Lue keskustelun säännöt.
Lapsi liittyi seurajoukkueeseen 'harrastamaan', kulttuurisokki!
15.04.2026 |
Lapsemme halusi joukkueeseen pelaamaan. Aiemmat pihahöntsyt jäi, ja halusi paikallisen urheiluseuran joukkueeseen, koska moni luokkalaisensa on siinä myös.
No mikäs siinä, ajateltiin. Kiva harrastus.
Ajateltiin, että vanhempien panostus on joukkuevaatteiden osto. Nappikset ja uusi pallo. Ja seuramaksu. Mikä onkin ihan yllättävän kohtuullinen.
Kenttä on vieressä, pääsee siihen pyörällä.
Ensimmäisenä meidät vanhemmat liitettiin joukkueen vanhempien watsappiryhmään. Sieltä tuli dokkaria. Että miten on hyvä syödä, ja lenkkiä pitäisi poikien tehdä, ennen pelejä ei kaveriyökyläilyjä, aina treeneihin, vaikka katselemaan, jos paikat kipeänä, peleihin aina mukaan, vaikkei valittaisikaan, koska oppi kentän laidalta jne.
Sitten meidät vanhemmat liitettiin toimitsijawatsappiryhmään. Että pitää ilmottautua toimitsijaksi ja huoltajiksi peleihin, ja jos ei pääse omalla vuorollaan, pitää hommata tuuraaja.
Sitten meidät liitettiin kimppakyytiwatsappiryhmään. Että pitää sopia kimppakyydit peleihin, kaikki vanhemmat kuskaa vuorollaan, pelejä kaudella melkein joka viikonloppu.
Että hä? Lapsi on iloinen että nyt samassa porukassa luokkakavereiden kanssa.
Mutta millä hinnalla.. luulin oikeasti että kausimaksu riittää. En ajatellut tästä koko perheen harrastusta
Kommentit (679)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni ratkaisi asian ryhtymällä itse valmentajaksi. Ei tarvitse maksaa kausimaksun ja varusteiden lisäksi mitään eikä kuskata tai muutakaan, riittää että on kaksi kertaa viikossa treeneissä pelit päälle, ja jokainen ymmärtää että yksi ihminen ei voi keretä jokaiseen harjoitukseen tai jokaiseen peliin. Lisäksi saa seuran puolesta seuran treeni vaatteet itselleen Valmentajia on yhteensä neljä. Aina joku paikkaa silloin kun joku toinen ei kerkeä paikalle. Lisäksi kerran vuodessa tulee muutama 100 € tilille korvaukseksi.
Ihanan helppoa ja tiedetään etukäteen miten hommat menee eikä tarvitse olla vanhempien WhatsApp ryhmässäkään sillä siellä on ne jotka saavat isompaa korvausta valmentamisestaan.Miksei voi ehtiä jokaiseen harjoitukseen ja peliin? Minä en ole pois kuin silloin kun olen oikeasti sairas. Poissaolokerrat pystyi laskemaan kahden käden sormilla. Eräänä vuonna olin polvileikkausta seuranneena päivänä kentän laidalla keppien kanssa. Ja sitten viimeiset vuodet kun olin yksilölajissa niin ei mun ryhmällä edes ollut muita valmentajia. Joten aina paikalla.
Mietihän oikein rankasti mitä kaikkia syitä voisikaan olla elämän varrella. Pinnistä, kyllä se sieltä tulee.
Joo, yhden kerran muistan. Oli exän mukana synnärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja 99% niistä pojista EI tule olemaan aikuisena futareita, 97% ei pelaa enää edes yli 15-vuotiaana.
Mutta onhan se varmasti hauskaa lapsille, ja oppiihan siinä paljon kaikkea hyvää rutiineista kurinalaisuuteen, liikunnallisuuteen ja joukkueessa toimimiseen. Muulle perheelle hinta on silti niin kova, että vaikka lapsen sukupuolella ei todellakaan ole minulle mitään väliä, niin tässä harrastusasiassa olen tyytyväinen, että lapseni on tyttö. Ja joo, osa tytöistäkin pelaa lätkää tai futista, mutta se on selvästi harvinaisempaa tytöillä, kun taas pojilla lätkä tai futis on hyvin todennäköinen harrastus ja imaisee äidin elämän.
