Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (1104)
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin ap. Äitini asuu satojen kilometrien päässä. Minulla ei ole ajokorttia ja julkisilla matkassa on monta vaihtoa. Päiväseltään ei voi käydä, eikä äiti jaksa pitkiä vierailuja. Äitini asui ennen lähellä, mutta sairastuessaan halusi kauemmas, kotiseudulleen. Luotti varmaan siihen, että veljeni autoilee vähän väliä hänen luokseen matkojen takaa ja hoitaa kaiken, mutta sitten veljeni kuoli.
En todellakaan tiedä miten nämä äidin "lopun ajat" saan hoidettua. Lapseni kyydillä voin silloin tällöin päästä. Miestä en halua edes pyytää. Äitini kun on koko ikänsä ollut mielestään viaton uhri, jolla olisi ollut ottajia vaikka kuinka, mutta hän valitsi isäni, jonka kauheutta hän on minulle aina valittanut. Luonnollisesti myös mieheni ja hänen sukunsa ovat kauheita ja äitini ihan loukkaantui, kun en halunnut alkaa heitä haukkua. Mieheni on kyllä aikanaan tämän asenteen huomannut.
Ennen kaikkea tämä on hyvin opettanut sen miten itse haluan elämäni elää. En katkeroituneena uhrina.
Tämä. Tätä aina yritinkin sanoa,että sellainen äiti kuin tytär ei todellakaan pidä paikkaansa. Se menee usein ihan päinvastoin, jos äidissä on sellaisia piirteitä, jotka eivät ole niin kehuttava.
Saa ne lapset syntyessään oman luonteen kyllä muutenkin. Oma elämäntyyli ja arvot kehittyvät siinä samalla vuosi vuodelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ennen maalta muutettiin ruvettiin kovin hienoiksi. Puoli vuotta kaupungissa ja kotona käymään. "Mikä se tuo valkoinen lintu joka sanoo kotkot". Oltiin niin hienoja että. Sama kai aloittajalla kyseessä. Pari yötä maaseudulla ylivoimaista. Kun lintujakin. ( joiden seuraaminen ja tunnistaminen on kivaa.)
Mistä vuosituhannesta sinä puhut?
Minun isovanhempanikin olivat asuneet kaupungissa 1900-luvun alusta saakka.
Aloittajan vanhemmat asuvat edelleen maalla ja hön on maalta muuttanut. Teinin asenne, äh, maalla tylsää. Niinhän siellä tietysti onkin nuoren näkökulmasta jos ei hyviä liikenneyhteyksiäkään.
Miten ap on voinut 15 v muuttaa kotoaan pois jos kuitenkin peruskouluajan lapsi? Peruskoulu päättyy 16-vuotiaana. Eikä taatusti voinut vuokria maksaa itse kun kertoo koulua käyneensä
Jos olet syntynyt loppuvuonna olet 15 kun peruskoulu loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.
Kaikki ei sano edes sitä jaata. Ehkä vain jatkavat omaa puhettaan ja jaastakin kuulee ja näkee, etteivät ole yhtään jaksaneet kuunnella, kun omat ajatukset kiinnostaa enemmän. Miksi siitä sukupolvesta tuli pääosin niin itsekästä? Sota-aika ja sen jälkeinen aika vaikuttivat jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle aloittaja. Kerrohan olosi ja tunnelmas sen jälkeen kun menetät vanhempasi. Montako vuotta he sinusta huolehti kun olit avuton lapsi. Älä vahingossakaan tule tänne palstalle itkemään sitten kun vanhempasi kuolee eikä sinulla ole enää paikkaa minne menet ja mistä nyt valitat.
Entäs jos se tunne onkin ääretön helpotuksen tunne, kuin taakka putoaisi harteilta. Minulle kävi näin, tosin vanhempani olivat pahempia kuin ap:n. En nyt mene yksityiskohtin mitä tarkoitan. Eivät kaikki isät ja äidit ole vanhoina herttaisia, jos eivät ole olleet sitä nuorempinakaan.
Ei vanhan (80 -90) ihmisen kuolemasta henkisesti terve aikuinen enää hemoromahdusta saa tai teinimäistä "kieltäydyn perinnöstä".
