Lue keskustelun säännöt.
Lapsi liittyi seurajoukkueeseen 'harrastamaan', kulttuurisokki!
15.04.2026 |
Lapsemme halusi joukkueeseen pelaamaan. Aiemmat pihahöntsyt jäi, ja halusi paikallisen urheiluseuran joukkueeseen, koska moni luokkalaisensa on siinä myös.
No mikäs siinä, ajateltiin. Kiva harrastus.
Ajateltiin, että vanhempien panostus on joukkuevaatteiden osto. Nappikset ja uusi pallo. Ja seuramaksu. Mikä onkin ihan yllättävän kohtuullinen.
Kenttä on vieressä, pääsee siihen pyörällä.
Ensimmäisenä meidät vanhemmat liitettiin joukkueen vanhempien watsappiryhmään. Sieltä tuli dokkaria. Että miten on hyvä syödä, ja lenkkiä pitäisi poikien tehdä, ennen pelejä ei kaveriyökyläilyjä, aina treeneihin, vaikka katselemaan, jos paikat kipeänä, peleihin aina mukaan, vaikkei valittaisikaan, koska oppi kentän laidalta jne.
Sitten meidät vanhemmat liitettiin toimitsijawatsappiryhmään. Että pitää ilmottautua toimitsijaksi ja huoltajiksi peleihin, ja jos ei pääse omalla vuorollaan, pitää hommata tuuraaja.
Sitten meidät liitettiin kimppakyytiwatsappiryhmään. Että pitää sopia kimppakyydit peleihin, kaikki vanhemmat kuskaa vuorollaan, pelejä kaudella melkein joka viikonloppu.
Että hä? Lapsi on iloinen että nyt samassa porukassa luokkakavereiden kanssa.
Mutta millä hinnalla.. luulin oikeasti että kausimaksu riittää. En ajatellut tästä koko perheen harrastusta
Kommentit (682)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tilanteessa, jossa vanhempia kiinnostaa paljon enemmän lasten menestyminen harrastuksessa kuin koulussa. Viesti on aivan selvä: koululla ei ole niin väliä, kunhan tenava harrastaa, ja tenavan vapaa-ajan menot ovat perheen kunnia-asia. Olisivatpa vanhemmat yhtä kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä. Jospa arvostettaisiinkiin samalla tavalla hyviä käytöstapoja, kaveritaitoja siellä koulussa ja läksyjen lukua, maailma voisi olla kovin toisenlainen.
Tämä! Ja mitäpä jos vanhemmat tekisivät talkootyötä 20 000 euron arvosta vuodessa koululuokan eteen, kuten täällä joku mainitsi urheilujoukkueen budjetiksi. Sen perinteisen leirikoulun lisäksi saataisiin vanhemmista vapaaehtoisia avustajia joka viikko läksykerhoon ja jakotunneille, jonkun näpertämät terveelliset välipalat kaikille, suksia ja luistimia liikuntavarastot täyteen, upouudet kirjat rispaantuneimpien tilalle ja joka vuosi lukukauden loppurieha jossain kivassa kylpylässä tai huvipuistossa.
No mikset sitten mene mukaan koulusi vanhempainyhdistykseen ja ala edistää noita asioita?
Sen kun touhuatte vain! Aktiivisia vanhempainyhdistyksiä tarvitaan, ja ne edistävät juuri noita asioita.
Ai ei motivoi? No ei se varmaan motivoi montaa muutakaan vanhempaa, eli pieni aktiivinen joukko jäisi tekemään koko luokan/koulun eteen töitä muiden vetäessä lonkkaa ja keksiessä kaiken maailman tekosyitä, miksi ei taaskaan voi leipoa mokkapaloja myyjäisiin.
Mä olen mukana toiminnassa, meillä on painotusluokkien tukiyhdistys, joka tekee melko ison budjetin hommia. Mutta silti siitä on vielä pitkä matka noihin futisseurojen budjetteihin. Kuitenkin futis on vain harrastus, koulu on lapsen työtä.
Vai ovatko vanhemmat liiaksi tottuneet siihen, että kaiken pitää olla koulussa ilmaista, ja sitten vain itketään jos kouluilla ei ole varaa kirjoihin.
