Miten oppia kiintymään turvallisiin miehiin?

Itse olen mies, mutta tausta hieman samanlainen, eli nuorempana kiinnostuin lähinnä ongelmatapauksista, joiden kanssa meinasi hajota pää. Sitten tajusin ottaa kumppanikseni ns. turvallisen naisen ja sen jälkeen elämä on ollut oikeastaan yhtä juhlaa.

Käsittääkseni jotkut naiset eivät erota tervettä ja epätervettä maskuiinisuutta toisistaan ja että syy tähän on jonkinlainen puute lapsuudessa, eli tavallisesti turvallisen isän puuttuminen. Mites, onko sulla ap tällainen tilanne? 

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa huokaisen, että olen aina ollut tylsän kunnollinen ja puolisokin on kunnollinen. Elämä on tasaista ja hyvää. 

Aina kannattaakin tuntea helpotusta siitä, että itsellä tai kumppanilla ei ole traumataustaa tai on saanut nuo asiat käsiteltyä. Se on etuoikeus jota kaikilla ei valitettavasti ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niiden epävakaiden, arjenhallintaongelmaisten ja sitoutumiskyvyttömien miesten jälkeen sellainen kunnollinen ja vakaa mies voi tuntua tylsältä. Tärkeää olisi nähdä sen tylsyyden taakse. Moni tylsältä vaikuttava ihminen on oikeasti mielenkiintoinen persoona, jos vain tutustuu rauhassa. Eikä se kunnollisuus tarkoita, että ihmisen kanssa olisi jotenkin pitkäveteistä. Oma mieheni on kunnollinen, vakaa ja hän on aina ollut minua uteliaampi tutkimaan ympäröivää maailmaa. :)

Ylipäätään hassua, miten ajatellaan kunnollisten miesten olevan jotenkin ei-haluttavia. Ihastuin omaan mieheeni on ensitreffeillä. Hänen ominaistuoksunsa on ihana ja yhä huokaan ihastuksesta, jos nuuhkaisen häntä. Hän on pitkä ja komea minun mielestäni. Hänen luonteensa on tehnyt hänestä silmissäni vieläkin komeamman. Moni nainen skippasi hänet aikoinaan ylipainon ja nörttimäisten harrastusten vuoksi, mutta minulle asia ei ollut kynnyskysymys. Olen iloinen, että löysin näin ihanan miehen (taustallani oli nuoruuden liitto sitoutumiskyvyttömän, uskottoman miehen kanssa).

Kavahdan jotenkin tätä, että toistuvasti täällä puhutaan siitä kuinka vakaa ja turvallinen ihminen voi tuntua tylsältä. 

Eihän kyse ole missään määrin siitä. Ei kukaan päädy kerta toisensa jälkeen epävakaisiin suhteisiin vain hakeakseen jännitystä elämäänsä. Niihin suhteisiin päädytään sen takia, että ollaan totuttu usein jo lapsesta asti rikkoviin ja turvattomiin suhteisiin, eikä edes ymmärretä millainen turvallinen ihmissuhde on. Ei ole kyse siitä, että suhde tuntuisi tylsältä vaan siitä, ettei itse uskalla luottaa rauhallisuuteen ja vakauteen. Kun rauhallisuus on ollut läpi elämän vain tyyntä myrskyn edellä, ei se tunnu tylsältä, vaan piinavalta koska vähintäänkin alitajunnassaan odottaa milloin taas kaikki rikkoutuu.

Vakaa ja turvallinen ihminen itsessään voi olla kiinnostava persoona, mutta kyllä mun täytyy sanoa, että ajatus suhteesta tällaisen ihmisen kanssa tuntui alunperin elämässäni nimenomaan tylsältä. Tappavan tylsältä. Kun tällainen ihminen muhun ihastui, tuntui se lähes ällöttävältä. Että mitä se oikein meinaa, sen on pakko olla tehnyt jokin arviointivirhe, eikö se näe... Että olen ihmisenä täysin kelvoton, arvoton, ei se "oikeasti" haluaisi tällaisen kanssa olla.

