Lue keskustelun säännöt.
Lapsi liittyi seurajoukkueeseen 'harrastamaan', kulttuurisokki!
15.04.2026 |
Lapsemme halusi joukkueeseen pelaamaan. Aiemmat pihahöntsyt jäi, ja halusi paikallisen urheiluseuran joukkueeseen, koska moni luokkalaisensa on siinä myös.
No mikäs siinä, ajateltiin. Kiva harrastus.
Ajateltiin, että vanhempien panostus on joukkuevaatteiden osto. Nappikset ja uusi pallo. Ja seuramaksu. Mikä onkin ihan yllättävän kohtuullinen.
Kenttä on vieressä, pääsee siihen pyörällä.
Ensimmäisenä meidät vanhemmat liitettiin joukkueen vanhempien watsappiryhmään. Sieltä tuli dokkaria. Että miten on hyvä syödä, ja lenkkiä pitäisi poikien tehdä, ennen pelejä ei kaveriyökyläilyjä, aina treeneihin, vaikka katselemaan, jos paikat kipeänä, peleihin aina mukaan, vaikkei valittaisikaan, koska oppi kentän laidalta jne.
Sitten meidät vanhemmat liitettiin toimitsijawatsappiryhmään. Että pitää ilmottautua toimitsijaksi ja huoltajiksi peleihin, ja jos ei pääse omalla vuorollaan, pitää hommata tuuraaja.
Sitten meidät liitettiin kimppakyytiwatsappiryhmään. Että pitää sopia kimppakyydit peleihin, kaikki vanhemmat kuskaa vuorollaan, pelejä kaudella melkein joka viikonloppu.
Että hä? Lapsi on iloinen että nyt samassa porukassa luokkakavereiden kanssa.
Mutta millä hinnalla.. luulin oikeasti että kausimaksu riittää. En ajatellut tästä koko perheen harrastusta
Kommentit (679)
Kirjoittelin tuolla jossain taaempana, että olen 10 vuotta ollut mukana tässä jalkapalloharrastuksessa.
Jossain vaiheessa laskettiin vaihtoehtoa, jossa seuran bussi hakisi lapset koulusta ja veisi treeneihin iltapäivällä. Vanhemmat hakisi vain pois tai sitten lapset tulisi itse julkisilla. Kustannukset nousivat liian korkeiksi, lapsia oli eri kouluissa, reitistä kehittyi monimutkainen ja pitkä. Eli ei toteutettu.
Joukkueissa on kokemukseni mukaan hyvin paljon vanhempia, jotka eivät tee mitään. Eikä kenenkään ole pakko. Tällä hetkellä itse en tee mitään, eikä kukaan pakota. Vielä pari vuotta sitten tein töitä tunteja laskematta. Ja miksikö tein?
No: joukkueessa on aina lapsia, joiden kotona ei ole yhtään liikaa rahaa. Minulla oli osaamista hankkia stipendejä ja avustuksia, jolloin nämäkin lapset pääsivät leireille, turnauksiin ja jopa ulkomaille. Kun minä hankin edullisia kenttiä ja pelejä, kustannuksia saatiin laskettua. Kun minä leivoin mokkapaloja ja korvapuusteja, paistoin vohveleita ja keitin kahvia, saatiin rahaa joukkueelle, ja tämä hyödytti paitsi itseäni myös näitä vähävaraisten perheiden lapsia.
Jäinkö itse jotenkin paitsi jostain, jäikö omat harrastukset tauolle? Ei. Pystyin harrastamaan liikuntaa, lukemista, käsitöitä, puutarhanhoitoa ihan niin kuin ennenkin. Se, mistä tingin, oli television katselu. Eli oli vuosia, joina katsoin vain iltauutiset (ja Valioliigaa).
Joukkueissa on riittänyt tarpeeksi vanhempia huoltajiksi, liveseurantaan, jojoiksi ja vapaaehtoistyöhön. Ei ole olemassa joukkuetta, jolla olisi buffa jokaikinen viikonloppu. Ja jos olisikin, ei sinne kaikkien tarvitse aina leipoa tai yleensäkään osallistua. Ei tarvitse myydä mitään pakolla.
Jos niitä muita auttavia, kyyditseviä ja mokkapalaa leipovia vanhempia ei olisi, harrastaminen tulisi monelle liian kalliiksi. Kilparyhmissä ei ole myöskään lihavia lapsia, jalkapalloa voi harrastaa niin monella tasolla. Alemmilla tasoilla urheilullisuuden vaatimukset ovat alemmat. Kilpatasoilla kilpailu on kovempaa.