Olen melko varma että sen koulun budjetti on suurempi kuin kaikkien alueesi urheiluseurojen yhteensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ehkä sinun on vähän aikaista vielä suunnitella. Katso nyt ensin, millainen tyyppi se lapsesi on.
Eikös täällä ole nimenomaan sanottu, että se lajin harrastus pitää suurin piirtein heti aloittaa kun oppii kävelemään, jos haluaa hyväksi kehittyä? Silloinhan se on vain hyvä, että vanhemmat jo ajoissa miettii mikä olisi lapselle paras laji omat tavoitteet ja ajankäytön mahdollisuudet huomioon ottaen. Toki suunnitelmia voi muuttaa, jos käykin jostain syystä niin ettei se suunniteltu harrastus sovi lapselle ollenkaan.
No höpö höpö. Alle kouluikäinen tarvitsee ensisijaisesti omien vanhempiensa seuraa päiväkotipäivän jälkeen. Toki perusarkeen kuuluu, että yhdessä ulkoillaan ja opetellaan uinnit, luistelut, hiihdot, pallon potkimiset ja heittämiset jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ei sellaista lajia ole olemassakaan johon ei vanhemmilta uppoa kaikki rahat ja vapaa-aika jos kilpatasolle mennään. Ei yksilö- eikä joukkuelajeista.
Karatessa kausimaksu 200 euroa ja sm-kisat on maksuttomat. Kuudesti vuodessa on treenileiri, jolle osallistuminen vapaaehtoista. Leirin hinta junnuilta 60 euroa. Yhdellä leirillä junnujen kisat. Mikäli maajoukkueeseen asti taso riittää, niin sitten tulee lisäkuluina matkakulut maajoukkueen treeneihin itä-Suomessa ja arvokisareissu kuluineen. Varusteita ei tarvitse kauhean usein ostaa, seuravaatteet vapaaehtoisia. Maajoukkuessa olevien tarvitsee ostaa verkkarit ja paita. Ei tuohon mitenkään saa kaikkia rahojaan kulumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kalliiksi tulisi harrastaminen jos vanhemmat ei tekisi mitään. 40 vuotta sittenhän harrastaminen oli lähes ilmaista, kun vanhemmat teki kaiken.
Kirjoittanet sarkastisesti? Harrastaminen taisi olla ennen reilusti halvempaa ja eikös vanhempien osuus ole SILTI nykyään paljon suurempi?
Vanhempien osuus on nykyään kyllä paljon pienempi. 40 vuotta sitten harrastaminen oli lähes ilmaista, koska seurat sai kaupungilta/kunnalta kaikki harrastusvuorot ilmaiseksi. Nykyään yksi tunnin jäävuoro maksaa 60-200 euroa, eli viikossa menee pelit ja tuomarimaksut mukaanlukien jopa 1000 euroa pelkkiin tilavuokriin.
Jep. Jalkapallon harrastamiseen riitti joku koulun sorakenttä ja jääkiekkoa pelattiin luonnonjääkaukalossa ulkona. Nykyään pitää olla tekonurmet ja talveksi hallivuorot, eikä jääkiekkojunnutkaan treenaa enää ulkojäillä, edes tekojäällä siis. Pelkästään sisällä halleissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ei sellaista lajia ole olemassakaan johon ei vanhemmilta uppoa kaikki rahat ja vapaa-aika jos kilpatasolle mennään. Ei yksilö- eikä joukkuelajeista.
