Lue keskustelun säännöt.
Lapsi liittyi seurajoukkueeseen 'harrastamaan', kulttuurisokki!
15.04.2026 |
Lapsemme halusi joukkueeseen pelaamaan. Aiemmat pihahöntsyt jäi, ja halusi paikallisen urheiluseuran joukkueeseen, koska moni luokkalaisensa on siinä myös.
No mikäs siinä, ajateltiin. Kiva harrastus.
Ajateltiin, että vanhempien panostus on joukkuevaatteiden osto. Nappikset ja uusi pallo. Ja seuramaksu. Mikä onkin ihan yllättävän kohtuullinen.
Kenttä on vieressä, pääsee siihen pyörällä.
Ensimmäisenä meidät vanhemmat liitettiin joukkueen vanhempien watsappiryhmään. Sieltä tuli dokkaria. Että miten on hyvä syödä, ja lenkkiä pitäisi poikien tehdä, ennen pelejä ei kaveriyökyläilyjä, aina treeneihin, vaikka katselemaan, jos paikat kipeänä, peleihin aina mukaan, vaikkei valittaisikaan, koska oppi kentän laidalta jne.
Sitten meidät vanhemmat liitettiin toimitsijawatsappiryhmään. Että pitää ilmottautua toimitsijaksi ja huoltajiksi peleihin, ja jos ei pääse omalla vuorollaan, pitää hommata tuuraaja.
Sitten meidät liitettiin kimppakyytiwatsappiryhmään. Että pitää sopia kimppakyydit peleihin, kaikki vanhemmat kuskaa vuorollaan, pelejä kaudella melkein joka viikonloppu.
Että hä? Lapsi on iloinen että nyt samassa porukassa luokkakavereiden kanssa.
Mutta millä hinnalla.. luulin oikeasti että kausimaksu riittää. En ajatellut tästä koko perheen harrastusta
Kommentit (682)
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ehkä sinun on vähän aikaista vielä suunnitella. Katso nyt ensin, millainen tyyppi se lapsesi on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ei sellaista lajia ole olemassakaan johon ei vanhemmilta uppoa kaikki rahat ja vapaa-aika jos kilpatasolle mennään. Ei yksilö- eikä joukkuelajeista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Laita lapsesi vaikka satujumppaan, jos tavoitteellinen harrastustoiminta on itsellesi liian vaativaa.
Kuule sen takia juuri kyselen suosituksia, kun itsekin harrastan tavoitteelisesti asioita, joissa kehittyminen ja tavoitteisiin pääseminen vaatii ajallista panostusta. :) Kuten olisit huomannut, jos olisit lukenut viestini kunnolla, kun siinä mainitsin että on omatkin harrastukset ja siksi ei elämä voi olla pelkkää lapsen harrastusta.
Ehkä sinä sitten elät vain lapsesi kautta ja olet lopettanut kaikki omat harrastuksesi, jotta voit olla orjana lapsen jalkapalloseuralle, jos on vaikea käsittää tai hyväksyä että vanhemmalla voi olla ihan omiakin juttuja jotka vie aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Mun 7v. poika käy tanssikoulussa Boys Club tunnilla. Siellä ryhmässä pelkästään poikia ja superkiva meininki. Siellä tanssitaan hiphop tyyppistä helppoa tanssia ja tehdään taitavia liikkeitä. Heidän opettaja on ihan huippu tyyppi, josta pojat tykkää kovasti. On musiikkia, iloa, kavereita ja tanssin hurmaa. Kiva harrastus, joka ei vaadi vanhemmilta muuta kuin tunnille liput ja kyydit harrastukseen. Tosi kiva! Me käydään StepUp Schoolissa Helsingissä, mutta muualta löytyy varmaan myös samantyyppistä. Suosittelen!
Vierailija kirjoitti:
Poistukaa noista ylimääräisistä vanhempien Whatsappeista. Hoidatte oman lapsenne treeneihin ja piste. Ei tarvitse olla sen enempää mukana. Ihan sama, vaikka muut kattoo pahasti. Itse tekisin niin.