Antaako urheilu enemmän kuin videopelit? Taatusti. Tunnetaitojen oppiminen pelissä on aivan eri asia kuin ihmisten, pettymysten ja onnistumisten kohtaaminen oikeassa elämässä. On äärimmäisen huolestuttavaa edes puhua tunnetaitojen oppimisesta videopelissä.
Se, että lasten harrastaminen vaatii vanhempien panostusta, on totta. Mutta lapset ovat lapsia vain vähän aikaa, vanhempia on usein enemmän kuin yksi, muutkin sukulaiset voivat auttaa kuskaamisessa, kyytirinkejä voi perustaa. Ratkaisut löytyvät tekemällä, valittaminen harvoin tuottaa mitään tulosta. Ei jalkapallossa eikä elämässäkään. Videopeleistä en tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jospa lapsi sitten lopulta kyllästyy. Yleensä raja taitaa tulla vastaan siinä murkkuiässä tai kun koulu alkaa olla vaativaa. Tuttupiirin lahjakas jalkapalloilija lopetti yläkoulussa.
Yksilölajeissa ei olisi noita joukkueen moninaisia velvoitteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena että jossain oli vuosia sitten että videopelit voivat olla kehittäviäkin. Oli jotain tarkkuudesta vaikka kirurgin ammatissa. En muista lähdettä. Oletan kuitenkin että tässäkin oli kyse "terveestä" harrastamisesta muun elämän ohella.
Jep ja mikä tahansa harrastus on haitallista tai addiktiivista, jos se lapsi ei halua tehdä mitään muuta tai jos koulunkäynti ja sosiaalinen elämä siitä kärsii. Mutta jostain syystä vain videopeleihin kohdistuva into nähdään kauhean huolestuttavana, mutta se ei sen sijaan huoleta, vaikka lapsella kaikki muu elämä jäisi sivuun urheiluharrastuksen takia. Kavereiden synttäreille ei päästä, koulukirjat ei kiinnosta ja koko elämä on vaan sitä harrastusta. Se nyt on addiktio jos joku.
Videopelejä pelatessa yleensä istutaan paikoillaan ja tuijotetaan ruutua läheltä silmät rasittuen. Jalkapalloa pelatessa yleensä liikutaan, ulkoillaan, katsotaan myös kauas, kommunikoidaan sosiaalisesti edes jotain, kannetaan vastuuta ryhmässä, kuunnellaan ohjausta... Tutkimusten mukaan liikunta tukee myös kouluoppimista.
Toiset taas haluaa kehittää myös aivojaan, luovuuttaan ja ajattelukykyään sekä muun muassa niitä tunnetaitojaan, eikä pelkkää kroppaa. Siihen monet videopelit toimii paljon paremmin kuin jalkapallo. Ja ihannetilanteessa lapsi harrastaa monipuolisesti sekä mieltä että kehoa kehittäviä juttuja, eikä vanhempien pakottamana keskity maanisesti yhteen ainoaan asiaan.
Jalkapallossa pärjää nykyään vain ne pelaajat joilla on luovuutta ja ajattelukykyä ja nopeat aivot tehdä nopeasti ratkaisuja.
Pelkkä hyvä kunto ei ole riittänyt enää pitkiin aikoihin.
Videopelit taitaa kyllä enimmäkseen vaikuttaa negatiivisesti tunneälyyn. Harva teini pelaa ns "hyviä" pelejää vaan fortnitia.
Kyllä jalkapallossa riittää hyvä kunto ja pallonkäsittelytaito ihan korkeimmalle tasolle asti aina sinne jonnekin 15-16 vuotiaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoittelin tuolla jossain taaempana, että olen 10 vuotta ollut mukana tässä jalkapalloharrastuksessa.
Jossain vaiheessa laskettiin vaihtoehtoa, jossa seuran bussi hakisi lapset koulusta ja veisi treeneihin iltapäivällä. Vanhemmat hakisi vain pois tai sitten lapset tulisi itse julkisilla. Kustannukset nousivat liian korkeiksi, lapsia oli eri kouluissa, reitistä kehittyi monimutkainen ja pitkä. Eli ei toteutettu.
Joukkueissa on kokemukseni mukaan hyvin paljon vanhempia, jotka eivät tee mitään. Eikä kenenkään ole pakko. Tällä hetkellä itse en tee mitään, eikä kukaan pakota. Vielä pari vuotta sitten tein töitä tunteja laskematta. Ja miksikö tein?
No: joukkueessa on aina lapsia, joiden kotona ei ole yhtään liikaa rahaa. Minulla oli osaamista hankkia stipendejä ja avustuksia, jolloin nämäkin lapset pääsivät leireille, turnauksiin ja jopa ulkomaille. Kun minä hankin edullisia kenttiä ja pelejä, kustannuksia saatiin laskettua. Kun minä leivoin mokkapaloja ja korvapuusteja, paistoin vohveleita ja keitin kahvia, saatiin rahaa joukkueelle, ja tämä hyödytti paitsi itseäni myös näitä vähävaraisten perheiden lapsia.
