Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
19.04.2026 |
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (891)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjua vaikka kuinka pitkälle enkä edelleenkään ymmärrä, mikä on olevinaan ongelma, tylsät vanhemmat vai heidän tylsä paikkakuntansa vai se kun ei ostettu lukiokirjoja vai se kun lapsena ei ollut kavereita. Kaksi ensin mainittua eivät ole oikeita ongelmia ja kaksi jälkimmäistä sellaisia että niistäkin voisi jo ehkä vähitellen päästää irti.
En siis ymmärrä minä itsekään, miksi paniikkikohtaus tuli. Se silti tuli. Järjellistä syytä ei ole, tai ainakaan sellaista jonka tiedostaisin. Päätös katkaista välit vähintään väliaikaisesti tuntuu suurelta helpotukselta.
Sen sijaan en usko, että lapsuuden aikana koettu tyhjyys tuosta noin vain paranee sillä, että sen unohtaa ja antaa olla. Menneisyys on varmasti jättänyt pysyvän jäljen. Erikoista, kun olin ihan toimintakykyinen ihminen 20-30-vuotiaana, mutta vasta nyt alkanut selvästi tulla enemmän tätä järjetöntä ahdistusta. Jotain käsittelemättömiä asioita.
Ja jos ei ole mitään muuta kuin ikävää kommentoitavaa, niin voi jättää kommentoimatta. Se, että jollain muulla menee huonommin ei muuta tosiasiaa siitä, että joku ongelma tässä on meneillään. En jaksa vanhempiani, en pisaran vertaa. Tänään pitäisi kertoa äidille, että nyt riitti, en enää tule.
Joo ei aina kaikki ole niin kiinnostavaa ja mielekästä, mutta miksi et jaksa vanhempiasi? En minäkään aina erästä jaksaisi, mutta on kuitenkin vanhempani. Jaksoihan se vanhempasikin sinua?
En tiedä. Heidän seura saa minut ihan pienistäkin asioista suutuksiin (en näytä sitä heille) ja kaiken kaikkiaan on epämiellyttävä olo.
Eli eihän tässä ole kyse sinun vanhemmistasi tai siitä lapsuuden paikkakunnasta. Kyse on sinusta ja sinun epämieluisista tunteistasi, joita olet muualla päässyt karkuun. Lapsuuden perhe triggeröi sinussa jotain, mitä et ole käsitellyt vielä lainkaan.
Miten niin ei ole kyse vanhemmista? Minulle on ihan sama, jos vaikka joku työkaverini pitää minua arvottomana, mutta jos sama tunteen herättää oma äiti niin kyllähän se on kuin puukonisku sydämeen. Lapsi peilaa koko elämänsä itseään suhteessa siihen miten vanhemmat hänet näkevät. Jos AP on saanut lapsuudessaan kokea olevansa vanhemmilleen näkymätön ja välinpitämätön, "ihan sama" kenestä ei jakseta olla lainkaan kiinnostuneita edes sen vertaa, että halutaan tukea oppikirjat hankkimalla, kyllähän sellainen jättää jäljen minäkuvaan ja luo syvät haavat. Ei ihme, että AP on ollut masentunut eikä ole lainkaan yllättävää, jos AP on vapautunut näistä tunteista päästyään kiinni itsenäiseen, omaan elämäänsä.
Kiitos asiallisesta ja ymmärtävästä kommentista!
En ymmärrä, miten ihmeessä tämä aihe voi herättää niin paljon vihaa. Onko tämä oikeasti jollekin niin mahdoton ajatus, että syvällä maaseudulla on niin onneton? Jos itse siellä viihtyy niin miksi siitä pitää tehdä nälvimiseen asti ulottuva ongelma, jos toinen on asunut siellä ahdistukseen asti? Miksi maaseutuasumisen ongelmista ei saa puhua ilman peppukipua? Eikö todellakaan voi käydä mielessä, ettei maaseudulta poismuuttanut kuvittele olevansa jotenkin hienompi? Tuollaiset vanhemmat, mitä minulla oli, eivät saisi niin paljon ”tuhoa aikaan” jos elämä olisi ollut taajamssa tai edes kyläkeskittymässä. Syrjässä asuminen mahdollisti eristäytymisen ja sen, että on täysin riippuvainen vajaa-ajalla vanhempien kyydeistä. Ei tätä varmaan ymmärrä, ellei sitä ole itse kokenut omissa nahoissaan.
Minkälainen ihminen sanoo, että ryhdistäydy tai älä ahdistu? Olen taistellut kotikylä-ahdistusta vastaan jo vuosia juurikin velvollisuudentunnon vuoksi. En ole kyennyt sanottamaan olotilaa. Olen liian kauan kieltänyt itseltäni tämän, miten paljon vanhempieni vähättely koulutusta kohtaan on satuttanut. Jälkikäteen ajateltuna, onhan tuo aikamoista mielivaltaa lasta kohtaan, ettei lukiokirjoja hankita. Siinä mielessä tehneet kyllä pahoja asioita.
Liian pitkään oon yrittänyt ajatella asian sitä kautta, etteivät he itse ole saaneet kovin ihmeellistä lapsuutta eikä täten osaa olla vanhempia. Ainakin äitini oli omien vanhempiensa pompottama, vaikka ei mitään väkivaltaa toki ollut. Mutta nyt totta tosiaan riittää tämä. Jos eivät selitystäni tauon tarpeelle ymmärrä, annan asian olla. Pallo on heillä.
Lopeta jo toi itsellesi vastaileminen ja sössöttäminen. Et saa edes päätettyä, onko kyse jostain yleisestä maaseutuahdistuksesta vai vakavasta henkisestä väkivallasta ja kaltoinkohtelusta. Vaihdat stooria koko ajan sen mukaan, mitä sulle kommentoidaan. Olet aivan sairas päästäsi.
Ilmiselvä Tuhnajan kuningas siellä kovasti harmissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Symppaan ap:tä, vaikka oma iäkäs vanhempani asuukin maakuntakeskuksessa. Sinne on luotani ollut vähintään 400 km matkaa heti sen kesän jälkeen, jona sain valkolakin päähäni.
Kun iäkäs vanhempani oli lapsi ja nuori, kukaan ei puhunut mitään adhd:stä, mutta koko oirekuva on esiintynyt hänessä niin kauan kuin muistan. Jankkausta vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen ja todellakin vuosituhannelta toiselle. Älyvapaata mölinää, r*sismia, naisvihaa, "se äijä teki oharit autokaupoista ja lähetin sille hamekankaan", mielipuolista naurunhöhötystä, naisten ulkonäön jatkuva kommentointi livenä ja tv-kuvaa katsellessa, lista on loputon. Minuun vanhimpana lapsena kohdisti fyysistä sekä "henkilökohtaista henkistä" väkivaltaa (toinen vanhempi tosin enemmän ja häneen katkaisin välit). Monena joulunalusena esim. valehtelin olevani lähdössä puolison kanssa matkoille, jottei iäkäs vanhempi olisi tuppautunut kylään jouluamme pilaamaan.
