Lue keskustelun säännöt.
Lapsi liittyi seurajoukkueeseen 'harrastamaan', kulttuurisokki!
15.04.2026 |
Lapsemme halusi joukkueeseen pelaamaan. Aiemmat pihahöntsyt jäi, ja halusi paikallisen urheiluseuran joukkueeseen, koska moni luokkalaisensa on siinä myös.
No mikäs siinä, ajateltiin. Kiva harrastus.
Ajateltiin, että vanhempien panostus on joukkuevaatteiden osto. Nappikset ja uusi pallo. Ja seuramaksu. Mikä onkin ihan yllättävän kohtuullinen.
Kenttä on vieressä, pääsee siihen pyörällä.
Ensimmäisenä meidät vanhemmat liitettiin joukkueen vanhempien watsappiryhmään. Sieltä tuli dokkaria. Että miten on hyvä syödä, ja lenkkiä pitäisi poikien tehdä, ennen pelejä ei kaveriyökyläilyjä, aina treeneihin, vaikka katselemaan, jos paikat kipeänä, peleihin aina mukaan, vaikkei valittaisikaan, koska oppi kentän laidalta jne.
Sitten meidät vanhemmat liitettiin toimitsijawatsappiryhmään. Että pitää ilmottautua toimitsijaksi ja huoltajiksi peleihin, ja jos ei pääse omalla vuorollaan, pitää hommata tuuraaja.
Sitten meidät liitettiin kimppakyytiwatsappiryhmään. Että pitää sopia kimppakyydit peleihin, kaikki vanhemmat kuskaa vuorollaan, pelejä kaudella melkein joka viikonloppu.
Että hä? Lapsi on iloinen että nyt samassa porukassa luokkakavereiden kanssa.
Mutta millä hinnalla.. luulin oikeasti että kausimaksu riittää. En ajatellut tästä koko perheen harrastusta
Kommentit (693)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä estää perustamasta harrstejoukkuetta tai ryhmää joka ei tähtää siihen että kilpaillaan muita joukkueita vastaan?
Se, että jo niiden mokkapalojen leipominen kerran kuussa on täysin ylitsepääsemätön vuori kiivettäväksi.
Mihin niitä mokkapaloja tarvitaan jos ei ole kilpailumatkoja yms?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tehdä asioista liian vaikeaa. Pelkästään joukkuevaatteiden osto ja seuramaksu riitää aivan hyvin.
Älä liity mihinkään whatsapp-ryhmiin, lapselle bussikortti jolla menee itse harrastuksiin. Helppoa, halpaa ja simppeliä.Itsekin menin fillarilla omiin jalkapallotreeneihin lapsuudessa. Vanhemmat osti nappikset, se siitä.
Tahvot haluaa hankaloittaa elämäänsä turhaanToki teini polkee peliin ja harkkoihin ihan itse, mutta pienen lapsen mukana halusin olla ehdottomasti . Lapsinkin koki sen positiivisena, teinin mukaan en enää ängennyt. Tänä päivänä juoksisin varmasti teininkin mukana, on tämä niin hurjaa menoa.
Kun ne harkat on toisella puolella kaupunkia 15 kilometrin päässä klo 21 illalla, se fillarointi ei oikein toimi. En haluasi että 7-vuotiaani kulkisi yksin iltakymmmenen jälkeen. Meillä on kenttä vieressä mutta se on yleensä varattu aikuisille pelaajille.
Itse en tykkäisi siitäkään että harjoitukset ovat noin myöhään. Missä vaiheessa siinä ehtii rauhoittumaan nukkumaan, jos seuraava päivä on esim. koulupäivä?
Ei siitä tykkää kukaan muukaan, eikä kyllä ihan nuorimmilla niitä tuohon aikaan pitäisi missään ollakaan mutta koska vuorokauteen mahtuu vain rajallinen määrä tunnin kenttävuoroja ja niitä kenttiäkin on yleensä paljon paljon vähemmän kuin mitä olisi käyttäjiä, niin jonkun on vaan pakko treenata myös niillä myöhemmillä vuoroilla. Meillä ei alle 16-vuotiaat treenaa koskaan klo 21 jälkeen enää, mutta 20-21 arkivuoroja voi ikävä kyllä olla jo viides-kuudesluokkalaisilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku jalkapallon pelaaminen voi olla noin kallista ja muutenkin kaikki tuo touhu siinä ympärillä?
