Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten oppia kiintymään turvallisiin miehiin?
15.04.2026 |
Olen lukenut paljon asiasta ja tullut siihen lopputulokseen että hermostoni tulkitsee epävarmuuden/turvattomuuden ja traumakemian rakkaudeksi. Vaikka eihän se sitä ole vaan ylivirittynyt tila omien lapsuuden kokemuksien vuoksi.
Onko joku oppinut kiinnostumaan miehistä, jotka ovat vakaita ja turvallisia. Viallinen koodini tulkitsee heidät epäkiinnostaviksi ja he jäävät kaveriasteelle, kun en kykene kiinnostumaan fyysisesti vaikka muuten menisi jutut hyvin yhteen. Vai olenko tuomittu olemaan yksin aina... Takana muutama pitempi suhde ja jokunen lyhyempi, kaikki vuoristoratamaisia, epävakaita ja satuttavia kokemuksia joista en osannut irtautua ajoissa.
En haluaisi satuttaa kunnollistakaan miestä ja jättää roikkumaan ehkä-akselille mikäli en onnistukaan. Tästäkin tunnen syyllisyyttä kun yritin tapailla kunnollista miestä, mutta ei vaan tunteet tulleet mukaan. Olen jo yli 40v, joten ei se yksinolokaan maailmanloppu olisi. Haluaisin vain joskus tuntea tasaveroisen parisuhteen ilman draamaa.
Onko joku onnistunut kääntämään koodistonsa ilman terapiaa? En haluaisi terapiaan, koska muuten olen onnistunut käsittelemään asioita eteenpäin. Parisuhteissa vaan ei.
Kommentit (338)
AP kirjoitti:
"Onko joku oppinut kiinnostumaan miehistä, jotka ovat vakaita ja turvallisia? Viallinen koodini tulkitsee heidät epäkiinnostaviksi ja he jäävät kaveriasteelle"
En jaksa lukea koko ketjua läpi, joten kysynpä tässä: minkälaiseen konsensukseen tässä ketjussa on päädytty, onko tuota mahdollista oppia?
Olen itse nimittäin samassa veneessä, ja olen pikkuhiljaa ymmärtänyt että miesvalintani ovat olleet jo kaksi vuosikymmentä aivan katastrofaalisia. Mutta en vaan oikeasti tiedä, onko mahdollista oppia kiinnostumaan miehistä, jotka eivät aiemmin ole sytyttäneet luonteensa tasaisuuden vuoksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
toiset tykkää samasta sukupuolesta ja toine kuspäästä me ollaan vaan synnytty tälläsiks
Synnytty, tai lapsuudessa ja varaisnuoruudessa tällaisiksi muokkauduttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on nyt ensimmäistä kertaa elämässäni vakaa, vahvan itsetunnon omaava, hyvän lapsuuden saanut, keskustelutaitoinen mies. Hän on fyysisesti todella vahva, hän on suorasanainen, tekee mitä lupaa, ei hätkähdä tunteenpurkauksiani, ei ilkeile...
Ja silti ilmeisen toksiselle aaltopituudelle virittynyt hermostoni tulkitsee hänet tosiaan heikoksi nössöksi, joka ei välitä minusta :')
Koska, ja tiedän hei itsekin että tämä on ihan typerää, hän ei ikinä sekoile mitään, eikä suhteessa ole ristiriitoja tai suuria tunteita (hermostoni ei rekisteröi suuriksi tunteiksi intohimoista ja terveesti ilmaistua rakkautta, miehen selkeästi sanoitettua halua olla loppuelämä yhdessä, jatkuvaa minusta huolehtimista ja hellyyttä...).
Päinvastoin, tulkitsen tuon kaiken tylsäksi ja hätäilen miten puuttuu se Oikea Intohimo (ilmeisesti riitely, miehen yhtäkkinen välttelevä käytös, henkinen väkivalta).
Ja joo olen käynyt muista syistä terapiassa. Omat taustat melko rankat, kiintymystyyli kaoottinen/jäsentymätön.
