Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (1113)
Kyllästyin käymään isovanhemmillani, koska heidän silmissään emme muuttuneet mitenkään. Tai siis minä en muuttunut. Muut sukulaiset lapsineen kasvoivat ja isovanhemmat ihastelivat miten ovat niin aikuistuneet, mutta minua he kohtelivat todella ala-arvoisesti. Kun he kuljettivat sinnikkäästi lapsuudenaikaista dynamiikkaa mukanaan, niin päätin lopettaa siellä käymisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mitä vikaa linnuissa on? Tai naapureissa. Tajuan että et viihdy ja ei hyviä muistoja kaikesta. Voiko tehdä omia asioita siellä? Tai tutkia paikkoja paikkakunnalla. Vai onko täysin kuollutta. Omat rajat? Hotelliin? Mikä sitten vanhempia piristää?
Kyse on täysin kuolleesta syrjäkyläsyä. Hylättyjä taloja ja vain pari naapuria kilometrin säteellä. Pelkkää peltoa ja talousmetsää.
Kun näitä juttuja on katsellut ja nähnyt koko lapsuutensa, niin ei siitä mitään enää irtoa.
Päivän parhaat naurut. Voiko kliseisempää valitusta enää olla?
Mikä naurattaa?
Olen eri, mutta kieltämättä naurahdin myös.. Tuossa oli kaikki ne kliseet, mitkä.itsekin 15v angstisena teininä liitin silloiseen asuinympäristööni,josta halusin ehdottomasti pois Ja sitä kun pääsin, koin päässeeni suureen maailmaan.
Ehkä se naurahdus tulee siitä, että tuntui kuin ois vanhaa päiväkirjaansa lukenut.. Huvittaa mielipiteet, jotka on silloin olleet tosi vakavissaan kirjoitettuja.
Luetunymmärtäminen on selkeästi sulle vaikeaa. Tässä on aika paljon syvemmät kysymykset kuin se, että 15-vuotiaana oli tylsää vanhempien kanssa. Tässä on asuttu todella syvästi eristyksissä kylmien vanhempien kanssa.
Vertailun vuoksi. Jos vanhempasi tulevat sinun luoksesi kylään, mistä keskustelet?
Mikä ihme siinä ahdistaa jos vanhemmat kertovat pihalla pyörivistä naakoista?
Vierailija kirjoitti:
Olet todella ilkeä ja kiittämätön ihminen. Minulla oli kovat ja ei lapsia rakastavat vanhemmat. Silti kävin heitä katsomassa.
Kuka on ilkeä ja kiittämätön?
Ei ainakaan Ap, joka mielenterveytensä menetyksen uhallakin on sinnikkäästi käynyt vanhempiaan katsomassa.
Mutta kunkin kestokyvyllä, resilienssillä on olemassa rajansa. Kun raja tulee vastaan ei kertakaikkiaan enää pysty.
Itsekin rajoitan vanhuksen soittoihin vastaamista ja turhaa ravaamista joka oikusta hänen luonaan ihan oman mielenterveyteni tähden juuri tämän vuoksi, ettei minulle tulisi totaalista stoppia, jolloin en enää kertakaikkiaan pystyisi hänen luokseen menemään. Silti edelleen siis käyn ja hoidan hänen tarpeelliset asiansa viikottainkin. Teen tämän velvollisuudesta ja hyvien muistojen tähden, vaikka hän on ikävä ja vaikea ihminen.
Ymmärrän hyvin, että joskus välit on pakko katkaista. Meillä kaikilla on vain yksi oma elämä jota ei kaikissa tapauksissa kannata uhrata ikävien, ilkeiden ja kiittämättömien vanhusten hyysäämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi teidän kaikkien vanhukset tarvitsevat apua ja juuri teiltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mitä vikaa linnuissa on? Tai naapureissa. Tajuan että et viihdy ja ei hyviä muistoja kaikesta. Voiko tehdä omia asioita siellä? Tai tutkia paikkoja paikkakunnalla. Vai onko täysin kuollutta. Omat rajat? Hotelliin? Mikä sitten vanhempia piristää?
Kyse on täysin kuolleesta syrjäkyläsyä. Hylättyjä taloja ja vain pari naapuria kilometrin säteellä. Pelkkää peltoa ja talousmetsää.
Kun näitä juttuja on katsellut ja nähnyt koko lapsuutensa, niin ei siitä mitään enää irtoa.
Päivän parhaat naurut. Voiko kliseisempää valitusta enää olla?
Mikä naurattaa?
Olen eri, mutta kieltämättä naurahdin myös.. Tuossa oli kaikki ne kliseet, mitkä.itsekin 15v angstisena teininä liitin silloiseen asuinympäristööni,josta halusin ehdottomasti pois Ja sitä kun pääsin, koin päässeeni suureen maailmaan.
