Ärsyyntyykö kukaan muu herkästi itkevistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut itkee kun vähän puukottaa en jaksa sellasia

En viittaa väkivaltaan. Vaan yleiseen itkuherkkyyteen tai ylitunteellusuuteen. Tosi rasittavaa. Ap

Kun minulta kuoli lapsi ja minä itkin, sinua ärsytti, koska ylitunteellisuuteni oli sinusta niin rasittavaa.

Yleinen itkuherkkyys. Tarkoittaen että hlö voi alkaa itkeä, jos joku sanoo vahingossa vaikka väärän sanan. Tai hlö ei pääse puistoon kaverinsa kanssa juuri huomenna, koska kaveri on flunssassa. Persoonan ominaisuus jo vaikka ei olisi ketään kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset jotka on opetettu tukahduttamaan tunteensa kokevat monesti että muidenkin kuuluisi tehdä niin, vaikka itse ovat niitä joilla olisi kiire terapiaan.

Tunteiden tukahduttaminen ja vapaasti näyttäminen. Muuta ei sinulle ole. Keksitkö, mitä on välissä?

Keksitkö sinä? Tuo on aika binäärinen valinta, joko ne näkyy tai sitten ne on tukahdetettu, sori mutta tunteissa ei ole olemassa volyymi nappia.

Ymmärrän kyllä mitä sinä yrität sanoa, mutta sen pitäisi olla vähän hälytysmerkki sinulle itsellesi ettet osaa itse edes pukea sanoiksi mitä tarkalleen ottaen vaadit.

Rautalangasta: Tunteet voi TUNTEA näyttämättä joka tunnettaan avoimesti toisille. Mitä siitä tulisi, jos joka ikinen ihminen esim. tuöpaikalla näyttäisi avoimesti jokaisen tunteensa joka hetki? Osaatko kuvitella?

Eli minun kuuluisi tukahduttaa tunteet mutta niin että sinulle ei tule siitä syyllinen olo?

Minä väitän että noita ylilyöntejä ei tapahtuis noin jos tunteista puhuttaisiin realistisesti, jos oletus ei olisi tukahduttaminen ärsyyntyjien mielipahan välttelemiseksi.

Ei ole todellista. Voit itse TUNTEA ne tunteesi. Ei niitä tarvitse tukahduttaa. Mutta ei niitä tarvitse aina NÄYTTÄÄ toisille. Ymmärrätkö?

Minusta on ihan OK itkeä, jos siltä tuntuu, mutta itku ei saa olla vallankäytön väline. Moni kertoo painokkaasti itkeneensä asiaa ja odottaa, että tuon vuoksi muutetaan esim. työpaikalla työnjakoa, joka on reilu kaikkia kohtaan. Itkeminen, burn-out tai masennuskausi ei saa olla vallankäyttöä, jolla työpaikalla vaaditaan kohtelua silkkihansikkain. Uhataan jäädä pitkälle sairauslomalle, jos toive ei toteudu. Tässä kyse ei tosiaan ole masennuksesta vaan vallankäytöstä.

Seurasin parikymppisten tyttöjen jalkapallo-ottelua. Siinä eräs tyttö loukkaantui, itki, raivosi ja huusi vttua vähintään 10 minuuttia. Vihdoin paikalle löntysteli huoltaja, ja tyttö saatiin usean henkilön toimesta talutettua kentältä. Hän ulvoi, kiljui, itki ja haukkui auttajiaan. Kukaan poikapelaaja, ei paljon nuorempikaan olisi käyttäytynyt noin.

Saman pelin lopussa hävinneen joukkueen maalivahti ulvoi, itki ja raivosi, kun vastustaja oli viime hetkillä tehnyt maalin. Pienikokoinen isä taputteli häntä selkään, mutta ulvonta vain jatkui. Jalleen on pakko sanoa: kukaan poikapelaaja ei olisi käyttäytynyt noin enää 6-vuotissyntymäpäivän jälkeen.