Ja ei, en tiedä miksi mies haluaa olla juuri minun kanssani :D
Hän voisi hyvinkin saada ihan itsensä kaltaisen järkevän ja vakaan naisen. Huoh.
Olen kyllä viehättynyt miehestäni fyysisesti ja rakastan häntä, ollaanhan tässä jo yhdessäkin asuttu "hetki". Enkä ole koskaan järjellä ajatellen kokenut itseäni näin rakastetuksi ja välitetyksi.
Samalla kuitenkin välillä minulla menee kuppi nurin ja kiukuttelen siitä, ettei sitä intohimoa muka ole. Mieshän suhtautuu näihin niin, että toteaa mieltymysteni olevan melko toksisia ja että hän ei nyt voi minulle epävarmaksi ja rähiseväksi kiukkupyllymieheksi muuttua ja että kai itsekin tajuan, että molemmat exäni ovat olleet ihan luusereita. Hups.
Mutta ei ole minulla siis mitään apuja aloittajalle. Oma mieheni nappasi minut olemalla muuten tosi maskuliininen ja varsin sinnikäs (yritin häntä aktiivisesti karkottaa, tuuliviiri kun olen), mutta heti suhteen vakiintuessa aloin itse sekoilemaan.
Kiitos kirjoituksestasi. Harvoin saa tällaista "vierasikkunaa" sun kaltaisen ihmisen mieleen.
Olet ihminen, jonka käytöstä on sivusta katsojan varmasti usein vaikeaa tai jopa täysin mahdotonta ymmärtää, mikäli hänellä ei ole saatavilla tällaista taustoja selittävää tekstiä.
Jep. Hyvin sanallistettu tuo fucked up-mielenmaisema joka saa ihmettelemään "eikö se oikeasti rakasta mua, kun ei kohtele mua huonosti".
Ei tuota voi ulkopuolinen tajuta, jos itse ei ole ollut samassa tilanteessa koskaan.
Mä en ylipäätään ymmärtänyt missään vaiheessa miksi kaikkien mielestä niin mukavat miehet eivät olleet minulle lopulta sopivia. Petyin aina siihen että tulin perinpohjin loukatuksi. Minulle parhaiten sopii tosiaan ystävyydestä alkanut suhde, sillä olen varovainen ja hitaasti mihinkään vakavaan syttyvä, eli en halunnut muuttaa heti yhteen enkä edes tavata mitään sukulaisia. Toisaalta halusin että mies näyttää olevansa tosissaan kanssani ja että on valmis vakavampaankin suhteeseen.
Olen aina eronnut välittömästi huonon kohtelun jälkeen, joten en ole ollut toksisissa suhteissa. En siedä huonoa kohtelua ollenkaan. Silti kaikki suhteeni ovat loppuneet siihen että miehestä kuoriutui kuspää.
Suomiakat luulevat itsestään liikoja.
Vierailija kirjoitti:
AP kirjoitti:
"Onko joku oppinut kiinnostumaan miehistä, jotka ovat vakaita ja turvallisia? Viallinen koodini tulkitsee heidät epäkiinnostaviksi ja he jäävät kaveriasteelle"
En jaksa lukea koko ketjua läpi, joten kysynpä tässä: minkälaiseen konsensukseen tässä ketjussa on päädytty, onko tuota mahdollista oppia?
Olen itse nimittäin samassa veneessä, ja olen pikkuhiljaa ymmärtänyt että miesvalintani ovat olleet jo kaksi vuosikymmentä aivan katastrofaalisia. Mutta en vaan oikeasti tiedä, onko mahdollista oppia kiinnostumaan miehistä, jotka eivät aiemmin ole sytyttäneet luonteensa tasaisuuden vuoksi?
Kannattaisi jaksaa lukea ketju.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP kirjoitti:
"Onko joku oppinut kiinnostumaan miehistä, jotka ovat vakaita ja turvallisia? Viallinen koodini tulkitsee heidät epäkiinnostaviksi ja he jäävät kaveriasteelle"
En jaksa lukea koko ketjua läpi, joten kysynpä tässä: minkälaiseen konsensukseen tässä ketjussa on päädytty, onko tuota mahdollista oppia?