Sen sijaan sytyin, kerrassaan tunsin herääväni henkiin ihastuessani ihmiseen, josta tuli se... Jännitys. Joka myöhemmin, kun asiaa oikein aloin tutkia, osoittautui peloksi. Ennakoivaa pelkoa, että tämäkään ihminen ei tule minua haluamaan. Oikeasti "ajauduin" toistuvasti luomaan uudelleen tilanteen, jossa voisin "ratkaista" pieleen menneen isäsuhteen. Isääni en olisi voinut vähempää kiinnostaa, oikeasti uskon, että hänen näkökulmastaan olisi ollut parempi, jos minua ei koskaan olisi ollutkaan. Tämän seurauksena tunsin vetoa ihmisiin, jotka olivat niitä vihoviimeisiä, jotka olisivat musta kiinnostuneet. Toistuvasti loin uudelleen samanlaisen emotionaalisen ympäristön, johon olin isäni kanssa tottunut, samanlaisen tyhjyyden, jossa mulla ei ollut mitään merkitystä. Ja jännityksellä, suorastaan innolla odotin, että saisin vihdoin erilaisen lopputuloksen. Että toinen haluaisikin mut. Että voisin todistaa itselleni, että minut on mahdollista toisen ihmisen haluta. Etten ollutkaan perustavanlaatuisesti rakastettavaksi kelpaamaton.

Toki tämä kaikki oli alunperin tiedostamatonta. Tietoisuutta lisäämällä tervehtyy. Kipeää voi kyllä tehdä, kun alkaa tajuta, kuinka paljon elämästään on tuhlannut täysin turhaan toimintaan.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen mies, mutta tausta hieman samanlainen, eli nuorempana kiinnostuin lähinnä ongelmatapauksista, joiden kanssa meinasi hajota pää. Sitten tajusin ottaa kumppanikseni ns. turvallisen naisen ja sen jälkeen elämä on ollut oikeastaan yhtä juhlaa.

Käsittääkseni jotkut naiset eivät erota tervettä ja epätervettä maskuiinisuutta toisistaan ja että syy tähän on jonkinlainen puute lapsuudessa, eli tavallisesti turvallisen isän puuttuminen. Mites, onko sulla ap tällainen tilanne? 

Oliko sulla turvallisen äidin puute vai miksi sinä kiinnostuit toistuvasti ongelmatapauksista?

Olen itse samassa jamassa, mutta oman analyysin puolesta en ole kiinnostunut siitä ns. epästabiilista puolesta vaan suoraan sanoen monet hyvännäköiset miehet ovat luonteeltaan mitä ovat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niiden epävakaiden, arjenhallintaongelmaisten ja sitoutumiskyvyttömien miesten jälkeen sellainen kunnollinen ja vakaa mies voi tuntua tylsältä. Tärkeää olisi nähdä sen tylsyyden taakse. Moni tylsältä vaikuttava ihminen on oikeasti mielenkiintoinen persoona, jos vain tutustuu rauhassa. Eikä se kunnollisuus tarkoita, että ihmisen kanssa olisi jotenkin pitkäveteistä. Oma mieheni on kunnollinen, vakaa ja hän on aina ollut minua uteliaampi tutkimaan ympäröivää maailmaa. :)

Ylipäätään hassua, miten ajatellaan kunnollisten miesten olevan jotenkin ei-haluttavia. Ihastuin omaan mieheeni on ensitreffeillä. Hänen ominaistuoksunsa on ihana ja yhä huokaan ihastuksesta, jos nuuhkaisen häntä. Hän on pitkä ja komea minun mielestäni. Hänen luonteensa on tehnyt hänestä silmissäni vieläkin komeamman. Moni nainen skippasi hänet aikoinaan ylipainon ja nörttimäisten harrastusten vuoksi, mutta minulle asia ei ollut kynnyskysymys. Olen iloinen, että löysin näin ihanan miehen (taustallani oli nuoruuden liitto sitoutumiskyvyttömän, uskottoman miehen kanssa).