Ei nyt sentään noin surullisesti prosentit mene, mutta toki laji kuin laji niin ne harrastajamäärät putoaa radikaalisti kun siirrytään ala-asteelta yläasteelle, yläasteelta lukioon tai muuhun toisen asteen kouluun ja armeija-aikoihin sitten vielä yksi selkeä dropout kohta.
Vierailija kirjoitti:
Ja 99% niistä pojista EI tule olemaan aikuisena futareita, 97% ei pelaa enää edes yli 15-vuotiaana.
Mutta onhan se varmasti hauskaa lapsille, ja oppiihan siinä paljon kaikkea hyvää rutiineista kurinalaisuuteen, liikunnallisuuteen ja joukkueessa toimimiseen. Muulle perheelle hinta on silti niin kova, että vaikka lapsen sukupuolella ei todellakaan ole minulle mitään väliä, niin tässä harrastusasiassa olen tyytyväinen, että lapseni on tyttö. Ja joo, osa tytöistäkin pelaa lätkää tai futista, mutta se on selvästi harvinaisempaa tytöillä, kun taas pojilla lätkä tai futis on hyvin todennäköinen harrastus ja imaisee äidin elämän.
Jalkapallossa on noin neljännes harrastajista jo tyttöjä/naisia. Se on yksi nopeiten kasvavista harrastajaryhmistä koko Suomessa, saattaa olla jopa ykkönen.
Iso ongelma on tuo että lapsi saa harrastaa vain jos harrastaa myös 10 vuoden päästä tai aikuisena tai harrastamisesta tulee ammatti. Harrastaminen on todella tärkeää niille 98:lle prosentille myös jotka eivät jatka enää aikuisena harrastustaan. Itse en lapsena saanut harrastaa mitään mitä olisin halunnut koska vanhemmat päättelivät että niistä ei tule minulle kuitenkaan . Veljeni sen sijaan sai harrastaa mitä halusi sillä yhdestä harrastuksesta tuli hänelle ammatti. Sitä ammattia hän nyt ei enää alkoholisminsa vuoksi harjoita. Nyt hänellä ei ole mitään harrastuksia eikä edes töitä. Itselläni on mukavia harrastuksia näin aikuisena enkä yhtään niistä harrastanut lapsena. Työni pohjautuu myös mielenkiinnon kohteeseen vaikka sitä en ole harrastanutkaan lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs ajattelit, että nuo hommat juniorijoukkueessa hoituvat, jos vanhemmat eivät ole mukana järjestelyissä? Joku maksettu ihmisjoukko tulee ja hoitaa pelien toimitsijahommat, kahvion pyörittämiset, se kuuluisa joku kuskaa joukkueen vieraspeleihin? Ymmärräthän, että ilman vanhempien panostusta kenelläkään ei olisi varaa laittaa lapsiaan seurajoukkueeseen harrastamaan, sillä se tulisi liian kalliiksi.
(olen itsekin monta monituista kertaa seissyt kahvion myyntipöydän takana tai istunut pitämässä pöytäkirjaa, jotta junnut saa pelata. Eri laji tosin)
Mun tytär harrasti tanssia tanssikoulussa. Kuskasin treeneihin 2x viikossa, näytökset jouluna ja keväällä. Niitä varten piti tehdä kampaus. Treenivaatteet piti ostaa. Muuten ei mitään mokkapalasulkeisia tai kuskailuja. Ihmettelen kuka jaksaa tuollaisia koko perheen harrastuksia.
Joo ja tyttöjen joukkuevoimistelu ym. intensiiviset harrastukset eivät myöskään vaadi perheeltä ollenkaan tuollaista osallistumista, kuin poikien lätkät ja futikset.
En todellakaan lähtisi mihinkään mokkapalarumbaan, varsinkin kun on jo kokemus tytön äitinä ja tiedän mitä tyttöjen maailma on - niilläkin, jotka harrastavat erittäin intensiivisesti ja kilpailevat ympäri Eurooppaa tai jopa maailmaa. Näiden äideillä on silti omakin elämä, toisin kuin kaverilla jonka 8v poika pelaa lätkää Nurmijärvellä - eikä tasan varmasti tule pelaamaan enää 10 vuoden päästä. :D
Pikkusiskoni harrasti (ja harrastaa edelleen 40 vuoden jälkeenkin) voimistelua, ja kyllä äitini siellä oli joka viikko jossain siivoustalkoissa, lipunmyyjänä, ompelemassa pukuja ja liimailemassa strasseja, laittamassa hiuksia, kuskaamassa kisoihin, pyörittämässä buffaa, leipomassa niitä helvetin mokkapaloja ja vaikka ja mitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs ajattelit, että nuo hommat juniorijoukkueessa hoituvat, jos vanhemmat eivät ole mukana järjestelyissä? Joku maksettu ihmisjoukko tulee ja hoitaa pelien toimitsijahommat, kahvion pyörittämiset, se kuuluisa joku kuskaa joukkueen vieraspeleihin? Ymmärräthän, että ilman vanhempien panostusta kenelläkään ei olisi varaa laittaa lapsiaan seurajoukkueeseen harrastamaan, sillä se tulisi liian kalliiksi.