Olen itse nimittäin samassa veneessä, ja olen pikkuhiljaa ymmärtänyt että miesvalintani ovat olleet jo kaksi vuosikymmentä aivan katastrofaalisia. Mutta en vaan oikeasti tiedä, onko mahdollista oppia kiinnostumaan miehistä, jotka eivät aiemmin ole sytyttäneet luonteensa tasaisuuden vuoksi?
Miksi ihmeessä pyydät vastausta aloituksen kysymykseen jos et jaksa nytkään lukea niitä vastauksia?
Ei tuolle AP:lle mikään riitä. Ei turvallinen, eikä jännis. Kehtaakin valittaa, kun vika löytyy omasta nupista.
Ne parhaat ovat ja pysyvät liitoissaan, mikäli vaimot eivät petä. Et pysty muuttamaan kuin itseäsi. Pärjäile!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP kirjoitti:
"Onko joku oppinut kiinnostumaan miehistä, jotka ovat vakaita ja turvallisia? Viallinen koodini tulkitsee heidät epäkiinnostaviksi ja he jäävät kaveriasteelle"
En jaksa lukea koko ketjua läpi, joten kysynpä tässä: minkälaiseen konsensukseen tässä ketjussa on päädytty, onko tuota mahdollista oppia?
Olen itse nimittäin samassa veneessä, ja olen pikkuhiljaa ymmärtänyt että miesvalintani ovat olleet jo kaksi vuosikymmentä aivan katastrofaalisia. Mutta en vaan oikeasti tiedä, onko mahdollista oppia kiinnostumaan miehistä, jotka eivät aiemmin ole sytyttäneet luonteensa tasaisuuden vuoksi?
Luonteen tasaisuus ei ole synonyymi tylsyydelle. Toki osa tasaisista miehistä on varmasti hyvinkin tylsiä, mutta osa heistä on puolestaan varsin kiinnostavia miehiä, joiden kanssa elämä ei ole koskaan tylsää.
Vierailija kirjoitti:
AP kirjoitti:
"Onko joku oppinut kiinnostumaan miehistä, jotka ovat vakaita ja turvallisia? Viallinen koodini tulkitsee heidät epäkiinnostaviksi ja he jäävät kaveriasteelle"
En jaksa lukea koko ketjua läpi, joten kysynpä tässä: minkälaiseen konsensukseen tässä ketjussa on päädytty, onko tuota mahdollista oppia?
Olen itse nimittäin samassa veneessä, ja olen pikkuhiljaa ymmärtänyt että miesvalintani ovat olleet jo kaksi vuosikymmentä aivan katastrofaalisia. Mutta en vaan oikeasti tiedä, onko mahdollista oppia kiinnostumaan miehistä, jotka eivät aiemmin ole sytyttäneet luonteensa tasaisuuden vuoksi?
Onko se luonteen tasaisuus joka ei sytytä vai tylsyys joka ei sytytä? Oma mieheni ei ole lainkaan tylsä, vaikka vakaaluonteinen onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miesten tulee opetella keskustelemaan. Laatia asialista ruokatunnilla ja käydä sitten sitä läpi vaimokullan kanssa. Tuollainen mies on mielenkiintoinen. Eikö?
Vierailija kirjoitti:
Miesten tulee opetella keskustelemaan. Laatia asialista ruokatunnilla ja käydä sitten sitä läpi vaimokullan kanssa. Tuollainen mies on mielenkiintoinen. Eikö?
Keskustelutaitoinen mies ei tarvitse listoja keskusteluun vaan keskustelu sujuu ihan luonnostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on nyt ensimmäistä kertaa elämässäni vakaa, vahvan itsetunnon omaava, hyvän lapsuuden saanut, keskustelutaitoinen mies. Hän on fyysisesti todella vahva, hän on suorasanainen, tekee mitä lupaa, ei hätkähdä tunteenpurkauksiani, ei ilkeile...