Niin miksi oletuksena on, että heti jos lapsi harrastaa urheilua niin pitää sinne kilpatasolle mennä ja tähdätä vaan voittoon ja kilpailuun? Moni juuri haluaisi lapselleen liikuntaharrastuksen juuri noiden monien muiden hyötyjen takia, kuten että se tukee kehon, lihaksiston ja motoriikan kehitystä, tarjoaa mielekästä tekemistä ja mahdollisesti myös kavereita, auttaa vilkkaita lapsia purkamaan energiaa ja keskittymään koulussa jne. Mutta tuntuu että nykyään jos ei sen urheiluharrastuksena syynä ole kisaamiseen tähtääminen, niin sitten ei kelpaa ja parempi unohtaa. Mullakin nuorena monet kaverit ja tutut lopetti urheiluharrastuksensa yläasteiässä juuri sen takia, kun olisi pitänyt alkaa harrastaa verenmaku suussa kilpailujen takia. He olisivat tykänneet jatkaa lajia, josta kovasti nauttivat, mutta meni maku koko harrastuksesta kun sitä ei saanut harrastaa vain ilosta ja rakkaudesta lajiin. Vaan olisi pitänyt olla niin vakavaa
Kuka sellaista olettaa? Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään.
No kyllä aika moni näyttää olettavan, kun kerran aina kun joku kritisoi sitä pienten lasten treenien ja pelien määrää, tulee tuo kommentti että "pakko panostaa jos meinaa kilpatasolle päästä!"
Ja samoin monella nykyisellä ja entisellä nuorella ollut tuo kokemus, että jos et halua kilpaurheilijaksi, niin et kelpaa seuralle/valmentajalle/muulle porukalle ja pitää lopettaa kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tilanteessa, jossa vanhempia kiinnostaa paljon enemmän lasten menestyminen harrastuksessa kuin koulussa. Viesti on aivan selvä: koululla ei ole niin väliä, kunhan tenava harrastaa, ja tenavan vapaa-ajan menot ovat perheen kunnia-asia. Olisivatpa vanhemmat yhtä kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä. Jospa arvostettaisiinkiin samalla tavalla hyviä käytöstapoja, kaveritaitoja siellä koulussa ja läksyjen lukua, maailma voisi olla kovin toisenlainen.
Tämä! Ja mitäpä jos vanhemmat tekisivät talkootyötä 20 000 euron arvosta vuodessa koululuokan eteen, kuten täällä joku mainitsi urheilujoukkueen budjetiksi. Sen perinteisen leirikoulun lisäksi saataisiin vanhemmista vapaaehtoisia avustajia joka viikko läksykerhoon ja jakotunneille, jonkun näpertämät terveelliset välipalat kaikille, suksia ja luistimia liikuntavarastot täyteen, upouudet kirjat rispaantuneimpien tilalle ja joka vuosi lukukauden loppurieha jossain kivassa kylpylässä tai huvipuistossa.
No mikset sitten mene mukaan koulusi vanhempainyhdistykseen ja ala edistää noita asioita?
Sen kun touhuatte vain! Aktiivisia vanhempainyhdistyksiä tarvitaan, ja ne edistävät juuri noita asioita.
Ai ei motivoi? No ei se varmaan motivoi montaa muutakaan vanhempaa, eli pieni aktiivinen joukko jäisi tekemään koko luokan/koulun eteen töitä muiden vetäessä lonkkaa ja keksiessä kaiken maailman tekosyitä, miksi ei taaskaan voi leipoa mokkapaloja myyjäisiin.
Mä olen mukana toiminnassa, meillä on painotusluokkien tukiyhdistys, joka tekee melko ison budjetin hommia. Mutta silti siitä on vielä pitkä matka noihin futisseurojen budjetteihin. Kuitenkin futis on vain harrastus, koulu on lapsen työtä.
Vai ovatko vanhemmat liiaksi tottuneet siihen, että kaiken pitää olla koulussa ilmaista, ja sitten vain itketään jos kouluilla ei ole varaa kirjoihin.
Olen melko varma että sen koulun budjetti on suurempi kuin kaikkien alueesi urheiluseurojen yhteensä.
Eli voinko mä nyt siis jättää futiksen talkootyöt tekemättä sillä argumentilla, että seuran tai joukkueen budjetti on iso?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kalliiksi tulisi harrastaminen jos vanhemmat ei tekisi mitään. 40 vuotta sittenhän harrastaminen oli lähes ilmaista, kun vanhemmat teki kaiken.
Kirjoittanet sarkastisesti? Harrastaminen taisi olla ennen reilusti halvempaa ja eikös vanhempien osuus ole SILTI nykyään paljon suurempi?
