Lue keskustelun säännöt.
Lapsi liittyi seurajoukkueeseen 'harrastamaan', kulttuurisokki!
15.04.2026 |
Lapsemme halusi joukkueeseen pelaamaan. Aiemmat pihahöntsyt jäi, ja halusi paikallisen urheiluseuran joukkueeseen, koska moni luokkalaisensa on siinä myös.
No mikäs siinä, ajateltiin. Kiva harrastus.
Ajateltiin, että vanhempien panostus on joukkuevaatteiden osto. Nappikset ja uusi pallo. Ja seuramaksu. Mikä onkin ihan yllättävän kohtuullinen.
Kenttä on vieressä, pääsee siihen pyörällä.
Ensimmäisenä meidät vanhemmat liitettiin joukkueen vanhempien watsappiryhmään. Sieltä tuli dokkaria. Että miten on hyvä syödä, ja lenkkiä pitäisi poikien tehdä, ennen pelejä ei kaveriyökyläilyjä, aina treeneihin, vaikka katselemaan, jos paikat kipeänä, peleihin aina mukaan, vaikkei valittaisikaan, koska oppi kentän laidalta jne.
Sitten meidät vanhemmat liitettiin toimitsijawatsappiryhmään. Että pitää ilmottautua toimitsijaksi ja huoltajiksi peleihin, ja jos ei pääse omalla vuorollaan, pitää hommata tuuraaja.
Sitten meidät liitettiin kimppakyytiwatsappiryhmään. Että pitää sopia kimppakyydit peleihin, kaikki vanhemmat kuskaa vuorollaan, pelejä kaudella melkein joka viikonloppu.
Että hä? Lapsi on iloinen että nyt samassa porukassa luokkakavereiden kanssa.
Mutta millä hinnalla.. luulin oikeasti että kausimaksu riittää. En ajatellut tästä koko perheen harrastusta
Kommentit (679)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena että jossain oli vuosia sitten että videopelit voivat olla kehittäviäkin. Oli jotain tarkkuudesta vaikka kirurgin ammatissa. En muista lähdettä. Oletan kuitenkin että tässäkin oli kyse "terveestä" harrastamisesta muun elämän ohella.
Jep ja mikä tahansa harrastus on haitallista tai addiktiivista, jos se lapsi ei halua tehdä mitään muuta tai jos koulunkäynti ja sosiaalinen elämä siitä kärsii. Mutta jostain syystä vain videopeleihin kohdistuva into nähdään kauhean huolestuttavana, mutta se ei sen sijaan huoleta, vaikka lapsella kaikki muu elämä jäisi sivuun urheiluharrastuksen takia. Kavereiden synttäreille ei päästä, koulukirjat ei kiinnosta ja koko elämä on vaan sitä harrastusta. Se nyt on addiktio jos joku.
Videopelejä pelatessa yleensä istutaan paikoillaan ja tuijotetaan ruutua läheltä silmät rasittuen. Jalkapalloa pelatessa yleensä liikutaan, ulkoillaan, katsotaan myös kauas, kommunikoidaan sosiaalisesti edes jotain, kannetaan vastuuta ryhmässä, kuunnellaan ohjausta... Tutkimusten mukaan liikunta tukee myös kouluoppimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena että jossain oli vuosia sitten että videopelit voivat olla kehittäviäkin. Oli jotain tarkkuudesta vaikka kirurgin ammatissa. En muista lähdettä. Oletan kuitenkin että tässäkin oli kyse "terveestä" harrastamisesta muun elämän ohella.
Jep ja mikä tahansa harrastus on haitallista tai addiktiivista, jos se lapsi ei halua tehdä mitään muuta tai jos koulunkäynti ja sosiaalinen elämä siitä kärsii. Mutta jostain syystä vain videopeleihin kohdistuva into nähdään kauhean huolestuttavana, mutta se ei sen sijaan huoleta, vaikka lapsella kaikki muu elämä jäisi sivuun urheiluharrastuksen takia. Kavereiden synttäreille ei päästä, koulukirjat ei kiinnosta ja koko elämä on vaan sitä harrastusta. Se nyt on addiktio jos joku.