Ja silti ilmeisen toksiselle aaltopituudelle virittynyt hermostoni tulkitsee hänet tosiaan heikoksi nössöksi, joka ei välitä minusta :')
Koska, ja tiedän hei itsekin että tämä on ihan typerää, hän ei ikinä sekoile mitään, eikä suhteessa ole ristiriitoja tai suuria tunteita (hermostoni ei rekisteröi suuriksi tunteiksi intohimoista ja terveesti ilmaistua rakkautta, miehen selkeästi sanoitettua halua olla loppuelämä yhdessä, jatkuvaa minusta huolehtimista ja hellyyttä...).
Päinvastoin, tulkitsen tuon kaiken tylsäksi ja hätäilen miten puuttuu se Oikea Intohimo (ilmeisesti riitely, miehen yhtäkkinen välttelevä käytös, henkinen väkivalta).
Ja joo olen käynyt muista syistä terapiassa. Omat taustat melko rankat, kiintymystyyli kaoottinen/jäsentymätön.
Ja ei, en tiedä miksi mies haluaa olla juuri minun kanssani :D
Hän voisi hyvinkin saada ihan itsensä kaltaisen järkevän ja vakaan naisen. Huoh.
Olen kyllä viehättynyt miehestäni fyysisesti ja rakastan häntä, ollaanhan tässä jo yhdessäkin asuttu "hetki". Enkä ole koskaan järjellä ajatellen kokenut itseäni näin rakastetuksi ja välitetyksi.
Samalla kuitenkin välillä minulla menee kuppi nurin ja kiukuttelen siitä, ettei sitä intohimoa muka ole. Mieshän suhtautuu näihin niin, että toteaa mieltymysteni olevan melko toksisia ja että hän ei nyt voi minulle epävarmaksi ja rähiseväksi kiukkupyllymieheksi muuttua ja että kai itsekin tajuan, että molemmat exäni ovat olleet ihan luusereita. Hups.
Mutta ei ole minulla siis mitään apuja aloittajalle. Oma mieheni nappasi minut olemalla muuten tosi maskuliininen ja varsin sinnikäs (yritin häntä aktiivisesti karkottaa, tuuliviiri kun olen), mutta heti suhteen vakiintuessa aloin itse sekoilemaan.
Kiitos kirjoituksestasi. Harvoin saa tällaista "vierasikkunaa" sun kaltaisen ihmisen mieleen.
Olet ihminen, jonka käytöstä on sivusta katsojan varmasti usein vaikeaa tai jopa täysin mahdotonta ymmärtää, mikäli hänellä ei ole saatavilla tällaista taustoja selittävää tekstiä.
Jep. Hyvin sanallistettu tuo fucked up-mielenmaisema joka saa ihmettelemään "eikö se oikeasti rakasta mua, kun ei kohtele mua huonosti".
Ei tuota voi ulkopuolinen tajuta, jos itse ei ole ollut samassa tilanteessa koskaan.
Mä en ylipäätään ymmärtänyt missään vaiheessa miksi kaikkien mielestä niin mukavat miehet eivät olleet minulle lopulta sopivia. Petyin aina siihen että tulin perinpohjin loukatuksi. Minulle parhaiten sopii tosiaan ystävyydestä alkanut suhde, sillä olen varovainen ja hitaasti mihinkään vakavaan syttyvä, eli en halunnut muuttaa heti yhteen enkä edes tavata mitään sukulaisia. Toisaalta halusin että mies näyttää olevansa tosissaan kanssani ja että on valmis vakavampaankin suhteeseen.
Olen aina eronnut välittömästi huonon kohtelun jälkeen, joten en ole ollut toksisissa suhteissa. En siedä huonoa kohtelua ollenkaan. Silti kaikki suhteeni ovat loppuneet siihen että miehestä kuoriutui kuspää.