(olen itsekin monta monituista kertaa seissyt kahvion myyntipöydän takana tai istunut pitämässä pöytäkirjaa, jotta junnut saa pelata. Eri laji tosin)
Mun tytär harrasti tanssia tanssikoulussa. Kuskasin treeneihin 2x viikossa, näytökset jouluna ja keväällä. Niitä varten piti tehdä kampaus. Treenivaatteet piti ostaa. Muuten ei mitään mokkapalasulkeisia tai kuskailuja. Ihmettelen kuka jaksaa tuollaisia koko perheen harrastuksia.
Joo ja tyttöjen joukkuevoimistelu ym. intensiiviset harrastukset eivät myöskään vaadi perheeltä ollenkaan tuollaista osallistumista, kuin poikien lätkät ja futikset.
En todellakaan lähtisi mihinkään mokkapalarumbaan, varsinkin kun on jo kokemus tytön äitinä ja tiedän mitä tyttöjen maailma on - niilläkin, jotka harrastavat erittäin intensiivisesti ja kilpailevat ympäri Eurooppaa tai jopa maailmaa. Näiden äideillä on silti omakin elämä, toisin kuin kaverilla jonka 8v poika pelaa lätkää Nurmijärvellä - eikä tasan varmasti tule pelaamaan enää 10 vuoden päästä. :D
Pikkusiskoni harrasti (ja harrastaa edelleen 40 vuoden jälkeenkin) voimistelua, ja kyllä äitini siellä oli joka viikko jossain siivoustalkoissa, lipunmyyjänä, ompelemassa pukuja ja liimailemassa strasseja, laittamassa hiuksia, kuskaamassa kisoihin, pyörittämässä buffaa, leipomassa niitä helvetin mokkapaloja ja vaikka ja mitä.
Mun tuntemista äideistä kukaan ei ole. Ei todellakaan ole mitään mokkapalarumbaa tai mitään. Lähinnä raha pöytään ja that's it, äideillä on omatkin harrastukset ja vaativat urat.
Vierailija kirjoitti:
Iso ongelma on tuo että lapsi saa harrastaa vain jos harrastaa myös 10 vuoden päästä tai aikuisena tai harrastamisesta tulee ammatti. Harrastaminen on todella tärkeää niille 98:lle prosentille myös jotka eivät jatka enää aikuisena harrastustaan. Itse en lapsena saanut harrastaa mitään mitä olisin halunnut koska vanhemmat päättelivät että niistä ei tule minulle kuitenkaan . Veljeni sen sijaan sai harrastaa mitä halusi sillä yhdestä harrastuksesta tuli hänelle ammatti. Sitä ammattia hän nyt ei enää alkoholisminsa vuoksi harjoita. Nyt hänellä ei ole mitään harrastuksia eikä edes töitä. Itselläni on mukavia harrastuksia näin aikuisena enkä yhtään niistä harrastanut lapsena. Työni pohjautuu myös mielenkiinnon kohteeseen vaikka sitä en ole harrastanutkaan lapsena.
Itse pelasin junnuna lätkää ja futista yläasteelle asti, sitten kiinnostus vaihtui kitaraan, tyttöihin ja kaljaan, ja urheilu jäi. Nelikymppisenä sitten palasin kuitenkin kummankin lajin pariin, ja siellä höntsäporukassakin on aika paljon kivempaa kun on se lapsena hankittu lajitaito kuitenkin jollain tapaa vielä olemassa eikä tarvinnut opetella koko peliä aivan ummikosta alkaen. Eli vaikka se harrastus jossain kohtaa loppuisikin, ei se tarkoita etteikö se voisi vielä joskus alkaa uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs ajattelit, että nuo hommat juniorijoukkueessa hoituvat, jos vanhemmat eivät ole mukana järjestelyissä? Joku maksettu ihmisjoukko tulee ja hoitaa pelien toimitsijahommat, kahvion pyörittämiset, se kuuluisa joku kuskaa joukkueen vieraspeleihin? Ymmärräthän, että ilman vanhempien panostusta kenelläkään ei olisi varaa laittaa lapsiaan seurajoukkueeseen harrastamaan, sillä se tulisi liian kalliiksi.