Viimeksi kuluneen vuoden aikana hän on vihdoin saanut dg:n, uuden sellaisen eli muistisairaus! Tahti on hidastunut, puheääni kimeä, mutta jankkaus jatkuu. Lempiaihe ollut viime kuukaudet ajokortti, jonka hän onnistui uusimaan luultavasti lahjomalla lääkärin, sillä ne alinopeudet motarilla ja keskelle risteyksiä muisti katkenneena pysähtelyt ovat oikeasti pelottavia. Rakas ajokortti voi pitää hänelle seuraa, ja vähintään yhtä kaukana kuin minä asuvat sisarukseni, sillä minä en enää kykene. Viimeksi lähdin hänen luotaan viikonlopun vietosta ii äm ajatuksissa ja itkin puolet kävelymatkasta rautatieasemalle - minä joka en yleensä vakaana keski-ikäisenä itke koskaan, mutta tämä iäkäs vanhempi on vaan liikaa. Minulla ei ole lapsia, joten tämä hewwetti päättyy tähän.
Tämäkin on vakavasti mielenterveysongelmisen vääristynyt näkemys ja vuodatus, kuten myöhemmin selviää tuossa kohdassa, missä on ii ämmää ajateltu. Siis miksi, vanhemman takia? Et todellakaan ole terve päästäisi.
Kehtaat vielä sanoa,että vanhemmallasi on ADHD, ei todellakaan ollut kuvaus adhd.sta.
Katsos niinpä muuten kehtasinkin. Sitähän sanotaan että jokainen kirjolla eläjä on omanlaisensa, ja minun iäkäs vanhempani nyt vain sattuu olemaan naisvihaaja, r*sisti ja jankkaaja. Fyysisesti hidasliikkeinen nykyään toki eikä siinä mielessä enää tyypillinen adjd, mutta sen tarkempiin terveystietoihin ei tässä liene syytä mennä edes anonyymina.
Mielenterveyden häiriöissä ei ole mitään hävettävää, joten kaasuvalotusyrityksesi epäonnistui. Sitäpaitsi synkät ajatukseni loppuivat heti kun olin päässyt oman kotini turvaan, pois kuuntelemasta sitä päättymätöntä pashanjauhantaa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Symppaan ap:tä, vaikka oma iäkäs vanhempani asuukin maakuntakeskuksessa. Sinne on luotani ollut vähintään 400 km matkaa heti sen kesän jälkeen, jona sain valkolakin päähäni.
Kun iäkäs vanhempani oli lapsi ja nuori, kukaan ei puhunut mitään adhd:stä, mutta koko oirekuva on esiintynyt hänessä niin kauan kuin muistan. Jankkausta vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen ja todellakin vuosituhannelta toiselle. Älyvapaata mölinää, r*sismia, naisvihaa, "se äijä teki oharit autokaupoista ja lähetin sille hamekankaan", mielipuolista naurunhöhötystä, naisten ulkonäön jatkuva kommentointi livenä ja tv-kuvaa katsellessa, lista on loputon. Minuun vanhimpana lapsena kohdisti fyysistä sekä "henkilökohtaista henkistä" väkivaltaa (toinen vanhempi tosin enemmän ja häneen katkaisin välit). Monena joulunalusena esim. valehtelin olevani lähdössä puolison kanssa matkoille, jottei iäkäs vanhempi olisi tuppautunut kylään jouluamme pilaamaan.
Viimeksi kuluneen vuoden aikana hän on vihdoin saanut dg:n, uuden sellaisen eli muistisairaus! Tahti on hidastunut, puheääni kimeä, mutta jankkaus jatkuu. Lempiaihe ollut viime kuukaudet ajokortti, jonka hän onnistui uusimaan luultavasti lahjomalla lääkärin, sillä ne alinopeudet motarilla ja keskelle risteyksiä muisti katkenneena pysähtelyt ovat oikeasti pelottavia. Rakas ajokortti voi pitää hänelle seuraa, ja vähintään yhtä kaukana kuin minä asuvat sisarukseni, sillä minä en enää kykene. Viimeksi lähdin hänen luotaan viikonlopun vietosta ii äm ajatuksissa ja itkin puolet kävelymatkasta rautatieasemalle - minä joka en yleensä vakaana keski-ikäisenä itke koskaan, mutta tämä iäkäs vanhempi on vaan liikaa. Minulla ei ole lapsia, joten tämä hewwetti päättyy tähän.
Tämäkin on vakavasti mielenterveysongelmisen vääristynyt näkemys ja vuodatus, kuten myöhemmin selviää tuossa kohdassa, missä on ii ämmää ajateltu. Siis miksi, vanhemman takia? Et todellakaan ole terve päästäisi.
Kehtaat vielä sanoa,että vanhemmallasi on ADHD, ei todellakaan ollut kuvaus adhd.sta.
Katsos niinpä muuten kehtasinkin. Sitähän sanotaan että jokainen kirjolla eläjä on omanlaisensa, ja minun iäkäs vanhempani nyt vain sattuu olemaan naisvihaaja, r*sisti ja jankkaaja. Fyysisesti hidasliikkeinen nykyään toki eikä siinä mielessä enää tyypillinen adjd, mutta sen tarkempiin terveystietoihin ei tässä liene syytä mennä edes anonyymina.
Mielenterveyden häiriöissä ei ole mitään hävettävää, joten kaasuvalotusyrityksesi epäonnistui. Sitäpaitsi synkät ajatukseni loppuivat heti kun olin päässyt oman kotini turvaan, pois kuuntelemasta sitä päättymätöntä pashanjauhantaa :)
Ei sillä tosiaan ole merkitystä, onko energiasyöppö tuttu vai oma vanhempi. Pois haluaa silti.
Vierailija kirjoitti:
Ap, nyt pakka kuntoon. Muutaman vuoden päästä nykyhallitus odottaa sinun hoitavan vanhoja vanhempiasi. Silloin ei parane saada paniikkikohtauksia.
Muutaman vuoden päästä ei enää ole tätä tämän hetken hallitusta
-eri
No voi voi, onpa hirveätä. Että on traumakin tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No voi voi, onpa hirveätä. Että on traumakin tullut.
Itseasiassa suurten ikäluokkien kasvatustyylin jälkeen suomessa on paljon traumaa ja tunnekylmyyttä. Suomessa alkoholisoitunein ikäluokka on 60-70-luvulla syntyneet. Jännä yhteensattuma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi voi, onpa hirveätä. Että on traumakin tullut.
Itseasiassa suurten ikäluokkien kasvatustyylin jälkeen suomessa on paljon traumaa ja tunnekylmyyttä. Suomessa alkoholisoitunein ikäluokka on 60-70-luvulla syntyneet. Jännä yhteensattuma?
Eikös ne boomerit ole sitä alkoholistiporukkaa? Päättäkää.
70 -luvulla syntyneet ovat koulutetuin ikäluokka kun peruskoulu tuli ja vanhemmat tahtoivat lapsistaan herroja.