"Silti kaikki suhteeni ovat loppuneet siihen että miehestä kuoriutui kuspää"
Kuinka monta kertaa näin siis on käynyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on nyt ensimmäistä kertaa elämässäni vakaa, vahvan itsetunnon omaava, hyvän lapsuuden saanut, keskustelutaitoinen mies. Hän on fyysisesti todella vahva, hän on suorasanainen, tekee mitä lupaa, ei hätkähdä tunteenpurkauksiani, ei ilkeile...
Ja silti ilmeisen toksiselle aaltopituudelle virittynyt hermostoni tulkitsee hänet tosiaan heikoksi nössöksi, joka ei välitä minusta :')
Koska, ja tiedän hei itsekin että tämä on ihan typerää, hän ei ikinä sekoile mitään, eikä suhteessa ole ristiriitoja tai suuria tunteita (hermostoni ei rekisteröi suuriksi tunteiksi intohimoista ja terveesti ilmaistua rakkautta, miehen selkeästi sanoitettua halua olla loppuelämä yhdessä, jatkuvaa minusta huolehtimista ja hellyyttä...).
Päinvastoin, tulkitsen tuon kaiken tylsäksi ja hätäilen miten puuttuu se Oikea Intohimo (ilmeisesti riitely, miehen yhtäkkinen välttelevä käytös, henkinen väkivalta).
Ja joo olen käynyt muista syistä terapiassa. Omat taustat melko rankat, kiintymystyyli kaoottinen/jäsentymätön.
Ja ei, en tiedä miksi mies haluaa olla juuri minun kanssani :D
Hän voisi hyvinkin saada ihan itsensä kaltaisen järkevän ja vakaan naisen. Huoh.
Olen kyllä viehättynyt miehestäni fyysisesti ja rakastan häntä, ollaanhan tässä jo yhdessäkin asuttu "hetki". Enkä ole koskaan järjellä ajatellen kokenut itseäni näin rakastetuksi ja välitetyksi.
Samalla kuitenkin välillä minulla menee kuppi nurin ja kiukuttelen siitä, ettei sitä intohimoa muka ole. Mieshän suhtautuu näihin niin, että toteaa mieltymysteni olevan melko toksisia ja että hän ei nyt voi minulle epävarmaksi ja rähiseväksi kiukkupyllymieheksi muuttua ja että kai itsekin tajuan, että molemmat exäni ovat olleet ihan luusereita. Hups.
Mutta ei ole minulla siis mitään apuja aloittajalle. Oma mieheni nappasi minut olemalla muuten tosi maskuliininen ja varsin sinnikäs (yritin häntä aktiivisesti karkottaa, tuuliviiri kun olen), mutta heti suhteen vakiintuessa aloin itse sekoilemaan.
Kiitos kirjoituksestasi. Harvoin saa tällaista "vierasikkunaa" sun kaltaisen ihmisen mieleen.
Olet ihminen, jonka käytöstä on sivusta katsojan varmasti usein vaikeaa tai jopa täysin mahdotonta ymmärtää, mikäli hänellä ei ole saatavilla tällaista taustoja selittävää tekstiä.
Jep. Hyvin sanallistettu tuo fucked up-mielenmaisema joka saa ihmettelemään "eikö se oikeasti rakasta mua, kun ei kohtele mua huonosti".
Ei tuota voi ulkopuolinen tajuta, jos itse ei ole ollut samassa tilanteessa koskaan.
Mä en ylipäätään ymmärtänyt missään vaiheessa miksi kaikkien mielestä niin mukavat miehet eivät olleet minulle lopulta sopivia. Petyin aina siihen että tulin perinpohjin loukatuksi. Minulle parhaiten sopii tosiaan ystävyydestä alkanut suhde, sillä olen varovainen ja hitaasti mihinkään vakavaan syttyvä, eli en halunnut muuttaa heti yhteen enkä edes tavata mitään sukulaisia. Toisaalta halusin että mies näyttää olevansa tosissaan kanssani ja että on valmis vakavampaankin suhteeseen.