Ja sitten kun kaikki tekee noin ei mitään harrastusta enää olekaan jonka jälkeen se lapsikin katsoo aika pahasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tilanteessa, jossa vanhempia kiinnostaa paljon enemmän lasten menestyminen harrastuksessa kuin koulussa. Viesti on aivan selvä: koululla ei ole niin väliä, kunhan tenava harrastaa, ja tenavan vapaa-ajan menot ovat perheen kunnia-asia. Olisivatpa vanhemmat yhtä kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä. Jospa arvostettaisiinkiin samalla tavalla hyviä käytöstapoja, kaveritaitoja siellä koulussa ja läksyjen lukua, maailma voisi olla kovin toisenlainen.
Tämä! Ja mitäpä jos vanhemmat tekisivät talkootyötä 20 000 euron arvosta vuodessa koululuokan eteen, kuten täällä joku mainitsi urheilujoukkueen budjetiksi. Sen perinteisen leirikoulun lisäksi saataisiin vanhemmista vapaaehtoisia avustajia joka viikko läksykerhoon ja jakotunneille, jonkun näpertämät terveelliset välipalat kaikille, suksia ja luistimia liikuntavarastot täyteen, upouudet kirjat rispaantuneimpien tilalle ja joka vuosi lukukauden loppurieha jossain kivassa kylpylässä tai huvipuistossa.
Miksi vanhempien pitäisi tehdä talkootyötä tuon takia? Ne jotka panostaa lapsiin teker sitä työtä omien lastensa hyvksi. Auttaa heitä oppimaan, harrastamaan jne.
Monessa maassa vanhempien vapaaehtoistyö keskittyy juuri koulun ympärillä, ja koulun yhteydessä toimivat myös urheilujoukkueet.
On todella monta syytä, miksi tämä systeemi on hyvä sekä lasten oppimisen että sosiaalisen kehityksen kannalta.
Vähän vaikea nähdä hyötyjä kun et osannut edes kysymykseen vadtata kuin ympäripyöreää.
No yritetään selkeämmin. Vanhempien pitäisi tehdä talkootyötä koulun hyväksi, jotta lapset oppisivat arvostamaan koulutusta. Jos ollaan valmiita tekemään talkootyötä urheiluseuran eteen, miksei samaa työtä olla valmiita tekemään koululuokan eteen? Tai miksei urheiluharrastuksia integroitaisi vahvemmin lähikouluille naapurimaiden malliin? Miksi meillä lasten illat pyörivät yksilajiseurojen ympärillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiesin tuon ,että se vie vanhemmankin vapaa-ajan.
Mieheni halusi poikamme liittyvän jalkapalloseuraan ja sanoin heti,että sillä ehdolla sitten,että sinä kuskaat ja huolehdit siihen liittyvistä asioista.
Tietenkin suon pojalleni jalkapallo harrastuksen,mutta en tuolla mittakaavalla,että se tulee liian hallitsevaksi koko perheen elämään.Siitä en pidä.
Mitä siinä tapauksessa tekisit, että poika haluaisi jatkaa harrastustaan ja ryhtyä pelaamaan jalkapalloa ns. vakavissaan?
Ovat nämä aikamoisia uhrauksia, joita vanhemmat joutuvat tekemään. Silti vain pieni osa eri lajien harrastajista päätyy huippu-urheilijoiksi.
Itse en toivo lapsistani huippu-urheilijoita, mutta olen iloinen, jos he kasvaessaan tottuvat liikunnalliseen elämäntapaan. Rakastan lapsiani ja pyrin siihen, että he kiinnostuisivat laajasti eri asioiden oppimisesta, mutta mikään koko perheen arkea määräävä harrastus(pakko)rumba ei kyllä kiinnosta. Jos lapsi itse haluaa huippu-urheilijaksi ja on valtava draivi, niin ehkä hänestä sitten sellainen tulee, mutta se ei ole ainakaan minun tavoitteeni.
-Eri, itse kaveriporukoissa yms. puulaakitason peleissä aktiivisesti pelannut ja muuten yksilölajeja lähinnä itsekseen harrastanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poistukaa noista ylimääräisistä vanhempien Whatsappeista. Hoidatte oman lapsenne treeneihin ja piste. Ei tarvitse olla sen enempää mukana. Ihan sama, vaikka muut kattoo pahasti. Itse tekisin niin.
Ja sitten kun kaikki tekee noin ei mitään harrastusta enää olekaan jonka jälkeen se lapsikin katsoo aika pahasti.
Katsooko edes? Jokuhan täällä listasi kaikkien seuratehtäviensä joukkoon lapsen motivoimisen.