Katsokaa vaikka eduskuntaa, enemmistö 70-luvulla syntyneitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän sinua täysin. Omat vanhempani ja ympäristö on täsmälleen samanlaista kuin kuvasit. Kylä tosin ihan vireä nykyään, mutta 90-luvun lama-ajan muistot pilaavat sen. Vanhemmat juttelevat 40 vuotta sitten tapahtuneista asioista kuin eilisestä.
Samat asiat ja ihmiset pyörivät puheissa vuosista ja vuosikymmenistä toiseen. Heillä ei ole ollut muuta kuin aikaansaamattomuus ollut esteenä matkustaa ja nähdä maailmaa. Edes kotipaikkakunnan nähtävyyksiä ei käydä katsomassa.
Minua ahdistaa siellä nimenomaan jonkinlainen latistavuus ja pysähtyneisyyden tunne mikä kotitalossa on. Mikään ei muutu, ei koskaan.
Joskus käyn velvollisuuden tunteesta siellä muutaman yön ja ahdistaa niin paljon, että juon iltaisin salaa pari olutta. Muuten en pysty olemaan. Normaalisti en juurikaan juo.
Sinäpä sen hyvin kuvasit. Tässä on niin monta erillistä tekijää, jotka ahdistusta laukaisevat. En varmaan tiedosta itsekään, kuinka moni asia lapsuudesta laukaisee ahdistusta.
Joudun välillä olemaan yötä, ja tuolloin itsekin saatan juoda tuopillisen. Kotona en juo alkoholia oikeastaan yhtään.
Kai ymmärrät että sinulla on itselläsi mielenterveysongelmia, kun noin ahdistut ja panikoit. Se, että olet jo aikuinen ja ilmeisesti nelikymppinen, vähintään, tarkoittaa vain sitä, että et itse ole osannut käsitellä asioitasi ja korjata ongelmiasi.
Se ei ole paikkakunnan tai vanhempiesi vika. Terve ihminen kyllä selviää tuollaisesta ilman kuvaamaasi ahdistusta.
Paniikkikohtaus ei toki ole normaalia. Aion auttaa itseäni ensisijaisesti välien katkaisulla. En aio olla enää vanhempieni kynnysmattona, kuriirina, kokkina ja yleisenä sylkykuppina vailla mitään kiitosta.
Älä välitä sinua syyllistävistä kommenteista. Totta kai on epänormaalia lähteä 15-vuotiaana kotoa, eikä se todellakaan ole tuon ikäisen teinin oma valinta. Jokainen 15-vuotias haluaisi rakastavan kodin missä on hyvä olla ja mistä ei tarvitse lähteä.
Etäisyyden ottaminen tai välien katkaisu joksikin aikaa on joskus ainoa keino parantua ja sinun tapauksessasi kuulostaa ehdottomasti siltä, että tämä on sellainen tilanne.
Mitä ihmettä? Nykyäänkin voidaan 15 vuotiaana, eli peruskoulun jälkeen lähteä kotoa vaikkapa ammattikouluun ja asuntolaan elämään ja opiskelemaan. Tiedän myös sen ikäisiä, jotka tulevat kaupunkiin lukioon, ja heille hankitaan asunto, koska lukiossa ei ole asuntolaa
Ei se ole mikään ihmeellinen asia, jos nuori kokee siihen olevansa valmis.
Miten pihalla sä olet? Ei ongelmana ole poismuutto 15-vuotiaana, vaan se, ettei sitä koulunkäyntiä tueta millään tavalla! Kuka sen asunnon yleensä hankkii ja maksaa? Olisiko vaikka vanhemmat normaalisti? Asianlaita ei ollut näin, vaan kirjoista lähtien piti maksaa lukion käynti itse!
Ehkä niillä vanhemmilla ei ollut rahaa?
Hyvin vaikea uskoa, että 15 vuotiaana AP maksoi paitsi asunnon, myös ruokansa ja vielä ne lukion kirjat, joihin todella meni rahaa tuohon aikaan.
Ja vaikka olisikin niin tehnyt, se katkeruus ei auta enää mitään. AP myrkyttää oman mielensä ja oman elämänsä.
Olisi jo aika päästä eteenpäin, eikä vatvoa menneitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän sinua täysin. Omat vanhempani ja ympäristö on täsmälleen samanlaista kuin kuvasit. Kylä tosin ihan vireä nykyään, mutta 90-luvun lama-ajan muistot pilaavat sen. Vanhemmat juttelevat 40 vuotta sitten tapahtuneista asioista kuin eilisestä.
Samat asiat ja ihmiset pyörivät puheissa vuosista ja vuosikymmenistä toiseen. Heillä ei ole ollut muuta kuin aikaansaamattomuus ollut esteenä matkustaa ja nähdä maailmaa. Edes kotipaikkakunnan nähtävyyksiä ei käydä katsomassa.
Minua ahdistaa siellä nimenomaan jonkinlainen latistavuus ja pysähtyneisyyden tunne mikä kotitalossa on. Mikään ei muutu, ei koskaan.
Joskus käyn velvollisuuden tunteesta siellä muutaman yön ja ahdistaa niin paljon, että juon iltaisin salaa pari olutta. Muuten en pysty olemaan. Normaalisti en juurikaan juo.
Sinäpä sen hyvin kuvasit. Tässä on niin monta erillistä tekijää, jotka ahdistusta laukaisevat. En varmaan tiedosta itsekään, kuinka moni asia lapsuudesta laukaisee ahdistusta.
Joudun välillä olemaan yötä, ja tuolloin itsekin saatan juoda tuopillisen. Kotona en juo alkoholia oikeastaan yhtään.
Kai ymmärrät että sinulla on itselläsi mielenterveysongelmia, kun noin ahdistut ja panikoit. Se, että olet jo aikuinen ja ilmeisesti nelikymppinen, vähintään, tarkoittaa vain sitä, että et itse ole osannut käsitellä asioitasi ja korjata ongelmiasi.
Se ei ole paikkakunnan tai vanhempiesi vika. Terve ihminen kyllä selviää tuollaisesta ilman kuvaamaasi ahdistusta.
Paniikkikohtaus ei toki ole normaalia. Aion auttaa itseäni ensisijaisesti välien katkaisulla. En aio olla enää vanhempieni kynnysmattona, kuriirina, kokkina ja yleisenä sylkykuppina vailla mitään kiitosta.
Älä välitä sinua syyllistävistä kommenteista. Totta kai on epänormaalia lähteä 15-vuotiaana kotoa, eikä se todellakaan ole tuon ikäisen teinin oma valinta. Jokainen 15-vuotias haluaisi rakastavan kodin missä on hyvä olla ja mistä ei tarvitse lähteä.
Etäisyyden ottaminen tai välien katkaisu joksikin aikaa on joskus ainoa keino parantua ja sinun tapauksessasi kuulostaa ehdottomasti siltä, että tämä on sellainen tilanne.