(olen itsekin monta monituista kertaa seissyt kahvion myyntipöydän takana tai istunut pitämässä pöytäkirjaa, jotta junnut saa pelata. Eri laji tosin)
Mun tytär harrasti tanssia tanssikoulussa. Kuskasin treeneihin 2x viikossa, näytökset jouluna ja keväällä. Niitä varten piti tehdä kampaus. Treenivaatteet piti ostaa. Muuten ei mitään mokkapalasulkeisia tai kuskailuja. Ihmettelen kuka jaksaa tuollaisia koko perheen harrastuksia.
Joo ja tyttöjen joukkuevoimistelu ym. intensiiviset harrastukset eivät myöskään vaadi perheeltä ollenkaan tuollaista osallistumista, kuin poikien lätkät ja futikset.
En todellakaan lähtisi mihinkään mokkapalarumbaan, varsinkin kun on jo kokemus tytön äitinä ja tiedän mitä tyttöjen maailma on - niilläkin, jotka harrastavat erittäin intensiivisesti ja kilpailevat ympäri Eurooppaa tai jopa maailmaa. Näiden äideillä on silti omakin elämä, toisin kuin kaverilla jonka 8v poika pelaa lätkää Nurmijärvellä - eikä tasan varmasti tule pelaamaan enää 10 vuoden päästä. :D
Pikkusiskoni harrasti (ja harrastaa edelleen 40 vuoden jälkeenkin) voimistelua, ja kyllä äitini siellä oli joka viikko jossain siivoustalkoissa, lipunmyyjänä, ompelemassa pukuja ja liimailemassa strasseja, laittamassa hiuksia, kuskaamassa kisoihin, pyörittämässä buffaa, leipomassa niitä helvetin mokkapaloja ja vaikka ja mitä.
Mun tuntemista äideistä kukaan ei ole. Ei todellakaan ole mitään mokkapalarumbaa tai mitään. Lähinnä raha pöytään ja that's it, äideillä on omatkin harrastukset ja vaativat urat.
No kuten huomaat niin ei kannata tehdä yleistyksiä omista pienistä piireistään, koska ne harvoin jos koskaan vastaavat todellisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs ajattelit, että nuo hommat juniorijoukkueessa hoituvat, jos vanhemmat eivät ole mukana järjestelyissä? Joku maksettu ihmisjoukko tulee ja hoitaa pelien toimitsijahommat, kahvion pyörittämiset, se kuuluisa joku kuskaa joukkueen vieraspeleihin? Ymmärräthän, että ilman vanhempien panostusta kenelläkään ei olisi varaa laittaa lapsiaan seurajoukkueeseen harrastamaan, sillä se tulisi liian kalliiksi.
(olen itsekin monta monituista kertaa seissyt kahvion myyntipöydän takana tai istunut pitämässä pöytäkirjaa, jotta junnut saa pelata. Eri laji tosin)
Mun tytär harrasti tanssia tanssikoulussa. Kuskasin treeneihin 2x viikossa, näytökset jouluna ja keväällä. Niitä varten piti tehdä kampaus. Treenivaatteet piti ostaa. Muuten ei mitään mokkapalasulkeisia tai kuskailuja. Ihmettelen kuka jaksaa tuollaisia koko perheen harrastuksia.
Entäs jos lapsesi olisi halunnut kilpailla siinä tanssissa? Osallistua muodostelmaan, pienryhmään, duoon ja tehdä vielä soolon. Sekä discossa että performing arts -lajeissa, mahdollisesti myös katutanssissa ja lattarissa , eli yhteensä jo 8 - 16 sarjaa koreografioineen ja vaatteineen (ja maksuineen). Kyllä siitä tanssistakin saa meinaan sitten elämäntehtävän niin halutessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse tulen vl-yhteisöstä, ja siellä pojat pelaavat JATKUVASTI jotain. Siis aivan koko ajan. Kaikki hyvässä kunnossa, liikunnallisia, pelaavat ryhmässä ja osaavat toimia laumassa jne.