Väärin sammutettu. Ei yhteisöllisyys ole sitä se pitää surittaa sillä tavalla kun joku toivoo. Yhteisöllisyys syntyy siitä että toimitaan yhdessä yhdessä sovitun päämäärän eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tilanteessa, jossa vanhempia kiinnostaa paljon enemmän lasten menestyminen harrastuksessa kuin koulussa. Viesti on aivan selvä: koululla ei ole niin väliä, kunhan tenava harrastaa, ja tenavan vapaa-ajan menot ovat perheen kunnia-asia. Olisivatpa vanhemmat yhtä kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä. Jospa arvostettaisiinkiin samalla tavalla hyviä käytöstapoja, kaveritaitoja siellä koulussa ja läksyjen lukua, maailma voisi olla kovin toisenlainen.
Tämä! Ja mitäpä jos vanhemmat tekisivät talkootyötä 20 000 euron arvosta vuodessa koululuokan eteen, kuten täällä joku mainitsi urheilujoukkueen budjetiksi. Sen perinteisen leirikoulun lisäksi saataisiin vanhemmista vapaaehtoisia avustajia joka viikko läksykerhoon ja jakotunneille, jonkun näpertämät terveelliset välipalat kaikille, suksia ja luistimia liikuntavarastot täyteen, upouudet kirjat rispaantuneimpien tilalle ja joka vuosi lukukauden loppurieha jossain kivassa kylpylässä tai huvipuistossa.
Miksi vanhempien pitäisi tehdä talkootyötä tuon takia? Ne jotka panostaa lapsiin teker sitä työtä omien lastensa hyvksi. Auttaa heitä oppimaan, harrastamaan jne.
Monessa maassa vanhempien vapaaehtoistyö keskittyy juuri koulun ympärillä, ja koulun yhteydessä toimivat myös urheilujoukkueet.
On todella monta syytä, miksi tämä systeemi on hyvä sekä lasten oppimisen että sosiaalisen kehityksen kannalta.
Vähän vaikea nähdä hyötyjä kun et osannut edes kysymykseen vadtata kuin ympäripyöreää.
No yritetään selkeämmin. Vanhempien pitäisi tehdä talkootyötä koulun hyväksi, jotta lapset oppisivat arvostamaan koulutusta. Jos ollaan valmiita tekemään talkootyötä urheiluseuran eteen, miksei samaa työtä olla valmiita tekemään koululuokan eteen? Tai miksei urheiluharrastuksia integroitaisi vahvemmin lähikouluille naapurimaiden malliin? Miksi meillä lasten illat pyörivät yksilajiseurojen ympärillä?
Miten niin ei olla? Ne samat naamat siellä koulun diskossa niitä mokkapaloja leipoo ja myy kuin sunnuntaisin siellä futisturnauksessa vesisateessa seistenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ei sellaista lajia ole olemassakaan johon ei vanhemmilta uppoa kaikki rahat ja vapaa-aika jos kilpatasolle mennään. Ei yksilö- eikä joukkuelajeista.
Niin miksi oletuksena on, että heti jos lapsi harrastaa urheilua niin pitää sinne kilpatasolle mennä ja tähdätä vaan voittoon ja kilpailuun? Moni juuri haluaisi lapselleen liikuntaharrastuksen juuri noiden monien muiden hyötyjen takia, kuten että se tukee kehon, lihaksiston ja motoriikan kehitystä, tarjoaa mielekästä tekemistä ja mahdollisesti myös kavereita, auttaa vilkkaita lapsia purkamaan energiaa ja keskittymään koulussa jne. Mutta tuntuu että nykyään jos ei sen urheiluharrastuksena syynä ole kisaamiseen tähtääminen, niin sitten ei kelpaa ja parempi unohtaa. Mullakin nuorena monet kaverit ja tutut lopetti urheiluharrastuksensa yläasteiässä juuri sen takia, kun olisi pitänyt alkaa harrastaa verenmaku suussa kilpailujen takia. He olisivat tykänneet jatkaa lajia, josta kovasti nauttivat, mutta meni maku koko harrastuksesta kun sitä ei saanut harrastaa vain ilosta ja rakkaudesta lajiin. Vaan olisi pitänyt olla niin vakavaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Monessa maassa vanhempien vapaaehtoistyö keskittyy juuri koulun ympärillä, ja koulun yhteydessä toimivat myös urheilujoukkueet.