Ehkä se naurahdus tulee siitä, että tuntui kuin ois vanhaa päiväkirjaansa lukenut.. Huvittaa mielipiteet, jotka on silloin olleet tosi vakavissaan kirjoitettuja.
Luetunymmärtäminen on selkeästi sulle vaikeaa. Tässä on aika paljon syvemmät kysymykset kuin se, että 15-vuotiaana oli tylsää vanhempien kanssa. Tässä on asuttu todella syvästi eristyksissä kylmien vanhempien kanssa.
Oliko hän kotikoulussa? Ei sukulaisia, ei naapureita? Ei sisaruksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme siinä ahdistaa jos vanhemmat kertovat pihalla pyörivistä naakoista?
Oletko oikeasti vai tahallaan noin tyhmä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mitä vikaa linnuissa on? Tai naapureissa. Tajuan että et viihdy ja ei hyviä muistoja kaikesta. Voiko tehdä omia asioita siellä? Tai tutkia paikkoja paikkakunnalla. Vai onko täysin kuollutta. Omat rajat? Hotelliin? Mikä sitten vanhempia piristää?
Kyse on täysin kuolleesta syrjäkyläsyä. Hylättyjä taloja ja vain pari naapuria kilometrin säteellä. Pelkkää peltoa ja talousmetsää.
Kun näitä juttuja on katsellut ja nähnyt koko lapsuutensa, niin ei siitä mitään enää irtoa.
Et sinä asu siellä. Olet päässyt pois. Keskity vanhempiisi lyhyt aika kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On hyvä kun nykyisin on joku esikoulupakko kai maaseudullakin. Ja sielläkin päiväkodeissa maatilojenkin lapset.
Vierailija kirjoitti:
Miksi teidän kaikkien vanhukset tarvitsevat apua ja juuri teiltä?
Olen ainoa lapsi. Ikävällä vnhuksella ei ole paljon ystäviä ja vanhalla ne harvat jo kuolleetkin tai ovat itse jo raihnaisia.
Sitä paitsi muiden apu ei aina kelpaa vaan pitää olla oma lapsi, jolle saa kiukutella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi teidän kaikkien vanhukset tarvitsevat apua ja juuri teiltä?
Oma äiti on ysikymppinen. Pärjää kotona juuri ja juuri vain siksi, että me lapset tehdään niin paljon hänen eteensä - ei kuitenkaan hänen mielestään tarpeeksi. Äiti suhtautuu kaikkeen ei-asenteella. Se ei kelpaa selitykseksi, että joku asia helpottaisi meidän elämää. Omakotitalo teettää sisarukselle paljon työtä, mutta ei suostunut muuttamaan sieltä pois. Eniten rassaa negatiivinen asenne, kaikki on aina huonosti. Hänellä on fyysisiä sairauksia, huono näkö ja nyt keskivaikea muistisairaus.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme siinä ahdistaa jos vanhemmat kertovat pihalla pyörivistä naakoista?
Siinä voi ahdistaa useampikin asia. Ensimmäisenä ehkä suru siitä, että omien vanhempien elämässä ei ole enää mitään muuta kuin naakat. Aika moni suomalainen sukupolvi sai haudat vanhempansa jo ennenkuin nämä alkoivat elää vain naakkojen kautta. Mun omaa mummuani minä ja mun edesottamukset kiinnosti vielä kuolinvuoteellaankin, mutta mummu kuolikin jo ennen 70-vuotispäiväänsä kuten 1960-luvulla oli tapana kuollakin. Mutta näin se vaan menee, että jos vanhaksi elää erilaisin sairauksin, niin se vanhuksen ympäristö kutistuu päivä päivältä. Ja sitä on oikeasti surullista katsoa. Jonain päivänä oman äidin tai isän koko elämä on sängynpohjalla. Siinä se ehkä makaa tietämättä lainkaan, kuka olet.
Toinen syy voi olla se että jos vanhus kertoo samat asiat uudestaan ja uudestaan, niin ei siinä keksi enää yhtään mitään sanottavaa. Jos on voinut aiemmin vanhempansa kanssa keskustella monenlaisista asioista, niin jonain päivänä et enää keskustele vaan ainoastaan kuuntelet. Ja kyllähän sekin vähän surettaa, jos äitiäsi tai isääsi ei enää palaneen puupennin vertaa kiinnosta sun eilen saamasi syöpädiagnoosi vaan ainoastaan ne naakat.