Kun olin lapsi 60-luvulla, niin pojat pelasi jalkapalloa koulun kentällä keskenään, joskus oli joku innokas opettaja tai vanhempi poika ohjaajana.
Joskus pelasivat jotain toista koulua vastaan jne.
Sitä sanoisin reiluksi harrastamiseksi. Saivat liikuntaa ja sopivasti kilpailu- ja urheiluhenkeä.
Jääkiekon kanssa ihan sama juttu. Kunta ja urheiluseura pitivät yllä ulkojäärataa ja kenttää. Jotain suojuksia ja varusteita oli siellä pukkarissa röykkkiöinä, mistä ottivat tarvittaessaan. Ei se sen kummempaa ollut. Ikinä mitään kahvioita ollut eikä vanhempia muutenkaan siellä. Tytöt harjoitteli kaunoluistelua ja pojat pelasi.
Jos nyt unohdetaan se ikävä tosiasia että nykynuoret eivät juurikaan omaehtoisesti liiku, niin tuo kuvailemasi ei ole jalkapalloa eikä jääkiekkoa. Kummassakin lajissa on varsin tarkat säännöt ja vaatimukset mm. varusteiden, pelikenttien, joukkuen koon ym osalta. Höntsäfutis ja pipolätkä on kivaa ja ehdottomasti kannattaa kannustaa lapsia (ja aikuisia) niihin mukaan, mutta jos haluaa harrastaa lajia nimeltä jääkiekko tai jalkapallo, niin ainoa vaihtoehto on tehdä sitä ohjatussa seuratoiminnassa.
Mistähän tulee tuo myytti, että nykyajan lapset eivät liikkuisi kuin ohjatusti. Mä katsoin joskus uteliaisuuttani oman futismuksun älykellosta dataa treeneistä. Lapsi otti selvästi enemmän askelia itsenäisesti puistossa kuin samassa ajassa futistreeneissä.
Ihan joka ikisestä aiheesta tehdystä tutkimuksesta. Varmaan ymmärrät että sinun lapsesi ei muodosta kattavaa otantaa koko maan lasten ja nuorten ikäluokista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri lasten ohjatun harrastuksen on oltava niin kilpailullista?
Ei läheskään kaikki ohjattu harrastus ole kilpailua mutta esim. urheiluun se kilpailu melko olennaisesti kuuluu. Monesti se kunnianhimo ja tavoitteet on syy miksi joku urheiluharrastus valitaan harrastukseksi.
Ikävä kyllä tuo muksujen ja vanhempien kunnianhimo johtaa joukkueurheilussa usein toksisiin tilanteisiin. Jo 7-8-vuotiaat valehtelevat voittaakseen jonkin yksittäisen pallonpompottelukisan. Ja peleissä jopa filmataan. Kärsimään joutuvat ne lahjakkaat, jotka eivät ole kunnianhimoisia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tehdä asioista liian vaikeaa. Pelkästään joukkuevaatteiden osto ja seuramaksu riitää aivan hyvin.
Älä liity mihinkään whatsapp-ryhmiin, lapselle bussikortti jolla menee itse harrastuksiin. Helppoa, halpaa ja simppeliä.
Tämähän se. Peruspulliaisilla on ilmeisesti liikaa aikaa, kun hankaloittavat elämäänsä turhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri lasten ohjatun harrastuksen on oltava niin kilpailullista?
Ei läheskään kaikki ohjattu harrastus ole kilpailua mutta esim. urheiluun se kilpailu melko olennaisesti kuuluu. Monesti se kunnianhimo ja tavoitteet on syy miksi joku urheiluharrastus valitaan harrastukseksi.
Ikävä kyllä tuo muksujen ja vanhempien kunnianhimo johtaa joukkueurheilussa usein toksisiin tilanteisiin. Jo 7-8-vuotiaat valehtelevat voittaakseen jonkin yksittäisen pallonpompottelukisan. Ja peleissä jopa filmataan. Kärsimään joutuvat ne lahjakkaat, jotka eivät ole kunnianhimoisia.