Jäinkö itse jotenkin paitsi jostain, jäikö omat harrastukset tauolle? Ei. Pystyin harrastamaan liikuntaa, lukemista, käsitöitä, puutarhanhoitoa ihan niin kuin ennenkin. Se, mistä tingin, oli television katselu. Eli oli vuosia, joina katsoin vain iltauutiset (ja Valioliigaa).
Joukkueissa on riittänyt tarpeeksi vanhempia huoltajiksi, liveseurantaan, jojoiksi ja vapaaehtoistyöhön. Ei ole olemassa joukkuetta, jolla olisi buffa jokaikinen viikonloppu. Ja jos olisikin, ei sinne kaikkien tarvitse aina leipoa tai yleensäkään osallistua. Ei tarvitse myydä mitään pakolla.
Jos niitä muita auttavia, kyyditseviä ja mokkapalaa leipovia vanhempia ei olisi, harrastaminen tulisi monelle liian kalliiksi. Kilparyhmissä ei ole myöskään lihavia lapsia, jalkapalloa voi harrastaa niin monella tasolla. Alemmilla tasoilla urheilullisuuden vaatimukset ovat alemmat. Kilpatasoilla kilpailu on kovempaa.
Antaako urheilu enemmän kuin videopelit? Taatusti. Tunnetaitojen oppiminen pelissä on aivan eri asia kuin ihmisten, pettymysten ja onnistumisten kohtaaminen oikeassa elämässä. On äärimmäisen huolestuttavaa edes puhua tunnetaitojen oppimisesta videopelissä.
Se, että lasten harrastaminen vaatii vanhempien panostusta, on totta. Mutta lapset ovat lapsia vain vähän aikaa, vanhempia on usein enemmän kuin yksi, muutkin sukulaiset voivat auttaa kuskaamisessa, kyytirinkejä voi perustaa. Ratkaisut löytyvät tekemällä, valittaminen harvoin tuottaa mitään tulosta. Ei jalkapallossa eikä elämässäkään. Videopeleistä en tiedä.
Joku sanoi aiemmin, että urheiluseuraporukka on harvinaisen hurmoshenkistä sakkia, ja sen kyllä huomaa. Teille on täysin mahdotonta uskoa, että mikään muu voisi olla kehittävää ja kasvattavaa kuin urheilu, urheilu ja urheilu. Toivottavasti omista lapsistani ei kasva noin yksioikoisesti ja mustavalkoisesti ajattelevia ihmisiä. Olette oikeita harrstaja-hemuleita, joille se oma juttu on maailman ainoa tekemisen arvoinen asia ja kaikki muu onkin turhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on aika hurmoshenkistä porukkaa. Sen olen kyllä huomannutkin, että nämä lapsiaan jalkapallo- ja jääkiekkotreeneihin jatkuvasti kuskaavat ihmiset ottaa asian haudanvakavasti ja totisina.
Koko elämä uhrataan sille ja aikataulutetaan kaikki sen mukaisesti. Johonkin sillä pyritään, mutta jos kerran kyse on vain harrastuksen tukemisesta, niin miksi ollaan valmiit uhraamaan niin paljon? Koko perheen elämä pyörii vain sen ympärillä.
Moni ei uhraisi omaankaan harrastukseensa niin paljon.
Luonnollisesti lasten elämä on monelle vanhemmalle tärkeämpää kuin oma elämä oma itsensä kautta. Mun lapsella on 3 aktiiviharrastusta + päälle kaikkea sälää. Minä en harrasta juuri mitään. Se on ihan fine. Lapsen elämä on vasta alussa ja haluamme auttaa hyvissä lähtökohdissa.
Tottakai lasten elämän kautta eläminen on tärkeää ja hienoa nähdä ja osallistua lasten elämään, josta tulee hyviä muistoja. Kannustus sille.
Mutta etenkin tytöille uhrautuva äiti ei ole hyvä roolimalli. ' En tarvitse mitään elämässä ' voi johdattaa tytöt huonoihin valintoihin elämässä.
Huh huh. Eiköhän jokainen määrittele itse sen, miten haluaa elää missäkin hetkessä. En elä sinun näkemyksiesi mukaan vaan omieni. Ja jos koen saavani enemmän jälkipolven harrastusten tukemisesta kuin omista harrastuksistani, niin ei varmaan ole sinun asiasi alkaa syytellä minua huonoksi roolimallksi.