Mitä ihmettä? Nykyäänkin voidaan 15 vuotiaana, eli peruskoulun jälkeen lähteä kotoa vaikkapa ammattikouluun ja asuntolaan elämään ja opiskelemaan. Tiedän myös sen ikäisiä, jotka tulevat kaupunkiin lukioon, ja heille hankitaan asunto, koska lukiossa ei ole asuntolaa
Ei se ole mikään ihmeellinen asia, jos nuori kokee siihen olevansa valmis.
Miten pihalla sä olet? Ei ongelmana ole poismuutto 15-vuotiaana, vaan se, ettei sitä koulunkäyntiä tueta millään tavalla! Kuka sen asunnon yleensä hankkii ja maksaa? Olisiko vaikka vanhemmat normaalisti? Asianlaita ei ollut näin, vaan kirjoista lähtien piti maksaa lukion käynti itse!
Ehkä niillä vanhemmilla ei ollut rahaa?
Hyvin vaikea uskoa, että 15 vuotiaana AP maksoi paitsi asunnon, myös ruokansa ja vielä ne lukion kirjat, joihin todella meni rahaa tuohon aikaan.
Ja vaikka olisikin niin tehnyt, se katkeruus ei auta enää mitään. AP myrkyttää oman mielensä ja oman elämänsä.
Olisi jo aika päästä eteenpäin, eikä vatvoa menneitä.
Mainoksia saisi ainakin jakaa ihan tolkuttomasti. 90 -luvulla 2 kertaa viikossa jaettu 500 talouden piiri tuotti lapsille mainosten määrästä riippuen 40-70 markkaa kuukaudessa, siis markkaa. Vanhemman tyttären opiskelija-asunto jotain 15 neliötä maksoi jotain 180 markkaa. Kirjojen hintaa en muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjua vaikka kuinka pitkälle enkä edelleenkään ymmärrä, mikä on olevinaan ongelma, tylsät vanhemmat vai heidän tylsä paikkakuntansa vai se kun ei ostettu lukiokirjoja vai se kun lapsena ei ollut kavereita. Kaksi ensin mainittua eivät ole oikeita ongelmia ja kaksi jälkimmäistä sellaisia että niistäkin voisi jo ehkä vähitellen päästää irti.
En siis ymmärrä minä itsekään, miksi paniikkikohtaus tuli. Se silti tuli. Järjellistä syytä ei ole, tai ainakaan sellaista jonka tiedostaisin. Päätös katkaista välit vähintään väliaikaisesti tuntuu suurelta helpotukselta.
Sen sijaan en usko, että lapsuuden aikana koettu tyhjyys tuosta noin vain paranee sillä, että sen unohtaa ja antaa olla. Menneisyys on varmasti jättänyt pysyvän jäljen. Erikoista, kun olin ihan toimintakykyinen ihminen 20-30-vuotiaana, mutta vasta nyt alkanut selvästi tulla enemmän tätä järjetöntä ahdistusta. Jotain käsittelemättömiä asioita.
Ja jos ei ole mitään muuta kuin ikävää kommentoitavaa, niin voi jättää kommentoimatta. Se, että jollain muulla menee huonommin ei muuta tosiasiaa siitä, että joku ongelma tässä on meneillään. En jaksa vanhempiani, en pisaran vertaa. Tänään pitäisi kertoa äidille, että nyt riitti, en enää tule.
Joo ei aina kaikki ole niin kiinnostavaa ja mielekästä, mutta miksi et jaksa vanhempiasi? En minäkään aina erästä jaksaisi, mutta on kuitenkin vanhempani. Jaksoihan se vanhempasikin sinua?
En tiedä. Heidän seura saa minut ihan pienistäkin asioista suutuksiin (en näytä sitä heille) ja kaiken kaikkiaan on epämiellyttävä olo.
Eli eihän tässä ole kyse sinun vanhemmistasi tai siitä lapsuuden paikkakunnasta. Kyse on sinusta ja sinun epämieluisista tunteistasi, joita olet muualla päässyt karkuun. Lapsuuden perhe triggeröi sinussa jotain, mitä et ole käsitellyt vielä lainkaan.
Miten niin ei ole kyse vanhemmista? Minulle on ihan sama, jos vaikka joku työkaverini pitää minua arvottomana, mutta jos sama tunteen herättää oma äiti niin kyllähän se on kuin puukonisku sydämeen. Lapsi peilaa koko elämänsä itseään suhteessa siihen miten vanhemmat hänet näkevät. Jos AP on saanut lapsuudessaan kokea olevansa vanhemmilleen näkymätön ja välinpitämätön, "ihan sama" kenestä ei jakseta olla lainkaan kiinnostuneita edes sen vertaa, että halutaan tukea oppikirjat hankkimalla, kyllähän sellainen jättää jäljen minäkuvaan ja luo syvät haavat. Ei ihme, että AP on ollut masentunut eikä ole lainkaan yllättävää, jos AP on vapautunut näistä tunteista päästyään kiinni itsenäiseen, omaan elämäänsä.
No sitäpä just! Ap ei voi muuttaa vanhempiaan, oli he sitten millaisia hyvänsä. Ap:n on tehtävä se muutos itsensä kanssa. Eli ei ole kyse ap:n vanhemmista vaan hän on irrallinen omista vanhemmistaan ja vastuussa omien tunteidensa käsittelystä, jotta voi jättää lapsuuden traumat taakseen.
Juuri näin. Ja yleensä sitä myötä jättää taakseen myös he, jotka aiheuttivat ne traumat.
Ap, oletko katsonut Youtubesta mitään estranged parents sisältöä? Ihan kauheaa sekoilua siltä puolelta, missä paheksutaan vanhempien jättämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän sinua täysin. Omat vanhempani ja ympäristö on täsmälleen samanlaista kuin kuvasit. Kylä tosin ihan vireä nykyään, mutta 90-luvun lama-ajan muistot pilaavat sen. Vanhemmat juttelevat 40 vuotta sitten tapahtuneista asioista kuin eilisestä.
Samat asiat ja ihmiset pyörivät puheissa vuosista ja vuosikymmenistä toiseen. Heillä ei ole ollut muuta kuin aikaansaamattomuus ollut esteenä matkustaa ja nähdä maailmaa. Edes kotipaikkakunnan nähtävyyksiä ei käydä katsomassa.
Minua ahdistaa siellä nimenomaan jonkinlainen latistavuus ja pysähtyneisyyden tunne mikä kotitalossa on. Mikään ei muutu, ei koskaan.
Joskus käyn velvollisuuden tunteesta siellä muutaman yön ja ahdistaa niin paljon, että juon iltaisin salaa pari olutta. Muuten en pysty olemaan. Normaalisti en juurikaan juo.
Sinäpä sen hyvin kuvasit. Tässä on niin monta erillistä tekijää, jotka ahdistusta laukaisevat. En varmaan tiedosta itsekään, kuinka moni asia lapsuudesta laukaisee ahdistusta.