Olen aina eronnut välittömästi huonon kohtelun jälkeen, joten en ole ollut toksisissa suhteissa. En siedä huonoa kohtelua ollenkaan. Silti kaikki suhteeni ovat loppuneet siihen että miehestä kuoriutui kuspää.
Minusta kuulostaa että sinä olet kuorinut heistä kuspäitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvää ja mielenkiintoista keskustelua, mutta eikö siis mies voi muka olla sekä "jännä" että "turvallinen"?
Väitän että voi
Vierailija kirjoitti:
Suomiakat luulevat itsestään liikoja.
Yltiöyksilöllinen kulttuuri. Minä, minä, minä, minä....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus satuttaa aina jossain vaiheessa. Muuten se ei ole rakkautta. Ei mennä vaan yhteen ja eletä symbioosissa. Aina tulee jotain vaikeuksia.
Vaikeudet ovat hieman eri asia kuin tarkoittamani ongelmat. Turvattomuutta, epäluotettavuutta ja alistamista ei voi oikein kutsua vaikeudeksi.
Sinänsä joku osui oikeaan, vedän puoleeni narsistisia miehiä jotka keittävät huttua kunnes soppa on niin sakeaa että me kumpikin tukehdumme. Tai sitten vältteleviä, jotka antavat ymmärtää kunnes katoilevat ja draaman kaari alkaa. En halua enää sellaista kissa-hiirtä enkä valehtelua enkä katoilua. Enkä muita naisia ja päihdeongelmia. Ennemmin yksin mikäli vikakoodi on ja pysyy. Ap
Tuohan se onkin avain asiassa: mieluummin yksin kuin enää jatkaminen suhteessa, josta intuitio varoittaa. Jos tuntuu kiireeltä edetä, täydellisemmältä kuin voi uskoakaan ja kaikessa (alkuun) samanmieliseltä, voit vetää jarrua ja kuullostella omaa oloasi. Onko joku taas hurmaamassa manipuloivalla tyylillä? Aidossa rakkaudessa on kaikki aika maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten tulee opetella keskustelemaan. Laatia asialista ruokatunnilla ja käydä sitten sitä läpi vaimokullan kanssa. Tuollainen mies on mielenkiintoinen. Eikö?
Keskustelutaitoinen mies ei tarvitse listoja keskusteluun vaan keskustelu sujuu ihan luonnostaan.
Ei välttämättä kaikkien kanssa. Kuten ei naisillakaan.
Tarvitaan sitä kuuluisaa kemiaa ja lisäksi halua. Tosi paljon halua oppia ymmärtämään itseään ja sitä toista ihmistä.
Jos on opettanut itselleen että parisuhteen tulee olla tietynlainen niin ei kai siitä voi oppia pois kuin opettelemalla itse että parisuhteita on monenlaisia? Jos suhde ei koskaan tunnu oikealta suhteesta jos siitä puuttuu vaaran elementti tai jätettyYksi tai loukattuksi tulemisen pelko niin asia on varmaan sama kuin yrittäisi opetella esimerkiksi seksittömään suhteeseen? Moni siihen joutuu vanhemmiten joka tapauksessa ja haluut harvoin hiipuvat samaan aikaan. Eli näkisin että kyllä on opittavissa uusia suhteen malleja mikäli ei joka kerta halua erota kumppanista kun jotain itselle sopimatonta tulee eteen tai jos ei halua viettää loppuelämänsä ilman suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on nyt ensimmäistä kertaa elämässäni vakaa, vahvan itsetunnon omaava, hyvän lapsuuden saanut, keskustelutaitoinen mies. Hän on fyysisesti todella vahva, hän on suorasanainen, tekee mitä lupaa, ei hätkähdä tunteenpurkauksiani, ei ilkeile...