Ok, jos haluat tehdä lapsellesi karhunpalveluksen.
Etkä halua kehittää itseäsi.
Vitsailitko? Ei vauvapalstalla ja somessa roikkuminen ole mitään itensä kehittämistä. Ne samat vanhemmat jotka ovat liian laiskoja viemään lasta harrastuksiin on ne samat jotka harrastaa somettamista sohvalta.
Eikä lapsen fudis ole pois omista harrastuksista. Se hetki kun lasta viedään ja haetaan on tosi lyhyt ja koskee vain pieniä lapsia. Isommat hoitaa asiansa itse. Sä oot sen pienen lapsen kanssa joka tapauksessa etkä omassa harrastuksessasi.
On paljon tavoitteellisia harrastuksia, joita tehdään kotona. Muun muassa kaikki taide- ja musiikkiharrastukset. Kaikki harrastukset ja kiinnostuksenkohteet kun eivät ole urheilua, usko tai älä.
Miten kuoroa tai vaikkapa orkesterissa soittoa tehdään kotona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hotellissa saa kunnon aamupalan, pääsee saunaan jne. Pelaajat myös lepäävät paremmin. Kaikki eivät nauti ryhmämajoituksesta."
Eikös ryhmämajoitus juuri kasvattaisi niitä kuuluisia resilienssiä ja myös yhteenkuuluvuuden tunnetta - sen lisäksi, että se tulisi paljon edullisemmaksi? Itse kun mietin lapsuuteni matkoja, niin en muista silloin tulleen edes mieleen mitkään hotellimajoitukset. Toisaalta en myöskään muista lapsuudestani hirveää valitusta harrastusten kalleudesta. Harrastukset olivat edullisia, ja toki joku johtajan poika saattoi harrastaa laskettelua, mutta yleensä kai ihmiset harrastivat sitä, mihin oli varaa, ja sillä sipuli.
Harrastukset olivat edullisia koska tilat olivat ilmaisia. Nyt yhdellä ainoalla lätkäjoukkueella menee kymmeniä tuhansia vuodessa pelkkiin jäävuoroihin ja seuratasolla puhutaan miljoonista.
No ei todellakaan. Jos laskee vaikka tuon meidän hallin mukaan, 175 €/h ja seuralla on noin 40-45 h/vko. Jäätä on elokuun alusta huhtikuun loppuun. 175 €/h x 45 h/vko x 38 vko = 290700 €. Ei lähelläkään miljoonaa.
No esimerkiksi Tepsillä on pelkkiä joukkueita/harrasteryhmiä pitkälti yli kolmekymmentä, joten sitä jääaikaa menee aika paljon enemmän kuin 45 h/viikko.
Turusta en tiedä, mutta esimerkiksi Oulussa kaikki kaupungin liikuntatilat ovat ilmaisia alle 18-vuotialle.
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs ajattelit, että nuo hommat juniorijoukkueessa hoituvat, jos vanhemmat eivät ole mukana järjestelyissä? Joku maksettu ihmisjoukko tulee ja hoitaa pelien toimitsijahommat, kahvion pyörittämiset, se kuuluisa joku kuskaa joukkueen vieraspeleihin? Ymmärräthän, että ilman vanhempien panostusta kenelläkään ei olisi varaa laittaa lapsiaan seurajoukkueeseen harrastamaan, sillä se tulisi liian kalliiksi.
(olen itsekin monta monituista kertaa seissyt kahvion myyntipöydän takana tai istunut pitämässä pöytäkirjaa, jotta junnut saa pelata. Eri laji tosin)
Mun tytär harrasti tanssia tanssikoulussa. Kuskasin treeneihin 2x viikossa, näytökset jouluna ja keväällä. Niitä varten piti tehdä kampaus. Treenivaatteet piti ostaa. Muuten ei mitään mokkapalasulkeisia tai kuskailuja. Ihmettelen kuka jaksaa tuollaisia koko perheen harrastuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on niin monta kertaa jo mainittu sana mokkapalat, että olen Luojalle kiitollinen, etten ole joutunut mokomaan pyörityksen.
Inhoan mokkapaloja. Toivottavasti ne on vain vitsi.
Mokkapalat ovat haudanvakava asia.
Jokaisessa seurassa, joukkueessa ja luokkaretken suunnittelussa on vähintään yksi äiti, joka pitää huolen siitä, että tarjoiluun/myyntiin tehdään takuulla MOKKAPALOJA, yleensä ne tilataan määräämällä että kioskiin 120 kpl MOKKAPALOJA.