Vanhempien osuus on nykyään kyllä paljon pienempi. 40 vuotta sitten harrastaminen oli lähes ilmaista, koska seurat sai kaupungilta/kunnalta kaikki harrastusvuorot ilmaiseksi. Nykyään yksi tunnin jäävuoro maksaa 60-200 euroa, eli viikossa menee pelit ja tuomarimaksut mukaanlukien jopa 1000 euroa pelkkiin tilavuokriin.
Ainakin meilläpäin nuoruudessani jääkiekkoa pelattiin ulkona, eli ei ollut kallista. Kun oli seuran peli alkamassa, harrastajien piti poistua kaukalosta. Toki se on kallista, jos pitää olla hienot hallit ja pelata jääkiekkoa silloin ja siellä, missä ei ole luonnonjäitä.
Niin meilläkin päin. Silloin täällä Turussa oli luonnojäät + Parkin tekojää tyypillisesti lokakuun lopulta jonnekin maaliskuun alkuun. Tänä vuonna oli nykyaikaan nähden poikkeuksellisen kylmä talvi. Ulkojäitä oli kahdeksan viikkoa, joista kaksi viikkoa meni yli 20 asteen pakkasessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ehkä sinun on vähän aikaista vielä suunnitella. Katso nyt ensin, millainen tyyppi se lapsesi on.
Eikös täällä ole nimenomaan sanottu, että se lajin harrastus pitää suurin piirtein heti aloittaa kun oppii kävelemään, jos haluaa hyväksi kehittyä? Silloinhan se on vain hyvä, että vanhemmat jo ajoissa miettii mikä olisi lapselle paras laji omat tavoitteet ja ajankäytön mahdollisuudet huomioon ottaen. Toki suunnitelmia voi muuttaa, jos käykin jostain syystä niin ettei se suunniteltu harrastus sovi lapselle ollenkaan.
Alle kouluikäiselle riittää uimakoulu ja ehkä joku tempputemmellys/musiikkileikkikoulu tyyppinen hauska ajanvietto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kalliiksi tulisi harrastaminen jos vanhemmat ei tekisi mitään. 40 vuotta sittenhän harrastaminen oli lähes ilmaista, kun vanhemmat teki kaiken.
Kirjoittanet sarkastisesti? Harrastaminen taisi olla ennen reilusti halvempaa ja eikös vanhempien osuus ole SILTI nykyään paljon suurempi?
Vanhempien osuus on nykyään kyllä paljon pienempi. 40 vuotta sitten harrastaminen oli lähes ilmaista, koska seurat sai kaupungilta/kunnalta kaikki harrastusvuorot ilmaiseksi. Nykyään yksi tunnin jäävuoro maksaa 60-200 euroa, eli viikossa menee pelit ja tuomarimaksut mukaanlukien jopa 1000 euroa pelkkiin tilavuokriin.
Ainakin meilläpäin nuoruudessani jääkiekkoa pelattiin ulkona, eli ei ollut kallista. Kun oli seuran peli alkamassa, harrastajien piti poistua kaukalosta. Toki se on kallista, jos pitää olla hienot hallit ja pelata jääkiekkoa silloin ja siellä, missä ei ole luonnonjäitä.
Niin meilläkin päin. Silloin täällä Turussa oli luonnojäät + Parkin tekojää tyypillisesti lokakuun lopulta jonnekin maaliskuun alkuun. Tänä vuonna oli nykyaikaan nähden poikkeuksellisen kylmä talvi. Ulkojäitä oli kahdeksan viikkoa, joista kaksi viikkoa meni yli 20 asteen pakkasessa.
Ja kun luonnonjäitä ei ole, niin perustetaan vähän lisää jäähalleja ja ajetaan lapsia niihin katumaastureilla. Ja sitten ihmetellään, minne talvi hävisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ap aloituksesta.
Lisäisin vielä, että kaikki lomat pitää sitten suunnitella harrastustoiminnan mukaan. Kuvitelkaa juos perheessä yksi lapsi harrastaa pallon potkimista ja toinen kaunoluistelua. Siinä on vitsit vähissä.
