Lue keskustelun säännöt.
Lapsi liittyi seurajoukkueeseen 'harrastamaan', kulttuurisokki!
15.04.2026 |
Lapsemme halusi joukkueeseen pelaamaan. Aiemmat pihahöntsyt jäi, ja halusi paikallisen urheiluseuran joukkueeseen, koska moni luokkalaisensa on siinä myös.
No mikäs siinä, ajateltiin. Kiva harrastus.
Ajateltiin, että vanhempien panostus on joukkuevaatteiden osto. Nappikset ja uusi pallo. Ja seuramaksu. Mikä onkin ihan yllättävän kohtuullinen.
Kenttä on vieressä, pääsee siihen pyörällä.
Ensimmäisenä meidät vanhemmat liitettiin joukkueen vanhempien watsappiryhmään. Sieltä tuli dokkaria. Että miten on hyvä syödä, ja lenkkiä pitäisi poikien tehdä, ennen pelejä ei kaveriyökyläilyjä, aina treeneihin, vaikka katselemaan, jos paikat kipeänä, peleihin aina mukaan, vaikkei valittaisikaan, koska oppi kentän laidalta jne.
Sitten meidät vanhemmat liitettiin toimitsijawatsappiryhmään. Että pitää ilmottautua toimitsijaksi ja huoltajiksi peleihin, ja jos ei pääse omalla vuorollaan, pitää hommata tuuraaja.
Sitten meidät liitettiin kimppakyytiwatsappiryhmään. Että pitää sopia kimppakyydit peleihin, kaikki vanhemmat kuskaa vuorollaan, pelejä kaudella melkein joka viikonloppu.
Että hä? Lapsi on iloinen että nyt samassa porukassa luokkakavereiden kanssa.
Mutta millä hinnalla.. luulin oikeasti että kausimaksu riittää. En ajatellut tästä koko perheen harrastusta
Kommentit (699)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, kuulostaa tutulta. Meidän olisi pitänyt ryhtyä vuorotellen jojoiksi. En edes tiennyt mitä se tarkoittaa. Pelit ja harkat olivat ympäri pääkaupunkiseutua, turnaukset ympäri Suomea. Ei ollut mahdollisuutta tuollaiseen, onneksi pojalla oli kavereita joiden kanssa pelasi päivittäin.
Joukkueurheilua parhaimmillaan.
Lapset pelaavat kentällä ja vanhemmat pelaavat whatsapissa omaa peliään tavoitteena välttää mahdollisimman tehokkaasti kaikkia tehtäviä.
Se on kovaa työtä olla koko ajan flunssassa, työmatkalla ja lomamatkalla.
Oman kokemukseni mukaan noita tehtävienlaistoja esiintyy pääosin sellaisilla joukkueilla joissa ne tehtävät tulee ylhältä annettuina jonkun yli-innokkaan jojon kasaamaan excel-taulukon pohjalta. Jos niistä tehtävistä ollaan yhdessä sovittu ja mietitty ennen kautta vanhempainpalavereissa ja niistä puhutaan ja kehitetään avoimesti pisin kautta niin mitään ongelmia ei oikeastaan koskaan ole jos ei jotain poikkeuksellisen pahaa flunssa/noro-aaltoa sitten satu iskemään päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse pelasin jalkapalloa 70 ja 80 luvun taitteessa, itse ostettiin nappikset, muut kamat tuli seuralta, joku nimellinen vuosimaksu. Harjoituksiin mentiin pyörällä, vanhemmat ei olleet mitenkään mukana. Peliin mentiin seuran bussilla, mukana oli pelaajat, valmentaja ja bussikuski. Oli hauskaa ja kenenkään ei tarvinnut suorittaa.
Vaikuttavat tosiaan ajat muuttuneet. Itse pyörin 70-luvun lopulla suunnilleen 10 vuoden ikäisenä paikallisen futisjoukkueen treeneissä ja pääsin hetkeksi kentälle jossakin harkkapelissäkin jotakin "paikallisvastustajaa" vastaan, tms., mutta en silti lopulta liittynyt seuraan virallisesti, joten itselläni on melko pintapuolinen kokemus asiasta, mutta tuo on jäänyt mieleen, että vanhemmillani ei ollut mitään kontaktia joukkueeseen eivätkä he koskaan edes käyneet kentän laidalla, tms.