Siis voi kiesus, kyseessä täytyy olla vallanhimon muoto, ettei vain kukaan leipuriksi lupautuva kuvittelisi ettei Mirkku X olekaan johtaja, vaan leipoja voisi jopa itse päättää tekeekö esim. kakkua, piirakkaa, kääretorttua, pullaa, tms makeaa leipomusta.Viimeksi kävin serkun lapsen pelissä ja ei ollut mokkapaloja tarjolla. Valitin kioskilla 5 minuuttia ja lopuksi lähdin autolla etsimään mokkapaloja vieraasta kaupungista. Kahdessa marketissa ei ollut. Lopulta lykästi erikoiskahvilasta. Ostin kolme palaa ja palasin pelipaikalle. Valitettavasti aikaa kului 1,5 tuntia ja serkun lapsen pelistä oli mennyt jo yli puolet.
Tämän takia KAHVILASSA KUULUU OLLA MOKKAPALOJA
Englannin jalkapallohuliganismi on kuin pyhäkoulun kuoroharjoitukset verrattuna siihen jos Peräkylän Pamauksen sunnuntaibuffasta loppuu mokkapalat!
Ja 99% niistä pojista EI tule olemaan aikuisena futareita, 97% ei pelaa enää edes yli 15-vuotiaana.
Mutta onhan se varmasti hauskaa lapsille, ja oppiihan siinä paljon kaikkea hyvää rutiineista kurinalaisuuteen, liikunnallisuuteen ja joukkueessa toimimiseen. Muulle perheelle hinta on silti niin kova, että vaikka lapsen sukupuolella ei todellakaan ole minulle mitään väliä, niin tässä harrastusasiassa olen tyytyväinen, että lapseni on tyttö. Ja joo, osa tytöistäkin pelaa lätkää tai futista, mutta se on selvästi harvinaisempaa tytöillä, kun taas pojilla lätkä tai futis on hyvin todennäköinen harrastus ja imaisee äidin elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on aika hurmoshenkistä porukkaa. Sen olen kyllä huomannutkin, että nämä lapsiaan jalkapallo- ja jääkiekkotreeneihin jatkuvasti kuskaavat ihmiset ottaa asian haudanvakavasti ja totisina.
Koko elämä uhrataan sille ja aikataulutetaan kaikki sen mukaisesti. Johonkin sillä pyritään, mutta jos kerran kyse on vain harrastuksen tukemisesta, niin miksi ollaan valmiit uhraamaan niin paljon? Koko perheen elämä pyörii vain sen ympärillä.
Moni ei uhraisi omaankaan harrastukseensa niin paljon.
Luonnollisesti lasten elämä on monelle vanhemmalle tärkeämpää kuin oma elämä oma itsensä kautta. Mun lapsella on 3 aktiiviharrastusta + päälle kaikkea sälää. Minä en harrasta juuri mitään. Se on ihan fine. Lapsen elämä on vasta alussa ja haluamme auttaa hyvissä lähtökohdissa.
Tottakai lasten elämän kautta eläminen on tärkeää ja hienoa nähdä ja osallistua lasten elämään, josta tulee hyviä muistoja. Kannustus sille.
Mutta etenkin tytöille uhrautuva äiti ei ole hyvä roolimalli. ' En tarvitse mitään elämässä ' voi johdattaa tytöt huonoihin valintoihin elämässä.
Huh huh. Eiköhän jokainen määrittele itse sen, miten haluaa elää missäkin hetkessä. En elä sinun näkemyksiesi mukaan vaan omieni. Ja jos koen saavani enemmän jälkipolven harrastusten tukemisesta kuin omista harrastuksistani, niin ei varmaan ole sinun asiasi alkaa syytellä minua huonoksi roolimallksi.
Ok, jos haluat tehdä lapsellesi karhunpalveluksen.
Etkä halua kehittää itseäsi.
Vitsailitko? Ei vauvapalstalla ja somessa roikkuminen ole mitään itensä kehittämistä. Ne samat vanhemmat jotka ovat liian laiskoja viemään lasta harrastuksiin on ne samat jotka harrastaa somettamista sohvalta.
Eikä lapsen fudis ole pois omista harrastuksista. Se hetki kun lasta viedään ja haetaan on tosi lyhyt ja koskee vain pieniä lapsia. Isommat hoitaa asiansa itse. Sä oot sen pienen lapsen kanssa joka tapauksessa etkä omassa harrastuksessasi.
On paljon tavoitteellisia harrastuksia, joita tehdään kotona. Muun muassa kaikki taide- ja musiikkiharrastukset. Kaikki harrastukset ja kiinnostuksenkohteet kun eivät ole urheilua, usko tai älä.
Miten kuoroa tai vaikkapa orkesterissa soittoa tehdään kotona?