Jo pienen nappulan pelaaminen tähtää ekaharkoista "huppulahjakkuuksien"hakemiseen ja heikkojen nöyryyttävään karsimiseen. Pelikentällä huudentaan kuorossa, siis vanhemmat ja lapset, v i t u n h o m o a jos kuusivuotias potkaiseen pallon väärään suuntaan.
Vanhemmat siis mittaa omaa menestymistään lasten saavutuksilla. Jossain jalkapallossa vielä, missä Suomella maana ei ole mitään menestymisen mahdollisuuksia. Yksilöt voivat tietysti menestyä joissain joukkueissa muualla maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ei sellaista lajia ole olemassakaan johon ei vanhemmilta uppoa kaikki rahat ja vapaa-aika jos kilpatasolle mennään. Ei yksilö- eikä joukkuelajeista.
Niin miksi oletuksena on, että heti jos lapsi harrastaa urheilua niin pitää sinne kilpatasolle mennä ja tähdätä vaan voittoon ja kilpailuun? Moni juuri haluaisi lapselleen liikuntaharrastuksen juuri noiden monien muiden hyötyjen takia, kuten että se tukee kehon, lihaksiston ja motoriikan kehitystä, tarjoaa mielekästä tekemistä ja mahdollisesti myös kavereita, auttaa vilkkaita lapsia purkamaan energiaa ja keskittymään koulussa jne. Mutta tuntuu että nykyään jos ei sen urheiluharrastuksena syynä ole kisaamiseen tähtääminen, niin sitten ei kelpaa ja parempi unohtaa. Mullakin nuorena monet kaverit ja tutut lopetti urheiluharrastuksensa yläasteiässä juuri sen takia, kun olisi pitänyt alkaa harrastaa verenmaku suussa kilpailujen takia. He olisivat tykänneet jatkaa lajia, josta kovasti nauttivat, mutta meni maku koko harrastuksesta kun sitä ei saanut harrastaa vain ilosta ja rakkaudesta lajiin. Vaan olisi pitänyt olla niin vakavaa
Kuka sellaista olettaa? Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään.
No kyllä aika moni näyttää olettavan, kun kerran aina kun joku kritisoi sitä pienten lasten treenien ja pelien määrää, tulee tuo kommentti että "pakko panostaa jos meinaa kilpatasolle päästä!"
Ja samoin monella nykyisellä ja entisellä nuorella ollut tuo kokemus, että jos et halua kilpaurheilijaksi, niin et kelpaa seuralle/valmentajalle/muulle porukalle ja pitää lopettaa kokonaan.
Niin? Mitä osaa tästä et osannut lukea tai et ymmärtänyt: "Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsia ja tiesin silti, että seurassa pelaaminen on täysi helvetinkauhistus. Jännä että luulit kausimaksun riittävän.
Tuollainen harrastaminen vaatii koko perheen sielut alttarilleen.
Miten niin jännä, ettei tiennyt..
Mistä helvetistä tuollaisia voi tietää etukäteen jos ei kokemusta.
Katsopa muuten piruuttas eri seurojen nettisivuja. Missään ei kerrota, millaisen panostuksen lapsen harrastus aikuisilta vaatii
Minkä seuran sivuilla ei ole materiaalipankkia josta löytyy em. ohjeistukset?
Minkä seuran sivuilla on näkyvissä? En löytänyt edes HJK:n sivuilta.
Ai? Minä löysin heti.
https://www.hjk-j.fi/joukkueet/joukkuetoiminta/aloita-jalkapalloharrast…
https://www.hjk-j.fi/site/assets/files/1369/hjk_pelaajan_saannot.pdf
Eihän noissa ohjeissa ollut mitään, että vanhemman tulee olla mukana koko ajan varojen keräämisessä, kahvion pitämisessä tm.
Voisiko olla, ettei sitä vaaditakaan? Varmaan karkoittaisi osan pelaajista tai heidän vanhemmista pois, jos tietäisi etukäteen, mitä on tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ehkä sinun on vähän aikaista vielä suunnitella. Katso nyt ensin, millainen tyyppi se lapsesi on.