Ja silti ilmeisen toksiselle aaltopituudelle virittynyt hermostoni tulkitsee hänet tosiaan heikoksi nössöksi, joka ei välitä minusta :')
Koska, ja tiedän hei itsekin että tämä on ihan typerää, hän ei ikinä sekoile mitään, eikä suhteessa ole ristiriitoja tai suuria tunteita (hermostoni ei rekisteröi suuriksi tunteiksi intohimoista ja terveesti ilmaistua rakkautta, miehen selkeästi sanoitettua halua olla loppuelämä yhdessä, jatkuvaa minusta huolehtimista ja hellyyttä...).
Päinvastoin, tulkitsen tuon kaiken tylsäksi ja hätäilen miten puuttuu se Oikea Intohimo (ilmeisesti riitely, miehen yhtäkkinen välttelevä käytös, henkinen väkivalta).
Ja joo olen käynyt muista syistä terapiassa. Omat taustat melko rankat, kiintymystyyli kaoottinen/jäsentymätön.
Ja ei, en tiedä miksi mies haluaa olla juuri minun kanssani :D
Hän voisi hyvinkin saada ihan itsensä kaltaisen järkevän ja vakaan naisen. Huoh.
Olen kyllä viehättynyt miehestäni fyysisesti ja rakastan häntä, ollaanhan tässä jo yhdessäkin asuttu "hetki". Enkä ole koskaan järjellä ajatellen kokenut itseäni näin rakastetuksi ja välitetyksi.
Samalla kuitenkin välillä minulla menee kuppi nurin ja kiukuttelen siitä, ettei sitä intohimoa muka ole. Mieshän suhtautuu näihin niin, että toteaa mieltymysteni olevan melko toksisia ja että hän ei nyt voi minulle epävarmaksi ja rähiseväksi kiukkupyllymieheksi muuttua ja että kai itsekin tajuan, että molemmat exäni ovat olleet ihan luusereita. Hups.
Mutta ei ole minulla siis mitään apuja aloittajalle. Oma mieheni nappasi minut olemalla muuten tosi maskuliininen ja varsin sinnikäs (yritin häntä aktiivisesti karkottaa, tuuliviiri kun olen), mutta heti suhteen vakiintuessa aloin itse sekoilemaan.
Kiitos kirjoituksestasi. Harvoin saa tällaista "vierasikkunaa" sun kaltaisen ihmisen mieleen.
Olet ihminen, jonka käytöstä on sivusta katsojan varmasti usein vaikeaa tai jopa täysin mahdotonta ymmärtää, mikäli hänellä ei ole saatavilla tällaista taustoja selittävää tekstiä.
Jep. Hyvin sanallistettu tuo fucked up-mielenmaisema joka saa ihmettelemään "eikö se oikeasti rakasta mua, kun ei kohtele mua huonosti".
Ei tuota voi ulkopuolinen tajuta, jos itse ei ole ollut samassa tilanteessa koskaan.
Mä en ylipäätään ymmärtänyt missään vaiheessa miksi kaikkien mielestä niin mukavat miehet eivät olleet minulle lopulta sopivia. Petyin aina siihen että tulin perinpohjin loukatuksi. Minulle parhaiten sopii tosiaan ystävyydestä alkanut suhde, sillä olen varovainen ja hitaasti mihinkään vakavaan syttyvä, eli en halunnut muuttaa heti yhteen enkä edes tavata mitään sukulaisia. Toisaalta halusin että mies näyttää olevansa tosissaan kanssani ja että on valmis vakavampaankin suhteeseen.
Olen aina eronnut välittömästi huonon kohtelun jälkeen, joten en ole ollut toksisissa suhteissa. En siedä huonoa kohtelua ollenkaan. Silti kaikki suhteeni ovat loppuneet siihen että miehestä kuoriutui kuspää.
"Silti kaikki suhteeni ovat loppuneet siihen että miehestä kuoriutui kuspää"
Kuinka monta kertaa näin siis on käynyt?
Mikä on yksi yhteinen tekijä kaikissa tapauksissa? Ap?
Alue: Aihe vapaa
toiset tykkää samasta sukupuolesta ja toine kuspäästä me ollaan vaan synnytty tälläsiks