Lahjakuudesta on aika vähän hyötyä monessa urheilussa jos kilpailuhenkisyyttä ei ole. Harrastaa voi vaikka ei olisi lahjakas.
JK maksu olisi aika paljon isompi jos toimitsijat ostettaisiin ulkopuolelta. Ja kyllä treenaamisen kuuluu ruokavalio ja muut terveyteen liittyvät asiat. Lasten on hyvä oppia niitä pienestä pitäen. Se on koko perheen harrastus. Kaikki joukkuelajit on koko perheen harrastus. Monissa vielä paljon enemmän. Esim voimistelussa pitää tehdä pukuja yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse pelasin jalkapalloa 70 ja 80 luvun taitteessa, itse ostettiin nappikset, muut kamat tuli seuralta, joku nimellinen vuosimaksu. Harjoituksiin mentiin pyörällä, vanhemmat ei olleet mitenkään mukana. Peliin mentiin seuran bussilla, mukana oli pelaajat, valmentaja ja bussikuski. Oli hauskaa ja kenenkään ei tarvinnut suorittaa.
Ennen empatia kuului politiikkaan ja ihan joka paikkaan. Nyt narsismi rehottaa ja sen saa nyt vanhemmat hermoillaan maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä estää perustamasta harrstejoukkuetta tai ryhmää joka ei tähtää siihen että kilpaillaan muita joukkueita vastaan?
Se, että jo niiden mokkapalojen leipominen kerran kuussa on täysin ylitsepääsemätön vuori kiivettäväksi.
Mihin niitä mokkapaloja tarvitaan jos ei ole kilpailumatkoja yms?
Ei mihinkään, mutta kuvitteletko että sellainen henkilö jonka mielestä kerran kuussa mokkapalojen leipominen tuntuu liian vaativalta ottaa ja perustaa kokonaisen joukkueen ja alkaa sen toimintaa pyörittämään? Vai onko tämä harrastejoukkuekin taas sellainen jonka Joku Muu pitää perustaa ja itse sitten vaan koittaa muistaa aina joskus lähettää sen muksunsa sinne treenaamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsia ja tiesin silti, että seurassa pelaaminen on täysi helvetinkauhistus. Jännä että luulit kausimaksun riittävän.
Tuollainen harrastaminen vaatii koko perheen sielut alttarilleen.
Miten niin jännä, ettei tiennyt..
Mistä helvetistä tuollaisia voi tietää etukäteen jos ei kokemusta.
Katsopa muuten piruuttas eri seurojen nettisivuja. Missään ei kerrota, millaisen panostuksen lapsen harrastus aikuisilta vaatii
Minkä seuran sivuilla ei ole materiaalipankkia josta löytyy em. ohjeistukset?
Minkä seuran sivuilla on näkyvissä? En löytänyt edes HJK:n sivuilta.
Vierailija kirjoitti:
JK maksu olisi aika paljon isompi jos toimitsijat ostettaisiin ulkopuolelta. Ja kyllä treenaamisen kuuluu ruokavalio ja muut terveyteen liittyvät asiat. Lasten on hyvä oppia niitä pienestä pitäen. Se on koko perheen harrastus. Kaikki joukkuelajit on koko perheen harrastus. Monissa vielä paljon enemmän. Esim voimistelussa pitää tehdä pukuja yms.
Voimistelussa läheskään kaikki ei tähtää kilpailuun tai esiintymisiin joten nitäkin ryhmiä löytyy jossa ei tarvi tehdä pukuja tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse pelasin jalkapalloa 70 ja 80 luvun taitteessa, itse ostettiin nappikset, muut kamat tuli seuralta, joku nimellinen vuosimaksu. Harjoituksiin mentiin pyörällä, vanhemmat ei olleet mitenkään mukana. Peliin mentiin seuran bussilla, mukana oli pelaajat, valmentaja ja bussikuski. Oli hauskaa ja kenenkään ei tarvinnut suorittaa.
Silloin valtio ja kaupungit tuli lasten harrastuksia. Ja meillä oli paljon harrastuksia, mitä paikallinen teollisuus järjesti. Se oli sellaista yhteisöllisyyden aikaan. Jopa bisnes ajatteli jakaa hyvää klähialuueelle. Ehkä kokivat huonoa omaatuntoa, koska saastuttivat ympäristöä. Pitivät imagoaan yllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku jalkapallon pelaaminen voi olla noin kallista ja muutenkin kaikki tuo touhu siinä ympärillä?