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tilanteessa, jossa vanhempia kiinnostaa paljon enemmän lasten menestyminen harrastuksessa kuin koulussa. Viesti on aivan selvä: koululla ei ole niin väliä, kunhan tenava harrastaa, ja tenavan vapaa-ajan menot ovat perheen kunnia-asia. Olisivatpa vanhemmat yhtä kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä. Jospa arvostettaisiinkiin samalla tavalla hyviä käytöstapoja, kaveritaitoja siellä koulussa ja läksyjen lukua, maailma voisi olla kovin toisenlainen.
Tämä! Ja mitäpä jos vanhemmat tekisivät talkootyötä 20 000 euron arvosta vuodessa koululuokan eteen, kuten täällä joku mainitsi urheilujoukkueen budjetiksi. Sen perinteisen leirikoulun lisäksi saataisiin vanhemmista vapaaehtoisia avustajia joka viikko läksykerhoon ja jakotunneille, jonkun näpertämät terveelliset välipalat kaikille, suksia ja luistimia liikuntavarastot täyteen, upouudet kirjat rispaantuneimpien tilalle ja joka vuosi lukukauden loppurieha jossain kivassa kylpylässä tai huvipuistossa.
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tilanteessa, jossa vanhempia kiinnostaa paljon enemmän lasten menestyminen harrastuksessa kuin koulussa. Viesti on aivan selvä: koululla ei ole niin väliä, kunhan tenava harrastaa, ja tenavan vapaa-ajan menot ovat perheen kunnia-asia. Olisivatpa vanhemmat yhtä kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä. Jospa arvostettaisiinkiin samalla tavalla hyviä käytöstapoja, kaveritaitoja siellä koulussa ja läksyjen lukua, maailma voisi olla kovin toisenlainen.
Höpö höpö.
Todellisuus on sellainen, että jos lapsi harrastaa urheilua, liikkuu paljon ja on hyvässä kunnossa, on koulunkäyntikin kuin leikkiä. Jos takana on kovat treenit tai vaativat pelit, ei koulun matikantunti tuota vaikeuksia, jos siis ei ole erityisiä oppimisvaikeuksia.
Urheiluharrastus tukee koulunkäyntiä. Esimerkiksi joukkueurheilussa lapsi oppii kuuntelemaan ja toimimaan valmentajan ohjeiden mukaan - eli ihan tärkeimpiä oman toiminnan ohjaus- ja säätelytaitoja, joita joka lapsi tarvitsee.
Tunnen esimerkiksi kaksi ADHD/ADD-lasta, jotka molemmat harrastavat aktiivisesti kahta lajia - ihan sen vuoksi, että heillä on paremmat eväät toimia koulussa.
Suurin osa joukkueen lapsista menestyy koulussa hyvin tai erinomaisesti. En tiedä yhtään tapausta, jossa koulunkäynti olisi kärsinyt harrastuksen takia. Päinvastaisia tapauksia sen sijaan tiedän, kuten yllä mainitsin.
Vierailija kirjoitti:
Joo, kalliiksi tulisi harrastaminen jos vanhemmat ei tekisi mitään. 40 vuotta sittenhän harrastaminen oli lähes ilmaista, kun vanhemmat teki kaiken.
Kirjoittanet sarkastisesti? Harrastaminen taisi olla ennen reilusti halvempaa ja eikös vanhempien osuus ole SILTI nykyään paljon suurempi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla, tai miehelläni, ole kokemusta seurajoukkueessa harrastamisesta. Lähipiirissämme ei ole montaa lasta, tai en ole varma, onko yhtäkään joka olisi jossain seurassa.
Luulin oikeasti, että 8v lapset kävisivät vain pari kertaa viikossa kentällä pelailemassa, ja sitten sielä olisi yksi valmentaja heidän kanssaan.
Nämä jojot, apuvalkut, rahastonhoitajat, pelit, pelimatkat, turnaukset, toimitsijat, kahviot ym
olivat meille oikeasti ylläri.
Näköjään olemme kasvaneeet tynnyrissä.