Perinnöstä luopumiseen voi olla monia syitä, esim. tunne siitä että muut ansaitsevat sen enemmän ja ovat osallistuneet enemmän asioihin, ja jos itsellä on aivan tarpeeksi mammonaa muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Se ja vielä sekin kun vanhemmat alkaa selkeästi pehmenemään päästään ja ahdistaa sekin kun eivät ole enää sellaisia normaaleja teräviä itsejään kuin joskus keski-ikäisinä vielä. Silloin pystyi hyvin mielin kysymään vanhemmilta neuvoa kun heitä piti automaattisesti viisaampina mutta nyt se kuppi näyttää kääntyneen ja vanhemmat sen sijaan kyselee minulta neuvoa mitä yksinkertaisimmissakin asioissa, kuten kanavan valitsemisessa televisiosta vaikka ihan samalla tavallahan ne edelleen toimii kuten silloin aikoinaankin.
Ei muuten toimi enää edes tv-kanavat samoin kuin aikoinaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle aloittaja. Kerrohan olosi ja tunnelmas sen jälkeen kun menetät vanhempasi. Montako vuotta he sinusta huolehti kun olit avuton lapsi. Älä vahingossakaan tule tänne palstalle itkemään sitten kun vanhempasi kuolee eikä sinulla ole enää paikkaa minne menet ja mistä nyt valitat.
Entäs jos se tunne onkin ääretön helpotuksen tunne, kuin taakka putoaisi harteilta. Minulle kävi näin, tosin vanhempani olivat pahempia kuin ap:n. En nyt mene yksityiskohtin mitä tarkoitan. Eivät kaikki isät ja äidit ole vanhoina herttaisia, jos eivät ole olleet sitä nuorempinakaan.
Ei vanhan (80 -90) ihmisen kuolemasta henkisesti terve aikuinen enää hemoromahdusta saa tai teinimäistä "kieltäydyn perinnöstä".
Perinnöstä luopumiseen voi olla monia syitä, esim. tunne siitä että muut ansaitsevat sen enemmän ja ovat osallistuneet enemmän asioihin, ja jos itsellä on aivan tarpeeksi mammonaa muutenkin.
Tai sitten se, ettei arvotonta homemörskää kannata ottaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihan epäjohdonmukainen aloitus. Ensin vika on olevinaan vanhempien jutuissa, mutta sitten horistaankin tuppukylän yleisestä tunnelmasta. Sekä maalla että Helsingin kantakaupungissa asuneena olen vakaasti sitä mieltä, että ihminen projisoi näihin asuinpaikkakeskusteluihin aina lähinnä omaa persoonaansa. Tarkoittaa mm. sitä vanhaa viisautta, että tylsillä ihmisillä on tylsää. Jos ajatus naakkojen tarkkailusta aiheuttaa paniikkikohtauksen niin kannattaa ehkä tarkastella sisintään ja miettiä, mistä moinen. Ja jos naapurusto on kovin "mielenkiintoinen" niin se on vakituisen asukkaan näkökulmasta usein pikemminkin huono asia.
Kyse on siitä, etteivät vanhemmat ole koskaan nähneet ja kuulleet häntä ihmisenä, lapsena, aikuisena. Se jättää syviä haavoja, vaikuttaa elämään. Kun on silti pyristellyt elämässä omalle paikalleen eteenpäin ja joutuu taas siihen samaan tilanteeseen josta jo kerran pyristeli ja selvisi joten kuten ajan kanssa, se sama suru ja trauma aktivoituu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Kaikki ei sano edes sitä jaata. Ehkä vain jatkavat omaa puhettaan ja jaastakin kuulee ja näkee, etteivät ole yhtään jaksaneet kuunnella, kun omat ajatukset kiinnostaa enemmän. Miksi siitä sukupolvesta tuli pääosin niin itsekästä? Sota-aika ja sen jälkeinen aika vaikuttivat jotenkin.
Niinpä. Aikuiset, miniät, vävyt, isommat lastenlapset ne ne vasta tykkää jos heidän asioitaan kuulustellaan tai saati että otettaisi niiihin kantaa. Ehotella että mikset lue lääkäriksi etkä tradenomiksi tai tyttärelle sanoa mitä nyt taas autoa vaihdatten? Eihän vaan lapset huumeita käytä? Oi kamala, onko vieraskielisiä pikkusinin päikyssä. Jäisit kotiin ja hoitaisit itte.