Kavahdan jotenkin tätä, että toistuvasti täällä puhutaan siitä kuinka vakaa ja turvallinen ihminen voi tuntua tylsältä. 

Eihän kyse ole missään määrin siitä. Ei kukaan päädy kerta toisensa jälkeen epävakaisiin suhteisiin vain hakeakseen jännitystä elämäänsä. Niihin suhteisiin päädytään sen takia, että ollaan totuttu usein jo lapsesta asti rikkoviin ja turvattomiin suhteisiin, eikä edes ymmärretä millainen turvallinen ihmissuhde on. Ei ole kyse siitä, että suhde tuntuisi tylsältä vaan siitä, ettei itse uskalla luottaa rauhallisuuteen ja vakauteen. Kun rauhallisuus on ollut läpi elämän vain tyyntä myrskyn edellä, ei se tunnu tylsältä, vaan piinavalta koska vähintäänkin alitajunnassaan odottaa milloin taas kaikki rikkoutuu.

Vakaa ja turvallinen ihminen itsessään voi olla kiinnostava persoona, mutta kyllä mun täytyy sanoa, että ajatus suhteesta tällaisen ihmisen kanssa tuntui alunperin elämässäni nimenomaan tylsältä. Tappavan tylsältä. Kun tällainen ihminen muhun ihastui, tuntui se lähes ällöttävältä. Että mitä se oikein meinaa, sen on pakko olla tehnyt jokin arviointivirhe, eikö se näe... Että olen ihmisenä täysin kelvoton, arvoton, ei se "oikeasti" haluaisi tällaisen kanssa olla.

Sen sijaan sytyin, kerrassaan tunsin herääväni henkiin ihastuessani ihmiseen, josta tuli se... Jännitys. Joka myöhemmin, kun asiaa oikein aloin tutkia, osoittautui peloksi. Ennakoivaa pelkoa, että tämäkään ihminen ei tule minua haluamaan. Oikeasti "ajauduin" toistuvasti luomaan uudelleen tilanteen, jossa voisin "ratkaista" pieleen menneen isäsuhteen. Isääni en olisi voinut vähempää kiinnostaa, oikeasti uskon, että hänen näkökulmastaan olisi ollut parempi, jos minua ei koskaan olisi ollutkaan. Tämän seurauksena tunsin vetoa ihmisiin, jotka olivat niitä vihoviimeisiä, jotka olisivat musta kiinnostuneet. Toistuvasti loin uudelleen samanlaisen emotionaalisen ympäristön, johon olin isäni kanssa tottunut, samanlaisen tyhjyyden, jossa mulla ei ollut mitään merkitystä. Ja jännityksellä, suorastaan innolla odotin, että saisin vihdoin erilaisen lopputuloksen. Että toinen haluaisikin mut. Että voisin todistaa itselleni, että minut on mahdollista toisen ihmisen haluta. Etten ollutkaan perustavanlaatuisesti rakastettavaksi kelpaamaton.

Toki tämä kaikki oli alunperin tiedostamatonta. Tietoisuutta lisäämällä tervehtyy. Kipeää voi kyllä tehdä, kun alkaa tajuta, kuinka paljon elämästään on tuhlannut täysin turhaan toimintaan.

Outo tapa ikään kuin aloittaa viesti opponoimalla tuon lainaamasi viestin tekstiä ja sitten lopulta vahvistaa se. 