Tiedän pari kuoroa, jotka harjoittelivat korona aikana teamsin tms. välityksellä. Ja silloin korona-aikaan näin konsertinkin, jossa laulajat olivat kuka missäkin ja homma striimattiin. Joten kuoroa ja miksei orkesteriakin, voi harjoitella kotoa käsin.
Vierailija kirjoitti:
"Hotellissa saa kunnon aamupalan, pääsee saunaan jne. Pelaajat myös lepäävät paremmin. Kaikki eivät nauti ryhmämajoituksesta."
Eikös ryhmämajoitus juuri kasvattaisi niitä kuuluisia resilienssiä ja myös yhteenkuuluvuuden tunnetta - sen lisäksi, että se tulisi paljon edullisemmaksi? Itse kun mietin lapsuuteni matkoja, niin en muista silloin tulleen edes mieleen mitkään hotellimajoitukset. Toisaalta en myöskään muista lapsuudestani hirveää valitusta harrastusten kalleudesta. Harrastukset olivat edullisia, ja toki joku johtajan poika saattoi harrastaa laskettelua, mutta yleensä kai ihmiset harrastivat sitä, mihin oli varaa, ja sillä sipuli.
Eikös se ryhmä ole ryhmä hotellissakin? Ei kai ryhmämajoitus tarkoita, että maataan siskonpetillä jossakin jumppasalissa?
Jos lapsia tai nuoria on samassa tilassa enemmän kuin kaksi, ei kukaan nuku kunnolla ja pelit menee puolivaloilla. Mutta toki kyse onkin harrastuksesta, ja se sosiaalinen toinen puoli koko jutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs ajattelit, että nuo hommat juniorijoukkueessa hoituvat, jos vanhemmat eivät ole mukana järjestelyissä? Joku maksettu ihmisjoukko tulee ja hoitaa pelien toimitsijahommat, kahvion pyörittämiset, se kuuluisa joku kuskaa joukkueen vieraspeleihin? Ymmärräthän, että ilman vanhempien panostusta kenelläkään ei olisi varaa laittaa lapsiaan seurajoukkueeseen harrastamaan, sillä se tulisi liian kalliiksi.
(olen itsekin monta monituista kertaa seissyt kahvion myyntipöydän takana tai istunut pitämässä pöytäkirjaa, jotta junnut saa pelata. Eri laji tosin)
Mun tytär harrasti tanssia tanssikoulussa. Kuskasin treeneihin 2x viikossa, näytökset jouluna ja keväällä. Niitä varten piti tehdä kampaus. Treenivaatteet piti ostaa. Muuten ei mitään mokkapalasulkeisia tai kuskailuja. Ihmettelen kuka jaksaa tuollaisia koko perheen harrastuksia.
Joo ja tyttöjen joukkuevoimistelu ym. intensiiviset harrastukset eivät myöskään vaadi perheeltä ollenkaan tuollaista osallistumista, kuin poikien lätkät ja futikset.
En todellakaan lähtisi mihinkään mokkapalarumbaan, varsinkin kun on jo kokemus tytön äitinä ja tiedän mitä tyttöjen maailma on - niilläkin, jotka harrastavat erittäin intensiivisesti ja kilpailevat ympäri Eurooppaa tai jopa maailmaa. Näiden äideillä on silti omakin elämä, toisin kuin kaverilla jonka 8v poika pelaa lätkää Nurmijärvellä - eikä tasan varmasti tule pelaamaan enää 10 vuoden päästä. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hotellissa saa kunnon aamupalan, pääsee saunaan jne. Pelaajat myös lepäävät paremmin. Kaikki eivät nauti ryhmämajoituksesta."
Eikös ryhmämajoitus juuri kasvattaisi niitä kuuluisia resilienssiä ja myös yhteenkuuluvuuden tunnetta - sen lisäksi, että se tulisi paljon edullisemmaksi? Itse kun mietin lapsuuteni matkoja, niin en muista silloin tulleen edes mieleen mitkään hotellimajoitukset. Toisaalta en myöskään muista lapsuudestani hirveää valitusta harrastusten kalleudesta. Harrastukset olivat edullisia, ja toki joku johtajan poika saattoi harrastaa laskettelua, mutta yleensä kai ihmiset harrastivat sitä, mihin oli varaa, ja sillä sipuli.
Harrastukset olivat edullisia koska tilat olivat ilmaisia. Nyt yhdellä ainoalla lätkäjoukkueella menee kymmeniä tuhansia vuodessa pelkkiin jäävuoroihin ja seuratasolla puhutaan miljoonista.
No ei todellakaan. Jos laskee vaikka tuon meidän hallin mukaan, 175 €/h ja seuralla on noin 40-45 h/vko. Jäätä on elokuun alusta huhtikuun loppuun. 175 €/h x 45 h/vko x 38 vko = 290700 €. Ei lähelläkään miljoonaa.