Ja ketään ei äidit kuskaa, ei leivo mokkapaloja eikä maksa euroakaan seuroille. Muu yhteiskunta vain lopetti pihalla pelaamisen ja "höntsän", ja siirtyi systeemin rattaisiin harrastamaan pelkästään seuroissa.
Mikä on vl-yhteisö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs ajattelit, että nuo hommat juniorijoukkueessa hoituvat, jos vanhemmat eivät ole mukana järjestelyissä? Joku maksettu ihmisjoukko tulee ja hoitaa pelien toimitsijahommat, kahvion pyörittämiset, se kuuluisa joku kuskaa joukkueen vieraspeleihin? Ymmärräthän, että ilman vanhempien panostusta kenelläkään ei olisi varaa laittaa lapsiaan seurajoukkueeseen harrastamaan, sillä se tulisi liian kalliiksi.
(olen itsekin monta monituista kertaa seissyt kahvion myyntipöydän takana tai istunut pitämässä pöytäkirjaa, jotta junnut saa pelata. Eri laji tosin)
Mun tytär harrasti tanssia tanssikoulussa. Kuskasin treeneihin 2x viikossa, näytökset jouluna ja keväällä. Niitä varten piti tehdä kampaus. Treenivaatteet piti ostaa. Muuten ei mitään mokkapalasulkeisia tai kuskailuja. Ihmettelen kuka jaksaa tuollaisia koko perheen harrastuksia.
Joo ja tyttöjen joukkuevoimistelu ym. intensiiviset harrastukset eivät myöskään vaadi perheeltä ollenkaan tuollaista osallistumista, kuin poikien lätkät ja futikset.
En todellakaan lähtisi mihinkään mokkapalarumbaan, varsinkin kun on jo kokemus tytön äitinä ja tiedän mitä tyttöjen maailma on - niilläkin, jotka harrastavat erittäin intensiivisesti ja kilpailevat ympäri Eurooppaa tai jopa maailmaa. Näiden äideillä on silti omakin elämä, toisin kuin kaverilla jonka 8v poika pelaa lätkää Nurmijärvellä - eikä tasan varmasti tule pelaamaan enää 10 vuoden päästä. :D
Pikkusiskoni harrasti (ja harrastaa edelleen 40 vuoden jälkeenkin) voimistelua, ja kyllä äitini siellä oli joka viikko jossain siivoustalkoissa, lipunmyyjänä, ompelemassa pukuja ja liimailemassa strasseja, laittamassa hiuksia, kuskaamassa kisoihin, pyörittämässä buffaa, leipomassa niitä helvetin mokkapaloja ja vaikka ja mitä.
Mun tuntemista äideistä kukaan ei ole. Ei todellakaan ole mitään mokkapalarumbaa tai mitään. Lähinnä raha pöytään ja that's it, äideillä on omatkin harrastukset ja vaativat urat.
No kuten huomaat niin ei kannata tehdä yleistyksiä omista pienistä piireistään, koska ne harvoin jos koskaan vastaavat todellisuutta.
Ja sä luulet, että sun 40 vuoden takaiset kokemukset vastaavat tämän päivän kaupunkilaisen kilpavoimistelijan elämää?
Jos se kilpavoimistelu vaatisi äidiltä mokkapaloja ja oman elämän unohtamista, niin enköhän tietäisi sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Iso ongelma on tuo että lapsi saa harrastaa vain jos harrastaa myös 10 vuoden päästä tai aikuisena tai harrastamisesta tulee ammatti. Harrastaminen on todella tärkeää niille 98:lle prosentille myös jotka eivät jatka enää aikuisena harrastustaan. Itse en lapsena saanut harrastaa mitään mitä olisin halunnut koska vanhemmat päättelivät että niistä ei tule minulle kuitenkaan . Veljeni sen sijaan sai harrastaa mitä halusi sillä yhdestä harrastuksesta tuli hänelle ammatti. Sitä ammattia hän nyt ei enää alkoholisminsa vuoksi harjoita. Nyt hänellä ei ole mitään harrastuksia eikä edes töitä. Itselläni on mukavia harrastuksia näin aikuisena enkä yhtään niistä harrastanut lapsena. Työni pohjautuu myös mielenkiinnon kohteeseen vaikka sitä en ole harrastanutkaan lapsena.