Ap
Oma lapsi on aina harrastanut yksilölajeja. Olen kanssasi samaa mieltä, että 8-vuotiaiden kanssa sen ei pitäisi olla tuollaista. Ehkä 10v eteen päin voisi alkaa mennä tuohon suuntaan. Harrastaminen on monessa joukkuelajissa liian totista liian aikaisin. Meillä on naapurissa perhe, joiden lapset harrastaa jalkapalloa. Ovat vähän vanhempia kuin oma lapseni ja heidän ansiostaan ymmärsin pitää lapseni pois jalkapallosta. Onneksi se ei ollutkaan hänelle mikään suuri intohimo, koska silloin asiaa olisi pitänyt harkita oikeasti.
Lapseni on täyttämässä 9. Tämä on hänen kolmas harrastuskautensa lätkässä, jos kiekkokoulu lasketaan mukaan.
Viikossa on 3 harkat, tai kahdet, jos viikonloppuna on pelit.
En tunne muita lajeja, mutta lätkässä vanhempien on pakko panostaa paljon jo aikaisessa vaiheessa, seuraavista syistä:
1) Harrastus maksaa. Jäävuorot maksavat. Pelireissut maksavat. Toiminta maksaa, ja rahaa pitää saada, joten varainhankintaan ja kioskiin, kahvioihin ym. pitää panostaa.
2) Lätkä ei ole samalla tavalla riskitöntä kuin moni muu harrastus. Kun lapset ovat jäällä, heitä pitää olla ohjaamassa useampi valmentaja, ihan jo turvallisuudenkin vuoksi. Myös huoltajaa ja apuhuoltajaa tarvitaan jatkuvasti.
Jojoa tarvitaan pitämään koko paletti kasassa, ja hoitamaan erilaisia juoksevia asioita. Rahastonhoitajaa tarvitaan ihan arvattavista syistä.
Koko joukkueen kaikkia vanhempia tarvitaan tasan tarkkaan. Erilaisia tehtäviä riittää joka iikalle. Kuulostaa, että toimimme kuin olisimme kaikki kasvattamassa lapsiamme änäriin. Mutta tosiasia on, että jo ihan tämän perusharrastustoiminnan ylläpitäminen on työlästä, ja teemme töitä paljon, että ylipäätään päästään yhdestä kaudesta seuraavaan kauteen, että koko joukkuetta ei tarvitsisi lopettaa.
Miksi harkkoja on niin paljon, voi joku kysyä?
Osittain sen vuoksi, että kaikilla taidot kehittyisivät. Kaikki eivät pääse kaikkiin harkkoihin, mutta tällä järjestelmällä kaikille tulee riittävästi mahdollisuuksia harjoitella, että homma pyörii. Myös sen vuoksi, että (tietenkin) joukkue pelaa toisia joukkueita vastaan, eikä ole varmaan kenenkään toive, että joukkue olisi aina heittopussina sen vuoksi, että lapset eivät ole harjoitelleet riittävästi joukkueena. Laji yksinkertaisesti on sellainen, että se vaatii sekä harrastajien osaamista että pelitaitoja joukkueena, että kehitystä tapahtuu, että lapset oppivat pelaamaan jääkiekkoa ja pelaamaan toisia joukkueita vastaan. Ei toiminnassa ole mieltä, jos pelitaidot eivät pysy samalla tasolla muiden vastaavan ikäisten kanssa - jos tähän ei pysty paneutumaan riittävällä intensiteetillä, on parempi harrastaa vaikka luistelua.
Sama pätee käytännössä kaikkien joukkuelajien osalta, joskin lätkässä tietysti korostuu vielä nuo olosuhteihin ja varusteisiin liittyvät asiat. Mutta asia on juuri noin kuten sanot. Sitä panostusta ja vapaa-ehtoistyötä ei tehdä sen takia että vanhempien silmissä siintää se tukeva NHL-sopimus, vaan siksi, että se harrastaminen olisi ylipäätään mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tilanteessa, jossa vanhempia kiinnostaa paljon enemmän lasten menestyminen harrastuksessa kuin koulussa. Viesti on aivan selvä: koululla ei ole niin väliä, kunhan tenava harrastaa, ja tenavan vapaa-ajan menot ovat perheen kunnia-asia. Olisivatpa vanhemmat yhtä kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä. Jospa arvostettaisiinkiin samalla tavalla hyviä käytöstapoja, kaveritaitoja siellä koulussa ja läksyjen lukua, maailma voisi olla kovin toisenlainen.