On todella monta syytä, miksi tämä systeemi on hyvä sekä lasten oppimisen että sosiaalisen kehityksen kannalta."
Itselleni on jäänyt mieleen koulun jälkeinen liikuntakerho, ja siihen ei vanhempia tarvittu. Minusta tällainen malli olisi hyvä, että voi harrastaa, mutta ei ole pakko lähteä mihinkään tavoitteelliseen rumbaan. Tavoitteellisille urheilijoille on sitten ne seurajoukkueet yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tilanteessa, jossa vanhempia kiinnostaa paljon enemmän lasten menestyminen harrastuksessa kuin koulussa. Viesti on aivan selvä: koululla ei ole niin väliä, kunhan tenava harrastaa, ja tenavan vapaa-ajan menot ovat perheen kunnia-asia. Olisivatpa vanhemmat yhtä kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä. Jospa arvostettaisiinkiin samalla tavalla hyviä käytöstapoja, kaveritaitoja siellä koulussa ja läksyjen lukua, maailma voisi olla kovin toisenlainen.
Eiköhän suurempi ongelma ole vanhemmat jolla sitä kunnianhimoa ei ole sen paremmin lasten koulun kuin harrastustenkaan suhteen.
No, jokainen itse päättää oman tavoitetason vanhemmuudelleen. Aina löytyy joku, joka vetää vielä huonommin. Mutta ei se ole mikään tekosyy laiminlyödä oman lapsensa koulunkäynnin merkitystä. Koulu kuitenkin ratkaisee, mitä siitä lapsesta pitkällä tähtäimellä tulee.
Lapsesi jaksaa koulunkäyntiä paljon paremmin, jos hän liikkuu aktiivisesti ja monipuolisesti.
Jos lapsesi istuu sisällä, mussuttaa sipsejä ja pelaa pleikkaa, ei hänellä varmaan kauheasti ole energiaa koulunkäyntiin ja oppimiseenkaan, vaikka kuinka panostaisit.
Miten sipsit ja pleikka nyt tähän ilmestyivät? Puhuttiin lapsen koulunkäynnin tukemisesta. Skarppaapa vähän tuota argumentointiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tilanteessa, jossa vanhempia kiinnostaa paljon enemmän lasten menestyminen harrastuksessa kuin koulussa. Viesti on aivan selvä: koululla ei ole niin väliä, kunhan tenava harrastaa, ja tenavan vapaa-ajan menot ovat perheen kunnia-asia. Olisivatpa vanhemmat yhtä kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä. Jospa arvostettaisiinkiin samalla tavalla hyviä käytöstapoja, kaveritaitoja siellä koulussa ja läksyjen lukua, maailma voisi olla kovin toisenlainen.
Hyvä pointti. Koulu on paljon tärkeämpi kuin kiva harrastus, vaikka tietysti ulkoilu/urheilu ja erityisesti terveet elämäntavat ovat myös tärkeitä.
Miten nää nyky vanhemmat on niin surkeita.
Antti 8 v.
Onhan niitä muitakin harrastuksia.
Miksi pitää? Siksi kun muutkin?
Mitenkäs olisi vaikka sirkus, tai joku tanssi harrastus?
Onneksi mun lapsi ei ole ikinä tykännyt kilpaurheilusta, vaan harrastaa ilma-akrobatiaa, klassista laulua ja luovaa kirjoittamista.
Itse harrastin lapsena kuvataidetta, teatteria, aerobicia ja laulua.
Niihin kuljin ihan itsenäisesti, eikä tarvinnut vanhempien stressata.
Yhdestä harrastuksesta tuli sitten myöhemmin myös ammatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tilanteessa, jossa vanhempia kiinnostaa paljon enemmän lasten menestyminen harrastuksessa kuin koulussa. Viesti on aivan selvä: koululla ei ole niin väliä, kunhan tenava harrastaa, ja tenavan vapaa-ajan menot ovat perheen kunnia-asia. Olisivatpa vanhemmat yhtä kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä. Jospa arvostettaisiinkiin samalla tavalla hyviä käytöstapoja, kaveritaitoja siellä koulussa ja läksyjen lukua, maailma voisi olla kovin toisenlainen.