Videopelejä pelatessa yleensä istutaan paikoillaan ja tuijotetaan ruutua läheltä silmät rasittuen. Jalkapalloa pelatessa yleensä liikutaan, ulkoillaan, katsotaan myös kauas, kommunikoidaan sosiaalisesti edes jotain, kannetaan vastuuta ryhmässä, kuunnellaan ohjausta... Tutkimusten mukaan liikunta tukee myös kouluoppimista.
Toiset taas haluaa kehittää myös aivojaan, luovuuttaan ja ajattelukykyään sekä muun muassa niitä tunnetaitojaan, eikä pelkkää kroppaa. Siihen monet videopelit toimii paljon paremmin kuin jalkapallo. Ja ihannetilanteessa lapsi harrastaa monipuolisesti sekä mieltä että kehoa kehittäviä juttuja, eikä vanhempien pakottamana keskity maanisesti yhteen ainoaan asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on niin monta kertaa jo mainittu sana mokkapalat, että olen Luojalle kiitollinen, etten ole joutunut mokomaan pyörityksen.
Inhoan mokkapaloja. Toivottavasti ne on vain vitsi.
Mokkapalat ovat haudanvakava asia.
Jokaisessa seurassa, joukkueessa ja luokkaretken suunnittelussa on vähintään yksi äiti, joka pitää huolen siitä, että tarjoiluun/myyntiin tehdään takuulla MOKKAPALOJA, yleensä ne tilataan määräämällä että kioskiin 120 kpl MOKKAPALOJA.
Siis voi kiesus, kyseessä täytyy olla vallanhimon muoto, ettei vain kukaan leipuriksi lupautuva kuvittelisi ettei Mirkku X olekaan johtaja, vaan leipoja voisi jopa itse päättää tekeekö esim. kakkua, piirakkaa, kääretorttua, pullaa, tms makeaa leipomusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs ajattelit, että nuo hommat juniorijoukkueessa hoituvat, jos vanhemmat eivät ole mukana järjestelyissä? Joku maksettu ihmisjoukko tulee ja hoitaa pelien toimitsijahommat, kahvion pyörittämiset, se kuuluisa joku kuskaa joukkueen vieraspeleihin? Ymmärräthän, että ilman vanhempien panostusta kenelläkään ei olisi varaa laittaa lapsiaan seurajoukkueeseen harrastamaan, sillä se tulisi liian kalliiksi.
(olen itsekin monta monituista kertaa seissyt kahvion myyntipöydän takana tai istunut pitämässä pöytäkirjaa, jotta junnut saa pelata. Eri laji tosin)
En tiennytkään että kahvion pyörittäminenkin on pakollista toimintaa
Saisko siitä urheiluseura tuloa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena että jossain oli vuosia sitten että videopelit voivat olla kehittäviäkin. Oli jotain tarkkuudesta vaikka kirurgin ammatissa. En muista lähdettä. Oletan kuitenkin että tässäkin oli kyse "terveestä" harrastamisesta muun elämän ohella.
Jep ja mikä tahansa harrastus on haitallista tai addiktiivista, jos se lapsi ei halua tehdä mitään muuta tai jos koulunkäynti ja sosiaalinen elämä siitä kärsii. Mutta jostain syystä vain videopeleihin kohdistuva into nähdään kauhean huolestuttavana, mutta se ei sen sijaan huoleta, vaikka lapsella kaikki muu elämä jäisi sivuun urheiluharrastuksen takia. Kavereiden synttäreille ei päästä, koulukirjat ei kiinnosta ja koko elämä on vaan sitä harrastusta. Se nyt on addiktio jos joku.
Videopelejä pelatessa yleensä istutaan paikoillaan ja tuijotetaan ruutua läheltä silmät rasittuen. Jalkapalloa pelatessa yleensä liikutaan, ulkoillaan, katsotaan myös kauas, kommunikoidaan sosiaalisesti edes jotain, kannetaan vastuuta ryhmässä, kuunnellaan ohjausta... Tutkimusten mukaan liikunta tukee myös kouluoppimista.
Toiset taas haluaa kehittää myös aivojaan, luovuuttaan ja ajattelukykyään sekä muun muassa niitä tunnetaitojaan, eikä pelkkää kroppaa. Siihen monet videopelit toimii paljon paremmin kuin jalkapallo. Ja ihannetilanteessa lapsi harrastaa monipuolisesti sekä mieltä että kehoa kehittäviä juttuja, eikä vanhempien pakottamana keskity maanisesti yhteen ainoaan asiaan.
