmista välitetä.

Mutta kai se on tätä uutta, hienoa minä-itse-nykyaikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1569/1703 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi ap, jos noin hirveän ankea, yksinäinen, kaikesta paitsi jäänyt lapsuus vielä aikuisenakin vaivaa, niin kannattaa hakeutua terapiaan.

Eikä missään nimessä lähteä ajamaan autolla paniikkikohtauksessa. Paitsi ehkä hoitoon, jollei saa kyytiä keneltäkään.

Myös keskustelu niiden ankeuttaja-vanhempien kanssa voi helpottaa.

Vierailija
1570/1703 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap:lle. Sinä kirjoitat, että vanhempasi eivät ole tehneet mitään pahaa sinulle, mutta et jaksa kuunnella heidän jutusteluaan. Kirjoitat pienestä paikkakunnasta. Vanhempasi ovat jo iäkkäitä ja elämänpiiri lienee melkolailla rajoittunut, koska eihän siellä pienellä paikkakunnalla kummia tapahdu. Et jaksa kuunnella asioita heidän naapureistaan ja linnuista. Vanhempasi ovat ilmeisesti sinut kasvattaneet, kuunnelleet sinun juttujasi, kantaneet sinut vauva- ja pikkulapsivaiheen läpi. Uhmaikäistä sinua rakastaneet. Olleet läsnä (oletan) kun olet hormonimyrskyissäsi murrosiässä kotoasi raivonnut, paiskonut ovia ja karjunut vanhempiesi olevan täysiä pas koja ja eivätkä ymmärrä mistään mitään. Surreet ikäväänsä, kun olet muuttanut kotoa pois toiselle paikkakunnalle. Vanhempasi ovat sietäneet sinua, mutta sinä et nyt halua sietää heitä. Vaikutat itsekkäältä ja ongelmasi taitaa johtua aivan muista syitä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1571/1703 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ketjua en ole lukenut, muutamia viestejä kyllä. Yhdessä oli ettei isälle kelpaa mikään ravintola. Saattaisi olla suomeksi: eläkeläisillä ei ole varaa ravintolaan, ja vaikka tytär maksaisi, hävettää kun ei pysty tarjoamaan takaisin. Onko ravintolavaatteita jne...jos vain hävettää?

Itse maalla asuva 65v autoton, eli kaupungissa sitten kun lapsi ottaa mut mukaan. Mennään syömään yleensä johonkin missä menu seinällä, maksetaan kassalla kun on ens selvitetty mitä juomia ja mitkä perunat ja ranch-vaiguacamolesoosi, ja jono perässä kasvaa. Paniikissa sit meluava jono perässä, ja saadaan laite joka pärähtää jun tilaus on valmis. Lapsenlapsen takia näitä paikkoja, meluisia rauhattomia. Eilinen ravintolaruoka oli hyvää kuitenkin. Tottumattomille stressaavaa saati kovin iäkkäille.

Vierailija
1572/1703 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika moni on kateellinen rauhallisesta maaseutulapsuudesta. Eikä kaikilla ole mahdollisuutta tehdä toisinpäin, muuttaa kaupungista maalle. 

Kun ei siellä ole "juuria".

Mutta tämän luultavasti ymmärrät vasta kun ikäännyt.

Moni nykyperhe ja lapset voisivat paljon paremmin ilman kaupunkien kiirettä, jokailtaisia harrastuksia ja kaaosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1573/1703 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä aloitus elää ja voi hyvin, en aio lukea yhtään viestiä. 

Älkää surko, kyllä me täältä lähdemme säällisen ajan kuluttua! Taas yksi vaivaistalon asukki löydettiin saunaan menehtyneenä. Onneksi omat lapseni ovat ihania, minulla ei toivottavasti ole hätää. Rakastamme ja välitämme toisistamme :)

Asut siis maalla ja pidät itsestäänselvyytenä että lapsesi tulee käymään joka viikonloppu?

Vai onko sulla kenties muuta elämää?

Yhtä lailla haittana vauvakeskusteluissa on kaupunkilaisvanhemmat ja ihan vieraat vanhukset joka puolella ärsytyksen aihe. Nyt joukkopsykoosissa tuntemattomia maalaisvanhuksia kohtaan.

Mikään pakko ei kenenkään ole käydä vanhempiaan katsomassa.

Vierailija
1574/1703 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaisi jotenkin siltä, että pulman juuri ei ole niinkään paikka ja vanhemmat, vaan ennemmin jotkin omat käsittelemättömät jutut, esim. juuri masennus, johon et ole saanut apua tms. Ei heidän elämän ja olemisen tarvitse olla sinulle toimivaa, he ovat omanlaisiaan. Kuitenkin vanhemmat pitivät sinusta ilmeisesti lapsena huolta, ja aikuisena huoltosuhteen tulisi kääntyä toisin päin. Jos ei muuta, pidä yhteyttä videopuheluilla ja varmista, että he voivat hyvin. Jos ei heillä ole digivälineitä, hanki heille sellaiset ja neuvo käytössä. Näin reissuja voi ainakin vähentää. Ja varmista, että saat apua tai tukea ahdistukseen. 

"Aikuisena huoltosuhteen tulisi kääntyä toisin päin"

Näinkin voidaan ilmaista, että lapset ovat vanhemmilleen jotain jostain velkaa.

Mielestäni ovatkin velkaa. Syntymänsä.

Tosin joidenkin kohdalla tuo syntymä olisi voinut jäädä tapahtumatta.

Entä jos käännettäisiin ajatus tulevaisuuteen:

Miltä tuntuu, kun omat lapsesi aikanaan sanovat sinulle "ei huvita tulla käymään, en oo sulle mitään velkaa, eikä srnyin vertaa kiinnosta"?