Tämä! Ja mitäpä jos vanhemmat tekisivät talkootyötä 20 000 euron arvosta vuodessa koululuokan eteen, kuten täällä joku mainitsi urheilujoukkueen budjetiksi. Sen perinteisen leirikoulun lisäksi saataisiin vanhemmista vapaaehtoisia avustajia joka viikko läksykerhoon ja jakotunneille, jonkun näpertämät terveelliset välipalat kaikille, suksia ja luistimia liikuntavarastot täyteen, upouudet kirjat rispaantuneimpien tilalle ja joka vuosi lukukauden loppurieha jossain kivassa kylpylässä tai huvipuistossa.
Miksi vanhempien pitäisi tehdä talkootyötä tuon takia? Ne jotka panostaa lapsiin teker sitä työtä omien lastensa hyvksi. Auttaa heitä oppimaan, harrastamaan jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvin voit jättäytyä vapaamatkustajaksi. Ihan jokaisessa joukkueessa (mulla on kolme lasta ja jokainen on treenannut useampaa joukkuelajia) missä oon vanhempana mukana ollut on aina vanhempia, joita ei näkynyt edes suuremmissa käänteissä, edes katsojana. Tärkeämpää oli istua kampaajalla kun tulla katsomaan kun oma 6v pelaa futisturnauksessa. Mulle toi on ollut osa elämää lasten kanssa, osallistumista heille tärkeisiin asioihin. Ja onhan niistä hauskoja muistoja ja mukavia kaverisuhteitakin tullut itsellekkin.
Ne vanhemmat, jotka eivät pääse mukaan, ovat todennäköisimmin niitä, jotka käyvät töissä, tekevät kotitöitä, hoitavat iäkkäitä sukulaisiaan tm. pakollista. Voi olla vaikea joillakin ymmärtää, että niitä töitä on monilla aika paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tilanteessa, jossa vanhempia kiinnostaa paljon enemmän lasten menestyminen harrastuksessa kuin koulussa. Viesti on aivan selvä: koululla ei ole niin väliä, kunhan tenava harrastaa, ja tenavan vapaa-ajan menot ovat perheen kunnia-asia. Olisivatpa vanhemmat yhtä kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä. Jospa arvostettaisiinkiin samalla tavalla hyviä käytöstapoja, kaveritaitoja siellä koulussa ja läksyjen lukua, maailma voisi olla kovin toisenlainen.
Eiköhän suurempi ongelma ole vanhemmat jolla sitä kunnianhimoa ei ole sen paremmin lasten koulun kuin harrastustenkaan suhteen.
No, jokainen itse päättää oman tavoitetason vanhemmuudelleen. Aina löytyy joku, joka vetää vielä huonommin. Mutta ei se ole mikään tekosyy laiminlyödä oman lapsensa koulunkäynnin merkitystä. Koulu kuitenkin ratkaisee, mitä siitä lapsesta pitkällä tähtäimellä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tilanteessa, jossa vanhempia kiinnostaa paljon enemmän lasten menestyminen harrastuksessa kuin koulussa. Viesti on aivan selvä: koululla ei ole niin väliä, kunhan tenava harrastaa, ja tenavan vapaa-ajan menot ovat perheen kunnia-asia. Olisivatpa vanhemmat yhtä kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä. Jospa arvostettaisiinkiin samalla tavalla hyviä käytöstapoja, kaveritaitoja siellä koulussa ja läksyjen lukua, maailma voisi olla kovin toisenlainen.
Tämä! Ja mitäpä jos vanhemmat tekisivät talkootyötä 20 000 euron arvosta vuodessa koululuokan eteen, kuten täällä joku mainitsi urheilujoukkueen budjetiksi. Sen perinteisen leirikoulun lisäksi saataisiin vanhemmista vapaaehtoisia avustajia joka viikko läksykerhoon ja jakotunneille, jonkun näpertämät terveelliset välipalat kaikille, suksia ja luistimia liikuntavarastot täyteen, upouudet kirjat rispaantuneimpien tilalle ja joka vuosi lukukauden loppurieha jossain kivassa kylpylässä tai huvipuistossa.