Mun lapsilla on monia harrastuksia urheilusta musiikkiin ja shakkiin, ja vaikka en mokkapalarumbasta piittaakaan, on minun myönnettävä että jalkapallo kyllä vaatii hoksottimia urheilun mittapuulla hyvinkin paljon. Toinen on suunnistus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena että jossain oli vuosia sitten että videopelit voivat olla kehittäviäkin. Oli jotain tarkkuudesta vaikka kirurgin ammatissa. En muista lähdettä. Oletan kuitenkin että tässäkin oli kyse "terveestä" harrastamisesta muun elämän ohella.
Jep ja mikä tahansa harrastus on haitallista tai addiktiivista, jos se lapsi ei halua tehdä mitään muuta tai jos koulunkäynti ja sosiaalinen elämä siitä kärsii. Mutta jostain syystä vain videopeleihin kohdistuva into nähdään kauhean huolestuttavana, mutta se ei sen sijaan huoleta, vaikka lapsella kaikki muu elämä jäisi sivuun urheiluharrastuksen takia. Kavereiden synttäreille ei päästä, koulukirjat ei kiinnosta ja koko elämä on vaan sitä harrastusta. Se nyt on addiktio jos joku.
Videopelejä pelatessa yleensä istutaan paikoillaan ja tuijotetaan ruutua läheltä silmät rasittuen. Jalkapalloa pelatessa yleensä liikutaan, ulkoillaan, katsotaan myös kauas, kommunikoidaan sosiaalisesti edes jotain, kannetaan vastuuta ryhmässä, kuunnellaan ohjausta... Tutkimusten mukaan liikunta tukee myös kouluoppimista.
Toiset taas haluaa kehittää myös aivojaan, luovuuttaan ja ajattelukykyään sekä muun muassa niitä tunnetaitojaan, eikä pelkkää kroppaa. Siihen monet videopelit toimii paljon paremmin kuin jalkapallo. Ja ihannetilanteessa lapsi harrastaa monipuolisesti sekä mieltä että kehoa kehittäviä juttuja, eikä vanhempien pakottamana keskity maanisesti yhteen ainoaan asiaan.
Harvempi vanhempi varmaan pakottaa mihinkään. En muuten ole koskaan kuullut maanisesti 12/vrk treenaavasta lapsesta. Kaikki käyvät koulua ja tekevät muutakin. 2 h/vrk sen sijaan on ihan yleinen normitaso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on niin monta kertaa jo mainittu sana mokkapalat, että olen Luojalle kiitollinen, etten ole joutunut mokomaan pyörityksen.
Inhoan mokkapaloja. Toivottavasti ne on vain vitsi.
Mokkapalat ovat haudanvakava asia.
Jokaisessa seurassa, joukkueessa ja luokkaretken suunnittelussa on vähintään yksi äiti, joka pitää huolen siitä, että tarjoiluun/myyntiin tehdään takuulla MOKKAPALOJA, yleensä ne tilataan määräämällä että kioskiin 120 kpl MOKKAPALOJA.
Siis voi kiesus, kyseessä täytyy olla vallanhimon muoto, ettei vain kukaan leipuriksi lupautuva kuvittelisi ettei Mirkku X olekaan johtaja, vaan leipoja voisi jopa itse päättää tekeekö esim. kakkua, piirakkaa, kääretorttua, pullaa, tms makeaa leipomusta.
Viimeksi kävin serkun lapsen pelissä ja ei ollut mokkapaloja tarjolla. Valitin kioskilla 5 minuuttia ja lopuksi lähdin autolla etsimään mokkapaloja vieraasta kaupungista. Kahdessa marketissa ei ollut. Lopulta lykästi erikoiskahvilasta. Ostin kolme palaa ja palasin pelipaikalle. Valitettavasti aikaa kului 1,5 tuntia ja serkun lapsen pelistä oli mennyt jo yli puolet.
Tämän takia KAHVILASSA KUULUU OLLA MOKKAPALOJA
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Hotellissa saa kunnon aamupalan, pääsee saunaan jne. Pelaajat myös lepäävät paremmin. Kaikki eivät nauti ryhmämajoituksesta."