Tällaisissa tilanteissa itku ei minusta ole varsinaista itkemistä vaan jälleen vallankäyttöä ja vihan, pettymyksen ja kiukun purkamista muihin. Milloin paksua tyttöä kentältä taluttaviin, milloin vastapuoleen, milloin isään, joka on tuonut pelaajan peliin ja seurannut sitä ja kuskannut todennäköisesti vuosikausia ennenkin.

Eli kaikki itku ei ole hyväksyttävissä ja ymmärrän, jos jotakuta ärsyttää.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sekä nauru että itku herkässä. Liikutun helposti ja hyvin monenlaisista asioista, enkä voi sille mitään. Lapsena ja nuorena se ahdisti, kun ajattelin, että ei saa tuntea niin syvästi tai varsinkaan näyttää tunteitaan. Yli vuosikymmenen asuminen ulkomailla räiskyvämmässä kulttuurissa oli todella eheyttävää. Nykyään annan tunteiden tulla ja mennä ja hyväksyn, että ne ja niiden näkyminen ovat osa minua. 

 

Tietysti hyvään käytökseen kuuluu myös itsesäätely, ja tunneherkänkin pitää osata huomioida muita. Seurassani on turha "kävellä munankuorilla", koska olen tottunut kokemaan asiat syvästi ja osaan toimia tunteideni kanssa. Sellaisella, joka suorastaan ärsyyntyy itkuherkkyydestäni, on peiliin katsomisen paikka. Ei minusta pitää tarvitse, mutta miksi tällainen piirre suorastaan ärsyttää?

Vau! Kuuluisitpa elämääni!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset jotka on opetettu tukahduttamaan tunteensa kokevat monesti että muidenkin kuuluisi tehdä niin, vaikka itse ovat niitä joilla olisi kiire terapiaan.

Tunteiden tukahduttaminen ja vapaasti näyttäminen. Muuta ei sinulle ole. Keksitkö, mitä on välissä?

Keksitkö sinä? Tuo on aika binäärinen valinta, joko ne näkyy tai sitten ne on tukahdetettu, sori mutta tunteissa ei ole olemassa volyymi nappia.

Ymmärrän kyllä mitä sinä yrität sanoa, mutta sen pitäisi olla vähän hälytysmerkki sinulle itsellesi ettet osaa itse edes pukea sanoiksi mitä tarkalleen ottaen vaadit.

Rautalangasta: Tunteet voi TUNTEA näyttämättä joka tunnettaan avoimesti toisille. Mitä siitä tulisi, jos joka ikinen ihminen esim. tuöpaikalla näyttäisi avoimesti jokaisen tunteensa joka hetki? Osaatko kuvitella?

Eli minun kuuluisi tukahduttaa tunteet mutta niin että sinulle ei tule siitä syyllinen olo?

Minä väitän että noita ylilyöntejä ei tapahtuis noin jos tunteista puhuttaisiin realistisesti, jos oletus ei olisi tukahduttaminen ärsyyntyjien mielipahan välttelemiseksi.

Tunteet ovat vain signaaleja. Ihminen itse antaa tunteelle merkityksen jonka pohjalta päättää toimia tai jättää toimimatta. Mikään pakko siihen ei ole.

Mäkin olen herkästi liikuttuva, kyyneleet vaan valuvat häissä, hautajaisiss silloinkin kum vainajaa ei sure, nauraessa, turhautuessa, musiikkia kuunnellessa ja pahimmillaan kissavideoillekin. Jos olisin nuori ja nätti, tekisin tällä rahaa. Nykyään varmaan jotain videoita, itkijänaisille on vähemmän kysyntää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset jotka on opetettu tukahduttamaan tunteensa kokevat monesti että muidenkin kuuluisi tehdä niin, vaikka itse ovat niitä joilla olisi kiire terapiaan.

Tunteiden tukahduttaminen ja vapaasti näyttäminen. Muuta ei sinulle ole. Keksitkö, mitä on välissä?

Keksitkö sinä? Tuo on aika binäärinen valinta, joko ne näkyy tai sitten ne on tukahdetettu, sori mutta tunteissa ei ole olemassa volyymi nappia.