Eikös täällä ole nimenomaan sanottu, että se lajin harrastus pitää suurin piirtein heti aloittaa kun oppii kävelemään, jos haluaa hyväksi kehittyä? Silloinhan se on vain hyvä, että vanhemmat jo ajoissa miettii mikä olisi lapselle paras laji omat tavoitteet ja ajankäytön mahdollisuudet huomioon ottaen. Toki suunnitelmia voi muuttaa, jos käykin jostain syystä niin ettei se suunniteltu harrastus sovi lapselle ollenkaan.
Asiantuntijoiden mukaan olisi tärkeää, että lapsi saisi kokeilla mahdollisimman montaa lajia. Lapsi voisi aloittaa useammassakin harrastuksessa, kokeilla ja siirtyä toiseen lajiin sen mukaan, mikä parhaalta tuntuu. Kokeilukerrathan monessa lajissa ovat maksuttomiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ei sellaista lajia ole olemassakaan johon ei vanhemmilta uppoa kaikki rahat ja vapaa-aika jos kilpatasolle mennään. Ei yksilö- eikä joukkuelajeista.
Niin miksi oletuksena on, että heti jos lapsi harrastaa urheilua niin pitää sinne kilpatasolle mennä ja tähdätä vaan voittoon ja kilpailuun? Moni juuri haluaisi lapselleen liikuntaharrastuksen juuri noiden monien muiden hyötyjen takia, kuten että se tukee kehon, lihaksiston ja motoriikan kehitystä, tarjoaa mielekästä tekemistä ja mahdollisesti myös kavereita, auttaa vilkkaita lapsia purkamaan energiaa ja keskittymään koulussa jne. Mutta tuntuu että nykyään jos ei sen urheiluharrastuksena syynä ole kisaamiseen tähtääminen, niin sitten ei kelpaa ja parempi unohtaa. Mullakin nuorena monet kaverit ja tutut lopetti urheiluharrastuksensa yläasteiässä juuri sen takia, kun olisi pitänyt alkaa harrastaa verenmaku suussa kilpailujen takia. He olisivat tykänneet jatkaa lajia, josta kovasti nauttivat, mutta meni maku koko harrastuksesta kun sitä ei saanut harrastaa vain ilosta ja rakkaudesta lajiin. Vaan olisi pitänyt olla niin vakavaa
Kuka sellaista olettaa? Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään.
No kyllä aika moni näyttää olettavan, kun kerran aina kun joku kritisoi sitä pienten lasten treenien ja pelien määrää, tulee tuo kommentti että "pakko panostaa jos meinaa kilpatasolle päästä!"
Ja samoin monella nykyisellä ja entisellä nuorella ollut tuo kokemus, että jos et halua kilpaurheilijaksi, niin et kelpaa seuralle/valmentajalle/muulle porukalle ja pitää lopettaa kokonaan.
Niin? Mitä osaa tästä et osannut lukea tai et ymmärtänyt: "Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään."
Viimeistään nyt ikäluokkien pienentyessä erittäin moni seura joudutaan ajamaan alas, kun väkeä ja intoa kilpatoimintaan ei enää ole. Katsotaan mitä tilalle tulee, palaavatko ehkä entisajan monilajiseurat lenkkitossubudjetilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ehkä sinun on vähän aikaista vielä suunnitella. Katso nyt ensin, millainen tyyppi se lapsesi on.
Eikös täällä ole nimenomaan sanottu, että se lajin harrastus pitää suurin piirtein heti aloittaa kun oppii kävelemään, jos haluaa hyväksi kehittyä? Silloinhan se on vain hyvä, että vanhemmat jo ajoissa miettii mikä olisi lapselle paras laji omat tavoitteet ja ajankäytön mahdollisuudet huomioon ottaen. Toki suunnitelmia voi muuttaa, jos käykin jostain syystä niin ettei se suunniteltu harrastus sovi lapselle ollenkaan.
Asiantuntijoiden mukaan olisi tärkeää, että lapsi saisi kokeilla mahdollisimman montaa lajia. Lapsi voisi aloittaa useammassakin harrastuksessa, kokeilla ja siirtyä toiseen lajiin sen mukaan, mikä parhaalta tuntuu. Kokeilukerrathan monessa lajissa ovat maksuttomiakin.