Hienoa kuitenkin, että olet päässyt tuohon pisteeseen. Itse olen (vähän erilaisista lähtökohdista tosin) vähän saman polun kulkenut. Jossain vaiheessa kyllä tosiaan teki kipeää tajuta millaisiin ihmissuhteisiin olen tuhlannut itseäni, mutta ajan kanssa siihen on oppinut suhtautumaan armollisesti. Ilman niitä kokemuksia en olisi joutunut käymään näitä asioita läpi itseni kanssa ja sen myötä olisin voinut olla kyvytön tähän hyvään ja terveeseen suhteeseen missä nyt elän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niiden epävakaiden, arjenhallintaongelmaisten ja sitoutumiskyvyttömien miesten jälkeen sellainen kunnollinen ja vakaa mies voi tuntua tylsältä. Tärkeää olisi nähdä sen tylsyyden taakse. Moni tylsältä vaikuttava ihminen on oikeasti mielenkiintoinen persoona, jos vain tutustuu rauhassa. Eikä se kunnollisuus tarkoita, että ihmisen kanssa olisi jotenkin pitkäveteistä. Oma mieheni on kunnollinen, vakaa ja hän on aina ollut minua uteliaampi tutkimaan ympäröivää maailmaa. :)

Ylipäätään hassua, miten ajatellaan kunnollisten miesten olevan jotenkin ei-haluttavia. Ihastuin omaan mieheeni on ensitreffeillä. Hänen ominaistuoksunsa on ihana ja yhä huokaan ihastuksesta, jos nuuhkaisen häntä. Hän on pitkä ja komea minun mielestäni. Hänen luonteensa on tehnyt hänestä silmissäni vieläkin komeamman. Moni nainen skippasi hänet aikoinaan ylipainon ja nörttimäisten harrastusten vuoksi, mutta minulle asia ei ollut kynnyskysymys. Olen iloinen, että löysin näin ihanan miehen (taustallani oli nuoruuden liitto sitoutumiskyvyttömän, uskottoman miehen kanssa).

Kavahdan jotenkin tätä, että toistuvasti täällä puhutaan siitä kuinka vakaa ja turvallinen ihminen voi tuntua tylsältä. 

Eihän kyse ole missään määrin siitä. Ei kukaan päädy kerta toisensa jälkeen epävakaisiin suhteisiin vain hakeakseen jännitystä elämäänsä. Niihin suhteisiin päädytään sen takia, että ollaan totuttu usein jo lapsesta asti rikkoviin ja turvattomiin suhteisiin, eikä edes ymmärretä millainen turvallinen ihmissuhde on. Ei ole kyse siitä, että suhde tuntuisi tylsältä vaan siitä, ettei itse uskalla luottaa rauhallisuuteen ja vakauteen. Kun rauhallisuus on ollut läpi elämän vain tyyntä myrskyn edellä, ei se tunnu tylsältä, vaan piinavalta koska vähintäänkin alitajunnassaan odottaa milloin taas kaikki rikkoutuu.

Vakaa ja turvallinen ihminen itsessään voi olla kiinnostava persoona, mutta kyllä mun täytyy sanoa, että ajatus suhteesta tällaisen ihmisen kanssa tuntui alunperin elämässäni nimenomaan tylsältä. Tappavan tylsältä. Kun tällainen ihminen muhun ihastui, tuntui se lähes ällöttävältä. Että mitä se oikein meinaa, sen on pakko olla tehnyt jokin arviointivirhe, eikö se näe... Että olen ihmisenä täysin kelvoton, arvoton, ei se "oikeasti" haluaisi tällaisen kanssa olla.

Sen sijaan sytyin, kerrassaan tunsin herääväni henkiin ihastuessani ihmiseen, josta tuli se... Jännitys. Joka myöhemmin, kun asiaa oikein aloin tutkia, osoittautui peloksi. Ennakoivaa pelkoa, että tämäkään ihminen ei tule minua haluamaan. Oikeasti "ajauduin" toistuvasti luomaan uudelleen tilanteen, jossa voisin "ratkaista" pieleen menneen isäsuhteen. Isääni en olisi voinut vähempää kiinnostaa, oikeasti uskon, että hänen näkökulmastaan olisi ollut parempi, jos minua ei koskaan olisi ollutkaan. Tämän seurauksena tunsin vetoa ihmisiin, jotka olivat niitä vihoviimeisiä, jotka olisivat musta kiinnostuneet. Toistuvasti loin uudelleen samanlaisen emotionaalisen ympäristön, johon olin isäni kanssa tottunut, samanlaisen tyhjyyden, jossa mulla ei ollut mitään merkitystä. Ja jännityksellä, suorastaan innolla odotin, että saisin vihdoin erilaisen lopputuloksen. Että toinen haluaisikin mut. Että voisin todistaa itselleni, että minut on mahdollista toisen ihmisen haluta. Etten ollutkaan perustavanlaatuisesti rakastettavaksi kelpaamaton.