Kyllä nyt mangutaan että minun viiskymppisen asiat kuunnellaan kuin ennen 8-vuotiaana mutta kyllä kävisi metakka täälläkin jos vanhemmat tosiaan niin tekisivät ja ottaisivat muuta kantaa kuin "jaa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan epäjohdonmukainen aloitus. Ensin vika on olevinaan vanhempien jutuissa, mutta sitten horistaankin tuppukylän yleisestä tunnelmasta. Sekä maalla että Helsingin kantakaupungissa asuneena olen vakaasti sitä mieltä, että ihminen projisoi näihin asuinpaikkakeskusteluihin aina lähinnä omaa persoonaansa. Tarkoittaa mm. sitä vanhaa viisautta, että tylsillä ihmisillä on tylsää. Jos ajatus naakkojen tarkkailusta aiheuttaa paniikkikohtauksen niin kannattaa ehkä tarkastella sisintään ja miettiä, mistä moinen. Ja jos naapurusto on kovin "mielenkiintoinen" niin se on vakituisen asukkaan näkökulmasta usein pikemminkin huono asia.
Kyse on siitä, etteivät vanhemmat ole koskaan nähneet ja kuulleet häntä ihmisenä, lapsena, aikuisena. Se jättää syviä haavoja, vaikuttaa elämään. Kun on silti pyristellyt elämässä omalle paikalleen eteenpäin ja joutuu taas siihen samaan tilanteeseen josta jo kerran pyristeli ja selvisi joten kuten ajan kanssa, se sama suru ja trauma aktivoituu.
Näen itse nuorena kotoa lähteneenä että silloin sulkee sen oven. Kasvaa omaksi itsekseen. Mikä hinku ihmisillä on keski-iässä olla vielä lapsi?
Minulla oli ihan hyvät välit maalaisvanhemoiini mutta en olettanut heidän joka nitkahdusta elämässäni tietävän enkä heitä vaivannut niillä.
Mitään hoitoa eivöt keneltäkään koskaan tarvinneet, loppuun asti selväpäisinä. Siivooja heillä kövi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hanki isompi asunto tai hae asunto heille sinun kunnasta niin että vanhempasi voivat asua luonanne. Sen he ovat ansainneet.
Harvoin ne haluaa samaan taloon tai asuntoon, kun haluavat olla itsensä herroja. Silloinkin, kun se on jo vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Kaikki ei sano edes sitä jaata. Ehkä vain jatkavat omaa puhettaan ja jaastakin kuulee ja näkee, etteivät ole yhtään jaksaneet kuunnella, kun omat ajatukset kiinnostaa enemmän. Miksi siitä sukupolvesta tuli pääosin niin itsekästä? Sota-aika ja sen jälkeinen aika vaikuttivat jotenkin.
Niinpä. Aikuiset, miniät, vävyt, isommat lastenlapset ne ne vasta tykkää jos heidän asioitaan kuulustellaan tai saati että otettaisi niiihin kantaa. Ehotella että mikset lue lääkäriksi etkä tradenomiksi tai tyttärelle sanoa mitä nyt taas autoa vaihdatten? Eihän vaan lapset huumeita käytä? Oi kamala, onko vieraskielisiä pikkusinin päikyssä. Jäisit kotiin ja hoitaisit itte.
Kyllä nyt mangutaan että minun viiskymppisen asiat kuunnellaan kuin ennen 8-vuotiaana mutta kyllä kävisi metakka täälläkin jos vanhemmat tosiaan niin tekisivät ja ottaisivat muuta kantaa kuin "jaa."
Luonteva sosiaalinen kanssakäyminen kuulostaa olevan sinulle mahdottomuus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja ei nyt huomioi ollenkaan sitä, että vanhemmille ei tapahdu enää juuri mitään uutta. Vanhat asiat ovat paremmin muistissa ja nykyhetkeä kuvastavat aivan pienet arkiset asiat. He ovat myös hoitaneet ja kasvattaneet lapsensa parhaan taitonsa mukaan, voimiensa ja kykynsä mukaan ja on kohtuutonta aikuisen lapsen syyllistää heitä; on sinun vuorosi nyt edes silloin tällöin yrittää kuunnella heitä hetki. Elleivät vanhempasi ole aivan höperöitä, he kyllä ymmärtävät vastentahtoisuutesi, eikä se varmasti ole mukava huomata. Voit tietsti katkaista välit kokonaan jos luulet siitä saavasi paremman olon, mutta yhtähyvin voit etsiä toisenlaisen tavan toimia. Se on mahdollista, kasvaa aikuiseksi tai velloa maailman tappiin surkeaa menneisyyttäsi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on sinun vuorosi kuunnella. Vanhempasi kuuntelivat sinun tylsiä juttujasi vuosia, 1v - 18v. Huomioi, ettet mene sinne viihtymään vaan teet velvollisuutesi lähimmäisenä. Usko pois, sellaisesta tulee hyvä mieli itsellesikin.