Kun olin lapsi 60-luvulla, niin pojat pelasi jalkapalloa koulun kentällä keskenään, joskus oli joku innokas opettaja tai vanhempi poika ohjaajana.
Joskus pelasivat jotain toista koulua vastaan jne.
Sitä sanoisin reiluksi harrastamiseksi. Saivat liikuntaa ja sopivasti kilpailu- ja urheiluhenkeä.
Jääkiekon kanssa ihan sama juttu. Kunta ja urheiluseura pitivät yllä ulkojäärataa ja kenttää. Jotain suojuksia ja varusteita oli siellä pukkarissa röykkkiöinä, mistä ottivat tarvittaessaan. Ei se sen kummempaa ollut. Ikinä mitään kahvioita ollut eikä vanhempia muutenkaan siellä. Tytöt harjoitteli kaunoluistelua ja pojat pelasi.
Jos nyt unohdetaan se ikävä tosiasia että nykynuoret eivät juurikaan omaehtoisesti liiku, niin tuo kuvailemasi ei ole jalkapalloa eikä jääkiekkoa. Kummassakin lajissa on varsin tarkat säännöt ja vaatimukset mm. varusteiden, pelikenttien, joukkuen koon ym osalta. Höntsäfutis ja pipolätkä on kivaa ja ehdottomasti kannattaa kannustaa lapsia (ja aikuisia) niihin mukaan, mutta jos haluaa harrastaa lajia nimeltä jääkiekko tai jalkapallo, niin ainoa vaihtoehto on tehdä sitä ohjatussa seuratoiminnassa.
Mistähän tulee tuo myytti, että nykyajan lapset eivät liikkuisi kuin ohjatusti. Mä katsoin joskus uteliaisuuttani oman futismuksun älykellosta dataa treeneistä. Lapsi otti selvästi enemmän askelia itsenäisesti puistossa kuin samassa ajassa futistreeneissä.
Ihan joka ikisestä aiheesta tehdystä tutkimuksesta. Varmaan ymmärrät että sinun lapsesi ei muodosta kattavaa otantaa koko maan lasten ja nuorten ikäluokista.
Linkkaa toki joku tutkimus. Minun käsitykseni näkemieni tutkimuksien pohjalta on, että omaehtoisesti kyllä liikutaan, mutta nuoret ovat polarisoituneet: osa liikkuu hyvin paljon ja osa ei juuri ollenkaan. Toki paljon liikkuvien joukossa on urheiluseurojen jäseniä, mutta sitten on myös paljon nuoria, jotka liikkuvat täysin omaehtoisesti, esimerkiksi skeittaamalla, trikkaamalla, parkouraamalla, kuntosalilla jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
JK maksu olisi aika paljon isompi jos toimitsijat ostettaisiin ulkopuolelta. Ja kyllä treenaamisen kuuluu ruokavalio ja muut terveyteen liittyvät asiat. Lasten on hyvä oppia niitä pienestä pitäen. Se on koko perheen harrastus. Kaikki joukkuelajit on koko perheen harrastus. Monissa vielä paljon enemmän. Esim voimistelussa pitää tehdä pukuja yms.
Voimistelussa läheskään kaikki ei tähtää kilpailuun tai esiintymisiin joten nitäkin ryhmiä löytyy jossa ei tarvi tehdä pukuja tms.
Aika harvassa. Ei ole osunut kohdalle. Joka joukkue on esiintynyt jossain määrin. Sehän on senkin urheilun ilo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku jalkapallon pelaaminen voi olla noin kallista ja muutenkin kaikki tuo touhu siinä ympärillä?
Kun olin lapsi 60-luvulla, niin pojat pelasi jalkapalloa koulun kentällä keskenään, joskus oli joku innokas opettaja tai vanhempi poika ohjaajana.
Joskus pelasivat jotain toista koulua vastaan jne.
Sitä sanoisin reiluksi harrastamiseksi. Saivat liikuntaa ja sopivasti kilpailu- ja urheiluhenkeä.