Toki tämä kaikki oli alunperin tiedostamatonta. Tietoisuutta lisäämällä tervehtyy. Kipeää voi kyllä tehdä, kun alkaa tajuta, kuinka paljon elämästään on tuhlannut täysin turhaan toimintaan.

Hyvin sanottu. Minä olen jopa tuntenut sairasta voitonriemua, kun (toinen) epävakaa riidassa aloitti kertomaan kuinka minulla/mielipiteilläni/ajatuksillani ei ole mitään merkitystä. Tuttua, tuttua. Ja samalla hän aukaisi sitten sen viimeisenkin salvan sisäiseltä pedolta - yhtään parempi en itse ollut. Täältähän pesi ja paukkui; ihan varmasti löysin ne vastapuolen heikoimmat kohdat, ja löin (henkisesti) kuin vierasta sikaa. Minulla oli ehkä rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemisen rinnalla myös ajatus siitä, että nyt tuo kertakaikkisesti tällä kertaa tuhoutuu - aivan tuo ja sama miten. 



 

Tässä ketjussa häiritsee, kun osa tulee rähisemään noista ratkaisuehdotuksista. Jos kysytte neuvoja, älkää teilatko niitä. Ei kenellekään holistillekaan ehdoteta ratkaisuksi, että juot vain perjantaisin. Huonot miehet eivät muuksi muutu, vaan kannattaa vaihtaa omaa asennetta ja miestä.

"Oliko sulla turvallisen äidin puute vai miksi sinä kiinnostuit toistuvasti ongelmatapauksista?"

Isä oli juoppo, jonka kurja kohtalo sai minut "pelastamaan" ihmisiä. Kun tajusin tämän niin lopetin:).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niiden epävakaiden, arjenhallintaongelmaisten ja sitoutumiskyvyttömien miesten jälkeen sellainen kunnollinen ja vakaa mies voi tuntua tylsältä. Tärkeää olisi nähdä sen tylsyyden taakse. Moni tylsältä vaikuttava ihminen on oikeasti mielenkiintoinen persoona, jos vain tutustuu rauhassa. Eikä se kunnollisuus tarkoita, että ihmisen kanssa olisi jotenkin pitkäveteistä. Oma mieheni on kunnollinen, vakaa ja hän on aina ollut minua uteliaampi tutkimaan ympäröivää maailmaa. :)

Ylipäätään hassua, miten ajatellaan kunnollisten miesten olevan jotenkin ei-haluttavia. Ihastuin omaan mieheeni on ensitreffeillä. Hänen ominaistuoksunsa on ihana ja yhä huokaan ihastuksesta, jos nuuhkaisen häntä. Hän on pitkä ja komea minun mielestäni. Hänen luonteensa on tehnyt hänestä silmissäni vieläkin komeamman. Moni nainen skippasi hänet aikoinaan ylipainon ja nörttimäisten harrastusten vuoksi, mutta minulle asia ei ollut kynnyskysymys. Olen iloinen, että löysin näin ihanan miehen (taustallani oli nuoruuden liitto sitoutumiskyvyttömän, uskottoman miehen kanssa).

Kavahdan jotenkin tätä, että toistuvasti täällä puhutaan siitä kuinka vakaa ja turvallinen ihminen voi tuntua tylsältä. 