Kummallisia oletuksia. Eivät todellakaan kuunnelleet. Enkä pystynyt elämään siellä edes 18-vuotiaaksi vaan muutin pois 15-vuotiaana. Todella nuorena, mutta pakko oli oman mielenterveyden kannalta. Oli aika raskasta yrittää elättää itseään aivan minimaalisilla tuilla ja lehtiä jakelemalla koulun ohella, mutta se oli paljon pienempi paha kuin vankilalta tuntuva talo syrjäkylillä.
Minulle ei todellakaan ole tullut hyvä mieli heidän auttamisesta ja kuuntelemisesta. Päin vastoin tulee vain hyväksikäytetty olo viimeisen 5 vuoden aikana.
Ja kamala puhua "lähimmäisen velvollisuudesta". Auttamisen pitää lähteä halusta, ei velvollisuudentunteesta. Se, että joku on sukua ei pelkästään tee niistä erityisiä. Lähimmäisistä ystävät voi valita, sukulaisiaan ei.
Olen vähän eri mieltä. Se, että tekee jotakin pelkästään velvollisuudentunnosta, on aivan hyvä motiivi. Maailma olisi vielä aika paljon ankeampi paikka, mitä se nyt on, jos jokainen meistä toimisi vasta, kun löytää siihen itsestään omaa aitoa halua. Esimerkiksi isäni oli hyvin velvollisuudentuntoinen, vaikka ei hän muuten mikään malli-isä ollutkaan. Lapsikin hyötyy siitä, että vanhempi velvollisuudentunnosta tekee monia asioita, vaikka ne eivät häntä erityisesti huvittaisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ei nyt huomioi ollenkaan sitä, että vanhemmille ei tapahdu enää juuri mitään uutta. Vanhat asiat ovat paremmin muistissa ja nykyhetkeä kuvastavat aivan pienet arkiset asiat. He ovat myös hoitaneet ja kasvattaneet lapsensa parhaan taitonsa mukaan, voimiensa ja kykynsä mukaan ja on kohtuutonta aikuisen lapsen syyllistää heitä; on sinun vuorosi nyt edes silloin tällöin yrittää kuunnella heitä hetki. Elleivät vanhempasi ole aivan höperöitä, he kyllä ymmärtävät vastentahtoisuutesi, eikä se varmasti ole mukava huomata. Voit tietsti katkaista välit kokonaan jos luulet siitä saavasi paremman olon, mutta yhtähyvin voit etsiä toisenlaisen tavan toimia. Se on mahdollista, kasvaa aikuiseksi tai velloa maailman tappiin surkeaa menneisyyttäsi
Et selvästi nyt hahmota tämän jutun kokonaisuutta? Ei hän vello missään katkeruudessa nykypäivänä, mutta lapsuudenmuistot laukaisevat ahdistuksen. Jos vanhemmat ovat hoitaneet hommansa noin huonosti niin minkä sille mahtaa? Ei heidän pillin mukaan tarvitse enää mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Kaikki ei sano edes sitä jaata. Ehkä vain jatkavat omaa puhettaan ja jaastakin kuulee ja näkee, etteivät ole yhtään jaksaneet kuunnella, kun omat ajatukset kiinnostaa enemmän. Miksi siitä sukupolvesta tuli pääosin niin itsekästä? Sota-aika ja sen jälkeinen aika vaikuttivat jotenkin.
Niinpä. Aikuiset, miniät, vävyt, isommat lastenlapset ne ne vasta tykkää jos heidän asioitaan kuulustellaan tai saati että otettaisi niiihin kantaa. Ehotella että mikset lue lääkäriksi etkä tradenomiksi tai tyttärelle sanoa mitä nyt taas autoa vaihdatten? Eihän vaan lapset huumeita käytä? Oi kamala, onko vieraskielisiä pikkusinin päikyssä. Jäisit kotiin ja hoitaisit itte.
Kyllä nyt mangutaan että minun viiskymppisen asiat kuunnellaan kuin ennen 8-vuotiaana mutta kyllä kävisi metakka täälläkin jos vanhemmat tosiaan niin tekisivät ja ottaisivat muuta kantaa kuin "jaa."
Luonteva sosiaalinen kanssakäyminen kuulostaa olevan sinulle mahdottomuus?