Eikös ryhmämajoitus juuri kasvattaisi niitä kuuluisia resilienssiä ja myös yhteenkuuluvuuden tunnetta - sen lisäksi, että se tulisi paljon edullisemmaksi? Itse kun mietin lapsuuteni matkoja, niin en muista silloin tulleen edes mieleen mitkään hotellimajoitukset. Toisaalta en myöskään muista lapsuudestani hirveää valitusta harrastusten kalleudesta. Harrastukset olivat edullisia, ja toki joku johtajan poika saattoi harrastaa laskettelua, mutta yleensä kai ihmiset harrastivat sitä, mihin oli varaa, ja sillä sipuli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena että jossain oli vuosia sitten että videopelit voivat olla kehittäviäkin. Oli jotain tarkkuudesta vaikka kirurgin ammatissa. En muista lähdettä. Oletan kuitenkin että tässäkin oli kyse "terveestä" harrastamisesta muun elämän ohella.
Jep ja mikä tahansa harrastus on haitallista tai addiktiivista, jos se lapsi ei halua tehdä mitään muuta tai jos koulunkäynti ja sosiaalinen elämä siitä kärsii. Mutta jostain syystä vain videopeleihin kohdistuva into nähdään kauhean huolestuttavana, mutta se ei sen sijaan huoleta, vaikka lapsella kaikki muu elämä jäisi sivuun urheiluharrastuksen takia. Kavereiden synttäreille ei päästä, koulukirjat ei kiinnosta ja koko elämä on vaan sitä harrastusta. Se nyt on addiktio jos joku.
Videopelejä pelatessa yleensä istutaan paikoillaan ja tuijotetaan ruutua läheltä silmät rasittuen. Jalkapalloa pelatessa yleensä liikutaan, ulkoillaan, katsotaan myös kauas, kommunikoidaan sosiaalisesti edes jotain, kannetaan vastuuta ryhmässä, kuunnellaan ohjausta... Tutkimusten mukaan liikunta tukee myös kouluoppimista.
Toiset taas haluaa kehittää myös aivojaan, luovuuttaan ja ajattelukykyään sekä muun muassa niitä tunnetaitojaan, eikä pelkkää kroppaa. Siihen monet videopelit toimii paljon paremmin kuin jalkapallo. Ja ihannetilanteessa lapsi harrastaa monipuolisesti sekä mieltä että kehoa kehittäviä juttuja, eikä vanhempien pakottamana keskity maanisesti yhteen ainoaan asiaan.
Erilaisista taidoista on hyötyä, mutta nykyään on iso kansanterveydellinen ongelma, että lasten ja nuorten elämässä ruutuaika on isossa roolissa ja liikkumisen määrä on romahtanut. Myös oppimistulokset ja mitä ilmeisimmin keskittymiskyky ovat laskussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni ratkaisi asian ryhtymällä itse valmentajaksi. Ei tarvitse maksaa kausimaksun ja varusteiden lisäksi mitään eikä kuskata tai muutakaan, riittää että on kaksi kertaa viikossa treeneissä pelit päälle, ja jokainen ymmärtää että yksi ihminen ei voi keretä jokaiseen harjoitukseen tai jokaiseen peliin. Lisäksi saa seuran puolesta seuran treeni vaatteet itselleen Valmentajia on yhteensä neljä. Aina joku paikkaa silloin kun joku toinen ei kerkeä paikalle. Lisäksi kerran vuodessa tulee muutama 100 € tilille korvaukseksi.
Ihanan helppoa ja tiedetään etukäteen miten hommat menee eikä tarvitse olla vanhempien WhatsApp ryhmässäkään sillä siellä on ne jotka saavat isompaa korvausta valmentamisestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ei sellaista lajia ole olemassakaan johon ei vanhemmilta uppoa kaikki rahat ja vapaa-aika jos kilpatasolle mennään. Ei yksilö- eikä joukkuelajeista.