Eihän kyse ole missään määrin siitä. Ei kukaan päädy kerta toisensa jälkeen epävakaisiin suhteisiin vain hakeakseen jännitystä elämäänsä. Niihin suhteisiin päädytään sen takia, että ollaan totuttu usein jo lapsesta asti rikkoviin ja turvattomiin suhteisiin, eikä edes ymmärretä millainen turvallinen ihmissuhde on. Ei ole kyse siitä, että suhde tuntuisi tylsältä vaan siitä, ettei itse uskalla luottaa rauhallisuuteen ja vakauteen. Kun rauhallisuus on ollut läpi elämän vain tyyntä myrskyn edellä, ei se tunnu tylsältä, vaan piinavalta koska vähintäänkin alitajunnassaan odottaa milloin taas kaikki rikkoutuu.

Psykologi John Delony sanoo, että "me menenne naimisiin keskeneräisten projektiemme kanssa". Lapsena kaltoinkohdeltu nainen rakastuu isänsä kaltaiseen kaltoinkohtelijaan, koska se sisäinen lapsi etsii edelleen sitä isän rakkautta, jota ei ollut.  Että nyt se "isä" (samanlainen mies) viimeinkin näkee arvoni ja rakastaa minua pyyteettä. 

Tämä on täysin alitajuista.

Delonylla on oma Youtube-kanava (löytyy myös podcastina) Dr. John Delony Show, jota suosittelen suurella lämmöllä kaikille meidän kaltaisille.

Juha Klaavun kirja Lapsuuden kehityksellinen trauma on myös hyvä ja nopea luettava.

Itse olen ollut sinkkuna koko aikuiselämäni, koska en vain pysty parisuhteisiin. Isäni on autisti-narsisti. Veljensä tappoi miehen, joten tällaista porukkaa....

Vierailija kirjoitti:

Olen itse samassa jamassa, mutta oman analyysin puolesta en ole kiinnostunut siitä ns. epästabiilista puolesta vaan suoraan sanoen monet hyvännäköiset miehet ovat luonteeltaan mitä ovat. 

Hyvännäköisillä miehillä on aina lukuisia kiinnostuneita naisia jonossa. 

Tämä tekee osasta heistä ns. kus*päitä, koska he tietävät, että voivat käyttäytyä huonosti ja tehdä mitä tykkäävät, ja siitä huolimatta aina löytyy uusi nainen sormia napsauttamalla. 

Ja jotkut naiset saattavat suuttua hyvännäköiselle miehelle, koska mies ei valinnut juuri tätä kyseistä naista, ja leimaavat miehen ilman oikeita perusteita kus*pääksi, koska eivät kykene hyväksymään sitä että saivat pakit. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oot 20v myöhässä.

Katsopa ulos ikkunasta, aika moni on löytänyt loppuelämän rakkauden esimerkiksi 5-kymppisenä. Aika moni eroaa nelikymppisenä nuoruuden liitosta, ja siinä on molemmat ehtineet kasvaakin, myös jotkut miehet.

Nähty on, ja usein asutaan erillään, ja se on hyvin satunnaista tapailua. Tai sitten eläkeläisten kämppistelyä.

Kunnollisen rakkaus- tai seksielämän aloittaminen 50+ on vähän kuin urheilun tai työelämän aloittaminen tuon ikäisenä. Juna meni jo.

Ei kai se nyt mitenkään täysin epätavallista ole, että viisikymppiset nainen ja mies tapaavat, ihastuvat, ja päätyvät suhteeseen jossa on myös hyvää seksiä? Harvinaista varmaan joo, mutta kaipa tuollaista kuitenkin joskus tapahtuu...

Kyllä sitä tapahtuu, mutta harvemmin.