Monessa seurassa on käytössä sisäänheittomekanismi. Luistelukoulussa tai temppujumpassa kaikki on kivaa ja kamat saa lainaan, sitten kun lapsi haluaa jatkaa, lyödään hirvittävä ostoslista käteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ei sellaista lajia ole olemassakaan johon ei vanhemmilta uppoa kaikki rahat ja vapaa-aika jos kilpatasolle mennään. Ei yksilö- eikä joukkuelajeista.
Karatessa kausimaksu 200 euroa ja sm-kisat on maksuttomat. Kuudesti vuodessa on treenileiri, jolle osallistuminen vapaaehtoista. Leirin hinta junnuilta 60 euroa. Yhdellä leirillä junnujen kisat. Mikäli maajoukkueeseen asti taso riittää, niin sitten tulee lisäkuluina matkakulut maajoukkueen treeneihin itä-Suomessa ja arvokisareissu kuluineen. Varusteita ei tarvitse kauhean usein ostaa, seuravaatteet vapaaehtoisia. Maajoukkuessa olevien tarvitsee ostaa verkkarit ja paita. Ei tuohon mitenkään saa kaikkia rahojaan kulumaan.
Eli vähintään se 600 € vuodessa + varusteet + leirimatkat. Ei ihan mahdottoman hintaista. Vakuutus tekee varmaan jonkun satasen päälle, ja tosiaan kun puhuttiin nyt siitä kilpatasosta niin katsotaas vähän noita kisoja ja leirimatkoja vaikka tälle vuodelle:
11.01.2026 IKO Honbu Kagami Biraki, Tokyo, Japani
22 – 25.01.2026 Czech winter camp, Bila, Czech
30.1. – 2.1.2026 German winter camp, Haan, Saksa
30.1 – 1.2.2026 Scandinavia Winter camp, Uppsala, Ruotsi
7.2.2026 London Open Karate championships, London, UK
15.2.2025 US weight Category championships, Los Angeles, USA
14 – 15.2.2026 France Open, Lyon, Ranska
20 – 22.2.2026 Swiss Winter camp, Lausanne, Sveitsi
20 – 22.2.2026 German Winter camp, Dusseldorf, Saksa
6 – 8.3.2026 Poland Fighters camp, Lublin, Puola
15 – 14.3.2026 Balkan championships, Bursa, Turkki
28.3.2026 Spanish Open, Badalona, Espanja
4 – 5.4.2026 USA Kata Seminar, Los Angeles, USA
18.4.2026 Belgium Open, Charleroi, Belgia
25.4.2026 Swiss Open, Lausanne, Sveitsi
5 – 6.5.2026 International Karate Friendship, Tokyo, Japani
7 – 9.5.2026 International Training Camp & Intensive course, Mitsumine, Japani
16 – 17.5.2026 The 39th European Weight Category Championships, Varna, Bulgaria
29 – 31.5.2026 French Summer Camp, Nice, Ranska
6 – 7.5.2026 Spain Summer Camp, Badalona, Espanja
Kesäkuu 2026 The 41st All Japan Weight Category Championships, Osaka, Japani
14.6.2026 Dutch Open, Bergen op Zoom, Alankomaat
26 – 28.6.2026 Belgium Summer Camp, Louvain-La-Naeuve, Belgia
28.6. – 2.7.2026 Romania Summer Camp, Busteni, Romania
18 – 19.7.2026 Atlantic Canada Summer Camp, Moncton, Canada
23 – 27.7.2026 Bulgaria Summer Camp, Varna Bulgaria
13 – 16.8.2026 Poland Summer Camp, Lublin, Poland
4 – 6.9.2026 New Zealand Winter Camp, Auckland, Uusi-Seelanti
26.9.2026 Nordic Cup, Turku, Suomi
3 – 4.10.2026 Turkey Championships Esat Delihasan Cup, Bursa, Turkki
23 – 25.10.2026 Spain Autumn Camp, Santa Susanna, Espanja
7 – 8.11.2026 The 58th All Japan Open Championship, Tokyo, Japani
12 – 13.12.2026 The 23th European Open Karate Championships, Katowice, Puola
Neljä Japanin matkaa, pari jenkkilän reissua ja joka kuulle useampi tapahtuma Euroopassa. Kyllä mä edelleen väitän että tuohon saa uppoamaan ihan kaiken rahan ja ajan mitä vaan käytettävissä suinkin on.