No esimerkiksi Tepsillä on pelkkiä joukkueita/harrasteryhmiä pitkälti yli kolmekymmentä, joten sitä jääaikaa menee aika paljon enemmän kuin 45 h/viikko.
Turusta en tiedä, mutta esimerkiksi Oulussa kaikki kaupungin liikuntatilat ovat ilmaisia alle 18-vuotialle.
Niin ne oli täälläkin silloin wanhoina hywinä aicoina. Ei ole enää. Eikä Impivaaran mentyä kuun vaihteessa kiinni täällä muutenkaan ole enää kuin yksi kaupungin jäähalli, muut ovat kaupallisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs ajattelit, että nuo hommat juniorijoukkueessa hoituvat, jos vanhemmat eivät ole mukana järjestelyissä? Joku maksettu ihmisjoukko tulee ja hoitaa pelien toimitsijahommat, kahvion pyörittämiset, se kuuluisa joku kuskaa joukkueen vieraspeleihin? Ymmärräthän, että ilman vanhempien panostusta kenelläkään ei olisi varaa laittaa lapsiaan seurajoukkueeseen harrastamaan, sillä se tulisi liian kalliiksi.
(olen itsekin monta monituista kertaa seissyt kahvion myyntipöydän takana tai istunut pitämässä pöytäkirjaa, jotta junnut saa pelata. Eri laji tosin)
Mun tytär harrasti tanssia tanssikoulussa. Kuskasin treeneihin 2x viikossa, näytökset jouluna ja keväällä. Niitä varten piti tehdä kampaus. Treenivaatteet piti ostaa. Muuten ei mitään mokkapalasulkeisia tai kuskailuja. Ihmettelen kuka jaksaa tuollaisia koko perheen harrastuksia.
Minä taas ihmettelen että kuka jaksaa jotain tanssia, vaikuttaa tosi tylsältä.
Vierailija kirjoitti:
Ja 99% niistä pojista EI tule olemaan aikuisena futareita, 97% ei pelaa enää edes yli 15-vuotiaana.
Mutta onhan se varmasti hauskaa lapsille, ja oppiihan siinä paljon kaikkea hyvää rutiineista kurinalaisuuteen, liikunnallisuuteen ja joukkueessa toimimiseen. Muulle perheelle hinta on silti niin kova, että vaikka lapsen sukupuolella ei todellakaan ole minulle mitään väliä, niin tässä harrastusasiassa olen tyytyväinen, että lapseni on tyttö. Ja joo, osa tytöistäkin pelaa lätkää tai futista, mutta se on selvästi harvinaisempaa tytöillä, kun taas pojilla lätkä tai futis on hyvin todennäköinen harrastus ja imaisee äidin elämän.
Kyllä tyttöjenkin harrastukset voi imaista perheen elämän. Ystäväperheen yläkoululainen treenaa tanssia kolme kertaa viikossa, eikä ole siellä omassa kaupunginosassa. Kuljetusrumba on melkoinen.
Itse tulen vl-yhteisöstä, ja siellä pojat pelaavat JATKUVASTI jotain. Siis aivan koko ajan. Kaikki hyvässä kunnossa, liikunnallisia, pelaavat ryhmässä ja osaavat toimia laumassa jne.
Ja ketään ei äidit kuskaa, ei leivo mokkapaloja eikä maksa euroakaan seuroille. Muu yhteiskunta vain lopetti pihalla pelaamisen ja "höntsän", ja siirtyi systeemin rattaisiin harrastamaan pelkästään seuroissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on aika hurmoshenkistä porukkaa. Sen olen kyllä huomannutkin, että nämä lapsiaan jalkapallo- ja jääkiekkotreeneihin jatkuvasti kuskaavat ihmiset ottaa asian haudanvakavasti ja totisina.
Koko elämä uhrataan sille ja aikataulutetaan kaikki sen mukaisesti. Johonkin sillä pyritään, mutta jos kerran kyse on vain harrastuksen tukemisesta, niin miksi ollaan valmiit uhraamaan niin paljon? Koko perheen elämä pyörii vain sen ympärillä.
Moni ei uhraisi omaankaan harrastukseensa niin paljon.
Luonnollisesti lasten elämä on monelle vanhemmalle tärkeämpää kuin oma elämä oma itsensä kautta. Mun lapsella on 3 aktiiviharrastusta + päälle kaikkea sälää. Minä en harrasta juuri mitään. Se on ihan fine. Lapsen elämä on vasta alussa ja haluamme auttaa hyvissä lähtökohdissa.