Vaatii paljon itsetutkiskelua  reflektointia ja myös yksinoloa, jolloin saa rauhassa käsitellä asioita. Itse kyllästyin lopulta siihen, että olin suhteissani aina ihan "rikki" ja ymmärsin, että minä olen se, joka tätä kaikkea paskaa yhdistää. Ystävien kanssa puhuminen auttaa, lisäksi olen itseopiskellut aihetta paljon. Spotifysta suosittelen kuuntelemaan Alfa femina-podcastia. On osin aika raflaava, mutta antoi todella paljon ajattelimisen aihetta ja auttoi ymmärtämään, miksi aiemmat suhteet ovat menneet miten menivät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinuna pohtisin: miten suuri merkitys seksillä ja fyysisellä vetovoimalla on sinulle? Aloitustekstistä tulee itselleni kuva, että nämä asiat painavat vaakakupissa sen verran paljon ja ajattelet vetovoiman syntyvän vain jännien miesten kanssa, ettet siksi kelpuuta turvallisia miehiä.

 

Joillekin voi tulla yllätyksenä, että turvallisen miehen kanssa seksi voi oikeasti olla tosi hyvää. Se, että on turvallinen ja vakaa ei tarkoita sitä, että olisi muuten tylsä. 

Tämä. Se seksi voi olla jopa parempaa, kun se turvallinen mies haluaa sinulle hyvää. Samaa ei voi sanoa epävakaista häntäheikeistä.

Toki. Mutta jotkut ihmiset nimenomaan kiihottuvat siitä, että kumppani on arvaamaton ja epävakaa, jännittävä, estoton jne. 

Myös hyväsydäminen tyyppi voi olla estoton ja jännittävä. 

Onpa hyvää keskustelua! Ja hyviä oivalluksia sekä kokemuksia. Luen ajatuksella kaikki viestit vielä uudelleen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse samassa jamassa, mutta oman analyysin puolesta en ole kiinnostunut siitä ns. epästabiilista puolesta vaan suoraan sanoen monet hyvännäköiset miehet ovat luonteeltaan mitä ovat. 

Hyvännäköisillä miehillä on aina lukuisia kiinnostuneita naisia jonossa. 

Tämä tekee osasta heistä ns. kus*päitä, koska he tietävät, että voivat käyttäytyä huonosti ja tehdä mitä tykkäävät, ja siitä huolimatta aina löytyy uusi nainen sormia napsauttamalla. 

Ja jotkut naiset saattavat suuttua hyvännäköiselle miehelle, koska mies ei valinnut juuri tätä kyseistä naista, ja leimaavat miehen ilman oikeita perusteita kus*pääksi, koska eivät kykene hyväksymään sitä että saivat pakit. 

Nämä miehet kohtelisivat naisia yhtä huonosti vaikka olisivat rumia, ei se ihmisen perusluonne muutu ulkonäön myötä. Samaten moni ruma mies koskee naisia paskasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinuna pohtisin: miten suuri merkitys seksillä ja fyysisellä vetovoimalla on sinulle? Aloitustekstistä tulee itselleni kuva, että nämä asiat painavat vaakakupissa sen verran paljon ja ajattelet vetovoiman syntyvän vain jännien miesten kanssa, ettet siksi kelpuuta turvallisia miehiä.

 

Joillekin voi tulla yllätyksenä, että turvallisen miehen kanssa seksi voi oikeasti olla tosi hyvää. Se, että on turvallinen ja vakaa ei tarkoita sitä, että olisi muuten tylsä. 

Tämä. Se seksi voi olla jopa parempaa, kun se turvallinen mies haluaa sinulle hyvää. Samaa ei voi sanoa epävakaista häntäheikeistä.

Toki. Mutta jotkut ihmiset nimenomaan kiihottuvat siitä, että kumppani on arvaamaton ja epävakaa, jännittävä, estoton jne. 

Myös hyväsydäminen tyyppi voi olla estoton ja jännittävä. 

Totta. Naisen kannalta varmaan se pahin tilanne on se, jos naisen oma miestyyppi on estoton, jännittävä, sadistinen ja tunnekylmä. Jos kerta toisensa jälkeen ajautuu tuollaisen miehen kainaloon, niin ennemmin tai myöhemmin käy huonosti. 

Täysin ot, mutta uskomattoman hieno ketju!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katse sisäänpäin. Kun ne omat traumat ja käytösmalli muuttuu niin tämä asia todennäköisesti myös. 