Se jaa on riittävä vastaus kyllä tai sepä hyvä. Viiskymppisten asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ei nyt huomioi ollenkaan sitä, että vanhemmille ei tapahdu enää juuri mitään uutta. Vanhat asiat ovat paremmin muistissa ja nykyhetkeä kuvastavat aivan pienet arkiset asiat. He ovat myös hoitaneet ja kasvattaneet lapsensa parhaan taitonsa mukaan, voimiensa ja kykynsä mukaan ja on kohtuutonta aikuisen lapsen syyllistää heitä; on sinun vuorosi nyt edes silloin tällöin yrittää kuunnella heitä hetki. Elleivät vanhempasi ole aivan höperöitä, he kyllä ymmärtävät vastentahtoisuutesi, eikä se varmasti ole mukava huomata. Voit tietsti katkaista välit kokonaan jos luulet siitä saavasi paremman olon, mutta yhtähyvin voit etsiä toisenlaisen tavan toimia. Se on mahdollista, kasvaa aikuiseksi tai velloa maailman tappiin surkeaa menneisyyttäsi
Et selvästi nyt hahmota tämän jutun kokonaisuutta? Ei hän vello missään katkeruudessa nykypäivänä, mutta lapsuudenmuistot laukaisevat ahdistuksen. Jos vanhemmat ovat hoitaneet hommansa noin huonosti niin minkä sille mahtaa? Ei heidän pillin mukaan tarvitse enää mennä.
Turhahan sinne maalle on itseään tunkea aitten jos se tekee huonon olon. Ja lapsenlapsia ei ome käyty näyttämässäkään ja urnaani aviomieskin saa sätkyn kun näkee peltoa ja naakkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Kaikki ei sano edes sitä jaata. Ehkä vain jatkavat omaa puhettaan ja jaastakin kuulee ja näkee, etteivät ole yhtään jaksaneet kuunnella, kun omat ajatukset kiinnostaa enemmän. Miksi siitä sukupolvesta tuli pääosin niin itsekästä? Sota-aika ja sen jälkeinen aika vaikuttivat jotenkin.
Niinpä. Aikuiset, miniät, vävyt, isommat lastenlapset ne ne vasta tykkää jos heidän asioitaan kuulustellaan tai saati että otettaisi niiihin kantaa. Ehotella että mikset lue lääkäriksi etkä tradenomiksi tai tyttärelle sanoa mitä nyt taas autoa vaihdatten? Eihän vaan lapset huumeita käytä? Oi kamala, onko vieraskielisiä pikkusinin päikyssä. Jäisit kotiin ja hoitaisit itte.
Kyllä nyt mangutaan että minun viiskymppisen asiat kuunnellaan kuin ennen 8-vuotiaana mutta kyllä kävisi metakka täälläkin jos vanhemmat tosiaan niin tekisivät ja ottaisivat muuta kantaa kuin "jaa."
Luonteva sosiaalinen kanssakäyminen kuulostaa olevan sinulle mahdottomuus?
Sinua ei kiinnosta vanhempiesi jutut ja elämä mutta heidän pitäisi luontevasti olla kiinnostunut elämästäsi, työstäsi. Olethan niin paljon fiksumpi kuin he
Taas tuli samat kääkät uhriutumaan, kun kaupunkiin muuttanut lapsi muka on niin hieno ja pöyhkeä, ettei edes naakoista voi puhua. Parempi olisi olla kommentoimatta, jos ei ole mitään älyllistä vastattavaa.
Jos tämä koko kuvio olisi tapahtunut jossain muualla kuin syrjäseudulla, niin tätä kitinää ei edes olisi.
Vierailija kirjoitti:
Taas tuli samat kääkät uhriutumaan, kun kaupunkiin muuttanut lapsi muka on niin hieno ja pöyhkeä, ettei edes naakoista voi puhua. Parempi olisi olla kommentoimatta, jos ei ole mitään älyllistä vastattavaa.
Jos tämä koko kuvio olisi tapahtunut jossain muualla kuin syrjäseudulla, niin tätä kitinää ei edes olisi.
No täällä moni on niin hienostunut ettei luonto ja naakat kiinnosta, niin maalaista. Ankeeta ja kuraista. Sammakotkin kurnuttaa.
Jos lapsen jutut ovat tylsiä vanhempien mielestä, ei tarvitse kaukaa hakea psykologia kertomaan, miksi nyt aikuista lasta masentaa ja masensi kuitenkin se kotiseutu.