Jääkiekon kanssa ihan sama juttu. Kunta ja urheiluseura pitivät yllä ulkojäärataa ja kenttää. Jotain suojuksia ja varusteita oli siellä pukkarissa röykkkiöinä, mistä ottivat tarvittaessaan. Ei se sen kummempaa ollut. Ikinä mitään kahvioita ollut eikä vanhempia muutenkaan siellä. Tytöt harjoitteli kaunoluistelua ja pojat pelasi.
Jos nyt unohdetaan se ikävä tosiasia että nykynuoret eivät juurikaan omaehtoisesti liiku, niin tuo kuvailemasi ei ole jalkapalloa eikä jääkiekkoa. Kummassakin lajissa on varsin tarkat säännöt ja vaatimukset mm. varusteiden, pelikenttien, joukkuen koon ym osalta. Höntsäfutis ja pipolätkä on kivaa ja ehdottomasti kannattaa kannustaa lapsia (ja aikuisia) niihin mukaan, mutta jos haluaa harrastaa lajia nimeltä jääkiekko tai jalkapallo, niin ainoa vaihtoehto on tehdä sitä ohjatussa seuratoiminnassa.
Kyllä.
Lapseni pelaa lätkää joukkueessa, ja toiminta on organisoitunutta, kallista ja vanhempien osalta panostusta vaativaa.
Hän käy myös pelaamassa koulun kaukalossa jäiden aikaan pipolätkää. Kaukalolla on melkein aina sen verran porukkaa, että peliä saadaan aikaan. Tämä ei ole kuitenkaan harrastustoimintaa eikä joukkuetoimintaa, vaan ajanvietettä.
Joukkueessa on joukkueen säännöt: sekä pelissä että vanhemmilla. Jokaisen on tehtävä osansa: lapset pelaavat joukkueena ja vanhemmat muodostavat oman joukkueen, joka valmentaa, huoltaa, talkoilee, kuskaa, tiedottaa, sopii asioista, järjestää, tukee ja rahoittaa. Kaikkia tarvitaan, ja jokaisen panos on tärkeää. Meillä vanhemmilla on sama asenne kuin lapsilla joukkueessa: jos joku ei esimerkiksi sattumalta ei pysty, niin joukkue kantaa vastuuta - vaikka hakemalla sairastuneen vanhemman lapsen kotoa hallille ja tuomalla takaisin. Aktiivisten Whatsapp-ryhmien lisäksi toiminnan perusteet ja toimintatavat on kirjattu ylös. Sen lisäksi tehdään tietenkin kirjalliset aikataulut ja vastuunjakotaulukot ym. Myös taloudenhoito on avointa ja läpinäkyvää, tietenkin. Joukkueena hoidetaan suhteet myös yhdistykseen ja edustukseen - juniorit kannustavat edustusta ja edustuksesta kummipelaajat tsemppaavat juniorijoukkueita.
Tähdätäänkö sitten aina ammattilaisuuteen?
Sehän siinä hiukan ajatteluttaa, että hurjasti laitetaan ja satsataan kaikkea, mutta lopputulos voi silti olla (ja usein on) että mitään jatkoa ei sitten kuitenkaan tule, kun ikää karttuu ja aletaan opiskella jne. Tähtiä syttyy kuitenkin vain harvoin ja silloinhan tilanne on se, että niitä joitakin tähtiä on ollut avittamassa ja hyödyttämässä suuri joukko vanhempia, jotka ei siis ole heidän vanhempiaan.
Ei siinä mitään, en pidä pahana, jos se on mukavaa. Samoinhan monet vanhemmat tukee lastensa musiikkiharrastuksia ostamalla kalliita soittovehkeitä ja maksamalla opetuksesta, ja tuloksena on harrastelijamuusikko jos sitäkään. Mutta jos tuleekin joku hyvä ammattimuusikko, niin sitä ei ainakaan ole sitten muut kuin ne vanhemmat taloudellisesti tukeneet. Siinä ei ole sitä ylläpidettävää joukkuetta ympärillä.
Ainakin meidän joukkueen osalta voi todeta, että ei tähdätä. Joku saattaa elätellä unelmia ammattilaisuudesta, mutta ne ovat enemmän lasten (tai aikuisten) yksityisiä haaveita.