Ymmärrän kyllä mitä sinä yrität sanoa, mutta sen pitäisi olla vähän hälytysmerkki sinulle itsellesi ettet osaa itse edes pukea sanoiksi mitä tarkalleen ottaen vaadit.

Rautalangasta: Tunteet voi TUNTEA näyttämättä joka tunnettaan avoimesti toisille. Mitä siitä tulisi, jos joka ikinen ihminen esim. tuöpaikalla näyttäisi avoimesti jokaisen tunteensa joka hetki? Osaatko kuvitella?

Eli minun kuuluisi tukahduttaa tunteet mutta niin että sinulle ei tule siitä syyllinen olo?

Minä väitän että noita ylilyöntejä ei tapahtuis noin jos tunteista puhuttaisiin realistisesti, jos oletus ei olisi tukahduttaminen ärsyyntyjien mielipahan välttelemiseksi.

Ei ole todellista. Voit itse TUNTEA ne tunteesi. Ei niitä tarvitse tukahduttaa. Mutta ei niitä tarvitse aina NÄYTTÄÄ toisille. Ymmärrätkö?

Jos on itse kovin tunteidensa ja mielenliikkeidensä eksternalisointiin taipuvainen niin silloin on vaikea ymmärtää ihmisiä jotka eivät ole. Kuvitellaan että  toinen on täysin tunteeton, tukahduttaa tunteensa tai muuta typerää kun ei ymmärretä että toiset prosessoi tunteitaan eri tavalla.  Varsinaiden tunteidensa tukahduttaminen tai tunteettomuus on ihan eri asia.

Onpahan piirileikki koko ketju, ärsyyntyjän tunteita suojellakseen muiden pitäis haudata tunteensa koska ärsyyntyjä ei pysty siihen mitä vaatii muilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset jotka on opetettu tukahduttamaan tunteensa kokevat monesti että muidenkin kuuluisi tehdä niin, vaikka itse ovat niitä joilla olisi kiire terapiaan.

Tunteiden tukahduttaminen ja vapaasti näyttäminen. Muuta ei sinulle ole. Keksitkö, mitä on välissä?

Keksitkö sinä? Tuo on aika binäärinen valinta, joko ne näkyy tai sitten ne on tukahdetettu, sori mutta tunteissa ei ole olemassa volyymi nappia.

Ymmärrän kyllä mitä sinä yrität sanoa, mutta sen pitäisi olla vähän hälytysmerkki sinulle itsellesi ettet osaa itse edes pukea sanoiksi mitä tarkalleen ottaen vaadit.

Rautalangasta: Tunteet voi TUNTEA näyttämättä joka tunnettaan avoimesti toisille. Mitä siitä tulisi, jos joka ikinen ihminen esim. tuöpaikalla näyttäisi avoimesti jokaisen tunteensa joka hetki? Osaatko kuvitella?

Eli minun kuuluisi tukahduttaa tunteet mutta niin että sinulle ei tule siitä syyllinen olo?

Minä väitän että noita ylilyöntejä ei tapahtuis noin jos tunteista puhuttaisiin realistisesti, jos oletus ei olisi tukahduttaminen ärsyyntyjien mielipahan välttelemiseksi.

Ei ole todellista. Voit itse TUNTEA ne tunteesi. Ei niitä tarvitse tukahduttaa. Mutta ei niitä tarvitse aina NÄYTTÄÄ toisille. Ymmärrätkö?

Jos on itse kovin tunteidensa ja mielenliikkeidensä eksternalisointiin taipuvainen niin silloin on vaikea ymmärtää ihmisiä jotka eivät ole. Kuvitellaan että  toinen on täysin tunteeton, tukahduttaa tunteensa tai muuta typerää kun ei ymmärretä että toiset prosessoi tunteitaan eri tavalla.  Varsinaiden tunteidensa tukahduttaminen tai tunteettomuus on ihan eri asia.