Joudun välillä olemaan yötä, ja tuolloin itsekin saatan juoda tuopillisen. Kotona en juo alkoholia oikeastaan yhtään.
Kai ymmärrät että sinulla on itselläsi mielenterveysongelmia, kun noin ahdistut ja panikoit. Se, että olet jo aikuinen ja ilmeisesti nelikymppinen, vähintään, tarkoittaa vain sitä, että et itse ole osannut käsitellä asioitasi ja korjata ongelmiasi.
Se ei ole paikkakunnan tai vanhempiesi vika. Terve ihminen kyllä selviää tuollaisesta ilman kuvaamaasi ahdistusta.
Paniikkikohtaus ei toki ole normaalia. Aion auttaa itseäni ensisijaisesti välien katkaisulla. En aio olla enää vanhempieni kynnysmattona, kuriirina, kokkina ja yleisenä sylkykuppina vailla mitään kiitosta.
Älä välitä sinua syyllistävistä kommenteista. Totta kai on epänormaalia lähteä 15-vuotiaana kotoa, eikä se todellakaan ole tuon ikäisen teinin oma valinta. Jokainen 15-vuotias haluaisi rakastavan kodin missä on hyvä olla ja mistä ei tarvitse lähteä.
Etäisyyden ottaminen tai välien katkaisu joksikin aikaa on joskus ainoa keino parantua ja sinun tapauksessasi kuulostaa ehdottomasti siltä, että tämä on sellainen tilanne.
Mitä ihmettä? Nykyäänkin voidaan 15 vuotiaana, eli peruskoulun jälkeen lähteä kotoa vaikkapa ammattikouluun ja asuntolaan elämään ja opiskelemaan. Tiedän myös sen ikäisiä, jotka tulevat kaupunkiin lukioon, ja heille hankitaan asunto, koska lukiossa ei ole asuntolaa
Ei se ole mikään ihmeellinen asia, jos nuori kokee siihen olevansa valmis.
Miten pihalla sä olet? Ei ongelmana ole poismuutto 15-vuotiaana, vaan se, ettei sitä koulunkäyntiä tueta millään tavalla! Kuka sen asunnon yleensä hankkii ja maksaa? Olisiko vaikka vanhemmat normaalisti? Asianlaita ei ollut näin, vaan kirjoista lähtien piti maksaa lukion käynti itse!
Ehkä niillä vanhemmilla ei ollut rahaa?
Hyvin vaikea uskoa, että 15 vuotiaana AP maksoi paitsi asunnon, myös ruokansa ja vielä ne lukion kirjat, joihin todella meni rahaa tuohon aikaan.
Ja vaikka olisikin niin tehnyt, se katkeruus ei auta enää mitään. AP myrkyttää oman mielensä ja oman elämänsä.
Olisi jo aika päästä eteenpäin, eikä vatvoa menneitä.
Mainoksia saisi ainakin jakaa ihan tolkuttomasti. 90 -luvulla 2 kertaa viikossa jaettu 500 talouden piiri tuotti lapsille mainosten määrästä riippuen 40-70 markkaa kuukaudessa, siis markkaa. Vanhemman tyttären opiskelija-asunto jotain 15 neliötä maksoi jotain 180 markkaa. Kirjojen hintaa en muista.
Aloitus on provo. Siksi koko tässä vuodatuksessa ei olekaan mitään sisäistä logiikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän sinua täysin. Omat vanhempani ja ympäristö on täsmälleen samanlaista kuin kuvasit. Kylä tosin ihan vireä nykyään, mutta 90-luvun lama-ajan muistot pilaavat sen. Vanhemmat juttelevat 40 vuotta sitten tapahtuneista asioista kuin eilisestä.
Samat asiat ja ihmiset pyörivät puheissa vuosista ja vuosikymmenistä toiseen. Heillä ei ole ollut muuta kuin aikaansaamattomuus ollut esteenä matkustaa ja nähdä maailmaa. Edes kotipaikkakunnan nähtävyyksiä ei käydä katsomassa.
Minua ahdistaa siellä nimenomaan jonkinlainen latistavuus ja pysähtyneisyyden tunne mikä kotitalossa on. Mikään ei muutu, ei koskaan.
Joskus käyn velvollisuuden tunteesta siellä muutaman yön ja ahdistaa niin paljon, että juon iltaisin salaa pari olutta. Muuten en pysty olemaan. Normaalisti en juurikaan juo.
Sinäpä sen hyvin kuvasit. Tässä on niin monta erillistä tekijää, jotka ahdistusta laukaisevat. En varmaan tiedosta itsekään, kuinka moni asia lapsuudesta laukaisee ahdistusta.
Joudun välillä olemaan yötä, ja tuolloin itsekin saatan juoda tuopillisen. Kotona en juo alkoholia oikeastaan yhtään.
Kai ymmärrät että sinulla on itselläsi mielenterveysongelmia, kun noin ahdistut ja panikoit. Se, että olet jo aikuinen ja ilmeisesti nelikymppinen, vähintään, tarkoittaa vain sitä, että et itse ole osannut käsitellä asioitasi ja korjata ongelmiasi.
Se ei ole paikkakunnan tai vanhempiesi vika. Terve ihminen kyllä selviää tuollaisesta ilman kuvaamaasi ahdistusta.
Paniikkikohtaus ei toki ole normaalia. Aion auttaa itseäni ensisijaisesti välien katkaisulla. En aio olla enää vanhempieni kynnysmattona, kuriirina, kokkina ja yleisenä sylkykuppina vailla mitään kiitosta.
Älä välitä sinua syyllistävistä kommenteista. Totta kai on epänormaalia lähteä 15-vuotiaana kotoa, eikä se todellakaan ole tuon ikäisen teinin oma valinta. Jokainen 15-vuotias haluaisi rakastavan kodin missä on hyvä olla ja mistä ei tarvitse lähteä.
Etäisyyden ottaminen tai välien katkaisu joksikin aikaa on joskus ainoa keino parantua ja sinun tapauksessasi kuulostaa ehdottomasti siltä, että tämä on sellainen tilanne.
Mitä ihmettä? Nykyäänkin voidaan 15 vuotiaana, eli peruskoulun jälkeen lähteä kotoa vaikkapa ammattikouluun ja asuntolaan elämään ja opiskelemaan. Tiedän myös sen ikäisiä, jotka tulevat kaupunkiin lukioon, ja heille hankitaan asunto, koska lukiossa ei ole asuntolaa
Ei se ole mikään ihmeellinen asia, jos nuori kokee siihen olevansa valmis.
Miten pihalla sä olet? Ei ongelmana ole poismuutto 15-vuotiaana, vaan se, ettei sitä koulunkäyntiä tueta millään tavalla! Kuka sen asunnon yleensä hankkii ja maksaa? Olisiko vaikka vanhemmat normaalisti? Asianlaita ei ollut näin, vaan kirjoista lähtien piti maksaa lukion käynti itse!
Ehkä niillä vanhemmilla ei ollut rahaa?