Niin miksi oletuksena on, että heti jos lapsi harrastaa urheilua niin pitää sinne kilpatasolle mennä ja tähdätä vaan voittoon ja kilpailuun? Moni juuri haluaisi lapselleen liikuntaharrastuksen juuri noiden monien muiden hyötyjen takia, kuten että se tukee kehon, lihaksiston ja motoriikan kehitystä, tarjoaa mielekästä tekemistä ja mahdollisesti myös kavereita, auttaa vilkkaita lapsia purkamaan energiaa ja keskittymään koulussa jne. Mutta tuntuu että nykyään jos ei sen urheiluharrastuksena syynä ole kisaamiseen tähtääminen, niin sitten ei kelpaa ja parempi unohtaa. Mullakin nuorena monet kaverit ja tutut lopetti urheiluharrastuksensa yläasteiässä juuri sen takia, kun olisi pitänyt alkaa harrastaa verenmaku suussa kilpailujen takia. He olisivat tykänneet jatkaa lajia, josta kovasti nauttivat, mutta meni maku koko harrastuksesta kun sitä ei saanut harrastaa vain ilosta ja rakkaudesta lajiin. Vaan olisi pitänyt olla niin vakavaa
Kuka sellaista olettaa? Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään.
No kyllä aika moni näyttää olettavan, kun kerran aina kun joku kritisoi sitä pienten lasten treenien ja pelien määrää, tulee tuo kommentti että "pakko panostaa jos meinaa kilpatasolle päästä!"
Ja samoin monella nykyisellä ja entisellä nuorella ollut tuo kokemus, että jos et halua kilpaurheilijaksi, niin et kelpaa seuralle/valmentajalle/muulle porukalle ja pitää lopettaa kokonaan.
Niin? Mitä osaa tästä et osannut lukea tai et ymmärtänyt: "Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään."
Itse et näytä ymmärtävän, että tuota asiaa nimenomaan kritisoin. Ne urheiluseurat ja harrastukset on järjestetty väärin, jos ainoa mahdollisuus harrastaa on kilpaurheilu ja siihen tähtääminen. Silloin se harrastus ei palvele lapsen tarvetta kehittää liikunnallisia taitoja ja saada kivaa urheilullista tekemistä, vaan aikuisten tarpeita pönkittää egoaan kilpailuissa menestyvillä lapsillaan ja elää sen lapsensa kautta. Ihan kuin lapset olisivat joitain lemmikkejä, joiden saavutuksia vanhemmat pitävät melkeinpä omina saavutuksinaan.
Pitäisi kehittää erilaiseen suuntaan niitä harrastuksia, eikä aina vain tähdätä kisamenestykseen.
Minkäs teet, jos kokoon saa juuri ja juuri joukkueellisen harrastajia? Joista osa haluaa harrastaa tavoitteellisesti ja osa haluaisi pelailla. Ja seuraavaksi lähin saman ikäluokan joukkue löytyy jostain 50 km päästä.
Noissa joutuu varmasti tekemään kompromisseja esim. asuinpaikan ja perheen varallisuus- ym. tilanteen mukaan, vaikka kiinnostaisikin. Ihmiset haluavat ja toivovat monenlaisia asioita, joista osa on realistisempia ja osa ei.
-Eri
Ihmisillä usein on hyvät syyt asua pienillä paikkakunnilla 2020-luvulla. Yleensä suku ja työ, esimerkiksi maatila tai perheyritys.
Älköön kukaan nyt ainakaan luopuko sellaisesta jonkun muksun harrastuksen vuoksi. Se on kauhea taakka etenkin lapselle.-eri myös.
Täällä pohjoisessa lähdetään pieniltä paikkakunnilta kiekkoilemaan erääseen nimeltä mainitsemattomaan liigaseuraan usein jo alakouluiässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Hotellissa saa kunnon aamupalan, pääsee saunaan jne. Pelaajat myös lepäävät paremmin. Kaikki eivät nauti ryhmämajoituksesta."
Eikös ryhmämajoitus juuri kasvattaisi niitä kuuluisia resilienssiä ja myös yhteenkuuluvuuden tunnetta - sen lisäksi, että se tulisi paljon edullisemmaksi? Itse kun mietin lapsuuteni matkoja, niin en muista silloin tulleen edes mieleen mitkään hotellimajoitukset. Toisaalta en myöskään muista lapsuudestani hirveää valitusta harrastusten kalleudesta. Harrastukset olivat edullisia, ja toki joku johtajan poika saattoi harrastaa laskettelua, mutta yleensä kai ihmiset harrastivat sitä, mihin oli varaa, ja sillä sipuli.