Voi olla myös että tunteitansa taitavammin säätelevä henkilö herättää turvattomuutta, koska heidän kanssaan tunteiden näyttäminen ei takaa sekundääristä hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset jotka on opetettu tukahduttamaan tunteensa kokevat monesti että muidenkin kuuluisi tehdä niin, vaikka itse ovat niitä joilla olisi kiire terapiaan.

Tunteiden tukahduttaminen ja vapaasti näyttäminen. Muuta ei sinulle ole. Keksitkö, mitä on välissä?

Keksitkö sinä? Tuo on aika binäärinen valinta, joko ne näkyy tai sitten ne on tukahdetettu, sori mutta tunteissa ei ole olemassa volyymi nappia.

Ymmärrän kyllä mitä sinä yrität sanoa, mutta sen pitäisi olla vähän hälytysmerkki sinulle itsellesi ettet osaa itse edes pukea sanoiksi mitä tarkalleen ottaen vaadit.

Rautalangasta: Tunteet voi TUNTEA näyttämättä joka tunnettaan avoimesti toisille. Mitä siitä tulisi, jos joka ikinen ihminen esim. tuöpaikalla näyttäisi avoimesti jokaisen tunteensa joka hetki? Osaatko kuvitella?

Eli minun kuuluisi tukahduttaa tunteet mutta niin että sinulle ei tule siitä syyllinen olo?

Minä väitän että noita ylilyöntejä ei tapahtuis noin jos tunteista puhuttaisiin realistisesti, jos oletus ei olisi tukahduttaminen ärsyyntyjien mielipahan välttelemiseksi.

Tunteet ovat vain signaaleja. Ihminen itse antaa tunteelle merkityksen jonka pohjalta päättää toimia tai jättää toimimatta. Mikään pakko siihen ei ole.

Jep ja niiden signaalien sivuuttamista kutsutaan tukahduttamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on ihan OK itkeä, jos siltä tuntuu, mutta itku ei saa olla vallankäytön väline. Moni kertoo painokkaasti itkeneensä asiaa ja odottaa, että tuon vuoksi muutetaan esim. työpaikalla työnjakoa, joka on reilu kaikkia kohtaan. Itkeminen, burn-out tai masennuskausi ei saa olla vallankäyttöä, jolla työpaikalla vaaditaan kohtelua silkkihansikkain. Uhataan jäädä pitkälle sairauslomalle, jos toive ei toteudu. Tässä kyse ei tosiaan ole masennuksesta vaan vallankäytöstä.

Seurasin parikymppisten tyttöjen jalkapallo-ottelua. Siinä eräs tyttö loukkaantui, itki, raivosi ja huusi vttua vähintään 10 minuuttia. Vihdoin paikalle löntysteli huoltaja, ja tyttö saatiin usean henkilön toimesta talutettua kentältä. Hän ulvoi, kiljui, itki ja haukkui auttajiaan. Kukaan poikapelaaja, ei paljon nuorempikaan olisi käyttäytynyt noin.

Saman pelin lopussa hävinneen joukkueen maalivahti ulvoi, itki ja raivosi, kun vastustaja oli viime hetkillä tehnyt maalin. Pienikokoinen isä taputteli häntä selkään, mutta ulvonta vain jatkui. Jalleen on pakko sanoa: kukaan poikapelaaja ei olisi käyttäytynyt noin enää 6-vuotissyntymäpäivän jälkeen.

Tällaisissa tilanteissa itku ei minusta ole varsinaista itkemistä vaan jälleen vallankäyttöä ja vihan, pettymyksen ja kiukun purkamista muihin. Milloin paksua tyttöä kentältä taluttaviin, milloin vastapuoleen, milloin isään, joka on tuonut pelaajan peliin ja seurannut sitä ja kuskannut todennäköisesti vuosikausia ennenkin.

Eli kaikki itku ei ole hyväksyttävissä ja ymmärrän, jos jotakuta ärsyttää.