Tietysti harrastaminen on tärkeää itsessään. Monet harrastaa sellaisia harrastuksia, joihin pääsevät kulkemaan pääasiassa itse, tai ainakaan perheen loma-ajat ja kaikki eivät häiriinny niiden harrastusten vuoksi.
Hyvin nuo ovat pärjänneet elämässään, jotka ovat tottuneet hoitamaan harrastuksensa lapsenakin itse. On sanottu, että niin paljon saat harrastaa kuin ikinä haluat, mutta itse hoidat harrastuksesi ainakin pääosin. Paremmin tuollaiset tutut on pärjänneet kuin ne, joille kaikki ohjattiin, pureskeltiin ja kuskattiin valmiina.
Mokkapalat ja oman elämän unohtaminen....
Kuinka monta tuntia oikeasti menee lapsen kuskaamiseen? Ja tosiaan sen treeniaika kannattaa hyödyntää niihin omiin treeneihin. Puolessatoista tunnissa vetää oikein kivan juoksulenkin, kutoo pitkän pätkän, lukee monta kymmentä sivua, tekee hyvän kuntosalitreenin ulkokuntosalilla, joita usein on kenttien lähistöllä, käy kirjastossa tai kaupassa.
Kuinka monta buffettia joukkueella oikeasti on vuodessa? Meidän joukkueella ei ole ollut ensimmäistäkään, kausi alkoi marraskuussa. Eikä ole tulossakaan. Hallitalkoot on, mutta niihin ei ole pakko osallistua. Olen toiminut tämän kauden aikana kerran kirjurina, aikaa meni max 2 h.
Ei ole oma elämä unohtunut. Ja jos se elämä tarkoittaa Vauva-palstalla roikkumista, niin ehkä sit joutaakin unohtua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tulen vl-yhteisöstä, ja siellä pojat pelaavat JATKUVASTI jotain. Siis aivan koko ajan. Kaikki hyvässä kunnossa, liikunnallisia, pelaavat ryhmässä ja osaavat toimia laumassa jne.
Ja ketään ei äidit kuskaa, ei leivo mokkapaloja eikä maksa euroakaan seuroille. Muu yhteiskunta vain lopetti pihalla pelaamisen ja "höntsän", ja siirtyi systeemin rattaisiin harrastamaan pelkästään seuroissa.
Mikä on vl-yhteisö?
L-positiivisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs ajattelit, että nuo hommat juniorijoukkueessa hoituvat, jos vanhemmat eivät ole mukana järjestelyissä? Joku maksettu ihmisjoukko tulee ja hoitaa pelien toimitsijahommat, kahvion pyörittämiset, se kuuluisa joku kuskaa joukkueen vieraspeleihin? Ymmärräthän, että ilman vanhempien panostusta kenelläkään ei olisi varaa laittaa lapsiaan seurajoukkueeseen harrastamaan, sillä se tulisi liian kalliiksi.
(olen itsekin monta monituista kertaa seissyt kahvion myyntipöydän takana tai istunut pitämässä pöytäkirjaa, jotta junnut saa pelata. Eri laji tosin)
Mun tytär harrasti tanssia tanssikoulussa. Kuskasin treeneihin 2x viikossa, näytökset jouluna ja keväällä. Niitä varten piti tehdä kampaus. Treenivaatteet piti ostaa. Muuten ei mitään mokkapalasulkeisia tai kuskailuja. Ihmettelen kuka jaksaa tuollaisia koko perheen harrastuksia.
Joo ja tyttöjen joukkuevoimistelu ym. intensiiviset harrastukset eivät myöskään vaadi perheeltä ollenkaan tuollaista osallistumista, kuin poikien lätkät ja futikset.
En todellakaan lähtisi mihinkään mokkapalarumbaan, varsinkin kun on jo kokemus tytön äitinä ja tiedän mitä tyttöjen maailma on - niilläkin, jotka harrastavat erittäin intensiivisesti ja kilpailevat ympäri Eurooppaa tai jopa maailmaa. Näiden äideillä on silti omakin elämä, toisin kuin kaverilla jonka 8v poika pelaa lätkää Nurmijärvellä - eikä tasan varmasti tule pelaamaan enää 10 vuoden päästä. :D
Pikkusiskoni harrasti (ja harrastaa edelleen 40 vuoden jälkeenkin) voimistelua, ja kyllä äitini siellä oli joka viikko jossain siivoustalkoissa, lipunmyyjänä, ompelemassa pukuja ja liimailemassa strasseja, laittamassa hiuksia, kuskaamassa kisoihin, pyörittämässä buffaa, leipomassa niitä helvetin mokkapaloja ja vaikka ja mitä.