Entä onko mielestäsi yhteiskunnalla isompi velvollisuus pitää vanhemmistasi huolta?

Kenen rahoilla? 

Minne on hävinnyt välittäminen lähimmäisistä ja etenkin omista vanhemmista?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1575/1703 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhempani antoivat minut adoptioon eli kasvoin vauvasta aikuiseksi muiden kuin heidän luonaan.

Nyt vanhana tarvitsevat apuani viikottain ja mielelläni autan kaikessa missä voin. Koen, että veri on vettä sakeampaa.

Eikä tulisi mieleenikään alkaa valittaa kuinka raskasta on. 

Pyrin ajattelemaan positiivisesti: hienoa, että olen kuitenkin saanut tuntea heidät läpi elämäni ja tutustuakin paremmin aikuisena.

Vierailija
1576/1703 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aika moni on kateellinen rauhallisesta maaseutulapsuudesta. Eikä kaikilla ole mahdollisuutta tehdä toisinpäin, muuttaa kaupungista maalle. 

Kun ei siellä ole "juuria".

Mutta tämän luultavasti ymmärrät vasta kun ikäännyt.

Moni nykyperhe ja lapset voisivat paljon paremmin ilman kaupunkien kiirettä, jokailtaisia harrastuksia ja kaaosta.

Tällaisiin kommennettihin teksisi mieli lähinnä haistatella. Et todellakaan tiedä näköjään, minkälaista helvettiä se voi joillekin olla. 

T. Maaseudusta lapsena kärsinyt

Vierailija
1577/1703 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

oletko päässyt PAREMPIIN PIIREIHIN  kun et enää halua edes vanhempiasi käydä katsomassa eikö miehesi tiedä että olet jostain  pikkukylästä

Vierailija
1578/1703 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sun pitää laittaa itsesi, jaksamisesi ja oma nykyinen perheesi etusijalle.  

Olet liian kiltti jos annat kävellä ylitsesi.

Ens kerralla kun menet niin sanot suoraan että pääset tulemaan seuraavan kerran esm kuukauden päästä.

Vanhempasi joutavat muuttamaan lähemmä palveluja jos on seurankipeys alkanut vaivaamaan.

No paha "vika"on kyllä aloittajassakin jos yli 40v tai mitä tuo AP nyt onkaan ravaa vielä useammin, kuin kerran kuussa vanhemmiltaan.

Normaalia on, että perheellinen keski-ikäinen ihminen käy 300 km päässä vanhemmillallaan pari/kolme kertaa vuodessa.

Ymmärtäisin tuollaisen vanhempien luona ravaamisen jos asutaan lähekkäin tai jos ihminen on perheetön ja vanhemmat on koko elämä.

Siis onko aloittaja ravannut 15 vuotiaasta (kertoi sen ikäisenä muuttaneensa pois lapsuuden kodistaan) asti vanhemmillallaan jatkuvasti, vaikka ei edes pidä vanhemmistaan?

Sairasta touhua koko porukalta. Onkohan tuossa porukassa yhtään täysijärkistä?

Luultavasti ei.

Missä on mainittu, miten usein käy? Selvästi liian usein kuitenkin ja nyt laittoi sille stopin ettei koko kesänä tule. Vanhuksille suurin murhe tosiaan oli se, että kuka heitä nyt tulee passaamaan. 

Vierailija
1579/1703 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

oletko päässyt PAREMPIIN PIIREIHIN  kun et enää halua edes vanhempiasi käydä katsomassa eikö miehesi tiedä että olet jostain  pikkukylästä

Parempiin piireihin pääseminen ei kuule paljon vaadi noista lähtökohdista.

Vierailija
1580/1703 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni on kateellinen rauhallisesta maaseutulapsuudesta. Eikä kaikilla ole mahdollisuutta tehdä toisinpäin, muuttaa kaupungista maalle. 

Kun ei siellä ole "juuria".

Mutta tämän luultavasti ymmärrät vasta kun ikäännyt.

Moni nykyperhe ja lapset voisivat paljon paremmin ilman kaupunkien kiirettä, jokailtaisia harrastuksia ja kaaosta.

Tällaisiin kommennettihin teksisi mieli lähinnä haistatella. Et todellakaan tiedä näköjään, minkälaista helvettiä se voi joillekin olla. 

T. Maaseudusta lapsena kärsinyt

Voi sentään! Niin suuren osan ihmisistä juuret on maalla, varmaan suurten ikäluokkien suurin osa on syntynyt maalla tai pikkupaikkakunnilla jossain kirkonkylässä.

Päätalokin muutti köyhän lapsuutensa paksuiksi kirjoiksi ja säilytti yhteyden kotiinsa ja kotikuntaan

Jos kaikki kaupunkiin muuttaneet tarvitsisivat terapiaa ja mt-lääkkeitä ei olisi heidän jälkipolvillaankaan nyt asiat paremmin.

Aloittaja ahdistunut kun itse halusi kotoa pois lähempien lukioiden sijasta kauemmas. Vielä suuret ikäluokat ( ja sitä vanhemmat)  " ajettiin"  teineinä pois itseään elättämään töihin. Olisiko ap onnellisempi jos olisi 16 v ollut perheessä kotiapulaisena kaitsien päivät 2 - 3 lasta ruokapalkalla ja makuusijalla vaatehuoneessa mitättömällä rahakorvauksella?

Jos apn vanhemmat niin huonoja miksi on pitänyt heihin kuitenkin koko elämänsä ajan yhteyttä? Sitä en ymmärrä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kaksi yhdeksän