Harrastukset olivat edullisia koska tilat olivat ilmaisia. Nyt yhdellä ainoalla lätkäjoukkueella menee kymmeniä tuhansia vuodessa pelkkiin jäävuoroihin ja seuratasolla puhutaan miljoonista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on aika hurmoshenkistä porukkaa. Sen olen kyllä huomannutkin, että nämä lapsiaan jalkapallo- ja jääkiekkotreeneihin jatkuvasti kuskaavat ihmiset ottaa asian haudanvakavasti ja totisina.
Koko elämä uhrataan sille ja aikataulutetaan kaikki sen mukaisesti. Johonkin sillä pyritään, mutta jos kerran kyse on vain harrastuksen tukemisesta, niin miksi ollaan valmiit uhraamaan niin paljon? Koko perheen elämä pyörii vain sen ympärillä.
Moni ei uhraisi omaankaan harrastukseensa niin paljon.
Luonnollisesti lasten elämä on monelle vanhemmalle tärkeämpää kuin oma elämä oma itsensä kautta. Mun lapsella on 3 aktiiviharrastusta + päälle kaikkea sälää. Minä en harrasta juuri mitään. Se on ihan fine. Lapsen elämä on vasta alussa ja haluamme auttaa hyvissä lähtökohdissa.
Tottakai lasten elämän kautta eläminen on tärkeää ja hienoa nähdä ja osallistua lasten elämään, josta tulee hyviä muistoja. Kannustus sille.
Mutta etenkin tytöille uhrautuva äiti ei ole hyvä roolimalli. ' En tarvitse mitään elämässä ' voi johdattaa tytöt huonoihin valintoihin elämässä.
Huh huh. Eiköhän jokainen määrittele itse sen, miten haluaa elää missäkin hetkessä. En elä sinun näkemyksiesi mukaan vaan omieni. Ja jos koen saavani enemmän jälkipolven harrastusten tukemisesta kuin omista harrastuksistani, niin ei varmaan ole sinun asiasi alkaa syytellä minua huonoksi roolimallksi.
Ok, jos haluat tehdä lapsellesi karhunpalveluksen.
Etkä halua kehittää itseäsi.
Vitsailitko? Ei vauvapalstalla ja somessa roikkuminen ole mitään itensä kehittämistä. Ne samat vanhemmat jotka ovat liian laiskoja viemään lasta harrastuksiin on ne samat jotka harrastaa somettamista sohvalta.
Eikä lapsen fudis ole pois omista harrastuksista. Se hetki kun lasta viedään ja haetaan on tosi lyhyt ja koskee vain pieniä lapsia. Isommat hoitaa asiansa itse. Sä oot sen pienen lapsen kanssa joka tapauksessa etkä omassa harrastuksessasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hotellissa saa kunnon aamupalan, pääsee saunaan jne. Pelaajat myös lepäävät paremmin. Kaikki eivät nauti ryhmämajoituksesta."
Eikös ryhmämajoitus juuri kasvattaisi niitä kuuluisia resilienssiä ja myös yhteenkuuluvuuden tunnetta - sen lisäksi, että se tulisi paljon edullisemmaksi? Itse kun mietin lapsuuteni matkoja, niin en muista silloin tulleen edes mieleen mitkään hotellimajoitukset. Toisaalta en myöskään muista lapsuudestani hirveää valitusta harrastusten kalleudesta. Harrastukset olivat edullisia, ja toki joku johtajan poika saattoi harrastaa laskettelua, mutta yleensä kai ihmiset harrastivat sitä, mihin oli varaa, ja sillä sipuli.
Harrastukset olivat edullisia koska tilat olivat ilmaisia. Nyt yhdellä ainoalla lätkäjoukkueella menee kymmeniä tuhansia vuodessa pelkkiin jäävuoroihin ja seuratasolla puhutaan miljoonista.
No ei todellakaan. Jos laskee vaikka tuon meidän hallin mukaan, 175 €/h ja seuralla on noin 40-45 h/vko. Jäätä on elokuun alusta huhtikuun loppuun. 175 €/h x 45 h/vko x 38 vko = 290700 €. Ei lähelläkään miljoonaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena että jossain oli vuosia sitten että videopelit voivat olla kehittäviäkin. Oli jotain tarkkuudesta vaikka kirurgin ammatissa. En muista lähdettä. Oletan kuitenkin että tässäkin oli kyse "terveestä" harrastamisesta muun elämän ohella.