Tottakai lasten elämän kautta eläminen on tärkeää ja hienoa nähdä ja osallistua lasten elämään, josta tulee hyviä muistoja. Kannustus sille.
Mutta etenkin tytöille uhrautuva äiti ei ole hyvä roolimalli. ' En tarvitse mitään elämässä ' voi johdattaa tytöt huonoihin valintoihin elämässä.
Huh huh. Eiköhän jokainen määrittele itse sen, miten haluaa elää missäkin hetkessä. En elä sinun näkemyksiesi mukaan vaan omieni. Ja jos koen saavani enemmän jälkipolven harrastusten tukemisesta kuin omista harrastuksistani, niin ei varmaan ole sinun asiasi alkaa syytellä minua huonoksi roolimallksi.
Ok, jos haluat tehdä lapsellesi karhunpalveluksen.
Etkä halua kehittää itseäsi.
Vitsailitko? Ei vauvapalstalla ja somessa roikkuminen ole mitään itensä kehittämistä. Ne samat vanhemmat jotka ovat liian laiskoja viemään lasta harrastuksiin on ne samat jotka harrastaa somettamista sohvalta.
Eikä lapsen fudis ole pois omista harrastuksista. Se hetki kun lasta viedään ja haetaan on tosi lyhyt ja koskee vain pieniä lapsia. Isommat hoitaa asiansa itse. Sä oot sen pienen lapsen kanssa joka tapauksessa etkä omassa harrastuksessasi.
Se on futis, ei fudis. Vai onko mielestäsi lajin nimi foodball?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja 99% niistä pojista EI tule olemaan aikuisena futareita, 97% ei pelaa enää edes yli 15-vuotiaana.
Mutta onhan se varmasti hauskaa lapsille, ja oppiihan siinä paljon kaikkea hyvää rutiineista kurinalaisuuteen, liikunnallisuuteen ja joukkueessa toimimiseen. Muulle perheelle hinta on silti niin kova, että vaikka lapsen sukupuolella ei todellakaan ole minulle mitään väliä, niin tässä harrastusasiassa olen tyytyväinen, että lapseni on tyttö. Ja joo, osa tytöistäkin pelaa lätkää tai futista, mutta se on selvästi harvinaisempaa tytöillä, kun taas pojilla lätkä tai futis on hyvin todennäköinen harrastus ja imaisee äidin elämän.
Kyllä tyttöjenkin harrastukset voi imaista perheen elämän. Ystäväperheen yläkoululainen treenaa tanssia kolme kertaa viikossa, eikä ole siellä omassa kaupunginosassa. Kuljetusrumba on melkoinen.
Kolme kertaa viikossa treenit ja sinne kuskaus ei ole vielä kenenkään elämän imaisua, etenkin jos verrataan tuohon urheiluseurojen joukkoepelimaailmaan turnauksineen. Tuossa on tehty myös valintoja, ettei asuta julkisten varrella, vaan esim. taajamassa tai maalta, josta pitää kuskata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni ratkaisi asian ryhtymällä itse valmentajaksi. Ei tarvitse maksaa kausimaksun ja varusteiden lisäksi mitään eikä kuskata tai muutakaan, riittää että on kaksi kertaa viikossa treeneissä pelit päälle, ja jokainen ymmärtää että yksi ihminen ei voi keretä jokaiseen harjoitukseen tai jokaiseen peliin. Lisäksi saa seuran puolesta seuran treeni vaatteet itselleen Valmentajia on yhteensä neljä. Aina joku paikkaa silloin kun joku toinen ei kerkeä paikalle. Lisäksi kerran vuodessa tulee muutama 100 € tilille korvaukseksi.
Ihanan helppoa ja tiedetään etukäteen miten hommat menee eikä tarvitse olla vanhempien WhatsApp ryhmässäkään sillä siellä on ne jotka saavat isompaa korvausta valmentamisestaan.Miksei voi ehtiä jokaiseen harjoitukseen ja peliin? Minä en ole pois kuin silloin kun olen oikeasti sairas. Poissaolokerrat pystyi laskemaan kahden käden sormilla. Eräänä vuonna olin polvileikkausta seuranneena päivänä kentän laidalla keppien kanssa. Ja sitten viimeiset vuodet kun olin yksilölajissa niin ei mun ryhmällä edes ollut muita valmentajia. Joten aina paikalla.
Mietihän oikein rankasti mitä kaikkia syitä voisikaan olla elämän varrella. Pinnistä, kyllä se sieltä tulee.
No esimerkiksi Tepsillä on pelkkiä joukkueita/harrasteryhmiä pitkälti yli kolmekymmentä, joten sitä jääaikaa menee aika paljon enemmän kuin 45 h/viikko.