Mun tuntemista äideistä kukaan ei ole. Ei todellakaan ole mitään mokkapalarumbaa tai mitään. Lähinnä raha pöytään ja that's it, äideillä on omatkin harrastukset ja vaativat urat.
No kuten huomaat niin ei kannata tehdä yleistyksiä omista pienistä piireistään, koska ne harvoin jos koskaan vastaavat todellisuutta.
Ja sä luulet, että sun 40 vuoden takaiset kokemukset vastaavat tämän päivän kaupunkilaisen kilpavoimistelijan elämää?
Jos se kilpavoimistelu vaatisi äidiltä mokkapaloja ja oman elämän unohtamista, niin enköhän tietäisi sen.
Koita nyt vaan saada mahtumaan sinne kusen ja paskan tukkimaan kalloosi että vaikka sinun lapsesi joukkueessa toimitaan yhdellä tapaa ei se tarkoita että kaikissa joukkueissa toimitaan samalla tapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja 99% niistä pojista EI tule olemaan aikuisena futareita, 97% ei pelaa enää edes yli 15-vuotiaana.
Mutta onhan se varmasti hauskaa lapsille, ja oppiihan siinä paljon kaikkea hyvää rutiineista kurinalaisuuteen, liikunnallisuuteen ja joukkueessa toimimiseen. Muulle perheelle hinta on silti niin kova, että vaikka lapsen sukupuolella ei todellakaan ole minulle mitään väliä, niin tässä harrastusasiassa olen tyytyväinen, että lapseni on tyttö. Ja joo, osa tytöistäkin pelaa lätkää tai futista, mutta se on selvästi harvinaisempaa tytöillä, kun taas pojilla lätkä tai futis on hyvin todennäköinen harrastus ja imaisee äidin elämän.
En oikein usko noita sinun prosenttejasi. Olisiko joku lähde joka todentaisi väitteesi?
Todellinen drop-out on jalkapallossa 75% kun katsotaan niitä jotka harrastavat seuratasolla vielä 18-vuotiaana. Harrastajamäärät ovat korkeimmillaan 12-vuotiaana ja jyrkin pudotus nähdään juuri 15-vuotiailla.
Syyt ovat selvät. Ensinnäkin koulu alkaa olla haastavampi mutta jalkapallossa taso tiivistää porukkaa niin että aiemmin kymmenissä kasvattiseurojen ikäkausijoukkueissa harrastaneet pakkautuvat kouralliseen B:n SM-joukkueita joissa on kolmen ikäluokan parhaat max 20 hengen rosterissa.
Ne jotka eivät tähän porukkaan mahdu yleensä lopettavat kokonaan jos ovat vähänkin kunnianhimoisempia. Heti perään pitää löytää paikka aikuisten joukkueesta jossa onkin sitten 20 hengen rosterissa 16-30v parhaat.
Me ratkaistiin matkaongelmat sillä, että asutaan urheilukeskuksen vieressä.
Lapsia ei tartte viedä kun kulkevat jalan naapuriin. Ylipäätään kaikki harrastukset valittu sen mukaan että päästään jalan, pyörällä tai julkisilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso ongelma on tuo että lapsi saa harrastaa vain jos harrastaa myös 10 vuoden päästä tai aikuisena tai harrastamisesta tulee ammatti. Harrastaminen on todella tärkeää niille 98:lle prosentille myös jotka eivät jatka enää aikuisena harrastustaan. Itse en lapsena saanut harrastaa mitään mitä olisin halunnut koska vanhemmat päättelivät että niistä ei tule minulle kuitenkaan . Veljeni sen sijaan sai harrastaa mitä halusi sillä yhdestä harrastuksesta tuli hänelle ammatti. Sitä ammattia hän nyt ei enää alkoholisminsa vuoksi harjoita. Nyt hänellä ei ole mitään harrastuksia eikä edes töitä. Itselläni on mukavia harrastuksia näin aikuisena enkä yhtään niistä harrastanut lapsena. Työni pohjautuu myös mielenkiinnon kohteeseen vaikka sitä en ole harrastanutkaan lapsena.