No ei muuta kuin tekemään. Meidän lasten luokka lähti leirikoulun sijasta Pariisiin ja joka lukukauden päätteeksi ollaan käyty Lintsillä tai Särkänniemessä koska vanhemmat ovat aktiivisia niin harrastus- kuin koulutoiminnankin osalta.
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poistukaa noista ylimääräisistä vanhempien Whatsappeista. Hoidatte oman lapsenne treeneihin ja piste. Ei tarvitse olla sen enempää mukana. Ihan sama, vaikka muut kattoo pahasti. Itse tekisin niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tilanteessa, jossa vanhempia kiinnostaa paljon enemmän lasten menestyminen harrastuksessa kuin koulussa. Viesti on aivan selvä: koululla ei ole niin väliä, kunhan tenava harrastaa, ja tenavan vapaa-ajan menot ovat perheen kunnia-asia. Olisivatpa vanhemmat yhtä kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä. Jospa arvostettaisiinkiin samalla tavalla hyviä käytöstapoja, kaveritaitoja siellä koulussa ja läksyjen lukua, maailma voisi olla kovin toisenlainen.
Tämä! Ja mitäpä jos vanhemmat tekisivät talkootyötä 20 000 euron arvosta vuodessa koululuokan eteen, kuten täällä joku mainitsi urheilujoukkueen budjetiksi. Sen perinteisen leirikoulun lisäksi saataisiin vanhemmista vapaaehtoisia avustajia joka viikko läksykerhoon ja jakotunneille, jonkun näpertämät terveelliset välipalat kaikille, suksia ja luistimia liikuntavarastot täyteen, upouudet kirjat rispaantuneimpien tilalle ja joka vuosi lukukauden loppurieha jossain kivassa kylpylässä tai huvipuistossa.
No mikset sitten mene mukaan koulusi vanhempainyhdistykseen ja ala edistää noita asioita?
Sen kun touhuatte vain! Aktiivisia vanhempainyhdistyksiä tarvitaan, ja ne edistävät juuri noita asioita.
Ai ei motivoi? No ei se varmaan motivoi montaa muutakaan vanhempaa, eli pieni aktiivinen joukko jäisi tekemään koko luokan/koulun eteen töitä muiden vetäessä lonkkaa ja keksiessä kaiken maailman tekosyitä, miksi ei taaskaan voi leipoa mokkapaloja myyjäisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Laita lapsesi vaikka satujumppaan, jos tavoitteellinen harrastustoiminta on itsellesi liian vaativaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tilanteessa, jossa vanhempia kiinnostaa paljon enemmän lasten menestyminen harrastuksessa kuin koulussa. Viesti on aivan selvä: koululla ei ole niin väliä, kunhan tenava harrastaa, ja tenavan vapaa-ajan menot ovat perheen kunnia-asia. Olisivatpa vanhemmat yhtä kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä. Jospa arvostettaisiinkiin samalla tavalla hyviä käytöstapoja, kaveritaitoja siellä koulussa ja läksyjen lukua, maailma voisi olla kovin toisenlainen.
Tämä! Ja mitäpä jos vanhemmat tekisivät talkootyötä 20 000 euron arvosta vuodessa koululuokan eteen, kuten täällä joku mainitsi urheilujoukkueen budjetiksi. Sen perinteisen leirikoulun lisäksi saataisiin vanhemmista vapaaehtoisia avustajia joka viikko läksykerhoon ja jakotunneille, jonkun näpertämät terveelliset välipalat kaikille, suksia ja luistimia liikuntavarastot täyteen, upouudet kirjat rispaantuneimpien tilalle ja joka vuosi lukukauden loppurieha jossain kivassa kylpylässä tai huvipuistossa.
Miksi vanhempien pitäisi tehdä talkootyötä tuon takia? Ne jotka panostaa lapsiin teker sitä työtä omien lastensa hyvksi. Auttaa heitä oppimaan, harrastamaan jne.
Monessa maassa vanhempien vapaaehtoistyö keskittyy juuri koulun ympärillä, ja koulun yhteydessä toimivat myös urheilujoukkueet.