Hyvin vaikea uskoa, että 15 vuotiaana AP maksoi paitsi asunnon, myös ruokansa ja vielä ne lukion kirjat, joihin todella meni rahaa tuohon aikaan.
Ja vaikka olisikin niin tehnyt, se katkeruus ei auta enää mitään. AP myrkyttää oman mielensä ja oman elämänsä.
Olisi jo aika päästä eteenpäin, eikä vatvoa menneitä.
Niin. Kuten sanottua, ikävuodet 15-16 olivat todella vaikeat. Sain opintotukea ja asumislisää, solukopin vuokra oli olematon. Muutakin työtä oli, mutta mainosten jako oli ainoa virallinen työ. Milloin mitäkin koiranhoitokeikkaa ja lapsenvahtina olemista. Vanhemmilla olisi ollut rahaa, mutta ei tahtoa. Suoritin lukion 4,5-vuodessa. Jouduin kikkailemaan aikuislukion kanssa, jotta tietyt kurssit saisin suoritettua. Jos olisin jäänyt kotiin, en olisi saanut työhommia senkään vertaa jotta kirjat saisi kustannettua. Yhden ensimmäistä kirjaa en ostanut uutena. Hoksasin aikuislukion ison edun, eli oppikirjojen lainaamisen sieltå. Vain osa kirjoista jäi ostettavaksi. Varmaan voi arvata, ettei yo-juhlia ollut. Minut lakitettiin kaverin omalla lakilla. Kirppismekon löysin ja juhlin kavereiden kodeissa liikkumalla juhlapaikasta toiseen. Tässä vaiheessa ystäväni vanhemmat olivat jo muodostuneet minulle tueksi ja turvaksi tarvittaessa. Ero omiin vanhempiin oli valtava. Edelleen viestittelen kaverini kautta terveisiä heille ja kyselen kuulumisia. Olisi lämmin ajatus käydä heidän luona kylässä pitkästä aikaa. Eikä heidän jutut ja asenne tympäise. Lämpöisiä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän sinua täysin. Omat vanhempani ja ympäristö on täsmälleen samanlaista kuin kuvasit. Kylä tosin ihan vireä nykyään, mutta 90-luvun lama-ajan muistot pilaavat sen. Vanhemmat juttelevat 40 vuotta sitten tapahtuneista asioista kuin eilisestä.
Samat asiat ja ihmiset pyörivät puheissa vuosista ja vuosikymmenistä toiseen. Heillä ei ole ollut muuta kuin aikaansaamattomuus ollut esteenä matkustaa ja nähdä maailmaa. Edes kotipaikkakunnan nähtävyyksiä ei käydä katsomassa.
Minua ahdistaa siellä nimenomaan jonkinlainen latistavuus ja pysähtyneisyyden tunne mikä kotitalossa on. Mikään ei muutu, ei koskaan.
Joskus käyn velvollisuuden tunteesta siellä muutaman yön ja ahdistaa niin paljon, että juon iltaisin salaa pari olutta. Muuten en pysty olemaan. Normaalisti en juurikaan juo.
Sinäpä sen hyvin kuvasit. Tässä on niin monta erillistä tekijää, jotka ahdistusta laukaisevat. En varmaan tiedosta itsekään, kuinka moni asia lapsuudesta laukaisee ahdistusta.
Joudun välillä olemaan yötä, ja tuolloin itsekin saatan juoda tuopillisen. Kotona en juo alkoholia oikeastaan yhtään.
Kai ymmärrät että sinulla on itselläsi mielenterveysongelmia, kun noin ahdistut ja panikoit. Se, että olet jo aikuinen ja ilmeisesti nelikymppinen, vähintään, tarkoittaa vain sitä, että et itse ole osannut käsitellä asioitasi ja korjata ongelmiasi.
Se ei ole paikkakunnan tai vanhempiesi vika. Terve ihminen kyllä selviää tuollaisesta ilman kuvaamaasi ahdistusta.
Paniikkikohtaus ei toki ole normaalia. Aion auttaa itseäni ensisijaisesti välien katkaisulla. En aio olla enää vanhempieni kynnysmattona, kuriirina, kokkina ja yleisenä sylkykuppina vailla mitään kiitosta.
Älä välitä sinua syyllistävistä kommenteista. Totta kai on epänormaalia lähteä 15-vuotiaana kotoa, eikä se todellakaan ole tuon ikäisen teinin oma valinta. Jokainen 15-vuotias haluaisi rakastavan kodin missä on hyvä olla ja mistä ei tarvitse lähteä.
Etäisyyden ottaminen tai välien katkaisu joksikin aikaa on joskus ainoa keino parantua ja sinun tapauksessasi kuulostaa ehdottomasti siltä, että tämä on sellainen tilanne.
Mitä ihmettä? Nykyäänkin voidaan 15 vuotiaana, eli peruskoulun jälkeen lähteä kotoa vaikkapa ammattikouluun ja asuntolaan elämään ja opiskelemaan. Tiedän myös sen ikäisiä, jotka tulevat kaupunkiin lukioon, ja heille hankitaan asunto, koska lukiossa ei ole asuntolaa
Ei se ole mikään ihmeellinen asia, jos nuori kokee siihen olevansa valmis.
Miten pihalla sä olet? Ei ongelmana ole poismuutto 15-vuotiaana, vaan se, ettei sitä koulunkäyntiä tueta millään tavalla! Kuka sen asunnon yleensä hankkii ja maksaa? Olisiko vaikka vanhemmat normaalisti? Asianlaita ei ollut näin, vaan kirjoista lähtien piti maksaa lukion käynti itse!
Ehkä niillä vanhemmilla ei ollut rahaa?
Hyvin vaikea uskoa, että 15 vuotiaana AP maksoi paitsi asunnon, myös ruokansa ja vielä ne lukion kirjat, joihin todella meni rahaa tuohon aikaan.
Ja vaikka olisikin niin tehnyt, se katkeruus ei auta enää mitään. AP myrkyttää oman mielensä ja oman elämänsä.
Olisi jo aika päästä eteenpäin, eikä vatvoa menneitä.
Niin. Kuten sanottua, ikävuodet 15-16 olivat todella vaikeat. Sain opintotukea ja asumislisää, solukopin vuokra oli olematon. Muutakin työtä oli, mutta mainosten jako oli ainoa virallinen työ. Milloin mitäkin koiranhoitokeikkaa ja lapsenvahtina olemista. Vanhemmilla olisi ollut rahaa, mutta ei tahtoa. Suoritin lukion 4,5-vuodessa. Jouduin kikkailemaan aikuislukion kanssa, jotta tietyt kurssit saisin suoritettua. Jos olisin jäänyt kotiin, en olisi saanut työhommia senkään vertaa jotta kirjat saisi kustannettua. Yhden ensimmäistä kirjaa en ostanut uutena. Hoksasin aikuislukion ison edun, eli oppikirjojen lainaamisen sieltå. Vain osa kirjoista jäi ostettavaksi. Varmaan voi arvata, ettei yo-juhlia ollut. Minut lakitettiin kaverin omalla lakilla. Kirppismekon löysin ja juhlin kavereiden kodeissa liikkumalla juhlapaikasta toiseen. Tässä vaiheessa ystäväni vanhemmat olivat jo muodostuneet minulle tueksi ja turvaksi tarvittaessa. Ero omiin vanhempiin oli valtava. Edelleen viestittelen kaverini kautta terveisiä heille ja kyselen kuulumisia. Olisi lämmin ajatus käydä heidän luona kylässä pitkästä aikaa. Eikä heidän jutut ja asenne tympäise. Lämpöisiä ihmisiä.