Mä kuitenkin ajattelen niin, että kun suhde omaan vanhempaansa muuttuu vähitellen em tavalla, niin ei vanhempansa kuolemaakaan sitten sure samalla tavalla kuin jos vanhemman kuolema olisi tapahtunut yllättäen. Pitäisikin ottaa ne vanhempiensa loputtomat jaaritukset eräänlaisena luopumisprosessina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mitä vikaa linnuissa on? Tai naapureissa. Tajuan että et viihdy ja ei hyviä muistoja kaikesta. Voiko tehdä omia asioita siellä? Tai tutkia paikkoja paikkakunnalla. Vai onko täysin kuollutta. Omat rajat? Hotelliin? Mikä sitten vanhempia piristää?
Kyse on täysin kuolleesta syrjäkyläsyä. Hylättyjä taloja ja vain pari naapuria kilometrin säteellä. Pelkkää peltoa ja talousmetsää.
Kun näitä juttuja on katsellut ja nähnyt koko lapsuutensa, niin ei siitä mitään enää irtoa.
Päivän parhaat naurut. Voiko kliseisempää valitusta enää olla?
Mikä naurattaa?
Olen eri, mutta kieltämättä naurahdin myös.. Tuossa oli kaikki ne kliseet, mitkä.itsekin 15v angstisena teininä liitin silloiseen asuinympäristööni,josta halusin ehdottomasti pois Ja sitä kun pääsin, koin päässeeni suureen maailmaan.
Ehkä se naurahdus tulee siitä, että tuntui kuin ois vanhaa päiväkirjaansa lukenut.. Huvittaa mielipiteet, jotka on silloin olleet tosi vakavissaan kirjoitettuja.
Luetunymmärtäminen on selkeästi sulle vaikeaa. Tässä on aika paljon syvemmät kysymykset kuin se, että 15-vuotiaana oli tylsää vanhempien kanssa. Tässä on asuttu todella syvästi eristyksissä kylmien vanhempien kanssa.
Oliko hän kotikoulussa? Ei sukulaisia, ei naapureita? Ei sisaruksia?
Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee ikäisiään kavereita ja aikaa heidän kanssaan. Pelkät välitunnit koulupäivien aikana ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi teidän kaikkien vanhukset tarvitsevat apua ja juuri teiltä?
Ihan yleistä, että moni vanhus haluaa apua nimenomaan lapsiltaan. Ulkopuolinen apu ei kelpaa, vaikka vanhuksella olisikin varaa palkata ulkopuolista apua. Jos aikuinen lapsi yrittää järjestää vanhemmalleen apua hyvinvointialueelta tai jostain yksityiseltä, niin sehän apu ei vanhukselle kelpaa.
Nuorena myös eräät kapinoi vanhempiaan vastaan ja myöhäisellä keski iällä ovat sitten jo melko samanlaisia kuin vanhempansa.
Vierailija kirjoitti:
Nuorena myös eräät kapinoi vanhempiaan vastaan ja myöhäisellä keski iällä ovat sitten jo melko samanlaisia kuin vanhempansa.
Kurjista vanhemmista kärsiminen ei ole kapinaa.
Vierailija kirjoitti:
Nuorena myös eräät kapinoi vanhempiaan vastaan ja myöhäisellä keski iällä ovat sitten jo melko samanlaisia kuin vanhempansa.
En ole koskaan yrittänyt omia lapsenlapsiani monin eri tavoin, ehdotellut tosissaan, että heistä esim. esikoiseni pitäisi muuttaa hänen luokseen asumaan, koska hänellä on tyhjä huone. Tätä jatkuvaa vääntöä oli tämän tästä lasteni kotoa pois muuttoon asti. Vielä silloinkin opiskelemaan päässyt poikani olisi pitänyt äitini mielestä muuttaa hänen luokseen, koska se tyhjä huone.
En ole koskaan haukkunut lasteni puolisoita lasteni ja lastenlasteni kuullen ja ilkeillyt heille epäasiallisella tavalla.
En ole arvostellut jälkikasvuni kehon muotoa, hiuksia enkä pukeutumista enkä puuttunut epäasiallisella tavalla tällaisiin seikkoihin.
En ole asettanut jalustalle yhtä ja alentanut toisia.
Jälkikasvuni saa opiskella omaa elämäänsä varten ei pönkittääkseen minun itsetuntoani.
En uhriudu, jollei minulle soiteta tai käydä usein. Ymmärrän, että lapsilla ja lapsenlapsilla on oma elämä.
Jotain mainitakseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme siinä ahdistaa jos vanhemmat kertovat pihalla pyörivistä naakoista?
Oletko oikeasti vai tahallaan noin tyhmä?
Onhan luonnon tarkkailu niin maalaista. Ei sivistyneen ihmisen ajanvietettä.
Omaa tyhmyyttäsi. Varmaan luulit, että ne vielä havahtuu ja tajuaa sun arvon. Jos ei tajunnut ennen ei tajua jatkossakaan. Unohda.