Tämä! Ja mitäpä jos vanhemmat tekisivät talkootyötä 20 000 euron arvosta vuodessa koululuokan eteen, kuten täällä joku mainitsi urheilujoukkueen budjetiksi. Sen perinteisen leirikoulun lisäksi saataisiin vanhemmista vapaaehtoisia avustajia joka viikko läksykerhoon ja jakotunneille, jonkun näpertämät terveelliset välipalat kaikille, suksia ja luistimia liikuntavarastot täyteen, upouudet kirjat rispaantuneimpien tilalle ja joka vuosi lukukauden loppurieha jossain kivassa kylpylässä tai huvipuistossa.
No mikset sitten mene mukaan koulusi vanhempainyhdistykseen ja ala edistää noita asioita?
Sen kun touhuatte vain! Aktiivisia vanhempainyhdistyksiä tarvitaan, ja ne edistävät juuri noita asioita.
Ai ei motivoi? No ei se varmaan motivoi montaa muutakaan vanhempaa, eli pieni aktiivinen joukko jäisi tekemään koko luokan/koulun eteen töitä muiden vetäessä lonkkaa ja keksiessä kaiken maailman tekosyitä, miksi ei taaskaan voi leipoa mokkapaloja myyjäisiin.
Mä olen mukana toiminnassa, meillä on painotusluokkien tukiyhdistys, joka tekee melko ison budjetin hommia. Mutta silti siitä on vielä pitkä matka noihin futisseurojen budjetteihin. Kuitenkin futis on vain harrastus, koulu on lapsen työtä.
Vai ovatko vanhemmat liiaksi tottuneet siihen, että kaiken pitää olla koulussa ilmaista, ja sitten vain itketään jos kouluilla ei ole varaa kirjoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kalliiksi tulisi harrastaminen jos vanhemmat ei tekisi mitään. 40 vuotta sittenhän harrastaminen oli lähes ilmaista, kun vanhemmat teki kaiken.
Kirjoittanet sarkastisesti? Harrastaminen taisi olla ennen reilusti halvempaa ja eikös vanhempien osuus ole SILTI nykyään paljon suurempi?
Vanhempien osuus on nykyään kyllä paljon pienempi. 40 vuotta sitten harrastaminen oli lähes ilmaista, koska seurat sai kaupungilta/kunnalta kaikki harrastusvuorot ilmaiseksi. Nykyään yksi tunnin jäävuoro maksaa 60-200 euroa, eli viikossa menee pelit ja tuomarimaksut mukaanlukien jopa 1000 euroa pelkkiin tilavuokriin.
Ainakin meilläpäin nuoruudessani jääkiekkoa pelattiin ulkona, eli ei ollut kallista. Kun oli seuran peli alkamassa, harrastajien piti poistua kaukalosta. Toki se on kallista, jos pitää olla hienot hallit ja pelata jääkiekkoa silloin ja siellä, missä ei ole luonnonjäitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ei sellaista lajia ole olemassakaan johon ei vanhemmilta uppoa kaikki rahat ja vapaa-aika jos kilpatasolle mennään. Ei yksilö- eikä joukkuelajeista.
Niin miksi oletuksena on, että heti jos lapsi harrastaa urheilua niin pitää sinne kilpatasolle mennä ja tähdätä vaan voittoon ja kilpailuun? Moni juuri haluaisi lapselleen liikuntaharrastuksen juuri noiden monien muiden hyötyjen takia, kuten että se tukee kehon, lihaksiston ja motoriikan kehitystä, tarjoaa mielekästä tekemistä ja mahdollisesti myös kavereita, auttaa vilkkaita lapsia purkamaan energiaa ja keskittymään koulussa jne. Mutta tuntuu että nykyään jos ei sen urheiluharrastuksena syynä ole kisaamiseen tähtääminen, niin sitten ei kelpaa ja parempi unohtaa. Mullakin nuorena monet kaverit ja tutut lopetti urheiluharrastuksensa yläasteiässä juuri sen takia, kun olisi pitänyt alkaa harrastaa verenmaku suussa kilpailujen takia. He olisivat tykänneet jatkaa lajia, josta kovasti nauttivat, mutta meni maku koko harrastuksesta kun sitä ei saanut harrastaa vain ilosta ja rakkaudesta lajiin. Vaan olisi pitänyt olla niin vakavaa
Kuka sellaista olettaa? Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään.
Vähän vaikea nähdä hyötyjä kun et osannut edes kysymykseen vadtata kuin ympäripyöreää.