On todella monta syytä, miksi tämä systeemi on hyvä sekä lasten oppimisen että sosiaalisen kehityksen kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, vanhemmat pyörittävät talkootoimintaa. Mutta samalla vanhemmat määrittelevät toiminnan tason. Vanhemmista se on viime kädessä kiinni, kuinka monta leiriä joukkue käy tai kuinka monta turnausta joukkue pelaa tai miten pitkä ostoslista varusteista lyödään käteen.
Silloin joskus 1980-luvulla jalkapallojuniorit nukkuivat koulujen lattioilla. Nykyään samoille reissuille varataan hotellit. Kulut ovat moninkertaistuneet 20 vuodessa, joten on ilmeistä, että ainakin jotkut vanhemmat haluavat lastensa elävän huippu-urheilijan elämää pienestä pitäen.
Tämä on asia, josta seuroissa pitäisi puhua enemmän. Pitäisi olla raamit, sillä kahden ikäluokankin välillä voi olla jäätäviä eroja toiminnan hinnassa. Mutta riskinä on, että ne aktiivit häviävät taivaan tuuliin kun eivät saa tehdä asioita omalla tavallaan.
Joka tapauksessa monen juniorijalkapallojoukkueen elinkaari on aika lyhyt, kun siinä iässä missä kenttäpelaajien määrä kasvaa, aika moni kyllästyy ja lopettaa.
"Silloin joskus 1980-luvulla jalkapallojuniorit nukkuivat koulujen lattioilla. Nykyään samoille reissuille varataan hotellit."
Miksi muuttaa hyvin toiminut ja edullinen käytäntö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku jalkapallon pelaaminen voi olla noin kallista ja muutenkin kaikki tuo touhu siinä ympärillä?
Kun olin lapsi 60-luvulla, niin pojat pelasi jalkapalloa koulun kentällä keskenään, joskus oli joku innokas opettaja tai vanhempi poika ohjaajana.
Joskus pelasivat jotain toista koulua vastaan jne.
Sitä sanoisin reiluksi harrastamiseksi. Saivat liikuntaa ja sopivasti kilpailu- ja urheiluhenkeä.
Jääkiekon kanssa ihan sama juttu. Kunta ja urheiluseura pitivät yllä ulkojäärataa ja kenttää. Jotain suojuksia ja varusteita oli siellä pukkarissa röykkkiöinä, mistä ottivat tarvittaessaan. Ei se sen kummempaa ollut. Ikinä mitään kahvioita ollut eikä vanhempia muutenkaan siellä. Tytöt harjoitteli kaunoluistelua ja pojat pelasi.
Jos nyt unohdetaan se ikävä tosiasia että nykynuoret eivät juurikaan omaehtoisesti liiku, niin tuo kuvailemasi ei ole jalkapalloa eikä jääkiekkoa. Kummassakin lajissa on varsin tarkat säännöt ja vaatimukset mm. varusteiden, pelikenttien, joukkuen koon ym osalta. Höntsäfutis ja pipolätkä on kivaa ja ehdottomasti kannattaa kannustaa lapsia (ja aikuisia) niihin mukaan, mutta jos haluaa harrastaa lajia nimeltä jääkiekko tai jalkapallo, niin ainoa vaihtoehto on tehdä sitä ohjatussa seuratoiminnassa.
Mistähän tulee tuo myytti, että nykyajan lapset eivät liikkuisi kuin ohjatusti. Mä katsoin joskus uteliaisuuttani oman futismuksun älykellosta dataa treeneistä. Lapsi otti selvästi enemmän askelia itsenäisesti puistossa kuin samassa ajassa futistreeneissä.
Ihan joka ikisestä aiheesta tehdystä tutkimuksesta. Varmaan ymmärrät että sinun lapsesi ei muodosta kattavaa otantaa koko maan lasten ja nuorten ikäluokista.
Linkkaa toki joku tutkimus. Minun käsitykseni näkemieni tutkimuksien pohjalta on, että omaehtoisesti kyllä liikutaan, mutta nuoret ovat polarisoituneet: osa liikkuu hyvin paljon ja osa ei juuri ollenkaan. Toki paljon liikkuvien joukossa on urheiluseurojen jäseniä, mutta sitten on myös paljon nuoria, jotka liikkuvat täysin omaehtoisesti, esimerkiksi skeittaamalla, trikkaamalla, parkouraamalla, kuntosalilla jne.