Miten sait alaikäisenä toisen asteen opintoihin opintotukea ym. Niihinhän ainakin 90 -luvulla vaikutti vanhempien tulot.
Mutta olihan se jännempää kuin oman kunnan lukiossa, itsenäistä elämää pois tylsältä maaseudulta mälsien vanhempien ja naakkojen luota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän sinua täysin. Omat vanhempani ja ympäristö on täsmälleen samanlaista kuin kuvasit. Kylä tosin ihan vireä nykyään, mutta 90-luvun lama-ajan muistot pilaavat sen. Vanhemmat juttelevat 40 vuotta sitten tapahtuneista asioista kuin eilisestä.
Samat asiat ja ihmiset pyörivät puheissa vuosista ja vuosikymmenistä toiseen. Heillä ei ole ollut muuta kuin aikaansaamattomuus ollut esteenä matkustaa ja nähdä maailmaa. Edes kotipaikkakunnan nähtävyyksiä ei käydä katsomassa.
Minua ahdistaa siellä nimenomaan jonkinlainen latistavuus ja pysähtyneisyyden tunne mikä kotitalossa on. Mikään ei muutu, ei koskaan.
Joskus käyn velvollisuuden tunteesta siellä muutaman yön ja ahdistaa niin paljon, että juon iltaisin salaa pari olutta. Muuten en pysty olemaan. Normaalisti en juurikaan juo.
Sinäpä sen hyvin kuvasit. Tässä on niin monta erillistä tekijää, jotka ahdistusta laukaisevat. En varmaan tiedosta itsekään, kuinka moni asia lapsuudesta laukaisee ahdistusta.
Joudun välillä olemaan yötä, ja tuolloin itsekin saatan juoda tuopillisen. Kotona en juo alkoholia oikeastaan yhtään.
Kai ymmärrät että sinulla on itselläsi mielenterveysongelmia, kun noin ahdistut ja panikoit. Se, että olet jo aikuinen ja ilmeisesti nelikymppinen, vähintään, tarkoittaa vain sitä, että et itse ole osannut käsitellä asioitasi ja korjata ongelmiasi.
Se ei ole paikkakunnan tai vanhempiesi vika. Terve ihminen kyllä selviää tuollaisesta ilman kuvaamaasi ahdistusta.
Paniikkikohtaus ei toki ole normaalia. Aion auttaa itseäni ensisijaisesti välien katkaisulla. En aio olla enää vanhempieni kynnysmattona, kuriirina, kokkina ja yleisenä sylkykuppina vailla mitään kiitosta.
Älä välitä sinua syyllistävistä kommenteista. Totta kai on epänormaalia lähteä 15-vuotiaana kotoa, eikä se todellakaan ole tuon ikäisen teinin oma valinta. Jokainen 15-vuotias haluaisi rakastavan kodin missä on hyvä olla ja mistä ei tarvitse lähteä.
Etäisyyden ottaminen tai välien katkaisu joksikin aikaa on joskus ainoa keino parantua ja sinun tapauksessasi kuulostaa ehdottomasti siltä, että tämä on sellainen tilanne.
Mitä ihmettä? Nykyäänkin voidaan 15 vuotiaana, eli peruskoulun jälkeen lähteä kotoa vaikkapa ammattikouluun ja asuntolaan elämään ja opiskelemaan. Tiedän myös sen ikäisiä, jotka tulevat kaupunkiin lukioon, ja heille hankitaan asunto, koska lukiossa ei ole asuntolaa
Ei se ole mikään ihmeellinen asia, jos nuori kokee siihen olevansa valmis.
Miten pihalla sä olet? Ei ongelmana ole poismuutto 15-vuotiaana, vaan se, ettei sitä koulunkäyntiä tueta millään tavalla! Kuka sen asunnon yleensä hankkii ja maksaa? Olisiko vaikka vanhemmat normaalisti? Asianlaita ei ollut näin, vaan kirjoista lähtien piti maksaa lukion käynti itse!
Ehkä niillä vanhemmilla ei ollut rahaa?
Hyvin vaikea uskoa, että 15 vuotiaana AP maksoi paitsi asunnon, myös ruokansa ja vielä ne lukion kirjat, joihin todella meni rahaa tuohon aikaan.
Ja vaikka olisikin niin tehnyt, se katkeruus ei auta enää mitään. AP myrkyttää oman mielensä ja oman elämänsä.
Olisi jo aika päästä eteenpäin, eikä vatvoa menneitä.
Niin. Kuten sanottua, ikävuodet 15-16 olivat todella vaikeat. Sain opintotukea ja asumislisää, solukopin vuokra oli olematon. Muutakin työtä oli, mutta mainosten jako oli ainoa virallinen työ. Milloin mitäkin koiranhoitokeikkaa ja lapsenvahtina olemista. Vanhemmilla olisi ollut rahaa, mutta ei tahtoa. Suoritin lukion 4,5-vuodessa. Jouduin kikkailemaan aikuislukion kanssa, jotta tietyt kurssit saisin suoritettua. Jos olisin jäänyt kotiin, en olisi saanut työhommia senkään vertaa jotta kirjat saisi kustannettua. Yhden ensimmäistä kirjaa en ostanut uutena. Hoksasin aikuislukion ison edun, eli oppikirjojen lainaamisen sieltå. Vain osa kirjoista jäi ostettavaksi. Varmaan voi arvata, ettei yo-juhlia ollut. Minut lakitettiin kaverin omalla lakilla. Kirppismekon löysin ja juhlin kavereiden kodeissa liikkumalla juhlapaikasta toiseen. Tässä vaiheessa ystäväni vanhemmat olivat jo muodostuneet minulle tueksi ja turvaksi tarvittaessa. Ero omiin vanhempiin oli valtava. Edelleen viestittelen kaverini kautta terveisiä heille ja kyselen kuulumisia. Olisi lämmin ajatus käydä heidän luona kylässä pitkästä aikaa. Eikä heidän jutut ja asenne tympäise. Lämpöisiä ihmisiä.
Olethan ollut varsinainen Juurakon Hulda. Niin sitä pitää.
Ap, sinun mittasi on tullut niin sanotusti täyteen ja se tapahtui ennen vanhempiesi kuolemaa. Ehkä myös omanarvontuntosi yrittää huutaa, että missä he olivat, kun tarvitsit heitä ja nyt sinä terveytesi uhalla yrität palvella heitä. Kun tuollaista nielee, masentuu. Muukin elinvoima lamaantuu, ei siitä voi sulkea vain osaa.