Jep ja mikä tahansa harrastus on haitallista tai addiktiivista, jos se lapsi ei halua tehdä mitään muuta tai jos koulunkäynti ja sosiaalinen elämä siitä kärsii. Mutta jostain syystä vain videopeleihin kohdistuva into nähdään kauhean huolestuttavana, mutta se ei sen sijaan huoleta, vaikka lapsella kaikki muu elämä jäisi sivuun urheiluharrastuksen takia. Kavereiden synttäreille ei päästä, koulukirjat ei kiinnosta ja koko elämä on vaan sitä harrastusta. Se nyt on addiktio jos joku.
Videopelejä pelatessa yleensä istutaan paikoillaan ja tuijotetaan ruutua läheltä silmät rasittuen. Jalkapalloa pelatessa yleensä liikutaan, ulkoillaan, katsotaan myös kauas, kommunikoidaan sosiaalisesti edes jotain, kannetaan vastuuta ryhmässä, kuunnellaan ohjausta... Tutkimusten mukaan liikunta tukee myös kouluoppimista.
Toiset taas haluaa kehittää myös aivojaan, luovuuttaan ja ajattelukykyään sekä muun muassa niitä tunnetaitojaan, eikä pelkkää kroppaa. Siihen monet videopelit toimii paljon paremmin kuin jalkapallo. Ja ihannetilanteessa lapsi harrastaa monipuolisesti sekä mieltä että kehoa kehittäviä juttuja, eikä vanhempien pakottamana keskity maanisesti yhteen ainoaan asiaan.
Jalkapallossa pärjää nykyään vain ne pelaajat joilla on luovuutta ja ajattelukykyä ja nopeat aivot tehdä nopeasti ratkaisuja.
Pelkkä hyvä kunto ei ole riittänyt enää pitkiin aikoihin.
Videopelit taitaa kyllä enimmäkseen vaikuttaa negatiivisesti tunneälyyn. Harva teini pelaa ns "hyviä" pelejää vaan fortnitia.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni ratkaisi asian ryhtymällä itse valmentajaksi. Ei tarvitse maksaa kausimaksun ja varusteiden lisäksi mitään eikä kuskata tai muutakaan, riittää että on kaksi kertaa viikossa treeneissä pelit päälle, ja jokainen ymmärtää että yksi ihminen ei voi keretä jokaiseen harjoitukseen tai jokaiseen peliin. Lisäksi saa seuran puolesta seuran treeni vaatteet itselleen Valmentajia on yhteensä neljä. Aina joku paikkaa silloin kun joku toinen ei kerkeä paikalle. Lisäksi kerran vuodessa tulee muutama 100 € tilille korvaukseksi.
Ihanan helppoa ja tiedetään etukäteen miten hommat menee eikä tarvitse olla vanhempien WhatsApp ryhmässäkään sillä siellä on ne jotka saavat isompaa korvausta valmentamisestaan.
Miksei voi ehtiä jokaiseen harjoitukseen ja peliin? Minä en ole pois kuin silloin kun olen oikeasti sairas. Poissaolokerrat pystyi laskemaan kahden käden sormilla. Eräänä vuonna olin polvileikkausta seuranneena päivänä kentän laidalla keppien kanssa. Ja sitten viimeiset vuodet kun olin yksilölajissa niin ei mun ryhmällä edes ollut muita valmentajia. Joten aina paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hotellissa saa kunnon aamupalan, pääsee saunaan jne. Pelaajat myös lepäävät paremmin. Kaikki eivät nauti ryhmämajoituksesta."
Eikös ryhmämajoitus juuri kasvattaisi niitä kuuluisia resilienssiä ja myös yhteenkuuluvuuden tunnetta - sen lisäksi, että se tulisi paljon edullisemmaksi? Itse kun mietin lapsuuteni matkoja, niin en muista silloin tulleen edes mieleen mitkään hotellimajoitukset. Toisaalta en myöskään muista lapsuudestani hirveää valitusta harrastusten kalleudesta. Harrastukset olivat edullisia, ja toki joku johtajan poika saattoi harrastaa laskettelua, mutta yleensä kai ihmiset harrastivat sitä, mihin oli varaa, ja sillä sipuli.