No juuri noin. Ja se liikkuvien osa on pienentynyt ja pienenee edelleen vauhdilla vuosi vuodelta.
https://www.liikuntaneuvosto.fi/wp-content/uploads/2025/05/LIITU-2024-r…
https://ukkinstituutti.fi/liikkuminen/suomalaisten-liikkuminen-tutkittu…
Ja urheiluseurassa urheileminenhan lopetetaan keskimäärin 12-13-vuotiaana.
Mutta miksi lopetetaan?
Vanhin lapseni kertoi jälkikäteen, että lopetti koska aina piti olla kyselemässä kyytiä kavereilta, kun me emme pystyneet kuskaamaan.
Nuorempien kohdalla tilanne oli toinen, meillä oli mahdollisuus kuskata ja osallistua muutenkin joukkueiden toimintaan, kun ei enää ollut niitä pienempiä taaperoita kotona. Nuoremmat sitten jatkoivatkin harrastustaan inttiin/opiskelemaan lähtöön asti. Senkin jälkeen ovat aktiivisesti liikkuneet ja jopa kilpailleet uusissa lajeissa, mutta ilman lapsuusajan aktiivista treenausta tuskin olisivat näitä nykyisiä lajejaankaan aloittaneet.
Täällä jotkut näyttävä olettavan, että jos vanhemmat osallistuvat aktiivisesti lapsen harrastukseen, he ilman muuta odottavat lapsesta tulevan joku suuri stara. Näin ei ole, vaan kun näkee, että harrastus on tärkeä ja iloa tuottava asia lapselle, tulee siitä tärkeä myös vanhemmille. Ihan ilman suuria tulevaisuuden odotuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tilanteessa, jossa vanhempia kiinnostaa paljon enemmän lasten menestyminen harrastuksessa kuin koulussa. Viesti on aivan selvä: koululla ei ole niin väliä, kunhan tenava harrastaa, ja tenavan vapaa-ajan menot ovat perheen kunnia-asia. Olisivatpa vanhemmat yhtä kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä. Jospa arvostettaisiinkiin samalla tavalla hyviä käytöstapoja, kaveritaitoja siellä koulussa ja läksyjen lukua, maailma voisi olla kovin toisenlainen.
Eiköhän suurempi ongelma ole vanhemmat jolla sitä kunnianhimoa ei ole sen paremmin lasten koulun kuin harrastustenkaan suhteen.
No, jokainen itse päättää oman tavoitetason vanhemmuudelleen. Aina löytyy joku, joka vetää vielä huonommin. Mutta ei se ole mikään tekosyy laiminlyödä oman lapsensa koulunkäynnin merkitystä. Koulu kuitenkin ratkaisee, mitä siitä lapsesta pitkällä tähtäimellä tulee.
Lapsesi jaksaa koulunkäyntiä paljon paremmin, jos hän liikkuu aktiivisesti ja monipuolisesti.
Jos lapsesi istuu sisällä, mussuttaa sipsejä ja pelaa pleikkaa, ei hänellä varmaan kauheasti ole energiaa koulunkäyntiin ja oppimiseenkaan, vaikka kuinka panostaisit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kalliiksi tulisi harrastaminen jos vanhemmat ei tekisi mitään. 40 vuotta sittenhän harrastaminen oli lähes ilmaista, kun vanhemmat teki kaiken.
Kirjoittanet sarkastisesti? Harrastaminen taisi olla ennen reilusti halvempaa ja eikös vanhempien osuus ole SILTI nykyään paljon suurempi?
Vanhempien osuus on nykyään kyllä paljon pienempi. 40 vuotta sitten harrastaminen oli lähes ilmaista, koska seurat sai kaupungilta/kunnalta kaikki harrastusvuorot ilmaiseksi. Nykyään yksi tunnin jäävuoro maksaa 60-200 euroa, eli viikossa menee pelit ja tuomarimaksut mukaanlukien jopa 1000 euroa pelkkiin tilavuokriin.
Eiköhän suurempi ongelma ole vanhemmat jolla sitä kunnianhimoa ei ole sen paremmin lasten koulun kuin harrastustenkaan suhteen.