Ajattelen itse samoin. Mielestäni ongelma ei ole siinä etteikö tunteet näkyisi ja niitä käsiteltäisi riittävän avoimesti, vaan käsittelytavat eivät ole tarkoituksenmukaisia. Osa tunteista mielletään niin että niiden mukana aina on eräänlainen kyseenalaistamaton validiteetti, etenkin niiden keskuudessa jotka yleensäkin hahmottavat asioita melko mustavalkoisen hyvä-paha-akselin kautta. Saman ilmiön liittäisin myös arkiseen nepsy- ja lääketieteelliseen puheeseen, eli pyritään pönkittämään oman kokemuksen oikeellisuutta käyttämällä hienoja termejä tai toimimalla jotenkin tietynlaisesti jotta kukaan ei voisi ajatella tilanteesta kuten omin silmin sen näkee. 

Monesti taustalla kuitenkin on jaettavan inhimillisiä asioita, mutta niistä harvoin pääsee keskustelemaan koska se vaatisi kertomuksen ja sen motiivien kyseenalaistamista. Toivoisin puheen ja normin kääntyvän enemmän siihen että aina ei huvita, välillä jännittää, joskus jopa pelottaa ja vähän suututtaakin ja ne kaikki ovat normaaleja elämään kuuluvia asioita joista kyllä selviää. Masennukset, uupumukset, yliherkkyydet ja häiriöt ovat lääkärien ja terapeuttien heiniä ja niiden kanssa on maallikon vaikea ketään tsempata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinun tunnekasvatus lapsena laiminlyöty, eli sulle on varmaan lapsena sanottu ettei saa tunteilla liikaa eikä ole ok näyttää tunteita. Siksi sua ärsyttää kun joku itkee. Sinunkaan luultavasti ei ole annettu itkeä. Kaikkia ei itketä hautajaisissa, koska jotkut pitää kuolemaa ihan luonnollisena osana elämää ja suru voi näkyä muilla tavoilla kuin itkuna. Mutta ei ole kovin normaalia ärsyyntyä toisten itkemisestä vaan joku tunnelukko sinulla ehkä. 

Puutteellinen itsesäätely on ärsyttävää. Jos minulla on surua, huomioin kuitenkin muut ihmiset enkä pilaa heidän iloisia hetkiään alkamalla vollottaa itsekkäästi. Itken myöhemmin ollessani yksin. Tai jos tosi paha paikka, menen vessaan itkemään enkä jää kerjäämään toisilta sääliä. 

Eli mielestäsi ilo on sallittua näyttää ja jakaa, surra pitää yksin (piilossa vessassa). Niin, näinhän se tässä kulttuurissa menee. Sairasta, mielestäni. Toki jos jonkun henk.koht. preferenssi on surra yksin, se on oma asiansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinun tunnekasvatus lapsena laiminlyöty, eli sulle on varmaan lapsena sanottu ettei saa tunteilla liikaa eikä ole ok näyttää tunteita. Siksi sua ärsyttää kun joku itkee. Sinunkaan luultavasti ei ole annettu itkeä. Kaikkia ei itketä hautajaisissa, koska jotkut pitää kuolemaa ihan luonnollisena osana elämää ja suru voi näkyä muilla tavoilla kuin itkuna. Mutta ei ole kovin normaalia ärsyyntyä toisten itkemisestä vaan joku tunnelukko sinulla ehkä. 

Puutteellinen itsesäätely on ärsyttävää. Jos minulla on surua, huomioin kuitenkin muut ihmiset enkä pilaa heidän iloisia hetkiään alkamalla vollottaa itsekkäästi. Itken myöhemmin ollessani yksin. Tai jos tosi paha paikka, menen vessaan itkemään enkä jää kerjäämään toisilta sääliä. 

Eli mielestäsi ilo on sallittua näyttää ja jakaa, surra pitää yksin (piilossa vessassa). Niin, näinhän se tässä kulttuurissa menee. Sairasta, mielestäni. Toki jos jonkun henk.koht. preferenssi on surra yksin, se on oma asiansa.

Saahan sitä tulla vaikka töihin suremaan muiden kanssa, mutta aika moni valitsee surusaikun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, vaan olen lähinnä kateellinen niille kun pystyvät tuntemaan niin syvästi ja näyttämään tunteensa niin avoimesti. Paljon terveellisempää kuin tunteiden tukahduttaminen ja tunnekylmyys.