 

Bonus: Aloita meditaatio 5-10 minuuttia päivässä. 

Hörhöti hörhöti. Ja seuraavaksi tantraa.

Toimii oikeasti, mutta jatka vaan asian kanssa taistelua 25 vuotta. Onnea matkaan! 

Mielenkiintoinen aloitus. Sinulla siis fyysinen kiinnostus herää vasta kun tiedä miehen luonteen? "Jännis" saa perhosia vatsanpohjaan, "vakaa ja turvallinen" mies ei? 

Tuo nimittäin kuulostaa jonkinasteiselta demiseksuaalisuudelta, mutta vähän hassulla tavalla. Demiseksuaalisuushan tarkoittaa kyvyttömyyttä tuntea seksuaalista kiinnostusta ilman tunnesidettä. Se ei tarkoita, etteikö voisi olla sisäsyntyistä halua, mutta se ei "osu" toiseen ihmiseen, jos tämä ei ole emotionaalisestikin osuva. 

Itse olen jonkinasteinen demi, minun ei tarvitse olla tunnetasolla kiintynyt, mutta jos mies ei ole älykäs ja "henkilöitynyt kunniallisuus ja ylevämielisyys", kuten eräässä vanhassa kirjassa sanottiin, en minä sitä miestä tahdo, en, vaikka olisi kuinka komea. Mieleni voi tehdä seksiä kovastikin, ja siitä huolimatta 99 % miehistä voi olla aivan mahdoton ajatus. 

No, sinä kuulostat siltä että olet kuten minä, mutta sen sijaan että syttyisit vain hyville miehille, käy päinvastoin. En näe mitään syytä, mikset voisi itseäsi uudelleenohjelmoida, jos kerran olet voinut tulla ohjelmoiduksi tuollakin tavalla. 

Mitä jos aloittaisit sillä, että katselet telkkarista jotain kilttiä ja kunnollista miestä romanttisessa roolissa (Martin Freemanin tohtori Watson toimisi minulle, tai miten olisi joku Viggo Mortensen Aragornina, ehkä jopa Russell Crowe Gladiaattorissa, sehän on siinä tosi kunnollinen, itkee vaimoaan ja lapsiaankin). No, siis koita, että onnistutko saamaan lemmekkäitä ajatuksia päähäsi kun katselet jotain sinänsä pantavaa näyttelijää kunnon miehen roolissa. Mietit oikein, että se on noin hyvä ja kunnollinen ja vakaa, ja ah-niin-hottis. 

Samaa voit tehdä tietysti kirjojen suhteen, luet hömppää jossa sankarit ovat aina kunnollisia (ehdotan Lucilla Andrewsin 60-luvun sairaalahömppää alkuun tai Madeleine Brentiä), vaikka sankarillisia olisivatkin. Kehittelet fantasioita niistä sankareista. C'moon, you can do it, olet keski-ikäinen nainen, voit kyllä fantasioida mistä vaan. 

Sitten kun saat itsesi lämpimäksi ajattelemalla kaikkein kilteintä ja kunnollisinta roolihahmoa tai kirjan henkilöä, jonka ikinä voit keksiä, voit alkaa harjoitella (mielikuvien tasolla alkuun) todellisten miesten kanssa. 

Käytännössä siis klassista ehdollistamista. Ehdollistat aivosi ajattelemaan, että vakaus ja kunnollisuus=pantavaa. 

Eräässä kokeessa urosrotat ehdollistettiin niin, että naarailla oli aina pieni takki päällä kun ne paritteli. Ei mennyt kuin pari viikkoa, ja urokset eivät pystyneet parittelemaan takittoman naaraan kanssa. Jos rotta, joka on pelkkä elukka, voi ehdollistua noin nopeasti, mieti mitä sinä voit tehdä aikuisena ihmisenä?

Otat homman leikin kannalta, meidän aivot nimittäin vaatii vähemmän toistoja oppiakseen jos ne luulee että leikitään.