Ap, katso Youtubesta Patrick Teahan.
Ai, että suomalaiset rakastaa vanhuksia! Oikein sydäntä lämmittää.
Sitten ollaan rääkymässä palvelukotien hoidontasosta, kun ei jakseta omia vanhempia yhtä viikonloppua.
Halihali, pusipusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän sinua täysin. Omat vanhempani ja ympäristö on täsmälleen samanlaista kuin kuvasit. Kylä tosin ihan vireä nykyään, mutta 90-luvun lama-ajan muistot pilaavat sen. Vanhemmat juttelevat 40 vuotta sitten tapahtuneista asioista kuin eilisestä.
Samat asiat ja ihmiset pyörivät puheissa vuosista ja vuosikymmenistä toiseen. Heillä ei ole ollut muuta kuin aikaansaamattomuus ollut esteenä matkustaa ja nähdä maailmaa. Edes kotipaikkakunnan nähtävyyksiä ei käydä katsomassa.
Minua ahdistaa siellä nimenomaan jonkinlainen latistavuus ja pysähtyneisyyden tunne mikä kotitalossa on. Mikään ei muutu, ei koskaan.
Joskus käyn velvollisuuden tunteesta siellä muutaman yön ja ahdistaa niin paljon, että juon iltaisin salaa pari olutta. Muuten en pysty olemaan. Normaalisti en juurikaan juo.
Sinäpä sen hyvin kuvasit. Tässä on niin monta erillistä tekijää, jotka ahdistusta laukaisevat. En varmaan tiedosta itsekään, kuinka moni asia lapsuudesta laukaisee ahdistusta.
Joudun välillä olemaan yötä, ja tuolloin itsekin saatan juoda tuopillisen. Kotona en juo alkoholia oikeastaan yhtään.
Kai ymmärrät että sinulla on itselläsi mielenterveysongelmia, kun noin ahdistut ja panikoit. Se, että olet jo aikuinen ja ilmeisesti nelikymppinen, vähintään, tarkoittaa vain sitä, että et itse ole osannut käsitellä asioitasi ja korjata ongelmiasi.
Se ei ole paikkakunnan tai vanhempiesi vika. Terve ihminen kyllä selviää tuollaisesta ilman kuvaamaasi ahdistusta.
Paniikkikohtaus ei toki ole normaalia. Aion auttaa itseäni ensisijaisesti välien katkaisulla. En aio olla enää vanhempieni kynnysmattona, kuriirina, kokkina ja yleisenä sylkykuppina vailla mitään kiitosta.
Älä välitä sinua syyllistävistä kommenteista. Totta kai on epänormaalia lähteä 15-vuotiaana kotoa, eikä se todellakaan ole tuon ikäisen teinin oma valinta. Jokainen 15-vuotias haluaisi rakastavan kodin missä on hyvä olla ja mistä ei tarvitse lähteä.
Etäisyyden ottaminen tai välien katkaisu joksikin aikaa on joskus ainoa keino parantua ja sinun tapauksessasi kuulostaa ehdottomasti siltä, että tämä on sellainen tilanne.
Mitä ihmettä? Nykyäänkin voidaan 15 vuotiaana, eli peruskoulun jälkeen lähteä kotoa vaikkapa ammattikouluun ja asuntolaan elämään ja opiskelemaan. Tiedän myös sen ikäisiä, jotka tulevat kaupunkiin lukioon, ja heille hankitaan asunto, koska lukiossa ei ole asuntolaa
Ei se ole mikään ihmeellinen asia, jos nuori kokee siihen olevansa valmis.
Miten pihalla sä olet? Ei ongelmana ole poismuutto 15-vuotiaana, vaan se, ettei sitä koulunkäyntiä tueta millään tavalla! Kuka sen asunnon yleensä hankkii ja maksaa? Olisiko vaikka vanhemmat normaalisti? Asianlaita ei ollut näin, vaan kirjoista lähtien piti maksaa lukion käynti itse!
Ehkä niillä vanhemmilla ei ollut rahaa?
Hyvin vaikea uskoa, että 15 vuotiaana AP maksoi paitsi asunnon, myös ruokansa ja vielä ne lukion kirjat, joihin todella meni rahaa tuohon aikaan.
Ja vaikka olisikin niin tehnyt, se katkeruus ei auta enää mitään. AP myrkyttää oman mielensä ja oman elämänsä.
Olisi jo aika päästä eteenpäin, eikä vatvoa menneitä.
Niin. Kuten sanottua, ikävuodet 15-16 olivat todella vaikeat. Sain opintotukea ja asumislisää, solukopin vuokra oli olematon. Muutakin työtä oli, mutta mainosten jako oli ainoa virallinen työ. Milloin mitäkin koiranhoitokeikkaa ja lapsenvahtina olemista. Vanhemmilla olisi ollut rahaa, mutta ei tahtoa. Suoritin lukion 4,5-vuodessa. Jouduin kikkailemaan aikuislukion kanssa, jotta tietyt kurssit saisin suoritettua. Jos olisin jäänyt kotiin, en olisi saanut työhommia senkään vertaa jotta kirjat saisi kustannettua. Yhden ensimmäistä kirjaa en ostanut uutena. Hoksasin aikuislukion ison edun, eli oppikirjojen lainaamisen sieltå. Vain osa kirjoista jäi ostettavaksi. Varmaan voi arvata, ettei yo-juhlia ollut. Minut lakitettiin kaverin omalla lakilla. Kirppismekon löysin ja juhlin kavereiden kodeissa liikkumalla juhlapaikasta toiseen. Tässä vaiheessa ystäväni vanhemmat olivat jo muodostuneet minulle tueksi ja turvaksi tarvittaessa. Ero omiin vanhempiin oli valtava. Edelleen viestittelen kaverini kautta terveisiä heille ja kyselen kuulumisia. Olisi lämmin ajatus käydä heidän luona kylässä pitkästä aikaa. Eikä heidän jutut ja asenne tympäise. Lämpöisiä ihmisiä.
Miten sait alaikäisenä toisen asteen opintoihin opintotukea ym. Niihinhän ainakin 90 -luvulla vaikutti vanhempien tulot.
Mutta olihan se jännempää kuin oman kunnan lukiossa, itsenäistä elämää pois tylsältä maaseudulta mälsien vanhempien ja naakkojen luota.
Kyllä opintotukea ja asumislisää sai 2000-luvun alussa. Äitini myös suostui tarjoamaan lapsilisän minulle.
Kotikunnassani ei edes ole lukiota! Mitään jännää tässä kuviossa ei ollut. Onko se väärin haluta sosiaalisempaa elämää? Ystäviä? Paremmat valinnaisaineet? Jos sinulle kelpaavat naakat seuraksi niin aivan vapaasti.
Inhoan kaiken ikäisiä , mutta erityisesti vanhoja ihmisiä
Uskoisin että tässä asiassa voi olla paljon maakuntakohtaisia eroja.