Ei todellakaan ole tervettä, jos itkeskelee siitä sun tästä ja toisten pitää ns. kävellä munankuorilla, ettei yksk saisi taas hepulia.

Ei kenenkään "pidä" kävellä munankuorilla, vaan jotkut valitsevat niin tehdä, jotta eivät joutuisi kohtaamaan toisen itkua, koska se ahdistaa/pelottaa/suututtaa. Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi jonkun pitäisi laittaa jatkuvasti energiaansa oman normaalin tunneilmaisunsa tukahduttamiseen ja kontrollointiin toisia kannatellakseen? Todellisuudessa näin erilaisten ihmisten kannattaa olla keskenään tekemisissä vain pakolliset ja muuten etsiä sellaista seuraa, jossa voi olla vapaasti oma itsensä.

Ei mikään muu, mutta "narsistinen" itkuesitys. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinun tunnekasvatus lapsena laiminlyöty, eli sulle on varmaan lapsena sanottu ettei saa tunteilla liikaa eikä ole ok näyttää tunteita. Siksi sua ärsyttää kun joku itkee. Sinunkaan luultavasti ei ole annettu itkeä. Kaikkia ei itketä hautajaisissa, koska jotkut pitää kuolemaa ihan luonnollisena osana elämää ja suru voi näkyä muilla tavoilla kuin itkuna. Mutta ei ole kovin normaalia ärsyyntyä toisten itkemisestä vaan joku tunnelukko sinulla ehkä. 

Puutteellinen itsesäätely on ärsyttävää. Jos minulla on surua, huomioin kuitenkin muut ihmiset enkä pilaa heidän iloisia hetkiään alkamalla vollottaa itsekkäästi. Itken myöhemmin ollessani yksin. Tai jos tosi paha paikka, menen vessaan itkemään enkä jää kerjäämään toisilta sääliä. 

Eli mielestäsi ilo on sallittua näyttää ja jakaa, surra pitää yksin (piilossa vessassa). Niin, näinhän se tässä kulttuurissa menee. Sairasta, mielestäni. Toki jos jonkun henk.koht. preferenssi on surra yksin, se on oma asiansa.

Saahan sitä tulla vaikka töihin suremaan muiden kanssa, mutta aika moni valitsee surusaikun.

Niin, koska ei ole "sopivaa" olla surevanakin ihmisenä työpaikalla. Eri asia, jos akuutissa vaiheessa ei oikeasti pysty työtään tekemään. Mutta ei se normaalille ihmiselle ole mikään kääk ja kauhu, jos näkee itkettyneen/itkevän ihmisen, ja tämä vaikka sanoo, että on tässä surua/menetin läheisen tms. Sen enempää ei edes tarvitse sanoa tai ei yhtään mitään. Kai nyt suurin osa ihmisistä on elämänsä aikana surua kokenut ja ymmärtää, mistä on kyse.

Jos ihmisellä on burnout,hänen ensimmäinen näkyvä oire on usein itkuherkkyys.

Mitta on täynnä,väsymys purskahtelee jo yli kyynelien muodossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, vaan olen lähinnä kateellinen niille kun pystyvät tuntemaan niin syvästi ja näyttämään tunteensa niin avoimesti. Paljon terveellisempää kuin tunteiden tukahduttaminen ja tunnekylmyys.

Ei todellakaan ole tervettä, jos itkeskelee siitä sun tästä ja toisten pitää ns. kävellä munankuorilla, ettei yksk saisi taas hepulia.

Ei kenenkään "pidä" kävellä munankuorilla, vaan jotkut valitsevat niin tehdä, jotta eivät joutuisi kohtaamaan toisen itkua, koska se ahdistaa/pelottaa/suututtaa. Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi jonkun pitäisi laittaa jatkuvasti energiaansa oman normaalin tunneilmaisunsa tukahduttamiseen ja kontrollointiin toisia kannatellakseen? Todellisuudessa näin erilaisten ihmisten kannattaa olla keskenään tekemisissä vain pakolliset ja muuten etsiä sellaista seuraa, jossa voi olla vapaasti oma itsensä.