Voisiko tuon älyttömän copypeistaamisen sijasta tiivistää sanottavansa omin sanoin? Kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tilanteessa, jossa vanhempia kiinnostaa paljon enemmän lasten menestyminen harrastuksessa kuin koulussa. Viesti on aivan selvä: koululla ei ole niin väliä, kunhan tenava harrastaa, ja tenavan vapaa-ajan menot ovat perheen kunnia-asia. Olisivatpa vanhemmat yhtä kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä. Jospa arvostettaisiinkiin samalla tavalla hyviä käytöstapoja, kaveritaitoja siellä koulussa ja läksyjen lukua, maailma voisi olla kovin toisenlainen.
Tämä! Ja mitäpä jos vanhemmat tekisivät talkootyötä 20 000 euron arvosta vuodessa koululuokan eteen, kuten täällä joku mainitsi urheilujoukkueen budjetiksi. Sen perinteisen leirikoulun lisäksi saataisiin vanhemmista vapaaehtoisia avustajia joka viikko läksykerhoon ja jakotunneille, jonkun näpertämät terveelliset välipalat kaikille, suksia ja luistimia liikuntavarastot täyteen, upouudet kirjat rispaantuneimpien tilalle ja joka vuosi lukukauden loppurieha jossain kivassa kylpylässä tai huvipuistossa.
No mikset sitten mene mukaan koulusi vanhempainyhdistykseen ja ala edistää noita asioita?
Sen kun touhuatte vain! Aktiivisia vanhempainyhdistyksiä tarvitaan, ja ne edistävät juuri noita asioita.
Ai ei motivoi? No ei se varmaan motivoi montaa muutakaan vanhempaa, eli pieni aktiivinen joukko jäisi tekemään koko luokan/koulun eteen töitä muiden vetäessä lonkkaa ja keksiessä kaiken maailman tekosyitä, miksi ei taaskaan voi leipoa mokkapaloja myyjäisiin.
Mä olen mukana toiminnassa, meillä on painotusluokkien tukiyhdistys, joka tekee melko ison budjetin hommia. Mutta silti siitä on vielä pitkä matka noihin futisseurojen budjetteihin. Kuitenkin futis on vain harrastus, koulu on lapsen työtä.
Vai ovatko vanhemmat liiaksi tottuneet siihen, että kaiken pitää olla koulussa ilmaista, ja sitten vain itketään jos kouluilla ei ole varaa kirjoihin.
Olen melko varma että sen koulun budjetti on suurempi kuin kaikkien alueesi urheiluseurojen yhteensä.
Eli voinko mä nyt siis jättää futiksen talkootyöt tekemättä sillä argumentilla, että seuran tai joukkueen budjetti on iso?
Ihan vapaasti minun puolestani.
Ihan järkkyä, haluatteko te seuravanhemmat, jotka puolustelette seuratoimintaa, oikeasti tuollaista, vai riittäisikö vähempikin? Jotenkin tuntuu, että seuratoiminta lähtee vanhempien omasta tarpeesta. Siitä lapsesta todennäköisesti ei tule ammattilaista, joten miksi tarvitsee ammattivalmentajan, esim.?
Ehkä teidän kannattaisi keksiä myös omaa tekemistä, eikä elää pelkästään lapsen kautta.
Eikös täällä ole nimenomaan sanottu, että se lajin harrastus pitää suurin piirtein heti aloittaa kun oppii kävelemään, jos haluaa hyväksi kehittyä? Silloinhan se on vain hyvä, että vanhemmat jo ajoissa miettii mikä olisi lapselle paras laji omat tavoitteet ja ajankäytön mahdollisuudet huomioon ottaen. Toki suunnitelmia voi muuttaa, jos käykin jostain syystä niin ettei se suunniteltu harrastus sovi lapselle ollenkaan.