Tähtäämme joukkueessa ensisijaisesti siihen, että joukkuetoiminta yksinkertaisesti jatkuu. Että lapset motivoituvat jatkamaan myös seuraavalla kaudella. Että heidän taitonsa kehittyvät. Että he puhaltavat joukkueena yhteen hiileen, ja saavat tärkeitä kokemuksia joukkuehengestä, yhteishengestä. Että he kasvavat pelaajapolullaan jääkiekkoon, tähän lajiin ja sen harrastamiseen. Jos joku pääsee joskus pelaajapolulla ammattilaisuuteen asti, niin sehän on vain positiivista, mutta ei tietenkään sellaisenaan mikään tavoite. Meidän kaupungissamme on myös aikuisharrastajien joukkueita.
Seuramme edustus (tai siis junioriseura on yhdistysmuotoinen, edustusseura osakeyhtiö) pelaa Mestistasolla, eli "semiammattilaisena", melkein kaikilla edustuksen pelaajilla taitaa olla opiskelupaikka tai päivätyö; eli hekään eivät ole ammattilaisia. Junnujoukkueissa haetaan varmaan esikuvia sieltä edustuksesta, jossa on paljon seuran omakasvatteja. Ehkä jossakin vaiheessa kaikki junnut haaveilevat NHL-urasta (tietenkin), mutta haaveet ovat haaveita. Ei niitä tietenkään ammuta alas, mutta esimerkiksi edustusjoukkueen kummipelaajat tarjoavat esikuvia hieman "lähempää". On aivan realistista olettaa, että junnujoukkueista parhailla pelaajilla on mahdollisuus päästä isona edustukseen, joten se saattaa olla monilla tähtäimessäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku jalkapallon pelaaminen voi olla noin kallista ja muutenkin kaikki tuo touhu siinä ympärillä?
Kun olin lapsi 60-luvulla, niin pojat pelasi jalkapalloa koulun kentällä keskenään, joskus oli joku innokas opettaja tai vanhempi poika ohjaajana.
Joskus pelasivat jotain toista koulua vastaan jne.
Sitä sanoisin reiluksi harrastamiseksi. Saivat liikuntaa ja sopivasti kilpailu- ja urheiluhenkeä.
Jääkiekon kanssa ihan sama juttu. Kunta ja urheiluseura pitivät yllä ulkojäärataa ja kenttää. Jotain suojuksia ja varusteita oli siellä pukkarissa röykkkiöinä, mistä ottivat tarvittaessaan. Ei se sen kummempaa ollut. Ikinä mitään kahvioita ollut eikä vanhempia muutenkaan siellä. Tytöt harjoitteli kaunoluistelua ja pojat pelasi.
Jos nyt unohdetaan se ikävä tosiasia että nykynuoret eivät juurikaan omaehtoisesti liiku, niin tuo kuvailemasi ei ole jalkapalloa eikä jääkiekkoa. Kummassakin lajissa on varsin tarkat säännöt ja vaatimukset mm. varusteiden, pelikenttien, joukkuen koon ym osalta. Höntsäfutis ja pipolätkä on kivaa ja ehdottomasti kannattaa kannustaa lapsia (ja aikuisia) niihin mukaan, mutta jos haluaa harrastaa lajia nimeltä jääkiekko tai jalkapallo, niin ainoa vaihtoehto on tehdä sitä ohjatussa seuratoiminnassa.
Mistähän tulee tuo myytti, että nykyajan lapset eivät liikkuisi kuin ohjatusti. Mä katsoin joskus uteliaisuuttani oman futismuksun älykellosta dataa treeneistä. Lapsi otti selvästi enemmän askelia itsenäisesti puistossa kuin samassa ajassa futistreeneissä.
Ihan joka ikisestä aiheesta tehdystä tutkimuksesta. Varmaan ymmärrät että sinun lapsesi ei muodosta kattavaa otantaa koko maan lasten ja nuorten ikäluokista.
Linkkaa toki joku tutkimus. Minun käsitykseni näkemieni tutkimuksien pohjalta on, että omaehtoisesti kyllä liikutaan, mutta nuoret ovat polarisoituneet: osa liikkuu hyvin paljon ja osa ei juuri ollenkaan. Toki paljon liikkuvien joukossa on urheiluseurojen jäseniä, mutta sitten on myös paljon nuoria, jotka liikkuvat täysin omaehtoisesti, esimerkiksi skeittaamalla, trikkaamalla, parkouraamalla, kuntosalilla jne.