Eli todellinen kärsijä tilanteessa on ne ärsyyntyjät, jotka eivät saa vapaasti ilmaista tunnettaan.

Tässä jo pari on maininnutkin, mutta sellainen vallankäyttöön tarkoitettu itku minuakin ärsyttää ja jopa suututtaa. Olen itse herkästi tunteva henkilö ja sekä itken että nauran helposti. Pystyn kuitenkin tarvittaessa hillitsemään tunteideni näyttämistä. 

Somen myötä jotkut naiset ja tytöt tuntuvat ottaneen tällaisen "herkän itkijän" roolin omakseen ja hakevat sillä huomiota ja pyrkivät saamaan tahtonsa läpi. Teini-ikäisen tyttäreni edellisellä luokalla oli tällinen "itkumafia", jossa oli yksi tyttö, joka päivittäin tillitti koulussa ja riiputti päätään ja kolme muuta tyttöä halivat ja lohduttivat häntä. Tyttö teki somekanavalleenkin näitä itkupäivityksiä ja niihin piti reagoida sydämin. Ihan hyvästä perheestä oleva lapsi joka vain oli keksinyt kavereineen tällaisen itkujutun. Kysyi tytön äidiltä asiasta kerran, eikä hän tiennyt siitä mitään (tai esitti, ettei tiedä). Koulusta ei oltu otettu yhteyttä. Luokan opettajaan upposi ja antoi tyttöjen mm olla välitunneilla sisällä makoilemassa säkkituoleilla ja katsomassa puhelimia kun niin suretti. 

Lisäksi jos joku muu lapsi luokalla vaikkapa satutti itsensä välitunnilla tai sai huonon numeron kokeesta ja itku tuli, tämä tyttöporukka suuttui siitä, koska he kokivat, että itkeminen luokassa oli sallittua vain heille. 

Eli siis on itkua ja sitten on "itkua". Ensimmäinen minua ei suututa, jälkimmäinen kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset jotka on opetettu tukahduttamaan tunteensa kokevat monesti että muidenkin kuuluisi tehdä niin, vaikka itse ovat niitä joilla olisi kiire terapiaan.

Tunteiden tukahduttaminen ja vapaasti näyttäminen. Muuta ei sinulle ole. Keksitkö, mitä on välissä?

Keksitkö sinä? Tuo on aika binäärinen valinta, joko ne näkyy tai sitten ne on tukahdetettu, sori mutta tunteissa ei ole olemassa volyymi nappia.

Ymmärrän kyllä mitä sinä yrität sanoa, mutta sen pitäisi olla vähän hälytysmerkki sinulle itsellesi ettet osaa itse edes pukea sanoiksi mitä tarkalleen ottaen vaadit.

Rautalangasta: Tunteet voi TUNTEA näyttämättä joka tunnettaan avoimesti toisille. Mitä siitä tulisi, jos joka ikinen ihminen esim. tuöpaikalla näyttäisi avoimesti jokaisen tunteensa joka hetki? Osaatko kuvitella?

Eli minun kuuluisi tukahduttaa tunteet mutta niin että sinulle ei tule siitä syyllinen olo?

Minä väitän että noita ylilyöntejä ei tapahtuis noin jos tunteista puhuttaisiin realistisesti, jos oletus ei olisi tukahduttaminen ärsyyntyjien mielipahan välttelemiseksi.

Ei ole todellista. Voit itse TUNTEA ne tunteesi. Ei niitä tarvitse tukahduttaa. Mutta ei niitä tarvitse aina NÄYTTÄÄ toisille. Ymmärrätkö?

Mutta ilon saa näyttää, eikö totta? Paitsi voi ei, siitäkin voi joku ahdistua/joutua tuntemaan kateutta. Mitä jos ajatellaankin niin päin, että nämä ahdistujat käsittelevät oman ahdistuksensa ihan itse eivätkä odota, että muut kontrolloivat itseään näitä kannatellakseen.