Harrastukset olivat edullisia koska tilat olivat ilmaisia. Nyt yhdellä ainoalla lätkäjoukkueella menee kymmeniä tuhansia vuodessa pelkkiin jäävuoroihin ja seuratasolla puhutaan miljoonista.
No ei todellakaan. Jos laskee vaikka tuon meidän hallin mukaan, 175 €/h ja seuralla on noin 40-45 h/vko. Jäätä on elokuun alusta huhtikuun loppuun. 175 €/h x 45 h/vko x 38 vko = 290700 €. Ei lähelläkään miljoonaa.
No laskeppa vähän isomman seuran ja kalliimman jääajan mukaan uudestaan.
Kylläpä aloitus antoi ihmettelemisen aihetta siitä mitä urheilun nykytilanne on. Itse pelasin 12-vuotiaana salibandyä yhden kauden 25 vuotta sitten. Äiti oli yhdellä turnausreissulla mukana, ehkä siitä syystä, että sukulaisia tuli katsomaan. Muuten vanhemmat eivät osallistuneet mitenkään toimintaan. Seurassa oli pari innokasta aktiivia, jotka hoitivat asioita. Toinen heistä on edelleen seura-aktiivi.
Onneksi ei ole omia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on aika hurmoshenkistä porukkaa. Sen olen kyllä huomannutkin, että nämä lapsiaan jalkapallo- ja jääkiekkotreeneihin jatkuvasti kuskaavat ihmiset ottaa asian haudanvakavasti ja totisina.
Koko elämä uhrataan sille ja aikataulutetaan kaikki sen mukaisesti. Johonkin sillä pyritään, mutta jos kerran kyse on vain harrastuksen tukemisesta, niin miksi ollaan valmiit uhraamaan niin paljon? Koko perheen elämä pyörii vain sen ympärillä.
Moni ei uhraisi omaankaan harrastukseensa niin paljon.
Luonnollisesti lasten elämä on monelle vanhemmalle tärkeämpää kuin oma elämä oma itsensä kautta. Mun lapsella on 3 aktiiviharrastusta + päälle kaikkea sälää. Minä en harrasta juuri mitään. Se on ihan fine. Lapsen elämä on vasta alussa ja haluamme auttaa hyvissä lähtökohdissa.
Tottakai lasten elämän kautta eläminen on tärkeää ja hienoa nähdä ja osallistua lasten elämään, josta tulee hyviä muistoja. Kannustus sille.
Mutta etenkin tytöille uhrautuva äiti ei ole hyvä roolimalli. ' En tarvitse mitään elämässä ' voi johdattaa tytöt huonoihin valintoihin elämässä.
Huh huh. Eiköhän jokainen määrittele itse sen, miten haluaa elää missäkin hetkessä. En elä sinun näkemyksiesi mukaan vaan omieni. Ja jos koen saavani enemmän jälkipolven harrastusten tukemisesta kuin omista harrastuksistani, niin ei varmaan ole sinun asiasi alkaa syytellä minua huonoksi roolimallksi.
Ok, jos haluat tehdä lapsellesi karhunpalveluksen.
Etkä halua kehittää itseäsi.
Vitsailitko? Ei vauvapalstalla ja somessa roikkuminen ole mitään itensä kehittämistä. Ne samat vanhemmat jotka ovat liian laiskoja viemään lasta harrastuksiin on ne samat jotka harrastaa somettamista sohvalta.
Eikä lapsen fudis ole pois omista harrastuksista. Se hetki kun lasta viedään ja haetaan on tosi lyhyt ja koskee vain pieniä lapsia. Isommat hoitaa asiansa itse. Sä oot sen pienen lapsen kanssa joka tapauksessa etkä omassa harrastuksessasi.
On paljon tavoitteellisia harrastuksia, joita tehdään kotona. Muun muassa kaikki taide- ja musiikkiharrastukset. Kaikki harrastukset ja kiinnostuksenkohteet kun eivät ole urheilua, usko tai älä.
Ja kaukana vitsistä ainakin junnujen äideille. Monikohan syö enää mokkapaloja kahvin kanssa kun junnuaika on ohi?