Tietysti harrastaminen on tärkeää itsessään. Monet harrastaa sellaisia harrastuksia, joihin pääsevät kulkemaan pääasiassa itse, tai ainakaan perheen loma-ajat ja kaikki eivät häiriinny niiden harrastusten vuoksi.
Hyvin nuo ovat pärjänneet elämässään, jotka ovat tottuneet hoitamaan harrastuksensa lapsenakin itse. On sanottu, että niin paljon saat harrastaa kuin ikinä haluat, mutta itse hoidat harrastuksesi ainakin pääosin. Paremmin tuollaiset tutut on pärjänneet kuin ne, joille kaikki ohjattiin, pureskeltiin ja kuskattiin valmiina.
Saanko kysyä miten tämä liittyi lainaamaasi viestiin? T: se jolle vaatasit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs ajattelit, että nuo hommat juniorijoukkueessa hoituvat, jos vanhemmat eivät ole mukana järjestelyissä? Joku maksettu ihmisjoukko tulee ja hoitaa pelien toimitsijahommat, kahvion pyörittämiset, se kuuluisa joku kuskaa joukkueen vieraspeleihin? Ymmärräthän, että ilman vanhempien panostusta kenelläkään ei olisi varaa laittaa lapsiaan seurajoukkueeseen harrastamaan, sillä se tulisi liian kalliiksi.
(olen itsekin monta monituista kertaa seissyt kahvion myyntipöydän takana tai istunut pitämässä pöytäkirjaa, jotta junnut saa pelata. Eri laji tosin)
Mun tytär harrasti tanssia tanssikoulussa. Kuskasin treeneihin 2x viikossa, näytökset jouluna ja keväällä. Niitä varten piti tehdä kampaus. Treenivaatteet piti ostaa. Muuten ei mitään mokkapalasulkeisia tai kuskailuja. Ihmettelen kuka jaksaa tuollaisia koko perheen harrastuksia.
Joo ja tyttöjen joukkuevoimistelu ym. intensiiviset harrastukset eivät myöskään vaadi perheeltä ollenkaan tuollaista osallistumista, kuin poikien lätkät ja futikset.
En todellakaan lähtisi mihinkään mokkapalarumbaan, varsinkin kun on jo kokemus tytön äitinä ja tiedän mitä tyttöjen maailma on - niilläkin, jotka harrastavat erittäin intensiivisesti ja kilpailevat ympäri Eurooppaa tai jopa maailmaa. Näiden äideillä on silti omakin elämä, toisin kuin kaverilla jonka 8v poika pelaa lätkää Nurmijärvellä - eikä tasan varmasti tule pelaamaan enää 10 vuoden päästä. :D
Pikkusiskoni harrasti (ja harrastaa edelleen 40 vuoden jälkeenkin) voimistelua, ja kyllä äitini siellä oli joka viikko jossain siivoustalkoissa, lipunmyyjänä, ompelemassa pukuja ja liimailemassa strasseja, laittamassa hiuksia, kuskaamassa kisoihin, pyörittämässä buffaa, leipomassa niitä helvetin mokkapaloja ja vaikka ja mitä.
Mun tuntemista äideistä kukaan ei ole. Ei todellakaan ole mitään mokkapalarumbaa tai mitään. Lähinnä raha pöytään ja that's it, äideillä on omatkin harrastukset ja vaativat urat.
No kuten huomaat niin ei kannata tehdä yleistyksiä omista pienistä piireistään, koska ne harvoin jos koskaan vastaavat todellisuutta.
Ja sä luulet, että sun 40 vuoden takaiset kokemukset vastaavat tämän päivän kaupunkilaisen kilpavoimistelijan elämää?
Jos se kilpavoimistelu vaatisi äidiltä mokkapaloja ja oman elämän unohtamista, niin enköhän tietäisi sen.
Minun on mahdoton kuvitella että tietäisit mitään oman kuplasi ulkopuolisesta maailmasta.
Voi olla että juuri sinulla on näin. Ketä kiinnostaa.
Pelkästään pk-seudulla on yli miljoona asukasta eivätkä sinun kokemuksesi päde automaattisesti kenenkään muun kohdalla.
En oikein usko noita sinun prosenttejasi. Olisiko joku lähde joka todentaisi väitteesi?