Ne on usein niitä.jounkueurheilijoita. harva liikkuu paljon yksikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri lasten ohjatun harrastuksen on oltava niin kilpailullista?
Ei läheskään kaikki ohjattu harrastus ole kilpailua mutta esim. urheiluun se kilpailu melko olennaisesti kuuluu. Monesti se kunnianhimo ja tavoitteet on syy miksi joku urheiluharrastus valitaan harrastukseksi.
Ikävä kyllä tuo muksujen ja vanhempien kunnianhimo johtaa joukkueurheilussa usein toksisiin tilanteisiin. Jo 7-8-vuotiaat valehtelevat voittaakseen jonkin yksittäisen pallonpompottelukisan. Ja peleissä jopa filmataan. Kärsimään joutuvat ne lahjakkaat, jotka eivät ole kunnianhimoisia.
Lahjakuudesta on aika vähän hyötyä monessa urheilussa jos kilpailuhenkisyyttä ei ole. Harrastaa voi vaikka ei olisi lahjakas.
Lahjakkaiden kunnianhimon puutteesta ei ole haittaa kenellekään, mutta siitä lahjattomien kunnianhimosta on haittaa joka ikiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä estää perustamasta harrstejoukkuetta tai ryhmää joka ei tähtää siihen että kilpaillaan muita joukkueita vastaan?
Se, että jo niiden mokkapalojen leipominen kerran kuussa on täysin ylitsepääsemätön vuori kiivettäväksi.
Mihin niitä mokkapaloja tarvitaan jos ei ole kilpailumatkoja yms?
Ei mihinkään, mutta kuvitteletko että sellainen henkilö jonka mielestä kerran kuussa mokkapalojen leipominen tuntuu liian vaativalta ottaa ja perustaa kokonaisen joukkueen ja alkaa sen toimintaa pyörittämään? Vai onko tämä harrastejoukkuekin taas sellainen jonka Joku Muu pitää perustaa ja itse sitten vaan koittaa muistaa aina joskus lähettää sen muksunsa sinne treenaamaan?
Löytyyhän heitäkin jotka perustaa ja pyörittää tälläisiä ryhmiä.
Itse näen suurempana ongelmana sen että harrastajia tälläisiin ryhmiin ei nykyisin riitä niin että voisi puhua joukkueesta. Kilpailu myös harrastusten välillä on kovaa, mahdollisuuksia on niin monia. Hyvä kun harrstajia riittää edes joukkueen verran jääkiekkoon, pesäpalloon, sählyyn, jalkapalloon.... puhumattakaan että lajin sisällä harrastajia riittäisi eritasoisiin joukkueihin.
Minä kävin kymmenvuotiaasta lähtien nuorten kirjallisuuspiirissä ja se ei maksanut kenellekään lanttiakaan. Minulle siitä oli hyötyä.
Ammattini ja työnikin liittyy kirjallisuuteen. Elämänpolkuni viitoittivat jo pienenä Nalle Puh ja Milli-Molli.
Tähdätäänkö sitten aina ammattilaisuuteen?
Sehän siinä hiukan ajatteluttaa, että hurjasti laitetaan ja satsataan kaikkea, mutta lopputulos voi silti olla (ja usein on) että mitään jatkoa ei sitten kuitenkaan tule, kun ikää karttuu ja aletaan opiskella jne. Tähtiä syttyy kuitenkin vain harvoin ja silloinhan tilanne on se, että niitä joitakin tähtiä on ollut avittamassa ja hyödyttämässä suuri joukko vanhempia, jotka ei siis ole heidän vanhempiaan.
Ei siinä mitään, en pidä pahana, jos se on mukavaa. Samoinhan monet vanhemmat tukee lastensa musiikkiharrastuksia ostamalla kalliita soittovehkeitä ja maksamalla opetuksesta, ja tuloksena on harrastelijamuusikko jos sitäkään. Mutta jos tuleekin joku hyvä ammattimuusikko, niin sitä ei ainakaan ole sitten muut kuin ne vanhemmat taloudellisesti tukeneet. Siinä ei ole sitä ylläpidettävää joukkuetta ympärillä.